Ei oikeastaan mitään vakavaa...

[Koji]

Koji huokaisi hiljaa. Olisi ihan pakko kyllä mennä. Ainakin olisi ylitetty itsensä ja oli kastuminen parempi vaihtoehto, kuin se että joutuisi revityksi. Nyt oli pakko luottaa tuohon lähes vieraaseen, mutta oltiinhan tässä nyt jo pari tuntia kutakuinkin seurattu ja eihän toinen edes hylännyt niiden räyhähenkien luokse alas.
"Hyvä on tulen." hän sanoi.

"Mutta parasta ottaa tosiaan kiinni tai en ole ainoa joka kastuu." tyttö mutisi ja veti syvään henkeä.
'Syteen tai saveen minä menen.'
Koji astui varovasti sillalle ja melkein kuvitteli, että se jo sortuisi mutta ei kumminkaan. Hyvä. Ainakaan räyhähenget eivät saisi kiinni ja se nyt olisi piristys tässä. Hän asteli varovasti sillalla ja koitti olla ajattelematta, että silta tosiaan voisi sortua.
Tyttö meni varmuuden vuoksi hieman yli puolen välin siltaa ja sitten loikkasi Skeletonia kohti.
----------------------------
Skeleton the pelastava enkeli XD
enkeli *köh köh*

[Snap]

"Tottahan toki", Skelton vastasi, mutta nyt hänen äänensä oli alkanut hiipiä vaativa äänensävy. Räyhähenget olisivat kohta kiinni likan jaloissa. "Vauhtia Koji"

Tytön laskiessa jalkansa puukaarelle ja liikkuessa varovasti eteenpäin, jalansijan lankut valittivat, tällä kertaa edellistä äänekkäämmin ja jo valmiiksi taipuneet tukipuut taittuivat entisestään. Kuului puun hitaan katkeamisen pelottava ääni.
Sitten se ei kestänyt enempää.
Juuri kun Kojiko oli ennättänyt koukistaa polvensa ja ponnistaa kohti Skeletonia puukaari hänen jalkojensa alla päätti, että liika oli liikaa. Se halkesi keskikohdastaan ja siitä sitten lähtikin liikkeelle putoavin puukappaleiden ketjureaktio, joka levisi kuin aalto kaaren keskustasta sen molempiin päihin.

'Saan sinut. Saan sinut. Saan...', oli loput matra, joka toistui Skeltonin mielessä kun Kojin keho syöksyi häntä kohti ja hänen oma kätensä kurkottautui vielä vähän eteenpäin tavoittaakseen toisen.
Se tapahtui kuin hidastetusti - tyttö alkoi vajota, kun hypyn korkein kaari oli saavutettu ja maan vetovoima kävi säälimättä kimppuun. Skeltonia kohti ojentunut käsi luiskahti ali luurangon otteen ja Skeltonin sormet puristivat vain tyhjää ilmaa. Se oli ollut oikeastaan naurettavan pienestä kiinni.

Ehkä se tapahtui puhtaasta vaistosta, mutta sen Skelton tiesi, ettei ollut laisinkaan suunnitellut moista; hän vain päästi salamana irti räystäästä ja hänen rintakehänsä mätkähti raskaasti katolle, kun hänen Kojia tavoitellut kätensä syöksyi katonreunan yli putoavan tytön perään, yrittän saada tästä otetta ennen kuin tämä ehtisi syöksyä sen ulottumattomiin.
Hänen kämmenesä osui kuin osuikin johonkin ja pitkäkyntiset sormet koukuistuivat paljon hennomman ranteen ympärille, puristaen tiukasti. Raju kiskaisu, kun Kojin koko paino repäistiin hänen luisen kätensä varaan, ja se tuntui aina olkanivelessä asti.
"Sain sinut", Skelton urahti - ja toivoi ettei tyttö olisi kolhinut itseään pahasti vasten rakennuksen tiiliseinää.

[Koji]

Kojista sekunnit tuntuivat kamalan pitkiltä ja hän vain toivoi, että toinen saisi hänet kiinni. Ja ettei hän tippuisi tuonne varmasti kylmään veteen ja saisi sinne putoavia puunpalasia niskaansa. Ainakin räyhähenget olivat selän takana nyt ja voisi niille vaikka pitkää nenää näyttää.

Koji kerkesikin luullaa, että nyt hän tippuisi tuonne jokeen. Mutta tunsikin luiset sormet ranteensa ympärille ja helpottui. Hieman tuntui olassa, kun ei enään pudonnut ja hän meinasi törmätä vielä seinäänkin, mutta ei ihan. Koji toivoi vielä, että Skeleton saisi hänet ylös. Koska itse ei taatusti pääsisi. Eli ei voinut hengähtää vielä.
Ainakin tässä tilanteessa huvitti se, että räyhähenkien ilme mahtoi olla mainio, kun eivät voineet jatkaa jahtiaan.

[Snap]

Skelton murahti, tuki vapaan kätensä katonreunaan ja yritti vetää niin itseään pystyyn ja samalla nostaa Kojikin turvaan. Ei tulosta - kyllä hänestä mormaalisti löytyisi voimaa yhden likan nostamiseen, mutta nyt ei pitänyt unohtaa, että hän oli väsynyt - ei suinkaan juoksemisesta (joskin silläkin oli varmaan jotain tekemistä asian kanssa), vaan lukuisten liekkipallojen luomisesta. Se ei kuulkaas ollut mittään helppoa puuhaa ja kävi raskaasta työstä jos niitä vielä joutui tekemään tiuhaan tahtiin. Se veroitti voimia - hänen olemustaan - huomattavasti eri tavalla.

Lisäksi hänen otteensa toisen ranteesta alkoi lipsua. Skeltonin toinen käsi kurottautui laidan yli tarttuen sekin Kojin ranteeseen, estääkseen tyttö lipeämästä sormistaan - tässä paikassa ei kannattaisi pudota, sillä silloin tyttö iskeytyisi kapeaan kivetyslaitaan, joka erotti jokea talon seinää. Toinen putoaisi sille, mitä luultavasti murtaisi tärähdyksessä jalkansa ja vasta sitten kaatuisi veteen, jonne mitä luultavammin hukkuisi murjotuin raajoin. Eikä Skeltonista olisi auttamaan häntä enää silloin.
"Koji? Ethän nyt suutu, mutta meillä taitaa olla pikkuinen pulma... En jaksa nostaa sinua ylös." Nyt ainakin homma oli ihan mahdoton, kun hän oli ilman mitään keinoa tukea itsensä pystyyn tästä makuupaikastaan molempien käsiensä ollessa varattuna Kojin ainoana turvavaijerina

[Koji]

'Hitto...'
Ongelmat eivät sitten tietenkään loppuneet. Varsin epäonninen päivä tänään. Ei hän tässä tilanteessa saisi nostettua itseään ylös kovinkaan hyvin. Ja olisi aina vaara, että ote lipeisi ja tippuisi sitten.
"En suutu..." Koji sanoi. Eihän se ole Skeletonin vika, kun onhan tämä nyt varmaan voimiaan tuhlannut paljon. Voisi ajatella, että vettä voisi käyttää hyväksi tässä, mutta ei hän vielä osannut sitä hallita hirveän hyvin. Olisi ehkä voinut koittaa kävellä sen sillan yli kokonaan, mutta se olisi varmasti romahtanut muutenkin.
'Pakko keksiä jotain!' Koji koitti miettiä, mutta ei tähän hätään tullut yhtikäs mitään mieleen.
"No... Jos koitat vetää minua ylös ja minä koitan samalla nostaa itseäni?" hän keksi nyt lennosta. Yhdellä kädellä se ei olisi hirveän helppoa, mutta oli kokeiltava jotakin.

[Snap]

Räyhähenget olivat jo aikaa sitten asettuneet vastakkaisen talon katolle ja häilyivät siellä pettymystään rääkyen. Skelto ei kiinnittänyt niihin juuri huomiota - ne eivät voineet heille enää mitään. Mutta osa niistä voisi pitää heitä silmällä silla aikaa kun joku viiletti hakemassa paikalle jonkun, jota virtvaava vesi ei haitannut.

Skelton nyökkäsi Kojin sanoille ja ryhtyi parhaansa mukaan vetämään, tytön yrittäessään puolestaan auttaa kuten taisi. Se osoittautui heti ei-kovinkaan-fiksuksi teoksi; koettaessaan työntää jalkojaan alleen ja kohota polvilleen Skelton huomasi vain valuvansa Kojin suuremman painon vetämän hitaasti reunan yli - hänen rintakehänsä kaikkine kylkiluineen oli jo miltein sen toisella puolella.
"Stop tykkänään nyt", tämä käski äkkiä tajutessaan mihin heidän yrityksensä mahtaisi pian johtaa ja luurangon kalmean siniset silmät väläyttivät katseen - ei Kojiin, vaan selkeästi tämän kasvojen ohi alas, alas missä harmaa vesi lainehti. Noissa kahdessa sinisessä valossa toisen silmäkuopissa kajasti jotain outo tunnetta, mitä niissä ei ollut tähän asti kertaakaan näkynyt. Katse irtaantui vedestä ja siirtyi hetkeksi joen toisella puolella rääkyviin räyhähenkiin.
Miten kauan menisi, ennen kuin lisää riesoja saapuisi paikalle? Mahtoikohan niitä olla jo matkalla? Jos oli, tämä ei ollut hänen käsityksensä ihanteellisesta paikasta tulla yhytetyksi...
Skeltonin katse haravoi seinän viertä puolelta toiselle, kunnes pysähtyi suoraan Kojin silmiin.
Luuranko näytti epäröivältä - mahtoikohan hän kenties miettiä, olisiko tämä vaivan arvoista. Ehkä hän harkitsi tytön irtipäästämisen olevan kaikken paras ja nopein vaihtoehto oman itsensä vapauttamiseksi tästä kiperästä tilanteesta.

# No on siinä meillä pelastusenkeli, juuh... >xD #

[Koji]

Koji manasi mielessään, kun ei tästä ehdotuksesta ollut mitään hyötyä. Ja lopettikin. Tämä alkoi olla jo hyvin epätoivoista. Koji ei saanut mieleensä mitään ideaa mikä voisi pelastaa tilanteen, kun ei yhden siiven räpyttäminen mitään auttanut. Samaa sarjaa, kuin jos perhosen siivet kastuvat se ei lennä tai jos toinen siipi vahingoittuu.
Tyttökin mietti, että mahtaisiko niitä räyhähenkiä olla tulossatälle katolle jotain ihme reittejä. Toivottavasti ei. Hänen katseensa valui hetkeksi alas veteen. Sinne ei todellakaan olisi ihanaa pudota... Putoamisessa varmasti kävisi todella huonosti. Ja hän ei ollut vielä valmis lähteä!

Kojia hieman pelotti se, että Skeleton vain päästäisi hänestä irti ja antaisi pudota. Olihan hän nyt vielä aika vieras. Ja siten toinen voisi pelastaa myös itsensä tästä tilanteesta. Hänelle tulikin mieleen mitä oli aiemmin sanonut itsekkyydestä...
Nyt tarvittaisi totisesti jotain onnea ja edes jonkun päähänpiston, että tästä tilanteesta pääsisi.
--------------------
äw.... meinasin alkaa itkee T____T
kuuntelen Micheal Crawfordin versioo You'll Be in My Heartist ja se o aik surullisempi ku alkuperänen

[Snap]

Likka oli takuulla huomannut hänen epäröintinsä tai ainakin Skelton uskoi havainneensa häivähdyksen pelkoa toisen katseessa. Ei pelkoa ainoastaan sitä vaaraa kohtaan, jonka yllä toinen parhaillaan notkui vaan myös pelkoa, joka oli osoitettu häneen. Likka pelkäsi, että hän laskisi irti.
Skelton ei käynyt kieltämään, että tällä haavaa se oli varteenotettava vaihtoehto ja että hän täysin vakavasti harkitsi sitä... Ja toinen saattoi ehkä tietää tämän. Joten miksi likka ei sanonut mitään? Selkeästikään tämä ei halunnut kuolla ja yleensä henkilöt toisen asemassa olisivat sanoneet tässä vaiheessa edes jotakin 'pyynnöstä olla laskematta irti uhkaukseen palata kummittelemaan jos hän kehtaisi irrottaa otteensa' -vaihtoehtojen väliltä
Mutta tyttö ei sanonut mitään.
Se oli hieman... uutta.

Skeltonin hampaiden välistä pääsi ääni, joka saattoi ehkä olla vaimea huokaisu.
"Näetkö tuon pienen parvekkeen?", Skelton sanoi viimein, nyökäten kalloaan sivulleen. Kojista vasemmalla, ehkä muutaman metrin etäisyydessä ja ainakin saman verran matkaa alapuolella oli pieni parveke. Vaikka sana 'parveke' taisi olla vähän liian harhaanjohtava; se oli pikemminkin pieni seinästä ulos työntyvä rautakaiteella varustettu uloke, jolle suurinpiirtein yksi ihminen mahtuisi tupakkatuokiolle. Tai kaksi, jos he seisoi aivan kylkikyljessä.
"Jos helautan sinut vauhtiin - Luulisitko kykeneväsi yltämään sinne asti? Putoat kyllä vähän matkaa, mutta hyvällä tuurilla voisit saada otteen tuosta kaiteesta..."

[Koji]

Koji pysyi hiljaa, kun ei tiennyt mitä sanoa. Ehkä jossain lievemmässä tilanteessa olisikin voinut uhata jäädä kummittelemaan, mutta nyt se ei edes käväissyt ideana päässä. Tässä oli hyvin vaikea keksiä jotain sanottavaa, kun ei keksinyt keinoakaan päästä täältä pois. Nyt mielikuvitus oli mennyt lomalle...
Tyttö katsahti parvekkeen kaltaiseen.
"Ei taida olla vaihtoehtoja..." Koji sanoi. Olisi pakko päästä sinne.
"Entä sitten, jos pääsen sinne?" Koji kysyi.
-------------------------
kipee nilkka <__< (särkee) aivot ei toimi

[Snap]

Vastaus tuli nopeasti kuin Skeltonilla olisi ollut valmis suunnitelma talletettuna päähänsä jo pitkän aikaa - hänellä kun oli ilmiömäinen kyky kehitellä niitä silkan improvisoinninkin pohjalta...
"Kokeile sen ovea. Jos se on lukossa niin käyt vain odottamaan, että löydän reitin sisään tähän rakennukseen ja tulen avaamaan sen sinulle. Simppeliä."
Jostakinhan tuonne parvekkeelle oli päästävä tämän talon sisätiloista... Nähtäväksi tosin jäisi, olisiko tuon parvekkeen kämppä käytössä - jos olisi, voisi olla aivan oma episodinsa selittää asukkaalle, mistä oli oikein kysymys. Huonossa tapauksessa kohdalle sattuisi vielä joku hyvin omasta yksityisyydestään tietoinen henkilö...
Skelton näytti tuumivalta.
"...Tai tarkemmin ajatellen jää vain odottamaan. Älä tee itsestäsi numeroa ennen kuin saavun."
Mutta asia kerrallaan - Kojin olisi ensin selvittävä hypystä. Toivon mukaan likka ei murjoisi itseään pahasti loikassa tai Skelton varmaan joutuisi kantamaan toisen pois täältä.
Skelton katsoi suoraan Kojiin.
"Oletko valmis?"

# Täysin ymmärrettävää - toivotaan, että nilkkasi paranee nopeaan. #

[Koji]

Koji katsoi vielä parvekkeeseen päin. Sinne oli päästävä ja ei ollut muuta mahdollisuutta. Hän vakuutteli koko ajan itselleen, että pääsisi sinne ihan elossa ja ehjänä. Se oli ihan pakko. Hän mietti vain, että minkälainen vastaan otto mahtaisi olla? Ei varmaan uskoisi, jos sanoisi tilanteen.
Hyvä. Mielummin Koji kyllä odottelisi parvekkeella. Toivottavasti sitten ei ikuisuutta joutuisi odottelemaan siellä. "Joo odottelen sitten." tyttö sanoi ja siirsi katseensa parvekkeesta takaisin Skeletoniin. Toisen olisi sitten tosiaan parasta tulla avamaan se ovi sisältäpäin...
"Olen valmis." Koji sanoi. Nyt oltiin valmistauduttu tarpeeksi hyvin henkisesti ja fyysisesti tähän.

[Snap]

"Lasken kolmeen ja päästän sitten irti. Ole silloin valmis", Skelton sanoi ryhtyen heijaamaan käsiään sivulta toiselle niin että Koji alkoi heilua sivuttain kuin jokin jättiläismäinen kelloheiluri.
"Yksi..."
Jokainen heilautus lisäsi likan vauhtia ja vei tätä kerta kerralta lähemmäs ilmatilaa parvekkeen yläpuolella.
"..Kaksi..."
Jatkuva liike teki otteen säilyttämisestä vaikeampaa.
"Kolme!"
Viimeinen heilautus kohti parveketta ja Skelton päästi irti Kojin ranteesta.

[Koji]

"Joo olen..." Koji sanoi. Nyt alkoi hieman pelottamaan se, että ei saisikaan tuosta parvekkeesta kiinni. Vaihtoehtoja ei ollut enään ja takaisin ei ollut menemistä.
Skeletonin päästäessä irti tuntui, kuin putoaminen menisi liiankin hitaasti. Silti ei kerennyt ajattelemaan mitään järkevää vaan kaikkea mahdollista tyhmää. Kumminkin hän koitti keskittää ajatuksensa ja nyt nykyiseen tilanteeseen.
Helpotuksekseen Koji onnistui saamaan parvekkeen rautakaiteesta kiinni ja sen kautta parvekkeelle turvaan. 'Yattaa!'
"Täällä ollaan." Koji sanoi ja huokaisi helpotuksesta.

[Snap]

Kas, tyttö selvisi... Ja vieläpä ilman pahempia murtumia, tai siltä ainakin vaikutti. Skelton ei voinut olla pudistamasta pienesti - ehkäpä hieman ihailevasti - päätään. Oliko likka todella noin hyvä vai kävikö hänellä vain käsittämätön tuuri? Vaikea sanoa... Hänellä itselläänkin oli vielä ratkaistavanaan, kuinka tuo sama asia oli hänen kohdallaan...

Skelton nousi jaloilleen ja katosi sitten näkyvistä. Minuutit kuluivat hitaasti, mutta viimein parvekkeen oven lukko kuului naksahtavan ja ovi avautui Skeltonin pääkallon putkahtaessa puolittain näkyviin.
"Asiat luistivat sutjakkaasti", tämä tiedotti astuen syrjään oviaukosta jotta Koji voisi käydä sisään.
"Talon viehkeä asukas oli oikein ymmärtäväinen tilannettamme kohtaan..."

'Asukas', johon Skelton oli viitannut, sattui olemaan nuorehko naishenkilö, joka ulkonäkönsä perusteelta oli kuin revitty suoraan cyperpunk-diskon tanssi-illasta. Tämä istui parhaillaan läheisellä sohvalla jalat tiukasti yhdessä ja kädet sylissään sekä tuijotti tuimasti Skeltonia - ja nyt Kojiakin. Mutta tämän päähuomio oli selkeästi kiinnittynyt pistooliin, joka parhaillaan osoitti vakaasti suoraan hänen otsaansa, vaikka Skeltonin huomio olikin enemmän Kojiin kääntyneenä.

No ehkä sana "sutjakkaasti" olisi tässä konseptissa tulkittava hieman leveäperäisemmin... Skeltonilla oli ollut vaikeuksia päästä sisään, kun tuo nainen oli kieltäytynyt avaamasta turvaketjuja, kun oli ovea raottaessaan huomannut, kuka siihen oli oikein koputtanut.
Ei Skelton sinänsä toista moittinut - hän olisi tuskin itse laskenut kynnyksensä yli ketään kaltaisensa näköistä, mutta tällä haavaa häneltä ei ollut löytynyt ymmärtäväisyyttä asettua toisen asemaan. Hän oli väsynyt, hieman nälkäinenkin eikä hänellä ollut kärsivällisyyttä tahi aikaa jaettavaksi. Niinpä nainen oli hyvin nopeasti löytänyt itsensä tuijottamasta suoraan oven väliin tönnetyn Revon piippuun tiukan ehdotuksen kera, että joko tämä avaisi tuon perhanan oven tai hänen tapettinsa saisi uuden aivomassamaisen sävytyksen...
Sen jälkeen asiat olivat sujuneet sutjakkaasti.

[Koji]

Koji katsoi alapuolellaan olevaa jokea. Hyvä, että ei nyt sentään tuolla uitu. Katse kohosi ylemmäs katolle missä he olivat olleet. Räyhähenget taisivat mennä etsimään helpommat uhrit. Tai sitten vaanivat vain piiloissaan... Kuka tietää? Hän mietti, että tulisiko tänään vielä mitään pulmia matkaan. Toivottavasti ei ihan tämän kaltaisia sentään, kun ei huvittaisi yhtään juosta enään pakoon mitään tai ketään. Ei muutenkaan tämä pieni lepääminen ollut pahitteeksi ollenkaan.

Koji katsahti Skeletoniin oven avautuessa. Viimeinkin tämä tuli. Tyttö asteli taloon sisään. Hän katsahti asukkaaseen, joka näytti tuimaa ilmettä. Olivatko he häirinneet jotenkin vai? Ainakaan ihan tyytyväiseltä ei näyttänyt.
Eipä tiedä miten Skeleton oli kelpuuttanut itsensä tänne sisään, kun ei hänkään pakosti Skeletonin kaltaista heti päästäisi sisään kotiinsa...
"Kiitos, kun tajusit tilanteemme." yksisiipinen kiitti.
Ei varmaan kannattaisi jäädä kauaksi aikaa tänne vieraisiin, kun tuo varmaan tahtoisi olla rauhassa täällä eikä kahden ihan vieraan seurassa. Se oli ymmärrettävää kyllä.