Ei oikeastaan mitään vakavaa...

[Snap]

Huomatessaan saaliinsa yrittävän livahtaa kynsistään varjot eivät enää edes viitsineet peitellä olemassaoloaan vaan syöksähtivät seiniä ja katujen uria pitkin kuin yönmustat lakanat yrittäessään tavoittaa pakenevaa kaksikkoa. Ilma oli äkisti täynnä haamumaista kuiskuttelua ja terävää kiruntaa ja äkkiä mustat varjot kiisivät kuin kilpaa heidän rinnallaan pitkin katuja. Epämääräiseltä kouralta näyttävä käsi ponnahti äkisti esiin kadun poikki kulkevasta kylttitaulun varjosta ja yritti tarrata kiinni ylijuoksevan skeltonin nilkasta. Luuranko onnistui välttämään yrityksen juuri ajoissa.
Ja sitten koko katu tuntui räjähtävän; kaikki, mikä siellä ei ollut tiukasti niitattu kiinni seiniin tai katuun lähti kirjaimellisesti liikkeelle. Kaikki mahdollinen kukkaruukusta roskapöntön kanteen ja ovistopparina käytettyyn pieneen tiilenpalaan paiskautui pitkin ja poikin läpi ilman, kun ne räyhähenkien käskystä ottivat Kojin ja Skeltonin maalitaulukseen yrittäen parhaansa mukaan osua.

[Koji]

Tässä oli suurikin ihme, että Koji ei kaatunut nyt naamalleen maahan, kun tytöllä oli tapana kaatumiseen (joo et haluukkaa tietää paljo kaatuilen...). Nyt olisi hyötyä Maneki Nekosta siis, kun onneahan täällä tarvittiin ja se toi onnea. Harmi vain, että ei sattunut olemaan silloin mukana.
Koji joutui kumartumaan, ettei joku kukkaruukku lentäisi päin näköä. Miksi nyt lentäviä esineitäkin? Nekin yleensä sattuvat tippumaan/lentämään päähän (sekin totta, katonpaloista palloihin).
"Ksoo..." hän mutisi hiljaa ja kirosi vielä räyhähenkiä mielessään. Ja samalla väisteli parhaansa mukaan esineitä.

[Snap]

Myöskin Skelton kumarteli ja käännähti juostessaan minkä parhaansa mukaan taisi tehdäkseen itsestään haasteellisimman maalitaulun. Yksi täpärälti väistetty ikkunakarmin palanen kuitenkin sai hänet astahtamaan epähuomiossaan liian lähelle rakennuksen seinää, kuin olisi ollut suotavaa.
Musta koura iski kuin käärme esiin varjosta ja tarttui rautaisella otteella Skeltonin nilkkaan kiskaisten tämän äänekkäästi mätkähtäen selälleen.
"Vitjat", Skelton sadatteli sytyttäen kämmenelleen pienen tulipallon ja paiskasi sen kohti piinmustaakouraa, joka oitis sulautui takaisin varjoihin ja liekkipallo räiskähti hyödyttömänä katuun. Ja vetäytyneen käden tilalla oli heti kolmenkertainen määrä uusia tarttumassa koukkusilla kynsillään hänen sääriluistaan. Olipa onni, ettei hänellä ollut lihaa jalkojensa ympärillä - noiden kynsien viiltely olisi muuten varmasti repinyt hänestä irti siivuja.

[Koji]

Koji väisteli parhaansa mukaan myös käsiä, jotka koittivat tarttua nillkoihin kiinni. "Pitäkää ne näppinne erossa minusta..." hän mutisi. Olisi voinut hieman pahemminkin sanoa, mutta ei nyt ihan viitsinyt suututtaa niitä lisää. Muutamia pieniä viiltoja kumminkin tuli. Pitäisi toivoa vain, että ei mitään janoista vampyyria olisi lähistöllä ja haistaisi verta. Silloin voisi totaallisesti itkeä tai haistatella pitkät kaikille noille räyhähengille ja muille.
Ihme etteivät sentään koittaneet tarttua siivestä kiinni ja repiä höyheniä irti.
'Vihaan räyhähenkiä... Saisivat painua helvettiin...'

[Snap]

Eteneminen alkoi käydä jo miltein mahdottomaksi ja lopulta Skeletonin oli pakko myöntää että heidät oli melkein käytännössä saarrettu; varjot olivat ehtineet jo heidän edelleen ja väijyivät valmiina matkan varrella samalla kun sivulta ja perästä ahdistelevat yrittivät ajaaheitä toistensa syliin kuin karjaa.
Skeltonin kallo käännähteli puolelta toiselle, yrittäen etsi pakokeinoa tästä pinteestä. Asiaa vaikeutti sekin, että hänellä oli nyt tuo likkakin kontollaan - hänen olisi kai pitänyt lempata tyttö seurastaan ennen kuin hänestä ehti tulla vauhtia hidastava riippakivi...
Äkkiä Skeltonin katse havaitsi jotain läheisen rakennuksen seinustalta; tasoilla varustetut paloportaat*
Loistavaa.
"Koji!", Skelton huusi sytyttäen nyt molemmille kämmenilleen liekit ja heittäen molemmat kohti varjoja - ei niinkään todella osuakseen räyhähenkiin, mutta pitääkseen ne kiireellisinä. "Vasemmalla on paloportaat. Kiipeä katolle!"
Katoilla olisi vähemmän varjoja kuin alhaalla rakunnusten reunustamilla kujilla. Ja tuossa olomuodossaan räyhäöhenget olivat sidotut liikkumaan pintoja pitkin - ne eivät esimerkiksi voineet loikata yli edes pienen pienen taloja erottavan rakosen, vaan joutuivat valumaan seinä alas kadulle ja sitten uudestaan ylös toista seinustaa pitkin. Hyppiäkseen ne tarvitsivat kiinteän muodon - ja silloin ne olivat myös nykyistä parempaa luodinruokaa.

# * just sellaiset paloportaat, mitä näkee amerikkalaisissa elokuvissa ja joita pitkin tyypit rymistelee kilpaa alas taka-ajokohtauksissa xD #

[Koji]

Koji ei nähnyt kovinkaan montaa paikkaa missä ei olisi räyhähenkiä. Ei oikein varmaan pääsisi pois... Monet ajatukset kävivät hänen mielessään. Myös se, että he jäisivät tänne tai Skele lähtisi ja jättäisi hänet.
Tyttö kääntyi Skeletoniin päin tämän huutaessaan nimeään.
"Mitä?" hän kysyi.
Kiipeä? Katollè? Paloportaista?! Tätä hän juuri vihasi. Ei sentään ihan painajaisista tämä tilanne. Painajaiset olivat hänellä lähinnä sellaisia, että juoksi pimeässä pakooon jotain ja juoksu tuntuo, kuin tervassa olisi juossut.
"Hai."
Koji kiirehti äkkiä paloportaille ja rupesi nousemaan niitä ylös.

[Snap]

Kojin kiivetessä yhä useampi tulipallo leimahti ja sinkoutui kadulla, kun Skelton yritti parhaansa mukaan pakottaa varjot loitommalle, samalla kun itse perääntyi selkä edeltä kohti portaita - yksi noista leimuavista liekeistä viskattiin jopa vain käsivarren mitan päähän vasempaan Kojin kasvoista kun yksi räyhänhenki yritti lähestyä kiipeävää tyttöä ikkunasyvennyksen varjosta. Liekki loi valoa ja niin kauan kuin se paloi, se pakotti varjoja väistymään - Paha vain, ettei kivikaduilla ollut materiaali, jota sytyttää palamaan näin pienillä loimuilla.
Eikä hän pystyisi pitämään tälläista tahti yllä enää pitkään...
Skelton paiskasi matkaan vielä yhden sinitulen, kunnes jo käännähti kannoiltaan ja rynnisti Kojin perään harppoen miltein kolme askelmaa kerralla paloportaiden natistessa ja täristessä voimakkaasti mitä ilmeisemmin riivanhenkien tahdon ravistelemina.
Kumpa se tyttö ymmärtäisi jatkaa juoksemistaan - suunnalla ei tässä tilanteessa enää ollut niinkään väliä....

[Koji]

Hän meni automaattisesti kauemmas liekeistä mitkä meinasivat osua, mutta jatkoi matkaa ylös.
Kun Koji oli päässyt ylös hän jäi odottelemaan Skeletonia, kun ei tiennyt yhtään oliko tällä mitään mielessä. Toivottavasti ei mitenkään pitäisi hyppiä katoilta toisille. Sitä hän ei tekisi. Varmasti tippuisi kadulle heti, kun tukeva katto poistuisi jalkojen alta. Hieman hän rupesi kyllä perääntymään ja katseli, että eikai vain räyhähenkiä näkynyt.
"Minne päin sitten?" Koji kysyi, kun ei yhtään tiennyt minne olisi järkevää mennä. Jos hän päättäisi suunnan varmasti joutuisivat umpikujaan...

[Snap]

Skelton ilmaantui kattolaidan takaa ja saatuaan saappaansa sen päälle heitti vielä yhden tulipallon jäähyväislahjaksi jo seiniä pitkin kiipeäville räyhähengille. Kojin kysymykseen hän ei vastannut mitään vaan viittasi vain nopeasti sormellaan yhteen suuntaan kattojen yli.
"Tuolla on joki", tämä sanoi - hänen äänensä kuulosti oudon karhealta ja paksulta, kuin hän olisi ollut pahasti hengästynyt. "Ne - ne eivät kummitusten tavoin pysty ylittämään jokea... Alahan tulla"
Skelton lähti oitis kohti osoittamaansa suuntaan loikaten yli kattotasanteiden ja niitä toisistaan erottavien pudotusten. Onneksi talot pikkukaduilla olivat rakennettu niin tiheästi, että harva loikka vaati kunnon vauhdinottoa...

[Koji]

Koji katsahti Skeletoniin. Joelle siis. Hän ei todellakaan tahtoisi alkaa leikkimään jänistä ja hyppimään katoilta toiselle, mutt ei ollut vaihtoehtoakaan. Ja kyllä kai tässä pääsisi, kun nämä talot ovat niin lähekkäin toisiaan.
Koji meni Skeletonin perässä toiselle katolle ja omaksi yllätyksekseen onnistuikin hyppäämään siine. Hiemän henägstynyt hän tässä oli. Joella hän lepäisi tai varmasti antaisi ilmaisen suihkun Skelelle, jos ei saisi edes minuuttia huilata.
"Tulen sitten perässä, en tiedä mistä kannattaisi aina mennä." hän sanoi.

[Snap]

"Seuraat vain minua - tämä ei ole minun ensimmäinen kattojuoksuni", Skelton huikkasi olkansa yli ja jatkoi paineluaan niin ripeästi kuin vain suinkin kykeni. Tietenkin hän taisi unohtaa mainita, että pelkkänä luurankona takuulla painaisi tyttöä vähemmän ja pystyisi näin juoksemaan lahommakin lankkukatoksen yli ilman että saapas räsähtäisi sen läpi. Mutta se oli nyt sivuseikka. Epäröinnille ei pahemmin ollut varaa, kun ensimmäiset räyhät saavuttivat kattoreunuksen.
Yllätyksekseen Skelton huomasi kuitenkin toisinaan poikkeavan alkuperäiseltä reitiltään, tehden pienen silmukan, jos katsoi edessä olleen kujavälin olevan vähän liian riskialtis likan koettaa ylihypätä (mikäs hänellä oli ollessa pitkinen riukujalkoineen).
Kaikkeen hän nyt tuhlasikin aikaa, joka muutenkin oli kortilla...

[Koji]

Koji nyökkäsi. Seuraaminen kelpasi ilomeilin, ellei Skeleton sitten ajatellut mitään liian riskialtista paikkaa. Hän ei sellaisesta suostuisi hyppäämään, kun ei kumminkaan tulisi pääsemään sen yli. Toinen saisi mielummin vaikka kantaa hänet sellaisen yli, kun pitkillä jaloilla oli helpompi täällä hyppiä. Hän ei vilkaissut kovinkaan montaa kertaa taakseen vaan seurasi hieman jäljessä Skeletonia.
'Kaikkea joutuukin kokemaan...' hän mietti ja huokaisi.
Ne henget eivät kumminkaan saisi saada kiinni. Se oli hyvä motivaatio hyppiä katolta toiselle.

[Snap]

Katon kyllä hieman kasvattivat heidän etumatkaansa, mutta eivät liikaa Skeltonin mieleen nyt kyn hänellä oli tuo tyttö riippumassa kintereillään. Vaikka likka pysyikin kiitettävästi vauhdissa mukana, ei toinen selvästikään ollut tällaiseen tottunut - no kerta se oli ensimmäinenkin. Hänen mielestään kokemus oli aina paras mahdollinen opettaja...

Kattorivistöt heidän edessään katkesivat äkisti ja pääsyy tähän oli heidän edessään ja pitkän pudotuksen verran alapuolellaan virtaava leveä, kivetty joki joka kiemurteli esiin rakennusten joukosta. Minkäänlaista siltaa ei näkynyt mailla halmeilla, muttei Skelton sellaista etsinytkään - hänen katseensa rakelnelmaan, joka kulki kattojen korkeudella joen yli.

Se oli tasainen puukaari, jolla ei tainnut olla mitään muuta virkaa kuin toimia silmänilona joen esteettistä maisemaa parantamassa. Sellaisia oli varmaan joskus aikoinaan ollut muitakin kulkemassa joen yli, mutta sateen ja säiden armoilla ilman asianmukaista huoltoa ne olivat kaikki rapistuneet ja lahonneet kukin ajallaan pois. Ja jos totta puhuttiin, ei tuokaan lajissaan viimeinen näyttänyt enää liian tukevalta; sen oli jo vanhuuden harmaannuttama, vain hieman yli jalanmitan levyistä kulkutilaa tarjoava kyhäelmä, joka taisi juuri ja juuri kestää sen että pulut istuivat sen päällä. Rehellisesti; kuka täysjärkinen halusi edes harkita käyttävänsä moista reittiä joen ylittääkseen?
Nähtävästi kutsu valkoisen talon lukitulle osastolle oli hukkunut postissa matkallaan Skeltonille. Tämä vilkaisi olkansa yli Kojiin.
"Ei se ole niin paha, kuin miltä näyttää", ´hän vakuutti ja oli jo asettamassa saapastaan puukaarelle, ottaen ensimmäisiä askelia kapella ylitysreitillä. Vanha puu narahti ja valitti, ja ylityksen puolivälissä sen tukipuut nytkähtivät alemmas, mikä sai Skeltonin horjahtamaan pahannäköisesti laiskasti virtaavan veden yllä.
Hyvänen aika, tämä puukaari ei ollutkaan enää niin hyvässä kunnossa kuin hän oli muistanut...
Mutta takaisin ei voinut enää kääntyä - onnistuen vetämään tasapainonsa takaisin kasaan Skelton otti vielä muutaman nopean harppauksen ja oli turvassa vastakkaisella kattoharjanteella, jonne kaari päättyi. Siellä hän kiepsahti kannoiltaan Kojiin päin, nähdäkseen miten likka mahtaisi toimia.

[Koji]

Koji ei ajatellut melkein mitään muuta, kuin että pitäisi pysyä Skeletonin perässä ja pysyä kaukana räyhähengistä. Hän pyshätyi toisen pysähtyessä ja vilkaisi jotain sillan tapaista. Sehän voisi sortua höyhenenkin pudotessa sen päälle! Tai hänestä se ainakin näytti ihan siltä, että voisi sellaisesta jo mennä rikki.
"Hei odotas nyt. Ei tuo silta taatusi kestä minua... Ihan varmasti se romahtaa heti, kun astun sille ja sitten tipun tuonne jokeen."
Koji sanoi ja katsahti hyvin epäluuloisesti siltaa. Tosin, jos se oli kestänyt Skeletoninkin... Mutta hänhän oli vain luuta. Koji oli ihan myös lihaa ja verta plus siipi... Mutta ei olisi kivaakaan jäädä räyhähenkien raatelemiseksi.
---------------------------
Ah, Skeleton valitsee niin ihanii reittei xD

[Snap]

Epäröinti oli vain merkki terveestä arvostelukyvystä ja loistavasta pitkänäköäisyydestä. Mutta joka tapausessa, tässä ja nyt se merkitsi jahkailua ja lisää pois heitettyjä sekuntteja. Arvokkaita sekuntteja, jotka toivat kannoilla sinnikkäästi roikkuneet räyhähenget hetki hetkeltä lähemmäksi.

"Sinun ei tarvitse tulla koko matkaa. Yritä päästä edes puoleenväliin ja loikkaa sitten minua kohti", Skelton tarttui toisella kädellä kiinni lähellä olevasta kattoräystäästä, nojaten sen tukemana kattoharjanteen yli ja ojentaen vapaata kättään Kojia kohti.
"Minä otan sinut vastaan. Luota minuun."
Jo heti kun tuo lause pääsi ulos Skelton tunsi, kuin olisi voinut nauraa ääneen. Pyysikö hän todella likkaa luottamaan itseensä? Jälkeen sen kun he olivat tuskin "tuntuneet" kuin vain jokusen tunnin? Oli totta, että tyttö oli totellut hänen käskyjään vastaan väittämättä, mutta oli aivan eri asia vakuuttaa toinen asettamaan oma turvallisuutensa hänenkaltaisen puolivieraan henkilön käsiin.

"Ja ajattele tällä kannalta; jos vaikka sattuisitkin tipahtamaan, allasi on vain vettä, ei kova kivikatu. Mahdollisuutesi selvitä hengissä ovat huomattavasti paremmat" - ellet sitten saa mukanasi tippuvia puukappaleita päähäsi, menetä tajuntaasi ja huku, Skelton lisäsi hiljaa mielessään - "Mutta jos puolestaan jäät sinne, räyhähenget repivät sinut. Ja siitä et selviä."

# Hänen politiikkansa mukana pakoreitti taitaa olla sitä parempi, mitä vähemmän tyyppejä pystyy sitä pitkin seuraamaan... x)
..mutta juuh, hän olla itsekesinen luukasa - ei yhtään ajattele asioita muiden asemasta xD #