So Long Ago ~ offline ~

[helo]

Wiikuna huohotti raskaasti ja katseli ympärilleen kauhuissaan. Se hengitti tiheään tahtiin ja nojasi raskaasti kaatuneen puun sammaloituneeseen ja kosteaan kaarnaan. Oli aivan hiljaista, lukuunottamatta suon normaalia musiikkia, veden solinaa, eläinten liikuskelua ja puiden lehvästön kahinaa. Tuuli oli kuitenkin täysin hiljaa, mutta mitään poikkeavaa ei kuulunut. Mutta naaras tiesi, että ne olivat tulossa.

Ennenkuin naaras oli paennut suon turviin, se oli nähnyt miehen ja kaksi koirantapaista pientä olentoa, jotka olivat koettaneet miellyttää isäntäänsä tekemällä erilaisia temppuja. Dinosaurus oli nauttinut katsellessaan sellaista rakkautta ihmisen ja eläimen välillä, kunnes mies olikin äkkiä huomannut Wiikunan ja kohottanut aseensa tätä kohti. Mies oli kuitenkin niin kaukana, ettei aseen teho olisi riittänyt niin kauas, missä Wiikuna oli, joten hän oli karjaissut jotain ja osoittanut Wiikunaa. Silloin ne koirat halusivat jälleen miellyttää isäntäänsä.

Ja millä tavalla.

Ne olivat kasvaneet lähes Wiikunan kokoisiksi ja muuttuneet hyvin erilaisiksi, mitä koirat yleensä ovat. Niille kasvoi kierresarvet, keskiruumiiseen vuohen pää, sekä käärmehäntä. Ne olivat demoneita ja millaisia demoneita. Sellaisia, jotka lähtevät tulemaan kohti. Haukkuen. Ärjyen. Silmät hohtaen. Kuinka Wiikuna olikaan pelännyt, kun se oli lähtenyt juoksemaan pakoon! Nyt niitä ei näkynyt missään.

Mutta haju oli ilmassa. Ne olivat tulossa. Ne löytäisivät. Ne tulisivat. Ne olivat tulleet aina ennenkin.

# Vain Mammutti tänne 8) #

[mammutti]

Suon ilma tuntui hieman ummehtuneelta, kun Cynder nuuhkaisi sitä syvään. Uros rentoutti lihaksensa ja antoi hyvänolon tunteen vallata koko kehonsa. Siitä oli aikaa, kun pasuunasaurus oli viimeksi kävellyt minkäänlaisella suolla. Kosteus tuntui jalkapohjissa ja ympärillä ilmassa, eikä Pedontappaja ollut siitä moksiskaan. Se nautti luonnon antamasta hellyydestä, siihen kun uroksella ei aina ollut aikaa. Valitettavasti.

Hiljakseen kävellen Cynder kuunteli ympärillä kuuluvia ääniä, veden solinaa, sammalen tirskumista omien jalkojen alla, omaa tasaista hengitystä ja kiivasta haukkumista.

”Haukkumista?”
Pasuunasaurus hämmästyi omia ajatuksiaan ja käänsi päänsä äänen suuntaan. Perääntyen äkkiä lähimpään pensaikkoon ja painautuen maahan, uros katsoi, kuinka kaksi suurta demoniolentoa kiisi kovaa vauhtia ärjyen sen ohitse.
”Onneksi tajusin pulahtaa siinä suovedessä ja peittää oman hajuni, muuten päivällisenä tarjottaisiin lehtipihviä”,
Pedontappaja kurtisti kulmiaan ja kohottautui ylös maasta.
”Minnehän ne menevät?”
Uros kysyi puoliääneen mietteliäästi ja ravisteli itseään.

#Mammutti saapui paikalle. ^_^ Myöhässä, mutta kuitenkin.#

[helo]

Silmät villisti pyörien Wiikuna painautui kasaan, nähdessään demonien tulleen. Ne ärisivät vihaisina, korvat valppaina pystyssä, odottaen isäntäänsä. Ne eivät tappaisi. Eivät vielä. Ennenkuin saisivat varmuuden, mitä isäntä oli niille määrännyt. Wiikuna ei päässyt pakoon, koska demonit pyörivät sen ympärillä estäen sen jokaisen yrityksen päästä johonkin suuntaan.

[mammutti]

Vilkaisten vielä hitaasti siihen suuntaan, johon demonit juoksivat, Cynderin kurkusta pääsee syvä urahdus. Sitä kiinnostaisi tietää minne demoneilla oli kiire, mutta kaikkien vuosien aikana, mitä se oli täällä Tuonpuoleisessa viettänyt, se tiesi enemmän kuin hyvin, ettei demonien asioihin olisi järkevää työntää kuonoaan.

Pasuunasaurus kääntyi vastakkaiseen suuntaan ja lähti rauhallisesti kävelemään, koittaen nähneensä edes nuo kaksi melkein itsensä kokoista petoa.

[helo]

Demonit jatkoivat ärjyvää haukuntaa ja ulinaansa, eikä Wiikuna päässyt mihinkään. Se oli kauhusta jäykkä ja sen silmät pyörivät villisti. Se yritti huutaa apua, mutta kurkku oli käheä ja se ei saanut pihaustakaan suustaan. Niinpä se turvautui sarveensa, käänsi sen etukenoon ja puhalsi niin lujaa kuin pystyi. Siitä lähti korviariipivä kimeä puhallus, aivan kuin huuto, mutta vieläkin kimeämpi. Se hämäsi demonit hetkeksi ja Wiikuna sai hypättyä niiden välistä karkuun. Pakoon, pakoon, äkkiä pakoon. Se juoksi koko ajan siihen suuntaan, missä Cynder oli vastikään ollut. Peloissaan dinosaurus ei kuitenkaan pystynyt keskittymään haistamaan maassa olevaa outoa hajua.

[mammutti]

Raskas askel painautui sammaleeseen, mutta äkkiä se vetäytyikin takaisin ilmaan. Kimeä, kirkas huuto kantautui jostain läheltä. Cynder katsahti taaksepäin, seisoen hämmentyneenä paikoillaan.
"Tuo ääni..."
Uros kuiskasi hiljaa. Pasuunasaurus ei ollut pitkään aikaan kuullut tuota ääntä, mutta kyllä se sen tunnisti.
"Avunhuuto. Dinosauruksen avunhuuto",
Pedontappaja henkäisi samanaikaisesti ilosta ja kauhusta. Se oli niin iloinen, että vihdoinkin kuuli toisen samanlaisen olennon äänen, mutta samalla kauhistunut, sillä nyt se vasta tajusi mitä demonit olivat ajaneet takaa. Cynder käännähti ympäri ja lähti juoksemaan takaisinpäin, auttaakseen toista.

[helo]

Äkkiä edestäpäin alkoi kuulua outoa rytinää. Mitä ihmettä? Dinosaurus jo miltei jarrutti vaihtaakseen suuntaa, koska se uskoi edestä tulevan lisää demoneita tai sitten ihminen aseen kanssa... Mutta ei. Se oli dinosaurus. Suuri dinosaurus. Joka juoksi kohti. Naaras yritti jarruttaa, mutta märkä sammale ja vesiojan väistö tekivät sen melko mahdolliseksi. Se ehti vain huutaa lyhyesti ja sulkea silmänsä, kunnes ehkä törmäisi toiseen. Ellei toinen sitten ollut nopeampi ja väistäisi.

[mammutti]

Cynder kohotti katseensa eteenpäin ja huomasi vastaanjuoksevan dinosauruksen. Märkä sammal luisti toisen jalkojen alla ja uros huomasi yhteentörmäyksen olevan melkein väistämätön. Nousten kahdelle jalalle juoksussa, uros koitti ottaa toista dinosaurusta vastaan syliinsä. Jos se ottaisi toisen vastaan päällään, olisi suurempi riski, että jotain pahempaa kävisi.

[helo]

Ahaa, toinen siis näytti huomaavan törmäyksen olevan mahdollinen. Mutta toinen dinosaurus, ihanaa! Wiikuna ei kuitenkaan ehtinyt ajatella sitä niin paljon, sillä se ehti kääntyä kyljelleen ja... TUMPS. Se törmäsi suoraan toiseen, kaatoi toisenkin maahan ja lensi sitten toisen dinosauruksen pään yli kevyesti mätkähtäen suosammaleelle niin että vesi roiskui moneen suuntaan. Suu täynnä turvetta ja vatsa ihan märkänä Wiikuna räpytteli silmiään ja kääntyi katsomaan taakseen. Mitä ihmettä täällä oikein tapahtui?

[mammutti]

Cynder tunsi, kuinka toinen mätkähti sen vatsaa vasten. Se ei kumminkaan ollut ottanut huomioon juoksun antamaa vauhtia tai ylipäätänsä sitä, että toinen oli myös dinosaurus. Siitä oli niin kauan aikaa, että Pedontappaja oli unohtanut, että toisetkin olivat isoja. Tuntien kuinka maa äkkiä katosi jalkojen alta ja humahtaen selälleen aluskasvillisuuteen, uroksen maailma kiepsahteli ympäri jokasuuntaan.
"Voi verenimijät..."
Pasuunasaurus mutisten kirosi puoliääneen ajattelemattomuuttaan, kaatuen sivulle ja ottaen jaloillaan tukea maasta, noustakseen ylös. Demonit olivat juosseet paikalle ja ärjyivät nyt kahta vihaisemmin. Cynder käännähti niitä kohti ja asettui niiden ja toisen dinosauruksen väliin.

[helo]

Wiikuna kömpi pystyyn liukastellen sammaleella ja sai vedettyä jalkansa vedestä ylös, jonne ne olivat puolihuolimattomasti vajonneet. Muulloin se olisi saattanut hieman harmitella märkiä jalkojaan, mutta ei nyt. Nyt se vain tuijotti toista dinosaurusta ja oli hetken aikaa miltei unohtanut koko demonit. Toinen dinosaurus? Siitä oli pitkä aika, kun Wiikuna oli nähnyt muita dinosauruksia ja ne olivat harvoin tulleet tälle alueelle. Oliko joku niistä ankkasauruksista lähtenyt seuraamaan joskus Wiikunaa vai eksynyt tänne ihan tuosta vain? Vai vasta tullut Tuonpuoleiseen? Wiikuna oli niin täynnä kysymyksiä, että se kömpi lähemmäs Cynderiä ja oli horjahtaa liukkaalla sammalella toista päin, koska oli niin ajatuksissaan. Se ei kiinnittänyt kunnolla edes huomiota demoneihin, pelastaisihan tämä rohkea dinosaurus varmasti sen, eikä se nyt ollut olennaista. Vaan tuo saurus.

[mammutti]

Cynder huomasi, kuinka toinen dinosaurus nousi ylös ja liukasteli lähemmäs sitä. Uroksen teki mieli kääntyä toista kohti ja purkaa iloisuuden tunne, mutta demonit eivät olleet yhtä iloisia mitä pasuunasaurus.
"Pysy taaempana",
Cynder sanoi toiselle dinosaurukselle nopeasti. Nyt ei ollut aikaa kysymyksille, eikä suuremmille selittelyille. Toinen demoneista hypähti lähemmäs Pedontappajaa, joka puhalsi keskimmäiseen sarveensa varoittavasti. Demoni paljasti hampaansa ja ärisi. Uros väläytti nopeasti omia hampaitaan, tehden demonille selväksi, ettei se ollut eilisen teeren poika.

[helo]

Wiikuna peruutti heti kuullessaan toisen komentavan niin. Hitaasti se käänsi katseensa demoneihin ja kyyristyi pienempään tilaan, aivan kuin olisi voinut siten muuttua näkymättömäksi. Demonit olivat hetken aikaa hämillään siitä, että dinosauruksia oli äkkiä kaksi, mutta ne kyyristelivät ja pörhistivät niskojaan, väläytellen varoittavasti hampaitaan. Metsikön läpi kantautui äkkiä myös ihmismiehen huutoa.
"Kimppuun, pojat! Älkää päästäkö sitä pakoon!"
Käskyn takia demonit lähtivät kiertämään Cynderiä molemmilta puolilta, valmiina hyökkäämään. Wiikuna oli hädissään, kuullessaan tarkoilla korvillaan miehen tulevan lähemmäs.
"Meidän pitää paeta, sillä miehellä on ase",
Wiikuna kuiskasi hädissään toiselle dinosaurukselle.
"Emme voi jäädä taistelemaan!"

[mammutti]

Cynderkin kuuli miehen äänen ja puhalsi varoittavia ääniä demoneille, jotka kaarsivat sen molemmille puolille. Ne olivat jännittyneitä hyökkäykseen, odottaen juuri sopivaa hetkeä. Tilanne ei näyttänyt mitenkään hyvältä. Toinen dinosaurus oli selvästi pakoonlähdön puolella, olihan ihmiselle sentään ase. Pedontappaja tiesi millaista vahinkoa ihmisen käsissä pyssy sai aikaan, mutta jos se nyt kääntäisi selkänsä demoneille, ne hyökkäisivät taatusti kimppuun.

"Peruuta hitaasti poispäin ja lähde juoksemaan, kun puhallan, selvä?"
Pasuunasaurus sanoi selkeästi ja hitaasti. Demonien monet silmäparit tarkkailivat kiivaasti uroksen suun liikkeitä ja tämä pelkäsi liian nopean liikkeen laukaisevan niiden hyökkäysvaiston.
"Tulen perästä, älä huoli."

[helo]

Wiikuna vain nyökytteli ja katseli demoneita. Sen olisi tehnyt mieli jäädä taistelemaan, mutta sillä ei ollut minkäänlaista taistelukeinoa demoneita vastaan. Ja ihmisenpelko kummitteli mielessä päällimmäisenä vaistona. Sitäpaitsi, jos se jäisi taistelemaan, se kuolisi. Kasvissyöjän vaistot olivat naaraalla vahvat, kuten piti; ei yksikään kasvissyöjä eläisi päivääkään ilman niitä. Ei, Wiikuna ei taistelisi. Ei oltu luotu siihen.