Oho? [off]

[raato]

"Semmoista mähläistä mönjää, mitä syödään, mut ei niellä. Hyvää hampaille",
Julius selosti nopeasti, mutta pani sitten merkille, että Veronica tuntui unohtaneen itsensä häntä halailemaan. Ei siinä sinänsä mitään, mutta homma alkoi hissuksiin tuntua hitusen epämukavalta, mikä taas johti valaistumiseen:
"Nyt tiedän, miltä mustekalan saaliista tuntuu."
Hieman omalaatuinen tapa valaistua, mutta kukin taaplaa tyylillään ja niin edespäin.

[R.I.P]

"Kuulostaa ällöttävältä."
Veronica irvisti. Miksi kukaan haluaisi syödä jotain tuollaista? Noh, ihmiset olivat hassuja.
Hänkin muuten tajusi halaavansa yhä Juliusta, mutta tunsi olonsa nyt kumman raukeaksi, eikä jaksanut liikkua. Työntäkööt pois jos halusi.
"Eh?"

[raato]

Okei, homma alkoi pikkuhiljaa käydä vanhaksi.
"Huvittaisiko mitenkään antiliisteröityä minusta? Hengität meikäläisen ilmaa."
Varovasti, mutta hyvin selkeästi vihjaillen Julius työnsi Veronicaa yhdellä sormellaan kauemmas aivan kuin olisi pelännyt saavansa tästä jonkun taudin, jos olisi koskettanut tätä vähänkään enemmän.

[R.I.P]

"Hyvä onnnn.
Veronica mumisi, mutta luovutti ja päästi Juliuksen vapaaksi. Hän kellahti nojaamaan poispäin miekkosesta, muttei nyt ihan nuri mennyt sentäs.
Oli se kyllä kumma, miten tilanne syttyi ja rauhoittui älyttömän nopeasti. Ihmissuhteet olivat vaikeita vaikeiden ihmisten välillä. Naikkonen tuijotti eteensä ja mietti tapahtunutta. Hän ei saanut ajatuksistaan sitä, että jos Julius-parka makasi yhä jossain kurassa ja lietteessä, eikä kukaan koskaan kaipaisi häntä....
Pääasia oli, ettei Julius itse ajatellut tätä. Piti keksiä jotain muuta ajateltavaa. Öööh... öööh....
"Miksemme ole repineet vieltä toisiamme päitä irti?"
Noh.. kelpasi kai tuokin, vaikka piti jotain kevyempää keksiä. Tuosta hän kuitenkin halusi salaa alitajunnassaan puhua, joten mikäpä siinä sitten.

[raato]

Julius ei tosiaan enää ajatellut asiaa. Jos hänen löysässä elämäntyylissään oli jotain kehumisen arvoista, niin se oli tosiaan hänen kykynsä sysätä syrjään asioita - tosin toisaalta siinä oli huonotkin puolensa, mutta mitäs niistä enää. Nyt Juliuksen naamalle levisi tyypillinen, ilkikurinen ja ärsyttävän kaikkitietävä virne.
"Varmaan siksi, että sinä et ylettäisi minun päähäni edes varpailla seisten."
Korostaakseen ivaansa, Julius vielä potkaisi Veronicaa kevyesti jalkaan.

[R.I.P]

Ja taas tämä alkoi.
Veronica ei ollut järin ylpeä lyhyydestään, etenkään kun nykyihmiset olivat sellaisia perkuleen hongankolistajia, että pakostakin jäi jalkoihin. Siihen oli tyytyminen, minkä Luoja oli antanut. ... Tosin, oliko Tuonpuoleisessa edes Jumalaa? Ehkä tämä oli paikka, jonne kaikki Jumalan hylkäämät joutuivat. Mutta eihän Jumala hyljännyt lapsiaan, eihän?
No jaa, oli miten oli. Jumalaa hän tuskin kaipasi, kun ei Hän ollut tähänkään asti auttanut.
"Sitten järsin jalkasi poikki."
Potku takaisin.

[raato]

Julius pärskähti rumasti. Hän ei todellakaan voinut kuvitella Veronicaa tekemässä mitään vähääkään väkivaltaista, sellaiseen pikkuneiti oli ihan liian nössö.
"Just, varmaan. Sinä nyt et purisi reikää edes märkään paperipussiin."
Potku palautuslähetyksenä takaisin, olkaa hyvä vain. Julius ei soisi Veronicalle viimeistä sanaa missään tilanteessa.

[R.I.P]

"Pah."
Veronica tuhahti selvästi närkästyneenä.
"Purisin sinua, ellet maistuisi niin pahalle."
Hän tokaisi,

[raato]

"Aijaa?!"
Julius tuhahti ja silmistä näki, että tätä loukkausta hän ei päästäisi sormiensa välistä ilman rangaistusta.
"Mistäs tiedät, jos et ole maistanut?" Hän suorastaan hyökkäsi Veronican kimppuun ja yritti tunkea käsivarttaan tämän suuhun maistiaisiksi. Hieman... häröltähän se saattoi sivullisesta näyttää, mutta eipä se siinä vaiheessa Juliuksen mieleen mahtunut.

[R.I.P]

Veronica yritti epätoivosesti tyrkkiä Juliusta kauemmas, mutta se oli turhaa, sillä kun Julius sai päähänsä jonkin idioottimaisen tavan kiusata häntä niin tätä ei saanut kimpusta kirveelläkään.
"No ÄRH!"
Oli hänen loistava kommenttinsa, joka edelsi hänen viimeistä jäljelle jäänyttä puolustautumiskeinoa, joka edellytti barbaarimaista lähestymistapaa. Juliuksen toivetta noudattaen, nainen iski purukalustonsa miekkosen käteen.

[raato]

Kun Veronica iski hampaansa hänen käteen, kävi Juliuksella mielessä, ettei tämä ehkä ollutkaan fiksuin asia tehdä. Eukkohan puri lujaa, perhana!
"Vaah, kannibaali saatana!"
Nuorukainen rääkäisi ja heilutti toista kättään siihen malliin, ettei oikein osannut päättää, tökkäistäkö Veronicaa silmään, vai eikö, vaiko sittenkin... Lopulta hän päätyi tökkäämään etu- ja keskisormensa naikkosen sieraimiin ja vetämään nenää ylöspäin.
Kuka sanoi, että pojat koskaan tappelisivat reilusti.

[R.I.P]

Yhtäkkinen ja täysin odottamaton nykäisy hengittämiseen tarkoitetuista naaman rei'istä pakotti Veronican irrottamaan otteensa.
"Yaaah, päästä irti, saasta!"
Julius oli aina ollut nynnerö, mutta että tämä alentuisin johonkin näinkin halpamaiseen temppuun ja vieläpä naispuolista vastaan tapellessa. Veronica tavoitteli käsillään lähintä Juliuksen ruumiinosaa, osui tämän päähän, jolloin automaasti tarttui tämän taikinanaamaan ja repi suupielet kauniiseen - ja luultavasti varsin kivuliaaseen - irvistykseen.

[raato]

"KRÄÄÄH!!"
Julius rääkäisi minkä pystyi Veronican repiessä hänen naamaansa. Hyökkäys vaati tietysti koston ja Julius tarttui Veronicaa toisella kädellä alahuulesta ja vetäisi siitä vaakasuoraan melko reilulla ranteella.
"Pääftänh vahta khun hinäkin päähtät!"
Julius sanoi melkoisten sylkiroiskeiden saattelemana. Naama väärällään oli vaikea hallita räkimistään.

[R.I.P]

Auauauaauuu.
"Sama täällä!"
Ähkäisi Veronica takaisin. Jos Julius ei päästäisi irti, ei hänkään päästäisi.
Tahtojen taisto taisi heidän välillä olla ikuista.

[raato]

Perhana. Juliushan ei antaisi kääpiön miniatyyrinoidan pimeältä keskiajalta voittaa häntä. Ehei, ei mahdollisuuttakaan. Niinpä Julius otti asiakseen käyttää pituuttaan hyväksi. Hetken hän pyöri ja käänteli, kunnes sai jalan eteensä ja painoi sen Veronican rintaa vasten, yrittäen työntää tätä kauemmas jalallaan. Se voisi sattua, jos Veronica ei laskisi irti, mutta hän oli valmis uhrauksiin.