|
|
Post by R.I.P on Sept 5, 2007 18:18:16 GMT 2
[ Jälleen sarjassamme ah-niin-nerokkaat-otsikot-a-lá-Toksi. Joo, eli Volihon tänne  ] Mitäh? Kuka huusi? Nuori naisihminen - varsin pienikokoinen sellainen - oli seisahtunut hautausmaan porttien edustalle kuuntelemaan kauempaa kauntautuvia ääniä kulmat kurtussa. Ilmeisesti jotakuta tapettiin taas jossain - ilmeisesti suihkulähteen suunnalla. Hän vilkaisi huolestuneena ympärilleen, ettei kukaan vain vaaninut häntä jossain varjoissa. Hänen teki kyllä kovasti mieli rynnätä auttamaan tuota hätäänjoutunutta, mutta miten hän muka pystyisi tätä auttamaan? Sitä paitsi huudot loppuivat jo. Ehkä he olivat lopettaneet. Toivottavasti he olivat vain lopettaneet, eivätkä tappaneet toisiaan. Veronicaksi nimetty nainen ei edes halunnut ajatella, mitä tapahtui kun Tuonpuoleisessa kuoli. Hän siirsi koriaan - miksi hän kantoi aina koria? - toiseen käteen. Koriin hän oli juuri poiminut syksyn viimeisiä verijuuria, jotka yhä vain sinnittelivät yhä vain kylmenevässä ilmassa. Kylmästä puheenollen, alkoi olla jo aika viileää. Pitäisiköhän jo tästä palata kodin lämpöön? Mutta jos nuo tappelupukarit saisivat hänet kiinni... |
|
|
|
Post by raato on Sept 5, 2007 18:32:43 GMT 2
#Muaahahaahah > # Kuka hyvänsä, joka on juossut vain yksi kenkä jalassa pitkin kaupunkia, voi kertoa, ettei se ole vähäisimmässäkään määrin mukavaa. Juliuksella ei kuitenkaan ollut paljoa vaihtoehtoja. Jokin iso koirannäköinen mikälienee oli juuri hetki sitten ensin ärissyt hänelle, sitten mairitellut ja lopulta käynyt käsiksi, tai noh hampaiksi. Pedonpirulainen oli purrut poikaparkaa käteen ja Julius oli heittänyt sitä kengällä, joka nyt oli sitten jäänyt jonnekin suihkulähteen tuntumaan. Hänelle oli tällä hetkellä kuitenkin aivan se ja sama, missä hänen kenkänsä oli. Oli isompiakin asioita huolehdittavana, kuten se, että seurasiko se hirviöpetosusimikälie häntä. Juostuaan aina hautausmaan muureille asti, hän vihdoin uskalsi pysähtyä ja hengähtää. Nojatessaan muuria vasten hän rauhoittui vihdoin tarpeeksi pannakseen merkille oudon lämpimän tunteen toisessa käsivarressaan. Kummissaan hän nosti kätensä silmiensä eteen ja... ..verta! Julius rääkäisi kuin olisi saanut sähköpiikin kylkiluidensa väliin. Hän vuoti verta! Verta, hyvät ihmiset, verta! |
|
|
|
Post by R.I.P on Sept 6, 2007 5:47:44 GMT 2
Veronica säpsähti ankarasti, kuin kouristuksen saaneena, ilkeän kuuloisen rääkäisyn halkoessa ilmaa. Se oli joku villipeto, ihan varmana! Se oli siinä ja siinä, ettei hän lähtenyt pinkomaan pää kolmantena jalkana pakoon, mutta ei. Hän pysähtyi miettimään - aivan kuin tuo ääni oli kuulostanut jotenkin epämiellyttävän tutulta? Nainen tuijotti äänen suuntaan, sen näköisenä, että olisi odottanut rääkyjän putkahtavan esiin hetkenä minä hyvänsä.
No, ei se kuitenkaan tullut esiin.
Hän vilkaisi varovasti ympärilleen lähtien sitten hiipparoimaan äänen suuntaan käsi hautausmaan muurin karheaa ja kylmää pintaa hipoen. Sydän pumppasi verta kaikkiin ruumiinjäseniin niin ankaran kovasti, että syke häiritsi jo hänen tasapainoaan. Pystyssä pysymistä ei ainakaan helpottanut yhtään se, että hän tärisi kylmästä ja pelosta. Käännyttyään kulman ympäri hän oli vähällä kirkaista kovaa ja korkealta, kun näki pitkän ja hontelon hahmon, mutta onnistui tukahduttamaan tämän alati kasvavan tarpeensa huutaa kuin syötävä, päästäen suustaan vain pienen inahduksen.
"J-julius! Mitä ih-?"
Veronican teki mieli raivota tuolle idioottimaiselle näylle silmiensä edessä - Niin, Juliukselle - sillä ei oikein tällä hetkellä halunnut tavata tätä, mikä taas luultavasti johtui heidän edellisestä tapaamisestaan. Ja ehkä siitä, että hän oli pelännyt täysin turhaan ja joutuisi nyt sietämään tyypin kiusausta.
Mutta jokin sai hänet vaikenemaan ja tuijottamaan Juliusta silmät selällään. Nimittäin jokin punainen, joka hyvää vauhtia valui miekkosen kättä pitkin.
Aivan niin - veri.
Veronica henkäisi ja refleksinomaisesti peitti auki loksahtaneen suunsa kädellään.
|
|
|
|
Post by raato on Sept 7, 2007 20:44:20 GMT 2
Julius valahti jonkinlaiseen transsiin. Sellaiseen, johon joutuu, kun tuijottaa omaa veren peittämää kättään ja yrittää päästä jotenkin sovintoon itsensä kanssa siitä, että se siinä edessä todella on oma käsi ja että se verikin siinä on omaa ja niin edelleen. Hitaasti, itse sitä lainkaan huomaamatta, hän tömähti ensin selkä muuria vasten ja alkoi sitten hitaasti, takki rypyläisen muurin takia kainaloihin nousten, valua kohti maata.
Varmasti hän olisikin valahtanut aina istualleen asti, ellei Veronica olisi päättänyt pyöräyttää hehkeää olemustaan paikalle. Tytön nähdessään Julius lakkasi valumasta - hän putosi luiselle takamukselleen äänekkäästi älähtäen. Hän muisti yhä edelleen viime tapaamisen loppuratkaisun, joka järkyttävyydessään niin sanotusti ownasi tuoreen muiston puremasta ja hetkeksi Julius unohti kokonaan, että oli haavoittunut.
"Älä VAAN tule lähemmäksi!"
Poika parahti ja osoitti tyttöä terveen kätensä luisevalla sormella. Hän ei halunnut Veronicaa nyt yhtään lähemmäksi. Ei mielellään edes näkyville. Luontevasta tapaamisesta kun ei voinut toivoakaan, kun koko ajan päässä häilyi ajatus toisen ja omien tunteiden ristiriidasta.
|
|
|
|
Post by R.I.P on Sept 7, 2007 20:59:50 GMT 2
Oliko Julius ilmeisesti se toinen osapuoli tuossa epämääräisessä tapahtumassa, josta aiheutunut meteli oli Veronican korviin kantautunut. Kysymys kuului: kuuluiko tuo veri itse miekkoselle vai jollekin muulle? Pelkkä ajatuskin murhamies-Jullesta veti naisen kananlihalle. Entäs sitten murhamies Jullen kimpussa? Ehkä vielä kauheampaa.
Veronica oli kyllä jo hivuttautumassa haavan houkuttelemana lähemmäs, mutta pysähtyi kuin seinään Juliuksen näin käskiessä. Hän tuijotti kuitenkin antaumuksellisesti veristä kättä ja puri huultaan. Teki pahaa katsoa, kun toisesta vuosi verta. Tämä ei ole reilua.
"Mut-.. Kätesi!"
Parahti nainen takaisin ja viittilöi avuttomana kädellään. Tokihan hän ymmärsi, miksi Julius häntä vieroksui ja olisi mielellään itsekin poistunut paikalta, mutta kun moraali kielsi.
|
|
|
|
Post by raato on Sept 7, 2007 21:23:47 GMT 2
Julius päätti pysyä vakaasti päätöksessään. Hän ei halunnut Veronicaa lähemmäksi niin kauan kuin suutelokohtaus oli kirkkaana mielessä. Hänestä oli inhottavaa, että Veronica, noh, tunsi jotain erikoista, mutta hän itse taas... No sanotaan vaikka niin, että Juliuksesta oli ainakin toistaiseksi ihan kiva pysyä pelkästään ystävinä. Tai oikeastaan vielä helpompi olisi olla etäystäviä, jolloin ei lainkaan tavattaisi...
Aivan totta, se käsi.
"Kyllä minä pärjään..." Julius tokaisi tavoitellen huolettomuutta ja tuli sitten vilkaisseeksi kättään. Tahmeaa, punaista nestettä valui mähläisinä pisaroina pitkin hänen kättään ja sitä putoili harvakseltaan pisaroina hänen housuilleen.
Yhtäkkiä suutelokohtaus ei enää ollutkaan niin kirkkaana mielessä.
"Jukoliste, minä vuodan KUIVIIN!!!"
Oli vähällä, ettei Julius ottanut ja pyörtynyt niille sijoilleen. Pari sekuntia hän vielä tuijotti kättään, teutaroi sitten päätään oikealle ja vasemmalle kuin etsien paikkaa, johon pistää raajansa, ja sitten hänen katseensa pysähtyi Veronicaan.
"No älä nyt vaan SEISO siinä! Tee jotain!!"
|
|
|
|
Post by R.I.P on Sept 8, 2007 10:03:28 GMT 2
'Voi Herran Jeesus.'
Veronica pyöräytti silmiään Juliuksen paniikkikohtaukselle. Päättäisi nyt jo - saiko sitä tulla lähelle vai ei? Hän kuitenkin polvistui pika pikaa [pikachuuu] toisen vierelle napaten loukkaantuneen raajan käsiinsä, ennen kuin tyyppi ehtisi muuttaa mieltään toistamiseen. Hänen piti itsekin taistella tunnekuohuja vastaan, teki niin kovasti mieli vain juosta pois. Nyt piti kuitenkin vain keskittyä siihen tosiasiaan, että Julius oli loukkaantunut ja ellei vammaa hoidettaisi, se saattaisi hyvinkin saattaa nuorukaisen hengenvaaraan, ehkei verenhukkaan, mutta jos haava tulehtuisi niin verenmyrkytys olisi odotettavissa.
Nainen tutkaili kättä kulmat kurtussa, käännellen veristä raajaa kämmenpuoli ylöspäin ja sitten alaspäin.
"Mikä sinua oikein on purrut?" hän kysyi erottaessaan puremajäljet pulppuavan veren alta. Näytti epäilyttävästi ihmissuden jäljiltä. Nyt ei kuitenkaan ollut täysikuu - kai.
Odottaessaan vastausta, Veronica tarttui molemmin käsin Juliuksen käteen. Tällaisen parantaminen veisi oman aikansa. Noh, hommiin sitten vain.
|
|
|
|
Post by raato on Sept 8, 2007 11:14:38 GMT 2
Hetkessä oli itsevarmasta "kyllä MÄ klaaraan" -Juliuksesta tullut vain vikisevä pieni koiranpentu - niin paljon kuin hän sitä vertausta tulisikin inhoamaan. Hän istua nökötti maassa jalat ristissä, eksynyt ilme vetisissä silmissään, uikuttaen joka kerta, kun Veronica liikutti hänen kättään.Häntä ei erityisemmin olisi huvittanut katsoa, mutta vielä vähemmän häntä olisi inhottanut olla katsomatta - verisessä käpälässä oli jotain melkoisen mystistä, joka tunnetusti vetoaa vain epäkypsiin poikiin, joista on kivaa, kun sotapelissä saa ampua vihollisen pään mäsäksi niin, että aivonesteet purskahtavat seinille.
"Mistä minä tiedän, mikä ihmeen hybridiotus se oli! Ja mitä väliä sillä edes on? Tee nyt vain niitä perhanan taikojasi, äläkä kysele tyhmiä!"
Kiukkuisena Julius ei ollut erityisen mukava tuttavuus, ei sitten lainkaan.
|
|
|
|
Post by R.I.P on Sept 8, 2007 12:07:18 GMT 2
Veronica vilkaisi Juliusta alta kulmain, mutta painoi katseensa takaisin tämän käteen.
"Anteeksi kun kysyin..." hän mutisi hammasta purren, ettei vain alkaisi toiselle saarnaamaan siitä, kuinka epäkohteliasta on vain ilmaantua verta valuvana paikalle huutaen ja rääkyen, torjua sitten apu, mutta vaatia sitten sitä taas karjuen kuin syötävä ja torjua rauhoitteluyritykset sekä huolestuneet kysymykset. Hän ei tiennyt, vihasiko hän Juliusta vai tunsiko hän tätä kohtaan jotain aivan muuta? Siis sellaisia välittäviä ajatuksia ystävää kohtaan. Juuri niin, ystävää, ei mitään muuta. Olisi kai helpompaa vain ryhtyä vihaamaan koko tyyppiä, niin ei tarvitsisi tämän ärsyttävää olemusta sietää. Mutta vihaaminen oli sekin tuskallista ja Julius oli hänelle nyt ainoa ystävänkaltainen tällä hetkellä.
Tuskasta puheen ollen...
Miksi nainen tunsi yhä yltyvää kipua käsissään?
Henkäisten hän irrotti äkkiä otteensa ja tuijotti käsiään silmät suurina.
"Oho."
Hän päästi tyhmänä suustaan. Juliuksen veren alta näkyi, kuinka hänen ihonsa punoitti aina sormenpäistä hieman yli ranteen. Puna kuitenkin haipui ja katosi pian. Hmm.. Luultavasti jotain ihottumaa, jonka verijuuret olivat aiheuttaneet.
Veronica katsahti Juliukseen onnistuen loihtimaan pienen, rohkaisevan hymyntapaisen ja otti taas tämän käden - josta verenvuoto oli muuten viimein tyrehtynyt - käsiinsä.
|
|
|
|
Post by raato on Sept 8, 2007 13:20:25 GMT 2
Hetken perästä Julius päätyi kuitenkin tuijottelemaan mielenosoituksellisesti muualle, kun Veronica kävi töihin. Jollakin tapaa Veronican katsominen, miten sen nyt sanoisi, inhotti häntä. Ei sillä, että hän olisi tyttöä vihannut tai että tämä olisi ollut ruma. Se vain toi inhasti mieleen sen, kun neitokainen oli viskannut pärstäkertoimensa ihan kiinni hänen omaansa ja.. tuotajoo. Julius napautti ohimolleen tuntuvan luunapin. Hän ei halunnut edes ajatella. Ei mitään tyttöystäviä tähän väliin, kiitos vain. Hänellä ei ikinä ollut ollut sellaista, ja ihan syystä. Hän ei halunnut sellaista. Kaiketi. Vissiin. Ehkä. Joo.
Hys.
"Mitä oho?"
Julius havahtui ja kääntyi Veronican puoleen, aivan liian myöhään huomatakseen tämän käsissä käynyttä ihmeellistä ilmiötä.
"Et kai sinä munannut jotain?"
Tuskinpa vain, ainakin verenvuoto näytti lakanneen....
|
|
|
|
Post by R.I.P on Sept 8, 2007 13:44:55 GMT 2
"Tietystihän minä. Mutta tuskinpa sinua häiritsee, että kämmenestäsi törröttää ylimääräinen uloke", totesi Veronica huolettomasti. Hän kuitenkin vilkaisi Juliusta ja lisäsi vielä, "Kaikki kunnossa", kun tyyppi alkaisi kuitenkin panikoida tai heitellä nasevia kommenttejaan. Parempi vain kun pysyi hiljaa.
Jostain kumman syystä ihmiset eivät pitäneet tuollaisista vitseistä - jos niitä nyt vitseiksi saattoi sanoa. Yleensä syntyi aina huuto ja paniikki ja parannettavan oli aivan pakko katsoa, mitä hänelle tehtiin.
Veronica oli kuitenkin nyt hieman huolissaan tästä prosessista. Se tuntui oudolta. Toisaalta, hän ei ollut aiemmin parantanut muita kuin pintahaavoja ja jotain muita sen tapaisia pikku juttuja. Ehkä tämä oli hänelle liikaa? Tuskin, sillä ei hän ainakaan tuntenut olevansa hengenvaarassa. Hänen käsiinsä kohdistuva kipu oli kuitenkin yltynyt ja yltyi koko ajan vain lisää.
Useimmat olisivat tietysti tässä vaiheessa jo alkaneet pikkuhiljaa huolestua, mutta eipä tämä tyttö jaksanut siitä välittää. Sulki vain silmänsä, että onnistuisi pitämään ajatuksensa siinä, mitä oli tekemässä, ettei Juliuksella nyt vain kohta töröttäisi jotain ylimääräistä keskeltä kämmentä, ja puri lujaa hammasta. Ehkä hän oli vain satuttanut itsensä hautausmaalla.
"Valmis",
Veronica sanoi tovin kuluttua ja päästi irti Juliuksen kädestä. Pieniä jälkiä oli vielä haavasta näkyvissä, mutta ne häipyisivät ajan kuluessa - eikä kukaan niihin kiinnittänyt liiemmin huomiota, jos Juliuksen muuta ulkonäköä ajatteli. Häntä kuitenkin heikotti, mikä oli luultavasti odotettavissakin moisen urakan jälkeen. Hän huokaisi hieroen vereen tahriutuneita käsiään yhteen.
.....Au?
Hän katsahti käsiään kummastuneena ja oli vähällä kiljua kuin häiritty räyhähenki konsanaan. Hän.. Hän.. .Hänen kätensä... Se vuosi verta?
Ehkä se oli pelkkä aistiharha. Juuri niin, aistiharha. Tämä oli oikeasti Juliuksen verta. Nainen pyyhkäisi terveellä kädellään näköharhan johdosta vuotavaa kättään, mutta tämäpä ei ollut näköharha. Veren alta paljastuivat haavat, joista punainen neste pulppusi.
Voi Luoja.
Heikotus ja yhtäkkinen järkytys eivät olleet hyvä yhdistelmä. Tämän toimimattoman yhtälön vuoksi Veronica kaatua kupsahti tantereeseen taju kankaalla.
|
|
|
|
Post by raato on Sept 15, 2007 23:17:17 GMT 2
Kerran Juliuksen sydän muljahti, mutta sitten hänkin tajusi, että Veronica vain vitsaili ja irvisti tytölle vaivanpalkaksi.
"Ha haa, oikein riemukasta."
Sen sanottuaan hän käänsi taas katseensa muualle, yrittäen olla ajattelematta viime hetkien tapahtumia. Se ei kuitenkaan ollut mikään helppo tehtävä, kauhu oli ollut niin elävää ja tilanne niin todellinen, että oli vaikea esittää, ettei mitään ollut tapahtunut. Vaan toisaalta koko episodissa häntä häiritsi eniten se, että Veronica oli sattunut paikalle ja nähnyt hänet niin hysteerisenä. Kaiken muun hän kutakuinkin kykeni kestämään ja hyväksymään, mutta Veronican - tai kenenkään muukaan edessä - ei kukaan mielellään menettänyt itsehillintäänsä. Ei varsinkaan tällä tavalla.
Julius säpsähti, kun prosessi oli lopussa ja hänen kätensä oli jälleen terve. Hetken hän keskittyi hämmästellen pyörittelemään kättään ja nykimään ihoaan niin ihastuksissaan, ettei tajunnut edes kiinnittää huomiota siihen hyvin epätavalliseen paikkaan ajoittuneeseen tömähdykseen, kun Veronica lyyhistyi tajuttomana pitkin piennarta.
"Hei, hyvää työ--", lause katkesi kesken, kun Julius käänsi katseensa ja näki Veronican retkottavan tantereella, lukua ottaen. Vikkelästi hongankolistajanuorukaisemme potkaisi itsensä ylös ja kompuroi naisen pääpuolelle, pannen siinä sivussa ohimennen merkille verisen käden, muttei kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota. Hän oletti veren olevan omaansa.
"Veronica, hei! Mikä tuli?"
Julius oli aikanaan ottanut ensiapukurssin ja testasi nopeasti, hengittikö Veronica.
Jotenkin ironista. Hengittikö jo kertaalleen kuollut.
Ja ei, Julius ei todellakaan ollut niin huolissaan, etteikö olisi voinut jakaa huomiotaan myös tällaisille, typerille huomioille. Vaan siihenkin seikkaan oli tulossa muutos.
Nuorukainen istuutui taakse, antaen Veronicalle tilaa hengittää. Hän vain oletti toisen pyörtyneen veren näkemisestä, eikä jaksanut huolestua. Hän tuli kuitenkin vilkaisseeksi naisen käsiä ja päätti hieman pyyhkäistä niitä, ettei Veronica herättyään sammuisi uudestaan ne nähtyään. Hän nappasi naisen hennon käden omaansa - joka, ironista kyllä, oli paljon tämän kättä heiveröisempi - ja huomasi samalla jotain, joka riitti huolestuttamaan häntä. Varovasti hän käänsi kättä ja venytti ihoa ihan vain testimielessä, ja eikös siinä samassa paljastunutkin sievä haavarykelmä.
Siinä vaiheessa Juliuksella menivät pasmat hetkeksi sekaisin. Hän voisi vaikka vannoa, ettei tuo ollut tuossa äsken!
Vai oliko?
No ei!
Mitä pers..?
Hän kuitenkin sai itsensä kasattua ja ensiapuasiat suorastaan ryöpsähtivät hänen mieleensä. Piti tehdä paineside... Hän lakaisi maata katseellaan, hän tarvitsisi jostain kangasta ja jonkin kovan esineen. Kovia esineitä nyt löytyi mistä vain, kiviä oli muurin tuntumassa paljon. Mutta kangasta... Hän ei innostunut ajatuksesta, että raatelisi oman paitansa asian hyväksi, vaikka se kuinka sankarillista olikin. Niinpä hän hetken epäröinnin jälkeen muljautti silmiään ja antoi itselleen luvan ryöstää vihreän huivin Veronican lanteilta. Tuskinpa Veronica siitä kovinkaan paljon pahastuisi.
Tehokkaasti ja rauhallisesti Julius kiepautti huivin pari kertaa haavan päälle, laski sitten päälle löytämänsä leveän liuskekiven ja kieputti lopun huivista tiukasti haavan peitoksi. Lopuksi hän asetti naisen käden tämän rinnalle, sydämen korkeudelle ja .... unohti, mitä piti tehdä seuraavaksi. Hänellä ei ollut enää aavistustakaan, pitäisikö Veronica kääntää kylkiasentoon vai ei. Ambulanssille pitäisi tietysti soittaa, mutta niitäpä ei täällä ollut. Hittolainen.
Neuvottomaksikaan ei Julius viitsinyt jäädä, joten hän turvautui vanhaan, hyväksi havaittuun kikkaan: hän läimäisi Veronicaa pari kertaa napakasti poskille.
#Toivottavasti et hirveesti itke sen huivin perään. 8'D#
|
|
|
|
Post by R.I.P on Sept 22, 2007 22:03:56 GMT 2
[ No hitto! D8 Verssin elämä riippuu juuri tuosta huivista! Nyt hää katkeaa kahtia, kun irrotit sen. ]
Veronica maata röhnötti siinä autuaan tietämättömänä ympärillä häärivästä Juliuksesta ja hänen käsiparastaan. Tästä ihanan turruttavasta tajuttomuudesta hänet herätti kuitenkin ilkeä läpsäisy ja sen kaverit. Hän avasi silmänsä, räpäyttäen niitä hitaasti kerran pari, jotta sai näkökenttänsä tarkennettua edessään olevaan, utuiseen hahmoon. Herran pieksut, Julius!
"L-löitkö sinä minua?"
Nainen kysyi hölmistyneenä, kohottaen toisen kätensä - joka muuten mystisesti oli siirtynyt rinnan päälle - hieroakseen poskeaan, jota nyt kuumotti läpsäisyn takia. Paketti?
Hän kohottautui nyt toisen kyynärpäänsä varaan ja tuijotti tyhmänä vihreään huiviin käärittyä kättä, "Paketoitko sinä minut?"
Hitaasti hänen aivonsa lähtivät jälleen käyntiin pienen pysäytyksen jälkeen ja viimeiset muistikuvat ennen yhtäkkistä pimeyttä palautuivat mieleen. Niin, hän oli parantanut Juliuksen. Mitä sitten oli tapahtunut? Mmm.. öö.. hmm.. Käsi.
Käsi oli tapahtunut!
Ei, kun kädelle oli tapahtunut jotain.
...Ai siksikö se oli siteissä ja siihen sattui?
|
|
|
|
Post by raato on Sept 30, 2007 11:58:28 GMT 2
#Voihan omfg DD8#
Julius helpottui, kun Veronica avasi silmänsä. Ei sillä, että hän olisi hetkeäkään ollut erityisen huolissaan, mutta nyt hän saattoi palata takaisin omaksi, hidasliikkeiseksi itsekseen. Äskeinen reuhtominen olikin käynyt voimille, joten pitkänhuiskea raato retkahti takamukselleen istumaan vetelänä kuin keitetty nuudeli.
"Taisinpa lyödä. Ja tuntuipa muuten harvinaisen mukavalta. Saanko lyödä uudestaan?"
Ja näin sanoimme viimeisetkin hyvästit ritarilliselle sankari-Juliukselle ja tervehdimme ärsyttävää, mutisten puhuvaa ja pikkumaisuudesta kyseenalaisen ilonsa repivää normaalia Juliusta, joka ei vain yksinkertaisesti jaksanut olla enää tippaakaan huolestunut Veronicasta, kun tämä vihdoin näytti palanneen takaisin tajuihinsa. Utelias hän kyllä oli tietämään, mitä kummaa naisen kädelle oli tapahtunut, mutta eipä hän jaksanut sitäkään kysyä. Tällä hetkellä, stressin lauetessa, häntä väsytti nimittäin vallan armottomasti ja kiukutti kuin ampiaista purkissa.
|
|
|
|
Post by R.I.P on Oct 12, 2007 18:07:28 GMT 2
"Joo, siitä vaan..."
Veronica mutisi kiinnittämättä sen enempää huomiota siihen, mitä Julius oli sanonut. Julius oli jälleen jättänyt huolehtimisen jonkun muun tehtäväksi ja muuttunut takaisin omaksi vähemmän mukavaksi itsekseen, joten ei ollut ihmekään, että nainen jätti hänen sanomisensa huomioimatta. Hän tuijotti hieman kömpelösti paketoitua kättään ilmeettömänä. Siihen sattui - ja varsin ikävästi kaiken lisäksi. Hän ei ollut aikoihin tuntenut tällaista kipua, eikä hänen pitäisi tuntea nytkään, sillä haavan olisi pitänyt parantua hänen tajuttomana ollessaan.
Oliko Julius aiheuttanut tämän vai johtuiko se Veronicasta itsestään? Nainen ei halunnut syyttää Juliusta mistään, vaikka mieli kovasti tekikin. Ei hän voinut tätä syyttää, kun katsoi suloisen kömpelöä painesidettä, jonka toinen oli ensiapuopeillaan loihtinut. Mies oli yrittänyt parhaansa ja näyttänyt, että omisti huolehtivankin puolen.
Ajatus huolehtivasta ja ehkä jopa välittävästä (eipä nyt kuitenkaan mennä liiallisuuksiin) Juliuksesta sai punan nousemaan Veronican poskille. Ehkä Julius välitti hänestäkin. .... Tai sitten ei. Se olisi erittäin epätodennäköistä, joten turha oli tässä ruveta fantasioimaan.
"Umm...... Kiitos.. muuten...." hän mutisi muistettuaan, että Julius oli tosiaankin auttanut häntä, eikä vain jättänyt vuotamaan kuiviin juosten itse pois paikalta - mikä kyllä olisi ollut varsin juliusmaista käytöstä.
|
|
]