Kaunotar ja hirviö [Snap kera Skele]

[Koji]

Juliet istui katolla ja katseli alhaalla meneviä ihmisiä ja joitain muita erikoisia olentoja. Häntä ei tainnut kovinkaan moni huomata, mutta hyvä vain niin. Hän ei aina tahtonut tulla nähdyksi... Tänäänkin oli joku mies umpikännissä - melkein - oli tullut flirttailemaan, kun luuli Julietia normaaliksi. Hän oli räyhähenki eikä mikään tylsä ihminen. Että nainen vihasikin miehiä... Mutta oli niitä poikkeus tapauksiakin ja sellaista hän olikin etsinyt tänä päivänä. Ja oli päättänyt jäädä tänne pälyilemään, jos se tietty näkyisi joukossa.
Juli oli nimittäin sillä päällä, että voisi hyvin ärsyttää jotakin. Jotakin kenet hän tunsi jotenkin, kun ei tuntematonta ollut aina hauskaa ärsyttää. Onneksi tiedettiin eräs jonka voisi etsiä aina käsiinsä, joka oli sinänsä helppoa. Kun räyhähenkenä pystyttiin liikkumaan aika nopeastikin.
Juliet nojasi käsiinsä ja huokaisi.

[Snap]

Skelton saapasteli pitkin katua yllään vaikutelma henkilöstä, joka ei sinänsä ollut matkalla minnekään, mutta oli silti päättänyt mennä sinne, kun ei paikallaankaan jaksanut maleksia. Pääkatu oli - kuten aina keskipäivän tienoilla - Tuonpuoleisen lajikirjavaa joukkoa täynnä mutta ihmekös tuo, olihan kysymys sentään kadusta, jonka varrella kaikki kuuluisammat puodit ja kaupat sijaitsivat.
Ja oli väkeä kuinka paljon hyvänsä, hänellä oli yleensä aina tilaa liikkua, sillä moni väisti mielellään hänenkaltaista ilmestystään - eivät kaikki, mutta suurin osa niin ettei sitä voinut olla huomaamatta. Skeltonista se oli itse asiassa aika hupaisaa - loppujen lopuksi hehän kaikki olivat kuolleita, joten mitä siitä kursailemaan muiden ulkonäöstä? Ehkä tässä toimi vaikutteina ihmisille ominainen ennakkoluulo, joka ei hävinnyt kuolemallakaan... Skelton viristi sanavalinnalleen.
...Ja olihan totta, että kaikkein rujoimmat kuolleet pysyivät suosiolla Tuonpuoleisen hämärimmillä kujilla kaltaistensa joukossa ja tällaisissa paikoissa liikkui enemmän "normaalimman" mikä oli aika liukuva käsite) näköistä porukkaa. No jonkun oli ihan hyvä muistuttaa heitäkin silloin tällöin, että samaan veneeseen mahtui monta kummajaista...

[Koji]

Juliet katseli ihmismassaa tarkasti löytääkseen tietyt kasvot. Pian hymy nousikin hänen huulilleen, kun hän hahmotti Skeltonin kasvot muiden joukosta. Juuri tätä henkilöä hän olikin odottanut ja etsinyt. Ja nyt tämä tulee suoraan luokse taino melkein. Eipä tämä tainnut häntä täältä ylhäältä hahmottaa, mutta hyvä niin. Kun tämä tulisi aika yllätyksenä - toivon mukaan.
Juli vilkaisi vieressään olevaan kukkaruukkuun minkä oli ottanut eräältä ikkunalta. Kukkaa siihen ei vielä ole tullut, mutta siemen taisi itää jossain mullassa. Nainen tarttui ruukkuun, mutta ei tiputtanut sitä vielä mihinkään ja jäi odottamaan.

Kun Skelton oli tullut tarpeeksi lähelle. Tavallaan alapuolelle Juliet ojensi kätensä ja tiputti ruukun alas. Ei ollut tarkoitus mitenkään osua tähän. Hän tiputti sen tahallaan vähän kauemmas, että se tippuisi ihan viereen. Räyhähengellä oli jo ilkikurinen ilme kasvoillaan.

[Snap]

Kräks!
Terävä särähdys kuului aivan hänen takanaan kun savinen ruukku iskeytyi katuun, niin että se miltein hipoi hänen takkinsa selkämystä, ja sirut sekä multa levisivät ympäriinsä.
Skelton seisahtui kuin seinään - ilman kääntymättäkin hän tiesi, mitä oli juuri äsken tapahtunut ja mitä nyt näkisi jos vilkaisisi olkansa yli saappaitteinsa kantoja kohti.
Olisi kai voinut luulla, että luurankoveikko olisi ollut yllättynyt äänestä - tai edes helpottunut siitä, että oli kuin onnen kantamoisella ehtinyt pois putoavan ruukun alta, mutta Skeltonin ruumiinkielessä ei näkynyt yhtään yllättyneisyyttä saatika sitten helpottuneisuutta. Tämä enemmänkin vaikutti koiranomistajalta, joka palasi kotiin tietäen että löytäisi lempisohvansa kulman jäystettynä.
Hänellä ei ollut mitään syytä olla yllättynyt saatika sitten uskoa, että oli väistänyt äskeisen ruukun silkalla onnella. Tämmöistä sattui hänelle harvasen päivä niin että se oli jo eräänlainen rutiini...

"...Et ole näemmä vieläkään oppinut tervehtiimään kuten normaali kuolleet yleensä", Skelton huomautti ääneen ennen kuin käänsi katseensa hitaasti ylös - siellä eräs nimeltä mainitsematon räyhähenki yleensä tuppasi leijumaan aina se jälkeen, kun oli käyttänyt häntä maalina tarkkuuspudotuksessa.

[Koji]

Juli naurahti. Jos toinen olisi kävellyt liian hitaasti olisi saanut ruukun päähänsä. Skeltonin reaktio oli kyllä aika arvattavissa perjaatteessa tai ainakin Juliet oli arvellut sen juuri tuollaiseksi.
Hän otti päivänvarjonsa katolta ja liukui seinää pitkin alas kadulle.
"Älä yritä väittää, että sinulla on paremmat tavat kuin minulla." nainen sanoi. Hänestä ei Skeltonilla ei ollut sen paremmat tavat, kuin hänellä. Juliethan oli sentään aatelisperheestä, mutta on muuttunut aika paljon Tuonpuoleisessa. Enään kunnioitusta ei monikaan saa.
"Ja enhän tiputtanut edes sitä ruukkua päällesi." hän hymähti.

[Snap]

Skelton oli vähällä huomauttaa, ettei hän sentään tervehtinyt muita ampumalla heitä pistoolillaan - tai ei ainakaan kovinkaan usein ja yleensä sekin oli vain kertatapaus...
Mutta ehkei tuntunut hyvältä vedolta rinnaistaa yhteen aseella ampumista ja kukkaruukkulla heittoa - vaikka kyllä yhtä hengenvaarallisia ne milemmat olivat...
"Toki minulla on käytöstapoja, mutta ne ovat olemassa vain silloin kun läsnä on hienoja naisia", Skelton tähdensi, silläkin uhalla, että joutuisi väistämään aineellistetun päivänvarjon huitaisua. Julietista kun ei koskaan voinut - kuten naisista harvemmin yleensäkään - tietää, mistä hänen huumorintajunsa alkoi ja mihin se loppui.
"Ja tiedänhän minä, ettet koskaan paiskoisi minua tavaroilla tarkoituksenasi todella osua - Pidät minusta aivan liikaa", Skelton pilaili "ah-niin-mukavassa-ja vähättelevässä-vaatimattomuudessaan" ja virnistin hurmaavasti - tai ainakin virnisti. Luukallolla oli jotakuinkin vaikea muutta vakioilmeensä sisältö.
Ja sitten tämä äkisti astui toisen ohi, kuin olisi noilla muutamalla lauseella sanonut räyhähengelle kaiken sanottavissa olevan.
"Mutta olipa kiva tavata - otetaan uusiksi, sanotaanko nyt vaikka kuukauden päästä? Heippa", tämä huokkasi mennessään ja nosti toista kättään vilkuttaakseen sillä olkansa yli samalla kun lähti marssimaan pois.

[Koji]

Hienoja naisia... Eipä heitä täällä paljoakaan ollut, mutta oli kumminkin.
"Totta." Juliet sanoi. Hän piti miehen luonteesta ja siitä, että tätä oli mukava ärsyttää. Ja ei hän kovinkaan usein edes yrittänyt osua kehenkään. Kun ei olisi hauskaa, jos uhri ihan heti pyörtyisi tai jotain. Siksipä Juli vain tiputti ja katsoi, että osuisiko.
"Jos olisit ollut hitaampi se olisi varmaan osunut." nainen hymähti.
Juliet katsoi hieman murhaavasti toisen perään. Että toinen kehtasikin noin vain yrittää lähteä, mutta häneltä on turha koittaa päästä pakoon. Juliet meni nopeasti Skeltonin eteen.
"Luuletko pääseväsi helpolla?" hän kysyi, kuin olisi kuulustellut jonkun vanhan tuttunsa kuulumisia teekutsuilla.

[Snap]

"Naurettava kysymys - kun sinusta on kyse, mikään ei tunnetusti ole helppoa", Skelton tuumasi, väisti toisen kuin tielleen sattuneen esteen ja jatkoi matkaansa. Jos hän tarpeeksi kovaa yrittäisi, ehkä nainen antaisi tämän kerran olla ja jättäisi hänet rauhaan?... Kannatti aina kokeilla.
"Etkö voisi mennä kiusaamaan muita poikamiehiä? Takuulla täältä löytyy joku, jolle et ole vielä esitellyt hurmaavaa persoonallisuuttasi. Minulla on ihan todella nyt muuta ajateltavaa..."
Voi kyllä, hän oli tahallaan tavallista ärsyttävämpi itsensä, mutta ainoastaan siitä syystä että Juliet teki aivan samoin. Aina kun he kohtasivat nainen yritti parhaansa mukaan käydä hänen hermoilleen. Siitä oli itseasiassa keskeytynyt joku outo peli heidän kahden välillään: Juliet halusi koetella, miten pahasti hänellä napsahtaisi, kun häneltä lopulta todella paloi pinna ja hän puolestaan halusi nähdä kuinka räyhänhenkin nieli kiukkuaan kun yritys tuupata hänet reunan yli tylsistyi hänen tyyneyteensä.

Mutta tällaisina päivinä kuin nyt hän melkeinpä katui sitä, että oli koskaan mennyt valitsemaan sen kujataipaleen, jolla oli tullut kohdanneeksi tuon räyhähengettären ensi kertaa.
Se oli oikeastaan tapahtunut sattumalta - Skelton ei jaksanut edes muistella, kuinka monta vuotta siitä oli - samoissa merkeissä kuin hetki sitten; Julietilla oli ollut tylsää, hän oli saapunut kuin tilauksesta paikalle ja nainen oli yrittänyt istuttaa hänen päälaelleen kukantaimen ruukkuineen päivineen. Tiedä sitten, miksi nainen edelleen yhä leijaili hänen tuttavapiirissään...

[Koji]

Juliet lähti ärsyttävästi seuraamaan Skeltonia ja ei todellakaan aikonut päästää tätä pakoon itseltään. Juurihan oli etsinut tätä jo kauan, ettei toinen pakoon saa lähteä tietenkään. Toisen pitäisi yrittää todellakin kovaa, jos tahtoisi saada hänet lähtemään etsimään uutta tyyppiä kiusattavaksi. Vaikka tässä samalla voisi kumautaa jotain päivänvarjolla, että ei sen puoleen.
"En todellakaan voi." Juli vastasi.
"Ihan varta vasten olen etsinyt aikaisemmin päivällä sinua, joten et pääse helposti eroon nyt. Joten parasta siirtää sitä ajattelua muualle." 'Vaikka te miehet ette ajattelekkaan mitään.' hän lisäsi mielesään, muttei nähnyt tarpeelliseksi mainita siitä.

Räyhähenki oli päättänyt, että seuraisi Skeltonia vaikka tämä menisi nyt minne. Mielen rauhaa ei tulisi saamaan. Ja voisihan hieman lisää ärsytellä lentävillä tavaroillakin. Heh... Pian hän keksikin pienen ärsykkeen toiselle ja rupesi mielensä voimalla nostamaan tämän hattua ylöspäin. Kevyitä ja pieniä esineitähän hän osasi liikutella ihan näinkin.

[Snap]

Tuntiessaan hattunsa alkavan kohota sille luonnottomaan suuntaan Skelton nappasi nopeasti kiinni sen lieristä ja kiskaisi sen takaisin päähänsä. Sitten hän laukaisi Julietiin varoittavan katseen. Oli joitakin asioita, joiden kanssa naisen ei parannut leikkiä - hänen hattunsa oli yksi niistä.
No olipa kerrassaan mukava olla suosittu... Kaikki näemmä etsivät häntä tätä nykyään ja kaiken kukkuraksi ainutkaan löytäjä ei ollut osoittautunut mukavaksi tuttavuudeksi.

"Helpompi sanottu kuin tehty", Skelton miltein marisi. "Sain tässä vain muutama tunti sitten selville, että joku haluaa minut hengiltä - tai sitten ainakin piestä syvimpään maan rakoon - joten ehkä ymmärrät, miten vaikea minun on olla ajattelematta sitä. Olen niin kovin kiintynyt olemassaolooni, etten tahtoisi kadottaa sitä..."

[Koji]

Juliet hymähti. Hän tahtoi saada Skeltonin ärsyyntymään oikein kunnolla, joten tämä ei riittäisi alkuunkaan. "Jaa."
Oli hänelläkin varmaan niitä vihamiehiä jonkin verran, mutta ei kovinkaan moni jaksanut koittaa saada häntä pois tästä maailmasta. Johtuikohan kenties siitä, että kaikki eivät tienneet, että miten saisi räyhähengen tapettua. Sinänsä se oli vain hyvä.

"Kyllähän sinä sitä ajatella voit, jos se on niin tärkeää." Juli sanoi ja lopetti hatulla leikkimisen.
"Mutta eihän se ole mitään uutta, että joku tahtoo kallosi seinälle, joten mitä murehtia yhdestä?" Juli kysyi. Ei hän niin tyhmä ollut, että ei osaisi päätellä vastausta. Mutta tämä kuului vain tähän ärsyttämiseen.

[Snap]

Skelton päästi äänen, joka taisi jollain mielikuvituksen asteella olla huokaus. Oli totta, mitä Juliet sanoi - ei ollut ensimmäinen kerta, kun hänen toisistaan irti revityt luunsa tahdottiin heittää nälkäisille hurtille.
"No ehkä juuri siitä syystä, että se on minun kalloni, joka sille seinälle halutaan ja minulla sattuu olemaan pahaksi onneksi vain tämä yksi ainukainen. Ja tykkään siitä sen alkuperäisellä paikalla eli hartioitteni välissä...", Skelton mutisi.
"Niin ja kiitos todella paljon huolenpidostasi. Mukavaa huomata, että välität", tämä lisäsi sitten pisteliäästi.

Skelton uskalsi laskea irti hatustaan kun vaikutti siltä, että räyhähengetär oli jätätnyt sen toistaiseksi rauhaan.
"Mutta totuus katsos vain on, että töihin keskittyminen kärsii aika tavalla, kun täytyy vilkuilla ylimääräisiä kertoja olan yli. Puhumattakaan miten ikävää se olisi, jos kesken tärkeän tilanteen uusi ikävyys putkahtaisi sotkemaan asioita. Tämä pitäisi saada hoidettua ennen kuin siitä kehittyy oikea ongelma... En vain ole - saanut itseäni paneutumaan asiaan ajatuksella."

[Koji]

Juliet oli päätänyt koittaa onnistua vastata aina takaisin, kun toinen tekee niin hänelle. Hän ei tahdo luovuttaa ja lähteä itse ärtyneenä kamppailemaan muita ja tiputtelemaan kukkaruukkuja juoppojen päihin.
"Tietenkin minä välitän. Kenelles sitten tulisin juttelemaan, jos kallosi on jonkun seinällä ja luusi on ympäri Tuonpuoleista?" hän sanoi. Mutta siihen se välittäminen jäikin. Nainen ei perustunut mistään ystävyyssuhteista ja muista sellaisista. Mieluiten oli yksin ja härnäsi muita ja välillä etsi Skeltonin käsiinsä, jos vaikka tahtoi vähän ärsyttää tätä tai pyytää harvemmin jotain palvelusta. Mielellään ei jäisi kyllä toiselle velkaa ja ei sen puoleen kelleen muullekkaan.

"Ja myönnä pois, että välität minustakin jonkin verran."

[Snap]

"Tottahan toki - olet minulle yhtä tärkeä kuin kivi kengässä", Skelton luonnehti. Tällaisina hetkinä nainen tosiaan oli kuin piikki lihassa - noin niinkuin kuvainnollisesti - ja vielä suurempi riesa niinä kertoina, jolloin Skelton oli joutunut pyytämään toiselta jotain palvelusta.
Toisaalta taas... Kaikkein ärsyttävimpäänkin asiaan saattoi tottua, jos siitä tuli rutiinia. Skelton muisti kuulleensa tarinan, jossa mies ei saanut öitään kunnolla nukutuksi, koska ikkunansa takana olevassa puussa raakkui varis yötä päivää. Tätä oli jatkunut hyvin kauan kunnes lintu oli äkisti kuollut ja miekkonen oli löytänyt talonsa äänimaailman muuttuneen niin vieraaksi ilman siivekkään ääntelyä, ettei osannut enää elää siellä kuten ennen.
Voisikohan niin käydä hänelle? Siis jos räyhänhengelle syystä tai toisesta katoaisi Tuonpuoleisesta? Nääääh, tuskin...
...Mutta ehkä hän jonkin aikaa kaipaisi heidän yhteisiä juttutuokioita. Sillä oli toisinaan ihan virkistävää rupatella sellaisen kanssa, joka osasi sanoa takaisin samalla mitalla. Skelton nimittäin rakasti oman sanavalmiutensa koettelemista muita vastaan, ja Juliet oli yksi niistä harvoista, joka tarjosi siihen peliin varteenotettavan vastuksen.
"Minua muuten ajoi takaa lauma räyhähenkiä tuossa jokunen tunsi sitten.. Et sattumoisin ole viimepäivinä kuullut kaltaistesi joukossa mitään siitä, että joku olisi lähiaikoina palkannut pari tusinaa räyhähenkiä leipiinsä?"

[Koji]

"Oi kiitos." Juliet sanoi, kuinSkelto olisi oikein kehunut häntä. Hän ei aikonut nyt suuttua ollenkaan vaikka olikin hieman tempperamenttinen. Mutta nyt hän ei todellakaan heittäisi pyyhettä kehään. Nyt hän pistäisi kaiken peliin, että toinen todella ärsyyntyisi.
"Kyllä minä välillä kaltaisieni kanssa olen." Juli sanoi. Muttei kovinkaan usein, koska hän ei tykännyt niiden seurasta. Kun melkein kaikki olivat miehiä, jotka koittivat aina iskeä häntä tai muuta pervoa. Ja Juliet ei tykännyt miehistä, jotka rupesivat häröilemään. Niitä hän löi yleensä päivänvarjollaan. Nainen avasi päivänvarjonsa, ihan kuin se edes auttaisi, mutta kumminkin.
"Ehkä olen kuullut ja ehkä en. En välttämättä niinvain tahdo kertoa sitä sinulle." hän härnäsi.
Ja tarkoitti sitä, että ei kertoisi sitä niin, ettei itse tulisi koskaan hyötymään asiasta. Hän hymyili hieman itsekseen.