Kaunotar ja hirviö [Snap kera Skele]

[Snap]

"Et edes pitkän yhteisen historiamme nimissä? Tai ihan vain siksi, että pyytäisin kauniisti?", Skelton varmisti, vaikka kyllä tiesi vastauksen ilmankin. Juliet oli siinä mielessä samanlainen kuin hän, ettei nainen myöskään helpolla antanut mitään ilmaiseksi. Max oli tainnut mainita, että naikkonen itse asiassa muistutti häntä pelottavan paljon - mihin puolestaan Skelton ei uskonut. Ensinnäkään hän ei ollut yhtä lapsellinen, jääräpäinen, ärsyttävä, räyhäävä, tempperamenttinen, arvaamaton....
Skelton huokaisi turhankin teatraalisesti. Tässä sitä taas mentiin...
"...Hankin sinulle nätin kukkaistutuksen kiitokseksi? Sellaisen, joka on laitettu painavanlaatuiseen ruukkuun. Voit tiputtaa sen sitten jonkun päähän"

[Koji]

Juliet tuhahti.
"En." hän sanoi. "En voisi kuvitella sinua pyytävän oikeasti jotain kauniisti." jatkoi. Skelton ei tulisi tosiaankaan pääsemään tästä helpolla. Joko tämä kiltisti suostuisi jäämään velkaa tai saisi selvittää asian ihan itse. Juli oli kuullut jotain kyllä ja toinen tahtoi siitä taatusti tietää. Mutta katsotaan nyt.
"Ei siitä mitään iloa olisi." Juliet sanoi.
"Siitä ei olisi enään yhden käyttökerran jälkeen mitään iloa ja on mukavempaa varastaa se ja säikäyttää siten monia." Juliet sanoi.
"Lahjominen ei auta nyt sinua yhtään. Sanon sen suoraan."

[Snap]

Skelton tuumaili, mutta itse asiassa vain näennäisesti, hänhän oli jo tehnyt päätöksen viedä "kaupanhieronta" toiselle tasolle, sillä tässä tapaksessa se oli vielä aika vaaratonta. Hänhän ei loppujen lopuksi pyytänyt mitään isoa, joten myöhemmin vaadittava vastapalveluskaan ei voinut olla suuri.
"No jos vaikka sitten palvelus palveluksesta?" Skelton ehdotti viimein heidän vanhaa vaihtokauppamenetelmäänsä. Mutta ennen kuin räyhänhengetär ehtisi riemuita, Skelton nosti etusormensa pystyyn merkiksi siitä, että hänellä oli vielä jotain lisättävää.
Ihan mitä vain toinen ei saisi. Skeltonin tapauksessa maksu vastaisi aina laatua...
"Mutta ota nyt huomioon, etten pyydä sinua paljastamaan Tuonpuoleista poispääsyn salaisuutta - Saisin esittämääni kysymykseen vastauksen muualtakin, jote älä yritä näin pienen asian varjolla puijata minulta mitään suurta. En koskaan maksa ylihintaa mistään."

[Koji]

Hienoa. Juliet oli nyt tyytyväinen, kun Skelton ei koittanut enään sitä lahjontaa. Nyt hän taas voisi pyytää toiselta jotain pientä palvelusta tarpeen mukaan.
"Joojoo." nainen sanoi ja jatkoi: "Kyllä tajusin. En tule mitään suurta pyytämään silloin joskus tulevaisuudessa." Julin puolesta toinen kyllä voisi ihan hyvin myös joltain toiselta räyhähengeltä kysellä, jos uskaltaisi ottaa sen riskin, että saattaisi joutua jauhoksi. Mutta eipä tällä taida olla tarpeen, kun tämä on sovittu.
Hän muisteli hetken sitä nimeä minkä oli kuullut sivukorvalla joidenkin sanoneen.

"Kuulin yksien räyhähenkien puhuvan jostain herra Cornerista, joka oli palkannut heidät tekevän sinusta selvää." Juli kertoi.

[Snap]

Corner, Corner...? Jos Skelton nyt oikein muisti, tämä oli aika uusi tulokas Tuonpuoleisen alamaailman piireissä... Vampyyri, näinä päivinä kohonnut kavereineen ehkä juuri ja juuri keskivertotekijöiden riman yläpuolelle...
...Mutta mitä pahaa hän muka oli tälle mennyt tekemään? Skelton ei ainakaan muistanut, että olisi ainakaan suorasti joutunut kahnauksiin Cornerin miehien kanssa. Oli tietenkin mahdollista, että miekkonen oli ollut epäsuorasti mukana jossain hommassa, jonka Skelton oli mennyt olemassaolollaan pilaamaan ja tämä oli julmistunut siitä (tällaista sattui hänelle yllättävän useasti)
Mutta silti - miksi juuri vasta hyvään maineeseen päässyt gansteripomo oli yhtäkkiä hänen kimpussaan? Varmasti toinen oli kuullut, että heitä paremmatkin olivat koettaneet saada häntä hengiltä ja miten niille yrityksille oli käynyt. Jos toinen mainetta halusi, niin eikö olisi silti ollut fiksumpaa saada tukevampi jalansija uusissa ympyröissä ennen kuin ryhtyi haahuilemaan muuta? Corner ei voinut olla mikään typerys - typerykset eivät koskaan pärjänneet pikkutekijöitä paremmin.
Pitäisiköhän piipahtaa kysymässä? Skelton tiesi, missä se porukka piti päämajaansa ja ainahan asianomaisen suora vastaus oli nopeampi kuin alkaa keräillä tiedonmuruja sieltä täältä.
"Kumma juttu - en nyt millään saa mieleeni, mitä pahaa olen sille tyypille tehnyt", Skelton tokaisi ajattelutuokionsa jälkeen. "Ehkä minun täytyy mennä kysymään asiaa... Jos asian vaikka saisi selvitettyä puhumalla."

[Koji]

Juli mietti hieman, että mitähän toinen nyt oli tehnyt. Syitä oli aika paljon, siis niitä mahdollisia. Kun taatusti jotkut linnutkin vihasivat tätä. Hän itse oli siinä välillä kyllä. Ei Juliet suinkaan Skeltonia vihannut, koska muuten varmaan ärsyttäisi ja pelottelisi tätä jatkuvasti. Mutta ei kyllä miksikään kaveriksikaan voinut sanoa, kun heillähän oli useimmiten napit vastakkain.
"Sinun vihaamiseen ei tarvitse erityistä syytä, joten mikä tahansa pikkujuttu on voinut saada sen suuttumaan." hän sanoi mielipiteensä. Hänestä tosin kenen tahansa vihaaminen oli ihan helppoa, kun ei kovinkaan suurta syytä siihen tarvitsisi. Ja kyllä Juli nyt keksii äkkiä syyn.

"Kannattaisi varmaan mennä morjestamaan, jos syynkin löytäisit." hän sanoi. Juliet ei ajatellut jättävänsä Skeltonia vieläkään rauhaan ja päätti sitten seurata. Hän vilkaisi jollain ikkunalaudalla olevaan kukkarukkuun ja pian tiputtikin sen, ajatuksensa voimalla tietenkin. Ihan vain huvitellakseen.

[Snap]

"Saat sen kuulostamaan siltä, kuin se olisi ehdoton luonnon laki, että tyypit eivät pidä minusta"; Skelton huomautti muka-happamasti. Hän huokaisi teatraalisesti ja pudisti päätään.
"Ja minä kun luulin olevani joka pirskeiden viesraslistojen kärjessä... Vaan ehkäpä uskomaton charmini töpsii vain naisiin - Tapasin tänäänkin aikaisemmin päivällä neitokaisen, joka suorastaan roikkui kintereilläni. Ei olisi millään tahtonut erota minusta..."
...No ehkä hieman liioitellusti kuvattu, mutta se nyt oli Skeltonin tapa; vääntää asiat kuulostamaan siltä, miltä halusi niiden kuulostaa, oli lopputulos totuutta kuvaava tahi ei. Ja eihän tuo nyt täysin puppua ollut, vain hiema... puolueellisesti esitetty. Ja Sekin oli - hänen suureksi häpeäksi myöntää - pinttynyt tapa, joka nousi käyttöön aina tarvíttaessa.

[Koji]

"Eikö se melkein ole?" Juli kysyi.
"Ainakin minusta tuntuu, että omistat enemmän vihollisia, kuin kavereita. Ja sitten on niitäkin jotka eivät vain piittää tekemisistäsi." hän sanoi. Pian tuhati. Charmi... Phah. "Ihme sinänsä. Jotkut varmaan juoksisivat sinua pakoon. Jos pukeutuisit mustaan kaapuun olisit melkein, kuin viikatemies - ironisesti kyllä ilman sitä viikatetta." Juliet hymähti. Viikatemiehethän kuvattiin aina tuollaisiksi ihme luurankohepuiksi. Juli ei kyllä toisaalta uskonut, että joku tosiaan roikkui toisen perässä. Se oli... Outoa?
"Miksi muuten kerroit minulle tuosta?" hän kysyi.
"Yrititkö kenties saada minut mustasukkaiseksi huomiostasi?"

[Snap]

"Tiedätkö, me itse asiassa teimme Maxin kanssa eräälle nimeltä mainitsemattomalle käytännönpilan mustan kaavun ja viikatteen avulla - ja meillä oli todella hauskaa jälkeenpäin."
Loogisesti se ei olisi mitenkään voinut olla mahdollista, mutta näytti, kuin Skelton olisi virnistänyt tavallista leveämmin. Tempaus taisi vieläkin naurattaa häntä.

"Minulla on tarkka maku kaveripiirini suhteen - en päästä sinne ketä tahansa", Skelton puolustautui. No myönnettäköön nyt sitten, että hänellä oli enemmän tyyppejä, jotka eivät ilmaantuisi kutsusta hänen syntymäpäivilleen, mutta eivät he kaikki olleet hänen kallonsa perässä... Esimerkiksi jotkut eivät ehkä pitäneet hänestä, mutta se ei estänyt heitä käymästä kauppaa hänen kanssaan milloin mistäkin. Kunnon liikemies ei koskaan antanut henkilökohtaisten asenteiden tulla tielle, kun vainusi hyvän diilin. Toisaalta heihi ei pahemmin käynyt luottaminen...
Mutta oli hänellä myös heitä, joihin Skelton katsoi voivansa luottaa pahassakin tilanteessa - hän ei vain mainostanut heidän nimiään monille vaain säilytti ne visussa tallessa kuin saituri arvokkaita kultarahojaan.

Julietin viimeinen kysymys sai Skeltonin tyrskähtämään.
"Voi herranjestas, kaikkea sinäkin ajattelet", tämä naurahti. "Mahtaisin olla lopullisesti seonnut jos sellaista yrittäisin..."
Luuranko vilkaisi toista syrjäkarein.
"Meinasitko muuten roikkua riippakivenäni sinne herra Cornerin luokse asti?"
Sääli, vampyyrit eivät tainneet syödä räyhänhenkiä... Mahtaisikohan sieltä löytyä henkimanaaja? Henkimanaajat ja räyhänhenget - kuin muutkin kummitusolennot - eivät olleet hyvää pataa keskenään.

[Koji]

"Minä en kyllä siitä säikkyisi. En nähnyt mitään enkeliä tai sellaista kuollessani." hän sanoi.
Juliet muisti nähneensä pelkkää pimeyttä eikä mitään muuta. Miksihän sitten oltiin uskottu, että nähtäisi joku viikatemies tai sellainen.
"Sen olen jotenkin huomannut. Kenties sitten olet hyväksynyt minut, kun et koita pakoonkaan mennä." hän hymähti. Olihan Skeltonkin sellainen harvinainen tapaus, ettei Juliet vihannut tätä. Mutta tuskimpa sitä myöntäisi mistään hinnasta. Ei todellakaan...

"Myönnä vain suoraan äläkä kiertele."
"Varmaankin." Juliet sanoi. Hän oli ajatellut seuraavansa Skeltonia. Pakeneminen ei olisi kovinkaan helppoa häneltä, kun kyllä taatusti saisi kiinni. Joten antaisi nyt tulla vain.

[Snap]

"Äläs nyt luule liikoja itsestäsi...", Skelton sanoi korjaten kaulahuivinsa asentoa. "En ole vain vielä löytänyt kohtuuhintaista henkimanaajaa häätämään sinua pois kimpustani ja luodit eivät sinunkaltaisiisi tunnetusti töpsi. Voisin tietysti yrittää lukita sinut räyhänhengen kestävään hillopurkkiin ja upottaa se painon kanssa satamaan, mutta ongelma olisi ensin saada sinut siihen sisään. Et valitettavasti ole niin typerä, että menisit siihen pyytämällä""

Miksei hän ollut yhtään yllättynyt Julietin vastauksesta? Ehkäpä juuri siksi, että näin oli tapahtunut ennenkin; kun nainen oli oikein päättänyt seurata häntä, niin tämähän seurasi. Periksiantamaton jukuripää...
"Siellä on aika takuuvarmasti paljon miehiä", Skelton katsoi asiakseen huomauttaa. Se kun oli luurankoveikon hyvässä tiedossa, että Julietin kyky tulla toimeen samassa tilassa olevien miehien kanssa oli sangen surkea. Naikkoselta paloi pinna heihin hyvin nopeasti ja vihastunut räyhänhengetär ei ollut kaunis näky.

[Koji]

Jos Juliet näkisi Skeltonin seurassa jonkun manaajan niin silloin hän ei varmaan tulisi tämän lähelle, koska ei tahtonut lähteä täältä minnekkään vähään aikaan. Ei ollut ollenkaan kyllästynyt mitenkään tälläiseen olemassaoloon. Ja ei hän lankeaisi mihinkään sellaiseen temppuun, että menisi johonkin purkkiin.
"Luulen, ettet tahtoisi tehdä sitä oikeasti. Olet kumminkin kiintynyt minuun sen verran." Juli sanoi.

"Kyllä minä nyt osaan pitää itseni sen verran kurissa, että en hyökkää jokaisen miehen kimppuun minkä nään." räyhähenki sanoi. Kyllä hän osasi, mutta ei aina todellakaan tahtonut. Vain silloin oli, kun se huvitti.

[Snap]

"Saat sen kuulostamaan kun välillämme olisi enemmän kuin 'piikki-lihassani' -suhde.... Sanohan suoraan - yritätkö iskeä minua?"

Skelton pyöräytti näytellysti silmiään.
"Noinkohan..?", hän sanoi epäilevästi. "No omapa on seinien läpi menevä nahkasi. Turha laittaa toivoa siihen, että minä riennän apuun jos joudut vaikeuksiin asenneongelmaisuutesi kanssa"
Sitten jo luurankoveikko pysähtyikin. Kävelyreitti oli vienyt heidät erään yöklubin edustalle, joka tosin keskipäivän valossa näytti hiljaiselta ja nukkuvalta. Ilman yön tuomaa hehkua ja katulamppujen valokeiloja se sulautui muihin rakennuksiin miltein kokonaan. Rakennuksessa oli vain harvoja ikkunoita ja nekin, mitkä olivat olemassa, olivat niitattu siististi umpeen paksuin vaneripaloin. Vähän kuin joku ei pitäisi auringonvalosta...
Skelton tutki rakennusta. Etuovi oli takuulla lukossa - mikään yökerho ei ollut tähään aikaan auki - joten hänen olisi oltava hieman luova sisäänmenonsa kannalta...

[Koji]

Juliet vilkaisi loukkaantuneena Skeltoniin. Mitä tämä nyt tuollaista luuli? Mielummin hän kuolisi, kun koittaisi iskeä tuon luurangon.
"En todellakaan. Luulisi sinun nyt tietävän miten paljon välitän sellaisesta." Juli tuhahti.

"Älä aliarvioi minua."
"Kyllä osaan pitää pinnani, jos tahdon. En nytkään tiputtele ruukkuja vastaan tulevien miesten päälle. Ja en kaipaakkaan apuasi yhtään, jos tulee tiukat paikat osaan kadota helposti." hän jatkoi pian. Olihan hän melkein pelkkää ektoplasmaa joten oli helppoa kadota tai jotain. Juli katsoi ovea. "Menet varmaan omalla tavallasi sisään?"

[Snap]

Ei Skelton niinkään Julietin taitoja epäillyt - kyvykäs nainen oli ja osasi pitää huolen itsestään.

"Niin varmaan minun täytyy", Skelton tuumasi mittaillen rakennusta katseellaan. "En oikein vielä hallitse seinien läpi leijumista - ikkunan läpi osaan kyllä lentää, mutten sitä särkemättä"
Tultuaan reittinsä suhteen päätökseensä Skelto lähti taas liikkeelle ja marssi pienelle sivukujalle, joka erotti yöklubin viereisestä rakennuksesta. Kuja oli niin ahdas, että jos Skelton olisi ojentanut kätensä suoriksi sivuilleen, hänen molemmat kämmenensä olisivat koskettaneet sivuilla kohoavia tiiliseiniä.
Kaivattiin pientä kiipeilytaitoa ennen kuin Skelton sai otteen yökerhon seinään ruuvatuista palotikkaista - mitä iloa muuten oli palotikkailla, jotka oli kiinnitetty niin korkeille, ettei niihin yltänyt millään? - ja itsensä punnerretuksi ylös niille.