Onko pieni varastelu synti?

[Koji]

Zahur ei vilkuillut paljoakaan sivuilleen. Katse pysyi lähinnä Skeltonin selässä eikä harhaillut muualle. Hän ei edes tiennyt millaisia ihmisiä meni ohi tai olivatko ne edes ihmisiä? Näin hän koitti vain olla niin huomaamaton. Ja se varmaan onnistui... Tai ainakin poika niin toivoi. Hän pysähtyi, kun toinenkin ja odotteli hiljaa, kun tämä tappeli tunnuskoodin kanssa. Vaikka ei egyptiläispoika todellakaan tiennyt, että mitä Skelton teki. Eihän hän tiennyt nyt mitään tästä teknologiasta. Ei sitä hänen aikanaan ollut. Oven avautuessa Zahur hipsi sitten hiljaa sisään ja katseli hieman ympärilleen.
Pian katse palasi kumminkin Skeltoniin tämän ruvetessa selittämään. Zahur kuunteli tarkasti ja pisti muistiin. Oikealle ja sitten vasemmalle... Kyllä se muistettiin ja taatusti myös se mitä ne sitten puhuisivat. Za omisti hyvän muistin ja muisti juuri asiat hyvin.
"Ei ole." Zahur vastasi. "Ymmärrän."
-------------------
Eipä mitään
Pahoittelen itse lyhyyttä, mutta kone o jumissa..

[Snap]

"No tulehan sitten tänne, niin autan sinut alkuun", Skelton sanoi ja kumartui hieman muodostaen yhteen liitetyillä kämmenillään pojalle jalansijan, jonka kautta toinen voisi ponnistaa kohti ilmastointiaukkoa.
"Etene sitten varovasti. Ilmastointikanava on peltiä ja kolisee pahasti, jos ryömit liian hätäisesti. Ja koko piilossa pysymisen idea menee pilalle, jos muut kuulevat jonkun moyrivän katossa."

[Koji]

Zahur meni Skeltonin luokse ja ponnisti siitä, että pääsi ilmastointiaukolle. Kyllä hän ihan hyvin täällä mahtui olemaan ja varmasti kääntymäänkin. Kyllä täällä selvitään. "Olen varovainen." hän sanoi ja kertasi vielä mielessään nopeasti reitin. Oikealle ja sitten vasemmalle.
Sitten Za rupesi menemään kontallaan ilmastointikanavassa eteenpäin ja varovaisesti. Onnekseen ei kuulunut mitään pahoja kolahduksia. Ensimmäisestä käännöksestä hän kääntyi oikealle ja senjälkeen vasemmalle. Pian olikin päässyt perille asti ja oli ihan hiljaa paikallaan, ja odotteli. Hän huomasi huoneessa jonkun miehen ja ajatteli, että tämä oli taatusti se ketä hänen piti vakoilla täällä.

[Snap]

Skelton nyökkäsi ja jäi katsomana pojan perään kunnes toinen katosi näkyvistä seuraavasta kanavaristeyksestä.

Täysin tietämättä tarkkailijastaan vaaleahiuksinen mies jatkoi töitään, istuen selkä Zahuria päin, sillä siinä asemassa hänen työpöytänsä sijaitsi poikaan nähden.
Minuutti mateli toisensa jälkeen ja sen verkkaisuutta vain korosti huoneesta kantautuvan puisen pöytäkellon raskaat tikitykset. Lopulta - ajan jälkeen, joka saattoi tuntua ikuisuudelta - huoneen ovi kiskaistiin auki vihaisella liikkeellä ja sisään marssi kaksi miestä, toinen lyhyempi ja tanakka pukimies, toisen ollessa pitkö ja luiseva, ikään kuin roikkuvaan nahkaan puettu vaatenaulakko. Tämä talutti hihnassa olentoa, joka muistutti etäisesti koiraa,
Pienen sian kokoinen ja lyhytkarvainen tumma otus, jonka pitkä kuono ei mahtunut kunnolla kiinni lerppahuulien akta työntyvien paksujen hampaiden takia. Sen kirsu oli jättimäinen ja lytyssä, muistuttaen paljon sian kärsää ja sillä se nuuhki ympäri huonetta pahaluontoisten silmien tiiraillessa puolelta toiselle.
Vanhempi mies työpöytänsä ääressä nousi heti huomatessaan tulijat, muttei ehtinyt sanoa sanaakaan, kun pukumies ennätti edelle.
"Odotan, että sinulla on hyvä uutisia", äreys tämän äänessä olisi voinut leikata leipää ja se saikin työhuoneen omistajan epäröimään sanoissaan, mikä jo paljasti etteivät hänen kertomisensa saisi toista hyppelemään innosta. Hetken aikaa tämä koetti löytää keinoa ilmaista asiat positiivisemmassa valossa, luovutti ja meni sitten suoraan ongelman ytimeen.
"Menetimme kuljetuksen"
Uutinen ei todellakaan otettu hyvin vastaan ja sitä seurasi kiivas kysymyksistä koostuva puheltulta. Kuinka? Miten se oli ollut mahdollista? Eikö kaiken pitänyt olla täydellistä ja suunnitelman idioottivarma? Kuka?...
...Tätä jatkui ja vanhempi mies yritti parhaansa mukaan vastata jokaiseen, mutta mitä hyökkäävämmäksi pukumiehen ääni kävi sitä kangertelevammaksi ja vapisevammaksi hänen oma puheensa muuttui. Jopa sikakoira alkoi murista ja sen kuono nousi aina vähän väliä nuuhkimaan ilmaa. Se pälyili ympärilleen epäluuloisen oloisena ja nuuhki taas.

[Koji]

Zahur oli ihan hievahtamatta paikallaan ja odotti. Aika tuntui todella matelevan. Ja tuo mieskään ei tehnyt mitään erikoista, muutakuin istui paikallaan ja teki jotakin. Kun ovi sitten pamahti auki Za säpsähti, muttei päästänyt inahdustakaan. Ei ollut varaa. Nyt piti olla ihan hiljaa. Hiiren hiljaa.
Pojasta tuo ihme pukumies vaikutti hieman pelottavalta ja samoin tuo ihme sikakoira. Poika ei antanut pelon vallata, kun eivät he tienneet että hän oli täällä. Ja eivät tulekkaan, kun Za aikoi olla nyt hyvin varovainen. Ja kun olisi aika lähteä niin menisi todella hiljaa.
Hän muisti aika hyvin mitä miehet olivat jutelleet, muttei ehkä ihan kaikkea sentään, mutta aika hyvin todellakin. Zahur kun omisti aikalailla valokuvamuistin ja oli ihan onnellinen asiasta. Sikakoiran nuuhkiessa ilmaa Za pelkäsi, että tuli huomatuksi, mutta ehkä nuo miehet eivät tajuaisi häntä. Ehkä? Ehkä vain tuo ihme sekasikiö...

[Snap]

Sikakoira murisi matalalla äänellä, mutta terävällä kuristushihnan kiskaisulla se pakotettiin vaikenemaan.
"Vaistoni kyllä varoittaa tästä..", pukumies aloitti vaarallisesti, kaivaen mustan takkinsa sisätaskua, "mutta kaikesta huolimatta pitäydymme suunnitelmassa. Sinä saat säilytettäväksi tämän..."
Mies laski pöydälle punaiseen kankaaseen käärityn möhkäleen, jonka muoto oli puolentoista vaaksen mittainen suorakaide.
"...Pidäkin huoli, että se päätyy sinne minne pitääkin. Päivän jatkoja"
Sen sanottua pukumies kääntyi kannoiltaan ja marssi ulos huoneesta, sikakoiran ja honkkelimiehen seuratessa perässä.
Vanhempi mies katsoi heidän jälkeensä, aina oven kiinni kolahdukseen asti kunnes sitten siirsi huomionsa eteensä jätettyyn nyyttiin. Sitten oveen koputettiin ja kankaaseen kääritty esine sujahti nopealla käden huitaisulla piiloon kansiopinon taakse ennen kuin huoneen ovi ennätti avautua ja zombinaisen rapistuneet kasvot katsoivat arasti sisään.
"Herra Chass... Teitä pyydettiin käymään yläkerrassa. He tarvitsisivat siellä apuanne..."
"Ah, toki Liz. Menen sinne tuota pikaa, kiitos ilmoituksesta..."
Oven sulkeuduttua herra Chass veti nyytin käteensä ja kumartui sitten pois tuuletinristikon näkökentästä. Raskaan kirjoituspöydän sivussa olevat laatikot kohahtelivat useaan kertaan, jonka jälkeen mies suoristautui takaisin Zahurin näköpiiriin. Tämä nousi tuolistaan, kiersi pöydän ja ylitti lattian kadoten itsekin ulos huoneesta, jättäen jäljelle vain raskaasta kellontikityksestä kaikuvan huoneen.

[Koji]

Zahur melkein huokaisi onnesta, kun häntä ei huomattu. Kumminkaan ei tehnyt niin, koska silloinhän hänet olisi taatusti huomattu ja Skelton ei olisi tyytyväinen. Poika joutui kumminkin keskittyä kaiken kuunteluun ja tarkkailuun. Za pysyi paikallaan vielä hetken sen jälkeen, kun mies oli lähtneyt. Jos joku vaikka tulisi tänne, muttei tullut. Poika kertasi vielä kaiken nähneensä ja kuulemansa. Pääosin hän muisti kaiken ja toivoi, että se riittäisi. Mitenkään sanasta sanaan ei osannut, mutta kumminkin jotenkin. Zahur kääntyi varovaisesti putkessa ja tosiaan mahtui ihan hyvin kääntymään. On nyt tälläisestä pienestä koosta hyötyäkin välillä. Sitten Za lähti menemmään takaisin ja reitinkin muisti vielä.
Pian oltiinkin lähtöpaikassa, ilmastoinikanava aukon suulla. "T-tulin." hän sanoi jääden vielä suuaukolle. Ei hän itse pois pääsisi... Toinen joutuisi luultavasti taas auttamaan asiassa. "Voitko auttaa minut alas?" poika kysyi varovaisesti.

[Snap]

Skelton oli istuskellut jalat ristissä varastohuoneen erään pahvilaatikon päällä poitsun paluuta odotellen ja kuullessaan aran äänen kaikuvan ilmastointikanavasta luuheikki kohottautui jaloilleen ja nousi kanavaventtiilin korkeudelle - tällä kertaa käyttäen ihan asiaan vihittyjä porrastikkaita, jotka oli tällä välin löytänyt varaston nurkasta.
Turvallisuus ennen kaikkea.
"Tottahan toki - tules lähemmäs niin vedän sinut takaisin kuolleiden ilmoille...", Skelton sanoi tarraten kiinni poikaa tämän kainaloiden alta ja vetäen tämän ulos ilmastointikanavasta. Se kävi aika nopeatsi ja käden käänteessä, sillä laiha natiainen ei tuntunut painavan juuri mitään. Skelton laski toisen lattialle ja kiinnitti sitten tiiviin katseensa tähän.
"No?", hän kysyi, nähtävästi tahtoen kuulla jo tässä ja nyt mitä poika oli saanut selville vakoulureissullaan.

[Koji]

Zahur nyökkäsi ja tuli sitten lähemmäs Skeltonia. Hänen laskemisensa alas taisi käydäkkin todella helposti. No tuskin Za painoikaaan mitenkään paljoa, kun oli suuripiirtein vain luuta ja nahkaa.
Za ei jotenkin yllättynyt, kun Skele uteli jo nyt mitä saatiin tietää. No mikäs siinä ja Za rupesi kertomaan mitä näki ja kuuli. Kaiken kertoi minkä muisti ja melkein kaiken muistikin. Kertoi myös tietenkin siitä ihme nyytistä, ja kun mies oli poisutunut näkyvistä niin niistä ihmeen laatikoinen kahina äänistä. Toivottavasti asiat riittäisivät. Kun eihän Za nyt tiennyt mitnekään, miten toinen reagoisi, jos hän olisi tavallaan epäonnistunut, mutta ei ollut. Häntä ei oltu huomattu, ellei sikakoirarumilusta oteta mukaan.

[Snap]

Skelton kuunteli korvat tarkkana pojan selontekoa huoneen tapahtumista, tallettaen jokaisen seikan visusti muistiinsa. Mitä hän niillä sitten tulisi tekemään, se oli hänen oma asiansa, eikä hänellä ollut halua valaista poitsua moisilla pikkuseikoilla...
....Oli muuten yllättävää, että poika pystyi mistamaan noinkin tarkasti asioita huoneessa käydystä keskustelusta, joka vielä kaiken lisäksi oli sisältänyt noin paljon nimiä ynnä paikkoja - ne olivat kaikista hankalimmat muistaa, etenkin jos ne kuuli vain kerran ja nopeasti muun puheen joukossa, mutta poika oli jollain ilveellä onnistunut nappaamaan ne hyvään talteen.

Pojan maininnalle kankaaseen kätketystä esineestä luuranko olisi varmaan kohottanut kulmiaan - siis jos olisi voinut - kuin yllättyneenä. Tämä mielenkiinto siirtyi tuohon esineeseen silmänräpäyksessä ja Skelton muun muassa teki muutaman tarkentavan kysymyksen, kuten minkä muotoinen tavara oli ollut tai miten iso... Paljon tietoa siitä ei kuitenkaan herunut ja sekös sai luurangon uteliaisuuden kasvamaan entisestää... Ehkä hänen pitäisi käydä vilkaisemassa sitä henkilökohtaisesti? Mutta siinä tapauksessa se olisi tehtävä nyt saman tien, kun työhuone oli vielä tyhjillään. Sillä hän ei voinut olla varma, jättäisikö herra Chass sen työpöytänsä laatikkoon (mikä kyllä oli hyvin epätodennäköistä, jos kyseessä oli jotain arvokasta) yön yli. Esine oli kertoman mukaan sen verran pieni, että sitä saattoi kuljettaa vaivatta mukana... Sen siis voisi helposti siirtää uuteen säilytyspaikkaan ja silloin Skeltonilla ei olisi mahdollisuutta enää päästä vilkaisemaan sitä. Olisi toimittava nyt kun kätköpaikka oli jotakuinkin tiedossa.
Toisaalta huoneeseen pääsy ei onnistuisi häneltä ihan kädenkäänteessä... Skelton katsahti tuumivasti poikaa.
Ehkäpä jos hän...
"Olit suureksi avuksi", Skelton totesi pojalle, "ja minulla olisi vielä yksi pikkujuttu tarjolla hoidettavaksi, jos sinua millään kiinnostaisi ansaita palkkiosi päälle hieman lisää ylimääräistä."

[Koji]

Zahur myös ihmetteli itsekkin, että miten muistkin näin paljon, mutta aina hän oli muistanut helposti. Aina oli muistanut nopeasti asioita. No kannatti olla vain onnellinen siitä asiasta. Kun kaikki eivät muistaneet niin hyvin, kuin toiset. Za oli asiasta kyllä onnellinen, kun muisti niin hyvin. Oppi helposti joitain asioita ulkoa ja tälläisissä tilanteissa asia oli hyvä. Zahur ei kumminkaan ollut ihan tyytyväinen itseensä, kun näytti varmaan melkein 10 vuotta nuoremmalta. Aina ei oltu niin pahasti, mutta tänne joutuminen pahensi vain asiaa. Hän tahtoisi olla ainakin pidempi, kun oli tälläinen lyhyt ja heiveröinen ei voinut laittaa vastaan.
Kun Skelton kyseli ihme kääröstä lisää hän kyllä koitti vastata parhaansa mukaan, mutta ei oikein osannut. Ei ollut nähnyt sitä kunnolla.
Hän mietti hetken. Noh, olisihan se hyvä saada lisää rahaa. Olisi enemmän ja ehkä johonkin yöpymispaikkaankin, kun kadulla ei ole ihanaa nukkua. Vaikka ollaankin melkein koko elämä nukuttu. Mukavuudesta ei ollut pienintäkään tietoa. Saatika edes hyvästä ruu'asta.
"Kyllä se kävisi... Millainen homma tällä kertaa?" Zahur kysyi varovaisesti.

[Snap]

Oli se mukavaa, että poitsu ymmärsi rahan arvon - se teki asioista huomattavasti helpompia.
"Haluaisin vain hieman vilkaista sitä mainitsemaasi esinettä lähemmin", Skelton sanoi, kuin kyseessä olisi ollut vain pikkujuttu, ei mitään suurempaa.
"Huoneessa oli ikkuna, eikös vain? Jos saan sinut järjestetyksi sisään toimistoon, luulisitko osaavasi avata sen?"
Hän ei ehkä tämän rakennuksen sisäpuoleta kykenisi huomaamattomasti keplottelemaan itseään toimistoon - suurikokoinen ja silmiinpistävän näköinen kun oli - mutta ulkopuolelta juttu oli hieman toinen... Tämä kerros oli katutasossa ja hän osaisi rakennuksen kaavion mukaan suunnistaa ulkopuolelta oikealle ikkunalle... Tarvittiin joku vain takaamaan hänelle reitti sisään sitä kautta.
Ja tuo hintelä, pikkuinen poika vaikutti enemmän kuin lupaavalta vapaaehtoiselta.

[Koji]

Zahur nyökkäsi. Hetken hän ajatteli, että pitäisi hakea se tavara Skeltonille. Mutta onneksi ei.
"Joo oli..." hän sanoi hetken mietittyään. Ikkuna pitäisi siis avata. Kyllä se varmaan onnistuu, kun ei se voi vaikeaa olla. Mutta hän pelkäsi, että jos joku tulisi silloin huoneeseen ja näkisi änet. Ja Skelton olisi ulkona. Sitten oltaisi aika kusessa. Hyväuskoinen poika luuli kumminkin, että toinen tulisi sitten auttamaan häntä.
"Luulen, että saan sen auki. Tai yritän ainakin." egyptiläinen ilmoitti. Mitähän kautta tälläkertaa mentäisi huoneeseen? Tälläinen yksinäinen pikkupoika herättäisi kyllä huomiota.

[Snap]

Mainiota, mainiota... tämä saattaisi mennä ihan hyvin - tai ehkä oli oikeastaan joukko seikkoja, joiden takia se saattaisi mennä päin kahdeksanjalkaisen Sepnirin ahteria, mutta Skelton oli aina sitä mieltä, että skeptisyydelle ei pitänyt antaa liikaa tilaa. Sellaisella asenteella ei joku päivä enää pääsisi ylös sängystä
"Katsotaan sitten, mitä voimme tehdä, että saamme sinut toimistoon kenenkään huomaamatta...", Skelton tuumasi, meni varaston ovelle ja veti sen auki kurkaten käytävään. Ketään ei näkynyt, niinpä Skelton viittasi poikaa seuraamaan ja astui ulos.

Rakennuksen sisätilat olivat jokseenkin tuttuja Skeltonille, siispä hän osasi suunnistaa käytävien läpi ja ovien ohitse, kunnes viimein tulivat sisäänkäynnille, jonka luurankoveikko tiesi johtavan Chassin työhuoneeseen. Ainut ikävä puoli vain oli, että ennen kuin kyseisen huoneenoven saattoi tavoittaa, oli ohitettava sihteerikön pöytä, jonka ääressä eräs zombinainen parhaillaan järjesteli papereita.
Skelton vetäytyi kulman taakse ennen kuin nainen ehtisi nähdä hänet ja kääntyi poikaa kohden.
"Tehdäämpä näin", hän kuiskasi toiselle, kumartuen tämän puoleen. "Minä kiinnitän sihteerin huomion itseeni ja kun annan merkin... sinä hiivit mahdollisimman huomaamattomasti ja alhaalta tuolle ensimmäiselle ovelle heti sihteerinpöydän vieressä"

[Koji]

Zahur pelkäsi hieman, että itse mokaisi vahingossa kaiken jotenkin. Että tekisi jonkun pienen virheen ja kaikki paljastuisi. Silloin se ilmastointi kanavassa ryömiminen olisi ollut ihan turhaa. Ja kaikki muukin. Hän koittikin sen takia keskittyä. Poika nyökkäsi Skeltonille. Hän hipsi tämän perässä ovelle ja ulos varastosta. Nyt ei näkynytkään ketään täällä... Olivatko kaikki lähteneet? Hän kumminkin vain käveli hiljaa Skeltonin perässä.
Hän hipsi myös nurkan taakse piiloon, vaikka saattoikin olla sen verran pieni, ettei häntä heti nähtäisikään. "Okei..." Za sanoi. Toivottavasti ovi olisi auki ja Skelton tosiaan saisi kiinnitettyä sen sihteerin huomion. Ja kumpa hän saisi sen ikkunankin sitten auki. No kyllä saadaan. Zahur yritti kerrankin luottaa itseensä. Hän tahtoi itsevarmuuta lisää. Mutta se ei niin helppoa ollut, kun ei ollut edes ystäviä saatika kavereita. Ja menneisyyden takia. Hänhän ajatteli, että kaikki oli aina hänen syytään.