Näytä valo

[huyana]

[Zahuria odottaen ~]

Kauppakeskus jaksoi yhä näyttäytyä Kerensalle jännittävänä ja uutena paikkana, vaikka hän oli viettänyt Tuonpuoleisessa jo vuosien päivät. Kaikki kiiltävät lattialaatat, sileäpintaiset pylväät, neonvaloin koristellut valomainokset, näyteikkunat, ihmisten paljous ja kirjo. Mikään ei ollut tytölle tuttua hänen menneisyydestään, pienimmätkin asiat ja yksityiskohdat olivat hänelle viehättäviä. Hitaasti tyttö oli alkanut tottua nykyiseen elinympäristöönsä, vaikka yhä vieläkin hän pysähteli välillä ihmettelemään maailmaa. Hänen elämässään ei ollut ollut lainkaan tällaista...
Kerensa oli kuitenkin sopeutunut. Nyt tyttöä ei olisi ulkonäöllisesti saattanut ympäristöstään erottaa. Hänellä oli yllään pitkä punainen takki ja jalassaan mustat, korolliset saappaat. Takin alta pilkotti valkoinen kauluspaita ja musta hame. Ruskeat hiukset olivat avoimina, aina ristiselkään asti ulottuen. Niiden seasta pilkisteli muutama punainen puuhelmi, samaa sävyä takin kanssa tietenkin. Kerensa seisoi ryhdikkäänä erään salaperäiseltä vaikuttavan liikkeen edessä, tutkaillen sisään näyteikkunasta. Vihreät silmät poukkoilivat tuotteesta toiseen. Tyttö olisi halunnut tietää niiden kaikkien nimen ja tarkoituksen, oppia kaiken.
Takana kulkeva ihmismassa ei tuntunut häiritsevän Kerensaa millään tavalla. Ihmisiä tuli ja meni, mutta Kerensa ei poistunut näyteikkunan edestä.

[Koji]

Suuret silmät katselivat kaikkea hämmästyneenä. Mitä nuo ihme valot olivat ja muut? Mitä hän teki edes täällä..? Täällä oltiin vain toisten tuijoteltavana, se masensi pojan mieltä. Masensi paljonkin, ihmiset katselivat häntä, kuiskivat seläntakana ja jokut osoittelivatkin. No, näyttihän hän aika paljon kerjäläistpojalta tai todella köyhästä perheestä olevalta. Se olikin osaksi ihan totta. Zahur oli hyvin köyhästä perheestä, perheestä, jolla ei ollut aina varaa ruokaan, saati vaatteisiin ja hän oli niin kaukaa ajasta. Muinainen Egypti, olihan siitä aikaa.
Za meni jonkun näyteikkunan luokse, joka oli lähellä missä Kerensa oli. Näyteikkunan takana oli ties mitä herkkuja, pullia, kakkuja... Kaikkea mikä pisti veden kielelle. Varsinkin, jos oli niin nälkä, kuin Zahurilla. Hän laittoi sormensa näyteikkunalle ja ihaili leivoksia. Pian hän tunsikin jonkun tarttuvan olkapäähänsä, hän kääntyi katsomaan jotain miestä päin.
"Poika oletko sokea?! Etkö nähnyt tuota kylttiä?" mies kysyi ärtyneen kuuloisena ja osoitti ikkunassa olevaa lappua "Älä koske lasiin". Za kääntyi katsomaan sitä, mutta ei tietenkään ymmärtänyt mitä siinä luki. Hieroglyfejä Zahur osasi vain kirjoittaa ja lukea...
"Minä..." Za sanoi hiljaa, mitä tehtiin taas väärin? Poika olisi tahtonut lähteä juoksemaan vain pois, kauas pois.

[huyana]

Kerensa tarvitsi lisää rahaa. Ruokaa hän kykeni kyllä itsekin hankimaan, mutta vaatteet ja asunto olivatkin kinkkisempi asia. Olihan tyttö tottunut pärjäämään vähällä, eikä kiertolaiselämä Tuonpuoleisessa ollut toistaiseksi tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Silti ajatus pienestä omasta pesästä oli houkutteleva. Kaipa pieni materialistikin hänessä oli heräilemässä - olisi ihanaa omistaa tavaroita!
Kerensan lennokkaat ajatukset katkesivat, kun aivan hänen vierestään kuului vihaisen miehen ääni. Huutaja oli ilmeisesti kaupan omistaja, jonka lasissa tuo pieni poika oli ollut. Kerensan mielenkiinto kuitenkin keskittyi tähän poikaan, ei myyjään. Poika oli todella pieni ja jokseenkin riutuneen näköinen. Pojan pelokkaasta ja hämmentyneestä katseesta saattoi päätellä, että hän oli melko uusi täällä.
"Oi anteeksi, se oli täysin minun syyni! Hän on täällä minun kanssani, enkä muistanut mainita hänelle ikkunoihin koskemisen olevan kiellettyä. Katsokaas kun hänellä on perin huono näkö. Pahoittelen syvästi tästä aiheuttamastamme vaivasta-" Kerensa pulputti täyttä häkää, samaan aikaan kiertäen pojan luokse, napaten tuota kädestä ja lopulta vetäen hänet mukanaan kauemmaksi. Päästyään pois myyjän näköpiiristä, Kerensa pysähtyi kääntyen pojan puoleen.
"Eh, tuota, anteeksi. En voinut olla tulematta väliin, kauppiaat saattavat olla täälläpäin melko äkkipikaisia sille tuulelle sattuessaan", tyttö naurahti.
"Olen Kerensa."

[Toivottavasti pieni hittaus ei haittaa ^^']

[Koji]

Hittaukset ei haittaa ^^
--------------------------------------

Zahur katsoi vain pelokkaana myyjää. Ei hän tiennyt mitä teki väärin, mutta tiesi että teki jotakin. Hän mutisi jotakin, josta ei oikeastaan saanut edes selvää ja ote olkapäässä kiristyi. Za melkein jo odotti, että nyt tuo myyjä löisi häntä. Poika oli lähes varma siitä, että kohta häntä lyötäisi. Ainakin ennen olisi tapahtunut niin ja ei vain lyötäisi kerran. Hakattaisiin kuvaisi paremmin.
Sitten hän kuulikin jonkun tulevan väliin ja... Puolistavan häntä. Ihan uutta se Zahurille oli, kun ei yleensä kukaan tätä auttanut missään. "Kiitos neiti Kerensa." poika kiitti, kun he olivat päässee kauemmaksi. "Olen Zahur." hän esittäytyi sitten.
----------------------------
sainpa viimein vastattua jotenkin..

[huyana]

Tyttö heilautti kättään huolettomasti. Hän oli vain tehnyt sen, minkä kuka tahansa oli tehnyt - tai noh, ainakin jotkut.
"Oletko uusi täällä, Zahur?" Kerensa kysyi pojalta hymyillen ystävällisesti. Poika todentotta näytti perin säikähtäneeltä ja hieman alistuneeltakin. Aivan kuin häntä olisi kohdeltu huonosti viimeaikoina. Tosin olisihan kuka tahansa pelästynyt äskeisestä. Kerensa oli oppinut kiertämään lähes kaikki ihmiset täällä kaukaa. Halutessaan tutustua johonkuhun oli tehtävä kunnon taustatyöskentelyä, jotta saattoi olla varma toisen kunnollisuudesta. Tuonpuoleisessa tunsi vilisevän ilkikurisia ja suorastaan pahaakin väkeä.
"Minä olen ollut täällä noin vuoden. Alan jo pikkuhiljaa tottua kuvioihin, vaikka silti moni asia tuntuu vieläkin oudolta ja uudelta. Ihan... mielenkiintoinen paikka tämä", Kerensa heitti vastauksen omalta osaltaan esittämäänsä kysymykseen.

[Koji]

Zahurista toinen vaikutti kyllä aika ystävälliseltä, mutta hän ei oikein aina osannut luottaa kehenkään. Ja varsinkin täällä tuntui olevan paljon epäluotettavia tyyppejä. "Olen." poika vastasi. Hän toivoi, että sopeutuisi tänne nopeasti. Siinä oli vain hyvin iso mutta... Pitäisi kunnon vaatteet saada ja eihän ilman lukutaitoa oikein pärjännyt. Siksi hän olikin erehtynyt koskemaan siihen ikkunaan, joka oli hänelle oikeastaan myös uusi asia. Kaikki oikeastaan. Tai sitten ei vain tännekkään kuuluta.
"Tämä paikka on täysin vieras minulle..." Zahur sanoi hiljaa. Häntä hieman pelottikin olla täällä, että jos tehtiin jotain väärää.

[huyana]

Myötätunto heräsi Kerensan sisällä Zahuria kohtaan. Poika näytti niin kertakaikkisen onnettomalta, kuin ei millään muotoa sopisi tähän maisemaan. Tosin totta puhuen poika erottuikin hieman katukuvasta, mutta se oli vain luonnollista. Varmasti jokainen juuri Tuonpuoleiseen saapunut erottui - ainakin Kerensa oli erottunut nahkavaatteineen.
"Älä turhaan huolehdi, kyllä sinä opit nämä tienoot tuntemaan", Kerensa yritti lohduttaa. Omat sanansakin hän silti tulkitsi perin ontoiksi. Kun toinen oli keinolla taikka toisella repäisty kotoaan täysin outoon ympäristöön, ei kenenkään mieli varmasti korkealla ollut.
"Voisin näyttää sinulle hieman paikkoja, jos haluat?" tyttö ehdotti päätään kallistaen.

[Koji]

Tämä paikka oli kyllä myös ehkä hyvälläkin tavalla erilainen, olihan jotkut auttaneet häntä täällä ollessa. Kunnon ruokaa ei ole saanut, siksi juuri ihaili niitä houkuttelevia leivoksia. Mitään niin hyvän näköistä Za ei ole koskaan ennen nähnyt. Ei sen ajan Egyptissä mitään parasta ruokaa saanut, mutta eihän Zahur paremmasta tiennytkään.
"Voisitteko?" poika kysyi yllättyneenä. Hän tahtoi tuntea tämän paikan paremmin ja vielä kun omisti hyvän muistin niin muistaisi varmasti missä on mikäkin paikka. "Kiitos, jos vain viitsitte neiti Kerensa." poika jatkoi.

[huyana]

"Kutsu toki ihan vain Kerensaksi. Siitä tulee jotenkin... kotoisampi olo", tyttö mietti hymyillen, nyökäten sitten vastaukseksi kysymykseen. Toisaalta oli suloista, että joku teititteli häntä pitkästä aikaa. Tuonpuoleisessa se ei kuulunut oikein kenenkään tapoihin ja ei kotopuolessakaan isä ollut teititellyt. Muut asukkaat kyllä, mutta Kerensa oli jo oppinut yhdistämään sinuttelun läheisyyteen. Tuonpuoleinen jos mikä oli paikka, jossa sitä tarvittiin.
"Jos lähdettäisiin vaikka liikkeelle tästä paikasta; olemme kauppakeskuksessa. Täältä löytyy lähes kaikkea, mitä vain voi kuvitella tarvitsevansa. Ruokaa, vaatteita, kirjoja, leluja, erilaisia harrastusvälineitä... en ole vielä itsekään oppinut tuntemaan kaikkien tavaroiden käyttötarkoitusta. Itse kauppakeskus taas sijaitsee Uudessa kaupungissa, tosin minun mielestäni se vanhakin on todella uudenaikainen..." Kerensa oli alkanut astella hitaasti eteenpäin, vilkuillen ympärilleen. Kertomaansa tytöllä livahti tuon tuostakin omia mielipiteitänsä, sillä olihan hänellä itsellänsäkin vielä totuttelemista tähän kaikkeen.
"Kaupunkien laitamilla taas on hieman hämärämpää liikehdintää ja lopulta ihmisasutus päättyy. Luontokin vaikuttaa kuitenkin jokseenkin kuolleelta - soita, hautausmaita ja pelottava Hämärän alue."

[Koji]

Zahur nyökkäsi ja sanoi "Kyllä ne- ... Kerensa." Hän ihmetteli hieman sitä, että täällä läheskään kaikki eivät vaatineet teitittelyä, kun kotona piti aina kaikkia oli kyseessä vaikka ihan oma isä. Vaikka poika ei ollut koskaan tuntenut, että kyseinen henkilö olisi hänen isänsä.
Tämä paikka tosiaan vaikutti sellaiselta, josta löytäisi kaikkea. Ihan kaikkea ja täällä olikin kaikki ihan uutta. Toinenkaan ei näemmä tiennyt kaiken tarkoitusta. "Niin, niille joilla on varaa..." Za sanoi hiljaa hieman katkerana. Poika katsahti Ankh-ristiinsä, joka riippui hänen kaulassaan. Tästä hän ei haluaisi koskaan luopua, kun sillä oli niin paljon tunnearvoa. "Hämärän alue?" Zahur kysyi ja asteli hieman Kerensan jäljessä. Hämärän... Oliko se joku henkilö?

[huyana]

Kerensa peitteli vain vaivoin hyväntuulisen virnistyksensä, jonka Zahur sai aikaan. Poika todella oli viimeisen päälle kohtelias! Miltähän aikakaudelta hän oli tullut? Zahurin vaatteet eivät näyttäneet kovin yleellisiltä saati sitten moderneilta, vaikkakaan Kerensan kotona kukaan ei ollut kyllä pukeutunut tuohon tapaan. Jostain vieraasta maasta poika ainakin oli.
Tyttö heilautti huolettomasti kätensä selkänsä taakse yhteen, astellen kepeästi katua eteenpäin. Hienoinen ilmavirta sai tytön tummanruskeat hiukset hulmuamaan, kuten myös punaisen takin helmat. Kerensa oli kuulevinaan, että Zahur olisi maininnut jotain varallisuudesta, mutta unohti jo koko maininnan pojan esittäessä kysymyksen.
Kerensa pysähtyi kääntyen Zahurin puoleen, yhä hymy kasvoillaan. Hetken aikaa tyttö oli hiljaa, kunnes hymy suli kasvoilta. "Niin, Hämärä... En ole itse koskaan käynyt siellä, mutta olen kuullut siitä paljon. Hämärän alue on todella kivikkoista ja vaikeakulkuista aluetta ja siellä on aina hämärää. Kuulemma sinne alueelle turhan pitkäksi aikaa pyörähtäneet ovat jääneet niille teilleen. Mitä minä olen muiden puheista käsittänyt, Hämärä todella on jonkinlainen paha olento." Kerensan katse harhaili Zahurin ohitse pojan takana oleviin liikkeisiin. "Tuonpuoleisesta löytyy paljon pimeitä asioita, mutta onneksi täältä löytyy toisinaan jotain hyvääkin - kuten vaikka sinä", tyttö virnisti. "Saanko kysyä, mistä tulet?"

[Koji]

Zahuria ihmetytti se, että miten toinen pystyi olemaan noin iloinen. Hän itse, kun ei ehkä koskaan ole ollut noin iloinen. Kyllä hän oli nuorempana hymyillyt, mutta sitten hänen isänsä ihmetteli, että miksi Zahur oli niin iloinen. Ei poika ymmärtänyt silloin, että miten huonosti perhen tilanne oli.
Zahur tajusi kyllä sen nyt ihan kunnolla, kun ruokaan ei ollut varaa ja sen takia hän oli varastallut. Ja se oli se viimeinen virhe, ja hän joutui maksamaans siitä. Vieläkin varmaan Za raataisi ties missä raskaissa töissä, jos ei olisi karannut.
"Hämärä ei ainakaan kuulosta hirveän ystävälliseltä..." Za mutisi, tai ei ainakaan hänestä. Jos kerran ihmisiä oli kadonnut sinne hämärän alueelle...
Poika punertui ehkä hieman poskistaan. Tuntui vain hieman oudolta, että nuorempi tyttö sanoi, että hän oli hyvä asia. Vaikka eihän hän oikeastaan ehkä edes tiennyt mitä rakastuminen tai ihastuminen oli.
Ei kukaan ollut koskaan kertonut ja ei hän ole sitä kokenut, oikeastaan ehkä oli ihastunut muutaman kerran, mutta siihen se oli jäänyt. Kuka tykkäisi tälläisestä 18 vuotiaasta, joka saattoi vaikuttaa jopa kymmenen vuotta nuoremmalta.
"Saat toki... Olen Egyptistä." Zahur vastasi.
Poika katseli kauppojen nimiä ja logoja ja ihmetteli suuresti mitä nuo ihme merkit olivat. "Ömm... Kerensa..."
"Mitä nuo merkit ovat?" Za kysyi ja osoitti nyt vain jonkun kaupan nimikylttiä.

[huyana]

Kerensa ei ollut koskaan kuullut Zahurin mainitsemasta Egyptistä. Olikohan se maa, kaupunki vai kylä? Vai jokin muu alue, kuten esimerkiksi vuoristo? Ainakin Egypti kuulosti todella mielenkiintoiselta. Tyttö ei kyennyt peittämään epätietouttaan ja kulmat kurtussa hän katsoikin Zahuria päätään kallistaen. "Egyptistä... En ole koskaan kuullut siitä. Onko se kaukana? Tai no äh, se oli tietysti hieman tyhmä kysymys. Millaista siellä on?" Kerensa virnisti sitten. Tyttö meni parilla askeleella nojailemaan valopylvääseen, jääden katselemaan Zahuria.
Pojan kysyessä jotain merkeistä, käänsi Kerensa vaistomaisesti katseensa toisen viittaamaan suuntaan. Tarkoittiko Zahur kaupan nimikyltin kirjaimia? Tyttö vilkaisi Zahuria varovaisesti. Jos hän oli ymmärtänyt väärin, Zahur pitäisi häntä varmasti typeränä...
"Öh, tarkoitatko tuon kyltin kirjaimia? Eikö Egyptissä ollut kirjaimia?" Kerensa kysyi uteliaana ja täysin vilpittömästi. Eihän hän tiennyt mitään tuosta Zahurin mainitsemasta Egyptistä - ehkä siellä ei osattu lukea eikä kirjoittaa, koska siellä ei ollut kirjaimiakaan. Se ainakin selitti sen, miksi Zahur ei ollut huomannut näyteikkunaan koskemisen kieltävää kylttiä aiemmin.

[Anteeksi kesto, olin joululoman vietossa muualla ^__^']

[Koji]

Millaista... Mitä siitä nyt voisi kertoa? Kaikki oli ainakin ihan arkipäivää silloin eli ei oikein tiennyt... Ainakin ihan erilaista kuin täällä, aivan erilaista. "En tiedä miten kertoisin..."
"Mutta ainakin ihan erilaista kuin täällä. Täällä elämä taitaa olla paljon vapaampaa, mutta Egyptissä Faarao päätti kaikesta. Kukaan ei voinut sanoa vastaan, muuten kuoli. Onnellisuutta siellä ei ainakaan ollut. Ja ilma on täällä paljon kylmempi mitä siellä." poika kertoi, muttei ihan viitsinyt mainita, että itse oman typeryytensä takia joutui työskentelemään ties missä puuhissa. Onneksi sentään ei joutunut kalkkikiviä siirtelemään, mutta melkein varmaan.
"Kirjaimia...?" hän mutisi.
"Ei siellä tuollaisia ihme merkkejä ollut, en ymmärrä niitä. Hieroglyfejä kyllä oli, niitä ymmärrän." Za kertoi.

[huyana]

Zahurin kertoma kuulosti melko hurjalta. Kukahan se Faarao oli? Varmasti joku todella tärkeä henkilö, ehkä kuin kuningas. Kerensa olisi keksinyt kysymyksiä Egypistä vaikka koko illaksi, mutta tyttö päätti malttaa mielensä. Ei hän halunnut alkaa pommittamaan toista heti alkuunsa lukuisilla kysymyksillä. Zahur varmasti halusi itsekin tietää paljon Tuonpuoleisesta ja se oli tärkeysjärjestyksessä etusijalla.
"Hiero... glyfejä? Onpas hassu sana! Ne olivat siis jotain teidän kirjaimianne?" Kerensa hämmästeli, eikä voinut olla lisäämättä pienoista utelua mukaan. Kadulla kaksikon ohi kävelevät ihmiset ja muut kaksijalkaiset olivat alkaneet luoda heihin pitkiä katseita. Kenties heitä kuunneltiin. Ei ollut hyväksi osoittaa tietämättömyyttään julkisesti, siitä seuraisi usein ongelmia. Kerensa nousi ja sanoi: "Meitä kuunnellaan, siirrytäänkö hieman rauhaisempaan paikkaan?" Tyttö viittasi kädellänsä penkkiin, joka sijaitsi käytävän toisella puolella varjoisassa paikassa. "Täällä kannattaa aina pelata varman päälle..."

[Pääsi unohtumaan tuolla aiemmissa rooleissa että tapahtumapaikka oli sisätiloissa 8'D]