|
|
Post by Koji on Oct 1, 2008 19:10:54 GMT 2
Nuori violettihiuksinen tyttö käveli cayn vihreässä takissaan kadulla. Alkoi ilta pikkuhiljaa hämärtää, mutta silti hän ulkona vielä oli. Osaksi siksi ettei kotia ole, ja siksi että tätä paikkaa pitää tutkia. Ja illallahan oli mitä mukavintakin kävellä. Ellei mielikuvitus ruvennut vähän ylivilkkaaksi... Se ei ollut mukavaa. Mutta eipä oikein osaa pelätä, kun ei mitään kauheaa ole tapahtunut. Ellei sitten se kuolema ollut, mutta eipä paljoa kipua tuntunut. Se oli nopeasti ohi, kuin Game Over... Se oli ohi ja ei voinut yrittää enään samasta kohtaa. Mutta nyt oli mahdollisuus, uusi mahdollisuus. Mahdollisuus elää ja kokea sen mitä ei ole kokenut elävien maailmassa. Koji lopetti kävelemisensä ja nojasi hetken jonkun kaupan seinään. Jännä paikka tämä kyllä oli. Tuonpuoleinen taisi olla nimeltään... Hitto, nyt olsii todisteita yliluonnollisesta mutta ei päässyt kellekkään kertomaan.
"Perkele! Onko täällä edes paljoa ketään, vai onko helvetissä ja taivaassa ruuhkaa?" hän manasi.
|
|
|
|
Post by eterno on Oct 3, 2008 18:51:59 GMT 2
Auringon viimeisimmätkin säteet vielä polttelivat nuoren puolivampyyrin ihoa. Tuo henkäisi säikähtäneenä ja hyppäsi nopeasti synkempien varjojen suojiin tien reunamille. Dai vasta totutteli tähän vampyyrina oloon, eihän poika ollut kauaakaan Tuonpuoleisessa ehtinyt olla ja heti tuo oli kirottu vampyyriksi.
Hemmetti, ei sitten enää mitään pahempaa.
Muuta kuin, että kasvojen oikea puolikin oli melkein kokonaan hapon polttama, mutta otsatukka suojasi sitä puolta onneksi hyvin.
Samoin se pojan pimeä vampyyripuoli. Ei sitä välttämättä olisi hoksannut, kun tuolla ristikin oli hihattomassa takissaan, eikä se muutenkaan näkynyt ulkonäöstä, ellei alettu virnuilemaan mitenkään leveämmin tai nauramaan, mutta harvoin poika niin makeat naurut sai, että hampaat olisivat tulleet esille. Kangasrättikin roikkui sillä hetkellä kaulalla.
Viimeinkin. Ilta hämäri aina liian hitaasti, mutta nyt sentään pystyi astumaan kadullekin ilman pelkoa, että palaisi. Dai asteli rennosti keskellä leveää tietä. Eihän siellä juuri ketään, yllätys yllätys, näyttänyt siihen aikaan olevan joten ei tarvinnut huolehtia, että olisi jonkun tiellä. Semmoisen hennon pojan kun oli helppo jonkun isomman kaataa vain nurin ohimennessään.
Molempien käsien peukalot roikkuivat rennosti housujen reunoilla. Käsiraudat kilisivät. Kevyt viima osui paljaaseen vatsaan ja katse oli suunnattu katuun, joten ei myöskään nähty kauempana edessäpäin olevaa violettitukkaista tyttöä.
|
|
|
|
Post by Koji on Oct 3, 2008 19:21:07 GMT 2
Koji lopetti pian seinään nojailun, joka ei tuntunut mukavalta tämän ainokaisen siiven takia. Olisi nyt mukavaa tavata, joku itsensä ikäinen, tai edes jotain sinne päin täällä. Olikohan se liikaa pyydetty? Ja pitäisi myös löytää, joku, joka voisi kertoa tästä paikasta enemmän. Ärh, hurjasti kaikkea. Pää tässä halkeaa, ei jaksa ajatella. Tyttö käänsi katseensa sattumalta siihen suuntaan, mistä päin Dai oli tulossa. Tyttö kallisti hieman päätään, menisikö juttelemaan vai ei? Eihän sitä tiennyt, oliko toinen kovinkin vittuilevaa sorttia. Mutta ainahan sen riskin voi ottaa, kun saattaahan saada ystävänkin. Niimpä Koji päätti lähteä tuota tuntematonta vastaan, ei hän nyt tiennyt toisen olevan vampyyri. Paha tunnistaa vampyyri, jos sellaista ei ole nähnyt. Ihmissudenhan tunnisti tuuheasta karvoituksesta ja vaikka siitä, että nimetön oli pidempi kuin keskisormi. Tai jotain tuollaista hän joskus elävien maailmassa oli lukenut. Mutta miten hemmetissä vampyyrin tunnisti, muusta kuin kalpeasta ihosta ja pitkistä kulmahampaista? Ja siitä että ne välttivät aurinkoa, siksi kai kalpeita olivat. Hän itse oli sellainen, että ruskettui hirveän hyvin, tai ainakin elävien maailmassa.
Vähän ajan päästä tyttö olikin päässyt kohtuun lähelle Daita. "Moi." violettitukkainen tervehti, ja jäi odottelemaan jonkinmoista vastausta.
|
|
|
|
Post by eterno on Oct 4, 2008 10:33:21 GMT 2
Poika oli ehtinyt kävellä muutaman askeleen violettitukkaisen tytön ohi, mutta pysähtyi kuin seinään kuullessaan tuon puhuvan. Puhuiko tyttö Daille? Ensimmäinen vastaantuleva joka sanoi ensimmäisenä sanaakaan pojalle. Katse kohosi hitaasti maasta, mutta kääntyi vain sen verran, että nähtiin toinen juuri ja juuri silmäkulmastaan. ”Hei.”, Dai vastasi vaisusti.
Erottaessaan kuitenkin jotain tavallisen ihmisen massasta poikkeavaa tuossa olennossa, Dai käänsi katseensa kokonaan toiseen.
Tuo tutki hetken toisen ulkomuotoa. Tyttö näytti olevan samaa kansalaisuutta Dain kanssa. Normaalit vaatteetkin, mutta.. mikäs tuo tuolla tytön selässä oli? Näytti ihan siiveltä. Mutta vain yksi siipi? Dai kurtisti kulmaansa hämmentyneenä ja siirsi hiuksiaan paremmin peittämään kasvojensa oikeaa puolta. Oliko siipi aito, vai vaan jotain rekvisiittaa? Ei tuolla tytöllä ihan normaalin värisiä hiuksiakaan ollut. Ne olivat violetit. Dai piti siitä väristä. Piti hyvin paljon. Ei edes tiennyt miksi, mutta se liittyi jotenkin siihen mitä oli nähnyt juuri ennen kuolemaa. Kaikki oli pelkkää purppuraisen violettia silloin.
Poika hymyili vaisusti toiselle. Hmh, pelkkä pikkutyttö se loppupelissä oli Daille, vaikka ei näyttänyt olevan kuin pari vuotta nuorempi. Poika kääntyi ja otti muutaman askeleen eteenpäin jatkaakseen matkaansa. Puolivampyyri ei ollut sillä hetkellä niin nälkäinen, että olisi tarvinnut tappaa tuo tyttö, kuten se pojan ensimmäinen uhri Tuonpuoleisessa, joka oli ollut samaa ikäluokkaa tuon violettitukkaisen kanssa. Eikä Dai näyttänyt muista olennoista hyötyvän sen enempää. Ystäviä poika tuskin saisi, tai väliaikaisia ehkä, mutta sitten kun tuon taustat selviäisivät, Dai jäisi varmasti taas yksin.
|
|
|
|
Post by Koji on Oct 4, 2008 14:47:08 GMT 2
Koji jo kerkesi luulla, ettei toinen piittaisi hänestä ollenkaan. Menisi vain viileästi ohi... Mutta hei, tuo vieran moikkasikin. Ihme. Mutta eipä jäänytkään juttelemaan. Hiton idootti. Koji katsoi jonkin matkaa toista, hiljaa ja paikallaan. Miksi kaikki pojat olivat tuollaisia? Ylimielisiä idiootteja, jotka jäisivät juttelemaan vain sellaisten tyttöjen kanssa. Jotka ovat heidän mielestä kauniita. Eikä tälläisten normaalejen tyyppien kanssa viitsi ollenkaan. Mutta demonin puolikas ei halunnut luovuttaa, ei.
Hän meni Dain viereen oikealle puolelle. "Kuka olet?" Koji kysyi. Hän halusi itselleen ystäviä, kun muuten elämä olisi aika yksinäistä täällä. Ja ei ollut väliä mikä ystävä olisi, vampyyri, ihmisssi, demoni... Kaikki kelpaisi ystäväksi. Mutta ei hän aavistanut Dain olevan vampyyrin puolikas, lähes normaaliksi luuli.
"Itse olen Koji." tyttö esittäytyi.
|
|
|
|
Post by eterno on Oct 4, 2008 16:50:30 GMT 2
Toinenhan lähti seuraamaan Daita. Tämä oli jo ihme.
Poika kyllä kuuli tuon askeleet hyvin oikealla puolellaan, mutta ei valitettavasti nähnyt. Pahus kun piti olla vielä puolisokea. Poika käänsi päätään poispäin toisesta, ettei tuon kasvojen palanut puoli olisi näkynyt. Dai ei hävennyt itsessään mitään muuta. Liian suuri virhe niin kauniissa kasvoissa.
”Dai.”, poika mutisi vastaukseksi, jonka jälkeen pysähtyi taas ja kääntyi kokonaan violettitukkaisen puoleen että saattoi nähdä tuon kunnolla ja nosti samalla katseensa maasta. ”Mitä sinä haluat minusta.. Koji?”, Dai kysyi äkkiä jyrkästi. Tuo ei selvästikään ollut yhtä sosiaalisella tuulella sinä iltana, kuin yleensä oli.
Pojan ainokaisen silmän viileä katse porautui Kojin silmiin. Hetken hiljaisuus, kunnes poika kysyi hiljaa, lievästi hämmästyneenä, ”Etkö sinä.. pelkää minua?” Pää kallistui kysyvästi, jolloin monisävyinen otsatukka valahti hieman sivumpaan paljastaen osittain pojan kasvojen oikeaakin puolta. Lisäksi oli melko outoa, ettei tuo violettihiuksinen olento ollut aistinut pojasta sitä vampirismista vetovoimaa, jota useimmat ainakin vaistosivat vain sillä, että Dai kulki noiden ohi, mutta ulkonäköhän sitten kertoi aivan muuta. Tämä yksilö näytti olevan vain niin nuori ja kokematon, ettei edes osannut pelätä.
|
|
|
|
Post by Koji on Oct 4, 2008 18:21:57 GMT 2
Koji odotteli vähän aikaa, että saisi kuulla toisen nimen. Joutuikin odottelemaan kohtuun vähän aikaa. Hän luuli, että joutuisi hirveän kauan odottelemaan mutta. Hmmm... Dai... Ei siitä hirveän paha tyyppi tule mieleen. Tai, eihän pitäisi nimestä päätellä minkälainen toinen on.
"No hauska tavata Dai." tyttö sanoi.
"Kuinka niin?" Koji kysyi, ja jatkoi heti perään: "Haluaisin vain tutustua suhun."
Outo tyyppi... Ehkä ei ole tottunut siihen, että tullaan näin juttelemaan. Ei Kojikaan kovinkaan usein pojille mene juttelemaan, mutta tämä on aika eri asia. Oltiin kuoltu, ja saatu joku uusi mahdollisuus. Ja sehän piti nyt käyttää hyväksi. Hä? Pelkää? "En pelkää, pitäisikö muka?" hän sanoi ja naurahti vaisusti. Kyllä hän myös tunsi jotain vampyyrimaista vetovoimaa. Mutta eihän sitä oikein voinut aavistaa vampyyrimäiseksi, kun ei vampyyriä ennen olla koskaan nähty, ja varsinkaant tavattu. Vaikka toinen oli tosin vain puolikas vampyyri, silti. Eikä ehkä muutenkaan sellaisia olentoja osata peltätä, ainakaan vielä. Kun ei ole niistä mitenkään karmaisevaa kokemusta(miks toi kuulostaa kauheen pervolta Oô).
|
|
|
|
Post by eterno on Oct 5, 2008 9:42:40 GMT 2
”Äh, unohda!”, Dai tuhahti tytön alkaessa kyselemään vähän liikaakin ja heilautti kevyesti kättään. Tuo tuijotti taas hetken jäätyneenä Kojia. Haluaisin vain tutustua suhun, toisen lause jäi soimaan Dain päähän. Tuo naurahti kevyesti ja laski katseensa hetkeksi maahan huomatessaan tuijottavansa toista turhankin pitkään. ”Noh, sehän mukavaa.”, Dai naurahti keventääkseen hieman tunnelmaa.
Poika nosti katseensa takaisin tyttöön ja huomasi katsovansa taas vain tuon mustaa siipeä. Se häiritsi Daita todella. Tyttö näytti muuten ihan normaalilta ihmiseltä ja Dai ehti jo epäillä, että olisi voinut jotenkin ihmeellisesti olla yhä elävien maailmassa, mutta jos siipi olisi aito... Se ei voisi olla totta? Sitten poika kyllä masentuisi. Ei tuo halunnut olla kuollut. Oli kuollut vielä kaiken lisäksi vahingossa. Eihän Dain elämä niin ruusuista loppumetreillä ollut ollutkaan, mutta siitä olisi voinut kehkeytyä ehkä jotain parempaa.. Jos poika vain olisi onnistunut…
Pitkän hiljaisuuden päästä tuo kysyi lopulta hieman änkyttäen, ”Tuota.. Onko tuo.. Tuo siipesi.. aito?”
|
|
|
|
Post by Koji on Oct 5, 2008 10:59:46 GMT 2
Unohda mitä? Jotenkin tuntui, että toinen halusi salata jotakin. Mutta, eihän nyt kukaan ventovieraalle itsestään kaikkea mene kertomaan. Tai ainakaan hänen ajatuslogiikkansa mukaan. Koji ei ainakaan itse kaikkea mene vieraille kertomaan, ja ei oikein ystävilleenkään. Piti vain suurimman osan omana tietonaan, ja ei kertonut kellekkään.
Hmh? Mukavaa... Tosiaan. Mukavaa, että häneen tahdottiin tutustua. Tai eihän sitä tiedä haluaako toinen oikeasti...
Hiljaisuus laskeutui molempien päälle. Inhottava hiljaisuus... Sellainen motä ei ihan vitisi niin vain rikkoa. Odottaa vain, että toinen sanoisi jotakin. Mitä vain nyt. Mitä vain mikä rikkoisi hiljaisuuden...
Tuota.. Onko tuo.. Tuo siipesi.. aito... Kojin olisi tehnyt mieli ruveta hakkaamaan päätään tuohon läheiseen seinään. Miksi_kaikki_kysyivät_tästä_helvetin_siivestä_? Ärsyttäävää.
"On se." tyttö vastasi ja liikutti siipeään hieman.
"Kuinka niin?"
|
|
|
|
Post by eterno on Oct 5, 2008 18:28:13 GMT 2
"Eeh?!", Dai melkein huudahti, näyttäen lievästi säikähtäneeltä huomatessaan tytön siiven liikkuvan. Eihän se voinut olla totta? Ei kellään normaalilla ihmisellä ollut tuollaista. Poika katsoi hetken vuoroin tytön kasvoja ja tuon siipeä, kunnes voihkaisi pettyneesti ja laski masentuneen katseensa maahan, kääntäen samalla selkänsä Kojille.
"Puhun kuolleille..Olen siis itsekin kuollut... Hemmetti.", Dai mumahti hiljaa. Tuo oli tosissaan ehtinyt luulla, että olisi päässyt takaisin elävien maailmaan, vaikka ei tuon oma vampyyrikykykään antanut mitään järkevää selitystä sille. Se oli vain jonkin sortin rangaistus.
..Tarkoittaen sitä, ettei millään ole enää merkitystä. Olen pelkkää ilmaa. , poika jatkoi ajatuksissaan ja kohotti vasemman kätensä, katsoen vaisusti ranteesta roikkuvia käsirautoja. Dai muisti ne yhä, vaikka kaikki oli tapahtunut niin nopeasti juuri minuuttia ennen kuolemaa.
|
|
|
|
Post by Koji on Oct 5, 2008 18:38:32 GMT 2
Kojia kummastutti hieman toisen reagointi, ei ole täällä tainnut kauankaan olla. Hän on jo jonkin aikaa, mutta ei kylläkään kauaa. Ja olihan hän itsekkin hämmentynyt aika paljon, kun näki tämän siiven. Nyt toinen vuorostaan vaikutti hyvinkin pettyneeltä ja masentuneelta. Eikai nyt oltu syypää? Toinen vielä oli kääntänyt selkänsäkkin. Mitä nyt tässä pitäisi sanoa, ja miten lohduttaa. Aina oltiin oltu huono lohduttaja.
Koji ei oikein osannut sanoa mitään.
"Hei, ei kuolleena niin paha ole olla. Jos olen ymmärtänyt oikein, Tuonpuoleinen antaa uuden mahdollisuuden, tai jotain." tyttö sanoi, koittaen nyt saada edes vähän Dain mielialaa kohennettua.
"Ei täällä hirveän erilaista ole"
|
|
|
|
Post by eterno on Oct 10, 2008 13:08:31 GMT 2
[[ Anteeksi myöhäinen vastaus ^-^'' ]]
Toisen lohduttelevat sanat menivät kuin kuuroille korville. Tai kyllä Dai kuuli ne, mutta ei oikein tahtonut uskoa, saatikka olla sitten samaa mieltä Kojin kanssa Tuonpuoleisesta.
"Mahdollisuuden?!", poika toisti happamasti ja kääntyi puoliksi tytön suuntaan, katsoen tuota epäuskoisesti silmiin. "Mahdollisuudet ovat vähäisintä mitä olen täällä ehtinyt saada. Elämä kuin vaakalaudalla tanssimista, kuolemakin vain pitkää helvettiä ja kaiken lisäksi kirotaan vamp...!", Dai räyhäsi, mutta jätti lauseensa kesken tajutessaan juuri viime tipassa mitä olisi mennyt sanomaan ja olisi saman tien karkottanut toisen hyvin nopeasti luotaan. Ei siinä muuten mitään, mutta tarvitsi Daikin joskus jonkun jolle puhua.
Poika keräsi oman rauhallisen itsensä nopeasti takaisin ja selvitti hieman kurkkuaan. Dai ajatteli hetken vielä Kojin sanoja tarkemmin ja tajusi, että oli Tuonpuoleisessa ollessaan saanutkin ehkä uudenlaisen mahdollisuuden elää. Nautinnollisemman, ehkä jopa helpomman tavan. Fyysisellä tavalla helpomman, mutta hyvin yksinäinen Dai silti oli. Sitä poika ei kieltäisi. Ja puolivampyyriksi tuleminen ei helpottanut asiaa yhtään. Dai lähes tulkoon tappaisi kaikki tapaamansa ja vain pysyäkseen itse hengissä.
|
|
|
|
Post by Koji on Oct 10, 2008 13:35:45 GMT 2
Koji nyökkäsi. Toinen sitten purki ärtymystään häneen.. No niin kaikki muutkin tekivät. Oli helppo huutsaa toisille. Tytön olisi toisaalta tehnyt mieli vain pistää takaisin, mutta ei viitsinyt. Ymmärsi hän kyllä. Ei hän itsekkään hirveän hyällä pääl'lä ollut, kun tänne saapui ja kun tapasi ensimmäisen kerran täällä jonkun. Koji ei kokenut mitään kauhean kivuliasta kuolemaa, siinä kesti vain vähän aikaa.
Onko toinen vampyyri!? Hän ei tiennyt pitäisikö pelätä vai lähteä pakoon. No, kyllä jotenkin osataan puolustautua tarpeen mukaan. "Oletko vampyyri?" tyttö kysyi varovasti. Eihän nyt halunnut toisen heti kurkkuun käyvän... Mutta oli kyllä hauskaa tavata vampyyri. Se oli vain aika erikoista, kun ei heitä aina nää. Mutta ei olisi mukavaa tavata hurjan agressiivista vampyyria.
"Ei se paljoa kyllä haittaa, jos olet. Ellet sitten yritä tappaa minua." Koji sanoi.
|
|
|
|
Post by eterno on Oct 13, 2008 10:01:16 GMT 2
Dai huokaisi raskaasti ja laski katseensa taas maahan, Kojin kysymyksen kuullessaan. Minkäs sille mahtoi kun suurisuu oli niin ei ollut osannut pitää sitäkään salassa. Mitäpä siis enää valehtelemaan muille ja itselleen. "Olen. Mutta vain puolivampyyri", poika vastasi vaisusti katsomatta Kojiin. Tuo ei halunnut nähdä toisen ilmettä, tytön sanoista huolimatta.
Pheh, eihän pikkutyttö tajuaisi kuinka vaarallinen vampyyri saattoi olla ennen kuin kokisi sen itse. Mutta ei Dai halunnut satuttaa toista. Tuo katsoi tyttöä vinosti kulmansa alta. Ei poika ollut halunnut satuttaa ketään ilman syytä, mutta silloin kun satutti.. Noh, pojalla oli omat syynsä siihen tai sitten Dai ei edes tajunnut aiheuttavansa tuskaa toisille.
Dai veti syvään henkeä ja suoristautui katsoen taas yhtä ylimielisesti tyttöä ja erityisesti tuon siipeä. "Mikä sitten itse olet? Tuskin Helvetissäkään tavallinen ihminen voi omistaa siipeä.", Dai kysyi lievästi uteliaana ja hymähti kevyesti.
|
|
|
|
Post by Koji on Oct 13, 2008 16:48:58 GMT 2
Toinen siis olikin vain puolivampyyri... Eikai se ehkä niin paha sitten olisi, varmaan. Vaikka ei hän ymmärtänyt, nyt tuota, että miten vaarallisia vampyyrit voivat olla. Nälkäisinä. Miksihän toinen huokaili koko ajan? No, varmaan sitten oli tosiaan uusi täällä. Kun ei niin ollut tottunut, Koji oli jotenkin. Mutta, voisiko täällä, Tuonpuoleisessa, sitten kuolla? Vai elettäisikö täällä aina ja vain... Ja minne sitten? Taivaaseen vai helvettiin?
"Niinkai... Mutta emme ole helvetissä. Sen verran tiedän, että olemme Tuonpoleisessa, ja se saattaisi olla eriasia. Muuten en tiedä mikä olen, kai joku puolidemoni tai jotain..." tyttö sanoi. Häntä ihmetytti hieman toisen ylimielinen katse, eikai tuo ole semmoinen itsekäs idiootti...
Jos olisi, Koji luultavasti lähtisi jatkamaan matkaansa jonnekkin. Etsimään edes mukavaa seuraa, tai jonkun yösijan. Ettei ulkona tarvitsisi nukkua. Näiden vampyyrien ja muiden seurana.
|
|
