|
|
Post by Koji on Sept 9, 2008 18:14:00 GMT 2
Punatukkainen mies henkilö liikkui varovaisesti varjoissa. Aurinko ei ollut vielä tyystin laskenut, ei ihan kokonaan. Vielä illan viimeiset auringon säteet lämmittivät syysiltaa. Hän pysähtyi jonkin matkaa käveltyään ja nojasi seinään. Helvetti, paljon näitä pieniä kujia ja muita oikein on? Tännehän eksyy... Ellei sitten olla jo eksyksissä. Ja ei oikein nyt pystyisi edes lentämään, kun ei edes mahtuisi. Liian ahdasta... Että pitikin tänne tulla. No... Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Ruumis nyt nimen omaan... Oltiinhan kuolleena oltu jo jonkin aikaa. Tavallaan syntymästä asti... Kun vampyyrithan ovat epäkuolleita? Niin, Aka-Chi oli ainakin vampyyriksi syntynyt.
Hän sulki silmänsä ja jäi miettimään kaikenlaista. Olisikohan täällä, Tuonpuoleisessa, kaikki vampyyrin vihaajia? Toivottavasti ei, muuten tulisi elämästä aika yksinäistä. Kun se jo on tarpeeksi yksinäistä. Perkele... Päätäkin särkee vietävästi ( juonu liikaa verta? >D )... Tämä on näitä päiviä, jolloin joka ikinen asia vaivaa. Ihme ettei nyt saman tien ollut hurjan paha olo ja vielä joku lihassärky... ´
--------------------
hewwo siis sitten talutaa Jalin tänne :3
|
|
|
|
Post by hewwo on Sept 9, 2008 19:31:50 GMT 2
Jali käveli hämärillä kaduilla iloisesti laulellen Disney lauluja.
"-- Se on kuin yöö ~"
Hän hyppeli korkeita hyppyjä ja hänen edessään liiteli selvästi magialla tehty loistava tähti, joka valaisi pojan tien.
Hänen silmänsä kiiluivat kirkkaan violetteina hämärässä. Häntä ei pelottanut. Hän oli kulkenut näillä samoilla kaduilla jo pari viikkoa ja osasi sen tummimmatkin varjot ulkoa. Ja kun lauloi, se helpotti oloa selvästi. Vähän matkaa hypeltyään hän pysähtyi ja lopetti laulamisen.
Jali oli varma että oli kuullut jonkun läsnäolon jossain lähellä. Hän katseli hymyillen ympärilleen.
"Haloo!"
Hän huusi ja ja monet kadut huusivat kaikuna takaisin. Jali oli aika varma että siellä oli joku. Hän käveli taas eteenpäin antaen tähden valaista tietä.
|
|
|
|
Post by Koji on Sept 9, 2008 19:50:35 GMT 2
Aka nojaili seinään vielä hetken. Kunnes kuuli huhuiluja jostain, tai ainakin luuli kuulevansa. Eihän sitä nyt tiennyt... Hän lopetti seinään nojailemisen ja lähti kulkemaan ääniä päin. Ei nyt tiedä mikä sielä vaanii... Minkälainen otus. 'Onkohan tämä nyt viisasta...' punatukkainen ajatteli ja pysähtyi. Siellähän saattoi olla joku murhaaja etsimässä uhreja tai... Ihan sama. Oltiin kuoltu karmealla tavalla yksin, ei voi enää käydä pahemmin.
Pian näkyikin vähän kauempana nuorelta näyttävä hahmo. Ei kauhean vaalliselta vaikuttanut, voihan ulkonäkö nyt pettää...
Aka ei vielä viitsinyt mitään sanoa, pysyi vain varmuudeksi hiljaa.
|
|
|
|
Post by hewwo on Sept 9, 2008 20:07:26 GMT 2
Jali pysähtyi nähdessään hahmon ilmestyvän varjoista ja vilkutti tälle iloisesti.
"Moi, aiotko sä syyä mut vai ookko ihan kiva?"
Hän kysyi hilpeästi. Häntä ei pelottanut, ei yhtään. Jali oli harjoitellut magiaa ahkerasti. Hän pystyisi katoamaan jos toinen hyökkäisi. Ei ehkä ihan kauas. Hän ei tuntenut paikkoja niin hyvin. Lisäksi hän pystyi juoksemaan nopeasti. Ainut ongelma oli hänen silmänsä, jotka pystyivät paljastaa hänen piilopaikkansa pimeästä. Ne loistivat ärsyttävästi. Jali ei itse tiennyt mistä se oli tullut, varmaan jokin taika oli mennyt joskus pieleen, hänet oli kirottu tai sitten se liittyi jotenkin siihen, että hän oli puoleksi demoni. Syntymävika.
Jali käveli varovasti uutta ilmetystä kohti hymyssäsuin.
|
|
|
|
Post by Koji on Sept 9, 2008 20:18:13 GMT 2
Aka yllätyi hieman toisen kysymyksestä. Näkyikö niin selvästi, että hän oli vampyyri?
"En aijo, miksi nyt niin tekisin?" hän kysäisi pienesti hymyillen. Toinen ei lainkaan vaarallinen, ei ainakaan vaikuttanut. Ja oltiin useasti koettu tämä sama tunne, ja nyt tiedetään miten usein käy. Kuitenkin hän pysyi varuillaan, kehenkään ei voi luottaa 100 prosenttisesti. Ei edes perheeseensä, tai Aka ei tosiaankaan voinut.
"Kuka muuten olet?" Aka kysyi, nyt jotain juttua tähän. Jos nyt edes saisi jonkun ihmismäisen ystävän. Jos nyt kukaan kaksipersoonaisen vampyyrin ystävä haluaa olla... Ei kukaan. Erilaisia aina halveksutaan, eri rotuisija ja muita... Mitähän järkeäkin siinä oli?
"Itse olen Aka."
|
|
|
|
Post by hewwo on Sept 9, 2008 20:40:35 GMT 2
Jalin ilme loistaa kun toinen osoittautui niin mukavaksi ja puheliaaksi.
"Minä olen Jalius. Aka. Kiva nimi."
Jali virnisti ja tuli ihan tämän eteen ojentaen tälle oikean kätensä näin käsipäivää.
Poika ei ollut kovin pitkä, mutta valkoinen silinteri teki tälle hieman lisäpituutta. Pojan vartaloa ympäröi valkoinen viitta ja sen alla tummansininen frakki.
Meikit olivat piste iin päälle. Ja se ilme. Hän vain hymyili kuin olisi ollut onnensa kukkuloilla. Jalia voisi luulla lapseksi, teini-ikäiseksi ehkä, mutta hänhän oli jo elänyt hyvät 23 vuotta.
"Asutko täälläpäin? En ole ainakaan nähnyt sinua ennen..."
Jali kummastelee ja katselee miehen ulkonäköä päästä vapaisiin.
|
|
|
|
Post by Koji on Sept 10, 2008 19:27:58 GMT 2
Hitsiläinen... Pään särky ei sitten tahtonut millään loppua. Hyvä ettei huipannut myös...
"Ai kiitos." hän sanoi, toisen kehuessa nimeäänsä. Kehuja kun nyt oli aika vähän elämän aikana saatu, vain pelkkiä moitteita. Ja haukkuja myös, kaiken laista negatiivista palautetta. Kun ei oltu mikään esimerkillinen vampyyri. Päin vastoin. Oltiin kiltti, ystävällinen ja muutenkin turhaa tappamista vältettiin... Itseasiassa verikään ei mitään hyvää ollut.
"En asu. Perjaatteessa en asu missään..." punatukkainen sanoi. Kotia ei tosiaan ollut, ei olisi edes varaa yöpyä majatalossa... Muutenkaan ei ylellisyyksiin oltu totuttu.
|
|
|
|
Post by hewwo on Sept 10, 2008 22:26:57 GMT 2
"Ai jahaa. En minäkään asu täällä. Tai siis asun, mutta minulla ei ole kotia. Nukun aina välillä milläkin kadulla."
Jali naurahti ja katsoi suoraan toista silmiin.
"Tuota... Oletko sinä... Vampyyri?"
Pojan äänestä ei oikein saanut selvää, oliko se pelokas vai innokas. Ehkä jotain siltä väliltä.
Hän rakasti tätä paikkaa, koska täältä pystyi löytämään kaikki satuolennot, mihin normaalit ihmiset eivät uskoneet.
Vampyyreja, hirviöitä, haamuja, dinoja! Niin hienoa nähdä näitä kaikkia mahtavia persoonia. Ja ne kaikkia vieläpä, ainakin normaalisti, puhuivat! Koirat, kissat, hepat, ja ne dinotkin. Ja täällä oli myös tarunomaisia taureja. Kentaureja ja sellaisia. Jali tunsi sopeutuvansa tänne. Jos hänen demonipuolensa pääsisi esiin, hän voisi liittäytyä demonien joukkoon. Tosin sitä nyt tuskin tulisi tapahtumaan vähään aikaan. Kuollessaan hänestä oli tapettu - ainakin melkein - demoni hänen sisästään. Kaikki sanoivat vain että se oli sairaus. No on kyllä typerä sairaus. Demoni kiinni ruumiissa. Siitä huolimatta Jali oli jatkanut elämäänsä eteenpäin hymyillen siihen asti, kunnes kuoli.
|
|
|
|
Post by Koji on Sept 11, 2008 7:49:29 GMT 2
"Olen."
Aka vastasi kysymykseen lyhyesti. Mitenköhän toinen reagoi siihen, että sai tietää hänen olevan vampyyri? Rupeisikohan vihaamaan? Yrittäisikö tappaa, vai mitä? Toivottavasti ei ainakaan kovinkaan negatiivisesti suhtautuisi. Ei Aka ainakaan tekisi niin... Hän ei itse välittänyt oliko ystävä ihmisusi vai mikä lie. Ei se haitannut yhtään. Joitain se tosin haittasi ja paljon. Miksi ihmeessä? Olihan täällä nyt kaiken maailman otuksia ja muita. Oli aika paha jos ei nyt erikoisista pitänyt. Päänsärky sitten vain paheni koko ajan. Tuntui kuin ei kohta enään pysyisi pystyssä... Ja ei tämä nyt voi johtua siitä, että verta ei ole tultu juotua. Ei siitä montaakaan päivää ole, ehkä pari. Tai jotain sinne päin.
"Eikai sinua haittaa se, että olen vampyyri?" punatukkainen kysyi, sadakseen muuta ajateltavaa. Kuin tämä päänsärky.
|
|
|
|
Post by hewwo on Sept 11, 2008 19:57:37 GMT 2
Jali jäi katsomaan tätä hieman suu raollaa ja silmät loistaen. Toinen oli vampyyri. Niin hienoa. Vampyyri joka ei aikonut syödä häntä.
Jali katseli Akaa sanomatta vieläkään mitään. Toinen näytti aika kärsivän näköiseltä. Ei kai se johtunut Jalin saurasta? Toivottavasti ei. Tuskimpa toinen olisi puhunut noin ystävälliseen sävyyn, jos vain haluaisi Jalin pois.
Toisen kysyessä että haittasiko se Jalia, että toinen oli vampyyri, Jali naurahti hennosti.
"Ei tietenkään, päinvastoin! En minä nyt mikään rasisti ole!"
Jalius katsoi vampyyria ihailevasti.
Hän tunsi oikean vampyyrin, eikä ollut vielä syötynä.
Jali ei ollut koskaan väheksynyt erilaisia. Ehkä se johtui osittain siitä että Jali itse oli aina ollut erilainen. Hänen oma perheensä oli halunnut tappaa hänet, kukaan ei jaksanut häntä, kaikki halusivat hänestä eroon. Mutta Jali ei koskaan välittänyt. Hän keskittyi kaikkeen mukavaan ja unohti kaikki murheet.
|
|
|
|
Post by Koji on Sept 12, 2008 15:28:36 GMT 2
Aka helpottui, kun toista ei haitannut se, että hän oli vampyyri. Ihme. Lähes kaikki ketkä hän oli tavannut vihasivat vampyyreja, yksi ei edes tainnut kunnolla uskoa vampyyreihin ja muihin tälläisiin olentoihin.
"Hyvä ettei haittaa." hän sanoi. Oli tosiaan helpottavaa... Pystyi jotenkin olemaan vapaammin, kun ei tarvinnut olla varuillaan.
"En ymmärrä sitä, miksi erilaisia halveksutaan. Esimerkiksi juuri vampyyreja, ja muutenkin erilaisia." hän sanoi.
Halveksumista Chin elämässä onkin aivan liikaa ollut. Kun ei edes kunnollista perhettä ole ollut. Koko perhe oli häntä vihannut aina. Isä, äiti ja kolme veljeä. Ja yhden veljensä vielä hän itse tappoi yhden veljistään. Voisipa sen tehdä tekemättömäksi...
|
|
|
|
Post by hewwo on Sept 14, 2008 12:42:36 GMT 2
Jali nyökkäsi toiselle.
"En minäkään ymmärrä. Loppujen lopuksi me ollaan kuitenkin kaikki samanlaisia."
Jali lähti kävelemään yhdelle pienelle, pimeälle kujalle.
"Tule."
Poika katsoi toiseen hymyillen ja tähti pojan edessä lähti liikkelle valaisten pimeää, kapeaa tietä. Jali lähti seuraamaan valotähteään ja viittoili toista peräänsä.
Hän tiesi mitä tällä kujalla oli. Hän tiesi monen kujan salaisuudet. Poika oli löytänyt monia salakäytäviä ja paikkoja, jossa voi yöpyä.
Nyt hän veisi toisen yhdelle niistä salakäytävistä. Itseasiassa ne olivat salaportaat. Ne veivät yhdelle katolle, jonne ei päässyt muualta kuin portaita pitkin. Tai sitten lentämällä. Siellä Jali oikeastaan asui. Siellä pystyi katselemaan tähtiä ja sai olla rauhassa. Hän oli kuljettanut sinne kaikkia pehmusteita nukkumista varten.
Kuja oli erittäin sokkeloinen ja pimeä, ettei sinne oikeastaan paljoa väkeä edes vaivautunut eksymään.
|
|
|
|
Post by Koji on Sept 14, 2008 16:23:21 GMT 2
"Samanlaisia, mutta silti hyvin erilaisia. Tunteet yhdistää meidät kaikki..." punatukkainen sanoi. Kukaan ei oikeastaan ollut kenenkään kanssa samanlainen. Kaikki olivat erilaisia. Mutta monet asiat yhdisti silti. Esimerkiksi juuri nuo tunteet.
Hän nyökkäsi Jalille, joka lähti kulkemaan yhtä noista pimeistä kujista ja oli pyytänyt seuraamaan. Aka lähti kävelemään hieman toisen perässä minne-lie. Oikeastaan ei täällä vielä pimeää ollut, pikemminkin hämärää. Ja hänhän oli vampyyri, silmät näkivät hyvin pimeässä.
"Minne menemme Jali?" hän kysäisi silkasta utelijaisuudesta.
Ei helvetti tätä päänsärkyä... Loppuisi nyt, ei tätä millään kestä.
|
|
|
|
Post by hewwo on Sept 14, 2008 19:01:29 GMT 2
Jali käveli hetken eteenpäin sanomatta mitään. Pysähtyi sitten erään laudoitetun ikkunan viereen.
Jali käänsi katseensa toiseen silmät taas loistaen.
"Mennään mun... Kotiin? Tai, siellä mä oleilen. Se on tosi kiva paikka."
Jali hymyili söpösti ja työnsi ikkunan vieressä olevaa seinää, joka avautui ovimaisesti. Siitä meni suoraan portaat ylöspäin.
"Sä voit mennä eka. Kävelet vain suoraan noita portaita eteenpäin. Eikä kannata hirveästi katsella sivuilleen, ei ole meinaan mitenkään kauniita nähtävyyksiä."
Poika virnisti ja lähetti tähden kulkemaan edeltä ylöspäin. Jali jäisi vain sulkemaan oven perässä. Ja pitäisi huolen, että sinne ei tulisi ketään muita. Eihän hän voinut muita kieltääkään tulemasta sinne, ei hän sitä paikkaa omistanut.
|
|
|
|
Post by Koji on Sept 15, 2008 12:28:17 GMT 2
Aka pysähtyi Jalin viereen ja katsoi tuota laudoitettua ikkunaa.
"Okei." hän sanoi. `Olisipa minullakin paikka, jota kutsua kodiksi...´ punatukkainen ajatteli, koskaan ei ole ollut varsinaista kotia. Voisi yrittää hankkia jostain, mutta tuskin löytyisi. Aka katsoi avautuvaa seinää, josta sitten lähti portaat ylöspäin. Jali taisi tosiaan tuntea nämä kadut aika hyvin.
"Ö.. Kiitos." vampyyri sanoi ja lähti kulkemaan noita rappusia ylöspäin. Punaiset silmät katsoivat suoraan eteenpäin. Chi ei katsellut sivuilleen, varmuuden vuoksi. Hän katsahti tähteen, joka valaisi pimeää käytävää edessä. Akakin osasi tuonkaltaisen tempun, ja pari muutakin. Magiaa kannattaisi kyllä harjoitella enemmän.
|
|
