|
|
Post by raato on Aug 11, 2008 17:55:38 GMT 2
Niin.
Mitäs nyt?
Julius tiesi, että jotain piti tehdä, mutta ei oikein tiennyt, mitä se jokin olisi. Hetken hän vain tapitti Veronicaa vääntelehtien vaivautuneena paikoillaan, ja kun hän lopulta avasi suunsa, sieltä ei tullut edes kokonaisia sanoja, vain äätä, öötä, siisiä ja tuotanoinaata.
Sisimmässään Julius kyllä tiesi, mitä nyt pitäisi tehdä.
Anteeksipyyntö vain juuttui jonnekin kiitoradalle. Tai oikeastaan se sai moottorivian jo parkkihallissa, räjähti sinne ja tappoi huoltohenkilökunnan mennessään.
|
|
|
|
Post by R.I.P on Aug 11, 2008 18:11:11 GMT 2
Toivo nosti päätään Veronican sisällä. Ehkä Julius viimein sanoisi sen, mitä Veronica oli heidän ensitapaamisestaan lähtien kaivannut. Yksinkertainen pieni sana. Sano se nyt. Sano seeeeeeeeee.
Juliuksen päästäessä suustaan jotain epäselvää takeltelua, toivo veti lääkkeitä ja alkoholia sekaisin ja hirttäytyi. Jep, toivo taisi olla mennyttä. Veronican ilme synkkeni sitä mukaa, kun epämääräiset sanat tulvivat Juliuksen suusta. Hän puri huultaan ja puristi kätensä jälleen nyrkkiin hillitäkseen itsensä. Hänen katseensa valui Juliuksen naamasta tämän lenkkareihin, kun hän pohti pitäisikö sanoa jotain. Lopulta nainen vain tuhahti ja kääntyi näin taas vaihteen vuoksi kannoillaan aloittaen poismarssinsa, jonka toivottavasti saisi nyt saatettua päätökseen ilman keskeytyksiä, sillä hänen silmiään kirveli ja kurkkua kuristi uhkaavasti.
|
|
|
|
Post by raato on Aug 11, 2008 18:17:30 GMT 2
Kun Veronica kääntyi jälleen tiehensä, Julius pahoinpiteli otsansa oikein molemmin käsin. Hänen olisi tehnyt mieli repiä silmät päästään. Ei tämän näin pitänyt mennä! Missä vaiheessa kaikki oli karannut näin pahasti käsistä?
"Oikeasti, odota nyt!"
'Kyllä minä pystyn tähän, ihan kohta', hän olisi halunnut lisätä, muttei pystynyt sitäkään sanomaan. Oman sisimpänsä paljastaminen, omien todellisten tunteiden myöntäminen jo hänelle itselleen oli vaikeaa, puhumattakaan siitä, että ne pitäisi myöntää jollekin toiselle. Mutta mikään muu ei nyt tuntunut auttavan.
"Olen pahoillani, okei?"
Julius parahti, kuulostamatta kovinkaan vakuuttavalta, mutta parempaan hän ei hädässään pystynyt. Tilanne luisui liian kovaa vauhtia sormien läpi, että hän olisi ehtinyt vielä kaiken lisäksi ajatella sitä, miltä tuli kuulostaneeksi. Eihän sillä ollut väliä muutenkaan, vai oliko? Julius oli sosiaalisen kanssakäymisen taiteesta pihalla kuin lumiukko.
|
|
|
|
Post by R.I.P on Aug 11, 2008 18:49:10 GMT 2
Veronica pysähtyi. Hän alkoi jo kyllästyä tähän jojoiluun, eikä vaivautunut edes kääntymään Juliukseen päin olettaessaan, että jatkaisi kuitenkin pian matkaansa. Julius kyllä kuulosti varsin epätoivoiselta, ehkä kärsivältäkin, muttei sitä tiennyt, jos haisupetteri vain esitti.
Toivottavasti näin ei kuitenkaan ollut, sillä Juliuksen onnistui viimein päästää ilmoille sen, mitä Veronica ei uskonut enää kuulevansa. Hän värähti, mutta kieltäytyi edelleen kääntymästä katsomaan Juliusta. Tietysti jos hän niin tekisi, kuulisi hän taas lukemattoman määrän pilkkasanoja.
"Todellako...?"
Veronica kysyi hiljaa, selvästi epäuskoisena. Hänen jännityksestä tärisevät kätensä haparoivat jälleen valkean hiussuortuvan sormiensa ympärille.
|
|
|
|
Post by raato on Aug 11, 2008 18:55:02 GMT 2
No käännä nyt veistä haavasta. Julius oli toivonut, että asia olisi hoidettu yhdellä anteeksipyynnöllä, mutta nyt piti sitten oikein vakuutella ja hinkata ja ei ernesti apua. Julius väänteli naamaansa kädellään niin, että sitä sattui.
"....joo", hän sai lopulta ölähdettyä pitkän tuskan päätteeksi. "Älä viitsi enää kiukutella."
Niin, pistetään tämä homma pakettiin söpösti ja jatketaan elämää niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, jooko? Okeijesjoo, hyvä.
|
|
|
|
Post by R.I.P on Aug 11, 2008 19:14:41 GMT 2
Veronica räpytteli silmiään yrittäen epätoivoisesti taistella kyyneleitä vastaan. Ei helvetti, älä nyt ala pillittää. Tuntui siltä kuin valtava kivi olisi vierähtänyt pois hänen sydämeltään mäjäyttäen siinä samalla pirstaleiksi padon, joka oli yrittänyt pidätellä valtavaa tunnekuohua, joka nyt oli vaarassa purkautua.
Juliuksen täytyi olla tosissaan. Ei hänkään nyt tuota enää teeskentelisi.
Nainen päästi kurkustaan itkuisan inahduksen, kääntyi kannoillaan niin, että pitkät hiukset vain heilahtivat ja takertui Juliukseen hukuttaen kasvonsa tämän ällöttävään löyhkään, jota hän oli pitkään kaivannut.
|
|
|
|
Post by raato on Aug 11, 2008 19:20:22 GMT 2
Helpotus.
Samainen kivi vierähti myös Juliuksen sydämeltä ja valtava helpotuksen aalto oli lyödä häneltä polvet alta. Hän sai kuitenkin pidettyä itsensä pystyssä jo vaikka vain siitäkin syystä, että halaaminen oli yhä jotakin, mikä säpsäytti. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan viitsinyt, tai halunnut, nostaa asiasta meteliä. Oikeastaan, hänkin tunsi itsenstä varsin halailevalta. Tottumattomasti hän kietaisi luisevat kätensä Veronican ympärille, eikä oikein uskaltanut hengittää. Koko asetelma häiritsi häntä, mutta enemmän häntä häiritsi se, että hän munaisi taas ja Veronica suuttuisi jälleen. Sitä hän ei halunnut kokea enää ikinä.
"Älä enää ikinä pelottele tuolla tavalla", hän pihahti, ollen itsekin yllättynyt siitä, miten voimakkaita tunteita Veronica hänessä herätti.
Ja hän kun oli luullut, että hänen entinen elämänsä olisi ollut monimutkaista.
|
|
|
|
Post by R.I.P on Aug 11, 2008 19:42:18 GMT 2
Veronica päästi suustaan pitkän kirosanatulvan, joka kuului tukahdettuna hänen painautuessaan tiukemmin Juliusta vasten. Viimeisetkin tunnepadot murtuivat Juliuksen vastatessa kömpelösti tähän hellyydenosoitukseen. Helpotus oli niin suunnaton, että Veronican teki mieli lyödä löyhkäävää ystäväänsä - jos tätä nyt siksi uskalsi kutsua. Hänen onnistui naurahtaa kyynelehtimisen lomasta.
"Kyllä sinä sen ansaitsit, höntti."
Viimein Veronican psyykkiset korjausmiehet tajusivat ruveta hommiin ja yrittivät tyrehdyttää kyyneleitä. Hän kirosi jälleen maailmanmenoa ja sen älyttömyyksiä. Uusi tunnepitoinen koski pyyhkäisi korjausmiehet mäkeen, kun Veronica aloitti anteeksipyyntölitanjansa, josta hädintuskin sai selvää.
|
|
|
|
Post by raato on Aug 11, 2008 19:49:57 GMT 2
Jos Julius ei jostain pitänyt, niin itkevistä tytöistä. Itkevät pojat olivat koomisia ja hyviä pilkan kohteita, mutta itkevät Veronicat eivät kuuluneet siihen kastiin.
"Hei, hei, et kai sinä vain pillitä?" Julius yritti tavoitella leppeyttä äänessään, mutta onnistui siinä vähän vajavaisesti viimeisimpien tunnekuohujen mainingeissa. Kun kävi selväksi, että Veronica todellakin vuoti silmistään, Julius rimpuili tästä irti ja kyykistyi hänen tasolleen.
"Älä nyt viitsi. Kohtahan sinä kupsahdat vedenhukkaan", hän yritti olla jokseenkin lohduttava ja silitti tottumattomasti Veronican poskea. "Tai siis, kupsahtaisit, jos et olisi jo kupsahtanut. SIIS! Ööh.. Unohda mitä äsken sanoin, okei!"
Julius pakitti jo hieman peläten Veronican uutta raivonpurkausta.
|
|
|
|
Post by R.I.P on Aug 11, 2008 20:01:22 GMT 2
"E-eeeen."
Veronica sopersi. Hän oli varmasti maailman surkein valehtelija, kuten huomata saattoi. No niin. Nyt nyt nyyyyyt oli aika rauhoittua. Hyssss... hyss....
Piloille meni.
Juliuksen kyykistyessä yrittäen epätoivoisesti lohduttaa aavisti Veronica uuden hyökyaallon tekevän tuloaan, joten hän käänsi päänsä pois ja peitti kasvonsa toisella kädellään. Itseasiassa hän ei kyllä kestänyt katsoa siinä kyykkivää Juliusta, koska ei tiennyt pitäisikö hänen itkeä vai nauraa toisen suloisen epätoivoiselle yrittämiselle.
Naikkonen tyrskähti Juliuksen kommentille. Hillitöntä!
Valitettavaa, että tässä tilanteessa itkuiset tyrskähdykset olivat helposti väärinymmärrettävissä.
|
|
|
|
Post by raato on Aug 11, 2008 20:11:14 GMT 2
"Anteeksi, sanoin taas jotai tyhmää, enkö sanonutkin?!"
Julius oli livetä paniikin partaalle, kun hän luuli, että Veronican tuska sen kuin kiihtyi. Siksihän ihmiset itkivät, koska heillä oli tuskainen olo, eikö?
"Oikeasti, älä viitsi itkeä, jooko. Olen oikeasti pahoillani!"
Oikeeesti heeeei, tämä ei ollut enää kivaa. Veronican itkusta vääristyneet kasvot väänsivät Juliuksen sisintä niin pahalle mutkalle, ettei siihen tuntunut mikään auttavan. Niinpä hän joutui pahemman laatuisen paniikkiin, kävi väkivaltaiseksi ja teki sen, minkä uskoi ainakin hiljentävän Veronican.
Hän kiskaisi käden naisen kasvoilta, käänsi kasvot itseään kohti ja, noh, painoi huulensa toisen huulilleen. Ole hiljaa.
|
|
|
|
Post by R.I.P on Aug 12, 2008 19:34:21 GMT 2
Älä nyt Herran Jumala naura...
Veronica pyyhkäisi silmiään, joista kyyneleet tyrehtyivät jo hyvää vauhtia. Juliuksen käytös.. Niin epäjuliusmaista, että voisi jo epäillä tämän päässä olevan jokin hyvin pahasti vinksallaan. Naikkonen tiesi, että jos hän nyt repeäisi, Julius-parka loukkaantuisi, mistä taas syntyi jälleen sota. Hän ei kuitenkaan enää halunnut pitkittää tämän kärsimykseksi muuttuvaa huolta, joten oli aikeissa kääntyä katsomaan jälleen Juliusta ja sanoa jotain jär-
Yhtäkkiä Veronica vain tajusi, että hänen ilmatilaansa oli häpäisty varsin häikäilemättömästi. Ensin veri pakeni jokaisesta hänen jäsenestään ja sydän jätti epämiellyttävästi lyöntejä väliin. Sydän havahtui horroksestaan adrenaliinin syöksyessä herättelemään sitä ja alkoi pumpata rankkaa ylinopeutta niin, että veren kohinan voisi melkein jo kuulla.
Noh. Ihan TÄTÄ Veronica ei ollut osannut odottaa. Itseasiassa kaikki hänen kuvitelmansa mahdollisesta reaktiosta jäi reippaasti jälkeen tästä.
Julius...
Ei... Ei se voinut olla.... Ehkä jokin tahmea loinen oli vain hyökännyt kiinni hänen huuliinsa. Kyllä. Niin sen täytyi olla. Eihän JULIUS nyt voinut...
Helvetti.
Veronica ei tiennyt pitikö hänen olla onnellinen vai vihainen. Oli miten oli. Kokemus oli kaiken kaikkiaan pyörryttävä.
Tietämättä miten toimia, hän päätti vain sammuttaa aivonsa hetkeksi leijuakseen vaaleanpunaisissa pilvenhattaroissa ennen kuin kohtaisi selityksen tälle kaikelle.
|
|
|
|
Post by raato on Aug 13, 2008 20:11:07 GMT 2
Olihan Julius aiemminkin naisia imutellut, mutta harvoin ketään sellaista, joka oli ensisijaisesti ystävä, toissijaisesti pahoinpitelijä ja vasta sitten ehkä ihan söpökin mahdollisesti. Niinpä hän tunsi olonsa jokseenkin höntiksi, kun Veronica rauhottui. Höntiksi, koska pusuttelu nyt yleensä oli ihan kivaa - varsinkin pikkuisen hiprakassa ja näin, mutta nyt se ei oikeastaan ollut kamalan kivaa. Hän maistuikin varmaan kamalalta.
Ding.
Se ajatus sai Juliuksen kavahtamaan taakse kuin ammuttuna. Ihan totta, hänen täytyi maistua kamalalta. Mätänemistilassa oleva ruumis, hyi helvetti.
"Öhm..." Julius rykäisi käteensä ja siirsi lasit silmilleen, yrittäen palautua tilanteesta normaaliksi. "No, hiljenithän sinä. Ja silleen..."
|
|
|
|
Post by R.I.P on Aug 13, 2008 20:37:17 GMT 2
Noh, olihan Veronica ennenkin Juliusta maistanut, eikä mädäntynyt maku häntä muutenkaan juuri hetkauttanut, mutta...
........
..........
.............
Juliuksen irtauduttua yhtä radikaalisti kuin oli aloittanut tämän nahkaisleikin, Veronica tajusi viimein hengittää - ja syvään hän henkäisikin. Hänen onnistui saada silmäluomensakin toimimaan ennen kuin hänen silmämunansa kuivuisivat siitä tuijotuksesta. Oh, suukin olisi ehkä ihan kiva sulkea.
"Julius....." Veronica sai kähähdettyä nielaisten voimakkaasti, "Mitä... Mitä helvettiä?"
|
|
|
|
Post by raato on Aug 13, 2008 20:45:20 GMT 2
Veronican kysymykseen Julius ei osannut vastata. Tai noh, jos sitä nyt kysymykseksi saattoi sanoa, sillä samankaltaiset ajatukset pyörivät myös nuorukaisen päässä. Julius ei kehdannut katsoa toista, ei edes kääntää päätään tätä päin, vaikka hänellä olikin peittävät lasit silmillään. Tämä oli kaikki vain niin hämmentävää - hän kun ei loppujen lopuksi edes tiennyt, miksi oli yhtäkkiä päättänyt suudella Veronicaa. Heidänhän piti olla vain ystäviä, eivätkä ystävät pussaile tosiaan - eivät ainakaan suulle, eivätkä todellakaan riidan päätteeksi.
"Jaa-a", nuorukainen tuumasi ja kynsi hämillään päätään, poskipäät punottaen. Mitään muuta hän ei tuohon osannut sanoa, mitään muuta hän ei kehdannut sanoa, sillä hän huomasi suureksi kauhukseen, että kenties Veronica oli hänelle salaa jotain muutakin kuin pelkkä ystävä. Jotain tärkeämpää... Ajatus sai kylmät väreet kulkemaan hänen selkäpiitään pitkin. Hän ei halunnut tätä! Hän ei halunnut enää ikinä joutua kokemaan sitä kuristavaa tuskaa, kun menettää rakkaansa, ja parhaiten sen esti olemalla rakastumatta kehenkään.
|
|
