Ennustan runsaasti ongelmia

[R.I.P]

Veronica seisahtui niille sijoilleen ja kääntyi katsomaan Juliusta.
"Odotat mitä?"
Hän tivasi kädet lanteillaan. Tuo haiseva mätäsäkki todellakin kerjäsi senkkaa nenästään. Veronica yritti rauhoittua ja estää itseään kiivastumasta sen enempää. Hän tiesi hyvin, että tunteenpurkaukset vain ruokkivat Juliuksen kiusausintoa. Rrrrrrrrasittavaa.

[raato]

"No anteeksipyyntöä tietenkin. Sinä pahoinpitelit minut kirjalla, jos muistat", Julius tuumasi kuin asiassa ei olisi mitään ihmeellistä, niksautti päätään sivulle ja hymyili ihanan ärsyttävän ystävällisesti.

[R.I.P]

Naks.
"ANTEEKSIPYYNTÖÄ?!"
Veronica kiljahti hampaat irvessä. Hän astahti ylemmälle portaalle.
"Olin kyllä pyytämässä sinulta anteeksi, kun minä vahingossa satuin osumaan kirjalla ilmatilaasi, mutta sinä itse löit minua sen jälkeen täysin tahallasi, jos et muista!"
Siinä rähistessään Veronica harppoi samalla portaita ylös lähestyen uhkaavasti Juliusta, joka pian saisi tuta pienien nyrkkien voiman tuulenhalkojassaan.
"Pitäisikö minun pyytää anteeksi sen jälkeen, kun sinä olet ensin ahdistellut minua, seuraillut minua koko ajan ja muutenkin tehnyt elämästäni yhtä Helvettiä nasevilla kommenteillasi, joilla sinä vain pönkität omahyväistä egoasi?!"
Naisen ääni kohosi jälleen oktaavilla.

[raato]

Julius oli hyvin tyytyväinen aiheuttamastaan reaktiosta. Veronica oli jokseenkin suloinen kiivastuneena, ja hän piti itseään jokseenkin hyväntekijänä, kun opetti Veronicalle raivostumisen jaloa taitoa, tuollaisenaanhan naikkonen olisi ollut aivan liian nössö.
"Voithan sinä tietysti pyytää, jos se sinusta noin aiheellista on. En estä."
Julius kerjäsi senkkaa kirsustaan, selkeästi. Hän nojasi päätään kämmeneensä ja hymyili herttaisesti Veronican kiukunpuuskalle. Ei hän uskonut hetkeäkään, että naisen purkaus voisi olla vaarallista tai edes uhkaavaa sorttia.

[R.I.P]

Veronica nosti varoittavasti sormensa pystyyn ja puri hampaitaan niin kovaa yhteen, että ihme etteivät leuat murtuneet. Hän pysähtyi Juliuksen tasolle tuijottaen tätä liekehtivin silmin. Sirot kädet puristuivat nyrkkiin niin, että rutisi. Nainen veti syvään henkeä ja puhalsi ilmat ulos.
"Sssselvä... Pyydetään sitten anteeksi", hän sanoi käheästi.
Flicka käännähti sivuttain Juliukseen nähden ja näytti siltä kuin olisi tekemässä lähtöä. Lähtemisen sijaan hän tarttui toisella kädellä toiseen nyrkkiinsä ja iskeä mäjäytti kyynärpäänsä haisevan nuorukaisen vatsanseutuville, minkä jälkeen hän kurkotti saadakseen otteen tämän violeteista hiuksista.

[raato]

Juliuksen leveä hymy hyytyi jokseenkin poste-haste, kun sievä pieni kyynärpää turskahti hänen palleaansa. Mädännyt iho ei kestäny iskua, vaan vatsan poikki kulkea tikkiarpi repesi rusahtaen. Haavasta valui pikkuisen tummahkoa, mähläistä veren näköistä mönjää, mutta asia ei päätynyt Juliuksen senhetkisten kiinnostuksenkohteiden listalle, kun nuorukainen taittui iskun voimasta kaksin kerroin ja äsken niin vaarattoman oloisen neitokaisen tarttuessa tukistamaan hänen tukkaansa. Siinä vaiheessa Juliuksen mielessä piipahti hentoinen epäilys, josko hän oli vihdoin ja viimein mennyt liian pitkälle. Mahdollisesti.

[R.I.P]

Veronica ei välittänyt aikaansaamistaan vaurioista, vaikka normaalisti olisikin heti näitä parantamassa. Nyt Julius sai kärsiä ihan rauhassa. Neiti väänsi miekkosen päätä ikävästi voidakseen puhua tämän korvanjuureen. Hän työnsi tämän samantien kauemmas, kun mädäntynyt löyhkä tunki hänen sieraimiinsa. Yh, noita aromeita ei kyllä tulisi ikävä.
"Tulisiko mieleesi jotain sanottavaa?"
Veronica kehräsi.

[raato]

Vaikka Juliuksen itsesuojeluvaisto nukkuikin suurimman osan ajasta, se heräsi nyt ja nosti päänsä, koputtaen nuorukaista takaraivoon todeten, että nyt se näsäviisas turpa kiinni, tai kohta saat kaivella sitä kaksin käsin niskastasi. Mitään takeita siitä ei kuitenkaan ollut siitä, että Julius kuuntelisi järjen ääntä.
"Ygnh... Juu, minäkin rakastan sinua."
Julius pihisi myrtyneenä haukkoen henkeään ja pidellen vatsaansa. Piru vie, tuo nainen osasi halutessaan olla melko väkivaltainen, vaikka leikkikin luonnonhengetärtä.
Hetken perästä Juliukselle valkeni, että olisi ehkä pitänyt miettiä vähän tarkemmin, mitä suustaan päästää.

[R.I.P]

Veronica jähmettyi.
Juliuksen sanat kylmäsivät hänen sisimpänsä silmänräpäyksessä. Naisen kasvoille jämähti irvistyksen ja hymyn välimaastoon sijoittuva ilme, joka oli lähes yhtä tyhjä kuin muumimöröllä ikään. Kylmyyden tilalle tuli pian kiehuvankuuma tunne, joka levisi jokaiseen jäseneen ja olisi varmasti nostattanut höyryä Veronican korvista, jos se olisi ollut fyysisesti mahdollista. Sisällä kasvavan paineen piti joka tapauksessa päästä purkautumaan jotain kautta, joten...
"YAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH!"
Veronica puoliksi kiljui, puoliksi karjui epäinhimillisellä äänellä ja suuntasi vapaan nyrkkinssä kohti Juliuksen pläsiä.

[raato]

Vaikkei superempaattinen ollutkaan, kyllä Juliuskin osasi tunnistaa ratkeilevan minuuden, kun sellainen heijastui kasvoille niinkin selkeästi kuin Veronicalla nyt.
Julius ttiesi olevansa pulassa.
Ja häntä vitutti.
Oi miten häntä vituttikaan etenkin silloin, kun Veronica pahoinpiteli hänen kasvojaan vielä vähän lisää, täysin odottamatta.
... Toisaalta, kiusattuaan Veronicaa ensin viikon päivät ja sitten sanoessaan jotain noin typerää, hänen olisi kaiketi pitänyt osata odottaa jotain tällaista. Mutta se vitutti silti.
"Luoja paratkoon, nainen, mikä helvetti sinua NYT riivaa!?"
Julius parahti tietämättä oikein, mihin sattui enemmän. Naamaan vai vatsaan. Vai kenties tukkaan, jota Veronica edelleen tukisti aika pisteliäästi.

[R.I.P]

Veronica hengitti niin raskaasti, että hän näytti jo saaneen jonkin hengenahdistuskohtauksen. Hän aukoi ja sulki tärisevää nyrkkiään, jonka rystysiä kirveli nyt ikävästi. Sitä ei tiennyt pitikö tässä olla nyt vihainen itselleen vai Juliukselle vai molemmille. Kiukku oli paljon helpompi kohdistaa Juliukseen ja potea sitten myöhemmin syyllisyyttä. Grrr. Naikkonen oli jo vähällä leipoa nuorukaista uudelleen lärviin, mutta onnistui vaivoin hillitsemään itsensä. Julius ei helpottanut asiaa yhtään.
"SINÄ!"
Veronica karjaisi tönäisten Juliuksen kauemmas päästäen samalla irti tämän hiuksista. Hän kääntyi kannoillaan ja alkoi jälleen marssia portaita alas suoltaen mennessään kirouksia ja solvauksia, joita hänen suustaan ei uskonut kuulevansa.

[raato]

Julius ei ollut mitenkään yllättynyt Veronican vastauksesta. Itse asiassa se oli harvinaisen looginen. Hän ei kyllä aivan ymmärtänyt, mikä naikkosen oli lopullisesti älykkyyden laivasta laidan yli tyrkännyt, mutta se tuntui sivuseikalta siinä vaiheessa, kun toinen käyttäytyi rauhallisesti kuin vesikauhuinen piisami.

Kun Veronica viimein päästi Juliuksen irti kuolonotteestaan, pyllähti nuorukainen takamukselleen portaille ja hieroi kivistävää vatsaansa. Nyt hän tuli huomanneeksi, että hänen tikkiarpensa oli ilkeästi repeytynyt rikki ja nihkeästi vuotavasta haavasta hän, tuota, näki kuolemassaan murjoutuneet sisäelimensä.
Perkeleen nainen.
Haava oli jokseenkin ällöttävä, mutta Julius ei hirveästi hermostunut. Ei Veronica voinut vain hakata häntä mäsäksi ja sitten kävellä pois.
Eihän?

[R.I.P]

Siinä askelmalta toiselle lompsiessaan ehti Veronica viimein hieman ajatella asioita, nyt kun sisälle kasautuneet paineet oltiin saatu purettua. Olikohan hän ollut vähän turhan raju? ...Nääh. Julius olisi ansainnut vielä monta mojovaa mottaisua. Omatunto kuitenkin kolkutti ikävästi lieventäen ikävästi nyt vallitsevaa tyytyväisyydentunnetta. Ehkä Juliukselle voisi antaa vielä mahdollisuuden.
Veronica seisahtuin portaiden juurelle ja kääntyi katsomaan aiheuttamaansa kärsimystä.
.......
Ei, kyllä Julius oli sen ansainnut.
Veronica irvisti häijysti ja kääntyi häipyäkseen paikalta.

[raato]

Jokainen askel, jonka Veronica otti aina vain kauemmas hänestä, tuntui kuuden tonnin kivipaadelta Juliuksen sisuksissa. Ajatus siitä, että nainen oli nyt suuttunut lopullisesti näytti koko ajan vain todennäköisemmältä. Hetki, vielä oli toivoa, Veronica katsoi nyt tänne päin. Nuorukainen yritti näyttää säälittävältä, anteeksipyytävältä, eikä lainkaan uhkaavalta, muttei oikein tiedostanut, miltä sellainen henkilö näytti, joten hän näytti todennäköisesti hyvin mölliä naamaa.

Ja Veronica kääntyi pois.
Helvetti.
Julius ei yhtään pitänyt tilanteiden ottamasta suunnasta. Häntä ahdisti, itse asiassa taisi jopa vähän kaduttaakin. Vaikka vähän enemmänkin, ja hän huomasi olevansa pikkuisen peloissaan. Veronica oli kuitenkin ainoa, joka ei juossut joka käänteessä karkuun hänen hirvittävää ulkomuotoaan ja järkyttävää löyhkäänsä. Ja Julius myönsi itselleen, että se merkitsi hänelle jotain.
"Odota!"
Hän ähkäisi, punnersi itsensä pystyyn ja kolisteli portaat alas niin nopeasti, että näytti siltä kuin menettäisi pitkien koipiensa hallinnan hetkenä minä hyvänsä. Hän ei kuitenkaan uskaltanut aivan nuohota Veronicaa nyt, vaan pysytteli kunnioittavan välimatkan päässä, peitellen tikkiarpeaan takillaan.

[R.I.P]

Veronica ei ensin aikonut pysähtyä. Miksi? Kuullakseen vain lisää loukkaavia kommentteja? Tai ehkä hän kääntyessään saisi turpiinsa. Joo, ehkä oli parasta jättää väliin tällä kertaa. Kai sitä piti niellä karvas tappio ja myöntää, ettei hän saisi Juliusta muuttamaan tapojaan.

Nainen pakottautui kuitenkin pysähtymään kuullessaan kuinka Julius tömisteli askelma askelmalta lähemmäs. Hän huokaisi raskaasti rauhoittuakseen ja kääntyi sitten katsomaan idioottia hongankolistaja-ex-ystäväänsä ristien kädet rintansa päälle.
"No mitä nyt?"