Hilpeää kuolleiden juhlaa!

[R.I.P]

Illan pimetessä ja taivaan yhä mustetessa, syttyi kaupungin kadut harvinaiseen väriloistoon, kun tuhannet ja taas tuhannet lyhdyt sytytettiin palamaan. Kurpitsoihin kaiverretut kasvot irvistivät ohikulkijoille, joista suurin osa suuntasi kulkunsa kohti toria. Toria lähestyessä alkoi kuulua aavemaista, mutta oudolla tavalla tarttuvaa musiikkia. Keskelle toria oli pinottu valtava kasa puita kokoksi, joka sytytettäisiin juhlien virallisesti alkaessa.
Niin, että minkä juhlien?
Karkeloiden, jotka yhdistivät yhdeksi yöksi koko Tuonpuoleisen kansan tanssimaan ja juhlimaan yhdessä.
Oli pyhäinpäivän aatto.
Ainoa päivä, jolloin Tuonpuoleisen asukkaat saattoivat tuntea olevansa tavallisia, sellaisia kuin he olivat olleet Elävien Maailmassa. Tämä oli päivä, jona valo halkoi pimeyden ja ilo täytti sydämen - jos sydän oli vielä tallella.

Toinen toistaan kaameampi olento kiersi väkijoukon ympäröimiä kojuja, jotka oli pystytetty kokon ympärille. Lyhdyin, kurpitsuin sun muin teemaan sopivilla esineillä koristellut kojut tyrkyttivät kukin antimiaan juhlakansalle. Oli jos jonkinlaista pelikojua aina voimapuntarista kojuun, jossa yritettiin heittää kutistettu apinan pää renkaan läpi, ruokakojuja joissa tarjolla oli makeisista ja muista herkuista aromikkaisiin annoksiin, joista saattoi laittaa suuhunsa jotain, minkä alkuperää ei pakosti halunnut tietää. Osa juhlaväestä oli pukeutunut juuri tätä tilaisuutta varten kirkkaisiin asuihin, jotka kohottivat itse kunkin mielialaa, tai tätä vastoin tummiin ja ankeisiin kaapuihin, joiden tarkoituksena oli pelottaa ihmisiä. Torin yläpuolella lentelivät räyhähenget kahleita kilistellen ja kattilankansia paukutellen, ilkkuen ja nauraen jokaiselle, joka niiden silmiin osui.
Tunnelma oli korkealla ja vain tähtitaivas oli kattona.

Kansa iloitsi ja se oli hyvä.
Näin tuumasi eräs puolinaamion taakse kätkeytynyt herrasmies, joka tarkkaili tapahtumia kokon lähistölle pystytetyltä lavalta. Luciano hymyili tyytyväisenä: kun kansa oli tyytyväinen, saattoi hän rentoutua välillä.

[ Tänne saa siis alkaa ilmaantua nyt. Ensimmäinen kierros alkaa klo 18.00, jolloin sytytetään kokko. Paikalle saa sen jälkeenkin tulla, mutta siitä tulee ilmoittaa ennen peliin tunkemista.
Lisäinfo täällä!
Peli on siis onlineä. Pysytään sovussa ja pidetään hauskaa^^ ]

[Martsa]

Vaikka periaatteessa vieroksuikin ihmisjoukkoja ja meteliä, oli myös eräs vaaleatukkainen, mustaan samettiviittaan verhoutunut ja kissamaisen naamion taakse piiloutunut naisihminen saapunut torille, itselleen epäominaiseen tapaan harvinaisen vähin äänin. Hän oli miettinyt pitkään ilmaantuisiko paikalle laisinkaan vai ei ja oli ollut kahden vaiheilla vielä ovea avatessaankin, mutta oli lopulta päätynyt siihen lopputulokseen, että paikalla näyttäytyminen voisi tietysti olla ihan hauskaakin. Jos ei hauskaa, niin ainakin mielenkiintoista, koska tämäntapaisilla yhteenkerääntymisillä oli aina omat seurauksensa, niin hyvät kuin huonotkin, ja illan tapahtumia voisi luultavasti käyttää myöhemminkin hyödykseen. Niksi oli nähdä mahdollisimman paljon, mutta ei itse tulla nähdyksi.

Ja varsin harva Annabellaa olisi varmaan tunnistanutkaan, ellei tätä olisi muuten ulkonäöltä tuntenut, sillä tämän tumman viitan reuna hipoi maanpintaa ja naamio oli paitsi äärimmäisen tyylikäs, myös peittävä, ja vei koristeellisuudellaan kätevästi huomion pois hänen kasvoistaan ja muista seikoista jotka hänet voisi tunnistaa. Kissansa hänellä oli tälläkin kertaa mukanaan, mutta Lucia oli jo ehtinyt kadota hänen huomastaan jonnekin ihmisjoukon vilinään metsästämään hiiriä ja hyvin todennäköisesti ärsyttämään ihmisiä. Tarkoituksella vai ei, sitä ei moni tiennyt.

Sievästi Anna sipsutteli talojen seasta torin puolelle ja haravoi juhlapaikkaa katseellaan yrittäen bongata naamioiden takaa edes joitakin tuttuja kasvoja. Jos hän joutuisi kuluttamaan koko illan yksin - tai vielä pahempaa, huonossa seurassa, ja sitä täällä varmasti olisi riittämiin - ei se olisi kovin mukavaa kenenkään kannalta, kaikkein vähiten hänen. Eikä hänellä nyt ollut mitään erityistä hinkua pilata tätä iltaa itseltäänkään.

//Hii tungen ekana.
Ja joo, jatkossa lyhyempää :'D Innostuin.//

[helo]

Juhlatunnelmissa oli myös eräs varsin kookas ja massasta erottuva yksilö, nimittäin yksisarvissaurus Wiikuna. Se kulki pää pystyssä väkijoukon keskellä ja mieli avoinna, sillä tänään sen ei tarvinnut pelätä muuta kuin naamioita ja paholaisiksi pukeutuneita ihmisiä. Ja ihmiset pelottelivat usein vain toisiaan, eikä Wiikuna oikein osannut pelätä naamioita. Se pelkäsi vain ihmisiä, jotka huusivat ja joilla oli aseet. Mutta nyt, juhlan aikana, moiset väkivallanteot olivat kiellettyjä. Joten, Wiikunan ei tarvinnut pelätä ihmisten seurassa kulkemista tänä iltana, joten se päätti ottaa ilosta kaiken irti. Se tanssahteli toria pitkin päätään viskoen, aivan kuin olisi ollut joku hevonen. Pieni valppaus oli tietysti päällä, mutta sen suurempia miettimättä se jatkoi iloista taivallustaan miettien, mitä kaikkea se tänä iltana tekisikään. Ainakin söisi suurimman osan torin kurpitsoista, vähän niinkuin kepposmielessä. Niissä oli vain jotain, mikä maistui niin älyttömän hyvälle.
Dinosauruksen askeleet veivät sen torin poikki kohti suurta kokkoa, josta se oli kuullut ihmisten puhuttavan. Se jäi melko kauas itse kokosta, koska pelkäsi tietysti tulta, eikä sillä ollut pelkoa jäädä näkemättä, koska sen pää oli reilusti korkeammalla mitä ihmispäät. Sieltä se siis tiiraili rauhallisin mielin tapahtumien kulkuun, malttamattomana odottaen juhlien alkua.

# Wihii~ Ja joo, aloitusviestit aina pitkiä 8) #

[mammutti]

Kirkkaat valot välähtelivät siellä ja täällä, kun kurpitsalyhdyt nauroivat kolkkoa nauruaan kaupungin yllä. Alkava yö ei ollut lainkaan pimeä ja monet olennot ihmisten lisäksi olivat saapuneet katsomaan juhlia. Pelokkaimmatkin otukset uskaltautuvat hiipimään kaupungin hämärimpiin osiin, kurkkimaan mitä kaikkea olikaan tapahtumassa.

Monet hajut leijuivat ilmassa ja torille johtavalta hämärältä kujalta kuului pärskähdys. Cynder hieroi kuonoaan etujalallaan ja askelsi kujan päähän, nähdäkseen suuren ihmismassan. Uros ei pitänyt liian vahvoista hajuista, eikä liioin noin suuresta ihmismäärästä. Onneksi tämä juhla oli kuitenkin rauhanomainen ja yhden yön ajan ihmiset vapaamielisiä.

Pedontappajan raskaat askeleet hiipivät torin reunalla olevan myyntikojun viereen ja uros asettautui makuulle. Se päätti aluksi vain katsella mitä kaikkea paikalla oli, ennen kuin siirtyisi tutkiskelemaan. Myöhemmin ihmismassa saattaisi hajota pitkin kaupunkia ja tilaakin olisi isolle eläimelle enemmän.

”Kuolettavan kauheaa juhlaa! On mukava nähdä, että tänne tulee muitakin otuksia kuin ihmisiä ja vampyyrejä!”
Karkkikojua pitävä pääkallopäinen mies naurahti ja ojensi ostajalle pussillisen limaisen näköisiä hedelmämatoja. Pedontappaja hätkähti kun toinen puhui sille, mutta sitten äkkiä se hymyilikin leveästi.
”Kiitos. On mukavaa huomata, että tänä yönä saa pitää hauskaa.”

#Mammutti saapunee~#

[R.I.P]

Luciano nojasi lavan koristeltuun kaiteeseen. Hänen seurakseen oli sinne kavunnut muutamia muitakin olentoja tarkkailemaan näkymiä tarkemmin, kuten muun muassa pari muuta demonia - jotka hän itseasiassa tunsikin, muttei jaksanut näihin sen enempää huomiota kiinnittää - sekä vampyyri, pari kaiteella istuvaa menninkäistä ja joku pääton mies, jonka seuralaisena oli rumaakin rumempi akka. Hän tähysi väkijoukkoon ja yhytti sieltä jättiläisen jos toisenkin.
Dinosauruksia?
Näitä jättiläismäisiä, esihistoriallisia olentoja näki täälläpäin harvoin, etenkään ihmisten ilmoilla. Mielenkiintoista.
Kauaa ei hän ehtinyt tätä omituista näkyä ihastella, kun kumea kongin ääni halkoi ilmaa.

Väki alkoi hajaantua torin laitamilta lähtien, kun omituinen kulkue ilmaantui pikkukaduilta, joilla se oli partioinut ja kasaantunut nyt yhdeksi isoksi paraatiksi. Edellä kulkivat mustakaapuiset hahmot, joiden kasvot peittyivät hupun langettaman varjon alle. Hahmot kantoivat valtavia soihtuja, joiden kipinät kohosivat ilmaan. Näiden perässä tuli joukko pienikokoisia olentoja, jotka tanssahtelivat ja soittivat ruokopillejään. Näiden perässä tuli kaksi valtavaa miestä, jotka paukuttelivat isoja rumpuja, joiden mahtava jyske rytmitti pian väkijoukon sydämen lyönnit. Haamut ja kummitukset risteilivät paraatin perässä hymisten omituista lauluaan. Tämä näky oli henkeä salpaava.

Paraati pysähtyi kokon luo ja mustakaapuiset hajaantuivat kiertäen kokon kerran myötäpäivään ja pysähtyen sitten rinkiin tämän ympärille. Eturivissä seisovat yleisön jäsenet hurrasivat ja taputtivat käsiään, mutta muiden katseet niskaassaan tuntiessaan, hekin vaikenivat ja jäivät tätä näkyä katselemaan. Kaapumiehet kohottivat soihtunsa ilmaan ja sytyttivät niillä samanaikaisesti kokon eri puolilta. Kokon roihahtaessa liekkeihin, yleisö repesi raikuviin hurraa huutoihin, musiikki alkoi jälleen soida ja kaapuhemmot riisuivat kaapunsa paljastaen luihun ja luurankomaisen olemuksensa.

Yhdessä olennot alkoivat tanssia kokon ympäri musiikin soidessa ja laulun raikuessa.

[Ensimmäinen kierros päättyi ja toinen alkaa vähän myöhässä tosin *ysk*
Viimeinen pitkä viesti. Nyt vähän lyhyempää ^^ ]

[Martsa]

Annabella tyytyi katselemaan kokon sytyttämistä sivummalta ja turvallisen välimatkan päästä, koska ei kuitenkaan voinut olla aivan varma kuinka nuo otukset suorituisivat hommasta. Kai niihin luotettiin, kun kerran tuo tehtävä niille oli uskottu, mutta siitä huolimatta. Ne vain olivat vähän liian epäinhimillisiä hänen makuunsa.
Muiden paikallaolijoiden keskittyessä kokon sytyttämiseen ja muuhun hänkin hivuttautui pikkuhiljaa esiin varjoista, menemättä kuitenkaan varsinaisesti sen lähemmäs kokkoa vaan jääden taaimpanakin seisovien selkien taakse tuntien olonsa hieman ulkopuoliseksi. Hän ei tiennyt näkyisikö se päällekin päin. Toivon mukaan ei, koska se ei olisi hyväksi hänen imagolleen, ja se jos mikä ei olisi ollut lainkaan suotavaa.

"Sivistymättömät", Anna sihahti hampaidensa välistä muutamien edelleen hurraamista jatkavien suuntaan saaden osakseen ilkeähköjä mulkaisuja, joihin vastasi viileällä katseella ja lähti suunnistamaan lavaa kohti tarkoituksenaan päästä jonnekin jossa olisi vähän vähemmän ihmisiä ja enemmän tilaa hengittää. Täällä ei kuullut edes omia ajatuksiaan.

//Lyhyempää. //

[helo]

Wiikuna seurasi paraatia kuin lumouksessa. Se tunsi henkensä salpautuvan ja huomasi oudon viehätyksen tähän juhlaan kasvavan koko ajan entistä kovemmin. Hän oli ollut monena vuonna tässä juhlassa mukana, eikä olisi jättänyt tätä mistään hinnasta väliin. Hyvä niin. Kun kokko leimahti liekkeihin, tulenpelkokin unohtui, kun Wiikuna unohtui katsomaan tulenleimua yötaivasta vasten. Se tunsi unohtavan kaiken muun kuin kokon palon ja sen teki mieli liittyä tanssimaan kokon ympärille, mutta se hillitsi vielä itsensä. Yksinkö? Ehei.

[mammutti]

Muutamat ihmiset katselivat ihmeissään pasuunasaurusta, joka loikoili maassa, jutellen myyjän kanssa vähän niitä näitä. Äkkiä paraati saapui torille ja Pedontappaja nousi ylös nähdäkseen paremmin tämän oudon kulkueen.

Kun kokko syttyi, Pedontappaja värähti. Tanssivat liekit saivat sen nielaisemaan sekä ihastuksesta, että jonkin sorttisesta pelosta. Hämärät muistikuvat liittyivät liekkeihin ja niiden suloiseen kutsuun. Kutsuun tanssimaan. Tällä kertaa liekkien kanssa tanssiminen olisi kuitenkin turvallista, mutta Cynder silti hymähti omille ajatuksilleen. Dinosaurus tanssimassa. Tolkutonta.

Silti uros kuitenkin nyökkäsi myyjälle hyvästit ja alkoi siirtyä lähemmäs kokkoa.

[R.I.P]

Luciano hymyili tälle näylle. Juhlatunnelma kai tarttui häneenkin, mikä oli kyllä varsin huolestuttavaa. Noh, tämä oli se päivä, jolloin hänkin sai unohtaa työasiat ja keskittyä hauskanpitoon - joskin hillittyyn sellaiseen.

Mies katsoi nyt roihuavaa kokkoa ja antoi siitä katseensa liukua ihmisjoukkoon, jonka lomasta hän yhytti ihmisten välissä puikkelehtivan mustan varjon. Kissa?
'Ah... Annabellakin on ilmeisesti vaivautunut paikalle.'
Hän hymähti, laskeutuen sitten alas lavalta ihmisten joukkoon.

[Martsa]

Annabella oli ollut näkevinään kissansa jossain ja haravoikin puoliksi keskittyneesti olentojen joukkoa katseellaan, jos vaikka hyvällä tuurilla näkisikin tämän uudestaan. Täällä oli niin paljon olentoja joita hän pystyi vielä jotenkuten sietämään silloin, kun ne pysyivät omissa oloissaan ja poissa hänen tieltään - poissa silmistä, poissa mielestä - että aina silloin tällöin neitokaisen oli pakko laskea hitaasti kymmeneen jottei olisi räjähtänyt.

Nainen oli ollut näkevinään Lucianon hahmon häilähtävän jossain näkökenttänsä laidalla, joten jatkoi matkaansa samaan suuntaan johon oli ollut menossa aivan kuin olisi tietänyt täydellisen hyvin minne oli menossa. Tai siis, kyllähän hän tiesi ketä etsi - oli vain eri asia missä tämä mahtoi olla.

[helo]

Wiikuna katseli ympärilleen päättämättömänä. Toisaalta se halusi mennä tanssimaan, mutta toisaalta ihmisten keskellä ainoana dinosauruksena... Ei kuulostanut kovinkaan huvittavalta. Se yritti etsiä katseellaan jotakuta itsensä kokoista tai vaikkapa toista eläintä, mutta missään ei näkynyt mitään. Äkkiä Wiikuna kuitenkin näki väkijoukon keskellä puoli metriä muiden päitä ylempänä menevän keltaisen pää, joka oli... dinosauruksen pää? Wiikuna puhalsi torveensa, tehdäkseen selväksi olevansa täällä. Kutsu oli vihellys, tarkoitettu vain tuolle toiselle. Hei hetkinen... oliko tuo se sama, minkä naaras oli nähnyt suolla?

[mammutti]

Cynder käveli hitaasti eteenpäin, joutuen aina sillointällöin pysäyttämään kulkunsa, kun ihmiset puikkelehtivat sen edestä ja siirtyivät hieman kauemmas tehden tilaa isolle eläimelle. Pari leikkisää lasta kävelivät Pedontappajan vatsan alla, saaden näin vapaata tilaa kävellä.

Kuullessaan vihellyksen, jonka vain toinen eläin voisi päästää, uros kohotti katseensa kauemmas omista jaloistaan. Tunnistaessaan toisen samaksi naaraaksi, jonka se oli nähnyt suolla, Pedontappaja vihelsi sille leikkisästi takaisin kahdella sarvellaan. Vihellys oli selvä ihailun merkki.

[R.I.P]

Luciano oli oikeassa epäilyistään, kun hän ihmismassan seasta yhytti vaaleahiuksisen naisen, joka naamiostaan huolimatta oli helposti tunnistettavissa kylmästä käyttäytymisestään muita eläviä - tai vähemmän eläviä - olentoja kohtaan. Omituinen vihellys, joka kylläkin muistutti enemmän melodista törähdystä, halkoi ilmaa ja sitä seurasi pian toinen samanmoinen. Tämä tuskin kuului juhliin. Mies katsoi kulmat kurtussa äänen suuntaan ja tajusi pian, että se äskeinen dinosaurus oli luultavasti äänen lähde. No jaa.
Yhyttäessään Annabellan uudestaan, hän kiersi salavihkaa tämän taakse tarttuen tätä kädestä ja vetäisten lähemmäs.
"Karmivaa iltaa arvon neidille."

[Martsa]

Kuultuaan jonkin erittäin epämääräisen, ilmeisesti jostakin vielä vähemmän inhimillisestä olennosta lähteneen äänen Annabella käännähti vaistomaisesti katsomaan mistä se oikein oli ollut lähtöisin. Sen vuoksi tämä ei huomannutkaan että hänen etsimänsä henkilö olikin lähempänä kuin hän olettikaan ja hätkähti Lucianon käden tarttuessa hänen käteensä. Hämmästyksestä toivuttuaan nainen kuitenkin taas loihti kasvoilleen tavanomaisen, hieman viileän hymynsä.
"Hirvittävän hyvää pyhäinpäivän aattoa teillekin, arvon herra", Anna lausahti näennäisen muodollisesti ja niiata niksautti aavistuksellisesti vaikutelmaa korostaakseen. Sitä kuitenkin rikkoi tämän suupielissä leikittelevä tietäväinen hymy.
"Kuinka iltanne on sujunut?"

[helo]

Olihan se sama, nyt kun Wiikuna sai hajun kuonoonsa. Sitäpaitsi, äänikin kuulosti tutulta, mutta naaras meni hyvin hämilleen vislauksesta. Se tunsi ajatustensa menevän sekaisin ja muisti äkkiä kokon. Kääk, hänen pitäisi mennä tanssimaan aivan tuota pikaa, jos aikoisi ehtiä. Tälläkertaa äänenä oli eräänlainen torven toitotus, jolla Wiikuna kysyi ilman sanoja toista tanssiparikseen, hivuttautuessaan lähemmäs kokkoa. Tule, niin pidetään hauskaa.