A false affection, a false creation

[saalistaja]

[[Ohsshit. Olen sitten tämänkin unohtanut hahhah .. Pahoitteluni, hewwo. Offia kera Ashleyn ja Jalin, eikös se niin ollutkin?]]

Aurinko paistoi porottavasti sisään kalkinvalkoisen sairaalan ikkunasta, osuen tyhjän potilashuoneen vastapäiseen seinään ja lämmittäen sitä säteillään. Huoneen ovi oli suljettu ja sänky oli pedattu säntillisesti valkoisine peittoineen ja lakanoineen. Lähes liiankin puhtaalta tuntuva huone vaikutti tosiaankin tyhjältä, mutta muutamien hetkien kuluttua saattoi havaita ovelta katsottuna kauimmaisessa, oikeassa nurkassa häilähtävän varjontapaisen, joka kuitenkin katosi yhtä pian kuin oli ilmestynytkin - loppujen lopuksi vain ilmestyäkseen uudestaan. Epämääräisesti väreilevä kuvajainen häilähteli hetken aikaa näkyvän ja tuskin valkeasta seinästä erottuvan välillä, aivan kuin kykenemättömänä päättämään, muuttuisiko kokonaan näkyväksi vai häipyisikö paikalta mahdollisimman nopeasti. Hetken kuluttua varjomainen hahmo kuitenkin tummui ja omalla tavallaan kiinteytyi, kunnes nurkassa seisoi selvästi erottuva tytön kalpea hahmo, joka tuijotti haaleita silmiään räpäyttämättä tyhjää huonetta. Äänettömästi nuori tyttö värisi hieman paikoillaan seisten, mutta liikkui sitten lähes lattian päällä leijuen kohti tyhjää sänkyä. Ashley Kisha pysähtyi hieman töksähtävästi sängyn vierelle, kääntäen hieman säikyt silmänsä kohti valkoista peitettä. Tyttö seisoi aivan auringonvalon reitillä, mutta hänestä ei langennut yhtään varjoa viileälle lattialle, sängylle taikka vastapäiselle seinälle. Haamu hymyili surumielisesti varjottomuudelleen, jääden paikoilleen haaleat silmät huonetta hajamielisesti tutkien. Ashley ei itsekään tiennyt sairaalassa vierailunsa perimmäistä syytä. Kenties ainainen mitään tekemättömyys sai tytön lähtemään vihdoinkin liikkeelle, vaikka se harvoin tekikään mitään eroa norjalaisen arkeen. Kaikki tuntui edelleen pelkältä turhuudelta, eikä elo täällä Tuonpuoleisessa ollut muuttanut sitäkään faktaa. Nyt Ashley oli vain entistä näkymättömämpi muiden silmissä.

[hewwo]

Pojan näköinen, pitkähiuksinen mies oli juuri hetki sitten noussut pienen piilopaikkansa sängyltä. Aurinko paistoi suoraan sängylle, oli lämmintä, mikään ei voinut enää pitää häntä sängyssään.
Nuori maagikko venytteli raajojaan ja hymyili auringolle. Onneksi aurinko paistoi. Sade olisi ollut ikävää miehen asunnon puolesta - sehän oli vain kattoterassi. Ei ollut mitään pään päällä suojaamassa, paitsi tietenkin hieman kulunut ja reikiintynyt pressukatos, jonka Jali ripusti yleensä sateisella säällä asuntonsa suojaksi. Käveleminen silloin ei ollut kovinkaan mahdollista - korkeutta jäi vain jotain metri ja ehkä parikymmentä senttiä.

Jali katseli asuntoaan ja mietti mitä tänään voisi okein tehdä. Ehkä hän voisi taas harjoitella ilmestymistä. Jospa hän osaisi vihdoinkin ilmestyä ihan lattialle, eikä kattoon - tai edes oikeaan paikkaan. Peri kertaa hän oli osannut ilmestyä juuri oikeaan kohtaan, mutta suurimmaksi osaksi hänellä saattoi heittää muutamasta metristä muutamaan kilometriin.
Jalius käveli keskelle huonettansa ja sulki silmänsä. Keskittyi ajattelemaan uutta kaupunkia, omasta asunnostaan noin muutama kilometri isolle kadulle, ja siitä hieman eteenpäin ostoskeskuksen taakse. Sinne olisi hyvä ilmestyä.
Jali puristi kätensä yhteen ja mumisi jotain kuulumatonta.

Hän tunti jalkojensa irtoavan maasta, ja kääntyvän ylösalaisin. Jo siinä vaiheessa hän tiesi epäonnistuvansa. Hän tulisi taas ilmestymään jostain sisätilasta, katosta roikkuen.
Kului tasan kaksi sekuntia. Sen ajan Jali pyöri jossain näkymättömissä, lämpimän virran mukana.

Thump.
Suuri valkoinen silinteri hattu tipahti potilashuoneen sängylle. Pitkät, vaaleat hiukset näkyivät hieman hatun yläpuolella.
Herra oli ilmestynyt sairaalaan. Hän seisoi ylöalaisin huoneen katosta katsellen ihmetellen ympärillen.
Hän näki tutun naaman. Ensimmäisen henkilön jonka hän tapasi Tuonpuoleisessa. Ashleyn.
Jali virnisti ja hyppäsi sitten alas sängyn viereen.
"Hei Ashley."

[saalistaja]

Haamutyttö huokaisi hieman, kääntäen katseensa valkeasta sairaalasängystä huoneen ikkunaan, josta auringonvalo vääjäämättä puski läpi. Hetken aikaa hän kerkesi pohtia omia syvällisiä turhuuksiaan, jotka yleensäkin riippuivat samojen aiheiden ympärillä, kunnes jotain varsin yllättävää tapahtui. Ashley ei ollut laisinkaan varautunut Jaliuksen äkilliseen ilmestymiseen ja säikähti tämän takia kahta kauheammin, tavoittaen hätääntyneellä katseellaan ensin valkoisen silinterihatun ja sitten pitkien hiuksien kautta pojan. Tyttö tunnisti Jalin lähes saman tien, mutta ensimmäinen reaktio, jonka hän oli saanut, oli piiloutuminen. Ja sitä oli myöhäistä perua. Joten tyttö kerkesi läikähtää säikähtäneenä näkymättömäksi, kunnes sai itsensä kuriin parin sekunnin jälkeen ja ilmestyi taas omalle paikalleen, katsoen nyt vieläkin hieman säikähtäneenä, mutta nyt enemmänkin yllättyneenä, sängyn vierelle loikannutta Jalia.
"Hei Jali", haamu sanoi hennolla äänellään, joka oli käynyt sille itselleen jo vieraaksi pitkän vaikenemisen myötä. Vaaleatukka yllätti itsensä myös kohottamalla kasvoilleen ohuen hymyn.

[hewwo]

"Anteeksi... Taisin säikyttää sinut..."
Jali punastui hieman ja nosti valkoisen silinterinsä päähän, kuin piiloutuakseen sen alle.
"Mitäs sinä täällä teet?"
Jali kysyi ja istahti sängylle. Olipa se mukavan pehmeä sänky! Jali pompautti itseään siinä parin kerran hymyillen lapsellisesti.

Taaskaan hän ei ollut onnistunut ilmestymään oikeaan paikaan - ja normaalisti, ei ylösalaisin! Kumpa tuonpuoleisessa olisi jokin muu maagikko, jokin mestari, joka voisi kouluttaa Jalin loppuun. Pojan opinnothan olivat jääneet kesken - siis sen takia kun hän kerkesi kuolla ennen opintojen loppumista. Ja kyllähän hänen olisi pitänyt jo suurinpiirtein olla käynyt jo kaikki taikaopit loppuun... Mutta Jali oli ollut vain niin vilkas lapsi, ettei hän jaksanut aina kuunnella ja totella mitä mestarilla oli sanottavana. Mutta se tärkein, minkä hän oli oppinut mestarilta, oli kyky pitää hermonsa kurissa, pitää se paha puoli hänessä poissa. Demonipuoli. Aina kun hän käyttäytyi jotenkin epäjalimaisesti, hänestä tuli sa paha demoni, joka ei muistuttanut yhtään Jalia. Jali oli huomaavainen, kiltti, kohtelias, iloinen... Mutta aina kun hän oli vihainen, surullinen, ilkeä tai itsekäs - hän oli taas se toinen olento.
Jali ei ollut kyllä koskaan tajunnut sitä mikä hän oikeastaan oli. Oliko hänessä kaksi sielua? Vai oliko hän vain outo? Kaksijakoinen persoona? Se toinen puoli kyllä väitti hänelle, että Jali oli väärässä ruumiissa, että Jalin vartalo kuuluikin oikeasti Demonille. Mutta oliko demoneihin uskomista? Sitä hän ei tiennyt...
Nyt piti vain varoa käyttäytymästä taas tyhmästi.

Jali taputti sänkyä hymyillen Ashleylle.
"Istu alas. Jutellaan nyt kun vihdoinkin tavattiin."

[saalistaja]

Ashley siirsi painoaan jalalta toiselle, katsellen haaleilla silmillään niitä ollenkaan räpäyttämättä sängylle istahtavaa poikaa. Tyttö hymyili hennosti toisen anteeksipyynnölle ja pudisti sille päätään. Haamu oli vain turhan säikky, koska oli aivan liian usein yksin. Toisen kysymykselle Ashley kallisti mietteliäänä päätään, räpyttäen nyt hieman hämmentyneenä silmiään.
"Hmh... minä en oikeastaan tiedä", tyttö tyytyi lopulta sanomaan arasti, kietoen kädet huomaamattaan ympärilleen.

Vaaleatukka näytti yllättyneeltä toisen kysymyksen johdosta, hymyillen hieman hämillään. Ensiksi Ashley meinasi sanoa jotain vastaan, mutta hymähti sitten heikosti ja istahti Jalin vierelle, pitäen käsiään edelleen tiukasti ympärilleen kiedottuina. Haamun oli välillä hankala määritellä kykyä, jonka avulla hän kulki seinien ja muitten esineiden läpi. Siitä huolimatta Ashley kykeni istuutumaan sängylle, mutta halutessaan hän kykeni myös menemään sen läpi. Hieman hämmentyneenä tästi tyttö räpytteli silmiään ja hymyili toiselle.
"Miten... miten tulit tänne?" hän kysyi hieman ujosti, vilkaisten hiustensa lomasta kattoa. Toinen oli ilmestynyt jostain aivan kuin tyhjästä, eikä tyttö ollut kerinnyt varautua yhtään. Oliko poika aikaisemmin puhunut jostain sellaisesta? Ashley ei kyennyt muistamaan.

[hewwo]

Poika näytti erittäin onnelliselta kun Ashley istui kuin istuikin hänen viereensä juttelemaan. Jali kääntyi kiinnostuneena tyttöä päin ja naurahti toisen kysymykselle. Kaiken kruunasi kun tyttö tuijotti kattoa epäuskoisen näköisenä.
"Yritin taas ilmestymis taikaa.. En ole varmaan ikinä onnistunut siinä! Se on niin epäreilua. Mutta onneksi ilmestymistaika rikkoo painovoiman kehostani, niin en ainakaan putoa alas... Se vasta olisi ikävää. Mutta hattuni... Se taitaa ylittää painovoimattomuusrajan, sillä se aina putoaa."
Jali kikatti hieman ja katsoi itsekin kattoa. Jotenkin hänestä tuntui ettei asia ollut tytölle yhtä itsestäänselvä kuin Jalille... Vaikka Ashley pystyikin kulkemaan juttujen läpi, niin ei se välttämättä tarkottanut sitä, että Ashley tajuaisi taikuudesta ja magiasta kovinkaan paljoa...
Jali katseli haamutyttöä surullisesti.
"... Et kai ole ollut kovin yksinäinen viimeaikoina?"

[saalistaja]

Haamutyttö vilkaisi vielä kerran hieman ihmeissään kattoa kuunnellessaan Jalin sanoja, hymyillen sitten. Se muisti toisen tekemän taian aikaisemmin. Ashleyn näkökulmasta Jali oli varsin taitava - lukuunottamatta sitä, että ilmestymistaika meni aina hieman metsään. Mutta sekin oli vain pieni virhe tytön mittapuulla. Hän hymyili Jalille ja tunsi, miten kauan siitä olikaan kun hän oli viimeksi hymyillyt. Samalla poika kysyi jotain, joka sai Ashleyn naurahtamaan hieman pakotetusti ja pudistamaan päätään. Silloin vaaleatukka kuitenkin tunsi, ettei kykenisi enää kertomaan sitä samaa valetta, jonka oli käyttänyt jo luultavasti loppuun. Tytön naurahdus loppui syvään huokaisuun ja hänen kasvonsa vakavoituivat.
"Tosiasiassa, sinä olet ensimmäinen henkilö, jonka olen tavannut .. ikuisuuksiin. En tiedä, miten aika kulkee täällä, koska se ei näy minussa mitenkään", tyttö selitti hieman surumielisesti, silmäillen haalealla katseellaan huoneen valkoista lattiaa.

[hewwo]

Poika hymyili säteilevästi tytölle. Tytön ilmoittaessa sitten surullisen totuuden, Jalin ilmettä olisi silloin voinut tulkita monella tavalla. Pojan ilme näytti järkyttyneeltä, surulliselta, epäilevältä, pettyneeltä... Hän ei osannut oikein uskoa tytön sanoja. Miten noin mukava tyttö pystyi piilottamaan itsensä muilta?
"Mutta... Miksi? Tai siis... Kamalaa."
Jali halasi tyttöä anteeksipyytäväisellä eleellä, hymyili sitten taas ja otti varovasti toisen käsistä kiinni.
"No sittenhän meidän täytyy tehdä jotain kivaa! Mitä sitä yksin muka voi tehdä?"
Maagikko virnisti leveästi ja nousi sängylle seisomaan.
"Mitä leikkejä osaat?"

[saalistaja]

[[ Aa voi tämäkin peli jää kesken >: mutta valitettavasti poistan Ashleyn hahmokaartistani epäinspauksen vuoksi, joten pahoitteluni ja kiitokset pelistä. ]]