Post by Koji on Jul 30, 2009 12:17:43 GMT 2
Kojia harmitti tosiaan yksinäisyys, kun oli ollut jo aika kauan täällä ja ei ainuttakaan kunnon ystävää tullut. Ihan outoa porukkaa, kun kaartoi kaikkia vähänkin oudonnäköisiä. Vaikka olihan täällä nyt, vaikka minkälaista väkeä. Vampyyreja, ihmisusia, furryja, puhuvia eläimiä, henkiolentoja... Joten ei nyt yksisiipinen tyttö pitäisi kovinkaan paljoa järkyttää. Ainakaan hän ei menisi pakoon sellaista erikoisempaa tyyppiä. Onhan hän ollut vampyyrinkin seurassa, joten ei oikein mikään siitä pahene. Ja täällä oikeastaan on ihan mukavan jännittävää elää. Harvoin vain silti törmäsi sellaisiin, jotka ajattelivat samalla tavalla. Omituisesti, kun Koji ajatteli tästä maaimasta. Eritavalla, kuin kukaan muu. Hänen mielipiteensä usein erosi muitten omista.
Yksisiipinen katsoi Magnusta. Ei kai hän sanonut mitään väärin? Huh, ei sittenkään... Toinen kertoi. Se helpotti hieman tyttöä. Veli siis... Mitähän oli tapahtunut? Ei Koji ruvennut sitä utelemaan, jos kerran hilleri ei kertonut asiaa loppuun. Sen täytyi siis olla aika arka paikka. Koji oli aina tahtonut itselleen isoveljeä. Sellaista mukavaa isoveljeä, jonka kanssa olisi voinut olla aina ja joku joka tukisi, joku jolla olisi aina aikaa. Mutta eipä sillä olisikaan enään mitään väliä, vaikka veli olisi. Hän oli nyt kuollut ja kestään tutusta ei ollut tietoakaan.
Kun Magnus ehdotti ystävinä olemista tytön ilme kirkastui. "Joo, ollaan vain." hän hymyili iloisesti. Ensimmäinen ystävä saatu. Ei sillä ollut mitään väliä, vaikka Magnus oli hillerin hahmossa. Ei haitannut ollenkaan, kun olihan tämä oikeasti ollut ihminen ja ei muutenkaan haittaisi tätä ystävyyden alkua.
Koji katsoi taivaalle päin ja huomasi nuo uhkaavat pilvet.
"Hmm... En tiedä, mutta parasta mennä etsimään." hän sanoi vähän ajan päästä ja laski katseensa hilleriin.
"Haluatko kävellä itse, vai kannanko sinut tai jotain..." hän kysyi. Koji ajatteli, ettei Magnus pakosti tahtoisi kävellä, kun olihan tällä nyt pienet jalat ja pitkät matkat varmasti rasittivat. Ja ei siitä kantamisesta olisi edes mitään haittaakaan.
-----------------------------
kerrankin inspasi jotenkin xD
Yksisiipinen katsoi Magnusta. Ei kai hän sanonut mitään väärin? Huh, ei sittenkään... Toinen kertoi. Se helpotti hieman tyttöä. Veli siis... Mitähän oli tapahtunut? Ei Koji ruvennut sitä utelemaan, jos kerran hilleri ei kertonut asiaa loppuun. Sen täytyi siis olla aika arka paikka. Koji oli aina tahtonut itselleen isoveljeä. Sellaista mukavaa isoveljeä, jonka kanssa olisi voinut olla aina ja joku joka tukisi, joku jolla olisi aina aikaa. Mutta eipä sillä olisikaan enään mitään väliä, vaikka veli olisi. Hän oli nyt kuollut ja kestään tutusta ei ollut tietoakaan.
Kun Magnus ehdotti ystävinä olemista tytön ilme kirkastui. "Joo, ollaan vain." hän hymyili iloisesti. Ensimmäinen ystävä saatu. Ei sillä ollut mitään väliä, vaikka Magnus oli hillerin hahmossa. Ei haitannut ollenkaan, kun olihan tämä oikeasti ollut ihminen ja ei muutenkaan haittaisi tätä ystävyyden alkua.
Koji katsoi taivaalle päin ja huomasi nuo uhkaavat pilvet.
"Hmm... En tiedä, mutta parasta mennä etsimään." hän sanoi vähän ajan päästä ja laski katseensa hilleriin.
"Haluatko kävellä itse, vai kannanko sinut tai jotain..." hän kysyi. Koji ajatteli, ettei Magnus pakosti tahtoisi kävellä, kun olihan tällä nyt pienet jalat ja pitkät matkat varmasti rasittivat. Ja ei siitä kantamisesta olisi edes mitään haittaakaan.
-----------------------------
kerrankin inspasi jotenkin xD