Suojapaikka

[Aeris]

[Ei ole häirinnyt, koeviikko taas edessä, joten omakin aika ja jaksaminen saattavat olla kortilla.]

”Se on latinaa. Siitä on jo aikaa kun olen viimeksi kuullut kappaleen, jossa sanat esiintyvät. Karkeasti se voidaan kääntää ’kohtalo- armoton ja tyhjä’. En juurikaan osaa kieliä, sanan sieltä ja toisen täältä”, Boyko rapsutti leukaansa peukalonkynnellään. Koulussa kuitenkin juuri kielet olivat olleet hänen rakkautensa. Hän puhui lähes aksentittomasti englantia, ranskaa ja romaniaa. Espanjasta hän osasi turistialkeita ja italiaksikin tilata taksin päästäkseen lentokentältä hotelliin.

Tytön vastauksen kuultuaan Boyko naurua muistuttavan hymähdyksen. Itsekeskeinen narsisti sai hellittää ainakin hetkeksi hänen mielestään. Kuluneena aikana Tuonpuoleisessa hänen oli muuttunut yhä helpommaksi kontrolloida persooniaan. Asiaa auttoi se, että yksi henkilö oli aina tietoinen ympäristöstä ja luonteenpiirteet vaihtelivat. Tarkasti katsova ihminen saattoi huomata pienen pehmenemisen piirteissä. Korvien asento muuttui ja silmistä tuli lämpimämmän näköiset. Tutut elävien maailmasta olisivat saattaneet tunnistaa muotoaan muuttaneen Boykon tässä tilassa.
”Sisua sinussa ainakin piisaa, on se kai myönnettävä”, äänikin oli muuttunut pehmeäksi ja hauskaksi. Amerikkalaiselokuvissa sellaisen äänen omistaja oli aina se kultainen naapurinpoika, joka loppujen lopuksi sai tarinan sankarittaren ilkeältä urheilijapojalta.
”Koko nimeni on Boyko Eszes. Kuollessani olin 19 vuotta enkä ole käynyt armeijaa. Katkaisin jalkani juuri ennen palvelukseen astumista. Isäni ansiosta opin sen ettei ketään lyödä suutuspäissään tai maassa maatessa. Kuolin ammuttuani vanhan akan kissan ja sain siitä hyvästä veitsen selkääni. Tuonpuoleisessa aloin hankkimaan elantoni varastelemalla ja myymällä niitä eteenpäin. Nykyään elelen mukavasti kerrostaloasunnossa kohtuullisen hyvällä paikalla, sillä yksityisyritykseni maksaa hyvää palkkaa”, viimeisen hän totesi vinosti hymyillen.
”Entäs sinä. Kuinka päädyit tänne”, Boyko nojasi taaksepäin ja heilautti kättään suureleisesti.

[huyana]

[Okei tuota, enää en keksi edes kehnoja tekosyitä jumitukseeni, enkä uskalla luvata edistystä jatkossakaan o__o' Anteeksi hurjasti!]

Kerensa ilahtui huomatessaan seuralaisensa rentoutuvan. Se sai tytön tuntemaan itsekin olonsa hieman vapaammaksi, eikä häntä hävettänyt niin paljoa kuin vielä hetki sitten. Hän nojasi kätensä pöytää vasten, jääden kuuntelemaan Boykon sanoja mietteliäänä. Ympäröivä hälinäkin tuntui rauhoittuneen, tai ainakaan Kerensa ei enää noteerannut sitä.
Kerensa virnisti vastaukseksi Boykolle, laskien katseensa pöydän pintaan. Ehkä hän oli sisukas, mutta ei ainakaan tahdikas käytökseltään. Isä olisi hävennyt silmät päästään, jos hän olisi nyt nähnyt tytön.
Boykon pieni elämänkertomus herätti tytön mielenkiinnon. Mutta armeija, mikä se sellainen oli? Jos sitä käydään, niin onko se jokin... rituaali? Palvelukseen astuminen ei kuitenkaan kuulostanut rituaaliin viittaavalta. "Tuota, tämä on varmaan tyhmä kysymys, mutta mikä on armeija? En ole koskaan kuullut sellaisesta", tyttö lopulta myöntyi kysymään Boykolta, päätään kallistaen.
Niin, Kerensan tarina. Tyttö nojautui itsekin taaksepäin, aivan kuin hän olisi juuri kuullut Boykolta suuren salaisuuden. Kerensa laski sirot kämmenensä syliinsä, jääden tuijottamaan niitä vaitonaisesti. Ruskeat hiukset valahtivat olkapäiden takaa verhostamaan hänen kasvojaan.
"Oikeastaan minun tarinani on melko typerä. Asuin äitini ja isäni kanssa pienessä mökissä, kunnes äitini sairastui ja kuoli. Elelin isäni kanssa onnellista elämää, kunnes eräänä myrkyisenä yönä karkasin ulos leikkimään ja tipuin mereen, hukkuen. Siinäkin vain osoitin oman kurittoman ja hölmön luonteeni", tyttö naurahti kepeästi, nostaen nyt kasvonsa Boykoon. Hänen suupielensä olivat taipuneet ilkikuriseen hymyyn, mutta katseessa oli selvää haikeutta. Hän todella kaipasi perhettään. "Nyt olen asunut Tuonpuoleisessa jo hyvän aikaa, varastellen elääkseni. Ja alaspäin vain vajotaan", tyttö pyyhkäisi hiuksensa takaisin olkapäiden taakse.
"Saanko kysyä, millaista työtä teet? Ehkä minunkin olisi aika tehdä täysin rehellistä työtä selviytyäkseni, rötöstely ei oikein vastaa käsityksiäni oikeasta."

[Aeris]

[Ei haittaa, näin kesällä meikäläisenkin jaksaminen koneen kanssa voi olla kortilla. Mm. töiden, sään ja opiskelun takia :/ ]

Boyko mietti kuinka selittäisi itselleen selviä asioita. Tiedät asian abstraktin merkityksen, mutta et kuitenkaan osaa selittää sitä kunnolla. Pieni murahdus karkasi hänen kurkustaan miettiessään sopivaa selitystä.
"Kotimaassani miehillä on tietyssä iässä velvollisuus suorittaa sotilaspalvelus. He ovat sotilaina jonkin aikaa ja pääsevät takaisin siviiliin. Sodan syttyessä he ovat velvollisia puolustamaan maata, jossa asuvat. Kun heistä tulee sotilaita, sitä kutsutaan palvelukseen astumiseksi."

Boyko heitti vasemman jalkansa oikean päälle ja tuki itsensä vasempaan reiteen. Tilanne ei vaatinut pitkää paikallaan pysymistä, joten miksi suotta istua tikkuna. Poika nautti liikkeestä. Jopa kuoleman jälkeen fyysinen rasitus sai aikaan tunteen, että oli todella elossa. Huvittavinta oli, miten tunne oli voimistunut Tuonpuoleiseen saapumisen jälkeen. Kerensa tuntui suorastaan hehkuvan senhetkistä tunnettaan. Ihailtavaa naiiviutta. Ehkä hän joskus oli ollut samanlainen, mutta Tuonpuoleisen kadut olivat murtaneet hänet nopeasti ja kasvattamaan kuoren ympärilleen. Joskus se oli vaivannut häntä, muttei enää.

Kerensan lopettaessa tarinansa pojan kieleltä aikoi luikahtaa jokin ivallinen kommentti. Kuitenkin hän muisti aikomuksensa olla edes hiukan mukava ja nielaisi tulevan lauseen. Sen sijaan hän siirsi kättään leukansa alta ja taputti etusormellaan nenänpieltään. Samalla kasvoille piirtyi tutun kissamainen virne.
"Riippuu kuinka rötöstelyn ajattelee. Luultavasti ne rikkaammat ovat hankkineet itse omaisuutensa jollain kepulikonstilla. Moraali on varsin taivutettavissa oleva asia. Suurimmalla osalla siihen riittää riittävä summa rahaa, jäljelle jäävät ovat pelkureita. Pieni osa pitää päänsä vain koska kokee kantansa oikeaksi", hän sanoi.
"Sanottakoon, että toimin eräänlaisena yksityisyrittäjänä. Välitän käsiini saamaa tavaraa taas eteenpäin. Sillä tule melko mukavasti toimeen", Boyko tiesi että tämänlaisissa paikoissa seinilläkin oli korvat. Hän ei halunnut päätyä lainvalvojien kynsiin, jos joku päättäisi lörpötellä. Tähän asti hän oli pärjännyt todella hyvin, jos muut kuin hänen välikätensä eivät tienneet kuka arvotavaran ryöstäjä oli.

"Sinulle voisin ehdottaa jonkin paremman alueen kahvilaa tai myymälää. Luultavasti joku lempeämpi teepuodinpitäjä voisi hyvinkin ottaa sinut suojiinsa. Kadut eivät todellakaan ole paikka sinunlaisellesi olennolle", Boyko esitti oman arvionsa. Ja omasta mielestään vielä turhankin kohteliaasti. Kerensa muistutti häntä liikaa elossa olemisesta. Kirottu sentään. Toisaalta tämän jälkeen hän ei varmaan koskaan törmäisi enää tyttöön, joten ehkä hän voisi antaa tämän kerran vain olla.

[huyana]

[Seuraavan reilun kolmen viikon aikana olen taasen tien päällä, joten en usko ehtiväni roolailemaan kovinkaan aktiivisesti. Tosin eipä taida olla mitään muutosta aikaisempaankaan aktiivisuuteeni verrattuna 8'D]

Sotilaita... Se kuulosti uhkaavalta. Eikö ollut aika vihamielisyyksiä herättävää jo etukäteen kouluttautua sotimaan, vaikka sotaa ei olisikaan? Siinähän kansojen välisten välien luulisi vain kiristyvän. Kerensa ei ollut koskaan ymmärtänyt, miksi eri ihmisten välille piti kehitellä maantieteellisiä tai uskonnollisia rajoja. Ihmiset olivat kuitenkin ympäri maailmaa aivan samankaltaisia, oli naurettavaa sotia vaikkapa naapurikylän kanssa. Siitähän koitui haittaa vain molemmille osapuolille. Tyttö ei kuitenkaan maininnut mielipiteistään mitään Boykolle, jos mies vaikka pitäisikin tätä armeijaa hyvänä käytäntönä. Vaikka toisaalta, eihän mies ollut käynyt armeijaa, hmm...
Kerensa antoi kuitenkin epäilevän katseensa puhua puolestaan.

Kaikki Boykon sanoma kuulosti järkeenkäyvältä ja älykkäältä. Tosin miehen sanoissa oli havaittavissa jotain katkeruutta muita kohtaan, epäilyä. Tosin mistäpä Kerensa tietäisi, olivatko todella ne elämänsä kroisoksetkin hankkineet omaisuutensa kieroilulla. Ehkä niin olikin. Elämä oli täynnä vääryyksiä, tyttö mietti katseensa vaeltaessa ympäri pubia.
Boykossa oli kuitenkin kaiken karskiuden ja etäisyyden alla jotain muutakin, kuin katkeruutta. Kerensan vihreät silmät kääntyivät tuijottamaan tiiviisti Boykon silmiin, kuin yrittäen peilata niistä miehen sisimpään. Olikohan mies koskaan yksinäinen? Ainakin toinen oli antanut puheillaan ymmärtää, ettei juurikaan viettänyt aikaansa muiden seurassa. Mies taisi olla yksinäinen susi, oman elämänsä herra. Itsenäinen, elämässä pärjäävä - mutta yksinäinen?
Kerensa hymyili kiusaantuneena Boykon sanoille. Vaikka häntä kieltämättä ärsytti tapa, jolla Boyko puhui hänestä kuin avuttomasta pikkulapsesta, niin häntä myös imarteli miehen huolehtivaisuus. Tahatonta sekin lieni, mutta miellytävää.
"Saanko kysyä millaiselle olennolle Tuonpuoleisen kadut mielestäsi oikein sopivat? Mielestäni tämä ei ole oikea paikka vetää hätiköityjä johtopäätöksiä kenenkään kyvyistä selviytyä täällä, tämä paikka on täynnä yllätyksiä", Kerensa virnisti. "Usko pois, edes minä en ole niin avuton, kuin tällä hetkellä saattaa vaikuttaa. Itseasiassa olen erinomainen metsästäjä, vaikka itse sanonkin. Mutta Boyko, onko sinulla mitään, hmm, erikoistaitoja?" Tytön katse oli vilpittömän utelias.

[Aeris]

Boyko vastasi katseeseen silmäänsä räpäyttämättä. Pää hieman kallistettuna ja korvat aavistuksen riippuen pojan olemus huokui yhä itsekeskeisyyttä, joka oli kuitenkin vähentynyt tapaamisen alusta. Kissankeltaiset silmät peilasivat Kerensan vihreisiin haastavasti. Näetkö jotain? Vai kuvitteletko löytäväsi vain?

Puoliksi juotu kahvi oli unohdettuna kupissaan Boykon edessä. Ympärillä osa asiakkaista oli vaihtunut, osa sammuneista retkottti pöydillä ja muutama oli käyty heittämässä ulos. Ruuanhakukeikasta oli tullutkin paljon mielenkiintoisempi mitä hän oli odottanut. Ulkona sade oli tainnut jo lakata, mutta Boykoa ei vielä huvittanut vielä lähteä. Kunnon keskustelusta jonkun kanssa oli jo jokin aika. Tytössä oli sisua. Itsetietoinen hymy pyrki taas hänen huulilleen. Kuka tahansa nainen ja useimmat miehistä lankesivat pieneenkiin kehuun. Sitten olivatkin ne naiset, jotka haistoivat pienestäkin palaneen käryä ja pamauttivat sillä mitä käsiinsä saivat.

”Älä käsitä sanojani väärin. Kyse ei ole fyysisestä kovuudesta tai missä selviytyy. Kadut eivät ole kenenkänä paikka. Sinne päätyvät ja jäävät ne, jotka särkyvät sisältä. Sen jälkeen ratkeaa kuinka hyvin selviät. Joko alat taistella mistään välittämättä tai olet mennyttä. Ne jotka on särjetty särkevät ne, joilla olisi vielä toivoa”, Boyko sanoi katsellen tyttöä yhä silmiin. Jopa hänen omiin korviinsa sanat kuulostivat kylmästi lausutuilta. Muistojen kipu ei vihlaissut, kun niiden ei antanut. Ensimmäiset viikot Tuonpuoleisen kaduilla muistuivat fyysisenä kipuna. Toisaalta hän oli ollut koko touhusta muutenkin aivan sekaisin. Korvat painuivat hetkeksi aavistuksen luimuun, mutta palasivat taas pystyyn hallinnan palatessa.

Erikoiskykyjä? Boyko silmät levisivät hetkeksi hämmästyksestä. Sitten hän purskahti heleään nauruun. Pahuksen 13-vuotiaan pojan keho, joka ei tiennyt murrosiästä mitään.
”Oh”, hän tokaisi ja hieraisi kämmempohjalla silmäänsä.
”He, en olekaan mitään muuta kuin luonnonoikku. Sanovatko nämä mitään?” Boyko osoitti korviansa ja heilautti niitä vahvistaakseen sanojaan.
”Tai nämä?” hän osoitti silmiään.
”Olen fyysisesti osin kissa. Henkisesti vain hullu. Entäs sinä? Jotain erikoista itsessäsi?”

[huyana]

[Arr, anteeksi, mutta pakko vetää kerensa pois pelistä ;___; Peli-intoni ei lukuisista yrityksistä huolimatta oikein noussutkaan. Todennäköisesti myös eroan lähipäivinä Tuonpuoleisesta, mutta mietin vielä pari päivää. Kiitoksia kuitenkin peliseurasta ja anteeksi vielä kerran! ^^']