This is how I disappear [off]

[saalistaja]

[[Zahuria kaipaisin tänne : 33]]

Lehtimetsä oli varsin viihtyisä paikka näin aamusta. Linnut lauloivat iloisina metsän puissa ja erilaiset pienet eläimet luikahtelivat pesiinsä ja taas ulos etsiessään ruokaa. Metsä oli peräti niin rauhallinen ja kaunis paikka, että tuskin kukaan uskoisi löytävänsä sieltä niinkään turmeltunutta otusta kuin Arethusa oli. Punaiset silmät tiiviisti kiinni puristettuina ihmissusi makasi erään vattupusikon keskellä, välittämättä kiusallisista piikeistä, jotka yrittivät pistellä sitä sen paksun nahan läpi. Naaras ei ollut varma, miksi oli päätynyt juuri tänne pirteään ja lämpimään paikkaan, mutta se oli sataprosenttisen varma, että juuri siellä se ei olisi halunnut olla. Luultavasti susi oli yrittänyt piiloutua jälleen kerran ulkomaailmalta, kaivaten omaa rauhaa ja saapuen sitten tähän metsään. Tosin, silloin oli ollut yö ja metsä oli ollut paljon synkempi ja rauhallisempi. Nyt se kävi Aretin hermoille. Korviaan auringolle luimistellen naaras makasi paikoillaan, yrittäen kätkeytyä pusikoitten sekaan, toivoen että jäisi piiloon ei-toivotuilta katseilta. Valkomerkki huokaisi pienesti, ilmeen sävyn muuttuessa samalla surulliseksi. Näinkö se tulisi viettämään koko surkean loppuelämänsä? Piileskellen katseilta, yksin ja siitä tuskissaan. Ei. Ei näin. 'Mutta mitä voin enää tehdä?' Arethusa puristi hampaansa tuskaisesti yhteen, yrittäessään estää yksinäisen kyyneleen valumista.

[Koji]

Toinenkin yksinäinen asteli metsässä. Hyvin nuorelta näyttävä poika, iäksi voisi arvioida korkeintaan 11 vuotta. Mutta se oli enemmän ihan aikuinen hän oli, mutta tosin oli lapsi mieleltään ja ulkonäöltään. Ikäänsä ei kerrokkaan koskaan kellekkään, teeskentelee vain ettei tiedä sitä. Langan laiha kaivoi taskustaan sämpylän puolikkaan minkä hän oli varastanut edellisenä päivänä. Ja päässyt helposti pakoon, koska oli nopea. Hän tiesi hyvin, että varastaminen oli väärin, mutta nälkä pakotti tekemään sen. Zahur ei tahtonut enään kärsiä nälkää. Za otti pienen sämpylästään ja söi sen, tätä oli säästettävä. Se saattaisi olla viikon ruoka.
Poika värisi kylmästä. Kunnon vaatteita ei ollut, tai ainakaan tähän keliin. Hän aivastikin. Kannattaisi varmaan varastaa uusi takkikin, koska ei tässä pärjätty. Olisi mukavampi hankkia se, pitäisi varmaan kysyä joltain, että voisiko tehdä jotain työtä, että saisi sitten vaikka sen takin. Mutta Zahur oli väsynyt työntekoon ja oli liian heikko raskaaseen työhön. Egyptiläispoika pysähtyi vattupuskan lähelle missä Arethusa oli. Nojasi puuhun ja huokaisi. Katse nousi taivaalle. Tuskin kukaan kaipasi häntä tuskin kukaan huomasi edes, että hän oli kadonnut. Za tekisi melkein mitä tahansa, jos saisi perheen tai edes hyvän ystävän, joka auttaisi ja ottaisi suojaan. Kaduilla ei ole mukavaa elää. Hän ei ollut vielä laisinkaan havainnut toista läsnäoliaa.

[saalistaja]

Ihmissusi oli niin uppoutunut omaan surkeuteensa, että ei myöskään havainnut metsässä liikkuvaa poikaa. Arethusa piti silmänsä visusti kiinni, mutta pakottautui avaamaan ne kohdatakseen auringonvalon, joka siivilöityi pusikon lävitse. Samalla se havaitsi pusikon eteen pysähtyneen hahmon, joka peitti puolet valosta, jonka oli määrä sattua naaras silmiin.
'Arvelinkin, että kuulin jotain aikaisemmin', susihahmoinen otus ajatteli luimistaen ponnettomasta valkomerkkisiä korviaan. Hetken aikaa toista tähyiltyään ihmissusi päätti kuitenkin näyttäytyä - kivuliaasta auringosta huolimatta - ja odottikin hetken aikaa, kunnes tarpeeksi suuri pilvi lipui hitaasti auringon eteen, peittäen sen sitten vihdoin kokonaan. Samalla hetkellä Arethusa työntyi eteenpäin pusikon lävitse ja ilmestyi esiin Zahurin vasemmalta puolelta kuin karmean painajaisen irvikuva. Susi ravisti päähänsä takertuneen piikikkään oksan pois ja käänsi sitten punaiset silmänsä poikaan, silmäillen tätä jokseenkin uteliaasti, mutta silti esittäen välinpitämätöntä. Ihmissusi tajusi olevansa vain puoliksi esillä puskasta ja repi sitten jalkansa ja lopun ruumiinsa perässään esiin, ravistellen hieman sysimustaa turkkiaan. Verenpunainen katse nauliutui taas vieraaseen, mutta Aret ei varsinaisesti tehnyt elettäkään liikahtaakseen, se vain seisoi paikoillaan tukevasti kaikilla neljällä jalallaan ja huomasi samalla olevansa reilusti isompi kuin tuo tuntematon poika. Naaras luimisti hieman korviaan tälle havainnolle, mutta ei ajatellut sitä sen enempää.

[Koji]

Za huokaisi. Olisipa oikeastikin koti minne mennä, kun kaipaa suojaa. Hän tahtoi kodin ja perheen, mutta molemmat tuntuivat aivan liian kaukaisilta. Oli vain hyväksyttävä siis, että ei koskaan saataisi kotia. Muttei se tuntunut oikealta. Ei se olisi reilua, kun muillakin on tai ollut. Hän pelkäsi myös koko ajan, kun kuolema saattoi tulla milloin tahansa. Mutta ei näinkään voinut elää.
Kuullessaan rapinaa ja ääniä vasemmalta puoleltaan pojan katse osui äkkiä sinne. Pelko valtasi hänet oitis, ei hän voinut tietää, että mitä toinen tahtoi ja se teki tästä pelottavaa. Za melkein peruutti pari askelta ja epäonnekseen kompastui ja kaatusi takamukselleen.
"P-pyydän... Äl-älä ta-tapa minua..." poika tekelteli, kun pelkäsi. Lähinnä toisen ulkonäköä.
"Teen mitä vain."

[saalistaja]

Ihmissusi tuijotti säikähtänyttä Zahuria, antaen katseensa pysyä kylmän kovana. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun se näki säikähtäneet ilmeet jonkun havaitessa sen. Ei ollut ensimmäinen kerta ja Aret oli jo pakottamalla tottunut siihen. Kuitenkin, sen sisintä sattui nähdä nuo pelokkaat ilmeet. Miten erilainen se olikaan ihmismuodossaan, niin erilainen, että kukaan tuskin säikähtäisi sitä. 'Mikä sääli, etten voi koskaan enää palata entiseen.' Arethusa keskittyi taas maassa makaavaan Zahuriin ja pudisti tuolle syvään huokaisten päätään. Valkomerkki rentoutti itsensä ja istahti paikoilleen, kohoten kuitenkin reilusti toisen yläpuolelle. Se halusi osoittaa, ettei toivonut mitään pahaa toiselle. Luimistetut korvat kuitenkin kertoivat, että se ei ollut kuitenkaan mielissään tapaamisesta. Naaras piti tiukasti kiinni puhumattomuudestaan ja keskittyikin tuijottamaan poikaa punaisilla silmillään.

[Koji]

Zan pelko rupesi hieman laskemaan. Eikö toinen teekkään hänelle mitään? Hän oli oppinut varomaan ja pelkäämään melkein kaikkia. Syynä lähinnä ne Faaraon ihme soturit, jotka pitivät orjia kurissa. Sellaista kurjaa elämää poika eli... Ei nytkään kurjuus oikein ole loppunut. Nälkä oli lähes sietämätön, ei ollut mukavaa paikkaa missä yöpyä.. Ei mitään. Voisi varmaan koittaa kerjätä rahaa...
Poika tahtoi myös tietää voisiko luottaa tuohon suteen ja osasiko se puhua?
"Mitä tahdot minusta?" poika kysyi, muttei kumminkaan odottanut vastausta ja mahan kurina siirsi ajatukset muualle.

[saalistaja]

Aret tuijotti hiljaa toista ja näki Zan hieman rauhoittuvan, eikä täten liikahtanut senttiäkään.
Valkomerkki kuunteli toisen kysymyksen, siirsi katseensa muualle ja tuhahti teeskennellyn väheksyvästi, katse kivikovana jossain puissa. Sehän ei puhuisi, se oli saanut tarpeeksi nöyryytystä muittenkin ansiosta, eikä tämä poika varmaankaan tekisi poikkeusta. Tuskin tuo osaisi edes muuttaa Arethusaa takaisin ihmiseksi, niin tuskinpa. Punasilmä siirsi katseensa hitaasti takaisin Zahuriin ja arvioi nälkäistä poikaa. Tuskinpa. Ei kai tuo nyt mitään taikavoimiakaan omaisi, pitäisi kääntyä jonkun toisen puoleen. Mutta olisiko siitä sitten mitään hyötyä? Pitäisikö vain jäädä varjoissa piilottelevaksi sudeksi vai voisiko muodon muuttaa edes hetkeksi aikaa ihmismäiseksikin? Miten Aret kaipasikaan menneisyyttä, vaikkei se ruusuinen ollutkaan. Mustaturkki luimisti korviaan hieman ja silmäili edelleen Zahuria, pitäen leukansa alhaalla.

[Koji]

Zahur pelkäsi edelleen aivan hirveästi. Hän nousi seisomaan ja putsasi hieman - jo likaista - takkiaan. No, hän oli oikeastaan kokonaan likainen. Tukka oli ihan rasvainen ja takkuinen, mutta eihän poika nyt voinut kokea ylellisyyttä, jota kutsuttiin peseytymiseksi.
Za pelkäsi Arethusaa kyllä. Hän pelkäsi samalla itseään, koska oli tuollainen samankaltainen hirviö. Ihmissusi. Zahur pelkäsi, että tekisi jotain niin pahaa syntiä, joka toisi liikaa painoa sydämmelle ja ei kuollessa päästäisi onnelliseen paikkaan. Vaan joutuisi jonnekkin ihan muualle. Poika puristi korua kämmenessään. Ankh-risti toi hänelle lohtua tässä kaikessa.
Poika aivasti pian ja kietoikin takkiaan paremmin ympärilleen. Olisipa tuollainen karvapeite suojana, ettei tarvitsisi palella. Toivottavasti kylmyys loppuisi pian.
-------------------------------
Jotain toimintaa pitäisi tänne saada..

[saalistaja]

[[Ah ja voih, anteeksi. Minusta tuntuu niin kamalalta kun en saa mitään aikaiseksi tänne, joten jos et pane pahaksesi, vetäisin Aretin pois tästä. Hirmusti kaikkea koulutöitä niskassa ja tämä vain kuormittaa huonoa omaatuntoani. Pahoittelen u__u']]

[Koji]

Joo ei haittaa ollenkaan.
---------------------------