|
|
Post by sakura on Feb 12, 2009 22:46:40 GMT 2
[ 8) Oli varmaan tosi kivaa.~ Ja sillä pituudella ei ole väliä, ettei tarvitse siitä kommentoida 8) Minen katsos välitä pituudesta kunhan rooli vain sisältää asiaa. Kaikilla on niitä parempia ja huonompia päiviä. (: Minä puolestani tässä sanon, että anteeksi kun (vaihteeksi taas) kesti tämän kanssa. Oletko muuten aikeissa roolata siihen Chris x Koji peliin? ;') ]
Päätään hieman Zahurista pois pään kallistaen (ei mitenkään inhosta, ideana nähdä toinen paremmin pitkien hiusten alta) nuorehko mieshenkilö kohotti suhteellisen kapeahkoille huulillensa hymyntapaisen, joskaan sen tarkoituksena ei ollut täysin viestiä lähestulkoon tuntemattomalle sen enempää ystävällisyyttä kuin iloakaan. Christiania ei ollut tunnettu aikaisemmin eläessään hymypoikana ja tuota kasvoille nostettavaa, normaalisti iloa kuvastavaa ilmettä oli ollut erittäin harvinaista nähdä emonuorukaisen kasvoilta. Siksi olikin ihmeen tapainen kun Zahuriksi nimetty egyptiläisnuorukainen sai tuon jokaiselle ihmiselle kuitenkin niin ominaisen tunnetilan ulos Christianista niin, että se näkyi jopa tämän kasvoilta; normaalisti vain hänet erittäin hyvin tunteva tiesi pienehköstä silmien kiillosta tämän iloisuuden. Ja harvemmin nykyaikainen ihminen sanoisikaan emoa iloiseksi persoonaksi, sillä normaalisti tähän kastiin luokiteltujen (joko ulkonäkönsä, luonteensa tai molempien takia) henkilöiden oletetaan heti olevan jotakin masentuneiden, itseään vahingoittavien päihteidenkäyttäjien ja jopa saatananpalvojien sekamuotoja. Totta oli, että Christianiin päti muutamat stereotypiat, joskaan tämä ei koskaan niitä täysin itselleen myöntänyt.
Tummahiuksinen nuorimies ei ollut kunnolla koskaan opiskellut Egyptin historiaa, vaikka oli aina pitänyt sitä suhteellisen mielenkiintoisena, varsinkin kaikkia palsamointeja ja pyramideja, jotka olivat vielä nykyaikaiselle ihmiskunnalle suuria pylväitä kulttuurissa; palsamointia ihailtiin ja samoin egyptiläisten rakennuskulttuuria. Eihän Christian ollut ikinä kunnolla tullut ajatelleeksi orjien ja muiden huono-osaisten asemaa senaikaisessa yhteiskunnassa. Varsinkaan tuo ei ollut ehtinyt siinä satamassa olonsa aikana muutenkaan miettimään Zahurin asemaa entisessä elämässä, saati sitten elinoloja. Tämän takia mieshenkilö ei ollut osannut edes odottaa sitä kommenttia nuoren suusta, ettei tämän elämä ollut hienoa ja loistokasta, niin kuin Christian oli pienten historiantaitojensa kanssa arvaillut. Vaatetuksesta kunnon asiantuntija olisi osannut aivan heti kertoa Zahurin aseman senaikaisessa sääty-yhteiskunnassa, samoin kuin tämän elintason. Ruumiinrakenteeltansa hontelo ei ollut mikään asiantuntija, eikä kyllä halunnut ollakaan, mutta jotenkin piti saada mielenkiinto tyydytettyä. Harvemmin nuori mieshenkilö oli ollut edes sisältäpäin niinkin kiihdyksissään ja innoissaan jostain henkilöstä kuin sillä hetkellä. Kaikki mitä toinen kertoisi omasta elämästään, olisi todennäköisesti kiinnostavaa.
Hymyyn hetki sitten kohonneet huulet raottuivat hiukan niiden välitse samalla virraten huokauksen tapainen uloshengitys, joka tosiasiassa oli vain astetta raskaamman oloinen uloshengitysääni. Hoikka käsi sipaisi sivuttain leikattuja otsahiuksia takaisin niiden, niin sanotulle, oikealle paikalle, käden siirtyen melkein heti takaisin tukemaan laihahkoa hahmoa tämän istuessa Zahurin vieressä sataman laiturilla, samalla kuunnellen nuoremman osapuolen kertomusta omasta elämästä, joskin se oli suhteellisen lyhyt, mikäli verrattiin siihen, mitä Christian oli alun perin odottanut. Hymähdyksen saattelemana kalpeiden kasvojen sielunpeilien katse laskeutui Zahurista betoniseen laituriin, jonka päällä molemmat mieshenkilöt istuivat. ”Minusta hieman tuntuu Zahur..”, mies aloitti pitäen katseensa yhä tiukasti maassa, silmäluomien peittäen samalla lähes kokonaan tämän vihertävät silmät. ”…että me molemmat pidämme todennäköisesti toistemme elämiä mielenkiintoisempina kuin omiamme.” Katse kohosi hitaasti nuorempaan, sielunpeilien loistaessa vain hieman kauempana valaisevan katulampun hennossa, mutta tarpeeksi suuressa valossa.
|
|
|
|
Post by Koji on Feb 15, 2009 14:08:40 GMT 2
Zahur katseli sivusilmällä ympäriinsä. Jos hän olisi vaikka katsellut ihan kunnolla toinen saattaisi saada kuvan, että hän on tylsistynyt. Mitä ei ole. Itsekseen myös mietti, että millaista olisi selää ihanaa perhe-elämää. Sellaista, että ei olisi huolta seuraavasta päivästä. Että olisi joka päivä varaa syödä kyllikseen ja nukkua lämpöisessä kodissa. Mitään sellaista ei ollut. Eikä tiennyt tulisiko koskaan olemaan... Ei hän tiennyt oliko Chrisilläkään kotia. Ainakin näytti, että tällä olisi lämpimämmät vaatteet. Pojan vaatteita ei voinut sanoa lämpimiksi ei todellakaan, ehkä takkia... Mutta sekin oli ohut, toinen hiha revitty pois ja ei saanut kunnolla kiinni. Sandaalitkan eivät missään parhaassa kunnossa olleet enään.
Katse siirtyi Chrisiin tämän puhuessa. Totta se varmaan oli, vaikka ei hän tiennytkään mitään millaista elämä oli silloin tulevaisuudessa joskus. Olikohan se tälläistä millaista täällä oli? Kaikki taisivat osata lukea ja kirjoittaa lähes samalla tavalla, mutta Za oli poikkeus.
"Niin varmaan." hän mutisi.
"Hänen olisi tehnyt mieli kysyä, että millaista sitten toisen elämä oli ollut. Mutta ei kumminkaan uskaltanut.
|
|
|
|
Post by sakura on Feb 15, 2009 22:53:14 GMT 2
Aikaisemmassa elämässään yksinäisyyteen tottunut ja siihen osaksi myös rakastunut mieshenkilö ei ollut kaivannut koskaan aikaisemmin häntä itseään ymmärtävää henkilöä, eikä siis näin ollen voinut mitenkään tajuta miltä häntä itseään hieman nuoremmasta tuntui siinä; olla henkilö, jota ei taustansa ja elinaikansa aikakautensa takia ymmärretty ollenkaan. Heikkohermoisille sellainen tilanne olisi tosiaan kuin syy itsemurhalle, mutta persoona, jonka koko elämän tarkoitus (myös kuoleman jälkeisen elämän) oli siihen asti ollut liittynyt jotenkin yksinäiseen elämään, ei voinut kuin nauttia moisesta tilaisuudesta jonka oli saanut kuin lahjana kuolemalta. Tummahiuksinen nuorimies olisi jopa nauttinut olostaan Zahurin saappaissa, sen sijaan, että olisi lähes syyttänyt itseään muiden oudoksuvista tai halveksivista katseista. Toisaalta Christian oli aikaisemmin jo saanut osakseen aikuisten ja vanhempien ihmisten kummeksuvia ja alentavia ilmeitä sekä virkkeitä kaduilla kuljettuaan. Siihen tottuu, mutta vain jos oma pää kestää. Heikompi mieleltään saattaisi sortua joutuessaan kuuntelemaan kun paskaa sataa niskaan.
Toinen ei valitettavasti ollut mikään ajatustenlukija, mutta nuoremman osapuolen ajatuksen juoksua oli pelkkää ulkokuorta tarkkailemalla selittää. Näköjään nuori herra Zahur ei ollut osaansa tyytyväinen, joskaan ei mikään ihme kun katsottiin synkkää elinympäristöä, johon aikaisemmasta, tosin rankasta elämästä oli siirrytty. Kuitenkin uuteen ja hieman nykyaikaisempaan elämään olisi aivan mahdollista tottua, sopeutua tilanteeseen. Osaksi jäisen sydämen omistava olisi halunnut istua paikallaan hiljaa sen sijaan, että alituisesti rohkaisisi egyptiläisnuorukaista, joka näytti juuri siltä, että voisi saada hermoromahduksen hetkenä minä hyvänsä. Pienesti huokaisten mies sulki silmänsä, antaen vaimean merituulen hyväillä kasvojen piirteitä ja leikitellä hiuksilla. Osaksi mies, jonka suonissa virtasi suden veri halusi osoittaa myötätuntoa selvästikin toiselle, mutta osaksi vanha tottumus painoi selkäytimessä. Kuten sanonta: ei vanha koira uusia temppuja opi.
”Zahur…”, tummahiuksinen virkkoi hiljaa, lähes huomaamattaan. ”Pelkäätkö sinä?”
|
|
|
|
Post by Koji on Feb 16, 2009 20:33:15 GMT 2
Zahur ei tiennyt miten tähän tilanteeseen voisi sopeutua. Pitäsikö panikoida, vai yrittää sopeutua... Se tuntui tyystin mahdottomalta. Ei hän voi sopeuta tälläiseen elämään koskaan. Se oli liian erilaista. Zalla oli toivoton olo. Olikohan tämä rangaistus edellisestä elämästä? Siitä varastamisesta. Saattoipa olla. Hän ainakin uskoi niin ja siksi saatettiin pitää outona, koska nykyään ei uskonto ole kaikkilla niin tärkeää. Olisipa täällä joku, joka ymmärtäisi. Vähitellen poikaa oikeastaan rupesi pelottamaan tämä uusi maailma. Uusi ja pelottava maailma. 'Miksi juuri minä?' poika mietti itsekseen. Hän haluaisi pois täältä, mutta yksi asia esti sen. Nimittäin se kuolema jota hän pelkäsi.
Poika katsahti hieman hämmentyneenä Chrisiin. Näkyikö se niin selvästi, että hän pelkäsi?
"K-kyllä... Kun en tunne t-tätä maailmaa ollenkaan." Zahur sanoi varovasti. Häntä pelotti toisaalta myöntää se. Kun ei tiennyt miten toinen voisi suhtautua asiaan. Kun ei tiennyt voisiko Chrisiin luottaa vai ei. Se oli ihan siinä välillä ja poika, kun ei uskaltanut luottaa kaikkiin.
|
|
|
|
Post by sakura on Feb 16, 2009 23:09:57 GMT 2
[ Joo tiiän et oon reilu ku sanon taas mutta X) -> Gou ~ ] Vihreiden sielunpeilien katse kohdistui suoraan egyptiläisnuorukaisen tunteiden syvimpään kolkkaan tämän tunteita paljastavien kasvojen kautta, kalpeahkoille poskipäille kohottaen samanaikaisesti pienehkön ja rohkaisevan hymyn. Osaksi itseensä tyytyväisenä tuo myönteistä tunnetta kuvaava ilme oli kohonnut emonuoreksikin kutsutun miehen kasvoille tämän kysymykseen vastatun myöntävän lausahduksen perusteella. Mies hymähti pienesti poistaen ilmassa leijuvan hiljaisuuden aiheuttamaa kiusallisuutta. ”Sitä ei tarvitse hävetä ollenkaan”, mies totesi pitäen toisen silmiin porautuneen katseen yhä kiinni tämän sielunpeileissä. ”Olisitkin erittäin luja luonteeltasi, ellei näinkin suuri muutos elämässä anna aihetta pelolle tai edes epäilyksille.” Osaksi Christian halusi myöntää toiselle mikä oli miehiään rotunsa perusteella, mutta jotenkin tämä janosi itseään hieman nuoremman miehenalun hyväksyntää. Psykodynaamisen psykologian mukaan aivan normaaliksi luokiteltu tarve; hyvänä esimerkkinä toimii juuri huomion hakeminen; kun sitä ei aikaisemmin ole saanut, sitä tulee automaattisesti ja tiedostamattaan haetuksi muualta. Tämä oli osaksi sellainen tilanne, joskin aivan vastoin tummahiuksisen normaaleja käyttäytymismalleja, sillä toiminta oli täysin tietoista. Tietoisuuden jäävuoren huipulla sijaitseva asia, sen sijaan, että se olisi suurempana osana suurta kokonaisuutta veden alla. Jopa Christian oli pelännyt aluksi huomatessaan miksi oli muuttunut, miksi oli tullut. Ihmissuden muoto ei ollut sitä, mitä mies oli alun perin odottanut kuoleman jälkeiseltä elämältä, mutta siihenkin tottuisi ajan myötä. Ihme kyllä tummahiuksinen ei ollut selvillä siitä, että hänen niin sanottu juttukaverinsa sattui edustamaan täysin samaa rotua hänen kanssaan. Ehkä pienenpieni aavistus, tiedostomaton sellainen, leikitteli miehen mielessä, joskaan ei tullut esille kummemmin. Saattoi olla suden vaistot; nuo uljaat eläimet saattoivat vainuta laumatoverinsa tai lajitoverinsa pidempienkin matkojen päästä. ”Kuules, minä kerron sinulle erään tarinan Tuonpuoleisesta”, mies virkkoi lopulta pienen hiljaisuuden jälkeen. ”Tätä paikkaa, jossa me nyt olemme, kutsutaan Tuonpuoleiseksi. Olemme kuitenkin välimuodossa kuoleman jälkeisestä elämästämme, sillä meidän tulevaisuudestamme ei olla vielä päätetty. Suurempi taho päättää lopullisen paikkamme.” Christian piti tauon ja henkäisi syvään. Hän päätti kertoa osaksi oman tarinansa, muttei tahtonut kertoa, että se kertoi hänestä. Mies sulki hetkeksi silmänsä ja ne avattuaan käänsi katseensa Zahuriin hymyillen. ”Tänne saapui eräänä päivänä mies, joka heräsi oman hautakivensä vierestä. Tämä mies oli edellisessä elämässään tehnyt itsellensä paljon vahinkoa, satuttanut itseään tietoisesti ja lopulta saapui kuolemaansa oman käden kautta. Miehen perhe ei ollut tämän elämän aikana halunnut kuullakaan esikoisestaan, mutta silti hautakivestä löytyi teksti ’rakastava perhe kaipaa’. Tuo mies ei pelännyt kohtaloaan kuolemassa, ei pelännyt uuteen paikkaan astumista, mutta jotakin uutta hänessä oli. Jotakin, mikä aiheutti pelon”, ääni keskeytti hetkeksi tarinoinnin kertojan nielaistessa pienesti, mutta huomaamattomasti. ”Ensimmäisen kerran tuo mies todella pelkäsi kun huomasi muutoksen itsessään eräänä täysikuisena yönä. Hän oli ihmissusi ja muutos, joka tapahtui silloin, muutti hänet susimuotoon; se oli kivulias ja pelottava. Voi vain kuvitella tunnetta kun ei hallitse itseään ja tuntee koko ruumiinsa palavan ja päänsä hajoavan kivusta. Ja pelko, mies ei koskaan aikaisemmin myöntänyt pelkäävänsä, mutta se hetki oli hänen elämänsä pelottavin hetki. Ihmissusi, tuo kirottu peto, josta useat tarinat kertoivat. Mutta tuo mies ei jäänyt itkemään kohtaloaan, hän hyväksyi sen. Oppi elämään asian kanssa.” Christian vilkaisi Zahuria hymyillen. ”Ymmärrätkö? Aina on mahdollisuus hyväksyä oman kohtalonsa ja oppia elämään sen kanssa.” |
|
|
|
Post by Koji on Feb 18, 2009 18:00:34 GMT 2
Zahur hymähti hiljaa. Niin pelko oli inhimillinen asia, ei sitä tarvinnut hävetä. Ei ollenkaan... Mutta pelon pelkääminen ei kannattanut. No ei sitä pelännytkäään. Vaan kuolemaa. Vaikka siihen mihin hän oli aina uskonut, että kuoleman jälkeen olisi vielä elämää ei vaikuttanut siihen. No nyt ainakin taisi olla... Ja hän sai uuden mahdollisuuden elää kunnolla. Vaikka olikin pari kertaa varastanut täälläkin.
"Okei." poika sanoi, kun toinen ilmoitti kertovansa tarinan.
Hän kuunteli koko ajan tarinaa. Ja ei tietenkään aavistanut, että se olisi Chrisin. Kuunteli vain. Ja jotenkin se kosketti häntä, kun olihan hänkin ihmissusi. Kirottu tappaja jonka muutos on aivan kamala. Tosiaan tuntui, että voisi pää halkeasi myös, että voisi kuolla kipuun. Mutta, kun se on ohi niin ei kamalan tietoisesti tunne mitään. Za ei edes ollut kertonutkaan kellekkään olevansa sellainen tappaja.
"Kiitos Christian." hän kiitti. Tosiaan pitäisi vain suostua omaan kohtaloonsa, mitä sitä on muuttamaan. Ei mitään. "Aion hyväksyä kohtaloni, eihän sitä voi muuttaa enään."
|
|
|
|
Post by sakura on Feb 28, 2009 18:01:50 GMT 2
Todennäköisesti ensimmäistä kertaa elämässään nuori mies, jonka suonissa ihmissuden veri virtasi, oli auttanut toista ilman taka-ajatusta (joka toisaalta näkyi tälläkin kertaa miehen aivojen perukoilla), asiaa, josta tämä olisi hyötynyt ainoastaan. Oikeastaan Christian kaipasi vain seuraa, vaikka olikin edellisen elämänsä aikana ollut suhteellisen erakoitunut persoona, joka myös nautti omissa oloissaan olemisesta. Kuitenkin kuolemansa kautta ja nyt Zahurin tavattuaan emomies oli tajunnut hitaasti tarvitsevansa Tuonpuoleisessa kuitenkin loppujen lopuksi juttukaveria. Eikä se varmaan Zahurillekaan olisi pahitteeksi, mikäli tämä nyt seuraansa huolisi välillä outoja ja vaikeita puhuvaa henkilöä.
Osa tuosta olisi halunnut vain karjaista ja huutaa ”KATSO KUKA MINÄ OLEN! SISÄISESTI OLEN AIVAN JOTAIN MUUTA! HALKEAN!” Jotain, mitä ihmissuden veri oli tuonut mukanaan, saattoi kuohua yli muinakin hetkinä kuin täydenkuun aikoihin, jolloin Christian muuttui verenhimoiseksi Gerardiksi. Oli tosin onnea, että moinen muodonmuutos oli tapahtunut muutamia viikkoja sitten, ettei tarvinnut siinä egyptiläisnuorukaisen edessä kitua ja huutaa palavasta kivusta luissa ja muualla kehossa, samalla paljastaen, että kerrottu tarina kertoikin hänestä itsestänsä.
”Mitä vain vuoksesi”, tuo naurahti osaksi leikillään, osaksi tosissaan, vihreiden silmien hymyillessä nuorelle miehenalulle. ”Kuules Zahur, onko Tuonpuoleinen vaikuttanut sinuun…?” Christian aloitti, mutta empi hieman, peläten lauseensa jatkamista. Mies nielaisi. ”Tarkoitan, onko sinulla taitoja tai jotain epämiellyttäviä kykyjä?” Siinä se oli. Ratkaiseva kysymys. Mikäli toinen vastaisi tavalla, jota Christian oletti (ja toivoi), kertoisi tämä olevansa jotain muutakin kuin itsensä tappanut ihminen.
|
|
|
|
Post by Koji on Mar 2, 2009 14:30:22 GMT 2
Zahur koitti lammittaa kasillaan kohmeisia varpaitaan. Sormetkin olivat ihan kylmat. Lahes kokonaan oltiin jaassa. Varmaan ihan kipeanakin. Ei olisi ihme, jos olisi kuumettakin. Zalla oli vain nama vaatteet. Ei muuta. Ja nama olivat aika kylmat... Mista voisi saada rahaa hieman lampimimpiin vaatteisiin tai edes ruokaan? Se oli suuri kysymys. Kerjaamiseen ei kumminkaan tahtonut alentua, koska poika paatteli ettei kukaan kumminkaan antaisi rahaa. Vaikka han nayttikin silta, etta tarvitsisi sita. Ehka likainen tukka ja takkuinen, kylmat vaatteet... Koko olemus mahdollisesti. Paremmasta Zahur ei kylla osannut haaveilla, koska ei ole sita kokenut. Aina on joutunut olla nalassa.
Han hymahti hiljaa.
Hassua, kun he olivat oikeastaan todella samanlaisia molemmat. Kummatkin ihmissusia, mutteivat tienneet sita. Za kylla saattaisi kertoa Chrisille. Tama saattaisi ymmartaa. Ja nyt toinen kysyikin sita. "Ei varsinaisesti mitaan kykyja..." poika sanoi ja mietti miten voisi kertoa. Han ei toisaalta uskaltanut ja melkein huomaamattaan vei katensa arven paalle, joka oli toisessa kadessa.
|
|
|
|
Post by sakura on Apr 8, 2009 12:55:41 GMT 2
[ Miu anteeksi tämä kesto ;________; Anteeksianteeksianteeksi kovasti! ]
Mies ei kaivannut oikeastaan sillä hetkellä mitään muuta kuin faktoja. Tosia, ei mitään huhuja, vaan täysin tosia faktoja. Sisimmässään tuo tiesi, ettei ollut täysi ihminen ja näin ollen toivoikin, ettei ollut ainoa, joka oli saanut niin kutsutun rangaistuksen kuolemansa jälkeen. Toisaalta taasen Christian ei pitänyt ihmissudeksi muuttumista täysin pahana asiana, olihan siinä hyvätkin puolensa. Tummahiuksinen saattoi vainuta toisen suonissa virtaavan saman lämmön; se hehkui ulos nuoresta, joka vaikutti lähes koiranpennulta istuessaan kylmissään sataman laiturilla, viileän iltatuulen leikitellen kylmyydellään. Kuitenkaan emonuori ei kehdannut kysyä. Mikäli Zahur ei ollut valmis, ei tätä olisi syyttämään.
Mies nyökkäsi pienesti toisen vastaukselle, huomioiden sivusilmällä nuoren käden liikkeen, joka pyrki peittämään arven. Christian käänsi katseensa pois ja hymähti pienesti nostaen paitansa hihoja puoleen käteen asti, paljastaen – ihan tietoisesti – järkyttäviltä näyttävät kätensä; niin ranteet kuin käsivarretkin olivat täynnä arpeutuneita viiltojälkiä. Hänen menneisyytensä, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa: itsetuhoisuus. Vanha koira kun ei uusia temppuja oppinut.
”Kuules Zahur, et siis muista ollenkaan kuinka kuolit?” tummahiuksinen virkkoi enemmänkin ohimennen kuin kysyen. ”Et muista jokaista sekuntia, minuuttia, tuntia kuoleman tiedostaen” Kalpeakasvoinen käänsi katseensa nuorempaan pienimuotoinen hymyntapainen kasvoillansa. Joku olisi sanonut häntä hulluksi, mutta Christian ei ollut hullu. Enemmänkin kohtaloonsa tyytynyt.
”Minä muistan kaiken”, mies virkkoi pienen hiljaisuuden jälkeen.
|
|
|
|
Post by Koji on Apr 11, 2009 21:39:24 GMT 2
Ei se mitään :3 Ymmärrän kyllä ^_____^
---------------------------------
Zahur ei vaistonnut, että toinen oli myös ihmissusi. Mutta kumminkin ajatteli, että heissä olisi jotakin samaa. Muttei oikein tiennyt mitä. Ja Za todellakin toivoi, että saisi Christianista kaverin itselleen. Muttei tiennyt, että tahtoisiko toinen taas olla hänen kaverinsa. Eikä poika nyt tietenkään kehdannut kysyä sitä. Vaikka toisaalta taas olisi halunnut... Ja ei voinut vielä tietää, että pystyikö Christianiin luottamaan. Jos vaikka hän putoaisi laiturilta niin toinenhan voisi jättää hukkumaan, kun eihän egyptiläinen nyt mitään uida osannut.
"Kyllä minä jotakin siitä muistan, mutta en kaikkea." hän sanoi. Ainakin sen muisti mihin kuoli, mutta ei ihan jokaista sekunttia ja minuuttia siitä. Joka oli oikeastaan hyvä asia Zahurista. Olisi kamalaa muistaa todella hyvin ihan kaikki.
Hän katsoi Chrisin käsiä hieman hämmentyneenä. Mistä toinen oli nuo arpensa saanut? Ja ei varmaan ollut kivaa, jos muisti kaiken kirkkaasti... "M-mistä olet saanut nuo arvet?" Zahur uskaltautui kysyä.
|
|
|
|
Post by sakura on Apr 23, 2009 18:38:17 GMT 2
Ehkä osaksi mies oli halunnut elämänsä aikana järkyttää muita, osaksi taasen purkaa pahaa oloaan niin kutsutulla vastakivulla, jota itse aiheutettu viilteleminen sai aikaan. Hitaasti viiltojäljestä vuotava, joskus jopa pulpahteleva punainen neste, veri liukui ihoa pitkin värjäten sitä samalla värillään. Kipua ei ollut, veren vuotamista ei tuntunut, vain ajatuksella oli siinä vaiheessa sijansa. Ajatus siitä, että saa jotakin aikaan itselleen, vähä kuin avunhuutona, joskaan Christian ei koskaan halunnut apua, hän ei koskaan kaivannut apua ongelmiinsa. Suhtautuminen saa juurensa syvältä menneisyydestä, aivan alkuajoilta, jolloin nuorimies vielä kotonaan asui, vanhempiensa kanssa. Vielä kun vanhemmat eivät olleet saaneet lastansa kiinni kaikista kauheuksista, jotka loppujen lopuksi aiheuttivat esikoisen kieltämisen: heillä ei ollut poikaa Gerard Devonia. Niin… Christianin oikea nimi olikin Gerard ja juuri vanhempien kohtelu oli se pieni syy, miksi ihmissusi oli jo lapsena oppinut nimeänsä vihaamaan. Chris, hän oli joko Chris tai Christian muille. Asiasta oltiin käyty jopa verinen tappelu vanhempien kanssa (he kutsuvat yhä esikoistaan Gerardiksi, joskaan eivät tästä lähes koskaan puhu, ilman, että joku kysyy) tuloksetta.
Huomio. Olikohan huomio ollut yksi nuoren motiiveista kaikkiin tekoihin, sitä Christian ei oikeastaan itsekään tiennyt. Hyväksynnän hakeminen oli kuitenkin ollut lähes aina mukana miehen teoissa. Tuo hyväksyntä oli Devonien perheessä loppunut kun perhe oli saanut Christianin jälkeen perheenlisäystä. Kaksi lasta, molemmat saivat huomiota monta kertaa enemmän kuin esikoinen itse. Viha, raivo, kateus, hyväksynnän hakeminen. Usein sanottiin, ettei vanhempia voitu syyttää lasten tai lapsen ongelmista, mutta juuri Christianin tapauksessa kyse oli juuri siitä: vanhempien syystä. He olivat aiheuttaneet ihmissudeksi tulleen kohtalon, jopa itse tämän kuoleman. He olivat syypäitä tähän kaikkeen, selvästi.
Mies käänsi aluksi neutraalin katseensa suoraan Zahurin silmiin ja porautti katsettaan toisen sisälle, etsien pienen pientä merkkiä samankaltaisuudesta. Heitähän yhdisti muukin kuin kuolema, joskin osapuolet eivät asiasta kummemmin tienneet; Christianilla oli vain pieni arvauksen tapainen tunne. ”Se olisikin historiansa perusteella pitkä tarina”, tummahiuksinen virkkoi arvoituksellisesti vieressä istuvan kysymykseen, kuten hänellä oli tapana. Ruumiinrakenteeltansa hontelon miehen vastauksista oli usein todella hankala päätellä yhtään mitään, ja se olikin juuri Christianin mieleen: nähdä epätietoiset ilmeet ihmisten kasvoilla näiden yrittäessä miettiä mitä toinen oli juuri sanonut. Mutta Zahurissa oli jotakin – erilaista. Mies hymähti.
”Joskus sitä ei jätä itselleen muita vaihtoehtoja”, Christian jatkoi pienen tauon jälkeen kääntäen katseensa käsissänsä lepääviin viiltoarpiin. ”Joskus sitä vain haluaa unohtaa kaiken keinolla millä hyvänsä”, mies lisäsi kääntäen katseensa takaisin toiseen. Vastaus ei ollut taaskaan selvä, joskin antoi enemmän tietoa. Sen Zahur oli ansainnut.
[ Mwöh taas kesti ihan liikaa D: Mutta hei, siitä meidän toisesta pelistä? Olisi ihan kiva jos sekin etenisi ;> ]
|
|
|
|
Post by Koji on Apr 28, 2009 18:02:05 GMT 2
Lähetin siitä viestiä ~
------------------------------
Zahur olisi toisaalta halunnut kääntää katseensa syrjään, kun hän ei kamalasti tykännyt siitä, että häntä katsottiin silmiin. Syynä oli siihenkin menneisyys ja hurja kurinpito Egyptissä. Se oli muokannut hänet tälläiseksi, joka piti lähes kaikkia itseään ylempänä. Ja muutenkin tälläisenä alentuvana. Silmiin katsominen ei ihan kumminkaan siitä johtunut, kun hän pelkäsi siinä sitä, että hänen salaisuutensa saataisi selville. Että saataisi selville hänen pimeä puolensa ja muutkin menneisyyden rötöstelyt. Mutta asia oli ristiriidassa sen kanssa, että Za tahtoi olla kohtelias ja siksi ei kääntänytkään katsettaan syrjään.
Poika melkein odotti, ettei Christian sanoisi tuohon enään mitään ja jättäisi asian ihan auki. Mutta ei näköjään...
Zahur tiesi miltä se tuntui. Hän oli monta kertaa tahtonut vain unohtaa kaiken kurjuuden mitä on joutunut kokemaan. Kurjuutta mitä hänen mielestään oli ihan tarpeeksi, mutta kai oli pakko olla niitäkin, joilla meni huonosti.
"Tiedän miltä se tuntuu..." Za sanoi hiljaa.
|
|
|
|
Post by sakura on May 25, 2009 12:54:56 GMT 2
[ Jep huomasin. 8) Mutta sitten kun saat jotain pientä sinne kirjoitettua niin laitan actionia peliin (;
Oup. Mietippä enää kaksi koetta ja sitten olen vapaa lukion kauheudesta ! Ainakin kesälomaksi, joten muutun aktiivisemmaksi <: Hii~ Anteeks kakka jumittaminen - taas. u.u ]
Ei Christian hakenut oikeastaan myötätuntoa, oikeastaan juuri myötätunnon näkeminen muiden kasvoilla oli ollut jotakin epämiellyttävää miehen mielestä. Se, ettei hän pystyisi huolehtimaan itsestään niin fyysisesti kuin henkisestikään. Miespuolinen oli aina halunnut pärjätä enemminkin omillaan kuin elää jonkun siivellä ja valvovan silmän alla. Ahdistuskohtauksenhan siinä hetkessä saisi kun joutuisi elämään kuin viisivuotiaat pikkulapset, saamatta tehdä kuten itse haluaisi. Elää kuten itse ajattelee. Ei, Christian oli muuttunut täysin perhetaustojensa takia. Ehkä joku olisi nähnyt täysin erilaisen Gerard Christian Devonin, mikäli perheen sisällä asiat olisivat olleet paremmin. Lapsen huomioiminen on yksi tärkein kasvatusneuvo nuorille perheille, joilla on ennestään yksi lapsi ja perheeseen on tulossa toinen. Vanhinta ei voi jättää huomion ulkopuolelle, sillä siitä seuraa aina katkeruutta ja vihaa, aivan kuten Christianin tapauksessa. Normaalisti vanhempia ei haluta syyttää lasten henkisistä ongelmista, mutta Devonien perheessä se totta vie oli tarpeellista.
Zahurin katseessa oli jotakin samaa, jotakin mitä Christian oli nähnyt aikaisemminkin. Pelkoa oikeastaan, varsinkin silmiin katsottaessa näytti siltä kuin nuori olisi halunnut kääntää katseensa pois. Ymmärrettävää täysin, olihan toinen 4000 vuoden takaa, vähintäänkin. Tavat, kulttuuri ja arjen normit poikkesivat täysin nykyaikaisemmasta maailmasta. Oikeastaan ruumiinrakenteeltansa hontelo ihmetteli hieman miten niin kaukaa historiasta tullut henkilö on saapunut nykyaikaiseen Taivaan ja Helvetin väliseen välitilaan. Joko aikakäsitys oli todella nurinpäin, tai… Oikeastaan Christian ei edes tiennyt hyvää syytä kaikelle. Ainoat ja rajalliset tiedot miehellä kuitenkin oli; tämä oli tila Helvetin ja Taivaan välissä, jossa kuollut odotti tuomiotaan. Tuonpuoleisessa juoksenteli mitä eriskummallisimpia taruhahmoja, joihin hän itsekin nykyään lukeutui. Ihmissusi – suden ja ihmisen risteymä – sellaiseksi Christian oli saapuessaan muuttunut kun joku mielenvikainen ihmissusi oli päättänyt häntä puremallansa rankaista. Tummahiuksinen muuttuikin useasti suureksi sudeksi ja oli hiljalleen oppinut jopa hallitsemaan muodonmuutoksiaan, pystyen käynnistämään muutoksen jopa muulloin kuin ”pakollisissa” tilanteissa.
Toisen kommenttiin nyökäten kalpeille kasvoille nousi pieni hymy. Naurahdus. ”Ihmissusi”, mies virkkoi hymähtäen.
|
|
|
|
Post by Koji on May 27, 2009 21:35:12 GMT 2
Zahur katseli merta, joka ei edes hyvin erottunut sumun keskeltä. Sumu ja meri kuin yhtyivät keskenään ja niiden raja oli häilyvä. Merikään ei ollut minkään värinen. Saman värinen, kuin pilvinen taivas. Harmaa ja masentava. Meri oli oikeastaan myös Zahurista outo tavallaan, kun ei hän sitä ollut ennen nähnyt. Pelkästään pitkän Niilen. Ja sitäkään ei kunnolla. Hän oli vain ollut pellolla töissä sen vieressä ja ei ollut aikaa ihastella sitä. Oikeastaan ei ole ollut Egyptissä omaan elämään aikaan. Ei. Elämää ei ollut. Hän oli ollut yksin ja hyvä, että edes tiedettiin kaikista elämän asioista.
Ja Za toivoi nyt, että saisi tosiaan Christianista ystävän itselleen ettei enään tarvitsisi olla yksin.
Hän katsahti vähän hämmentyneenä toiseen tämän sanoessa ihmissusi. Mitä Chris tarkoitti?
---------------------------
Vähä lyhyt ja outo, västtää x)
huomisissa vastaan suihkulähteelle viimein! päätin sen
|
|
|
|
Post by sakura on Jun 17, 2009 17:47:12 GMT 2
[ Anteeksianteeksi anteeksi anteeksi ;----; Minun on ollut tarkoitus kirjottaa useaan otteeseen, mutta kotona on ollut hieman ongelman tapaista, jonka lisäksi on ollut kaikenlaisia suhdesotkuja kaveripiirissäni, joten on sanomattakin selvää, että on ollut ajatukset paljolti muualla. Olen pahapahapaha ihminen, mutta en halunnut laittaa mitään keskinkertaistakaan roolipätkää tänne, koska siitä huomaisi selvästi, ettei innosta eikä laatu olisi ollut mitenkään kehuttavaa eikä tämä olisi edennyt sitten lainkaan. ;-; Älä tapa. ]
Nuoremman hämmentyneeseen katseeseen vastaamatta kalpeakasvoisen ilme tyyntyi täysin neutraaliksi aiemman hymyn kadotessa nopeasti. Ilmettä oli hankala sanoa miksikään tunnetilaksi, sillä silmät loistivat selvästi hämmennystä ja epätietoisuutta, jota emonuoreksikin kutsuttu oli koko elämänsä välttänyt näyttämästä, aivan kuten tunteitaan yleensäkään. Muuten kalpeilla kasvoilla oli tyyni ja rauhallinen, lähes itsevarmuutta loistava olemus, joka oli sekin puoliksi harvinaisuus laihahkon mieshenkilön tunneskaalassa, jota ahdistuneisuus oli koko viime kymmenen vuotta täyttänyt. Tunteet olivat usein pahasta julkisella paikalla miehen mielestä ja tämä lähestulkoon halveksi ihmisiä, jotka niinkin avoimesti aina tunteitaan ilmaisivat. Christian oli tunteellinen, ei mikään tunteeton mielipuoli, joka halusi tappaa jokaisen joka näytti tunteitaan avoimesti. Se – tunteiden osoittaminen julkisesti – ei vain kuulunut ruumiinrakenteeltansa hontelon elämään. Enemmänkin tummahiuksinen oli itsekseen pohtivaa tyyppiä, joka omissa oloissaan saattoi tipautella jopa kyyneliä.
Ja mitä tunnetiloihin tuli, Christianista oli mukava saada sulkeutuneemmatkin ihmiset näyttämään julkisesti tunteensa, vaikka päällimmäisesti halveksi näitä henkilöitä. Ristiriitaista, aivan kuten ruumiinrakenteelta hontelo mieskin oli. Normaalisti itsevarman ja tyynen kuoren alla sykki yllättävän tunteellinen ja rikkoutunut sydän, joka oli saanut kokea enemmän kuin normaalit yhdeksäntoistavuotiaat. Perheen hajoaminen, hylkääminen oli tehnyt tehtävänsä. Harva selviäisi sellaisesta henkisesti ehjänä. Aina saattoi esittää jotain muuta, mutta täysin eri asia oli se, mitä sisällään tuntee. Täysin tunteetonta kukaan ei voisi esittää pidemmän päälle, mutta tummahiuksisesta nuoresta miehestä oli tulossa hyvää vauhtia sellainen: kova ulkokuori pettää helposti, mutta tunteeton tämä ei ollut.
Suurin osa tuosta miehestä halusi kipeästi ilmaista todellisen olemuksensa salat, tuon taruissa hurjan pedon, ihmissuden veren virtaaminen suonissa. Tuo pelottava peto, jonka juuret juontavat pitkälle historiaan; myytteihin ja taruihin, joilla ihmiset epäonnisuuttaan tai pelkojaan selittivät. Ja juuri sellaiseksi pedoksi ruumiinrakenteeltansa hento mies oli loppujenlopuksi muuttunut Tuonpuoleiseen saapuessaan. Hauiksessa oli yhä haalea muisto tuosta tapahtumasta, toisen ihmissuden puremasta, joskin mies kantoi sitä nyt jo lähes ylpeyden lailla. Silti tämä peitti oikeaa olemustaan mielellään muiden eriävien mielipiteiden takia. Jotkut tunsivat vihaa ja raivoa ihmissusia kohtaan, vaikka vain pieni osa oli ansainnut sen. Valtaosa osasi sentään susihahmossaan käyttäytyä. Niin Christiankin, joskin mies muuttui alkuvaiheillaan verenhimoiseksi sudeksi ja kutsui aina olotilaansa, itseään Gerardiksi, syntymänimellänsä, sillä tunsi tarvetta kostaa muille kohtaloaan. Kuitenkin tämä raivo hiljalleen laantui ja nyt mies pystyi jo hallitsemaan muutostaan, joskin täydenkuun aikana Christianin oli pakko muuntautua.
”Niin Zahur”, mies viimein sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen, vastatakseen lopulta nuoremman kysyvään katseeseen. ”Minä olen ihmissusi.”
|
|
