Niin vierasta ja outoa || Vapaa

[Koji]

Hyvin nuoren näköinen hontelo poika käveli hiljakseen torilla. Hän näytti kyllä paljon ikäistään nuoremmalta, lyhyt, hontelo, voisi sanoa melkein nääntynyt ja kasvotkin vaikuttivat yhtä viettomilta kuin pikkupojan. Pojaksi häntä huudettiinkin aina, jos teki väärin , ikää hänellä oli oikeasti 18 vuotta. Suuret silmät katselivatkin, mitä kaikkea oli myynnissä. Zahurilla oli aivan kauhea nälkä, mutta ei ollut varaa ostaa mitään. Ei ruokaa, siihen ei koskaan ole ollut varaa. Hyvin köyhästä perheestä tuli, ja vielä Muinaisesta Egyptistä. Mikään ei ollut hänelle ilmaista, ruokaa silloin sai vähän. Ei koskaan tarpeeksi, siksi poika oli sortunut varasteluun. Jäi siitä kiinni ja joutui hyvittämään sen työllä, raskaalla työllä. Toinen asia mihin ei ollut varaa, oli kunnon vaatteet. Hänellä oli rikkinäinen puuvilla takki, toinen hiha oli repeytynut ja lannevaate. Ei muuta päällä, ja niissä tuli kylmä. Miksi nuo kaikki katsoivat pitkään, mitä outoa hänessä oli? Za kummasteli pikemmin kaikkia, niin oudon näköisiä hänestä. Varsinkin juuri vaatteet, hyvin erilaisia, mitä olivat olleet hänen elinaikanaan. Varmasti lämminkin niissä oli... Kolmas asia oli yöpymispaikka. Joutui yöpymään ulkona.
Miten täällä voikin olla niin kylmä? Ei Za tälläistä kylmyyttä olekkaan ennen kokenyt, Egyptissä oli aina lämmin, illalla vähän viileämpää. Voi kumpa joku ystävällinen tulisi selittämään tästä, mikä paikka tämä oli. Tuonpuoleinen, jotain sellaista poika oli kuullut. Siellähän oli kuolleita, kö? Za meni jonnekkin syrjään istumaan, pois noiden katseilta. Eivät ymmärtäneet. Zahur istui siinä maassa, jalat vedettyinä vyötärön lähelle ja kädet olivat kietoutuneet jalkojen ympärille. Näin oli lämpimämpi. Za oli osaksi hämmentynyt, ja peloissaan. Kerran ainakin oltiin muututtu ihmissudeksi, hämmentävää se oli ollut. Mustatukkainen painoi päänsä polviinsa, oliko tämä rangaistus varasteluista? Hän tahtoi vain saada syödäkseen. Pienen kyyneleenkin hän vuodatti. Oltiinko täällä yhtä sydämmettömiä, kuin kotona? Kukaan ei näemmä tahtonut tulla auttamaan, poika oli nyt ihan yksin. Täällä ei ollut ketään, joka voisi auttaa ja suojella. Nuo jotkut merkitkin(kirjoitukset) olivat outoja, Zahur ei ymmärtänyt ollenkaan. Siksi olikin saanut huudot, kun muka ei ollut huomannut "pääsy kielletty" kylttiä tai sellaista. Hieroglyfejä poika osasi kirjoittaa ja lukea, ei muuta.
---------------------------------
Tälläinen aloitus, joku voi tulla vaikka kiusaamaan tai auttamaan Zahuria, ihan sama ^___^ ja vaikka offia

[JiiBee]

Samuel käveli ihmisten keskellä, ajatuksiinsa vaipuneena, vasen käsi oli taskussa, asesalkku oli oikeassa. Hän oli jokin aika sitten saanut selville tästä paikasta, ja se antoi paljon pohtimisen aihetta. Oman kuoleman käsitteleminen ei ole helppoa, eikä uuteen paikkaan joutuminen, ainoana omaisuutena vaatteet päällään ja kaksi asetta, joilla ei ollut kuin tunnearvoa, ennen kuin hän keksisi, mistä niihin saisi panoksia. Hänellä ei ollut paikkaa minne mennä, eikä mitään millä saisi ruokaa. Vielä ei ollut nälkä, mutta se tulisi ennen pitkää, ja siihen pitäisi varauta jotenkin.
"Hei, katso vähän minne kävelet!"
Sam havahtui syvistä mietteistään nähdäkseen usean vihaisen silmäparin tuijotuksen. Hän katsoi nopeasti ympärilleen huomatakseen, että oli ollut aikeissa astua yksityisalueella, hän ei ollut huomannut kylttiä ajatuksiltaan. Hän nosti käden ylös ja pahoitteli, ja käveli nopeasti pois.
Nyt vasta Samuel huomasi taas, mihin oli joutunut. Tämä oli ilmeisesti jonkinlainen torialue, ihmisiä oli paljon, ostamassa ja myymässä tavaroita. Eikä vain tavallisia ihmisiä, Samuel näki paljon eläinten korvia, häntiä, sarvia ja muutamalla oli myös turkki ihon päällä. Myös pukuja oli monenlaisia, vaatteita oli eri aikakausilta.
Katsellessaan ympärilleen Sam tunsi itsekin saavansa outoja katseita eri suunnilta, mutta ei häiriintynyt niistä. Hän ymmärsi vaatteidensa olevan melko erilaiset kuin toisilla ihmisillä, ja ihonvärikään ei ollut tavanomainen - hän huomasi monien vaatteiden kuuluvan aikakausille, jolloin tummaihoisia ihmisiä ei edes ollut, tai he toimivat valkoiselle kansalle. Muutaman kerran hän kuuli myös jonkun mutisevan sanan "neekeri", mutta hän oli tottunut siihenkin, joten silläkään ei ollut häneen mitään vaikutusta.

Pian vihreät silmät huomasivat jotain, mikä melkein pysäytti sydämensä. Hän näki melko nuoren näköisen pojan istumassa seinän vieressä, polviaan halaten. Kasvot jäivät mustien hiusten taakse piiloon osittain, mutta pojasta huokuva suru ja pelko saivat vihan leimahtamaan yleensä niin rauhallisessa miehessä. Ihmisiä kulki koko ajan pojan ohi, mutta kukaan ei vilkaissutkaan häneen, saati pysähtynyt auttamaan. Häntä tuijotettiin, hänen ympärillään kuiskailtiin, ja häntä osoiteltiin avoimesti. Mikä heitä vaivasi? Totta, poika oli rähjäisen näköinen, hänellä ei ollut päällään kuin avoin, rikkinäinen takki ja jonkinlainen lannevaate. Ilta oli kylmä, ja Sam huomasikin pojan värisevän jokaista pientäkin tuulahdusta.
Mies mulkaisi ohikulkevia ihmisiä syrjäsilmällä ja lähti kävelemään poikaa kohti. Matkalla hän riisui takkinsa, paljastaen vihreän kauluspaidan ja nahkaisen asekotelon, jossa oli hopeinen pistooli. Hän istui pojan viereen.
"Tarvitsetko apua?" Samuel hymyili ystävällisesti, kietoen takin lempeästi pojan hartioiden ympärille. Hänen äänensä oli lempeä ja pehmeä, hän ei halunnut pelästyttää poikaa.

//tänne ilmestyin Koji-Chanin pyynnöstä -^.^-7 //

[Koji]

Za katseli ohikulkevia ihmisiä kaikki näyttivät kauhean tylyiltä, no kyllä silloin kotipuolessakin. Mutta täällä oli enemmän ihmisiä, tai ainakin tuntui siltä. Ja täällä ei kaikki edes näyttäneet kovinkaan normaaleilta, ties mitä eläimenkorvia tai sellaisia. Ei Za sitä pitänut outona (muinaisessa) Egyptissä mistä hön oli kotoisin, uskontoon kuului Anubikset, Sebekit ja Thothit ja muut sellaiset. Poika uskoikin, että tämä oli rangaistus siitä, että oli varastellut. Sydän oli painanut liikaa ja siksi tämä kävi, jos toisin olisi tehty tätä ei olisi käynyt. Nyt vain oli paha korjata virheet, mahdotonta voisi sanoa. Hän tahtoisi kyllä korvata sen mitä on väärin tehnyt, muttei poika parka tiennyt miten. Ja ei hän tiennyt mistään nykyään ilmiselvistä asioistakin, kukat ja mehiläisetkin olivat ihan vieras asia (lol XD). Za sulki silmänsä. Maailma oli paha paikka pahuutta oli kaikkialla ei auttanut silmien sulkeminen yhtänä, se vain helpotti hieman oloa. Mielikuvituksessa tosin pahuus oli pahempi toisinaan...
Zahur säpsähti kuullessaan äänen vierestään, silmätkin avautuivat. Tarvitsetko apua?... Se oli jotenkin hyvin vieraan kuuloinen, kun ei yleensä kukaan pojalle apua tarjonnut. Menivät vain ohi, niinkuin nuo muut. Osoittelivat, kuiskailivat ja haukkuivat. Toinen taisi olla siis erilianen. Za kääntyi katsomaan Samuelia, erilaiselta kyllä ehkä myös näytti. Iho oli tummempi kuin monilla muilla, mutta poika ei ulkonäköön katsonutkaan.

"Kiitos..."
Zahur veti takkia tiukemmin ympärilleen, enään ei ollut niin kylmä. "Minä..." hän aloitti. Ei Za melkein koskaan keneltäkään pyytänyt mitään, ei hän osannut nytkään sanoa. Apua kyllä hän tarvitsi ruokaan ei itsellään varaa ollut. Lyhyesti sanottuna ei mihinkään, kaikki yöt täälläkin hän oli viettänyt ulkona. Tukkakin taisi olla likainen ja ihan takussa, normaalistikin se osoitti kyllä kaikkiin ilmansuuntiin.
Vaatteetkin oli parhaat päivänsä nähnyt. Oikeastaan tämä hänen oma takkinsa oli aika uusi, hän oli saanut sen vähä ennen kun lähti autiomaahan taapertamaan. Autiomaahan lähtö taisi olla paha virhe, siellä olikin kauheaa. Tosin, enemmän kuin muuta Zahur tahtoi vähän syötävää. Ulkonäöltään hän ei ollenkaan näyttänyt 18 vuotiaalta, eikä mieleltäänkään ollut. Tälläinen hontelo ja lyhyt, mieleltään pelokas ja epävarma. Ikäänsä Za ei tykännytkään kertoa kellekkään. Kun Zahur oli vastaamassa toisen kysymykseen, hänen mahansa rupesikin murisemaan. Poika punertui kasvoistaan ja käänsi katseensa nopeasti pois.
"Anteeksi." hän pyyteli.
---------------------------------
Olisin aikasemmi vastannu, mut kävin syömäs ja tein sit heti perää melkee kauralastuja x)

[JiiBee]

Samuel syvensi hymyään nähdessään pojan hieman hämmentyneen ilmeen. Toinen ei ilmeisesti ollut odottanut apua keneltäkään, mikä rusensi Samuelin sydäntä. Nuoremmalla oli luultavasti ollut rankka elämä, ennen kuin joutui tänne. Eivätkä ohikulkevat ihmiset yhtään helpottaneet tilannetta.
Samuel nyökkäsi pojalle rohkaisevasti toisen epäröidessä sanoissaan. Vasta tässä vaiheessa mies tajusi, mitä oli kysynyt, ja osittain haukkui itseään mielessään. Poika selvästikin tarvitsi ruokaa, ja jonkin lämpimän paikan, minne mennä, ja myös Sam tarvitsi samoja asioita. Hänellä ei ollut paikkaa, mihin hän voisi pojan viedä, saati rahaa ruokaan. Ainoa, mitä Sam saattoi pojalle tarjota oli takkinsa lämmikkeeksi ja juttuseuraa, ettei pojan tarvitsisi olla yksin. Ei sillä vatsaa täytettäisi, mutta se oli parempaa kuin ei mitään.
Sam huomasi havahtuvansa mietteistään ties monennettako kertaa tämän iltapäivän aikana kuullessaan kovaäänistä murinaa. Hän hymyili hieman anteeksipyytävästi pojalle.
"Taidat olla nälkäinen?"
Mies oli aikeissa jatkaa tuntiessaan kiemurtelua omassa vatsassaankin. Ilmeisesti ruokien tuoksu ympäriltä ja toisen nälkä lopulta olivat muistuttaneet hänen elimistöään ruoan tärkeydestä. Hän virnisti hieman nolona toisen suuntaan hieroen takaraivoaan.
"Sittenhän olemme samassa tilanteessa, ilmeisesti." Hän nauroi.
"Minä olen Samuel, lyhyemmin Sam." Mies esittäytyi, ystävällinen hymy ei kertaakaan kaikonnut hänen huuliltaan, lämmin kiilto vihreissä silmissä.

//tuli vähän lyhyt =.='' gomen...//

[Koji]

Ei se mitään, lyhyt tulee jos tulee ja sille ei voi mitään :3
---------------------------------

Zahur ei vieläkään meinannut uskoa, että toinen tahtoisi auttaa häntä. Zan teki mieli kysyä ihan hirveän montaa asiaa, sitä mikä oli epäselvää hänelle. Mutta niin ilmiselvää varmaan muille. Osa oli jotain +2000 luvulta, tai jotain sinne päin(josta hän ei tosin tiennyt). Itse Zahur oli melkein 4000 vuotta myöhemmästä ajasta, muinaisesta Egyptistä. Mentuhopet(olisin tahton laittaa Hatsehepsutin mut en tiiä milt vuoituhannelt se on XD) taisi silloin faaraona olla, poika luulikin, että täällä oli jonkinmoinen faarao. Muista hallitsijoista ei tiennyt mitään, tai mistään muusta maasta edes. Hepreasta jotain oli kuullut.
"Öh... Ehkä vähän..." nuori vastasi. Olihan tuo sinänsä valetta, kellä tahansa olisi nälkä jos sai pari päivää sitten viimeksi vatsan täytettä. Kuitenkin oltiin totuttu tähän, ettei ruokaa todellakaan usein saada. Hän voisi södä vaikka hiekkaa, mutta siitä on huonoja kokemuksia. Poika nimittäin kuoli tukehtumalla hiekkaan. Za aivasti. Kipeäksi täällä tulee, kun ei kunnon vaatteita ole. Oma takkikin on sen verran ohut, jonka Za oli napannut vain suojaksi auringolta. "Olen Zahur." poika esittäytyi.
"Öm... Samuel herra - saisinko kysyä yhtä asiaa?" Zahur kysyi.
Hän ei koskaan unohtanut herroitella mies puolisia, tai neiditellä/ruovvitella naispoulisia henkilöitä. Se vain tuli ja itse kun hän tunsi itsensä maan matoseksi. Mitättömäksi maan matoseksi, jolla ei ollut paikkaa mihin mennä, kunnon vaatteita. Ei mitään.

[JiiBee]

//>.<'' Okei, nyt hävettää... Paljon... anteeksi viipyily, inspa kuoli ja karkas... seli seli. Yritän tsempata x'D//

Sam naurahti pojan ujoudelle, ei pilkallisesti, vaan ystävällisesti, rennosti, yrittäen saada toisenkin olon varmemmaksi. Nuorempi näytti kovin epävarmalta ja pelokkaalta. Ei Sam siitä voinut toista tosin syyttää. Katsoessaan ympärilleen kuka tahansa tuntisi olonsa vieraaksi, epävarmaksi ja pelokkaaksi. Tämä paikka oli jotain, mitä ihmismieli ei voinut kerralla ymmärtää.
"Hauska tutustua." Hän ei voinut olla huomaamatta pojan riutunutta ulkomuotoa - hän oli luultavasti ollut ilman ruokaa jo jonkin aikaa. Unohtamatta tosiseikkaa, että hän oli ollut täällä, yksin. Sam tunsi säälin kasvavan sisällään nuoremman puolesta. 'I'd have gone nuts from even less...'
Sam pyyhki nopeasti nuo ajatukset pois ja kallisti hieman päätään uteliaasti pojan kysymykselle.
"Kysy pois, Zahur... mutta älä suotta herroittele, en ole, äh, ei minua tarvitse!" Tummaihoinen naurahti uudestaan, tällä kertaa hämmentyneenä. Ei hänen aikakaudellaan ihmisiä koskaan pahemmin herroiteltu, mitä nyt lapsuuden naapurustossa asuvia "Mister Collinsia" ja "Missis Jacksonia", ja muutamaa vanhempaa "ma'am"ia, kuten hyvät tavat vaativat. Sam ei kuitenkaan koskaan itse ehtinyt kasvaa "herra"-ikään asti, eikä Suomessa muuten koskaan käytetty titteleitä.

[Koji]

Ymmärrän kyllä x)
------------------------

"Samoin..." Zahur mutisi. Hän tosiaan oli hieman ujo vieraitten seurassa varsinkin täällä, kun kaikki oli niin outoa. Mikään ei ollut kuin ennen. Näyttiköhän tulevaisuus tältä? Ei Zahuria ihmetyttänyt kamalasti mitään furryt ja muut, olihan hän kotonaan ennen nyt tietenkin uskonut kaiken maailman Osiris ja Isis jumaliin. Joten, mitenkä tätä voisi ihmetellä paljoa?
Samuel ei näyttänyt Zan mielestä paljoakaan kärsineeltä, kunnon vaatteet ainakin tällä oli. Vaikka hän saikin nyt lainata toisen takkia niin oli edelleen kylmä. Todella kylmä. Za veti takkia vieläkin paremmin ympärilleen, kun ei pika parka tähän ilmastoon todellakaan ollut tottunut.
"Miksi autat minua? Kun olen ihan ventovieras, mutta en tietenkään tarkoita, etten pitäisi siitä. Ennen vain kukaan ei koskaan auttanut minua." hän kysyi viimein ja selitteli loppuun.
Poika väirisi kylmästä ja aivastikin pian. Tätä menoa vilustutaan...
"Anteeksi." hän sanoi nopeati, pyyteli siis aivastamisestaan anteeksi.

[JiiBee]

Samuel katsoi poikaa hieman hämmästyneenä toisen kysymyksestä.
"Miksi en auttaisi? Tarkoitan, minua on aina opetettu auttamaan, jos joku apua tarvitsee. Ei sillä ole väliä, tunteeko toisen vai ei."
Miehen katse muuttui uudestaan huolestuneeksi toisen aivastaessa. Hän riisui nopeasti oikean kynsikkäänsä ja asetti kätensä pojan otsalle. Se oli hiukan normaalia lämpimämpi, mutta tilanne ei kuitenkaan ollut huolestuttava - vielä.
"Meidän olisi parempi yrittää etsiä suojaa jostain, ennen kuin kuume nousee liikaa." Samuel pohti ääneen, ja nosti katseensa tutkien toria, etsien ideoita. Vihreät silmät huomasivat leipäkojun, jota piti vanha mies. Nuori mies vaipui mietteisiinsä, kun hän alkoi pohtia mahdollisuuksia. Leivät leivottiin, joten ne tulevat leipomosta - myyjällä oli tomuinen esiliina päällään, joten hän oli luultavasti itse leipuri. Muutamasta lisäkädestä ei luultavasti olisi haittaa.
"Odota tässä, tulen pian takaisin." Sam suuntasi sanansa Zahurille, ja nousi ylös, valmiina kävelemään kojun luo. Samassa hän muisti jotain - hän riisui asevyön paitansa päältä, ja asetti sen ja salkkunsa Zahurin viereen.
"Ja pidä näistä huolta, ok?" Hän hymyili rohkaisevasti nuoremmalle ja iski silmää, ennen kuin nousi taas ja aloitti matkansa väkijoukon läpi vanhan leipurin luo. Häneltä jäi kuitenkin jotain huomaamatta - kaksi hahmoa varjoissa, joilla ei todellakaan ollut hyvät mielessä.

"Hei, hei, Mocko! Entäs noi?" Mockoksi kutsuttu otus murahti ärtymyksestä ja kääntyi katsomaan toisen osoittamaan suuntaan - vain murahtaakseen uudestaan, tällä kertaa hämmästyneenä.
"Et voi olla tosissas, kato vähän tarkemmin, luupää! Sairas langanlaiha kakara ja joku oudonvärinen kaunispoika! Ei niistä olis siihen, idiootti!" Hän heilautti kättään huitaistakseen toista päähän, mutta tämä ehti väistää suurta nyrkkiä. Mocko ärähti uudestaan ärtymyksestä - toinen oli niin ärsyttävän pieni ja ketterä.
"Niin, niin, mutta ne on irtolaisia molemmat, vai? Ainakaan kukaan ei kaipais niitä! Sitä paitsi me tarvitaan porukkaa, nyt! Ne kestää sitä sen aikaa että saadaan lisää väkeä!" Pienempi selitti toiselle, osittain varovaisella äänellä, pitäen toisen kädet tarkoin näköpiirissään, ja osittain hieman hitaalla ja selkeästi ymmärrettävällä, kuin olisi selittänyt jotain hidasälyiselle tai lapselle. Mocko ei huomannut jälkimmäistä sävyä, ja tuijotti taas kauempana olevaa, hieman omituista kaksikkoa tutkivasti. Hänen täytyi myöntää toisen olevan oikeassa. Sitä paitsi, ruskeaihoinen näytti hoikkuudestaan huolimatta jäntevältä, ja poika liian pelokkaalta pannakseen hanttiin...
"Hmm, ne saa sitten luvan kelvata." Mocko murahti lopulta, katsellen edelleen nyt erkanevaa kaksikkoa.
"Nappaa sä poika, mä käyn hakemassa ton tummaihosen!" Hän sanoi ennen kuin liikkui varjojen suojassa kohti väkijoukkoa. Taakse jäänyt hymyili salaa itselleen.
"Muista sit et sitä ei saa tappaa!" Hän huikkasi ennen kuin katosi itsekin varjoihin ja lähti piilossa kulkemaan kohti poikaa. Mocko murahti taas ja puristi kätensä nyrkkiin, mutta antoi asian olla, siirtyen nyt varjoista torille, piiloutuen ihmisvilinään. Hän kaivoi nopeasti veitsen käteensä, piilottaen sen hihaansa, pitäen sen kuitenkin valmiudessa, jos mies päättäisi yrittää leikkiä sankaria. Hitaasti hän lähestyi leipäkojua, johon mies oli jo ehtinyt.

//Hmm... Kyl se vähän piteni... Joo, näitä sit ilmestyy, nää on nää mun hyvin random 'ulkopuoliset tekijät' x'D Niistä voi hankkiutua eroon, jos niistä ei tykkää... ^^''//

[Koji]

Zahur veti edelleen toisen takkia tiukemmin vielä ympärilleen, vaikka sitä ei enään kovinkaan paremmin voisi saada päälle. Jaloilla oli kumminkin vielä kylmä ja takki ei siihen paljoa auttanut, vaikka olihan se nyt hieman iso, muttei kumminkaan tarpeeksi. Häntä ei oikein oltu opetettu hyville tavoille, oli sanottu vain jotain, että jos toista auttaa kärsii itse. Hänen perheensä olikin ollut todella köyhä ja sitten päättivät lopulta pojasta hankkiutua eroon. Vanhempiaan ei ollutkaan nähnyt moniin vuosiin, jos heitä sellaisiksi voisi edes sanoa. Za tunsi, ettei hänellä koskaan ole ollut perhettä. Koskaan siltä ei tuntunut, että olisi. Ystäviäkään ei ollut ja jouduttiin jäämään monesta lapsuuden ilosta paitsi. Olisikohan täällä mahdollisuus kokea osan niistä? Jos edes joku paikka saadaan minne mennä. Ainakin on yksi ystävä, tai sen alku. Hyvä, että edes joku piittasi.
Za toivoi, ettei kuume nousisi enään, jos kerran jo nyt oli kamala olo niin entäs sitten, kun kuume on pahempi?
"Ö... Niin.." poika mutisi. Suojaa olisi saatava, mutta mistä? Kuka tahtoisi ottaa kotiinsa suojaan tälläisen kaksikon? Hänkin oli sairaana, hirveän laiha, likainen ja räihnäinen. Kumminkaan yön viettäminen ulkona ei tuntunut houkuttelevalta ajatukselta.
"Kyllä." Za vastasi ja nyökkäsi jälkimmäiselle kysymykselle. Toivottavasti kukaan ei nyt tulisi tähän mitenkään valittamaan, kun oltiin yksin ja ei hän uskaltanut pistää hanttiin. Taipui vain toisten tahtoon, ettei kävisi pahasti. Ja millä voimalla muka voisi laittaa takaisin? Jollakin olemattomalla.
Tuntui nyt, että enemmän jotkut alkoivat kuiskailla ympärillä ja osoitella. Se tuntui epämukavalta, jos itseluottamusta olisi tarpeeksi poika varmaan pyytäisi lopettamaan sen, mutta kun ei ollut. Sanokoot mitä tahansa ei haittaa, kun tosiasioitahan he varmasti kuiskivat, jopa sellaisia mitä hän tietää. 'Täällä ei olla taidettu tottua egyptiläisiin...' poika ajatteli. Olihan se varmaan osaksikin ihan totta, ettei oltu totuttu muinaisesta egyptistä tulleisiin. Zahur aivasti uudelleen ja vilkuili väkijoukkoa. Hänenhän piti pitää huolta Samuelin tavaroista ja sen pyrki tekemään parhaansa mukaan.

Za mietti, että olisiko tulevaisuus tämän kaltainen paikka. Olisihan se nyt tavallaan, kun onhan Tuonpuoleinen varmasti kehittyneempi kuin se mihin poika oli tottunut. Täällä tuskin uskottaisi pahemmin mihinkään Jumaliin ja sen sellaisiin. Nuorukainen kumminkin uskoi, kun arkipäivää ne olivat aina olleet ennen. Jotkut keiltä Za oli onnistunut varastamaan hieman ruokaa olivatkin huutaneet, että Sebekin viha olkoot ylläsi tai muuta sen kaltaista. Viha taisi tosiaan olla yllä, kun ollaan täällä kylmässä, kipeänä, nälkäisenä, janoisena ja kodittomana.
Pian hän kuulikin askelia. Askelia jotka lähestyivät häntä päin ja taisivat pysähtyä viereen. Aluksi hän kuvitteli sen olevan Sam, mutta ihan vieras mies se olikin. Zahur rupesi melkein heti pelkäämään, kun ei tiennyt ollenkaan mitä odottaa. Ei alkuunkaan.
"Poika, nouse." tuo mies sanoi ja melkein automaattisesti Zahur nousi seisomaan ja katsoi itseään paljon pidempään tuntemattomaan mieheen.
Hän kerkesi ajatella hirveän paljon lyhyessä ajassa. Miettien vaikka, mitä tuo mies hänestä tahtoo. Poika toivoi, että Samuel tulisikin pian ja auttasi häntä. Hänen piti vahtia tämän tavaroitakin ja Za ei tahtonut tuottaa pettymystä.
---------------------------
Iha kivoi ne on >D Jätin pelaamisen toisel vähä lyhyemmäks, kun en oikein osannu, koska en tiiä mitä pirullista oot keksinu Samin ja Zan pään menoks. Ja toinen todella hyvä tapa lihottaa viestiä; kirjoittamalla siihen paljon vastapelaajalle hyödytöntä asiaa XD

[JiiBee]

Samuel tunsi tyytyväisyyttä jutellessaan vanhan myyjän kanssa. Kuten hän oli olettanutkin, mies oli ammatiltaan leipuri yhdessä vaimonsa ja yhden apumiehen kanssa. Heillä oli kauempana, reilun kymmenen kilometrin päässä täältä, suuret tilukset, jossa he kasvattivat viljaa, jauhoivat niistä jauhoja, ja osan leipoivat leiväksi asti. Myöhemmin he myivät viljan, jauhot tai valmiin leivän eteenpäin täällä torilla. Sam oli myös saanut selville, että leipurit olivat tehneet sopimuksen naapurissa olevan, liha- ja maitokarjaa kasvattavan farmin kanssa: leipurit antoivat näille tietyn määrän viljatuotteita, ja saivat vaihdossa tarvitsevansa määrän maitotuotteita ja lihaa. Leipurit eivät suorastaan rikastuneet toiminnallaan, mutta sillä sai aina riittävästi ruokaa pöytää, ja siilossa oli jauhoja ja viljaa myös hukkavuosien varalta, joita oli aina silloin tällöin.
Samuelilla oli hyvä syy olla tyytyväinen; hän oli saanut itselleen ja Zahurille työ- ja asuinpaikat farmilta. Palkka ei ollut hädin tuskin mitään, mutta Sam oli sanonut pärjäävänsä ruokapalkalla, ja lahjoitti osuutensa palkasta Zahurille. Poika näytti olevan enemmän rahan tarpeessa kuin hän itse. Sam vaihtoi viimeiset sanat myyjän kanssa, mutta ennen kuin hän ehti mennä hakemaan Zahuria kertoakseen hyvät uutiset, suurikokoinen käsi laskeutui Samuelin olkapäälle pitäen lujaa kiinni, estäen tätä lähtemästä. Sam kääntyi katsomaan, ja joutui yllätyksekseen katsomaan ylöspäin suurikokoista miestä, joka seisoi hänen vierellään. Mieshän oli suorastaan jättimäinen - hän oli yli päätä pidempi Samia, joka itsekin oli hyvin pitkä, lähes metri yhdeksänkymmentä senttiä pitkä. Toinen ei kuitenkaan katsonut Samia, vaan osoitti sanansa vanhalle miehelle.
"Valitettavasti hän joutuu irtisanoutumaan saman tien, toinen paikka on jo tiedossa."
Sam käänsi katseensa ymmällään takaisin vanhaan leipuriin. Tämä ei sanonut mitään, silmissään hieman pettynyt ja hyvin pelokas ilme tuo vain nyökkäsi jätille, vilkaisi hyvin nopeasti Samuelia ja siirtyi kojunsa toiseen reunaan, järjestelemään joitain laatikoita. Sam rypisti kulmiaan. 'What's going on?'' Hän käänsi vihreät silmänsä takaisin jätin puoleen, mutta ei ehtinyt sanoa sanaakaan, kun hänet kovakouraisesti käännettiin ympäri ja työnnettiin toiseen suuntaan. Pian Sam huomasi toisen, hieman pienemmän miehen Zahurin luona. Uusi töytäisy selkään, Samin onnistui juuri ja juuri pitää itsensä pystyssä, ettei olisi kaatunut Zahurin päälle, vaan törmäsi seinään sen sijaan. Hän katsoi huolestunein silmin poikaa, mutta huokaisi mielessään helpotuksesta nähdessään toisen olevan vahingoittumaton, ainoastaan pelästynyt. Ja syystäkin.
Sam suoristautui ja kääntyi katsomaan kahta vierasta, nyt keskenään supisevaa miestä. Hän oli näkevinään kirkkaan välähdyksen jätin hihassa, mutta ei ollut varma. Paras oli pitää varansa.
"Keitä olette?" Sam kysyi, keskeyttäen kaksikon supinan ja saaden heidän huomionsa. "Mitä te meistä haluatte?"
Nyt kaksi miestä vilkaisivat toisiaan, ja heidän naamalleen levisi leveät, pahantahtoiset virneet. Sam rypisti kulmiaan vielä syvemmin. Tämä ei luvannut hyvää. Ei todellakaan.

//At last ^.^/ Sain vihdoin ja viimein jotain aikaiseksi. En tiedä etenikö tarina tuosta juuri mihinkään, mutta... no joo. Anteeksi kovasti koomani, yritän parantaa tapani vastaisuudessa *syvä kumarrus*//

[Koji]

Jes. Ei se haittaa, ei anteeksi tartte pyydellä.
--------------------------------

Zahur katseli hiljaa ja pelokkaana tuota miestä, joka oli häneen verrattuna aika iso. Poika oli hyvin lyhyt ja kylkiluutkin näkyivät, jos tarkkaan katsoi ja mies oli pitkä ja ainakin hyvässä lihassa. Häntä ihmetytti se, ettei mies puhunut nyt lainkaan. Mitä tämä tahtoi hänestä? Oliko hän tehnyt jotenkin väärin? Poika tosin oli tottunut siihen, että häntä aina komenneltiin. Hyvä, jos on omaa tahtoa enään... Ainakaan ei koskaan sano omaa mielipidettään vaan myönteli ja mielisteli.
Pian Za huomaiskin Samuelin. Muttei sanonut mitään, koska pelkäsi miesten suuttuvan. Mitä he tosissaan tahtoivat hänestä? Ei Zahur ollut ollenkaan siinä kunnossa, että voisi tehdä raskasta työtä. No olihan toisaalta hän aina tehnyt työtä näännyksissä ja nukkunut ulkona.

Za katsahti toveriinsa, joka oli varmaan yhtä pihalla kuin hänkin. Mitähän toinen oli sen leipurinkin kanssa puhunut? Ainakin ihan tyytyväiseltä näytti silloin. Kenties oli työtä hankkinut tai jotakin... Muttei sillä tainnut enään väliä.
------------------------------------
Vähän lyhyt, mut tuli kiire

[Koji]

Jumittaa aika pahasti, joten Zahurin otan pois :3
Joskus uudestaan he voisivat kyllä tavata.