Hei, tää on hyvää! [Off]

[Koji]

Koji manasi Roopea mielessään. Todella uskottava toinen tosiaan olikin ollut, taatusti vielä pilkkaisi. Jos vain katse tappaisi... Voisi varmaan yrittää etsiä täältä kirotusta paikasta, jonkun luatettavamman, ja kysyä sitten tältä. Ei tuon selityksiin voi luottaa... Ei ainakaan hän. Koji kääntyi katsomaan järveä. Pinta oli nyt aika tyyni, ei kuitenkaan aivan peilityyni.
Millaistahan sitten olisi elää täällä?
Olisiko se samanlaista, kuin ns. elävien maailmassa?
Vai erilaista?
Varmaan jonkin verran erilaista, kun täällä oli varmaan tuommoisia demoneita ja muita jonkin verran. Äh... Inhottavaa tämä hiljaisuus! Tuuli kahisi puissa ja muita luonnon ääniä kuului.

[raato]

Roope odotti hetken, tarttuisiko toinen pilkkaan. Aha, ei.
Noh, hän odotti toisenkin hetken. Aha, ei vieläkään. Katseli järvelle vain. No perkules.
Roope vaihtoi kärsimättömästi painoa jalalta toiselle. Juu no ei edelleenkään.
Nyt demoni potkaisi maata sorkallaan päästäen niinkin pitkän kuin kymmenisen sekunnin mittaisen odotuksen kasauttaman paineen ulos. Siinä turve lensi ja ruoho raapiutui urille.
"Finä olet tylfä!"
Demoni ähkäisi ja kaatui hallitusti Kojia vasten, ottaen tukea tämän olasta ja nostaen tämän tukkaa nähdäkseen tämän korvan. Plää, tavallinen.
"Etkö finä ofaa mitään kivaa?" Roope jatkoi ja kierähti Kojin toiselle puolelle, kumartuen tutkimaan tätä varpaista päähän. Ei mitään erikoista tuon yhden typerän, hyödyttömän ja ruman siiven lisäksi. Mälsääääääääääääääää.
"Ofaatko finä edes tehdä kupewkeikan? Et kyllä varmaan ofaa", sarvipää jatkoi tympääntyneisyydestään kerrassaan tuohtuneena, antamatta Kojille juurikaan aikaa vastata. Ei hän olettanut, että tämä mitään jännittävää olisi edes sanonut. "Tai ofaatko feifoa käfilläfi? Näin."
Roope kysyi jälleen ja heilautti itsensä siltä seisomalta käsiltäseisontaan. Tai noh, käsiltäseisonta oli varsin lavea nimitys tässä vaiheessa. Roope kyllä seisoi käsillään, jalat ilmassa ja pää alassuin, mutta hän myös tuki itseään siivillään niin, ettei esitys oikeastaan vaatinut kummoistakaan tasapainoa. Mitä nyt ehkä vähän vatsalihaksia, mutta Roope ei jaksanut muutamaa sekuntia kauempaa pitää jalkojakaan suorana ylhäällä, vaan alkoi hiljakseen polkea ilmaa katsellessaan Kojia ylösalaisin.

[Koji]

Koji katseli vielä hetken järvelle, kunnes kuuli Roopen puhuvan. Hän kääntyi tähän päin ja sanoi: "Kuule, tuskin olen ollut viikkoakaan täällä-missä-lie-perseessä, joten ei oikein mikään juuri huvita." Rasittava tuo hyypiö... Ei ymmärrä yhtikäs mitään. Ja koko ajan oli jotenkin tutkimassa. Eikö nyt riittänyt täkäläisille vain nopeampi vilkaisu, eikä tuollainen ihme tarkastelu.
Kuperkeikan? Kyllä tietenkin, tämän siiven kanssa se ei kyllä pakosti niin yksinkertaista ja helppoa ole. Mutta aivan sama... Hmph... Ensin kysyy ja sitten ei edes anna vastata!
Epäkohteliasta...
Käsillä ei kyllä varmaan seistä osattaisi...
Tai sitä ei ainakaan olla pitkiin aikoihin edes kokeiltu...
Mutta mitä luultavimmin ei todellakaan osata, ihan sama. Yksi typerä temppu.
"Ehkä joskus osasin, mutten enää." Koji vastasi.

[raato]

"Woope voi opettaa!"
Demoni hihkaisi, innostuen niin uudesta mahdollisuudesta tehdä jotain, että unohti tyystin, että käsilläseisonnassa kädet olivat erityisen tärkeässä asemassa, ja nosti kätensä iloisena sivuille, rumpsahtaen siitä varsin vikkelästi selälleen niin, että rutina kävi ja häntä jäi mutkalle selän alle. Auts, mutta mitäs pienistä. Hän pyöräytti itsensä ympäri ja jäi istumaan sammakkomaisessa asennossa, killitellen Kojia tiiviisti eriparisilmillään. Hampaiden takaa roikkui pieni, mutta vähemmän sievä sylkivana.
"Ei fe ole vaikeaa ja minä olen hyvä opettaja. Pawaf, mitä löydät!" Itsekehu haisi, mutta Roopesta se ei hänen tapauksessaan ainakaan haissut pahalle. Vielä mitä! Hänen ainoa odöörinsa oli puhdas menestys. Joskin kaikki vastaantulijat eivät olleet aivan samaa mieltä, jotkut nimittivät sitä vähemmän imartelevasti pelkäksi vanhan hien lemuksi.

[Koji]

"Ei tarvitse opettaa, minulla ei ole kovinkaan vahvat käsilihakset." Koji sanoi ja jäi katsomaan hetkeksi Roopea kun tämä kaatusi. Hän naurahti hiljaa pari kertaa, aika huvittavaa kyllä ~ Aluksi niin kehui itseään, ja nyt unohti että seisoi käsillään. Ja Koji kun aina vielä oli ollut vahingoniloinen.
"Oikeasti, ei sinun tarvitse opettaa sitä..." hän sanoi.
Mitä hyötyä siitä nyt olisi edes? Ei ehkä oikein mitään... Paitsi saattaisi olla hauskaa osata seistä käsillä. Tai, niin...
No katsotaan nyt miten toinen ensin reagoi.

[raato]

"Höpö höpö", Roope tuumasi ja huiskautti vähättelevästi kättään Kojin puheille. Vai vielä käsilihakset, pöh. Oliko säälittävämpiä tekosyitä kuultu! Demoninpentele ei suonut ajatustakaan sille, että käsilläseisonta ei ehkä ollut maailman tärkein taito. Totta kai kaikki halusivat oppia seisomaan käsillä, myös Koji.
"Minä opetan ja finä opit, ykfinkewtaifta", Roope jatkoi ja ponnahti seisomaan liioitellun vauhdikkaasti. "Otat vain vauhtia ja fitten vain feifot käfilläfi, näin!" Demoni otti muutaman juoksuloikan rantaa pitkin ja heittäytyi sitten käsiensä varaan, horjahti hieman ja jäi taas nojaamaan siipijatkeidensa varaan. Muut sanoivat sitä huijaukseksi, mutta Roope oli sitä mieltä, että jos kerta oli raajat, joista oli hyötyä, niin miksi jättää ne hyödyntämättä. Siinä hän sitten seistä tönötti käsiensä ja siipiensä varassa ja odotti Kojin tekevän samoin.

[Koji]

Koji katsahti Roopeen hieman närkästyneenä. Eikö tuo nyt millään uskonut... Pitikö se jankata päähän perkele. No, eihän tuo voinut pakottaa. Tai ei sitä tiennyt. Mutta hän ei helposti ollut taivuteltavissa.
"Usko nyt jo, en aijo yrittää tuota." tyttö sanoi katsoen kauempana olevaa Roopea. Ja olihan nyt tuon helppoa tietenkin, tulllaiset ihme siivet käsissä. Hänellä itsellään oli vain yksi ja ei edes tiedetty mahdollisista voimista jos niitä edes olisi. Hitto vie! Ja ei tuo käsilläseisonta auta yhtään.

[raato]

Roopelta pääsi pitkä, valittava voihkaisu. Tyttöhän oli nuivempi kuin säkillinen hapankorppuja. Miksi ihmeessä? Demoniparan päähän ei mahtunut paljonkaan asioita kerralla, ei etenkään sitä, miksi joku ei haluaisi pitää hauskaa. Ja käsilläseisominenhan oli tietysti hauskaa. Voidakseen pähkäillä asian kanssa, Roope pudottautui takaisin jaloilleen ja suoristautui, tapittaen Kojia ja nykien nenäänsä kuin ilmaa nuuskiva kani.
"Mikä mättää?" Demoni kysyi lopulta ja lipoi ilmaa kielellään. "Et finä oikeafti voi noin tylfä olla. Mikfet muka halua oppia? Minä voin vaikka pitää finua jaloifta, jof et heti ufkalla feifoa ilman tukea." Roope maanitteli ja veti kasvoilleen parhaan koiranpentuilmeensä. Se ei tosin ollut kovinkaan kummoinen, kun silmät olivat melko mielipuolisen eripariset ja taka-ajatukset kaikkea muuta kuin koiranpentumaisen viattomia.
"Vai vaivaako finua joku? Fikfikö et halua opetella? Vai luuletko finä, ettet oppifi?"
Roope ei ollut empaattinen, ainoastaan utelias. Häntä ei suoranaisesti kiinnostanut tietää, oliko Kojilla ongelmia vai ei, mutta hän halusi epätoivoisesti tietää, miksi tämä ei halunnut seisoa käsillään. Täytyihän siihen joku hyvä syy olla. Ainakin Roopen mielestä.

[Koji]

"Anteeksi vain, ei juuri tuollainen vain huvita." Koji tuhahti. Eikö tuo voi ymmärtää. "Hei, en ole ollut ehkä viikkoakaan täällä. Joten tarvitsen totuttelemista ja olisi mukavaa saada edes kunnollista tietoa. Eikä mitään puolialastomana hyppelemistä jossakin kuusessa... Ja hyvähän sinun on olla, jos olet täällä aina asunut." hän sanoi ja kävi istumaan maahan. Onkohan täällä edes ketään viiasta tyyppiä? Vai ovatko kaikki tuollaisia pöpejä.
Hän katsahti Roopeen, jolla oli koiranpentu ilme kasvoilla. Se näytti hassulta, kun silmät olivat eriparia. Mutta ei tuollainen häneen aina vedonnut. Varsinkaan tuollainen pervolta näyttävä koiranpentu ilme... Ei tuo taatusti edes yrittänyt ymmärtää, miksi Koji ei nyt viitsisi kokeilla käsilläseisontaa. Ei sen puoleen kovinkaan moni muukaan ymmärtänyt. Varmaan ei kovinkaan moni ymmärtänyt, ehkei kukaan. Ainakaan kunnolla. Hän ei viitsinyt vastata Roopen viimeiseen kysymykseen.

[raato]

Roope tuhahti ja kallisti päätään, alkaen hissuksiin ymmärtää, mistä kenkä puristi. Hänen pitäisi ilmeisesti hetken aikaa jaksaa leikkiä ymmärtäväistä, asiallista ja auttavaista - kaikin puolin tylsää, siis - jotta saisi Kojin innostumaan jostain muustakin kuin Tuonpuoleisesta murehtimisesta.

Demoni pudottautui polvilleen ja siitä edelleen varsin matomaisesti liikkuen vatsalleen, venyttäytyen täyteen pituuteensa, varovasti lähemmäs istuvaa Kojia. Hänen kasvoillaan oli ilme, josta hän yritti saada sympaattista. Saattoihan se onnistuakin, ehkä kuono turpeessa pitkällään röhnöttävä, kuolaansa ryystävässä sekasikiössä olisi Kojin mielestä jotain sympaattista, mutta aivan yhtä mahdollista oli, että se näytti pelottavalta, vastenmieliseltä tai ihan vain tyhmältä.
"Älä fiitä huolehdi", Roope sanoi venytellen ja yritti huiskuttaa häntäänsä - koirathan heiluttivat häntäänsä ja ihmiset pitivät siitä, eikö? Toisaalta Roopen häntä oli varsin painava ja ruma lötkö, joten sen heiluttaminen oli lähinnä puolelta toiselle läpsyttelyä löysässä kaaressa. "Ei tämä kai niin ewilainen olen kuin elävien maailmakaan. Paha fanoa, kun en ole käynyt elävien maaffa. Onko fiellä edes ihmiffufia?"

[Koji]

Koji istui maassa ja vilkuili vähän matkan päässä olevaa Roopea. Joka alkoikin pian lähenemään pian, vatsallaan maassa ryömien. Aika huvittava näky oli. Ja vähän outokin. Kun tuollainen demoni nyt ryömii maassa. Yrittikö tuo nyt noin kovasti piristää?
"Kai nyt jotakin samaa löytyy, mutta tuntuu vain oudolta olla kuollut." Koji sanoi.
Ei kuolleena olo kauhean pahalta kyllä tunnu. Tai hirveän erilaiselta, mutta toisaalta hyvin erilaisena. Tämä siipi ainakin oli outoa. Jos olisi edes toinenkin, voisi ehkä lentää. Muttei yhdellä pitkälle pääse.
"Ei taida olla... Tai en ainakaan koskaan nähnyt, luultavasti ei ole." hän sanoi.
"Täytyy myöntää - " Koji aloitti ja piti pienen tauon.
" - olet kyllä aika hassu."

[Koji]

Taidan nyt ottaa Kojin pois. Voisivat joskus sitten tavata uudestaan?
-----------------------