Seitsemän sanaa [off]

[hewwo]

Ave kuunteli tarkkaan Kerensan selityksiä hymyillen hieman.
"Oli varmaan kiva kun oli isä huolehtimassa. Minä en osaa mitään miesten hommia..."
Ave katsoi hetken maahan ja kääntyi sitten takaisin Kerensaan miettivä ilme kasvoillaan.
"Kerensa... Mitä sä teet illalla?"
Ave laittoi kätensä tytön reidelle varovasti ja katsoi suoraan silmiin. Hänen äitinsä oli opettanut sen hänelle. Ja sitten vielä pieni, kaunis hymy.
"Ajattelin että, haluaisitko mennä mun kanssa illalliselle?"
Ave punastui ja puri vähän huultaan.

[huyana]

Kerensa hymyili hieman, katsoen Avea hieman hajamielisesti. Tyttö oli vasta perheestään puhuessaan ymmärtänyt, kuinka paljon heitä kaipasikaan. Äitinsä oli menehtynyt jo vuosia sitten, mutta Kerensa muisti yhä hänen äänensä, hänen hymynsä ja hänen kosketuksensa. Lämmön, kotoisuuden. Sen tunteen, millaista kotiin oli tulla ulkoa leikkimästä, kun äiti oli tehnyt ruokaa ja isä rupatteli mukavia. Äidin kuolemankin jälkeen Kerensa oli elänyt hyvää elämää yhdessä isänsä kanssa. Kerensa oli aidosti rakastanut vanhempiaan ja hänen vanhempansa häntä. Kunpa vain hän voisi nähdä heidät vielä...
Eikö Avella ollut isää? Kerensa yritti tutkailla vastausta miehen silmistä, sitä löytämättä. Olisi varmasti kauheaa elää ilman isää.
"Illalla...? Umm, en kai mitään", tyttö vastasi hämillään. Aven jatkokysymys sai tytön hymyilemään ilahtuneesti. "Kyllähän se sopii, olisi pelkästään mukavaa saada seuraa", Kerensa vastasi hymyillen suloisesti ja laskien lähes huomaamattaan kätensä Aven kädelle, joka lepäsi hänen reidellänsä. "Jos vain löytyy muutakin vaihtoehtoa kuin veriruokia", Kerensa virnisti.
Vaikka tyttö toistaiseksi piti Avea ainoastaan perin hurmaavana herrasmiehenä, ties mitä kehkeytyisi tytön hieman vanhettua.

[hewwo]

Ave olisi antanut mitä vain isällisistä neuvoista. Hän osasi vain elää kuin nainen. Lihakset kehittyivät pojalle vasta pakollisella, raskaalla työllä rahan vuoksi. Hänen äitinsäkään ei osannut mitään miesten hommia. Naiset tekivät sen, mikä naisille kuului, ja miehet sen mikä heille kuului. Niin se on ollut joka paikassa. Ave rakasti silti äitiään, vaikka hänestä ei ollut kuin naiselliseksi kuvaksi. Mutta hänkin kuoli.
Äidiltänsä hän oli oppinut miesten perään katselemisen. Ja jos totta puhutaan, Ave oli oppinut iskemään miehiä paremmin kuin äitinsä.
Tytöistä Ave silti piti. Hän oli aina pitänyt. Ne olivat kauniita. Puhuivat kirkkaalla, korkealla äänellä. Olivat helliä. He vain sattuivat Aven tilanteessa kuolemaan liian helposti ja olivat taipuvaisia pahimpiin rikoksiin.

Ave hymyili Kerensalle kun tämä suostui lähtemään illalla syömään hänen kanssaan.
"Ah, hienoa! Minä tiedän mukavan paikan. Tulet rakastamaan niitä ruokia! Eikä niissä ole verta... Tosin minä aion juoda lasillisen hienoa verta... Ei kai haittaa?"
Ave hymyili pikkupoikamaisesti ja siveli varovasti Kerensan poskea.
Ah... Eikä. Ave halusi niin koko ajan vain lähemmäs tyttöä. Kohta hän pleottelisi hänet pois. Aven täytyi vain hillitä itsensä.

[huyana]

[Mi-mi-mi-mitä? o__o Olen vastannut tähän peliin viimeksi syyskuussa? o__o *häpeää* Toivottavasti tästä lähtien aikaa riittäisi Tuonpuoleiseenkin hieman enemmän, kun lopetin eräässä ropessa pelaamisen, mikä söi melko paljonkin aikaani]

Kerensa sai tuntemaan itsensä todella itsekeskeiseksi ja brutaaliksi Aven kysyessä lupaa verilasilliseensa. Tietenkin, tietenkin Ave saisi juoda! Eihän Kerensa voisi millään riistää sitä toiselta, Avehan kuitenkin loppupeleissä tarvitsikin verta elääkseen. Ei kellään olisi oikeutta riistää sitä Avelta. Tytön ajatukset olivat selvästi luettavissa hänen kasvoiltaan.
"Tietenkin! En minä sinulta sitä kieltäisi. Olenhan minä jo nähnyt, mitä verenhukka voi sinulle aiheuttaakin", Kerensa vastasi hätäisesti, aivan kuin haluaisi mahdollisimman nopeasti kuitata kysymyksen. Hermostunut hymykin ehti nopeasti käväistä tytön kasvoilla, kunnes se valahti kasvoilta Aven sivellessä hänen poskeaan. Kerensa tuijotti hämillään Avea suoraan silmiin, sanomatta mitään. Mitä tämä tarkoitti...? Hetken Kerensa jo luuli, että tämä olisi yksi niistä hetkistä, jolloin tapahtuisi jotain mullistavaa.
Lopulta hiljaisuus tuntui niin kiusaannuttavalta, että Kerensa vetäytyi hieman hermostuneesti nauraen taaksepäin, hymyillen kuitenkin hyväntuulisesti.
"Olet mukava mies, Ave", tyttö sanoi nousten ylös Aven eteen, tarraten tuota kädestä kiinni, "ainut ystäväni täällä." Kerensa hymyili päätään kallistaen.

[hewwo]

Ave nyökkäsi tyytyväisenä tytön sallittuaan hänen verenjuontinsa. Niin.. Tosiaan. Tyttöhän oli nähnyt hänet heikoimmillansa.
Ave vain katseli Kerensaa, ehkä hieman pettyen siitä, että Kerensa meni vain kauemmas, eikä lähemmäs.
Tytön tarttuessa Avea käsistä, mies suuntasi katseensa pikaisesti käsiin ja sitten taas Kerensaan, laittaen toisen kätensä tytön käden päälle.
"Sinä olet ihana tyttö, ei voi täältä parempaa löytääkään."
Ave vastasi Kerensan kauniisiin sanoihin ja ihan totuuden mukaisesti.
Kyllä, hän taisi olla hieman ihastunut Kerensaan... Mutta siitä oli ehkä parempi olla hiljaa. Hänhän oli vampyyri. Ja muutenkin outo... Murhannut monen - tosin jo kuolleen - lapsen. Tyttöhän järkyttyisi siitä, että Ave ei periaatteessa halunnut olla vain ystävä...

[huyana]

[Mums, hei kävisikö sinulle, jos siirtäisimme tämän pelin hieman toisaalle ja voisin siinä välissä vanhentaa Kerensaa parilla vuodella? En pysty enää roolimaan Kerensalla ilman mitään takaa-ajatuksia ja tarkoituksenihan oli, että Kerensa alkaisi kiinnostumaan miehistä (ja no miksei vaikka naisistakin) vasta hieman vanhempana 8'D Saisin Kerensan oiiiikein mukavaan ikään *pahisnaurua* Ei minulla toki ole mitään suunnitelmia tytön varalle ]

Aven sanat saivat tytön hymyilemään ja pienen punankin kohoamaan hänen kasvoilleen. Ave sanoi paljon kauniita asioita, ei hän ollut lainkaan niinkuin muut Kerensan tapaamat miehet. Tosin olihan se päivänselvää, että Ave olikin aivan erityinen... Muillakin tavoilla, kuin vampyyriudellaan. Ave oli hänelle turva.
"Sinä imartelet minua", Kerensa naurahti. Tyttö kumartui miehen puoleen, halaten tätä. Sillä hetkellä hänestä tuntui, että Ave oli hänelle kuin isoveli. Henkilö, joka huolehtisi aina hänestä, haluaisi vain hänen parastaan ja tekisi kaikkensa, että hänen oli hyvä olla. Aveen Kerensa voisi luottaa, se oli varmaa.
"Lähdetäänkö?" Kerensa osoitti toisella kämmenellänsä ovea, pidellen samalla toisella Avea kädestä.