Seitsemän sanaa [off]

[huyana]

[Otsikoita on hauska keksiä, vaikka yleensä niistä tuleekin perin randomeja Ja Kerensa odottaa Avea.]

Kerensa

Nuorehko tyttö käveli katua hitaasti eteenpäin, kädet punaisen takkinsa taskuihin upotettuna. Tyttö oli vaihtanut hameensa sinisiin farkkuihin, jotka oli onnistunut ostamaan. Myöskin takin alla oleva nahkainen paita oli vaihtunut lämpimään, mustaan villapaitaan. Vuoden oleilu Tuonpuoleisessa oli tehnyt tehtävänsä. Kaukaa, kaukaa menneisyydestä saapunut tyttö oli jo alkanut sopeutua tähän kaikkien maailmojen ja aikojen sulatuspisteeseen. Vain muutamat seikat peilasivat yhä tytön taustaa, esimerkiksi hänen tietoutensa nykytekniikasta olivat varsin heikot.
Kerensa suuntasi kohti merta, seuraten tuulen mukanaan tuomaa suolaista tuoksua. Hän ei ollutkaan vielä aiemmin vaellellut satamaan ja sen kolkot rakennukset herättivät tytön mielenkiinnon. Oli täysin hiljaista, vain Kerensan askeleita, tuulen ulinaa ja rantaan iskeytyviä aaltoja lukuunottamatta.

Meri... Ironista, kuinka paljon Kerensa sitä rakastikaan. Asia, josta hän iloitsi ja asia, joka oli hänen henkensäkin vienyt. Muistot siitä myrskyisestä illasta, jolloin hän oli tavallaan saivat kylmät väreet tytön selkäpiihin.
Kerensa istahti alas satamalaiturille, jääden tuijottelemaan merelle päin.

[hewwo]

Ave

Sataman venevarastot. Siellä ei ollut ketään enään tähään aikaan vuodesta, joka tällöin soisi kodittomille ja hylätyille olennoille lämpimän yöpaikan. Eihän se mitään hienostoa ollut niinkään kauniille miehelle, mutta pari vilttiä ja pehmeä alusta voittivat reilusti jonkun roskiksen takana kuorsaamisen. Eihän sellainen sopisi lainkaan niin hienolle miehelle.
Mies venytteli makeasti vihdoinkin noustessaan sängyntapaisesta väkerryksestä. Se oli valmistettu parista säkistä, jotka sisälsivät ylijäänyttä rahtitavaraa. Jotain pehmeää se oli, mies ei kuitenkaan ollut halunnut ottaa siitä selvää. Jos hän olisikin pettynyt, tai kauhistunut. Peitoksi hän oli löytänyt hieman reikäisen, mutta suuren ja paksun viltin.
Hyvähän siinä oli nukkua. Ainakin vampyyriherra oli nukkunut oikein makeasti... Tai sitten se johtui erittäin makeasta iltapalasta, eikä sangystä. Jossain romujen seassa makasi pienen pojan ruumis, noin seitsemän vuotiaan. Se oli ollut vielä illalla iltapala, mutta kun kaikki neste oli syöty, jätteet heitettiin sitten pois. Yksinkertaisen normaalia. Ainakin tälle nuorehkolle vampyyrille.

Ave nousi hitaasti ylös, pöyhisti tukkaansa ja haukotteli. Hän inhosi tälläisiä paikkoja. Ei mitään hienostuneisuutta. Ei edes peiliä jossa hän voisi laittaa hiuksensa. Piti vain toivoa, että mies ei törmännyt kehenkään kun hän menisi etsimään aamupalaa. Hän ei ollut meikannut, laittanut hiuksia, eikä edes pessyt hampaita. Toivottavasti hänen hampaansa eivät olleet enään veren tahrimat...
"Huomenta vain kaunokainen. Hiuksesi ovat tänään hieman sekaisin."
Ave sanoi hiljaa itselleen. Mutta nyt olisi aika mennä etsimään se hemmetin aamupala. Hiukset söpösti takussa, vaatteet hieman miten sattuu, paita auki... Onneksi kukaan ei enää liiku satama-alueella.
Vampyyri lähti hiljaa ovesta ulos merentuoksuiseen, hyytävään ilmaan.

[huyana]

Ruskeat silmät tuijottivat tiiviisti kohti kuohuvaa merta. Aurinko oli vasta nousemaisillaan ja ensimmäiset säteet nuolivatkin veden pintaa, värjäten sen kauniin vaaleankeltaiseksi aivan taivaanrannan läheltä. Ilma oli kuitenkin kääntynyt viileämpään suuntaan ja Kerensa yritti haudata käsiänsä entistä syvemmälle taskuihin. Päivästä tulisi varmasti kaunis.
Kerensa terästi kuuloaan, aivan kuin hän olisi kuullut jotain etääämmältä... Tyttö käänsi ruskeiden hiuksien reunustamat kasvonsa takaviistoon, jossa satamarakennukset sijaitsivat. Paikka näytti aivan yhtä tyhjältä kuin oli näyttänyt hänen saapuessaankin paikalle. Ei ristin sielua. Kerensa tunsi kuitenkin olonsa epäileväksi ja pian erottamansa etäinen kolahdus vain vahvisti hänen tuntemuksiaan. Tyttö nousi nopeasti ylös, jääden tuijottamaan kohti rakennuksia. Jos hän oli jotain täällä ollessaan oppinut, niin ainakin sen, ettei koskaan voinut olla liian varovainen. Tuonpuoleinen oli täynnä mitä erikoisempia henkilöitä, eikä kaikilla ollut hyvät mielessään. Tyttö päättikin siis suosiolla vetäytyä omiin oloihinsa, hän ei liiemmin halunnut ottaa riskiä epämiellyttävästä kulkijasta näin aamutuimaan.
Kerensa riisui kenkänsä ja nappasi ne kainaloonsa. Vietettyään koko aiemman elämänsä metsien keskellä metsästäjä-isänsä huomissa oli tyttö oppinut liikkumaan lähes äänettömästi. Mahdollisimman vähäistä ääntä päästäen tyttö kiirehti läheisimmän vajan meren puoleiselle seinustalle. Sieltä hän taatusti näkisi tulijan ja voisi tarpeen vaatiessa siirtyä etäämmällekin.
Ennen kuin tyttö ehti liiemmin reagoida, hänet valtasi outo tunne. Aivan kuin tulija olikin tulossa... takaa! Kerensa pyörähti nopeasti ympäri ja kuulikin voimistuneet askeleet aivan nurkan takaa. Tietämättä edes tarkkaan miksi hän säikähti niin, Kerensalle tuli ensimmäisenä mieleen pakoon juokseminen. Niinpä tyttö kääntyi ympäri ja lähti juoksemaan karkuun, mutta kompastui jo muutaman askeleen jälkeen hätäisyyksissään mukulakiven reunaan. Kengät lensivät Kerensan ulottumattomiin ja otettuaan käsillänsä vastaan, olivat myöskin tytön kämmenpohjat verestä likaiset.
"Hitto!" Tyttö sihahti jaksamatta enää välittää siitä, että oli paljastunut.

[hewwo]

Ave käveli hiljaa pitkin sataman synkkiä katuja ja katseli merta. Ave kuuli jossain lähellä liikettä. Ehkä aamupala oli eksynyt juuri nuoren vampyyrin reitille... Mies lipoi huuliaan ja lähti reippaasti, mutta hieman varoen kohti ääntä. Askeleita ei kuulunut, mutta sitä ei tarvittukaan pienikin liikkeen ääni - jopa haju - sai vampyyrin aistin herkille. Ave aisti uhrinsa tulevan lähemmäs...
Hän näki edessään maassa makoilevan, kiroavan tytön. Mutta eihän - hänhän tunsi tämän tytön! Tämä tyttö oli pelastanut miehen hengen aiemmin. Miten tuo saattoikaan tulla aina ruoka-aikaan paikalle.
"Kas, hei kaunokainen. Taas tavataan. Mitä noin suloinen neiti täältä hakee?"
Ave hymyilee ja kävelee tytön luo, auttamaan tämän ylös. Hän ei todellakaan voisi syödä tuota tyttöä. Ei pelastajia sovi syödä.

Ave oli erittäin iloinen saadessaan tavata taas kerensan. Hän halusi tutustua tähän paremmin, saada tuosta kauniista tytöstä hyvä ystävä. Mutta eihän kauniit ja ihanat tytöt halunneet tappajavampyyria ystäväkseen.. Voi, tällä hetkellä Ave antaisi mitä vaan, jos voisi olla normaali ihminen. Ihana rakastettava ihminen, joka ei tekisi muille pahaa. Jolla olisi paljon kavereita ja seurustelukumppani... Voi miten hän halusikaan sitä. Tuntea taas seuraa, joka välittää.

[huyana]

Kerensa pyyhki vihaisena kämmenpohjiaan vaatteidensa helmaan, yrittäen puhdistaa kaiken lian ja veren niistä. Onneksi haavat olivat pienet, lähinnä vain nahka oli mennyt rullalle ja vertakaan ei vuotanut paljoa. Tyttö vilkuili ympärilleen nähdäkseen kulkijan, joka olikin jo astunut hänen taakseen seisomaan. Hetken ajan Kerensa tuijotti miestä kysymysmerkkinä, kunnes hänellä välähti. Kerensahan tunsi tämän miehen! He olivat tavanneet torilla ja häneltä Kerensa oli saanut rahaa takkiinsa ja kenkiinsä! Ja he olivat käyneet sairaalassa ja mies oli vampyyri ja miehen nimi oli - niin, mikä miehen nimi oli? Vaikka Kerensa yritti kuinka kaivella nimeä mielestään, ei hän saanut sitä päähänsä.
"Sinä!", tyttö joutui siis huutamaan iloisen yllättyneenä. Kerensa tarttui miehen käteen, nousten siten takaisin jaloilleen. Tyttö pyyhki pikaisesti liat vaatteistaan ja lähti noukkimaan kenkänsä puhuen samalla.
"Enpä olisi uskonut törmääväni sinuun täällä. Aamulenkillä? Ja mitä minuun tulee, niin kunhan oleilen vain", kerensa naurahti, laittaen sitten hakemansa kengät takaisin jalkaansa. Nyt tyttö oli jota kuinkin kuosissa, lukuunottamatta käsien ruhjeita. Kerensa heilautti hivenen ruskeita hiuksiaan, katsellen samalla Avea pää kalleellaan. "Kuule tuota, mikä nimesi taas olikaan? En kuollaksenikaan muista kuulleeni sitä."

[hewwo]

Ave hymyili iloisesti katsellessaan toisen selittelyä ja ravaamista. Hän piti sitä hellyyttävänä ominaisuutena.
Hmm, eikö hän ollut tosiaankaan esitellyt itseään tytölle?
Mies naurahti hieman nolostuneena.
"Ah, anteeksi. Nimeni on Ave."
Mies katsoi tyttöä ja astui lähemmäs toista.
"Ehm, itseasiassa, olen etsimässä aamupalaa.. Mutta enköhän pärjää muutaman tunnin ilman. Iltapalani oli sentään erittäin ravitseva..."
Ave hymyilee nauttivan näköisenä. Hän näkee tytön hieman haavoittuneet kädet.
"Oh.. Voi kamala. Ei kai nämä haavat tulleet minun takiani? Säikäytinkö sinut pahastikin?"
Ave ottaa tytön kädet käsiinsä ja hivelee toisen haavoja hellästi. Ne näyttivät kipeiltä. Mutta tuottivat ne tuskaa Avellekin, sillä kun Ave huomasi pienen veripisaran valuvan tytön kämmenestä - aijai että oli hyvännäköistä. Mutta ei hän voinut - ei edes unissakaan voinut kuvitella syövänsä tyttöä.
Mutta miksei? Ei tyttö suoranaisesti tuonut silloin mitään herkkuateriaa suoraan nokan alle, ei. Kyllähän hän oli kiitollisuuden velassa. Mutta Avehan ei ollut mikään hyvis, hän voisi ihan hyvin syödä tytön ja sitten hän ei olisi yhtään velkaa.
Mutta ei hän voinut. Kun mies tarkemmin katsoi, tyttö oli taivaallisen kaunis. Ja niin mukava.
Mutta eihän hän yleensä tälläisiä asioita ajattellut. Hän oli tappanut silti, vaikka olisi ollut kuinka hurmaavan kaunis tahansa. Ei hänellä ollut mitään tunteita uhrejansa kohtaan. Hänellä ei ollut tunteita ollenkaan.
Vai oliko? Ave epäili sitä vahvasti. Ehkä hän oli -- Ei, ei hän pystyisi ihastumaan, saati rakastumaan. Ei enää koskaan. Hän oli vain yksi tunteeton paskiainen.

[huyana]

[Vii, en malta odottaa, että pääsen vanhentamaan Kerensaa 8D Tämän pelin jälkeenhän minulla oli aikomus moinen homma tehdä. Tosin en vielä tiedä, heittäisinkö iän mihin asti, mutta kenties kuuteen- tai seitsemääntoista 8)]

Ave. Nimihän sopi miehelle kuin nenä päähän. Tyttö hymyili. Aven alkaessa puhumaan syömisistään tytön hymy kuitenkin hyytyi. Vaikka Kerensa ymmärsi, että Aven oli välttämätöntä saada ihmisverta säilyäkseen hengissä, ei hän silti pitänyt kuviosta. Tämä mies tässä, hänen edessään, oli vastuussa taatusti lukuisista murhista. Se ajatus kieltämättä karmi Kerensaa, mutta tyttö ymmärsi. Ei hän halunnut Aven kuolevan. Mies oli vain saanut osakseen liian julman kohtalon. Tapa tai kuole. Tunsikohan Ave syyllisyyttä teoistaan? Ehkä, ehkäpä ei. Ainakaan mies ei antanut ymmärtää niin puheistaan, mutta toisaalta asia oli tytölle yhdentekevä. Niin kauan, kunhan Ave pitäisi näppinsä erossa Kerensasta ja hänen läheisistään. Tyttö ei kuitenkaan pelännyt moista, vaan oli oppinut luottamaan toiseen.
Kerensa kääntyi vilkaisemaan käsiään Aven sivellessä niitä huolissaan. Tyttö kohotti olkiaan hitusen vaivaantuneena, tietämättä tarkoin miksi. "Eeet. Katsoin vain parhaaksi liueta paikalta, josko törmäisinkin hieman epämiellyttävempään seuraan ja tulin kompastuneeksi. Ei se ole mitään", tyttö vastasi, tuntien samalla punehtuvansa. Hassua, ei hänellä ollut tapana punastella.
Tyttö tunsi olonsa levottomaksi jaalkoikin potkiskella toisella jalallaan maata. Kätensä hän upotti takkinsa taskuihin, mutta katseensa hän nosti takaisin Aveen.
"Kiva nähdä, että olet kunnossa", tyttö totesi. "Minäkin olen alkanut jo sopeutua tänne. En ainakaan enää kuljeskele kengättömänä täällä, kiitos sinun."

[hewwo]

//Ooh, sepä mukavaa. Seitsemäntoista olisi ehkä kiva ikä. ; 3 //

Ave katsoi tyttöä tavallistakin hellyyttävämpi ilme kasvoillaan.
"Haluaisitko.. Tuota.. Minä majailen tällä hetkellä tuolla venevarastossa. Uskon että siellä on puhdasta vettä... Saataisiin nuo haavat käsistäsi puhdistettua."
Ave hymyili hieman punastuen. Jos tyttö suostuisi tulemaan tämän mukaan, niin Ave aikoi tarjota tytölle illallisen. Päivällä hän ei mielellään liikuskellut.
Olikohan Kerensalla jokin asunto täällä? Vai oliko hän samanlainen kulkija, kuten varmasti moni muukin täällä Tuonpuoleisessa. Oi, Ave niin halusi oman asunnon. Jossa olisi iso peili, iso kylpyamme, hieno meikkipöytä, valtava, pehmeä sänky... Erittäin kodikas talo, kattohuoneisto ehkä. Tai omakotitalo. Koristeellinen, paljon mattoja. Tauluja... Ja oma vaatekaappi ja paikka hiuskiinnikkeille ja muille koristeille ja koruille.
Vampyyri katsoi Kerensaa pieni elonloiste silmissään.
"... Mikä teidän nimenne olikaan, neitonen?"
Ave sanoi yhtäkkiä. Ehkä tyttö oli kertonut hänelle, mutta hän ei ollut kaiketi kuunnellut. Mies ei ollut viime tapaamisella kovin hyvässä kunnossa...
Pienet auringonsäteet valaisivat hieman varastorakennuksien kattoja, ja sumu hälveni koko ajan. Pian olisi aurinkoista. Ave ei voinut viipyä enää kauaan ulkona. Se siitä aamupalasta. Ehkä mies voisi syödä sen pikkupojan jämiä. Veri taisi olla jo hyytynyttä... Hän voisi tietenkin matkalla tappaa jonkun papparaisen tai jotain. Eivät ne enää mitään tehneet elämällään. He olivat jo kuolleet.

[huyana]

Kerensa yllättyi iloisesti Aven pyynnöstä. Hän ei ollut odottanut mitään tällaista ja pieni epäilys kiirikin nostamaan päätänsä esiin, mutta tyttö vaiensi sen. Eijei, Kerensa ei epäilisi Avea. Ave oli ollut hänelle mukava, tosin jos aivan ensitapaamisen alkuvaiheita ei otettu huomioon... Kerensa ei halunnut liiemmin ajatella Aven elämän synkempää puolta, sitä, kuinka mies piti itsensä hengissä.
"Sopiihan se", tyttö henkäisi hymyillen, vilkaisten samalla mietteliäänä satamarakennuksia. Vai majaili Ave venevarastossa... Sitä ei olisi miehen siististä ulkomuodosta voinutkaan päätellä.
"Kerensa", tyttö vastasi nimikyselyyn. Tavallisesti tyttö olisi olut ehkä hieman loukkaantunut siitä, ettei hänen nimeään muistettu, mutta Aven kohdalla hän salli tapauksen. Olihan toinen ollut melko arveluttavassa kunnossa silloin, kun tyttö oli nimensä maininnut.
Kerensa haroi hieman toisella kädellä hiuksiaan, ottaen sitten jo muutamia askeleita Avea kohti.
"Onko se.. ööh, majapaikkasi täälläpäin?" Tyttö kysyi, viitaten sinne, mistä Ave oli tullut.

[hewwo]

Ave hymyili onnellisena tytön suostuessa pyyntöön.
Ai niin, Kerensa. Miten mies olikaan voinut unohtaa sellaisen nimen?
"Ah, kyllä, tuo iso ruma rötiskö jossa ei ole lukkoa."
Ave sanoi pikaisesti. Häntä hävetti koko paikka. Se ei ollut mitenkään hänen tyylinen. Melkein kaikissa varastoissa oli lukot, mutta jostain syystä siinä varastossa ei ollut lukkoa ovessa.
"Ja se on vain tilapäinen asunto, suojassa katseilta."
Ave lisäsi hieman hmyillen ja kävellen sitten tytön rinnalle.
Pienet auringonsäteet polttelivat jo vampyyrin ihoa. Ei Ave oikeasti ollut niin herkkä auringolle, kuin muut vampyyrit, mutta ei hän sitä sietänytkään. Aaltojen äänet kaikuivat lauluna korvissa. Ainakin Aven korvissa, sillä mies oli tällä hetkellä ihanteellisessa mielentilassa.
Pieniä perhosia liiteli miehen vatsan pohjassa. Toivottavasti kaikki menisi hyvin. Toivottavasti Ave ei onnistuisi säikäyttämään tyttöä, että tämä lähtisi pois. Hän vain halusi seuraa. Oi, miksi hän oli vampyyri? Se oli niin väärin.

[huyana]

Kerensa virnisti nähdessään Aven osoittaman vajanrötiskön. Ei erityisen yleellinen, mutta toisaalta ei Kerensakaan voinut kehua elelevänsä leveästi. Tyttö ei yhäkään ollut varsinaisesti löytänyt itselleen asuntoa tai majapaikkaa, vaan kierteli aina milloin missäkin. Näemmä Ave vietti samanlaista elämää. Kerensa oli kuitenkin jo kauan haaveillut omasta asunnosta, vaikka vain pienestä loukusta. Olisi kuitenkin mukavaa omistaa jotain. Ei tarvitsisi pitää omaisuuttakaan niin mitättömänä, että sen saattoi kantaa mukanaan.
"Ei hassumpaa. Itsekään en ole hankkinut itselleni kunnollista asuntoa, heilun missä sattuu", tyttö toi ajatuksensa julki.
Kerensa heilautti käsiään, katsoen kysyvästi Avea. "Eiköhän sitten mennä", tyttö naurahti, lähtien askeltamaan varastoa kohti. Tyttö laski kätensä oven kahvalle, avaten sen. Sisällä ei tosiaankaan ollut kummoisempaa. Hieman hämärää ja sisustus... eh, no mitä venevajan sisustus nyt voisi olla. Kerensa virnisti Avelle takanaan, mutta asteli kuitenkin rennosti sisään hämärään varastoon. Ikkuna tuntui olevan liian likainen, että auringon säteet olisivat voineet kunnolla sen läpi valaista tilaa.

[hewwo]

Ave nyökkäsi hymyillen Kerensalle kun tämä alkoi kävellä kohti varastoa. Ave tuli tytön perässä.
Olisikohan hänen pitänyt avata ovi itse ja auttaa tyttö sisään.
Ave käveli seinän vierustaa ja repi pari pornokuvaa seinältä ja tunki johonkin laatikkoon. Kävellessään hän huomasi myös eilisen iltapalansa jalan pilkottavan sieltä kasasta. Hän tunki sen laatikon, joka sisälsi niitä pornokuvia jalan päälle peittämään sen.
Mies käveli pienen pöydän luo ja istui sen päälle.
"Tämä nyt ei ole todellakaan mitään hienoa, mutta täällä on lämmintä."
Ave sanoi hieman nolosti ja hymyili. Pian Ave muisti, että hänen hiuksensa olivat aika kamalassa kunnossa - oikeastaan ne sojottivat aikalailla pystyyn. Vampyyri veti kätensä päänsä päälle ja alkoi vetämään hiuksiansa suoremmaksi.
"Istu vain alas... Öö, minne huvittaa."
Ave seilasi katseellaan varastoa. Siellä oli aika paljon romua. Mutta siellä oli sänky ja pöytä. Niillä voisi istua. Ja jostain pilkotti jakkarakin.

[huyana]

Umh, mielenkiintoista. Vaha oli tosiaan pullolla vähän sitä sun tätä. Tavaraa, jota olettaisikin löytyvät venevajasta, mutta myös täysin kuvaan kuulumatontakin tavaraa. Todennäköisesti Aven paikalle kuskaamaa. Omaksi onnekseen Kerensa ei kuitenkaan ehtinyt havaita kaikkein epämääräisimpiä asioita ennen kuin Ave ehti jo peitellä jälkiään. Yksittäisen jalan näkeminen olisi voinut olla tytölle jo hieman liikaa.
Kerensa katseli ympärilleen, pyörähtäen sitten keskilattialla hyväntuulisesti ympäri. Tyttö katsahti Aveen hymyillen. "Kotoisaa, pidän tästä", tyttö naurahti, astellen sitten miehen luokse. Arvioituaan hetken rojukasan sisältöä tyttö istahti sen päälle, olematta kuitenkaan yhä täysin varma, mitä kasassa oli.
Aven hiustensuoristusoperaatio vaikutti Kerensasta sen verran epätöivoisen näköiseltä, että tyttö kaivoi istumansa tavararöykkiön taakse pudonneen hiusharjan, ojentaen sen miehelle. Oli hassua, miten Ave huolehti niin tarkoin ulkonäöstään. Monet naisetkin kiinnittivät vähemmän huomiota ulkonäköönsä, mukaanlukien Kerensa.
"Ota tuosta, onnistuu varmasti paremmin", Kerensa virnisti. Oikeastaan Ave oli aika suloinen.

[hewwo]

Ave käveli Kerensan viereen tämän ojentaessa harjaa hieman punastuen.
"Kiitos."
Hän otti harjan varovasti tytöltä ja jäi harjaamaan hiuksiaan.
Oi, että hän kaipasi nyt suihkuun. Hän oli niin likainen. Hän ei ollut edes meikannut, joka sai näyttämään hänet oudolta. Ja hän oli jopa hukannut pinsettinsä jonnekin. Miten hän nyt voisi nyppiä mahdollisia ylimääräisiä kulmakarvoja. Ave otti sängyltänsä hiusnauhan ja sitoi hiuksensa löysästi kiinni.
"Eh, tuota... Siinä ei varmaan ole välttämättä hyvä istua, en oikein tiedä mitä siinä kasassa on."
Ave hymyili hieman vaivaantuneesti.
"Tulisitko kanssani tuolle sängylle istumaan. Se on oikeastaan koko hökkelin varmin paikka."
Ave hymyili ja ojensi tytölle kätensä.

[huyana]

Kerensa seurasi vaiti Aven laittautumista, ajattelematta juurikaan mitään. Hän vain seurasi, kuinka mies harjasi hiuksiaan ja sitten solmi ne. Vaistomaisesti tytön käsi hakeutui omiin hiuksiinsa, jotka hän totesi paljon karkeammiksi, kuin miltä Aven hiukset näyttivät. Millähän mies sai hiuksensa noin silkkisen näköisiksi? Kerensa varmasti kysyisi asiaa joskus, mutta ei nyt.
Aven kysymys sai Kerensan hätkähtämään ajatuksistaan. Tyttö hymyili pikaisesti, vilkaisten kasaa allaan. "Niin, ehkäpä olet oikeassa", Kerensa hymähti ja nousi ylös. Kasasta putosi jotain lattialle, mutta tyttö ei jäänyt tutkimaan tarkemmin, mitä. Kerensa tarttui Aven siroon käteen, askeltaen sitten lähes hyppelehtien sängyn luokse. Paikan yleiskunnon tähden Kerensa istui sängylle hyvin varovaisesti, jottei olisi rikkonut mitään. Mistäs sitä tietäisi, vaikka jousi pongahtaisi kohta patjan läpi. Ei lienisi mikään ihme. Kerensa ei kuitenkaan tuntenut oloaan lainkaan vaivaantuneeksi, pikemminkin rennoksi. Käsien haavojen jomotus oli lakannut jo aikoja sitten ja aurinkokin yritti jo pilkistellä pölyisten ikkunoiden lävitse.
Kerensa pyyhkäisi kasvoilleen valahtaneen hiussuortuvan takaisin korvansa taakse, nostaen sitten katseensa hymyillen Aveen. "Olet muuten melko erikoislaatuinen mies. Kotopuolessa kaikki miehet olivat paljon... karskimpia. On paljon hauskempaa, ettet ole sellainen. Isänikin on aivan loistava ihminen ja rakastan häntä suunnattoman paljon, mutta hän teki aina selkeän eron sille, mikä oli miesten tehtävä ja mikä naisten tehtävä. kapinoin kuitenkin heti äidin kuoltua sitä vastaan, eikä isäkään kyllä mahtanut minulle mitään", Kerensa sanoi virnistäen. Perheen ajatteleminen sai tytön olon kuitenkin perin haikeaksi ja katseensa valuikin syliin, johon hän oli kätensä vetänyt.