Sumussa yllätys odottaa

[R.I.P]

[ Cazanir ~ ]

Lucía//

Satama ei koskaan ollut mikään luokseen houkutteleva paikka, eikä se ollut sitä nytkään. Rikollisiahan paikka tietenkin veti puoleensa kuin hehkulamppu koiperhosia. Etenkin illan pimetessä hämäräperäistä porukkaa tuntui ilmaantuvan jokaisesta varjosta ja pimennosta.
Hämärä, ikuinen henkiolento, viimeisteli työtään tältä alueelta ja oli pian valmis siirtymään eteenpäin. Hämärän pimentävää työtä tehosti aavemmainen sumu, joka oli ilmestynyt kuin tyhjästä kiertäen hentoja koukeroitaan lyhtypylväiden ympärille. Hämärä pysähtyi heilauttamaan kättään eräälle hienostuneen näköiselle naisihmiselle, joka seisoi nojailemassa laiturin tolppaan. Nainen nyökkäsi henkiolennolle tervehdykseksi ja käänsi sitten katseensa merelle. Tummat pilvet kiertelivät kauempana - merellä selvästi myrskysi. Tuulen virettäkään ei kuitenkaan tuntunut yleensä niin tuulisessa satamassa. Ilma oli silti viileä ja nainen kietoi hienoa turkistaan tiukemmin ympärilleen. Turkis ei ollut mitään halpaa keinokuitua, ihan oikeista eläimistä se oltiin tehty. Nainen ei jaksanut edes välittää takin vuoksi henkensä heittäneistä harvinaisista eläimistä, kunhan ne nyt hoitivat tehtävänsä ja lämmittivät häntä.

Satamassa oli täysin hiljaista, ellei ottanut huomioon meren kohinaa ja poijukellojen aavemaista kilkatusta ja kalkatusta niiden heilahdellessa meren hallitsemattoman voiman armoilla. Nainen vaihtoi asentoaan. Hänen korkeakorkoiset kenkänsä päästivät kopahduksen kun hän siirsi jalkojaan kääntyäkseen katsomaan kolmea aivan takanaa seisovaa mustapukuista korstoa.
"Tännekö sen nyt piti muka tulla?"
Nainen kysyi terävällä äänellä. Hänen silmiensä demonisuutta hehkuva katse porautui vuorotellen jokaiseen mieheen, jotka kaikki vavahtivat neidin äänensävyn kuullessaan. Yksi gorilloista onnistui sopertamaan jonkinlaisen myöntävän vastauksen. Lucíaksi kutsuttu demoni naksautti epäilevästi kieltään ja käänsi katseensa takaisin merelle. Hänen alaisensa olivat havainneet tunnistamattoman laivan, joka lähestyi kaupungin satamaa. Jos laiva kerta oli tuntematon, ei kyseessä ollut ainakaan Kuolema, eikä myöskään Kalma. Kyseiset olennot pitivät kovasti dramaattisesta sisääntulosta tuodessaan lisää kärsiviä sieluja manan maille tai hakiessaan Tuonpuoleisesta matkalaisia kohti viimeistä etappia.
Lucïa, toisessa muodossaan myös mafioso Lucianona tunnettu demoni, kirosi naistenvaatteiden epäkäytännöllisyyttä. Liituraitapuku oli sitä paitsi paljon tyylikkäämpi kuin yksityiskohdillaan ja taidokkailla leikkauksillaan hekumoiva musta mekko, joka muistutti lähinnä surupukua. Mielikuvan kruunasi vielä kaunis lierihattu, johon oli kiinnitetty pari tuuheaa, mustankiiltävää sulkaa. Suruhuntu puuttui vielä. Demonin oli kuitenkin pakko myöntää, että hän rakasti turkiksia, joita hän mieshahmossaan pystyi harvoin pitämään.

Nainen oli jo kääntymässä haukkuakseen alaisensa typeryksiksi, kun nämä raahasivat hänet tänne turhan päiten, kun hänen ihonsa nousi yht'äkkiä kananlihalle. Hän kääntyi merelle päin ja hymyili vinosti.
"Sieltähän ne vieraamme tulevatkin..."
Hän totesi suoristaen ryhtinsä onnistuen kuitenkin näyttämään yllättävän rennolta.
Sumun keskeltä alkoi erottua jokin tumma, keinuva hahmo.

[CazarirX]

Tuonpuoleisen merellä ei yleensä ollut sumua, eikä myöskään juuri minkäänlaista liikettä, mutta tämä yö tuntui olevan erikoislaatuinen. Sumussa hitaasti liikkuva hahmo alkoi erottua yhä enemmän ja enemmän, kunnes siitä pystyi erottamaan että se oli laiva, jossa tosin oli muutamakin yksityiskohta jotka iskivät melkein heti katsojan silmään. Ensinnäkin laiva ei ollut nykyaikainen, vaan näköjään todella vanha purjealus. Sillä oli repaleiset purjeet, ja muutenkin laiva näytti kovia kokeneelta. Laivan etuosassa olevassa kokkapuussa oleva koriste ei ainakaan herättänyt kovin myönteisiä ajatuksia, koska se oli muotoiltu kaavulliseksi luurangoksi, jolla oli kädessään viikate. Patsaan puusilmät tuntuivat katsojan kaikkia jotka olivat satamassa, ja näytti alkavan hymyillä mielipuolisesti mitä lähemmäksi laiva pääsi satamaa. Laiva liikkui todella verkkaisesti, joka ei ollut mitenkään erikoinen ihme koska sen purjeet olivat revitty riekaleiksi. Jos tajusi katsoa laivan lippua, yllättyi ehkä vielä enemmän, koska laivan lippu oli valkoinen kallo mustalla pohjalla, jonka ylitse meni ristissä miekka pistooli. Merirosvoja. Muutenkin laivan liikkeessä oli jotain omituista, koska se tuntui liikkuvan todella määrätietoisesti, aivan kuin omasta tahdostaan. Se toi eniten mieleen aavelaivan, joka ei ollut kovinkaan kaukana totuudesta.

Laiva tuli vielä lähemmäksi, ja siitä alkoi näkyä lisää hermostuttavia yksityiskohtia. Laivan kannella ei näkynyt ketään, joka oli sinänsä omituista, koska laivat tarvitsivat jatkuvasti miehistöä ohjaamaan sitä. Ainoa liikkuva olento laivan kannella, oli yksi hämärä ihmishahmo, joka ohjasi laivaa ruorista, ja nähdessään sataman, päästi ilonkiljaisun, joka alkoi kaikua satamassa. Ääni joka hahmon suusta kuului oli todella hermostuttava, koska se kuulosti haudantakaiselta, ja aivan liian kimeältä tullakseen ihmisen suusta, ja toi mieleen enemmänkin jonkun kirkumassa tuskasta. Laiva kuitenkin tuli lähemmäksi ja lähemmäksi satamaa, kunnes sen runko kolahti sataman reunaan. Melkein heti alkoi kuulua ratisevaa ääntä, ja laivan ankkuri putosi molskahduksen säestämänä veteen, pysäyttäen laivan paikoilleen.

Laiva keinui vielä hetken paikallaan, kunnes alkoi tapahtua. Ensin kuului vain suhahdus, kun laivasta lennähti jotain, joka lähti kulkemaan korkeassa ilmassa syvemmälle kaupunkiin. Tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata että se oli korpin luuranko, joka lensi näköjään välittämättä siitä tosiasiasta että oli kuollut. Sitten kuului kovaääninen tömähdys, kun sataman maaperälle tömähti ihmishahmo, joka alkoi kävellä hitaasti ja rauhallisesti kohti Luciaa joka seisoi kymmenen metrin päässä. Kun hahmo tuli valon piiriin, sen ulkomuoto luultavasti herätti mielenkiintoa. Tulija oli luuranko, jolla oli päällään repaleinen merirosvon vaatetus, suoraan 1700-luvun Karibialta, tai niin ainakin vaikutti. Olennon vyöllä oli jopa miekka ja vanhanaikainen pulttilukkopistooli. Luurangon ainoassa silmäkuopassa hehkui punainen valo, toisen ollessa silmälapun peittämä. Merirosvo menneisyydestä käveli rauhallisesti saappaa tömähdellen Lucian eteen, ja alkoi katsoa tätä sanomatta siltikään sanaakaan. Luurangon ilmeestä ei myöskään voinut sanoa juuri mitään, johtuen siitä tosiasiasta että se oli pelkkä pääkallo. Olento naputteli sormillaan miekkansa tuppea, samalla kun katsoi Luciaa.

[R.I.P]

Viimeinkin se typerä madonsyömä paatti suvaitsi ilmaantua näköpiiriin. Purjelaivan muhkea runko piirtyi tummana kylmänharmaata sumua vasten. Ajan hampaan kuluttamista laudoista lähtevä vaimea natina tuntui kuuluvan kaikkialta laivan lähestyäessä uhkaavan näköisenä laituria ja sillä vartovia ihmisiä. Ilma tuntui viilenevän entisestään, aivan kuin kaikki lämpö olisi imeytynyt pois.
Mustapukuiset gorillat päästivät vikiseviä pelon inahduksia ja perääntyivät askeleen laivan tullessa yhä lähemmäksi. Lucia puuskahti ja kieltämättä hämmästyi hänen höyryävää hengitystään. Hän vilkaisi henkivartijoitaan ja muljautti pahasti silmiään. Miehet olivat jo jonkinaikaa olleet Tuonpuoleisessa, missä ties minkälaista väkeä tuli vastaan ja nyt tätä he sitten säikkyivät. Jos oli vääntänyt Kuoleman kanssa kättä jo useita kertoja ja saanut tuta Neuvoston jäsenten jäätävän katseen ytimissään, ei ihan pienistä hätkähtänyt.
Lucia katsoi suorastaan halveksien tuota lähestyvää kaameaa näkyä. Laiva oli kerrassaan karsea, siis aivan hirvittävä. Mikä kumma tuota irvistelevää keulakuvaa oikein vaivasi? Demoni ei laisinkaan pitänyt näkemästään, vaikka kaikessa kaameudessaan kohti seilaava alus olikin vavisuttava ja jokseenkin kunnioitustaherättävä. Hänen silmänsä olivat harjaantuneet ihailemaan herkkää kauneutta, eikä sitä tässä kelluvassa purtilossa juurikaan ollut, vaikka sitä yritti miten katsoa. Inhon väreet vilistivät pitkin naisen siroa selkärankaa. Inhotustaan hän ei kuitenkaan näyttänyt, vaan peitti sen taiturimaisesti teräksen kylmän hymynkareensa alle, sillä heikkouksia ei pitänyt näyttämän.

Lucian henkivartijat olivat vähällä paskoa kalliisiin housuihinsa korpinraadon suhahtaessa ylitse, mutteivät sitä tehneet, sillä tiesivät, että pomo olisi silloin heidät lynkannut. Sulkijalihas oli kyllä koetuksella, kun laivan ankkuroiduttua laiturille lompsi ehta merirosvo - jokseenkin luiseva sellainen. Miehet olivat vähällä juosta karkuun kiljuen kuin tytöt. Heidän demoninen johtajattarensa pysyi kuitenkin aloillaan kädet puuskassa ja naputteli pitkillä kynsillään käsivarttaan.
Kylmä hymy naisen huulilta oli nyt kadonnut ja kasvoilla oli tulkitsematon, mutta jämpti ilme. Hän ei vaikuttanut liian päättäväiseltä, muttei missään nimessä heikoltakaan. Hän ei enää yksinkertaisesti kyennyt hymyilemään laivan ainoan oman tahtonsa omaavan matkalaisen klompsiessa hänen eteensä. Merirosvossa ei ollut mitään silmäniloa, ellei ihaillut jalon luisia piirteitä ja pääkallohymyä. Demonitar mittaili tulijaa katseellaan ja huomasi tämän aseistuksen. Vieno hymy kohosi hänen huulilleen, kun hän ihaili miekan kahvan ja tupen upeaa koristelua.

Lucia yritti sivuuttaa sen tosiseikan, että hänen typerän aivottomat korstonsa päästivät omituisia pelonulvahduksia, kun heidän polvilumpionsa muljahtivat melkein sijoiltaan jalkojen tutistessa niin kovasti pelosta. Ei helvetti, mitä idiootteja. Vaikka tuo kalmanlöyhkää levittävä rosvo pelottikin, ei sitä heikkoutta pitäisi näyttää. Henkivartijoilta kyllä löytyi lihasmassaa, mutta aivot olivat olemattomat, mikä tietenkin oli hyvä, sillä näin heitä pystyi hallitsemaan helpommin. Mafioso oli lähettänyt parhaat miehensä tärkeämpiin tehtäviin, joten nyt hänen piti vain kestää näiden keltanokkien heikkous.
Demoni kiinnitti huomionsa jälleen merirosvoon ja niksautti ylimielisesti niskojaan.
"Tuliko mieleen pyytää lupaa ankkurointiin?"
Hän kysyä töksäytti niin terävästi, että hänen alaisensa säpsähtivät, mikä tosin ei ollut ihme tässä tilanteessa. Hän harppoi koristeellisen asunsa helma liehuen ja saappaiden korkeat korot kopisten merirosvon irvikuvan ohitse ja tarkasteli tämän alusta.
"Kertokaahan....", nainen sanoi hitaasti sanojaan venytellen katsoen sivusilmällä luurankoa, "Mistä asti olette tänne seilannut?"

[CazarirX]

Luuranko katseli tyynesti Luciaan seisoessaan tämän edessä, eikä näyttänyt mitenkään hermostuneenlta, vaan piti pokeri-ilmeen päällä, joka taisi itse asiassa olla normaali ilme pääkallon kasvoilla. Merirosvo katseli silmässään hehkuvaa valoa räpäyttämättä naista edessään, tosin Lucian saattoi huomata pienen huumorin pilkahduksen tämän kasvoilla kun luuranko näki miten Lucianin henkivartijat olivat vähällä juosta karkuun. Hiljauus näiden kahden välillä venyi, ja kuka tahansa pystyi aavistamaan, että seuraavaksi tulisi joko taistelu tai jotain muuta kiinnostavaa.

Kun Mafioso kysyi ankkurointiluvasta, luuranko ei reagoinut mitenkään, tuijotti vain punaisella hehkulla silmässään. Kun Lucien vielä käveli merirosvon ohitse ja kysyi toisen kysymyksensä, luuranko ei siltikään regoinut mitenkään. Vasta hetken päästä raato kääntyi verkkaisesti, ja katsoi Lucienia, yhä naputellen miekkansa kahvaa. Sitten naputus loppui, ja luurangon leuat alkoivat käydä, jonkinlaisessa tahdissa puheen kanssa joka tämän suusta kuului, vaikkei luurangossa ollutkaan mitään mikä olisi aiheuttanut ääntä. Äänestä ensimmäisenä huomasi sen että se oli jäätävän kylmä. Ei sellainen kuin kylmäkiskoisella ihmisellä, vaan sellainen joka kävi luihin ja ytimiin, ja teki mielihalun juosta kirkuen karkuun. Lisäksi ääni oli hieman katkeileva, aivan kuin merirosvo ei ollut tottunut puhumiseen. Sen päästessä vauhtiin, äänestä kuitenkin kuului myös hienostunut korostus, ja kohtelias tapakasvatus.
"Anteeksi epäkohteliaisuuteni, siitä on jonkin aikaa kun olen nähnyt ketään elävää, ja vielä kauemmin siitä että olen nähnyt naisen. Olette ilo silmälle, madam."

Tässä vaiheessa luuranko käveli Lucienin vierelle, ja katsoi tätä samalla kun sanoi:
"Ja lupaa en kysynyt, koska en sellaista tarvitse. Jos haluatte rangaista minua, saatte aivan kaikessa rauhassa ampua tai hirttää minut, tosin ei siitä kukaan mitään kostu, paitsi ehkä köysikauppias. Mistäkö olen tullut? Viimeksi kun olin elävien maailmassa, oli vuosi 1729, mutta minulla ei ole aavistustakaan mikä vuosi nyt on, tai missä tämä paikka edes on. Elävien maailma tämä ei ole, mutta eipä näytä Helvetiltäkään."
Sanoessaan viimeiset sanansa luuranko anoi katseensa kiertää pitkin kaupunkia, jonka jälkeen punahehkuinen katse osui taas Lucianiin.
"Olisitteko niin ystävällinen arvon neiti, että kertoisitte minne olen seilannut, koska mikään ei ole inhottavampaa merimiehelle kuin olla vieraassa maassa josta ei tiedä mitään."

[R.I.P]

Merirosvolaiva keinui aavemaisesti hangaten välillä laituria vasten naristen liitoksissaan. Satama oli muutenkin karmea, mutta usvaa puoleensa vetävä merirosvojahti kruunasi koko komeuden - tai kauheuden. Siitä huokui meriveden lahottaman puun haju, mikä yhdistettynä kalman katkuun oli varsin vavahduttava aromi. Lucia asetti kädet lanteilleen ja kallisteli päätään yrittäessään etsiä paatista jotain kaunista. Laiva oli varmasti aikoinaan ollutkin oikea valioyksilö, aikoina ennen kirousta. Laiva oli selvästi kirottu, kuten oli sen kapteenikin - demoni vilkaisi vaivihkaa edelleen vaitonaista luurankoa. Osasiko tämä edes puhua? Nainen sipaisi hiussuortuvan korvansa taakse kääntyesään Harkonia päin. Hän pisti kätensä jälleen puuskaan ja tiirasi viimein reagoivaa luurankoa odottavasti.

Merirosvon ääni riipi demonin tärykalvoja kuin kynnet liitutaululla ja sai hänen ihonsa nousemaan kananlihalle. Lucia purki ahdistuksensa vaihtamalla painonsa toiselta jalalta toiselle. Hän rentoutui jälleen aivojen rekisteröidessä kylmän kirskunnan lisäksi muita, paljon miellyttävämpiä vivahteita Harkonin äänestä. Etenkin miehen lausumat sanat upposivat mamemoiselleen kuin kuuma veitsi voihin. Naisen maalatuille huulille nousi hymy, joka kieli jonkinlaisesta tyytyväisyydestä - muuten ilme oli hyvin tulkinnanvarainen. Hän vilkaisi hehkuvasilmäisen ruumiin ohi henkivartijoihinsa, jotka yrittivät epätoivoisesti kerätä viimeisetkin itsekunnioituksen rippeensä nyt, kun pomo oli osoittanut tilanteen toistaiseksi vaarattomaksi. Lucia pyöräytti silmiään ja käänsi huomionsa takaisin merirosvoon.

Demoni naurahti luurangon vastaukselle päätään pudistellen.
"Kyllä minä sinulle aina rangaistuksen keksin", hän sanoi tumma katse tiukasti Harkonissa. Hän kyllä tietäisi miten tiristää kunnon tuskanhuudot kauttaaltaan luisevan kehon viimeisistä hermoradoista. Miltäköhän kelmistä tuntuisi, jos hänen kuivat luunsa jauhettaisiin tomuksi ja heitettäisiin tulisille hiilille? Tai ehkä Lucia vain tilaisi tälle pikakyydin Kiirastuleen.
Mafioso jätti ajatusleikkinsä sikseen ja kuunteli kohteliaan vaitonaisena toisen kertomusta. 1729? No sehän selittääkin... Tuohon aikaan oli syntynyt useitakin legendoja kirotuista miehistöistä. Näemmä yksi niistä oli päässyt perille asti. Kapteenilla ei kuitenkaan ollut käsitystä olinpaikastaan. Aavistukset osuivat melko lähelle.
"Ymmärrän tuskanne, signore", nainen aloitti hymyillen mitäänsanomatonta vaimeaa hymyään, joka silti vaikutti jokseenkin kiusoittelevalta ja ilkikuriselta kaikesta tyyneydestään huolimatta, "Ylititte viimein Rajan. Olette näemmä seilanneet pitkän tovin Tyhjyyden merillä. Ei, tämä ei ole Helvetti, se on paljon ikävämpi paikka. Tämä ei ole myöskään Taivas, mutta tuskin teidän taustoillanne sinne ihan heti pääseekään."
Lucia piti pienen tauon. Hänen äänensä soi kohteliaan ystävällisenä, muttei missään nimessä lämpimänä. Se oli niitä ääniä, että jos tuuduttautuisit turvallisuuden tunteeseen ja kääntäisit selkäsi, saisit samantien puukosta, jos tekisit pienimmänkään virheliikkeen.
"Maailmallamme on useita nimiä; Manan maja, Kalman kylä, Virstapylväs, Välipysäkki... Mieluiten tätä kutsutaan Tuonpuoleiseksi. Täällä määräytyy polkusi lopulliseen määränpäähäsi."

[CazarirX]

Luuranko katseli tyynesti ja kuunteli hiljaa kun Lucian kertoi missä he olivat. Jos merirosvo yllättyi, niin ei näyttänyt sitä mitenkään, vaan tuijotti vain hiljaa. Kun Harkonin edessä seisova nainen oli saanut puhuttua loppuun, luuranko alkoi taas naputella miekkansa nuppia, jota näköjäään teki jatkuvasti jos ajatteli jotain. Äkkiä Harkon kuitenkin napsautti sormiaan, josta kuului ehkä omituisin ääni hetkeen kahden luun kilahtaessa yhteen.
"Ai niin, missä ovat käytöstapanani? Nimeni, on kapteeni Harkon, palveluksessanne."

Samalla kun esittäyityi, luuranko otti hattunsa päästänsä ja teki nopean herrasmieskumarruksen. Kun luuranko kumarsi, pystyi näkemään luodinreiän tämän kallossa, joka oli normaalisti piilossa hatun alla.
"Mukava kuulla että en ole Helvetissä, koska tässä paikassa näyttää olevan todella suuret mahdollisuudet kaikenlaiseen."
Samalla kun sanoi viimeiset sanat, Harkon nousi takaisin pystyyn, ja laittoi hatun taas päähänsä, jonka jälkeen katsoi Luciania tutkimattomalla ilmeellään. Harkon oli tajunnut jo jonkin verran mitä täällä oli tapahtunut pelkästään tämän tapaamisen perusteella, ja päätti olla varovainen. Harkon osasi jo sanoa että tämän naisen, jos nyt ihminen oli ylipäätään, kanssa asioiminen oli kuin kävelisi nuoralla, alhaalla ollessa Helvetin tulet. Eipä siinä mitään, Harkon oli jo pudonnut kerran köydeltä, ja hän oli kokenut sen jo. Mutta hän ei pitänyt tämän naisen tyyneydestä, kenenkään ei pitäisi pystyä olemaan noin rauhallinen. No, Harkonilla oli vielä muutama dramaattinen nytös hihassaan, joita tämä kokeilisi.

"Mutta saanko silti udella kuka te olette, arvon neiti? Olette luultavasti jonkinlaisessa valta-asemassa täällä, koska puhutte nyt minun kanssani. Ja voin sanoa että nuo henkivartijat ovat kyllä säälittäviä, hehän ovat tutisemassa pelosta pelkästään minun saapumisestani. Mitä he tekisivät jos äkkiä ryhtyisin väkivaltaiseksi?"
Harkon laittoi kätensä nyrkkiin, ja osoitti peukalollaan olkansa ylitse henkivartijoita, liike joka näytti todella omituiselta kun sen teki luuranko.

[R.I.P]

Kapteenin puhe oli mukavan imartelevaa. Jos tällä olisi ollut edes jotain lihaa kalpeiden luidensa päällä, olisi Lucia saattanut ehkä tykästyä tähän lipevään merikarhuun. Nyt kalsea ja jäisen kirskuva ääni tuntui iskevän jääpuikkoja hänen luihinsa. Oli ihailtavaa, etteivät merirosvon käytöstavat olleet ajan ruostuttamia, kuten luulla saattoi.

"Täälläkin on omat rajoituksensa..."
'Jotka minä määrään', demoni lisäsi mielessään. Hän tutkaili uutta luisevaa tuttavaansa mietteliäänä. Jos miestä ei kerta saisi hengiltä, hänestä saattaisi hyvin koitua ongelmalliseksi, jos ei heti kättelyssä tehnyt selväksi kuka täällä määräsi. Kyllä mafioso aina jonkin keinon kehittäisi...
Kaikkein häiritsevin piirre tässä merirosvokapteenissa oli kasvojen huomattava lihaksellinen heikkous (= lihaksia ei edes ollut), mikä vaikeutti tunnetilojen tulkintaa. Tämä oli harmillista, sillä Lucia ei ollut täysin varma, oliko hän vielä niskan päällä vai ei. Ihmisten kasvoista näki lähes aina, mitä nämä oikein ajattelivat. Edes tuo punahehkuinen katse ei tuonut helpotusta asiaan. Kuinka turhauttavaa.

"Olette tarkkanäköinen, kapteeni Harkon. Minua kutsutaan Luciaksi - muuta teidän ei tarvitsekaan tietää", demoni esittäytyi. Hän olisi varmaan ojentanut kätensä, jotta merirosvo olisi voinut herrasmiehenä muiskauttaa kämmenselkään kohteliaan tervehdyssuukon, mutta luinen kosketus ei juurikaan innostanut. Nainen vilkaisi hajamielisenä kättään. Ai noinko ne luut menivätkin...? Hän loi halveksivan katseen typeriin lemmikkeihinsä, jotka kavahtivat niin Harkonin kuin pomonsakin huomion alla.
"He ovat mukana lähinnä näön vuoksi, ettei minun tarvitse hoitaa mitään turhan likaisia hommia", Lucia hymähti merirosvolle, "Ja jos te väkivaltaiseksi ryhdytte, mikä olisi varsin epätoivottavaa, enköhän minä saa teidät ruotuun."

[CazarirX]

Harkon katsoi ja kuunteli ilmeettömänä, kuten yleensäkin, mutta onnistui silti jotenkin saamaan kulmiaan kohottavan vaikutelman kasvoilleen kun Lucia sanoi pystyvänsä taltuttamaan hänet. Luurankokapteeni osasi kyllä lisätä itsekin naisen laiseen perään mitä tämä tarkoitti, ja tämä omituinen naisolento todella herätti Harkonin mielenkiinnon. Kuka tämä oli, koska noista hänen henkivartijoistaan pystyi silti näkemään että he pelkäsivät palkaajaansa melkein yhtä peloissaan kuin häntä.
"Lucia siis? No, jotta en vahingossa rikkoisi muiden tekemiä lakeja, niin voitteko olla niin ystävällinen, että kerrotte hieman tarkemmin mitä rajoituksia täällä on."
Oli selvää että tässä keskustelussa molemmat yrittivät näyttää olevansa määräävässä asemassa, eikä noudattaa toisen käskyjä. Keskustelu saattoi mennä tästä aivan mihin suuntaan tahansa.

Äkkiä kuului taas suhahdus, ja luurankokorppi joka oli lentänyt pois hetki sitten, laskeutui Harkonin olkapäälle, ja käänsi nokkansa merirosvokapteenin päätä kohti. Luurankokapteeni näytti hetken kuuntelevan korppia, koska käänsi päätään hieman linnun suuntaan, jonka jälkeen kuollut lintu jäi istumaan miehen olkapäälle, ja alkoi saman tien sukia siipiluitaan, näköjään välittämättä että ei omistanut mitään edes etäisesti sulkien kaltaista. Harkon taas känsi katseensa taas kohti Luciaa, ja alkoi puhua:

"En halua tietenkään loukata teitä, arvon neiti, mutta olen vain sivistymätön verenhimoinen merirosvo, joka rikkoo lakia minkä ehtii ja aiheuttaa tuhoa ja kaaosta pelkästään sen tekemisen ilosta. En tiedä oletteko te täällä laillinen vai laiton vallanpitäjä, mutta sen verran voin sanoa, että en ole koskaan ottanut käskyjä vastaan lain ylläpitäjiltä, enkä aio tehdä sitä nytkään. Kuka täällä muuten pitää järjestystä?"
Harkon oli tehnyt pienen ansan Lucianille puheellaan, koska kertoi rivien välissä ettei noudattaisi kenenkään käskyjä tai kunnioittaisi ketään, jolla ei olisi jotakin mikä tekisi tästä vakavasti otettavaa, joten nyt Lucia voisi joko tehdä jonkinlaisen näytöksen vallastaan ja paljastaa itsestään sen verran, tai sitten olla paljastamatta ja vetäytyä, joka voisi nakertaa naisen valta-asemaa läsnäolijoiden silmissä.

[R.I.P]

Nainen muikisti suutaan. Hän oli varmasti kuvitellut nähdessään pääkallon ilmeen muuttuvan. Noh, olkoot. Oli miten oli, hän ei pitänyt siitä, että joutui selittämään asioita. Selitykset toivat eteen vain lisää kysymyksiä ja pian saattaisi vahingossa paljastaa jotain, mitä ei pitäisi paljastaa.
"Paras neuvo lienee, ettei pidä erottua joukosta liiaksi, äläkä hypi päättäjien silmille", hän vastasi.
Harkon tosin erottui joukosta vähän turhankin hyvin. Lisäksi merirosvot olivat usein pahansuopia, etenkin kirotut sellaiset. Kukaan kiltti ei koskaan tullut kirouksen tuomana Tuonpuoleiseen. Olisiko kelmistä siis pelkkää harmia, vai saisiko tästä oivan liittolaisen? Demoni kirosi mielessään, että oli tullut tänne naishahmossaan. Merirosvot harvemmin kuuntelivat järkipuhetta naisen suusta. Toisaalta, tämä tilanne oli herrrrkullisen mielenkiintoinen, sitä ei käynyt kieltäminen.

Lucia kallisti päätään luurankokorpin lennähtäessä yhtä luisevan isäntänsä olalle. Tuossa taisi olla oikein mukava siivekäs pikku kätyri, vaikka ulkomuodossa olikin parantamisen varaa. Harkon aikoi ilmeisesti tietentahtoen aiheuttaa harmia. Herra täytyisi luultavasti hoitaa pois päiväjärjestyksestä...
Mutta miten tappaa kuolematon? Jälleen mafioso joutui kohtaamaan tämän ongelman. Hän oli useampaan otteeseen kohdannut vastustajia, joiden nirrin pois ottaminen oli vaikeampaa kuin demonin pääseminen Taivaaseen. Kyllä sitä kai aina jonkin keinon löysi.

Demoni nytkähti hieman käsittäessään luurangon virittämän ansan. Nyt piti olla tarkkana. Nainen loihti huulilleen mairean hymyn.
"Täällä sinun pitänee opetella tottelemaan, sillä jos arvon herra D'Preciso, arvoisa käskynhaltijamme, laita sinua ojennukseen niin sen tekee Ylempi taho, joka ei ole yhtä armollinen kuin hän - tai minä."
Hän kallisti hieman päätään tarkkaillen merirosvon kalloa.
"Vartijat kyllä korjaavat sinut talteen, jos toimit Päättäjien mielestä huonosti, eikä heiltä pääse niin helposti karkuun."

[CazarirX]

Harkon oikein nauroi mielessään kun näki että oli saanut käytöksellään Lucanin ainakin vähän pois tolaltaan, koska hetken ajan nainen ei näyttänyt niin itsevarmalta. Merirosvokapteeni oli pelannut tälläistä peliä hyvin paljon, ja osasi pelisäännöt oltiin missä tahansa, koska vallanpitäjät eivät koskaan muuttuneet, tai heidän suhtautumisensa niihin jotka olivat mahdollisia uhkia. Luuranko virnuili, jota tosin ei tietenkään voinut mitenkään erottaa Harkonin luisesta naamasta. Kun Lucian oli puhunut asiansa, merirosvokapteeni naurahti hieman ja vastasi:

"Käskynhaltija D'Preciso? Minun täytynee jossain vaiheessa mennä sopimaa asiat hänen kanssaan, ja tehdä selväksi mitä voin tehdä ja mitä en. Ja mitä tulen ylempään tahoon, olen melko varma että he eivät viitti tulla pilvilinnoistaan tänne meidän kuolleiden keskelle, ainakaan sinun tai herrasi käskystä. Jollet tietysti viittaa johonkin muuhun joukkioon, jotka ovat parempia kuin nuo ääliöt joita käytät apureinasi. Ja mitä tuli tuohon että minut saadaan kiinni....."

Äkkiä kuului vain kilahdus ja näkyi välähdys miekanterän osuessa lampun valoon, ja Harkon oli äkkiä ilmestynyt Lucianin taakse, ja laittanut vielä miekkansa tämän kurkulle. Muutaman metrin päässä seisovat henkivartijat eivät olleet edes ehtineet reagoida, eikä kukaan muukaan ollut pystynyt seuraamaan merirosvon liikkeitä. Harkon nojasi vähän eteenpäin, että luurangon pääkallo oli aivan Lucianin korvan vieressä ja sanoi tämän korvaan:
"Olen melko varma, että pystyn hoitamaan kenet tahansa joka minun perääni lähetetään, kuten olisin pystynyt hoitamaan luultavasti sinutkin nyt jos olisin halunnut."

Harkon ei edes odottanut Lucianin vastausta, vaan laittoi miekkansa takaisin tuppeen, ja astui parilla askeleella taas tämän eteen. Luuranko liikkui täysin itsevarmasti, ja näytti liikkuvan melkein luonnottoman ketterästi, aivan kuin kuoleminen olisi vain lisännyt miehen ketteryyttä. Harkon odotti vielä hetken ja sanoi sitten:
"Tietenkään minulla ei ole mitään syytä tehdä teistä itselleni vihollisia, kun voimme olla liittolaisiakin. Bisnes on bisnestä, mutta kenenkään palvelijaksi en ryhdy, tai ketään kumarra. Edes arvon käskynhaltijaa."

[R.I.P]

"D'Preciso on kiireinen mies", Luci tokaisi, "Sitä paitsi tämä maailma poikkeaa huomattavissa määrin siitä, mistä sinä olet kotoisin. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia..."
Nyt suuta soukemmalle. Hän ei halunnut paljastaa liikaa asioitaan, sillä joutuisi vain kärsimään siitä itse. On syitä, miksi päättäjät pysyivät näissä "pilvilinnoissaan", eikä kapteeni näyttänyt niitä ymmärtävän. Eipä ihme, kun kyseessä oli historiasta ilmaantunut sivistymätön raato. Noh, kyllä luuranko tulisi vielä oppimaan tavoille - kantapään kautta, jos oli tarvis.
Ajatus sai demonin hymyilevään hiljaa mielessään. Voisi olla hauskaa murtaa tuon keljun ylitsepursuava itsetunto niin pieniksi palasiksi, ettei niitä saisi koottua edes ikuisuuksien aikana.

Samassa Harkon oli kadonnut naisen edestä. Luci räpäytti hämmästyneenä silmiään ja tunsi samantien luisevan otteen. Hän kirosi omaa varomattomuuttaan ja ajatuksiinsa uppoutumistaan. Hän olisi voinut vaikka kampata tuon lipevän käärmeen, jos olisi tajunnut tarkkailla tämän liikkeitä. Nyt hän oli turhaan joutunut epäsuotuisaan tilanteeseen, joka sisälsi myös turhan intiimin kosketuksen tähän epämieluisaan olentoon. Kohtaus oli onneksi ohi hetkessä, mutta sekin hetki oli koitunut suureksi harmiksi. Demoni tiesi, että sen arvostus oli juuri romahtanut merirosvon silmissä.

"Luulette itsestänne liikoja, kapteeni hyvä."
Naishahmossaan oleva mafioso kehräsi loihtien huulilleen hymyn, mikä näytti päällepäin mairealta, mutta kätki läpipaistavasti taakseensa viestin; varo, erehdyit leikkimään väärän tyypin kanssa, kaveri.
Demonia ärsytti suunnattomasti kapteenin omahyväisyys. Hän tiesi, että oli sitä itsekin, mutta oli hänellä siihen oikeuskin - ja kaikki siihen valtuuttavat tekijät. Miehen irvikuvalla ei ollut mitään oikeutta edes elvistellä noin ylitsevuotavan teatraallisesti kykyjään. Mautonta. Kerrassaan mautonta.
Lucin teki itse mieli näyttää omat voimansa, mutta ei halunnut sortua alhaisempansa tasolle. Miksi hän olisi edes vaivautunut? Tietystihän tästä olisi voinut saada jotain tyydytystä, mutta hän tyytyi pitämään matalaa profiilia, mikä oli tällä hetkellä paljon kannattavampaa. Olihan niitä muitakin keinoja... Niinpä hän tyytyi vain katsahtamaan hyödyttömiin gorilloihinsa syväjäädyttävällä katseellaan, mikä sai heidät jälleen tutisemaan pöksyissään. Nuo idiootit täytyy hoitaa pois palkkalistoilta....

Bisneksiä?
No nyt he puhuivat samaa kieltä.
"Niinkö?"
Naisen hymy levisi melkein korviin asti, säilyttäen yhä taidokkaasti tyyneytensä ja kaiken kieroutuneisuutensa. Hän asteli kevyin, siroin ja tarkoin harkituin askelin aivan Harkonin eteen katse tämän silmissä - tai silmässä. Luci kohotti kätensä ja korjasi maltillisen tarkasti merirosvon takin kauluksen, pyyhkäisi eleganttiutta kirkuvallín kädenliikkein pölyt pois tämän harteilta ja kohotti katseensa takaisin pääkallokasvoihin tiiraillen näitä nyt alta kulmain. Demonin tummat silmät näyttivät välkähtävän. Aivan kuin niissä olisi hetken leiskuneet Helvetin liekit. Sitten nainen käänsi selkänsä kapteenille ja käveli tyynesti jonkin matkaa laituria pitkin ja näytti jälleen tarkastelevan kummituslaivaa. Jokainen tuossa naisen jumalaisessa kehossa tapahtuva liikahdus - käden heilautus, painon siirto jalalta toiselle, lantion hallitun tyylikäs keinahdus - kieli petollisesta suloudesta. Lucia pysähtyi katsoakseen olkansa yli Harkoniin.
"Millaisia bisneksiä sinulla oli mielessäsi?"

[CazarirX]

Harkon ei voinut muuta kuin kihertää itsekseen, kun onnistui vähän saamaan tätä salaperäistä naista hermostumaan. Kun Lucia sanoi hänen luulevan itsestään liikoja, luuranko vain hymyili (milloinkas ei?) ja vastasi:
"Ehkä luulenkin, mutta jos ette näytä minulle kaapin paikkaa, niin ei minulla ole mitään syytä muuttaa käytöstapojani."

Harkon tiesi kyllä, että Lucia ei ollut sellainen henkilö ketä kannatti ärsyttää, mutta merirosvo oli tehnyt koko ikänsä niin, että oli ärsyttänyt vallanpitäjiä, mutta ollut juuri ja juuri sen verran hyödyksi, että kukaan ei jaksanut nähdä vaivaa hankkiutua hänestä eroon. Ja nyt luuranko epäili, että kukaan pystyisi hankkiutumaan hänestä eroon. Ja merirosvokapteeni ei elvistellyt taidoillaan sen takia että tekisi vaikutuksen Luciaan, vaan kaikkiin muihin. Näytti siltä että naisen palvelemalta käskynhaltijalla oli diktatuurilla hankittu teräksenkova valta, mutta Harkon tiesi että sellaiset vallat eivät olleet läheskään niin vakaivat kuin ulkoapäin näyttivät. Kaikki perustui siihen että sorti muita ja piti pelkoa yllä, juuri sen verran että kukaan ei uskaltanut ryhtyä vastustamaan, mutta ei myöskään kärsinyt niin paljon ettei olisi muuta vaihtoehtoa. Mutta sellainen valta oli hyvin riippuvainen pelosta, ja pelkästään se että Harkon näytti olevan samalla tasolla kuin Lucia, nakersi naisen valtaa, ja sitä kautta koko organisaation jota tämä palveli. Meni tämä tapaaminen miten tahansa, niin joka tapauksessa kaupunkiin leviäisi kertomuksia siitä, kuinka Harkon oli vastustanut Luciaa, ja laittanut tälle vastaan, ja jopa uhannut tätä miekalla, ilman että nainen oli ilmeisestikään voinut mitään. Se kertomus voisi olla paljon tuhoavampi Lucian ja tämän johtajan vallalle kuin se, että Harkon olisi ampunut naisen sillä sekunnilla.

Luuranko tosin kyllä yllättyi kunnolla, kun pelkkä sana liiketoimista muutti naisen käyttäytymisen täysin, eikä edes älynnyt tehdä mitään, kun nainen siisti hänestä muutaman vuosisadan pölyt. Ja Harkon oli luullut, että hän oli rahanhimoinen. Kun Lucia laittoi pokerivirneensä esille, luuranko vastasi täydellisesti omalla ilmeellään, tai pikemminkin sen vaikutelmalla, ja kuka tahansa paikalla olijoista pystyi näkemään, että molemmat olivat valmiina puukottamaan toista selkään heti kun mahdollisuus tulisi, tai toinen ei olisi enää hyödyllinen.

"Sen verran mitä olen huomannut, täälläkin raha on käypää valuuttaa, ja jos jossain rahaa, niin siellä on ihmisiä jotka haluvavat omistaa sitä. Ikävää jos loukkaan tunteitasi, mutta en usko että sinä ja arvon D'Preciso olette kovin suosittuja normaalin kansan keskuudessa. Olen varma että täälläkin on töitä sellaiselle, jonka työetiikka ei ole kovin korkealla, varsinkin sellaiselle kuin te joilla näyttää olevan liiketoimia hieman kaikkialla. Olin merirosvo eläessäni, enkä aio ammattia vaihtaa kuollessanikaan, joten olen varma että jotain työtä löydätte, ainakin jos palkkalistoillanne on tuollaisia idootteja jotka tutisevat takanani. Ja olette oikeassa, en tiedä tästä maailmasta paljoa, mutta olen vain utelias merirosvo, ja jos ette kerro minulle mitään, niin ennen pitkää alan etsiä tietoa omin päin, jolloin saatan laittaa rahan ahneet sormiluuni jonnekin minne ette haluaisi."

[R.I.P]

"Näyttäisin kyllä, jos tilanne olisi hieman toinen..."
Lucia mutisi puoliääneen. Hän mässäili ajatuksellä, että repäisisi luurangon pääkallon irti ja sinkoaisi sen niin kauas merelle kuin suinkin kykeni - ja pitkällehän se silloin lentäisikin. Etsikööt siinä sitten päätään. Näin hän olisikin varmaan jo tehnyt, jos olisi voinut. Ensinnäkin hän oli naishahmossaan, eikä naiset suinkaan käyttäytyneet noin. Eivät hienot naiset ja hieno nainenhan hän olikin - erittäin hieno, valioyksilö (ja tästä sopikin olla ylpeä). Lisäksi hänen piti pitää matalaa profiilia etenkin naisena ollessaan. Mieshahmossa olisi ehkä voinut olla hieman kovempi. Hän ei kuitenkaan halunnut, että joku osaisi laskea yhteen 1 + 1 = muodonmuuttajademoni. Näin hänelle oli kerran käynyt, mutta onneksi tästä älyköstä oltiin päästy suht. nopeasti eroon. Toistamiseen hän ei kuitenkaan samaa virhettä tekisi...

Mafioso tiesi hyvin itsekin hallintonsa epäjärjestäytyneisyyden tuomat uhat. Oli kuitenkin asioita, joita tavan kansalaiset eivät tienneet ja joita hän ei voisi näille koskaan paljastaa. Hän tietenkin voisi yrittää helpottaa asukkaiden asumisoloja, ellei olisi hyötynyt näiden kärsimyksestä niin suuresti. Ilman kärsimystä, ei ollut epätoivoa ja ilman olentojen epätoivoa ei syntynyt sopimuksia, joita hän todellakin halusi.

Demoni jähmettyi merirosvon alkaessa puhua rahasta. Hän käännähti ympäri ja tuijotti tätä tovin epäuskoisena kuunnellen tämän asian loppuun. Naisen huulille nousi huvittunut hymy ja hän kallisti päätään tutkaillen Harkonia jälleen. Sitten hän myhäili päätään pudistaen, käänsi jälleen selkänsä merirosvolle ottaen pari pitkää askelta pois päin nauraen hersyvää nauruaan.
"Te ihmiset olette niin yksinkertaisia!" Lucia hykerteli ristien kätensä rinnan päälle ja kierrähti sulavasti kohtaamaan jälleen merirosvon katseen, "Kyllähän täällä rahakin kelpaa, mutta minä en sitä tarvitse. Saan sitä kyllä, kun haluan, mutta himoitsen jotain arvokkaampaa..."
Demoni jätti tahallaan lauseensa kesken antaen sen leijua kaksikon yllä. Hän niksautti kepeästi niskojaan yhä huvittuneen oloisena. Kapteenin yksinkertainen näkemys asioihin todellakin rapisutti hänen luisevaa arvovaltaansa. Noh, kyseessähän oli varmaan historian kirjoinkihin painunut vanhanaikainen mies - ja vieläpä ihminen.
"Noh. Kysykää jotain, niin vastaan, jos suinkin voin. En minä ala teille umpia ja lampia selittää asioista, jotka tuskin teitä kiinnostavat."
Nainen hymyili suloisesti.
"Ja mikä meidän välisiin bisneksiin tulee... Onkohan teillä edes tarjota sitä mistä minä ja pomoni olisimme kiinnostuneita."

[CazarirX]

Harkon ärähti mielessään, koska tajusi itsekin tehneensä virheen. Totta kai hänen olisi pitänyt tajuta, että täällä raha ei merkinnyt kovin paljoa. Samalla kun tämä ajatus kuitenkin tuli merirosvokapteenin mieleen, tämä tajusi mitä täällä luultavasti käytettiin valuuttana. Luuranko oli hetken hiljaa, ennen kuin alkoi taas puhua:

"Sääli, koska jos e lyö minua seinään tai tee jotain muuta hyvin vaikuttavaa, niin minulla on vain syytä uskoa että et pysty siihen. Mutta niin, ja koska alan ärsyyntyä, niin pyydän jo etukäteen anteeksi vahinkoja joita tulee katuun, sekä sotkua mitä kohta seuraa."
Luuranko nosti toisen kätensä Lucian kasvojen eteen, jonka jälkeen napsautti luisia sormiaan kovaäänisesti. Ääni kaikui hetken satamassa, kunnes joku saattoi nähdä liikettä laivan kannella. Kaksi kanuunaa osoitti suoraan Luciaa, ja näkyi kuinka hämärät ihmishahmot hyörivät niiden ympärillä. Näkyi valonkipinä molempien tykkien yläosassa, ja alkoi kuulua sihinää. Hetkä ennen kuin tykinkuulat olisivat lähtenee tykeistä kohti Luciaa, ne kääntyivät osoittamaan tämän henkivartijoita. Kaksi kanuunankuulaa lennähti tykeistä, ja osuivat suoraan mustiin pukeutuneisiin rikollisiin ison jyrähdyksen saattelemänä, ja hetken päästä siinä oli pelkkä savupilvi. Harkon kääntyi vähän ja vilkutti laivaan päin, jossa sumun vähän hälvettyä näkyi nyt kansi täynnä samanlaisia kuolleita kun Harkon, joilla kaikilla oli aseita käsissään.

Luuranko käääntyi taas Luciaa kohti, jonka jälkeen sanoi:
"Minä ja miehistöni ovat valmiina tekemään yhteistyötä sinun ja käskynhaltijan sekä minun yhteiseksi hyödyksemme."

[R.I.P]

"En aio alentua sinun tasollesi", nainen ehti sanoa, kun luuranko yhtäkkiä ojensi kätensä ja napsautti sormiluitaan toisiaan vasten. Siitä syntyvä kalahtava napsahdus jäi kaikumaan Lucian korviin, kun hän kääntyi katsomaan merirosvoalusta. Pyh. Mitä Harkon oikein kuvitteli tekevänsä? Aivan kuin tämä voisi haavoittaa surkealla kanuunallaan demonitarta. Kun tykinsuu käännettiin toiseen suuntaan Lucian sisukset kylmenivät.
Voi perse.
Seurasi kaksi valtavaa, kumeaa pamahdusta ja Lucian piti nostaa käsivartensa suojaamaan silmiään lentävältä pölyltä ja savulta. Laskettuaan kätensä hän henkäisi. Hänen... hänen alaisensa...
Ei häntä olisi haitannut, jos Harkon olisi mennyt käyttämään maalitauluina ketä tahansa muuta, mutta kun kyseessä olivat hänen, mafioson, alaiset niin kyllähän siinä alkoi kieltämättä hieman keittää. Etenkin kun hän ei ollut vielä ehtinyt sitoa lopullista sopimustaan näiden kanssa. Tai no, yhden kanssa hän oli kyllä, mutta...
Demoni vetäisi terävästi henkeä.
"Mitä HELVETTIÄ sinä oikein kuvittelet tekeväsi?!"
Hän huudahti äänellä, joka loppua kohti alkoi kuulostaa varsin epäinhimillseltä, ja joka tuntui järisyttävän maita ja mantuja. Sanojensa painikkeeksi hän polkaisi kerran korkeakorkoiseen saappaaseen puettua jalkaansa niin, että laituri hänen takanaan sortui saman tien mereen ja halkeamia levisi uhkaavasti Harkonin suuntaankin.
Nainen marssi pitkin harppauksin aivan merirosvon eteen kohottaen varoittavasti sormensa tämän kasvojen tasolle.
"Aiheutit juuri erittäin paljon hallaa meidän välisille bisneksille. Jäät minulle pahasti velkaa."
Demoni sihisi yhteenpuristettujen hampaidensa välistä silmät kipinää lyöden. Hän voisi nyt vaikka toteuttaa tappoaikeensa ja tuhota tämän säälittävän olennon, kun yhtäkkiä tilanteen keskeytti korkea, pirisevä ääni.

"Äsh", nainen tuhahti ja kaivoi turkistakkinsa sisätaskusta mustankiiltävän ja valoja vilkuttavan pienikokeisen esineen, "Minun täytyy vastata tähän..."
Hän käänsi jälleen selkänsä. Hän läpäytti edelleen ääntä pitävän esineen auki kuin rasian ja vei sen korvalleen.
"Kas, Lucifer. Heiii ~", Lucia kujersi luuriin, mutta joutui pian viemään sen loitommas korvastaan, kun laitteen sisältä kuului epäselvää karjuntaa. Joku oli vihainen. Karjunnan lakattua nainen palautti esineen korvalleen.
"Kuulinkin ongelmastasi.. Mmmhm.. Mmm. Selvä. Hoidan asian omakätisesti, jos mieheni eivät siihen kykene. Nyt minulla on kuitenkin, eräs toinen juttu kesken ja-", hänen lauseensa keskeytyi linjan toisesta päästä karjaistuun vasta-argumenttiin, "Ei huolta, hoidan asian kyllä."
Nainen vilkaisi olkansa yli Harkonia ja madalsi ääntään puhuen nyt omituista kieltä, josta ei sanoja tahtonut erottaa laisinkaan matalien murahdusten seasta. Sitten hän lausui hyvästit, sulki esineen ja sujautti sen takaisin takkinsa sisään.
Lucia ei muuten piitannut teknologiasta, sillä siitä tuntui olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Kehittyneistä viestintävälineistä oli kuitenkin aina hyötyä. Niinpä hän omistikin luultavasti ainoan matkapuhelimen koko Tuonpuoleisessa pystyäkseen pitämään paremmin yhteyttä liikekumppaniensa kanssa.

Demoni kääntyi katse kylmänä Harkonin puoleen ja sipaisi karanneen hiuskiehkuran korvansa taakse. Nyt oli leikkivaihe mennyt ohi silmänräpäyksessä. Nyt oli kyse kylmästä liiketoiminnasta.
"Mitä sinä luulet minun tekevän sinulla ja pilipali-miehistölläsi? Upottaisin madonsyömän paattisi nopeammin kuin ehtisit kissaa sanoa. Sieluttomia sotilaita minulla kyllä riittää, enkä tarvitse sinunlaistasi pölyttyvää fossiilia pyörimään jalkoihini."