Filth in the beauty

[saalistaja]

[[Off. ~sakura]]

Kirjasto oli perin hiljainen tänään. Oikeastaan, ainahan se olikin. Vain silmälasipäinen kirjastonhoitaja asteli hyllyjen välissä siirrellen kirjoja. Se kelpasi hyvin tälle yön asukille, joka oli tunkeutunut varsin yllättävään paikkaan piileskelemään todellisuudelta. Kaikkein syrjäisimmässä ja pimeimmässä nurkassa, kirhahyllyjen suojaavassa välissä, makasi suurikokoinen ihmissusi, joka oli sulkenut silmänsä. Älkää kuitenkaan antako rauhaisan ulkonäön hämätä, naaras oli valmiina tappamaan ihmisen, joka eksyisi liian lähelle ja huomaisi sen. Uhri ei kerkiäisi edes kirkaista. Mutta miksi Arethusa oli keskellä kaupunkia? Ei se itsekään tiennyt. Ehkä se kaipasi vaihtelua metsän synkkyyteen. Ei, ei se sitä ollut. Jotain muuta.

Hitaasti verenpunaiset silmät lipuivat auki ja tarkkailivat hiljaisaa ympäristöä. Valkomerkkiset korvat luimistuivat vasten niskaa, kun ihmissusi haukotteli terävät valkeat hampaat välkkyen. Aret asetteli tyynesti etukäpälänsä hyvin ja laski suuren mustan päänsä niitten päälle tuijottaen keskittyneesti eteensä.

[sakura]

[ Ding. :'D Täällä ollaan (hieman vastahakoisen) Chrisin kanssa. ]

Itsekään kulkunsa suuntaa tajuamatta ruumiinrakenteeltaan hontelo mies asteli eteenpäin kaupungin katuja; hetki sitten vanhasta kaupungista poistunut ei edes huomioinut niinkään radikaalisti muuttuneita maisemia kävellen omissa ajatuksissaan – ei ollut yllätyskään; kuin pilvilinnassa saattoi sanoa Christianin asuvan. Poissaoleva ilme tai muuten vain erittäin epäselvä vastaus – normaalisti puhe muistutti tiedemiehen kieltä, jota harva osasi suomentaa itselleen – olivat niinkin tavallisia tälle emotyyliselle henkilölle. Askeleet kaikuivat lähes tyhjillä kaduilla, vai olikohan kaikki vain kuvitelmaa... Kuitenkaan siitä välittämättä vihreä katse siirtyi lasisesta olemuksesta tarkkailevaksi ja mies käänsi sielunpeilinsä kohti rakennusta – kirjastoa. Hymähtäen ja pienesti olkiaan kohauttaen Chris päätti astua tuohon tietoa täynnä olevaan paikkaan sisään; josko tuolta löytäisi mielenkiinnoisen kirjan, joka käsittelisi häntä itseään kiinnostavaa asiaa.
Vaikka sitä osaa kaupungista kutsuttiinkin uudemmaksi, ei emotyylinen todellakaan olisi sitä tajunnut – itseasiassa tämä mieshenkilö ei vieläkään tiennyt tarpeellisia asioita Tuonpuoleisen maailmanmenoista. Kaikki oli vielä niin helvetin sumeaa, että ihan koski. Ehkä juuri tuo tiedonhalu oli yksi (niistä erittäin monista pienistä) syistä, minkä takia Chris tosiaan oli astunut kirjaston ovista sisään. Vihreä katse mittaili kirjaston hyllyjä, mitä nyt välillä käväisi ympärillä kuin ihmetellen juuri sitä pientä seikkaa, että koko rakennuksessa ei näyttänyt olevan hänen lisäkseen kuin juuri sellainen nainen, jonka oletettiin jo ulkonäön perusteella olevan töissä kirjastossa. Pienesti tuhahtaen emotyylinen oli ohittanut tämän, kulkien kirjahyllyjen lomitse, etsien kiintoisaa kirjaa.

[saalistaja]

Ihmissuden korvat värähtivät, kun kirjaston ovi avattiin ja suljettiin. Hitaasti ja kiinteästi hyllyjen lomaan tuijottaen naaras nosti päätään. Valkomerkkiset korvat sojottivat pystyssä eteenpäin kuunnellen pientäkin ääntä tai askelta. Ne erottivat kirjastonhoitajan paperien rapistelun. Ja hetken aikaa kuunneltuaan Aret kuuli myös askelten äänen. Ja ne tulivat lähemmäs. Ihmissusi pörhisti niskakarvojaan, luimisti korviaan ja vetäytyi mahdollisimman pienelle sykkyrälle korkeitten hyllyjen väliin. Kaukaa katsottuna ei sitä olisi erottanut mustista varjoista. Ikävä kyllä lähempää näki selvästi valkoiset merkit sen päässä ja punaiset silmät suorastaan hehkuivat kuin merkkivalot pimeässä. Arethusa kiersi häntänsä epäröivästi takatassujensa eteen, painautui kohti lattiaa ja sulki silmänsä yrittäen välttää niiden hohteen havaitsemista. Jos tuo henkilö, joka oli kävelemässä suoraan hyllyjen ohi, huomaisi taruolennon, se olisi menoa sitten. Mitä luultavammin tulija huutaisi ja juoksisi karkuun, jolloinka naarassuden pitäisi katkaista sen kaula. Toisaalta, jos tulija olisikin vihamielinen, ei olisi pakenemista hyllyjen välistä, selkä seinää vasten. Sitten pitäisi puolustaa itseään. Siinä ei varmaankaan koituisi mitään ongelmia. Sudenkorvat nousivat taas pystyyn, kuunnellen tarkasti jokaista pientäkin ääntä, nyt kun näköaisti oli poissa käytöstä. Aret pystyi kuulemaan selvästi tuon tulijan askeleet, aivan selvästi.

[sakura]

Kirjasto oli aivan erilainen kuin mies oli ajatellut, itseasiassa kuvitellut. Aikaisemmat kokemukset kirjastosta tosin olivat Brightonin aika vaatimattomasta rakennuksesta, joka toisaalta oli sisältänyt läjäpäin erittäin mielenkiintoisia kirjoja, joista suurin osa oli käsitellyt erittäin mielenkiintoisia asioita, ihan jo fysiikan ja filosofian kannalta. Kuitenkaan Tuonpuoleisen kirjastosta ei hetkessä näyttänyt moisia teoksia löytyvän, minkä takia Chris astelikin eteenpäin – katse aihetaulukoissa – kuin toivoen löytävänsä jotain mielenkiintoista. Tosiasiassa tuo miespuolinen ihminen löytäisikin aivan pian erään hyllyrivien välistä jotain, joskaan kukin saa olla erimieltä asiasta, että onko löyty mielenkiintoinen. Chris asteli yhä nopeammin ja pysähtyi aika pimeän oloisen hyllyrivien viereen ja katsoi vino hymy kasvoillaan aihepiiriä; yliluonnolliset asiat, magia ym.. Hymähtäen mies siirtyi lähemmäksi, muttei huomannut perällä olevaa susieläintä – ihmissutta. Hassu sattuma tosiaan, kun ihmishahmossaan lähes aina oleva (vain kerran kuussa muuttui ihmissudeksi) Christian ei ollut edes kokenut ekaa muodonmuutostaan. Vihreä katse harhaili kirjojen nimissä ja mies henkäisi pienesti kun näki mielenkiintoiselta vaikuttavan teoksen. Hoikka (ja viiltoja täynnä oleva) käsi veti pölyisen kirjan hyllystä, jonka jälkeen mies puhalsi etukannesta suurimmat pölyt. Hymyillen Chris luki sen otsikon; Taivas vai Helvetti?, mikä tuntui olevan aivan omiaan tälle paikalle.
Hengitysääniä. Mistä? Mies käänsi katseensa sivulla ja näki makaavan, tumman hahmon. Pieni henkäisy karkasi huulilta, joilta tulvahti myös seuraavat sanat: ”Kuka olet?” Harvemmin Chrisin oli nähty puhuminen aloittavan. Pitäisikö tilanne historian kirjoihin kirjoittaa?

[saalistaja]

[[Wooh x____x Pahoittelen hirmusti jumitustani *surkeaa uikutusta*]]

Arethusa kiristeli hiljaa itsekseen hampaitaan ja luimisti korvansa täysin vasten niskaansa huomatessaan - ja olleessaan varma - että vieras oli astellut aivan sen hyllyjen kohdalle. Hitaasti, uteliaasti, naarassuden vasen silmä raottui ja kääntyi tarkkailemaan rävähtämättä miestä kuin punainen luodinreikä varjoissa. Täysin hiljaa, hitaasti ja syvästi hengittäen, ihmissusi seurasi kuinka Chris otti kirjan käteensä hyllystä ja puhalsi siinä luultavasti vuosia levänneet pölyt pois. Musta peto säpsähti sisäisesti, kun vieras huomasi yllättäen sen. Arethusa veti syvään henkeä ja sulki kulmiaan paheksuvasti kurtistaen silmänsä. Miten sen pitikin olla niin varomaton. Valkomerkkinen nousi liukuvasti pystyyn kaikille neljälle jalalleen. Sen punainen katse kohtasi toisen silmät rävähtämättä. Korvat olivat edelleen painettuina vasten niskaa, hännän kaikki karvat sojottivat uhkaavasti pystyssä ja niskakarvat pörhistyivät sen aikoessa väläyttää hampaitaan tuolle tuntemattomalle. Jokin kuitenkin pysäytti sen. Jokin nyki sen tietoisuutta vaativasti ja odotti huomiota. Hetkeksi kurtut sen otsassa sileytyivät, kun naaras yritti miettiä, mistä oli kyse. Samassa tieto jymähti sen mieleen ja valkomerkkiset korvat nousivat hitaasti, hieman kysyvästi, pystympään. Voisiko se olla? Kyllä. Aret pystyi aistimaan sen. Toinen oli ihmissusi. Mikähän vaisto sen edes oli kertonut? Sillä ei ollut paljoakaan väliä. Jokatapauksessa, naaras ei ollut koskaan tavannut toista kaltaistaan. Se sulki visusti suunsa, tarkkaillen pistävästi miestä. Nyt ihmissusi ei ollut enää niin hyökkäävä, mutta varuillaan se oli, eikä ollut vieläkään rentouttanut jännittyneitä lihaksiaan. Toisen kysymykseen sillä ei olltu aikomustakaan vastata, sen se oli päättänyt. Se ei paljastaisi toiselle oikeaa ääntään. Se ei tuntenut ääntä enää omakseen, se oli liian kirkas, puhdas ja helähtävä. Se ei sopinut tähän ruumiseen. Hitaasti verenpunaisiin silmiin hiipi yksinäinen, surullinen ja katkera sävy.

[sakura]

[ Ja minä puolestani pahoittelen kestoa. x_____x Hävettää ihan sairaasti.
...Ja tälleen btw, tajusin juuri kenen kappale tuo nimi on :'''D <3 ]

Jotenkin oli lähes maailmaa mullistuttavaa se, että juuri tuo mieshenkilö oli saapunut sinä hetkenä kirjastoon, juuri silloin kun toinenkin hänen kaltaisensa oli siellä. Ja juuri sinä päivänä Christian oli avannut keskustelun, varmaankin muutamiin vuosiin. Toisaalta taasen kuolema saattoi muuttaa ihmistä, vai sanoisiko nyt enemmänkin ihmissutta. Ei tuo niin helposti kuitenkaan ollut valmis tapojaan muuttamaan, vaikka kaikki uusi kiinnostikin. Ei sillä, etteikö honteloa ihmishahmoista otusta kiinnostaisi, vaikka nyt siltä ulkomuotoa tutkaillessa ei vaikuttaisi. Itse asiassa tuota miestä kiinnosti monetkin asiat, mutta harvemmin Chris halusi edes vaikuttaa siltä. Tämä kun oli niin tottunut omaan rauhaansa, ettei edes kaivannut muita; eristäytynyt lähestulkoon. Eristäytyneisyys tosin oli juuri tehnyt tästä Devonien pojasta sellaisen kuin hän oli; omaan seuraansa vetäytyneen, hieman itsetuhoisen, mutta kuitenkin ihan järkevän. Chris ei tosiaan ollut tyhmimmästä päästä ja tiesikin usein tekojensa todelliset seuraukset, mutta harvemmin välitti niistä.
Silläkin hetkellä hontelo mies ei oikeastaan edes kaivannut juttuseuraa toisesta, ja muutenkin, mistä lähtien sudet ovat edes osanneet puhua. Toisaalta… Kuitenkin hän oli Tuonpuoleisessa, mikä ei nyt täysin vaikuttanut samalta kuin tämä ensimmäinen elintaso, jos niin pystyi sanomaan. Ja kaiken lisäksi Chris oli aivan varma, että eläimet pystyivät kommunikoimaan ihmisten kanssa siellä, aivan varma. Miehellä oli sellainen tunne. Suden pysyessä hiljaa, ihmissusi kohautti olkapäitään ja avasi kirjan. Miten vain, tuo ajatteli. Ei tässä juttuseuraa ole aikaisemminkaan tarvittu.

[ Ja hirveen lyhyt ja huono laatu anteeksi ]

[sakura]

[ Anteeksi näin, mutta vedän Chrisin pois kun sen tämänhetkinen "elämäntilanne" on periaatteessa jo ohittanut tämän ja toivoisin jotain hieman nopeampitempoista peliä. Kiitos tästä. ]

[saalistaja]

[[Esh ei se haittaa, ajattelin itsekin että jumitan liikaa x____x Toivottavasti en hidastanut sinua mitenkään missään ja kiitos siullekin tästä ~]]