Jokaisella värillä on oma merkityksensä.

[hewwo]

Jalius Dimoterocha

Suihkulähde seisoi ylväästi paikallaan, lähettäen sen vähäisen valon loisteeseen pienen pieniä pisaroita. Onnellisia olivat ne harvat, jotka jäivät keskittyneesti katsomaan, kuinka jokainen pisara pystyi kätkemään pieniä väriviivoja taaksensa. Vesi virvoittaisi kuolleenkin mielen, antaen voimaa. Ehtona oli vain kärsivällisyys, usko ja tahto, asenne. Ilman kärsivällisyyttä, et voisi olla vain paikallasi ja keskittyä. Ilman uskoa, sokaistuisit kaikelle mahdottoman mahdollistamiseen. Ilman tahtoa, et voisi uskoa tai kuunnella, nähdä.
Lähteen ympärillä ja sen ympätöivillä kaduilla kulki vain hieman ihmisiä ja muita olentoja. Kaikki tuntuivat olleen siellä ennenkin, sillä he vain sivuuttivat tylysti lähteen ylväyden.

Lähteen vieressä istui poika polviensa varassa. Pituudensa ja joidenkin piirteidensä perusteella poikaa voisi uskoa mieheksi, mutta koko olemus kuului pojalle. Poika katseli sumeasti suihkulähdettä. Hänen valkoiset hiukset valuivat suorina vartaloansa pitkin, koskettaen latvoillaan maata. Hän ei näyttänyt kiireiseltä, pikemminkin eksyneeltä ja hämmentyneeltä. Missä hän oikein oli? Oliko hän todellakin kuollut?

Elämä oli yksi suurimmista lahjoista, josta piti nauttia niin kauan kuin sitä kesti. Elää täysillä. Sillä aina kaikille ei suotaisi toista mahdollisuutta.
Lähteen vierellä istuva poika oli tajunnut elämän arvon, eikä ymmärtänyt, miksi hänen piti kuolla. Juuri nyt, vielä kun elämä oli vasta edessä päin. Hän ei tuntenut täällä ketään, eikä ymmärtänyt edes missä oli, mitä tapahtui. Suihkulähde näytti aidolta. Poika kosketti sormenpäillään vettä, katsoen yhä värien loistetta.

[saalistaja]

Ashley Kisha

Ihmisten vilinän ja kiireen keskellä seisoi myös toinen kiireetön hahmo.
Tytön haaleansumea kuolleen oloinen katse ei ollut kohdistettu mihinkään. Vaaleat hiukset roikkuivat puoliksi kasvojen edessä, mutta mustapukeinen ei viitsinyt siirtää niitä. Nuorukainen seisoi keskellä ihmisvilinää, mutta ei hievahtanutkaan. Jos katsoi tarkemmin, huomasi, että ihmiset itseasiassa kulkivat tytön läpi. Juuri ohitse kulkeva mies hätkähti, kun gootti katosi kuin tuhka tuuleen suoraan hänen silmiensä edessä, murahti sitten kärttyisästi jotain aaveista ja demoneista ja jatkoi matkaansa.
Tosiaankin, Ashley ei ollut kadonnut. Hän oli vain muuttanut itsensä näkymättömäksi. Nyt maiharijalkainen tyttö käveli hitain ja äänettömin askelin kohti suihkulähdettä. Sumeat silmät eivät kuitenkaan katsoneet eteenpäin.
Ash nosti hitaasti katseensa pysähdyttyään, koska oli huomannut kävelleensä aivan pitkätukkaisen pojan tai miehen viereen. Norjalainen oli hieman hämmentynyt, mutta huomasi kuitenkin muuttaa itsensä näkyväksi.

Toisaalta, Jali voisi hieman säikähtää, kun aivan tämän viereen ilmestyy tyhjästä ilmasta mustapukeinen tyttö. Ashley ei tullut ajatelleeksi asiaa etukäteen.

[hewwo]

Tytön ilmestyessä täysin tyhjästä, ja kuten arvattavissa oli, Jali säikähti. Hän kirkaisi pikkutyttömäisesti hypähtäen seisomaan. Hän oli jo hieman paniikissa. Hän ei tiennyt yhtään missä oli, miksi kaikki näytti pelottavalta, kuolleelta... Poika oli peloissaan. Hän katseli violetin hohtavilla silmillään tyttöä pitkään, kunnes tunnisti olennon.
Vielä eläessään Jalin lempipuuhana oli lukea satukirjoja. Itselleen ja muille. Hän muisti melkein kaikki ulkoa. Hän yksinkertaisesti rakasti satuja. Niiden ansiosta Jalin mielikuvitus liiteli korkealla pilvien yläpuolella, eikä mikään ollut mahdotonta.
Mutta vaikka uskoikin kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin, ei se poistanut pelkoa. Nuoren maagikon silmistä pystyi näkemään selvän pelon. Kuinka hän nyt selviäisi? Niin... Eihän aaveet yleensä kyenneet vahingoittamaan ihmisiä. Kyllä tässä hengissä selvittäisiin, vai oliko hän todellakin kuollut. Jos niin oli, niin kuolleemmaksi hän tuskin voisi tulla.

Poika piti jaloissaan valkoisia tanssikenkiä, sekä hänellä oli päällään tumman violetit, pitkät, suorat housut. Jalin ylävartaloa peitti tummansininen frakki, isoilla erivärisillä napeilla, sekä hänen hartioillaan lepäsi pitkä, valkoinen viitta. Päässään pojalla oli valtava, valkoinen silinterihattu, jota koristi sininen silkkinauha ja iso rusetti.
Jali veti hieman hattuaan alemmas, peittäen sen varjoihin kasvonsa, pitäen silti katseensa kummituksessa. Itse asiassa, se oli ihan suloinen... Mutta äskeinen säikähdys pitäisi pojan yhä pelokkaana. Mutta mitä jos tyttö, karmaisevan pelottavasta olemuksestaan huolimatta, olisikin ystävällinen ja pystyisi hieman selventämään Jalin päätä, joka oli aika lailla sekaisin tästä kaikesta. Ehkä. Ehkä tässä ei ollut enää mitään menetettävää.

Jali keräsi kaiken rohkeutensa ja astui tasan kaksi askelta tyttöä lähemmäs. Ei, ei hän pystyisi. Pelko oli kuitenkin vahvempi kuin poika. Hän pysähtyi siihen paikallensa ja jäi katselemaan, nostaen hieman hattua, joka peitti hänen kasvojansa.

[saalistaja]

Ashley ei itse säikähtänyt Jalin reaktiota, koska oli tottunut sellaiseen, mutta toisen ääni pikemminkin sai tytön hätkähtämään ja haaleat silmät suurenemaan. Hetken aikaa tyttö vain tuijotti suurin silmin takaisin. Hän ei aluksi ymmärtänyt toisen vahvaa reagointia, mutta huomasi sitten vahvan pelon pojan silmissä. Haamun silmissä pilkahti huvittunut sävy ja tytön ilme tasoittui rauhallisemmaksi. Ainoa asia, joka oli hänen mielestään oli huvittavaa tässä tilanteessa, oli se miten paljon toinen oikeastaan pelkäsikään häntä. Ashley ei kuitenkaan saanut ilmeekseen mitään ystävällisempää ja se jäi hieman tuijottavaksi ja tyhjäksi.

Haalean siniset silmät tarkastelivat varovasti Jalin vaatetusta ja pysähtyivät toisen hattuun. Ash kohotti hieman kulmiaan tuolle ilmestykselle, mutta ei sanonut mitään. Haamun sameat silmät kääntyivät taas katsomaan pojan silmiin. Ashley oli oppinut olemaan arvostelematta toisia ulkonäkönsä perusteella, koska oli itse tuntenut sen tunteen, mikä tulee toisten pilkasta. Nykyään tyttö pysyikin enemmän hiljaa. Vaaleatukka kallisti päätään, kun Jali otti pari askelta eteenpäin, mutta pysähtyi.

Hieman vinohko, mutta jokseenkin ystävällinen hymy käväisi gootin kasvoilla.
"Hyvää päivää vain sinullekin", Ashley tervehti surumielinen sävy - joka oli lähes aina siellä - äänessään. Tyttö ei kuitenkaan liikkunut mihinkään suuntaan.

[hewwo]

Jali katseli tyttöä hieman empivästi, rohkaisi itsensä ja tuli taas pari askeltä hieman lähemmäs. Hän näytti siltä kuin alkaisi itkeä äitiään.
"Hei... Anteeksi. Minä... Mikä paikka tämä on?"
Jali kysyi hieman ääni väristen, mutta yrittäen olla sammalla kohtelias. Poika yritti hymyillä hieman, ja sai kasvoilleen suloisen, pienen hymyn.
Jali katsoi tyttöä päästä varpaisiin, todeten tytön olevan söpö, erittäin söpö. Hieman pelottava, mutta söpö. Hän katsoi tyttöä silmiin ja ojensi tälle kätensä.
"Jalius Dimoterocha. Voit sanoa Jaliksi."
Poika sanoi hymyillen ja kallisti hieman päätään.

/ Lyhyt, anteeksi. Olen Lontoossa ja kohta lähdössä joten... >___> /

[saalistaja]

[[Anteeksi u___u Jumitan.]]

Ashley katseli hieman kulmiensa alta poikaa, mutta ei oikein osannut sanoa mitään ennen kuin Jali rupesi puhumaan. Tyttö kallisti tuumivasti päätään, sai kasvoilleen kalsean hymyn ja vastasi tasaisella äänellä:
"Hmh. Voisi kai sanoa, että olet Tuonpuoleisessa."
Hän sipaisi hiukset kasvojensa edestä ja kiinnitti värittömän katseensa Jalin silmiin. Katse ei ollut mitenkään ilkeä tai pahantahtoinen, Ash vain ihmetteli toisen olemusta tovin.

Vasta kun toinen puhui, tyttö tajusi, että oli jäänyt tuijottamaan. Hieman vaivautuneesti gootti käänsi katseensa toisen katseen edessä pois. Tyttö sulatteli hetken nimeä ja vilkaistuaan Jalia, hän tajusi että toinen oli ojentanut kätensä.
Vaaleatukka käänsi arasti katseensa Jalin silmiin, sai hymyiltyä ja ojennettua kätensä. Muutettuaan hätäisesti hansikoidun kätensä aineelliseksi Ashley tarttui pojan käteen. Kylmän ihon koskettaessa toista, ei tyttö voinut olla värähtämättä. Kosketus oli niin .. vieras asia, varsinkin nykyään.

[[Lontoossa? owo]]

[hewwo]

"Tuon... Tuonpuoleisessa... Minä siis... Kuolin?"
Jalin ilme näytti hetken jopa vakavalta, mutta pian hän oli taas saanut vedettyä typerän ilmeen kasvoilleen. Ei hän koskaan pystyisi näyttämään oikeasti vakavalta.
"Mikä nätin tytön nimi on?"
Poika kysyi yrittäen hymyillä kauniisti, kun toinen oli tarttunut hänen käteensä. Jali katseli tyttöä lämpimästi ja eläväisesti violeteilla silmillään, jotka ikään kuin hohtivat.
Ja pojan pelkokin näytti olevan poissa. Nyt pikemminkin hän koki hieman jännitystä, sekä hieman pientä hämmennystä.
Hän oli siis kuollut. Koditon, uudessa maailmassa; Tuonpuoleisessa. Siellä asui paljon hirviöitä, kuolleita, ja muita maan päällä nimitettyjä satuhahmoja. Joitä ei hyväksytty aidoiksi muissa kuin satukirjoissa. Jalikin oli monelle maan päällä elävälle ihmetys. Poika joka ilmestyi aina katosta. Maagikkojakin tuskin oli elävien maailmassa kuin muutama. Ja kaiken lisäksi Jalin pukeutuminen ei parantanut yhtään pojan asemaa.
Ehkä tämä paikka oli sellainen, jonne hänet hyväksyttäisiin, jossa häneen uskottaisiin. Niin, ehkei kuoleminen ollutkaan niin huono juttu. Vaikka surullistahan se olikin...

Jalius katseli hieman ympärilleen, kiinnostunut katse silmissään.
"Oletko ollut kauan täällä?"
Jali kysyi pehmeällä äänellä, kuin puhuisi hyvällekin ystävälleen. Tai no, kaikki jotka poika tunsi, edes vähän, olivat jo hänelle kavereita. Vihamiehiä olivat ne, jotka tahtoivat Jalille pahaa, ystäviä kaikki muut tutut. Aika yksinkertainen asia maagikolle.

[saalistaja]

Ashley tuijotti hetken mitään sanomatta Jalin silmiin. Pojan silmien väri jotenkin kiehtoi, niin violetit. Jälleen kerran tyttö säpsähti hereille haavemaailmastaan kuullessaan toisen sanat. Kuollut? Kyllä vain.
"Kyllä", hän vastasi varovaisella ja toteavalla äänellä.
Jali ei kuitenkaan näyttänyt siitä pahemmin järkyttävän ja Ash nosti tälle kysyvästi kulmiaan. Yleensä sitä seottiin totaalisesti ja huudettiin kaikelle vastaan tulevalle, mutta ei tämä poika. Gootti ei kerinnyt vaipua taas mietteisiinsä, koska Jali kysyi nyt asian, jonka Ashley oli aivan täysin unohtanut. Hieman punastuen tyttö irrotti kätensä toisen kädestä ja piilotti molemma kätensä sitten ujoon eleeseen selkänsä taakse. Hankala suhtautua tähän.
"Olen Ashley Kisha", tyttö sanoi hymyillen nyt hieman.
Haaleat silmät seurasivat Jalin katsetta uteliaana.

Automaattisesti haamu vilkaisi ympärilleen toisen tehdessä niin ja käänsi sitten taas katseensa poikaan.
"Jonkin aikaa .. oikeastaan aika kauankin", Ashley vastasi yrittäen samalla laskea päiviä tai viikkoja. Niin, kai se ajantaju hieman sumentui. Gootti hymyili hennosti ja uskalsi jo rentoutua. Itseasiassa, ei hänellä mitään vaaraa olisikaan kenestäkään, koska kukaan ei voinut koskea häneen, mutta ei sitä koskaan tiennyt. Ehkä jollakin voisi tuhota haamunkin. Ashley ei ollut varma asiasta, joten ei saisi jättää mitään sen varaan. Katse siirtyi taas Jalin silmiin.
"Anteeksi, mutta mikä sinä olet? Minä olen kyllä haamu, mutta .. enh", tyttö kysyi uteliaasti, mutta epävarmasti päättäen lauseensa epämääräiseen ynähdykseen. Vai olisiko Jali tavallinen ihminen? Hmh, ei varmaankaan.

[hewwo]

Jali hymyili nyökkäillen Ashleyn vastauksille. Hänestä alkoi hieman tuntua jo siltä, että tyttö saattoi jopa pelätä Jaliakin. Mutta ei se ollut mikään ihmekään, kun jokin outo poika - tai jos tarkkoja ollaan, mieshän se oli jo - tulee vain kyselemään kaikesta. Hyvä ettei kysynyt jo että montako ihmistä täällä oli ja mikä oli hänen lempielokuvansa tai 'lähtisikö tyttö kahville?' Jali naurahti hieman omille ajatuksilleen ja päätti olla vain hiljaa ja näyttää söpöltä, niin kaikki olisivat tyytyväisiä.
Kun tyttö kysyi mikä Jali oli, se pisti pojan selvästi miettimään. Jaa-a. Hänen perheensä kutsui häntä hirviöksi, paholaiseksi, tai muuksi vastaavaksi kamaluudeksi. Hänen opettajansa sanoi hänen olevansa hieman erikoisempi ihminen, josta tulisi vielä velho, jos Jali nyt olisi hyvä ja lukisi läksynsä.
Jostain hän oli kuullut sivumennen, että Jali oli melkein demoni. Ei, ei poika tosiaankaan tiennyt mikä oli.

"Eh, minä kai olen jokin ihmisen ja hirviön risteytys..." Jali vastasi hiljaa ja yritti pinnistää muistiaan.
"Mutta itse en ainakaan tunne itseäni hirviöksi! Olen melkein velho, katso-- ", Jali selitti kuin Ashley olisi ollut joku hirviönmetsästäjä.
Jali astui vähän taaksemmas, liikutteli käsiään hassusti ja liikutti suutaan. Lopuksi hän otti lähteestä vettä käsiinsä, joka ei valunutkaan pois, vaan muuttui pojan käsissä hieman kiinteämmäksi aineeksi. Se oli kuin muovailuvahaa. Jali muotoili vedestä pienen, läpinäkyvän tähden. Hän puhalsi tähteä, jonka jälkeen se kiilsi lasin omaisesti.
Poika virnisti kauniisti.
"Eikö olekin hienoa?"
Jalius astui taas hieman lähemmäs kummitusta, pitäen lasitähteä näkyvästi kämmenellään.

[saalistaja]

Ashleyn hieman pelokas asenne oli muuttunut uteliaaksi hänen odottaessaan, että Jali vastaisi kysymykseen. Ilmeisesti asia ei ollut helposti selitettävissä. Tyttö hymyili hieman, kallisti päätään ja piti katseensa toisen silmissä.
Toisen vastaus sai gootin rypistämään kulmiaan. Mitä ihmettä? Hirviö? Sitä olisi hankala uskoa, ainakaan toisen ulkonäön perusteella. Ashley tarkasteli toisen asustusta hetken ja katsoi sitten Jalia toinen kulma kohollaan silmiin. Mitään hän ei vielä kerinnyt sanoa, koska poika sai hänen mielenkiintonsa heräämään sanomalla, että hän on melkein velho. Kalpea tyttö tuijotti hämmentyneenä ja kiinnostuneena Jalin tekemisiä. Ashley katsoi nyt vettä, jota toinen rupesi muotoilemaan, eikä voinut peittää hämmästystään. Kyllä sitä oltiin täällä vaikka mitä nähty, mutta taikuus oli aivan uutta asiaa hänelle. Iloinen hymy - joka oli todella harvassa - ilmestyi Ashleyn kasvoille, kun tyttö katseli kiiltävää tähteä.

"Se on kaunis", Ash kuiskasi, vilkaisi Jalin kasvoja ja hymyili. Vaaleatukka astahti eteenpäin ja ojensi toisen kätensä melkein kuin koskettaakseen tähteä, mutta ei kuitenkaan tehnyt sitä, koska hänellä ei ollut hajuakaan, mitä tapahtuisi jos tähteä koskettaisi. Koko alkuvaraus oli sulanut pois haamusta, kun Ashley seisoi hiljaa ja katseli tähteä ja välillä Jalin kasvoja.
"Minä en taida osata mitään .. erikoista. Tai, no, kyllä minä jotain osaan", tyttö puheli hiljaisella, mutta nyt tasaisella äänellä toiselle.
"En ole mikään velho, mutta .." Hän jätti lauseen kesken, virnisti mystisesti ja muutti itsensä näkymättömäksi. Se ei vienyt kovinkaan paljon voimia, joten tyttö näytti sen mielellään Jalille. Hetken päästä Ashley ilmestyi näkyviin pojan vasemmalle puolelle hymyillen hieman. Tokihan hän vielä osaisi muuttaa itsensä kokonaan aineelliseksi, mutta se veisi melkein kaikki voimat ja Ashley ei halunnut pyörtyä Jalin lähellä.

[hewwo]

Pojan silmät sädehtivät innostuksesta, mutta katsoi sotten ympärilleen. Hän oli jo unohtanut, että oli kuollut. Hymy hyytyi kokonaan pojan kasvoilta.
Hän oli kuollut. Äsken se ei tuntunut vielä niin kamalalta ajatukselta, mutta nyt... Hän oli kuolleena ihan oudossa paikassa, hän ei tiennyt yhtään minne mennä. Hänellä ei ollut kotia, joka paikassa oli vain yhä karmivamman näköisiä kuolleita. uskaltaisiko siellä muka kadulla nukkua?
Jali katsoi epävarmasti tyttöön.
"Minä... Tiedätkö, missä voin yöpyä?"
Jali laski tähden takaisin lähteeseen, jolloin tähti muuttui taas vedeksi.

Paikka oli vielä hetki sitten ollut kiehtova ja mukavan oloinen, mutta nyt, kun alkoi olla hieman hämärämpää, kun ympärillä alkoi vaellella yhä karmaisevampia olentoja, pelko oli taas osa Jalia. Pojalla ei ollut ketään muuta kehen luottaa, kuin kaunis haamu tyttö vieressään. Mutta.. Pystyikö kuollut kuolemaan vielä toisenkin kerran? Oliko enää mitään pelättävää?
Kun tarkemmin ajatteli, Jali ei tuntenut itseään niin kuolleeksi... Tuntui kuin hän olisi vain joutunut väärään paikkaan. Hän pystyi liikkumaan ja puhumaan, vaikka hän todella uskoi olevansa kuollut.
Ujo hymy nousi taas pojan kasvoille. Hänhän ei pystynyt olemaan hymyilemättä pitkiä aikoja.

[saalistaja]

Ashley seisahtui toisen vierelle, katsoen kysyvästi pojan silmiin. Jali oli muuttunut taas jotenkin surkean näköiseksi ja se sai vaaleatukan rypistämään huolestuneena kulmiaan.
"Minä en .. en ole aivan varma", Ash vastasi epäröiden.
Hän itse kun ei tarvinnut nukkumapaikkaa, joten .. Haaleasilmä laski katseensa hiljaa toisen kenkiin ja jäi siihen hetkeksi tuijottamaan.
"Voisit luultavasti nukkua tuolla hylätyssä talossa", tyttö vastasi nostaen katseensa ja osoittaen kalpealla kädellään hieman sivumpaan suihkulähteeltä.

Ashley tarkasteli hiljaa Jalin kasvoja, laskien kätensä alas. Poika näytti pelokkaalta hetken aikaa ja se sai tytön iloisuuden laskemaan taas parilla asteella alas. Miten hän osaisi auttaa Jalia? Mitä hän voisi tehdä? 'Haamuna .. en ole mitään.' Ash käänsi katkerasti katseensa sivuun, purren samalla huultaan. Suolaiset kyyneleet alkoivat puskea ulos hänen haaleista silmistään, vaikka tyttö yritti estää sitä parhaansa mukaan. Kukaan ei .. välittänyt hänestä. Miksi välittääkään? Tuntui aivan samalta kuin ennen kuolemaa. Lasittunut katse silmissään, yrittäen pidätellä kyyneliä, Ashley tuijotti suihkulähdettä.