Hiuskarvan varassa [off]

[huyana]

[Ja hewwo tänne 8)]

Kerensa oli kieltämättä säikähtänyt miehen heikkoa olemusta. Ei hän ollut arvannutkaan, kuinka kiire hänellä tulisi. Jos hänen suunnitelmansa nyt vesittyisi, niin tämä mies, jonka nimeä hän ei yhäkään tiennyt, kuolisi hänen vuokseen. Kerensa ei todellakaan halunnut ottaa kenenkään kuolemaa taakakseen, vaikka tiesikin kokoajan suuntaavansa sitä kohti. Jos he jotenkin onnistuisivat ajoissa luikahtamaan sairaalan teho-osastolle, kuolemansairaiden luokse, he voisivat hieman lyhentää heidän elämäänsä ja mies säilyisi ehkä hengissä, ainakin toistaiseksi. Heillä ei kuitenkaan ollut aikaa lähteä kyselemään potilailta, halusivatko he päästä tuskistaan vai eivät, eikä Kerensa ollut koskaan elämänsä aikana edes käynyt sairaalassa.
Niinpä kolkon ja suuren sairaalarakennuksen julkisivu herätti Kerensassa hämmennystä, mutta yhä suuremmiksi nuo tuntemukset kasvoivat sisälle mentäessä. Odotushuoneessa istui toinen toistaan omituisemman näköistä porukkaa, toiset erittäin ikävässäkin kunnossa. Siellä täällä liikuskeli kiireisen näköisenä valkoiseen pukeutuneita hoitajia, tai niin Kerensa ainakin päätteli. Jos he mitenkään onnistuisivat luovimaan tiensä tämän kaiken läpi, he olisivat äärimmäisen onnekkaita.

Kerensa kääntyi miehen puoleen hermostuneen näköisenä.
"Noh, ei kai sitten muuta kuin menoksi. Yritä olla mahdollisimman huomaamaton..."

[hewwo]

Hmmh. Ave ei pitänyt sairaaloista. Kerran hän oli siellä ollut, leikaussalin puolella. Ruoka oli pahaa ja haju kuvottava. Mies piti yhä tytön kädestä kiinni. Kerensa oli hänen ainut turvansa.
Ave katseli sairaalan pohjapiirrustusta ja valitsi sieltä huoneen, missä pitäisi olla kuolemaisillaan olevia ihmisiä. Hän osoitti huonetta kartalta ja näytti sitä tytölle.
"Tuonne... Toiseen kerrokseen, tuo huone."
Hän katsoi tyttöön hieman peloissaan. Hän oikeasti pelkäsi kuolevansa. Ave laittoi toisen kätensä tytön poskelle ja silitti sitä varovasti.
"Pidäthän minusta huolta?"
Hänen äänessään pystyi huomaamaan pientä värinää. Onneksi oli ilta, ja lääkärit olivat todella kiireellisiä, etteivät kerenneet kinnittää huomiota tähän kaksikkoon.

Valaistus särki silmiä. Ave veti jo huppua päähänsä säästyäkseen siltä tuskalta, jonka valo tuotti hänelle. Käytävät olivat täynnä huolestuneita ihmisiä, kivusta kärsiviä olentoja ja lääkäreitä. He eivät aiheuttaneet vielä minkäänlaista epäilystä, mutta toinen asia olisi jos heidät nähtäisiin kielletyissä paikoissa, kuten siellä, minne he olivat menossa. Ehkä heidän vain kuuluisi toteuttaa elokuvatekniikkaa, ja pukeutua lääkäreiksi, tai vain muuttua näkymättömäksi.

[huyana]

[Suuret anteeksipyyntöni vastauksen kestosta! Kovasti on ollut kiireitä ja koko heinäkuunkin tulen olemaan poissa. Toivottavasti en ole hirmuisesti tuhlannut aikaasi.]

Kerensa tuijotti huoli katseessaan miestä silmiin. Tyttö ei voinut olla vielä värähtämättä hieman miehen kosketusta, sen verran tuoreessa muistissa torin tapahtumat yhä olivat. Tällä kertaa miehen katseessa ei kuitenkaan ollut mitään raivokasta, pikemminkin se oli turvaa hakeva. Kerensan olo oli ristiriitainen. Ei hän halunnut tuntea olevansa vahvempi aikuista miestä - tai vampyyria. Hänellä ei kuitenkaan ollut aikaa miettiä sen tarkemmin asiaa.
Vilkaistuaan karttaa tyttö nyökkäsi, uskoen osaavansa perille. Hän loi nopean, hieman hermostuneen hymyn miehelle, pystymättä kuitenkaan vastaamaan. hän ei voisi luvata mitään sellaista, mitä ei pystyisi vannomaan.
Tyttö kohensi hieman asentoaan, tukien miestä paremmin. Päättäväisesti hän lähti seuraamaan reittiä kohti toista kerrosta, huonetta numero 45. Kukaan ei ehtinyt kiireiltään huomaamaan heitä ja he pääsivät huoletta toiseen kerrokseen. Käytävä käytävältä, ovi ovelta he lähestyivät oikeaa siipeä. Vilkaisu eteen, taakse ja sivuille. Ei ketään, reitti selvä.
Kerensa painoi kätensä oven kahvalle ja astui sisään pimeään huoneeseen. Kuului pelkkää hengityslaitteiden tasaista piippausta.

[hewwo]

// No ei se haittaa. Anteeksi kun itselläni tämä vastaus tulee myöhässä... //

Aven kädet tärisivät, kun he astuivat sisälle. Hänen silmät kiiluivat eläimen lailla, kuten tavallisestikin monen vampyyrin silmät. Ave hoipersi lähimmän henkilön luo. Koosta päätellen se oli lapsi. Teki selvää kuolemaa. Mies ei paljoa antanut nälällensä tilaa vallata koko kehoa, vaan tarttui tähän pieneen kituvaan olentoon nopeasti ja iski hampaansa suoraan tämän kaulaan. Veri tuntui vielä lämpimältä hänen suussaan. Se tuntui erittäin hyvältä. Vampyyri sulki silmänsä ja tyhjensi henkilön nopeassa ajassa, jonka jälkeen hän hoiperteli Kerensan lähettyville, ja kaatui tämän jalkoihin.
"... Kiitos, olet hyvä ihminen ja todellakin elämän ansainnut."
Ave nousi ylös ja pyyhki veriset suunpielensä. Hän uskoi että kukaan ei hirveästi ilahtuisi, jos saisi tietää vampyyrin olevan sisällä sairaalassa, joten hänen olisi poistuttava nopeasti.
Mies kumarsi tyttöä, suuteli tämän kättä herrasmiesmäisesti.
"Uskon, että meidän täytyy lähteä heti. Toivon kaikkea hyvää sinulle."

Vampyyri piti tosissansa tästä tytöstä. Harva ihminen kykeni oikeasti auttamaan häntä. Olisivat vain sylkeneet kasvoille ja haistattaneet pitkät. Aivan varmasti. Mutta Kerensa silti auttoi häntä. Oli surullista erota hänestä nyt. Oli surullista näyttää hänelle se, kuinka hän tappoi, vaikkakin hellästi, toisen... Ihmisen? Pieni hymy kävi miehen kasvoilla, ennen kuin hän säntäsi pois sairaalasta.

// Ääh. Kiitos mukavasta pelistä. *Kumartaa* //

[huyana]

[Kiitoksia itsellesi! ^____^]

Kerensa ei saattanut reaktiolleen mitään, vaan kavahti hieman nähdessään toisen iskevän hampaansa pienen lapsen kaulaan. Jos uhri olisi ollut vanhus, tuskin tyttö olisi niin epämiellyttäväksi asiaa kokenut. Olihan hän itse tätä miehelle ehdottanut, mutta että nuori lapsi... Vain muutamia vuosia nuorempi kuin hän... Oli julmaa, kuinka niin nuoret joutuivat kuolemaan. Kerensalla ei ainakaan ollut mitään aikeita kuolla vielä vuosikymmeniin.
Kerensa muisti kuitenkin tilanteen pakon, olisihan lapsi muutenkin kuollut. Näin lapsi pääsi tuskistaan nopeammin ja pelasti samalla toisen hengen. Varmasti se oli hyvä asia.
"Niin, totta. Lähteä..." Kerensa sopersi yhäkin hieman häkeltyneenä näkemästään. Pienellä rykäisyllä tyttö sai kuitenkin koottua itsensä ja niiasikin miehelle pienesti. "Koita pärjäillä!" Kerensa vielä huikkasi miehen selälle.
Tyttö huokaisi syvään, vilkaisi vielä kerran ympärilleen ja pisti itsekin juoksuksi.