And we all get together when we bury our friends

[saalistaja]

[[Vain Michel. Offline ^^]]

Pienen ja hämärän oloinen baarintapainen sai niin sanotulle takapihalleen kovin hämmentyneen vieraan, joka oli juuri saapunut Tuonpuoleiseen.

Pitkätukkainen poika kurkisti nurkan takaa kadulle. Pieni sivukuja, jolle hän oli juuri hoiperrellut ei vaikuttanut kovinkaan kutsuvalta. No, ei sen puoleen öinen katukaan, jossa kuljeskeli kaikenlaisia hämärätyyppejä. Melkein värittömiksi muuttuneet silmät olivat hämmentyneen näköiset, kun Brenin Llwyd käänsi katseensa baarin takaovea kohti. Viimeiset minuutit ja osa sitä ennenkin tuntuivat olevan kuin mustan usvan peitossa, eikä poika muistanut yhtään mitään kävelystä tähän paikkaan. Bren hieroi silmiään tokkuraisena ja otti askeleen eteenpäin. Mutta mitä ihmettä, yhtäkkiä ruumis tuntui jotenkin oudolta ja luvattoman isolta ja jotenkin ... nelijalkaiselta! Kauhusta mykkänä Brenin käänsi katseensa alaspäin ja huomasi tuijottavansa tavallisten jalkojen tilalla olevia eläimen jalkoja. Tarkennettuna keihäsantiloopin.
"Cach!", poika kirosi kymriksi ja otti lukuisia askelia taaksepäin. Nelijalkaisuus kuitenkin tuntui oudolta ja niinpä takajalat pettivät ja siinä rytäkässä myös etujalat, joten kentaurin tapainen olento putosi vatsalleen kovalle maalle. Hieman pyörällä päästään Brenin käänteli päätään ees taas ja vilkuili ihmeissään beigejä jalkojaan.
"Hyvä Jumala .. " Poika ähkäisi ihmeissään ja yritti nousta huterasti ylös. 'Ihan kuin opettelisi uudestaan seisomaan', Bren ajatteli ja puristi silmänsä tiukasti kiinni yrittäessään saada jalkojaan oikeaan asentoon. Pian sitä seisottiinkin vähemmän tai enemmän vakaasti paikoillaan ja asioita pystyi katsomaan hieman eri kulmasta. Hetken poika tutkaili hiljaa uutta anatomiaansa ja kuin kokeeksi vielä heilautti mustaraitaista häntäänsä.
"Oikea se on", hän mutisi hiljaa itsekseen ja vilkaisi sitten ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan nähnyt. Missä ihmeessä sitä oikein oltiin? 'Toivottavasti tämä on unta, vaaleatukka tuskaili ja älysi sitten katsoa kunnolla eläinosansa piirteitä.
"Se antilooppi!" Llwyd vinkaisi hämmästyneenä ja jäi tuijottamaan takajalassaan olevia piikkirannekkeita.

Vähän aikaa siellä pyörittyään älysi Bren opetella sopeutumaan uuteen tilaansa ja rupesi kävelemään ympäriinsä. Aluksi se oli kamalaa ja jotenkin luonnottoman tuntuista, mutta pian askel tuntuikin jo kantavan aika hyvin. Poika löysi kulmalta vanhan mustan viitantapaisen, jonka hän sitten levitti ympärilleen peittäen kokonaan alaruumiinsa. Olisi parempi näin, jos satuttaisiin törmäämään joihinkin kunnon ihmisiin. Brenin piti edelleen itseään vähän vinksahtaneena, mutta lähti silti kävelemään kohti puista ovea. Varovasti ovea raottaen haaleasilmä kurkkasi sisälle. Baari oli jokseenkin tyhjähkö, mikä oli hyvä, mutta pari hieman vähemmän tai enemmän alkoholin vaikutuksen alaisena olevaa asiakasta istuskeli puisilla tuoleilla pöytien äärellä. Bren nielaisi ja yritti hiippailla huomaamattomasti takaovesta sisälle. Hetkeksi poika kuitenkin unohti, että eläimet - varsinkaan noin isot - eivät voi liikkua aivan huomaamattomasti. Vaaleanruskea etujalan sorkka kolahti lattiaa vasten saaden aikaan kovan äänen tyhjähkössä baarissa. Poika käänsi kauhusta suuret ja punertavareunaiset silmänsä kohti tiskillä seisovaa miestä, joka näytti huomaavan hänet ensimmäisenä.

Bren meinasi peruuttaa pois miehen luota, joka seisahtui hänen luokseen, mutta jätti sen sikseen ja tyytyi vain katsomaan tuota jotenkin tuomitun näköisenä. Mies kuitenkin vain hymyili, aukaisi pienen vihkosensa ja kysyi vähemmän iloisesti:
"Mitä saisi olla?" Poika jäi tuijottamaan tätä ihmeissään suu auki. Mies kohotti kulmaansa odottavasti.
"Äh, öh ... E-ei mitään", walesilainen änkytti epävarmana, mutta helpottui, koska mies lipui takaisin tiskin taakse. Miksi ihmeessä tuo mies vain suhtautui kentauriin kuin tavalliseen ihmiseen, vaikka aivan selvästi näki viitan alta pilkistävät sorkat? Llwyd ei ymmärtänyt yhtään mitään.

[[Kamala romaani : DDD Sry.]]

[mew]

Valkotukkainen poika vilkuili huterasti seisoen uutta tulokasta jäänsinisillä silmillään. Varsin mielenkiintoinen yksilö tämä kentauri... Michel hymyili vaikeasti tulkittavasti tälle arannäköiselle ihmisotukselle pyytäessään toisen... vaiko kolmannen ginin baaritiskin takaa seisovalta mieheltä. Huomaamattomasti hän muutti muutaman osasen itsestään kiinteiksi, ja kulautti voimakkaan juoman phjanmaan kautta.

Pikkuhiljaa maan vetovoima alkoi tuntua jotenkin normaalia voimakkaalta. Jännä juttu... Toisaalta ranskalaisnuorukainen oli jo tottunut tähän huumaavaan tunteeseen. Hyvin miellyttävään, huumaavaan tunteeseen... Michel huokaisi syvään, sipaisi haparoiden silmät peittävää kuontaloaan ja siirsi taas katseensa vaaleahiuksiseen kentaurijätkään.

Aluksi näytti, että niitä olisi ollut useampikin, mutta katsottuaan hetken aikaa, Michel hahmotti tilan paremmin. Poika tutkaili toista päästä varpaisiin. Mielenkiintoinen tapaus kerrrassaaan.... Päässä alkoi tuntua epämiellyttävää jyskytystä. Kivun pakottamana Michel nappasi vielä yhden ginin baarimikolta. Ja olo parani... Huomattavasti.

[[Tämä taas kauhean lyhyt...]]

[saalistaja]

Jurosti Bren viskasi vanhan peitteen syrjään ja huomasi nyt paljon enemmän yksityiskohtia omassa uudessa ruumiissaan näin lampunvalossa. Ulkona oli liian pimeä moiseen. Poika kurtisti kulmiaan, sipaisi suortuvan kasvoiltaan ja siirtyi tarkkailemaan baarin surkeaa sisällystä. Joku vanha ukko oli sammunut pöydän päälle ja kuorsasi nyt kovaäänisesti. Yhdessä nurkassa istui hämäräperäisen näköinen mies, joka siemaili juomaansa hitaasti. Llwyd pyöräytti silmiään kyllästyneesti, kunnes huomasi pojan, joka seisoi tiskin luona. Jostain käsittämättömästä syystä tämä poika, joka muuten taisi olla liian nuori juomaan noin vahvaa juomaa, hymyili kummallisesti kentaurille. Jos Breninillä olisi ollut eläimen korvat, hän olisi luimistanut niitä epäluuloisena. Mustaraitainen häntä heilahti pojan täysin tiedostamatta tämän selän takana hänen ottaessaan askeleen eteenpäin.

Mitenkään mielellään ei olisi walesilainen tätä tehnyt, mutta olosuhteet huomioon ottaen pahemmin muita vaihtoehtoja ei hänellä ollut. Niinpä Bren asteli sorkat lattiaa vasten kopsahdellen Michelin luokse. Haaleasilmä oli automaattisesti istumassa tuolille, mutta muisti viime hetkessä, että se ei ollutkaan mahdollista ja päätyi sitten vain seisomaan paikoillaan jättäen kuitenkin pienen turvavälin toiseen poikaan.
"Ömh, iltaa. Voisitko kertoa minulle, että missä ihmeessä minä oikein olen?" vaaleatukka tervehti epävarmasti ja kysyi sitten mahdollisimman selvästi yksinkertaisen kysymyksen. Toivottavasti juomiaan hörppinyt haamu osaisi vastata siihen, koska tällä hetkellä Brenin oli hieman hermot kireällä johtuen hirveän epätietoisesta tilastaan. Ja päähän koski. Hän ei mielellään kysynyt muilta neuvoa, eikä edes aloittanut keskusteluja, mutta tämä oli yksi harvoista poikkeuksista. Kalpea kentauri kohotti kulmakarvaansa kysyvästi ja piti katseensa visusti toisessa.

[mew]

Michel niiskaisi melko kuuluvasti ja sipaisi jollakin tavalla suloisesti punoittavaa pikku nenäänsä. Syvä huokaisu. Olo ei kieltämättä tuntunut enää lainkaan hyvältä. Uuden juoman ottaminenkin ehkä helpottaisi vain hetkellisesti, mutta ei olisi enää lainkaan terveellistä. Muutenkin ranskalaispojan sydän tuntui jo lyövän melko kummallisesti...

Michelin alkoi olla vaikeaa liikuttaa silmiään niin, ettei se olisi tehnyt kipeää. Pitikin ottaa niin monta giniä... Kuitenkin, kentaurin tultua lähietäisyydelle, nuorukainen sai tarkennettua katsettaan sen verran, että pystyi katsomaan toisen haaleita silmiä. Suun avaaminen kysymykseen vastaamisen vuoksi kuitenkin tuntui olevan haastavaa...
"Oleth.." Michel aloitti haparoiden. Kuinkapa tästä jatkaisi... "O-olet.. Sellaisessa paikassa, missä et ehkä haluaisi olla..." hän vastasi hyvin sekavasti ja epäselvästi.
Heti lauseen lopetettuaan poika kuitenkin horjahti voimakkaasti tasapainoelimen kärsittyä alkoholista, ja aave kun oli, ei saanut mistään nopeasti tukea, vaan kaatui suoraan kentaurin jalkojen juuren. Kipua ei kuitenkaan tuntunut.
Michel ähkäisi voimakkaasti ja yritti lukuisia kertoja nousta pystyyn onnistumatta siinä. Syvä huokaus. Tästä kun selviäisi...

[saalistaja]

Brenin Llwyd odotti hiljaa vastausta ja saikin sellaisen, josta ei melkein saanut selvää. Suurinpiirtein kuitenkin.
"No, kyllä minä sen huomasin", poika totesi pyöräyttäen silmiään ja viitaten päällään alaruumistaan kohti. Mutta mikä tämän paikan nimi oli? Kai sillä nimi piti olla. Ja miten ihmeessä toinen ymmärsi häntä, vaikka hän ei uskonut, että he edes olivat samasta maasta kotoisin. Kummallista. Kentauri jäi katselemaan ympärilleen kulmat kurtussa, joten ei huomannut toisen kaatumista ennenkuin käänsi katseensa takaisin. Yhtäkkiä oli poika kadonnut kuin tuhka tuuleen, eikä Bren aluksi älynnyt katsoa jalkoihinsa.
"Eh", vaaleatukka mumisi, kun huomasi Michelin kaatuneena. Kentauri ei oikein tiennyt miten suhtautua ja otti pari askelta taaksepäin (hän ei ollut mikään auttavainen persoona, joten kättäkään ei tuo tajunnut ojentaa). Walesilainen vilkuili hermostuneesti jalkojensa juureen ja yritti änkyttää jotain, mutta piti sitten suunsa kiinni.

Joku pummi törmäsi pojan takamukseen ja automaatisesti uusien refleksiensä ansiosta hän potkaisi hevosenpotkulla taaksepäin suoraan miehen vatsaan. Pummi lensi taaksepäin tömähtäen seinään ja loput baarin väestä käänsivät katseensa kummissaan kentauriin. Bren vilkaisi ihmeissään taaksensa ja sitten baarimikkoa, joka mulkaisi vain tätä pahasti ja jatkoi hommiaan. 'Mitä juuri tapahtui?' Llwyd jäi ihmettelemään asiaa ja oli täysin unohtanut maassa edelleen röhjöttävän Michelin.

[[Aika massor av jumitus : DDDD Joten vedän sen pois]]