Beltane - kesän alkamisen juhla

[mammutti]

Puiset pyörät kolahtelivat kivetystä vasten, kun kärryt kaarsivat torille. Aurinko oli laskeutumassa hiljalleen pois näkyvistä, mutta vielä hetki olisi aikaa ennen kuin yön huntu levittyisi torin päälle. Ihmiset pyörivät ja pystyttelivät kojujaan, jotka olivat täynnä mitä ihmeellisempiä asioita. Vaikka torilla ei ollutkaan yhtä paljon porukkaa kuin Halloweenina, monet olivat silti kiinnostuneita kesän aloittamisen juhlasta, Beltanesta. Monenlaisia huhuja liikkui olentojen keskuudessa, kerrottiin että vampyyreilla olisi jotain tekemistä sivukujalle pystytetyn kojun kanssa ja että heidän keskuudessaan kävelisi tänä yönä uusia olentoja. Kaikkein räikein huhu oli, että kun kello löisi tasan kaksitoista yöllä, tapahtuisi jotain sanoinkuvaamatonta. Olihan Beltainena raja sentään heikoimmillaan.

Yön helma oli viimein laskeutunut torin ylle ja paikka alkoi kuhisemaan mitä ihmeellisempää olentoa. Ihmiset kaupittelivat jo kojuillaan, kun erilaiset taiteilijat, kuten eräässä nurkassa oleva veitsenheittäjä, esittelivät kaikelle kansalle taitojaan. Tunnelma alkoi kihelmöidä, kun äkkiä jostain kuului syvä torven ääni.

Kansa hiljeni. Ihmisiä pyydettiin sammuttamaan kaikki valot, jotka heillä oli mukanaan. Lamppukauppiaan kojun verho suljettiin. Oli aivan pimeää ja hiljaista. Jostain alkoi kuulumaan helähtelevää ääntä.

Torin reunoilta, eri suunnista, alkoi näkyä hentoa valoa. Sieltä saapui hitaasti puolelta toiselle keinuvia tanssijoita, jotka roikottivat käsistään ohuita lankoja. Jokaisen langan päässä paloi liekki. Ihmiset katsoivat hämmentyneesti liekkejä, sillä niillä ei ollut mitään missä palaa. Väistyen tanssijoiden tieltä, ihmiset vilkuilivat torin keskelle kasattua kokkoa päin. Tanssijoiden keinuva liike muuttui laajemmaksi mitä lähemmäs he pääsivät päämääräänsä.

Alkaen pyörähdellä itsensä ympäri, tanssijat saivat liekit venymään pitkiksi. Tuli näytti muuttavan muotoaan. Pienistä palloista tuli äkkiä sulava nauha. Räiskyvä nauha kaarteli tanssijoiden ympärillä, saaden äkkiä siivet. Jostain kuului syvä henkäys, kun erään tanssijan liekki sähähti äkkiä ja ihmiset katsoivat kauhuissaan tulesta muodostunutta olentoa, joka venytteli pitkää kaulaansa notkeasti tanssijan ympärillä. Polttavat liekit olivat omineet itselleen lohikäärmeen muodon.

Tulesta aiheutuva hehku kasvoi entisestään, kun tanssijat viimein pääsivät palavien lohikäärmeidensä kanssa kokon luokse. Lähtien tietyssä linjassa pyörimään suuren puukasan ympäri, tanssijat hyppelehtivät ja lohikäärmeet tottelivat niiden jokaista kehon liikettä. Vaikka punapukuisilla tanssijoilla ei ollutkaan musiikkia, hetki oli aivan liian hieno unohdettavaksi. Tanssahdeltuaan kokon ympärillä hetken, tanssijat kiihdyttivät vauhtiaan.

"Katsokaa maljaa, Jumalattaren symbolia, Suuren Äidin, joka suo kohta kaikille tietoa ja hedelmällisyyttä".

Kun tanssijat juoksivat kokkoa ympäri, lohikäärmeet rätisivät ja purren tarttuivat toisiaan hännistä kiinni. Päiden ja häntien muuttuessa yhdeksi, suureksi tulilinjaksi, muodostui olennolle uusi pää. Tällä kertaa se ei ollut täysin lohikäärme. Liekeistä pystyi erottamaan leijonanharjaa ja valtavat silmät. Olento henkäisi katsojia kohti kuumaa ilmaa, saaden kaikkein lähimpänä olevat perääntymään. Kaarreltuaan kokkoa ympäri, olento irtosi äkkiä tanssijoiden otteista.

"Katsokaa miekkaa, Jumalan symbolia, Kaikkien Isän, joka suo kaikille energiaa ja voimia".

Ihmiset kirkuivat, kun valtava tulinen liekki kaarsi kansa yllä, oikoen kaulaansa ja katsellen kaikkia palavilla silmillään. Kaartaen kuitenkin nätisti takaisin kokon luo, olento laskeutui puille ja suli pois. Tanssijat aloittivat kiivaan tanssin kokon ympärillä, kun puut syttyivät poksahdellen tuleen.

"Yhdessä he antavat kaikille uuden elämän".

Olennot osoittivat suosiotaan taputtamalla ja kaikkien katse alkoi siirtyä torille pystytettyä lavaa kohti. Olisi vuosittaisen puheen aika. Beltane olisi kohta virallisesti alkanut.


#Tämä on siis juhla, jonne kaikki ovat tervetulleita. Koska jokaisella on hieman erilainen aikataulutus, oletan tämän olevan offline () ja juhla voi jatkua lauantaille. ^_^ Pelaajilla on omavastuu juhlista.#

[R.I.P]

[ Uuh.. Ja.. Noh.. Älkää pettykö puheen laadusta XD Pyydän. ]

Beltanen ohjelma näytti vuosi vuodelta yhä upeammalta. Yleisö kuohui innostuksesta. Väki tiesi, että nyt oli jälleen aika pysyä hetki hiljaa ja odottaa, mutta äskeisen esityksen jälkeen nämä eivät tahtoneet pysyä nahoissaan. Ymmärsihän sen.

Lavan lähettyvillä, kuitenkin pysytellen yhä yleisöltä piilossa, odotti vuoroaan ihastuttavan kauhistuttava herrasmies, joka katseli tapahtumia vino hymy huulillaan kareillen. Hän lämmitteli kasvolihaksiaan pystyäkseen pitämään hymyn huulillaan edessäpäin odottavan koitoksen aikana. Hän ei pitänyt julkisista esiintymisistä, mutta joskushan sitä piti laskeutua kansan tasolle, vaikka töitäkin toki olisi. Kiittämätön rahvas ei edes tiennyt, miten mies joutui näkemään vaivaa pitääkseen kaupungin kasassa. Ehkei kansa arvostanut hänen metodejaan, mutta vielä vähemmän he arvostaisivat sitä, jos kukaan ei olisi pitämässä huolta Tuonpuoleisesta. Asiat olisivat toisin, jos tavan tallaajat tietäisivät puoliakaan niistä salaisuuksista kuin hän tiesi. Oli siis perin valitettavaa, ettei hän voinut paljastaa näistä tarkoinvarjelluista salaisuuksista yhtäkään, vaan joutui kestämään kansan silmittömän vihan ja inhon.

Esityksen edetessä puoliväliin ja torilla kaikuvan äänen lausuessa vuorosanojaan, kuului kohahdusten alta myös tyytymätöntä ja jopa harvinaisen näreistä älähtelyä ja hammasten kiristelyä.
Demonit.
Mies, joka hänkin kuului demoneiden pelättyyn piiriin, tuhahti. Perin odottamatonta ja epätoivottua mainita esityksen aikana jotain jumaluuteen liittyvää. Noh, tällaisia mokia juhlanjärjestäjille usein sattui. Ehkä he eivät ajatelleet tai sitten ihan kiusallaan ärsyttivät demoneita, jotka kavahtivat "Taivaan Isän" nimeä. Tämä herrasmies ei kuitenkaan jaksanut ärtyä sen enempää. Pyyhkäisi vain kädellä mustia hiuksiaan paremmin, sillä nyt kokon sytyttyä, kansa kääntyi lavan puoleen.

Tulitanssijat jatkoivat kieppumistaan ja tanssahteluaan ja etenivät nyt lavaa kohti, kuten juhlaväkikin. Nyt he olivat muotoilleet tuliset lieskansa käärmemäisten lohikäärmeiden muotoon ja taituroivat ne liitelevään aivan yleisön päiden yläpuolella. Yhtäkkiä verkkaisesti liitelevät liekkihirviöt käänsivät kuin äänettömän käskyn mukaisesti täysin samanaikaisesti kohti lavaa ja syöksyivät sitä päin.
Minun vuoroni.
Mies hymyili.

Lava näytti roihahtavan liekkeihin ja näistä liekeistä mies astui esiin.
Hän. Luciano D'Preciso. Hän levitti kätensä sivuilleen ja liekit roihahtivat pois päin hänestä.
Yleisö kohahti ja haukkoi henkeään.
Lieskat laantuivat ja ainoa valo, joka kokon lisäksi valaisi toria, olivat lavan kulmiin pystytetyt soihdut, jotka olivat nyt syttyneet.
"Ihmiset, eläimet, vampyyrit, ihmissudet, demonit ja muut olennot aina vähäpätöisintä torakkaakin myöten: Tervetuloa!"
Ilmeisesti eturiviläiset olivat nyt tunnistaneet hänet - niin Luciano saattoi päätellä heidän ilmeistään. Näistä pelon ja vihan sekaisista ilmeistä välittämättä hän antoi katseensa kiertää yleisössä samalla kun puhui.
" Kevät - te tiedätte kyllä mikä se on. Se on uudestisyntymisen ja eloonheräämisen aikaa. Me, kuten te hyvin tiedätte, emme ole niin eläväisiä ja uudestisyntymisprosenttimme ovat varsin pienehköt."
Yleisöstä kuului pientä naurahtelua.
"Beltane on kuitenkin juhla, jota monet meistä ovat odottaneet. Tämä on aikaa, joka voi repiä auki vanhat haavat, mutta myös tuoda ilon takaisin kuihtuneempaankin sydämeen.
Pian koittaa jälleen lämmön ja hedelmällisyyden aika - kesä. Kesän tuloa me emme kuitenkaan juhli näin beltanen kuvioissa, ehei.
Kyseessä on perinne, joka on jatkunut täällä niin kauan kuin täällä on ollut väkeä sitä juhlimassa. Juhlimme, koska nyt on koittanut ilta - ja yö - jolloin voimme unohtaa mitä me olemme nyt.
Juhlikaa! Tuntekaa itsenne jälleen eläviksi! Tänään on meidän vuoromme juhlia ja iloita.
Keskiyöllä tapahtuu jotain, mikä saa teidät haukkomaan henkeänne vielä enemmän kuin tuo upea esitys, joka on teidän silmienne iloksi tehty. En halua pilata yllätystä, mutta tämän vain sanon: kun lyömme kongia keskiyön merkiksi, kohottakaa silloin katseenne tähtiin; löydätte sieltä jotain, jonka olette jo taakse jättäneet.
Mutta nyt; nauttikaa juhlista!"

Sen sanottuaan, Luciano kumarsi syvään ja suoristautui täyteen mittaansa vastaanottaen raikuvat ablodit - kaikki eivät olleet siis tunnistaneet häntä. Hyvä. Rauhallisesti hän asteli pois lavalta tehden tilaa orkesterille.

[ Mie menen nytten saunaan XD Anteeksi tuosta kököstä puheesta.]

[Martsa]

Beltane. Tuo jokakeväinen juhla. Ehkä hieman liian rahvaanomainen Annabellan makuun, mutta hän oli ilmaantunut paikalle silti. Täällä olisivat kaikki muutkin, joten häneltäkin lieni asiallista edes pyörähtää paikalla. Näin häneltä ei ainakaan toivon mukaan menisi ohi mitään kovin tärkeää. Oli hyvä pysyä ajan tasalla siitä, mitä Tuonpuoleisessa tapahtui, ja tämänkaltaisissa tapahtumissa levitettiin vanhoja juoruja ja saatiin aihetta uusiin. Hyvällä tuurilla hänen korviinsa eksyisi jokin hyödyllinenkin tiedonmurunen.

Nainen katseli tulitanssijoita laimealla mielenkiinnolla. Vaaleat hiukset oli koottu pään päälle näyttäväksi nutturaksi, silmiä reunusti vahva meikki, ja korkeakorkoiset kengät antoivat hänelle muihin paikallaolijoihin verrattuna muutaman sentin lisää pituutta. Täällä hän ei kuitenkaan erottunut joukosta - täällä oli paljon erikoisemmankin näköisiä ilmestyksiä kuin hän. KAIKKI olivat täällä, niin hyvässä kuin pahassa.

Lucianon ilmaantuessa tapansa mukaan näyttävästi lavalle Annabella nosti katseensa ja näytti jopa osoittavan hieman mielenkiintoa tämän puhetta kohtaan. Hänelle se kuulosti lähinnä korulauseilta ja puoliksi perättömiltä puheilta, mutta mikäs siinä. Ei se hänelle kuulunut, ja ainakin puhe upposi tarpeeksi hyvin ainakin suurimpaan osaan kuulijakunnasta. Se oli tainnutkin olla pääasia koko jutussa, sillä Luciano ei tehnyt mitään ilman hyvää syytä. Etenkään laskeutunut tavallisen kansan keskuuteen tuolla tavoin.

Demonin poistuttua lavalta aplodien saattelemana Annabella taputti itsekin muutaman kerran näön vuoksi. Orkesterin alkaessa soittaa hän käännähti ympäri ja lähti kävelemään kauemmas lavasta, yrittäen puikkelehtia väkijoukon läpi joutumatta ottamaan liikaa kosketuskontaktia keheenkään. Torilla oli tänä vuonna vielä enemmän kojuja kuin viime vuonna, ja vaikka suurin osa niistä tarjosikin pelkkää rihkamaa, oli hänkin kiinnostunut näkemään mitä tänä vuonna olisi oikein keksitty. Beltanessa oli joka vuosi omat mielenkiintoiset piirteensä.

//En osaa ropettaa enää. :'D Ja tuli lyhyt. SORI.//

[Yuki]

Kaikenmoisia huhuja sitä kuuleekin aina silloin tällöin. Niin ihmiset kuin muutkin olennot juoksivat sinne tänne ja juttelivat keskenään kaikenlaista, joistakin puheista ei saanut ollenkaan selvää. Valkohiuksinen poika käveli rauhallisen tapaan keskellä katua ja seurasi suurta massaa sinne minne se sitten menikin. Eiríkur oli jotenkin eksynyt tänne, hän seurasi huhujen vanaa aina torille asti. Täällä siis oli menossa suuri Beltane juhla, josta poika ei ollut kertaakaan kuullutkaan. Ylipäätään, hänhän oli ilmestynyt tähän outoon välimaastoon vasta muutama hetki sitten. Noh, hetki ja hetki, aikaa oli hankala arvata täällä.

Suuri massa pysähtyi sinne missä oli vielä tilaa ja Eiri katseli ympärilleen nähdäkseen korkeiden päiden ylitse mitä oikein oli tapahtumassa. Vaikka hän oli kuudentoista, hän oli harmillisesti lyhyt ikäänsä nähden. Nyt kun huomasi, että on paljon lyhyempi muita se alkoi nyppimään. Massan toisella puolella tapahtui jotakin, Eiri hädin tuskin näki mitään, vain eräänlaisia välähdyksiä. Ihmiset henkäilivät ja katsoivat hypnotisoituina jotakin, josta Eirillä ei ollut mitään havaintoa. Nyt oli otettava kyynärpää taktiikka käyttöön. Poika tyrkki omilla luisevilla kyynärpäillään edessä seisovia olentoja ja pääsi kuin pääsikin massan lävitse sinne missä välähdykset valaisivat pimenevää yötä.

Pelokkaan näköinen hilleri istui pojan olkapäällä ja piti kiinni pienillä ja terävillä kynsillä tämän paidasta. Hilleri näytti ulkoapäin katsottuna vain pojan lemmikiltä, mutta tosiasiahan on aina valaisemassa tummaa arkea. Magnus katsoi hyvin varuillaan omilla pihkanvärisillä silmillään ympärillä vällyvään massaa ja hivuttautui pikkuhiljaa lähemmäs veljensä kaulaa, jossa voisi olla hieman turvallisempi olla. Tietysti jos Eiriä ei olisi tässä hänen kanssaan, hilleri jäisi aivan varmasti jo jalkojen alle. Hän ei ollut veljeään paremmassa sijassa näkemisen suhteen, mutta välkähtelevät valot eivät oikein houkuttaneet hilleriä.

Eirin tekniikka toimi vallan mainiosti ja he pääsivät melkein ensimmäiseen riviin katselemaan tapahtumia lähempää. Poika näki vain loppukohtauksen tanssijoiden esityksestä, joka tuotti pientä pettymystä. Eiri ei oikein voinut kuvitella, että kuolleidenkin keskuudessa voisi olla jonkinmoisia juhlia. Hän ei antanut ajatusten ottaa vallan ja kiinni huomionsa tanssijoihin. He sytyttivät kasan puita ja kaikki olivat aivan innoissaan siitä. Eiri yritti esittää tietävänsä asioista ja innostui lopulta itsekin tästä juhlasta. Suurta hämmästystä aiheutti, kun lavalle poksahti mies puhumaan jonkin sortin puheen. Eiri katsoi tarkasti tätä ilmestystä punaisilla silmillään ja painoi jokaisen yksityiskohdan tästä. Poika ei pitänyt tästä puheenvetäjästä, jokin siinä vain häiritsi häntä. Eiri ei niinkään kiinnittänyt huomiota itse puheeseen, vaan puhetyyliin ja eleihin. Hänelle tuli mieleen joku, jonka oli joskus tavannut, muttei täällä, vaan oikeassa maassa, elävänä. Massa taputti käsiään puheen päätteeksi ja Eiri päätti yhtyä siihen, edelleen pää täynnä ajatuksia ja epäilyjä.

[[Tästä tuli harvinaisen pitkähkö, minulta nyt ainakin ^^'' Loistavaa päästä tähän mukaan : P]]

[saalistaja]

[[*taputtaa Lucianon puheelle*]]

Oli juhliin saapunut aika uusi tulokaskin, joka katseli ympärilleen ihmeissään ja kiinnostuneena. Ihan sattumalta oli kentauri juhliin eksynyt, eikä oikein tiennyt koko asiasta hölkäsen pöläystäkään. Poika silmäili ympärilleen kävellessään sorkat kopisten läpi väkijoukon. Kaikkein eniten jaksoi Breniniä kuitenkin hämmentää se, että ihmiset - ja kaikki muutkin - suhtautuivat aika tavallisesti väkijoukossa kulkevaan puoliantilooppin. No, se oli parempi näin.

Llwyd pysähtyi kuuntelemaan Lucianon puhetta oikeasti kiinnostuneena. 'Beltane?' Eli siis jonkinmoinen juhla. Kummallista. No, voisihan sitä kysyä joltakulta ohikulkijalta jotakin asioita tästä Beltanesta. Demoni poistui lavalta ja Bren taputti pari kertaa lähtien sitten liikkeelle varovasti väkijoukossa. Täytyisi olla tallomatta kenenkään varpaille, ei paranisi suututtaa näitä ihmisiä - ja vähemmän ihmisiä. Lähes värittömät silmät havaitsivat ohitse kulkevan naisen, jolta hän aikoi kysyä hieman tästä Beltanesta. Brenin astui eteenpäin ja havaitsi samalla kyseisen naisen - joka muuten sattui olemaan Annabella - hännän, joka muistutti kovasti jonkinmoisen demonin häntää. Poika ravisteli päätään muistaen missä oli ja harppasi sorkat kopisten eteenpäin saaden Annabellan keveästi kiinni.
"Anteeksi, neiti", Brenin Llwyd sanoi jotenkin nöyrästi kiertäen puoliksi demonin eteen, jotta tämä pysähtyisi ja huomaisi kentaurin.
"Olen Brenin Llwyd. Voisitkohan kertoa minulle hieman tästä juhlasta? Olen vasta uusi, enkä tiedä paljoakaan", poika selitti kohteliaasti. Osasihan hän käyttäytyäkkin jos oli tarve.

[helo]

# Noniin, vihdoinkin kotona vapun vietosta 8) Ja pelissä mukana~ #

Viime juhlista olikin aikaa. Joten, ei ollut mikään ihme, että Wiikuna oli jälleen kerran saapunut kaupungille ja niinkin ruuhkaisaan paikkaan, kuin kaupungin torille. Mutta koska kyseessä oli juhlat, ei Wiikuna voinut missään nimessä jäädä pois! Ehei, sehän oli sellainen bilehile jo syntyessään, ettei juhlista pois jääminen käväissyt edes mielessä. Hyräillen ja tanssijalka jo kiihkeästi vipattaen dinosaurus tanssahteli eteenpäin torilla. Välillä se joutui hillitsemään hilpeää askellustaan, kun meinasi iloissaan kävellä jotakin kojua tai ihmisrykelmää päin. Hännänkin heilutus oli vaarallista näin ahtaissa paikoissa: talot ja kojut ja pitkät ihmiset olivat aina vaaravyöhykkeellä. Mutta lapset tykkäsivät Wiikunasta ja Wiikuna tykkäsi niistä. Oli ihanaa kulkea kadulla vailla huolen häivää ihmisten pahoista aikeista. Lapset juoksivat vatsan alta ja silloin tällöin kiipesivät selkään. Wiikuna antoi lasten leikkiä ja pysähtyi väkijoukon laitamille, katselemaan kohti Lucianoa, joka oli jo aloittanut upean puheensa, jota Wiikuna jäi ihastelemaan. Hän ei ikinä uskaltaisi puhua noin monelle ihmiselle tuollaisia sanoja!

Lucianoa katsellessaan Wiikuna muisti viime kohtaamisen miehen kanssa. Mieshän oli ollut ulkomuodostaan huolimatta varsin mukava ja kohtelias, toisin kuin se nainen, joka olisi varmasti ottanut Wiikunan hännästä kiinni ja heivannut dinosauruksen minne haluaisi. Ja siinä paha missä mainittiin. Wiikuna saattoi nimittäin nähdä itsestään kauempana kulkevan Annabellan. Noh, ei hän toiste tulisi naisen tielle. Ei ainakaan tahallaan.

Puheen loputtua Wiikuna puhalsi torveensa päästäen kimeän vihellyksen, joka sai lähelle olevat peittämään korvansa. Wiikuna ei kuitenkaan huomannut sitä, niin innoissaan se oli osoittamassa suosiotansa puheelle. No niin, keskiyöllä sitten tapahtuisi jotain jännää, mutta koska sinne oli vielä aikaa, alkuilta oli saatava kulumaan jotenkin. Monet ihmiset olivat jo täysin juhlatunnelmissa. Laulua, tanssia, naurua ja huutoja oli kaikkialla. Silti Wiikuna ei voinut sille mitään, ettei voinut itse yhtyä vielä kaikkeen. Sen katse kierteli tutkailevasti väkijoukossa, etsien melko ison otuksen hännänheilahdusta.

...Missä se poju oikein luurasi? Miehet eivät koskaan olleet siellä, missä heidän olisi pitänyt.

[anturajalka]

#Tulisin muuten, mutta kun ei tule tekstiä edespuoliakaan noista.#