Verenmaku suussa ~offline~

[mammutti]

#Demon tänne, tseh tseh. Kaikille muillekin vapaa, mutta varoituksen sanana: tämä on sitten osittainen tappelupeli. Eli kaikki mukaan hakkaamaan! xDD#

Taivas hehkui hiljaa outoa lauluaan. Meren aallot osuivat sähähdellen laitureiden reunoihin. Huokaileva satama kätki hentoon usvaansa monenlaisia olentoja, kaivaen heidät ulos varjoista tarpeen tullen. Pitäen huolen vain omista asioistaan, narisevat laiturit toivottivat tänä uhkaavana yönä tervetulleeksi erään satamalle hyvin erikoisen vieraan.

Raskas askel painautui asfaltin pintaa vasten, suuren hännän heilahtaessa puolelta toiselle. Verhoava usva kaikkosi vihertävän pasuunasauruksen ympäriltä, kun tämä silmäili ympäristöään varovaisesti. Kaulassa oleva ketju kolahteli satunnaisesti Pedontappajan kaulaa vasten, saaden kaikuvan äänen sataman pelottavan harmoniseen sinfoniaan. Metallilaatat sen päässä välähtivät pienesti jostain kaukaa tulevan valon takia, kun Cynder kohotti päätään korkeammalle. Sen sieraimet puhkuivat ilmaa ulos ja sisään, se oli juossut vasta vähän aikaa sitten. Murahtaen pienesti, pasuunasaurus askelsi laiturille, jolloin ilmavirta repi usvaverhoa entisestään.

Laiturin laudat narisivat ivallisesti olennon painon alla, kun tämä käveli kauemmas. Tämä oli se paikka, jossa Cynder oli viimeisen kerran nähnyt isäntänsä, ennen kuin tämä oli käskenyt dinosauruksen häipyä matkoihinsa. Ajatellessaan mokomaa verenimijää, Cynder urahti hieman paheksuvasti. Vampyyrit, mitä nekin kuvittelivat olevansa? Eivät ne olleet sen parempia kuin ihmiset.
”…ne nyt vain sattuvat juomaan muista ihmisistä”,
Pedontappaja mutisi ajatuksissaan, katsoen kauas merelle.

[demon]

//Täällä ollaan ^^//

Jack istui erään satama rakennuksen katolla roikottaen jalkojansa sen reunan yli tyhjän päällä. Siinä hän istui, silmät ummessa antaen tuulen leikitellä tämän pitkillä hiuksillaan, jotka olivat yksi tämän ylpeyden aiheista. Pitkät, hämähäkkimäiset, pitkä kyntiset sormet puristivat kevyesti katon reunaa. Nuoren vampyyrin korviin kantautui meren kohinan ja tuulen ulvonnan yli jokin, hänelle uusi ääni. Tummat silmät aukesivat rävähtäen ja alkoivat saman tien tutkiskella valppaasti satamaa.

Vampyyri ei ollut uskoa silmiään kun näki laiturilla kävelevän olennon. "Eihän noita pitäisi olla enää..." hän sähähti hiljaa tuuleen. Laiturilla kävelevä muinaismuisto oli kuitenkin häirinnyt Jackin "lepohetkeä" joten pakko sen oli olla todellinen. Kärsimättömästi ja ärsyyntyneesti tuhahtaen hän heivasi itsensä katon reunan yli, työntäen hiukan käsillään vauhtia ja pudottautuen sitten sulavasti jaloilleen maahan. Katto ei ollut kauhean korkealla, ja Jack oli käyttänyt leijumisen taitojaan hyväksi, joten nuorukaiselle ei ollut käynyt kuinkaan.

Vaikkei tiennytkään mikä ihme tuo laiturilla oleva olento oli- ei ainakaan dinosaurus Jackin mielestä- hän teki sen johtopäätöksen että sillä varmasti oli hyvä kuulo, eikä se varmasti ollut mikään hintelä kukkakeppi, joten hän näki parhaaksi lähestyä olentoa varjoissa. Oikean käden pitkät sormet tarrautuivat viitan liepeeseen ja hän katosi.

Kaikki näytti nyt Jackin silmissä mustavalkoiselta. Vaikkei toinen nyt voisi häntä mitä luultavammin nähdä, hänen liikkumatilansa pienentyi huomattavasti. Hän luikki nopeasti eteenpäin varjoissa, varoen pitämästä liikaa meteliä. Pahaksi onnekseen hän potkaisi jalkansa kipeästi suurehkoon kiveen ja päästi suustaan pitkän liutan kirosanoja ranskaksi. Vampyyri vilkaisi laiturilla olevaan otukseen päin. Toivottavasti se ei ollut kuullut. Varmuuden vuoksi, ettei saman laisia tapaturmia enää kävisi, päätti verenimijä jatkaa matkaansa leijuen. Hän nousi n. 15 senttiä maan pinnan yläpuolelle ja jatkoi matkaansa kohti laituria hitaasti.

[mammutti]

Meren aallot kohisivat naureskellen laiturin alla, saaden Pedontappajan äkkiä hieman epävarmaksi. Tuo suuri tumma vesimassa oli armoton, lyöden suurimmatkin olennot pintansa alle, vaikka ne kiljuisivat pelastusta korkeimmalta taholta. Meri ei antanut anteeksi sille tehtyä vääryyttä, eikä se koskaan unohtaisi arpiansa, vaikka ne pinnalta katoaisivat. Ottaen muutaman askeleen taaksepäin, Cynder käänsi päätänsä sivulle. Sitä hirvitti hieman mitä kaikkea tuo vesimassa voisikaan tehdä sille, jos se ikinä uhmaisi meren voimia.

Äkkiä suuri aalto iskeytyi sataman kivetystä vasten ja sai pasuunasauruksen hätkähtämään. Nielaisten pienesti, Cynder tuijotti vettä joka valui sen vierestä takaisin muihin aaltoihin. Se olisi voinut vaikka vannoa kuulleensa outoja sanoja, kuin sadattelua kun aalto iskeytyi, mutta eihän vesi ollut elävä olento. Ei ainakaan se vesi, mikä oli ollut Pedontappajan entisessä elämässä. Mitä kaikkea Tuonpuoleisen vesistöissä elelikään, se saattaisi jäädä ikuiseksi mysteeriksi dinosaurukselle.

Vaipuen takaisin omiin ajatuksiinsa, Cynder muisti kuinka sen isäntä oli varoittanut sitä merestä tai mistään, mikä voisi horjauttaa pasuunasaurukselta jalat pois alta. Kun sen isännän kasvot piirtyivät hitaasti olennon mieleen, Pedontappaja ärähti vihaisesti ja ravisti raivokkaasti päätään. Se ei halunnut muistaa häntä, se ei tahtonut tutustua enää yhteenkään ihmismäiseen olentoon liian läheisesti, koska siitä koitui vain harmia ja kipua.
”Mokomakin verenimijä…”
Cynder puhalsi ilmaa ulos sieraimistaan ja taisteli poskien yläpuolella polttelevaa kipua vastaan. Ensin Doyle ja nyt hän. Kuka seuraavaksi osaisi rikkoa dinosauruksen kilven ja kaivaa tämän herkän luottamuksen esiin?

#Oho, tulipas tunteellista. #

[demon]

//No hiukan : D//

Jack pysähtyi hetkeksi ja tuijotti olentoa. Se näytti pysähtyneen ja ottaneen muutaman askeleen taaksepäin. Vampyyri katseli sitä hiukan ihmeissän. Toinen näytti vilkuilevan merta. Kipu nuorukaisen jalassa tuntui edelleen säteilevänä. Hitaasti vampyyri jälleen lähestyi laiturilla olevaa olentoa. Suuri aalto, joka iskeytyi sataman kiveystä vasten sai Jackin säikähtämään hiukan ja perääntymään.

Vampyyri kirosi hiljaa itsekseen omaa pelkuruuttaan kun säikähti vain hiukan normaalia isompaa aaltoa. "me cagüen diez" hän kirosi hiljaa. (suom. voi v*ttu) Tuulen puhaltaessa hiuksia tämän kasvoille hän päätti näyttäytyä toiselle. Tarttuen jälleen viitan liepeeseensä, hän astui ulos varjoista. Se, että hän näki jälleen värejä, sai verenimijän räpyttelemään silmiään. Silmien totuttua, alkoi musta hiuksinen vampyyri lähestyä jälleen olentoa valppaana. Mikä sitten olento ikinä olikaan, se sai varmasti tuhoa aikaan jos sillä olisi yllätyshyökkäyksen etu puolellaan, vaikkei Jack sitä voinut kiistää, ettei se saisi tuhoa aikaan vaikka se ei saisikaan yllätettyä häntä. Sen kuitenkin hän päätti ettei hän antaisi olennon yllättää häntä.

Nuori vampyyri tarkasteli katseellaan olentoa. Se varmasti huomaisi hänet, ja jos se hyökkäisi, olisi jackin parempi muistaa kaikki tuon ruumiin osat, joiden isku voisi olla tappava, sekä ne jotka saattaisivat olla vampyyrin iskuille alttiita.