Lähteen hopeaa (offline)

[raato]

Yön sylissä, kuutamon loisteessa suihkulähteen roiske oli kuin sulaa hopeaa. Kolme tummapukuista naakkaa hypähteli kimmeltävän lähteen reunalla, varoen mustana vellovan veden helmiäisiä pärskeitä. Ne mittailivat pikimustalla katseellaan maassa istuvaa, lähteenreunaa vasten nojailevaa pitkää ja nuorta miestä. Yksi uskalikko naakka pomppi varovasti lähemmäs luisevaa ilmestystä. Aivan varovasti, koko ajan valmiina ryntäämään pakoon, se lähestyi nuorukaista ja kun hetki oli otollinen, tuikkasi tätä nokalla suoraan korvan ja leukaperän väliin.

"Ai perkele!"
Nuorukainen rääkäisi niin, että koko pieni naakkaparvi lehahti läheisten talojen katoille turvaan. Nuorukainen hapuili maata luisevilla pianistinsormillaan, löysi pikkukiven ja paiskasi sen puolihuolimattomasti ja suutuspäissään lintuja kohti. Pieni soranpalanen ei lentänyt lähellekään harmaahuivisia hiilisilmiä ja kuin poikaa ilkkuakseen, yksi niistä avasi nokkansa ja päästi kolkon kaakatuksen.
Kaa. Kaa.

Nuorukainen, nimeltään Julius, nosti peililasit otsalleen ja tuijotti maitomaisen kalvon peittämillä, verestävillä silmillään naakkoja, jotka tuntuivat tuijottavan häntä kuin seisovaa pöytää. Juliusta se häiritsi. Kuolemansa jälkeen hän oli houkutellut jos jonkinlaista raadonsyöjää ja aina oli ainakin yksi varis ja naakka häntä kyttäämässä. Vaan siihenkin oli täytynyt tottua, kun mätänevästä ja kuolemankatkuisesta ruumiista ei ollut keinoa päästä poiskaan. Julius huiskautti naakoille kättä, kytätköön sitten, ja otti paremman asennon kylmällä kiveyksellä. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä hän teki vielä ulkona tähän aikaan, mutta toisaalta hän ei tuntenut oloaan tarpeeksi reippaaksi noustakseen ja etsiäkseen nerokkaamman paikan viettää yötä.

[friikki]

Suurikokoinen, mutta olemukseltaan luihu urossusi köntysteli Vanhan Kaupungin pienellä tiellä lähestyen teiden kohtaamispaikkaa; suihkulähdettä. Kaupungin pienet kadut olivat kyllä nähneet parhaat aikansa aikoja sitten: kulkuväylä oli rapistunut ja lohkeillut paikoittain. Tien huonokuntoisuus ei kuitenkaan haitannut suden kulkua, sillä uros omisti pitkät jäntevät jalat joilla se helposti ylitti suuremmatkin kolot.

Kun katu oli melkein loppumassa suden köntystelyn ansiosta, tuon nenään tunkeutui haju, joka ei ollut erityisen miellyttävä. Haju haisi ruumiille, mätänevälle sellaiselle. Susi nyrpisti kuonoansa hajun tunekutuessa yhä syvemmälle ja syvemmälle tuon haju hermoihin mutta haju ei silti ollut niin kamala etteikö matkaa voisi jatkaa.

Harmaa turkki aavisti jo, mistä haju voisi tulla, ja tieto varmistui suden havaitessa suihkulähteen vieressä olevan nuorukaisen, joka selvästi oli nähnyt ainakin ulkonäkönsä puolesta parhaat päivänsä, kuin äskeinen katu jolla susi itse oli kulkenut. No, mitä muuta voisikaan odottaa täällä, täällä Tuonpuoleisessa? Kaikki täällä olivat jotenkin hullun, kolkon tai ruumiin näköisiä.

Suden retale jatkoi matkaansa, ja läheni hitain askelmin nuorukaista. Eläimen kasvoilla oli ystävällinen hymy, joka suorastaan hehkui lämpöä. Lämmin hymy ei kuitenkaan kukoistanut kauaa, sillä lähes luonnottomasti tuo hehkeä hymy muuttui suorastaan pervoksi, mielipuoliseksi hymyksi. Suden niskakarvat pörhistyivät entisestään ja tuon kasvoilla oli ruma irve joka antoi lisäpotkua tuon jo muutenkin karmaiseen naamaan.

Susi lähestyi nuorukaista hieman uhkaavan näköisesti. Tuon hampaiden välistä pilkotti tummanvihreä kieli, joka tuli pian kokonaan ulos sen suusta, ja lipaisi vastenmielisesti suupieliänsä. Kieli oli limainen ja luonnottoman pitkä tuollaiselle luontokappaleelle. Vihdoin susi rikkoi hiljaisuuden, ja sanoi silmät kiiluen yhä edelleen huuliaan nuoleskellen: "Onko poika eksynyt näin myöhään pimeälle kadulle?" Uros nauroi vaimeasti ja hullunomaisesti silmät kiiluen.

[raato]

Pitääkseen itsensä edes jollakin tapaa kiireisenä, Julius laski halkeamia maassa ja jaotteli niitä koon, pituuden ja haaroittuneisuuden mukaan. Se oli ehkä kaikkien aikojen tylsin tapa viettää myöhäisiltaa, mutta sen parempaakaan ei Juliukselle ollut tarjolla. Hän oli liian laiskalla tuulella etsiäkseen itselleen seuraa, mutta yksinäisyyskään ei suuremmin houkuttanut. Oma rauha oli tietysti mukavaa, mutta siinä oli se huono puoli, että yksin jäädessään joutui kuuntelemaan omia ajatuksiaan, eivätkä ne hänen tapauksessaan olleet erityisen mukavia näin yömyöhään. Kyllästyessään halkeamien luokitteluun, hän toivoi, että seura löytäisi hänet, vaikka se olisikin epätodennäköistä. Hetken päästä hän toivoi, ettei olisi toivonut yhtään mitään.

Julius kuuli askeleita ja nostaessaan päätään, näki tumman ja varsin, sanoisimmeko, hälyttävänmuotoisen varjon lähestyvän häntä. Hänen olisi tehnyt kovasti mieli ponkaista pystyyn ja juosta niin kauas kuin luisilla koivillaan pääsisi, mutta se pieni, skeptinen ja uhkarohkea pirulainen hänen päässään sai laiskuuden kanssa niskavoiton itsesuojeluvaistosta, ja niin Julius vain jähmettyi aloilleen, odottaen mitä tuleman piti. Hetken perästä hän toivoi, ettei olisi - taas kerran. Kun hahmo oli tarpeeksi lähellä jopa Juliuksen nähdä huolimatta vetisistä silmistään, ei paniikki ollut kaukana. Valtavan kokoinen, irvokkaan näköinen koira - tai mikä lie pystykorvainen canis-suvun edustaja ikinä olikaan, kuolasi vajaan kivenheiton päässä hänestä.

Julius rääkäisi kuin tulikuumalla rautapiikillä pistetty sika ja teki jotain, mitä yli kaksimetrisen anorektikon ruumiin ei ollut tarkoitus osata tehdä. Hän puoliksi hyppäsi, puoliksi heilautti itsensä suihkulähteeseen ilman, että sen sanottavammin nousi edes seisomaan. Vauhdikas pyörähdys laidan yli paiskasi hänet naama edeltä liejuiseen veteen, mutta ennen kuin kaikki pisarat olivat edes laskeutuneet, oli Julius jo räpeltänyt itsensä keskemmälle suihkulähdettä, suihkuavan veden piiskattavaksi. Siinä koheltaessaan hän ei ollut lainkaan kuullut susihirviön puhuvan.

[friikki]

Susi katseli toista keltaisilla kiiluvilla silmillänsä. Kohta tuon suupielille nousi vahingoniloinen hymy, joka johtui varmasti tuon ihmisraadon rääkäisystä ja vesipyrähdyksestä. Hukka seisoi paikallansa, katsoen toista aivan hiljaa, kunnes tuon hymy leveni. Pian hymy puhkesi karheaksi nauruksi, joka kantautui pari korttelia eteenpäin. Naurun tukahtuessa suden loksauttaessa taas leukansa kiinni, alkoi tuo kulkea piinallisen hitaasti suihkulähdettä kohden. Harmaaturkki oli päättänyt pitävänsä hauskaa joko toisen piikittelyllä tai pahimmassa tapauksessa raatelulla. Aivan sama tuolle millä konstilla pitää hauskaa, kunhan se ei ollut toiselle niin hauskaa.

Hampaat pilkistivät suden suusta ja yllättäen tuo sanoi käheällä äänellä joka tihkui ivallisuutta: "Terve, olen Clown. Mitäs jo hieman leikittäisiin?" Clownin hampaiden välistä tihkui pieni nauru, joka loppui melkein heti kuin alkoikin. Suden kielellä leikkiminen ei ollut todellakaan mitään leikkimistä, vaan pikemminkin päälle käymistä jonka toinen varmasti ymmärsikin äänensävystä.

Viherharja otti ällistyttävän juoksuharppauksen, ja juoksi toista kohden täyttä vauhtia. Se ei kuitenkaan pitkälle päässyt, vaan pysähtyi aivan suihkulähteen reunalle. Tuon ilme ja olemus muuttuivat oitis: Ivallisen hymyn tilalle oli syntynyt lempeä hymy, silmät hohtivat ystävällisyyttä ja kävelykin oli muuttunut siroksi huolettomaksi tepasteluksi. Pari sekunttia tuo toljotti eteensä, kunnes sanoi lämpimällä äänellä: "Kuinkas sinä sinne olet joutunut? Höpsö! Minä autan sinua" Kyllä, suden persoona oli vaihtunut lähes uskomattomasti. Se oli vain ajan kysymys kuinka kauan juuri tämä persoona säilyisi. Hukka yritti tarttua hellästi nuorukaisen kädestä ja vetää tuo suihkulähteestä pois.

[raato]

Julius yritti epätoivoisesti peruuttaa kauemmas, mutta lähteen vettä ruiskiva patsas oli ilkeästi tiellä, eikä sen läpi käynyt pakittaminen. Lisäksi vesi oli lähteessä yllättävän syvää, se ylettyi enemmän tai vähemmän istuma-asennossa kärsivää Juliusta navan korkeudelle ja kalsea vesi sai vatsan poikki aina rintaan asti kulkevan tikkiarven kolottamaan, eikä kylmänä niskaan roiskuva vesi yhtään parantanut asiaa.

Päähän ja korviinkin pärskyvästä vedestä huolimatta Julius kuitenkin kuuli suden puhuvan - suureksi hämmästyksekseen. Hetkeksi hän lopetti pyristelyn silkasta hämmästyksestä ja tuijotti - niin hyvin kuin vain saattoi veden roiskuessa silmiinsä - vihreäharjaista ilmestystä. Nopeasti ihmetys kuitenkin hälveni. Niinpä tietenkin. Puhuvia koiria. Totta kai. Oltiinhan nyt sentään Tuonpuoleisessa.
"Mitä jos ei", Julius pikemminkin kuiskasi kuin sanoi. Se ei ollut ollut tarkoitus, mutta pelko tuntui vievän häneltä paitsi kyvyn ajatella normaalisti (hän kyllä ymmärsi, ettei patsaan läpi pääsyt, mutta pakitti silti koko ajan sitä vasten), myös puhekyvyn.

Kun hirviö otti syöksyn kohti, Julius parkaisi uudestaan, menetti vielä toimintakykynsä ja valahti hervottomaksi niin, että oli valahtaa veteen päätä myöten. Mielessään hän luki kaikkia tuntemiaan rukouksia kaikilla tuntemillaan kielillä reippaasti kirosanoilla höystettynä ja mietti, pystyisikö potkaisemaan kuoltaturpaa naamaan vai katkeaisiko häneltä jalka.

"Mitä?"
Julius henkäisi, kun tilanne yhtäkkiä muuttikin muotoaan, ja tuijotti sutta silmät hämmästyksestä ymmyrkäisinä. Että kuinka? Vaan vaikka suden ääni olikin muuttunut ja kurotteleva kuono liikkui pehmeästi, ei Julius nähnyt kuin kuolaavan turvan ja joukon teräviä hampaita tarttumassa hänen käteensä. Samaan paikkaan, johon saksanpaimenkoira oli purrut häntä hänen ollessa pieni. Nuorukainen sai toimintakykynsä takaisin ja roiskautti paniikissa vettä irvokkaan pedon naamalle, ennen kuin vetäytyi kauemmas - yhä edelleen istuma-asennossa.
"Seis! Etkä! Hus! Pois! Paikka! Istu!"
Paniikissa Julius riisui nopeasti tummanvioletin lenkkarin jalastaan ja paiskasi sen kadun toiselle puolelle.
"Nouda!"

#Toivottavasti nää miun roolit ei hirveesti jaarittele. '#

[friikki]

// Ei jaarittele. Ihana tuo pelitys, varsinkin tuo loppuosa~<3 //

Ystävällinen hymy kasvoillansa tuo kurotti yhä lähemmäs nuorukaista, mutta kuinka ollakkaan: Susi sai naamallensa vettä ja kunnolla. Hölmistyneenä tuo oli liikkumatta hetken, aivan paikallansa kunnes tuon silmät alkoivat hieman räpsyä veden tunkeutuessa silmiin. Pari kertaa Clown puristi silmiänsä voimakkaasti yhteen. vesi valui tuon rinnusta pitkin ja tipahteli suihkulähteen reunalle. Pienen liikkumattoman hetken kuluttua harmaaturkki ravisteli päätänsä että turkki tulisi edes hieman kuivemmaksi.

Puristelun jälkeen uros katsahti toiseen hieman hölmistyneenä, höperö ilme kasvoillansa raatoa joka huudahteli sille ilmeisesti toivossa yrittäen saada Clown pois. Hetken tuo tuijotti hieman kauhistunut ilme kasvoillansa toista, eikä välittänyt lentävästä kengästä juuri ollenkaan. Hetken ihmettelyn kuluttua tuo ihme kyllä vetäytyi hieman kauemmas, ja sanoi sitten toiselle rauhallisella äänensävyllä: "Luuletko sinä minua noin tyhmäksi? No, haen kenkäsi pelkästään että saat laittaa sen takaisin jalkaasi"

Susi tepsutteli kevein askelin violetin lenkkarin luokse ja tarttui hampaillansa siitä. Kohta uros palasi lenkkari suussaan, ja tuo laski sen hellästi suhkulähteen reunalle. "Miksi sinä minua pelkäät?" Tuo kysyi pää kallellansa, käyden samalla istumaan maahan.

// Tökköä 'X) //

[raato]

Ihmetykseltä ei säästynyt Juliuskaan, jonka kulmakarvat kammottavan susihirviön omituinen käytös sai melkeinpä lentämään irti päästä. Ensinnäkin, monsteri puhui. No, okei. Siinä nyt ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, kuolleitahan tässä oltiin itse kukin ja logiikka taisi täällä päin olla varsin heikossa hapessa sekin. Vaan toiseksi, otus oli vasta hetki sitten tehnyt varsin selväksi, että mielellään noutaisi keppiä - siis jos Julius olisi se keppi. Mutta nyt se sitten motkotti kuin mikäkin kanaemo ja kävi siististi hakemassa hänen kenkänsä takaisin. Julius seurasi kengän paluuta kuin kuoleman kongia.
'En varmasti laita tuota monoa enää jalkaani...' Julius ajatteli synkkänä, kun petoeläin laski kengän suustaan. Todennäköisesti hän joutuisi kuitenkin pyörtämään jalon päätöksensä, kenkä kun oli hänen ainoansa ja vieläpä varsin istuvaa sorttia.

Hirviösuden kysymys yllätti Juliuksen niin, että hetkeksi hän jopa unohti pelkäävänsä ja oli oma, sarkastinen ja pikkuviisas itsensä. Hän pärskähti kuin kysymys olisi ollut maailman typerin, haukkoi pari kertaa henkeään - sen lähemmäs naurua hän ei sillä hetkellä päässyt - ja muljautti silmiään.
"Just. Oletkohan milloin viimeksi katsonut peiliin?"

[friikki]

Susihukkanen tuijotti toista, ja odotti hyvin nätisti vastausta. Kuullessaan vastauksen, tuo nousi hitaasti taas pystyyn ja nosti päänsä kohti taivasta ja oli hetken kuin olisi etsinyt taivaalta jotakin. Clown vihelteli katsellen taivaalle, kunnes yllättäen laski taas päänsä normaalille tasolle ja sanoi sitten hieman naurahtaen: "Siitä on noin vuosi" Tuo naurahti vielä puheensa perään, kunnes tuon päässä alkoi tykyttää. Susi tunsi kuinka hyvä, iloinen mieli katosi päästä ja tilalle tuli ärtynyt, vihainen olo. Jokin pakotti niskakarvat nousemaan pystyyn, ja hampaat näyttivät yhä uhkaavimmilta. Clown tunsi kuinka sitä alkoi pyörryttää, ja tuo sulki silmänsä. Silmien auetessa jälleen niihin oli tullut hullu katse.

Uros nauroi kimeästi ja kovaa hymyillen. Tuon hymy näytti hyvin vastenmieliseltä siltä näytti että suupielet olisivat jatkuneet pitkälle tikkialueen ansiosta. Nauru kuulosti mielipuoliselta ja epämiellyttävältä. Tuon persoona oli vaihtunut. "Ja koskakohan itse olet viimeksi nähnyt itsesi? Minulla sentään on arvoa; en ole ruumis" Hukan suusta kantautui taas nauru, joka oli piikittelevä. "Tiedätkö, meille susille käy vaikka mädäntynytkin liha" leveä hymy nousi tuon kasvoille ja silmät kiiluivat hulluutta yhä entistä enemmän.

Uros loi hymyilevän, ja ehkä hieman nälkäisen katseen toisen käteen. Susi nuolaisi suupieliänsä nälkäisenä ja sanoi: "Sattuipa sopivasti; ruoka-aika!" Clown otti pari nopeaa askelta nuorukaista kohden, ja yritti tarrata hampaillansa toisen kädestä.

[raato]

Thjuu. Jos äsken tilanne olikin näyttänyt paremmalta, nyt se syöksyi alas kuin valtiontalous lamavuotena. Ei vaatinut erityistä lahjakkuutta käsittääkseen, että susihirviö oli juuri sellainen, miltä näyttikin: häiriintynyt. Juliuksen rehvakkuus rapisi pala palalta, kun pedon ilme muuttui aste kerrallaan hyvin pahaenteiseksi. Jos hän olisi ollut vähänkin vähemmän peloissaan, hän olisi kenties tajunnut nousta ja juosta karkuun vielä, kun oli jalat, joilla juosta. Pedon puheista päätellen ne saattaisivat nimittäin kohta toimittaa puruluun virkaa viisi metriä vartalosta irrallaan. Vaan kun ei niin ei, muistot olivat jähmettäneet Juliuksen paikoilleen.

Julius näki sielunsa silmin itsensä viisivuotiaana leikkimässä kotipihalla veljensä kanssa. Oli kesäkuun kuudes, kello kymmentä yli viisi. Hän oli juuri tullut katsomasta iltapäivän lastenohjelmia. Pihanurmi oli sateen jäljiltä märkä ja aikan takana, tietä pitkin käveli nuori nainen ison koiransa kanssa. Julius potkaisi uuden punaisen pallonsa vahingossa autotielle. Isoveli yritti estää, mutta hän juoksi silti pallonsa perään. Hän pääsi vain portista ulos, kun yhtäkkiä koira oli siinä. Julius törmäsi suoraan sitä päin ja seuraavassa hetkessä koira...

...oli purrut hänen käteensä kiinni. Ennen kuin Julius oli edes huomannut, oli susihirviö purrut hampaansa hänen käteensä. Poikaparka parahti sekä tuskasta, että kauhusta jouduttuaan elämään elämänsä pelottavimman hetken uudestaan. Pakokauhun vallassa Julius potkaisi hätäisesti sutta kohti jalallaan, jossa vielä oli kenkä. Potkuun oli ladattu paljon voimaa, niin paljon kuin pakokauhuinen tikku-ukko ruumis ikinä saisi, mutta osuisiko se, olikin sitten toinen juttu. Kuoleman- tai uuskuolemanpelkoinen ei pahemmin katso, mihin potkii.

Potkun jälkeen poika riuhtaisi kätensä irti - väliäkö sillä, vaikka se sattuisikin, kompuroi jaloilleen ja pinkoi sellaista kyytiä karkuun, että pikajuoksijakin olisi ollut ylpeä.

#Vedin Raadon pois. Kuukauden odotus vastauksessa on jo minunkin mittapuulla liikaa. <.<#