Bye Bye Beatiful

[hunt]

[ Olen jälleen kerran hurahtanut Nightwishiin. Otsikkokin kertoo ~ ]

Kirjaston suurikokoinen mäntypuusta valmistettu ovi narahti epämiellyttävän kuuloisesti Evan kurkistaessa sisään rakennukseen ja lopulta ottaen ensimmäiset rohkeat askeleet. Kirjasto oli hämärä ja hento aamu aurinko valaisi hieman pölyisten ikkunoiden takaa korkealta katonrajasta. Nainen oli paljasjalkaisiltaan joten hänen askelistaan ei kuulunut juuri mitään. Vaikutti välillä myös siltä kuin hän ei edes hengittäisi. Eva kulki muutaman hyllyn jälkeen lukematta ollenkaan niiden päällä olevia kylttejä. Kapeat sormet nojasivat ja selasivat kirjojen sileää pintaa pitkin askelten viedessä eteenpäin. Silmät vilkuilivat vähän väliä taaksepäin.

Ihme.. Taidan toistaiseksi olla yksin. Täälläpäin tuskin moni on kirjallisuuden ystävä. Ajatteli Eva, joka oli lapsesta asti rakastanut kirjallisuutta, koittanut kirjoittaa aikuisikänsä novelleja ja romaaneja kustantajien murskaavista kommenteista huolimatta. Hän tarttui lopulta summassa mustakantiseen kirjaan ja vetäisi sen ahtaasta hyllystä käsillensä. Selatessaan sivuja hän tuhahti ja läimäytti kirjan kiinni siirtäen sen takaisin paikallensa. " Mitä hemmettiä. Latinaa! Ihan kuin minä muka osaisin sitä. ", Eva mutisi ja kävi kirjoja läpi. Harva niistä oli latinaa, oikeastaan ei mikään. Kaikissa vain tuntui olevan samanlaista koukeroa kirjoitusta jonka sinisilmäinen tulkitsi ensisilmäyksellä latinaksi. Oikeasti se oli vain hyvin vanhaa kieltä.

[ eli toksi tänne ]

[R.I.P]

Oli kätevää, kun omisti oman kirjaston.
Niin, paitsi jos omasta kirjastosta puuttui jumalaton määrä kirjoja, jolloin joutui turvautumaan julkiseen kirjastoon.
Tähän pulaan oli joutunut demoni, joka myös Luciano D'Precisona tunnettiin. Tokihan hänellä oli useita muitakin nimityksiä, mutta tätä kyseessäolevaa hän käytti nimenään. Tai siis... Mieshahmonsa nimenä. Hänellä oli joskus aikoinaan ollut joku toinenkin nimi, joka oli kuitenkin painunut unholaan jo aikapäiviä sitten. Ja onneksi olikin, sillä tämä alkuperäinen nimi ei saisi kantautua kenenkään toisen korviin.

Nyt oltiin kuitenkin kirjastossa etsimässä eräitä erittäin hyödyllisiä opuksia, eikä huolehtimassa nimensä perään. Mies kulki sulavin askelin hyllyrivistöjen välissä selaten katseellaan kirjanselkämyksiä. Kaiken maailman niteitä täällä oli, aina kastemadon kasvatuksesta elefanttoorien selkänikamien hyötykäyttö-opaksiin. Vielä hänen katseensa ei kuitenkaan osunut sitä hyllyä, mitä hän etsi. Ensinnäkään hän ei tarkkaan muistanut, missä tämä hylly sijaitsi, eikä hän voinut kysäistä kirjastonhoitajaltakaan, sillä tämä oli piiloutunut pöytänsä alle ja kieltäytyi puhumasta heti kun hän oli astunut sisään tähän kirjoitetun tiedon keskukseen.
'Ah, tässä'
Siistiin liituraitapukuun pukeutunut demoni kiersi hyllyn toiselle puolelle ja kohtasikin siinä paljasjalkaisen ja varsin sinertävän näköisen neitoihmisen.
"Kas, huomenia."
Hän taituroi kasvoilleen miellyttävän hymynsä peittääkseen yllättyneisyytensä.

[hunt]

Eva hätkähti miehen tuloa niin paljon että tiputti käsissään olevan kirjan maahan ja katsahti mieheen. Varovainen ja säikähtänyt ilme vaihtuikin pian neitimäiselliseen hymyyn.
" Huh. Onnistuit säikäyttämään. Huomenta vain sinullekkin ", Eva sanoi leppoisasti ja kyykistyi poimimaan kirjan lattialta. Sivusilmällä hän vilkuili miestä. Siisti, ulkonäöstään huolehtiva, ei pahemmin näköinen, hyvätapainen, olivat naisen ensimmäiset ajatukset ja häntä itseään puistatti. Eva oli pysynyt ajatuksessaan miehet_ovat_sikoja kuoltuaan sulhonsa käsistä mutta minkäs sitä nuorinainen pystyi silti naisenvaistoilleen.
" Saanen kysyä mitä herra näin aikaisin kirjastossa tekee? ", Hän kysäisi kohteliaasti selaten samalla kirjaa. Mikään kirja ei ilmeisesti tähänmennessä ollut kertonut kuinka maanpäällä elävän saisi kirottua pois hengiltä?

[R.I.P]

Luciano tiirasi naista ryhdikkäänä, kuten aina. Mieleen hiipi samantien kysymys, miten tämä kaunokainen oli kuollut? Paljasjalkaisena ja kesäleningissä, eli tämä oli siis mitä ilmeisimmin kuollut kauniina - tai vähemmän kauniina - kesäpäivänä. Sinertävä iho viittasi tukehtumiseen, tai ehkä myrkytykseen.

Parasta nyt kuitenkin jättää analyysi sikseen, ainakin toistaiseksi, ja keskittyä nyt tähän yllättäen tulleeseen sosiaaliseen tilanteeseen, joka totta vie oli kieltämättä varsin miellyttävä. Luciano pyyhkäisi sulavasti kädellään karanneen hiuskiehkuran takaisin ojennukseen vilkaisten sitten hyllyssä olevia kirjoja. Naisen esittäessä kysymyksensä, hän kuitenkin käänsi katseensa tämän silmiin.
"Halusin vain välttyä ruuhkalta", hän vastasi selvittäen sitten kurkkuaan pienellä yskäisyllä, "En pidä ihmisjoukoista, jos näin voi sanoa."
Itseasiassa ihmisjoukko ei pitänyt hänestä. Niin, jos joku tiesi kuka hän oli. Yleensä hän ei liikuskellut tässä hahmossaan maan matosten parissa, sillä aiheutti yleensä jos jonkinlaista paniikkia ja hysteriaa. Asiaa eivät tietenkään auttaneet yli-innokkaat henkivartijat, jotka seurasivat tiiviisti hänen kannoillaan ja hutkivat valtavilla nyrkeillään sivullisia ikäänkuin vahingossa. Harvat tosin osasivat odottaa törmäävänsä pelättyyn mafiosoon iltakävelyllään, joten hän keräsi vain epäileviä katseita, mutta sai enimmäkseen liikkua rauhassa.
"Entäs te, neiti hyvä? Kuinkas te olette näin aikaisin liikkeelle lähteneet?"
Mies kysäisi kohteliaasti.

[hunt]

Evaa hymyilytti. Harva se päivä hänen kohteliaisuuksiinsa oli vastattu kohteliaisuudella. Yleensä kaikki vain ärhentelivät ja mutisivat epäselvänänä. " En tiedä oikein itsekään. Varsin sama syy. ", Nainen vastasi mietteliäänä ja laittoi kirjan takaisin hyllyyn ja kääntyi selkä suorana katsomaan miestä.
" Kuka muuten olet? ", Kysymys ei ollut enää niin kohtelias, enemmänkin uteliaan kiivas.

[ Nyt tuli lyhyttä. Hu]

[R.I.P]

Ohhoh! Kylläpäs nainen nyt vallan kiihkeäksi ryhtyi.
Mies hymysi peittäen epäilyksensä tämän miellyttävän hymynsä taakse. Nainen oli perin utelias. Oliko tämä tälle tyypillistä vai tiesikö tämä jotain, mitä ei olisi pitänyt tietää? Oli ikävää, kun ei osannut luottaa keneenkään ja heti oli epäilemässä pienintäkin omituista piirrettä jossakussa salaliiton poikasiksi. Eihän sitä toisaalta koskaan tiennyt, mitä ihmisten päässä liikkui. Eikä vara koskaan venettä kaatanut - paitsi jos sitä oli tietenkin liikaa. Koskaan ei kuitenkaan voinut olla liian varovainen, jos osasi vain pitää silmänsä auki muidenkin vaarojen varalta.
"Ai minäkö?", Luciano naurahti hyväntuulisesti, "Enpä kukaan järin erikoinen henkilö."
Hän otti hyllystä yhden nahkakantisen kirjan, selasi sen vieraskielisen tekstin täyttämiä sivuja hetken ennen kuin laittoi opuksen takaisin hyllyyn. Ei, ei tuo.
"On ehkä parempi, ettet tiedä, kuka olen. Liika tieto on pahasta."