"Hei, pikku kala" [ Online ]

[R.I.P]

[ Volyyminappulaiseni Vol tänne ]

Kaunis kesäinen iltapäiväaurinko paistoi järvelle saaden sen sinisenä hohtavan veden välkehtimään kultaisten valonsäteiden sen pintaan osuessa. Rannan kivikossa näki jos jonkinlaista piipertäjää. Tällä kertaa siellä piipersi varsin pienikokoinen naisihminen, joka tasapainotteli taiturimaisesti kivillä. Hän kumartui välillä poimimaan jonkin kasvin kivenkolosta ja laittoi sen toisella käsivarrellaan pitelemäänsä koriin, jonka oli itse ominkäsin punonut. Neito heilautti ylipitkät hiuksensa olkansa yli tähyillen nyt hieman syvemmälle veteen, jossa törötti kivi, jolle hän saattaisi helposti keplotella itsensä. Tuolta saattaisi löytää erästä vesikasvia, jota hän olikin jo kauan kaipaillut rohtoihinsa. Ketterästi hän hypähteli rantakiveltä toiselle aina vain syvemmälle edeteen. Enää yksi hyppy ja hän olisi kivellä, jolle oli pyrkimässäkin. Välimatka näytti lyhyemmältä rannasta katsottuna. Nainen jätti korinsa toiselle kivelle, veti henkeä ja hyppäsi. Hänen paljaat jalkansa koskettivat onnistuneesti suuren kiven kylmää ja karheaa pintaa, joka oli kuitenkin valitettavan liukas. Tämä taas aiheutti sen, että pikkuinen liukastui ja lensi päistikkaa veteen kolautettuaan ensin päänsä kiveen. Au.

[raato]

#Jag kommer! #

Neitokainen ei ollut järvellä ihan yksin. Julius, kävelevä ruumis, oli sattunut veden ääreen samoihin aikoihin ja pysähtynyt puun varjoon levittämään rehevää ominaistuoksuaan ympäristöönsä. Virallisesti hän oli pysähtynyt vain lepäämään, mutta vähemmän virallisesti hän oli pysähtynyt maiseman vuoksi. Julius ei ollut mikään naistennaurattaja, mutta ei hän naiskauneutta kaihtanutkaan, niin että mikäs siinä oli maatessa ja katsellessa sievän neitokaisen hyppelyä rantakivillä. Grau, suorastaan.
Ja sinne mulahti. Julius heilahti istumaan, nousisiko nainen itse pintaan?

[R.I.P]

No eipä se noussut. Punertavat hiusten latvat vain näkyivät pinnalla kuplien saattelemana. Itse ruumis oli vajonnut onnistuneesti pohjaan kuin kivi. Takaraivosta saattoi havaita tihkuvan jotain punertavaa, joka pian kuitenkin liukeni veteen. Veronican tajunta häilyi tiedon ja tiedottomuuden rajamailla. Jotenkin hän kai tajusi olevansa veden alla ja hukkumaisillaan, muttei vain saanut ravistettua itseään hereille kivun ja melko kylmän veden mukanaantuomasta turrasta tilasta.

[raato]

Voihan... Julius kirosi kuulumattomasti ja pyrähti pystyyn nopeammin kuin hänen pituisen oli tarkoitus, kompastui pitkiin koipiinsa ja heilahti taitavasti turvalleen turpeeseen. Siistit ruohotahrat tikkiarpisessa rinnassa eivät kuitenkaan pysäyttäneet hengenpelastajaa työssään. Pari lennokasta askelta, joista hevonenkin olisi ollut ylpeä, näyttävä pää-edeltä-hyppy, joka olisi saanut uimavalvojan nielemään kielensä ja niin oli sankarimme humahtanut hyytävän veden syleilyyn. Ja sinne hän meinasi jäädäkin, veden kylmyys oli tullut yllätyksenä ja ääliö kun oli, Julius henkäisi puhaltaen kaiken ilman keuhkoistaan ja vetäisten vettä nenäänsä. Vain vaivoin hän sai estettyä itseään yskimästä itsensä hukuksiin. Varsinainen sankari.

[R.I.P]

Veronican veltto ruumis tumpsahti melkein ääneti pohjaan ja pieni hiekkapilvi kohosi mutaisesta pohjasta. Hitaasti vesi alkoi taas työntää neitoa pintaa kohti.

[raato]

Hyisessä vedessä puljatessaan Julius ehti monta kertaa kirota sitä, että oli jäänyt puun alle. Perhanan muija, opettelisi uimaan... Päästyään naikkosen luo, hän tarrasi tätä rinnuksista sen enempää miettimättä, oliko siitä nyt soveliasta kopeloida ja punnersi naista ylöspäin. Se oli yllättävän vaikeaa jäisessä vedessä olemattomilla lihaksilla, ja jotta homma olisi mahdollisimman vaikeaa, kylmä vesi repäisi yhden rinnan pitkän tikkiarven haaroista auki ja tumma verta turskahti veteen. Julius älähti kivusta ja veti jälleen vettä henkeen, tällä kertaa oikein urakalla. Tajunta alkoi hämärtyä yllättävän nopeasti, mutta sitä ennen hän sai kuin saikin nostettua naikkosen enemmän tai vähemmän pintaan ja toivottavasti edes jonkinlaiseen turvaan. Häneltä itseltään katosi suuntavaisto.

#Raato sählää #

[R.I.P]

Veronican silmät rävähtivät sepposen selälleen sillä hetkellä, kun tunsi jonkin kopeloivan yksityisiä alueiltaan. Tultuaan pukatuksi pintaan, hän tajusi itsekin ruveta liikkumaan. Onneksi oman pikku erikoisuutensa ansiosta, iskun aiheuttama vaurio oli jo melko pitkälti parantunut ja enää tuntui hieman jomotusta, joka kuitenkin helpotti kylmän veden ansiosta. Hänen onnistui räpiköidä sille kirotulle kivelle, jolta oli pudonnut. Onnistuttuaan siihen kapuamaan, hän korjaili mekkonsa asentoa, ettei mitään kriittistä näkynyt ja yritti tähyillä pelastajaansa. Niin.. Missäs tämä muuten luurasi? Tajuttuaan, että pelastaja oli vielä vedessä, hän katsoi veden pintaan, eikä tiennyt itkeäkö vaiko nauraa, kun huomasi sankarinsa räpiköivän vedessä tietämättä minne mennä. Sen enempää miettimättä, neito kumartui lähemmäs ja työnsi päänsä veteen pysytellen yhä kivellä. Hän kurotti toisella kädellään ja yritti tarttua sillä hujoppia kauluksesta, kädestä tai edes jostain. Vesi oli nyt möyrimisen jäljiltä täynnä kelluvaa tomua, ettei meinannut nähdä eteensä.

[raato]

Julius tunsi itsensä harvinaisen typeräksi, mutta ennen kaikkea harvinaisen hukkuvaksi ja ehti jo kirota uimataidottoman eukon sen seitsemänteen helvettiin, kun jokin yhtäkkiä tarttui häntä paidankauluksesta ja kiskoi ylöspäin. Aha, okei. Eli ylös = pinta. Tajuttuaan sen itsekin, Julius polkaisi vauhtia ja pärskäytti itsensä pinnalle ja kivelle. Hän olisi vetänyt syvään henkeä, mutta se ei aivan onnistunut, kun oli vetänyt itsensä täyteen hyistä vettä. Puoliksi jorpakossa, puoliksi kivellä nuorukainen köhi ja pärski ja vuoti verta repeytyneiden tikkien alta.

[R.I.P]

Veronica tunsi helpotusta tuntiessaan kangasta sormissaan ja kiskottuaan toisen pintaan. Hän kuitenkin säikähti, kun toinen niin yhtäkkiä ponkaisi itse pintaan ja siihen kivelle. Lisäksi hän järkyttyi suunnattomasti sitä, minkä oli äsken oikein kalastanut vedestä ja minkä pelastamaksi oli tullut. Eikä veteen levinnyt tumma veri yhtään auttanut helpottamaan järkytystä. Hänen kätensä lennähtivät hetkessä auki hämmästyksestä auki levinneen suun eteen ja siinä samassa hän menetti tasapainonsa, kun yritti perääntyä hieman ja mitäs nyt sitten tapahtuikaan? Aivan oikein. Likka molskahti taas veteen.

[raato]

Juliuksesta tuntui, että hän ei yskinyt suinkaan vettä keuhkoistaan, vaan keuhkoja kurkusta ulos. Lisäksi rintaa kivisti, nenää kirvelti, korvat olivat vettä täynnä ja kostunut otsatukka tökki inhasti silmiin. Äkkiä jostain roiskahti hänen päälleen vettä ja Julius luuli naisen roiskuttavan vettä hänen päälleen. Oli siinä kumma eukko, ihan kuin tässä ei oltaisi muutenkin jo tarpeeksi märkiä! Nuorukainen kääntyi köhiäkseen kirosanoja naikkoselle, mutta naikkonenpa ei ollutkaan siinä enää. Vain tyhjä kivi ja lainehtiva vedenpinta. Voi yhden kerran! Julius aikoi jo jättää naisen hukkumaan, jos niin kerta huvitti putoilla kiviltä, mutta sekunnin perästä omatunto sai yliotteen ja hän huiskautti puolihuolimattomasti kätensä veteen yrittäen ottaa kiinni jostakin ja vetäistä naisen takaisin pintaan, vaikka hänen voimansa eivät huipuissaan olleetkaan. Itse asiassa se heiluminen hieman huimasi häntä - eikä vain ihan hiemankaan.

[R.I.P]

Veronica huomasi käden tarttuvan käteensä ja kiskaisevan pinnalle. Omin avuin hän onnistuikin kapuamaan takaisin kivelle. Hän yski ja pärski aikansa ennen kuin tajusi taas, että hänen pelastajansa oli jälleen siinä vierellä. Tällä kertaa hän valmistautui, ennen kuin kohotti katseensa tähän. Oho, toinenhan näytti huonolta. Oliko pelastaminen ottanut noin koville, kun tyyppi näytti melkein kuolleelta? Tajuamatta ollenkaan, että tyyppi saattoi oikeastikin olla tuon näköinen, hän aloitti voivottelun ja anteeksipyynnön. Hän tarttui toista käsivarresta ja yritti avittaa tyyppiä nousemaan paremmin kivelle.

[raato]

Julius huomasi kyllä ilmeen toisen kasvoilla ja unohti samassa, ettei hänellä ollut peililaseja silmillään. Vikkelästi hän riuhtaisi kätensä irti ja käänsi katseensa toisaalle. Huolimatta apua toiselta, hän könysi itse paremmin kivelle hyvin, hyvin äkäisenä.
"Haluaisikohan neiti nyt pysyä kivellä, vai pitääkö naulata kiinni?"
Hän ärähti, kääntyi istumaan ja yskähti pari kertaa melko rouhevasti. Sitten hän läpsäytti lasit silmilleen, mutta ne olivat täynnä vettä ja aivan huurussa. Lannistuneesti Julius huokaisi ja otti lentäjänlasit päästään kuivatakseen ne, varoen visusti katsomasta naista. Häntä hävetti.

[R.I.P]

Veronica säpsähti toisen äkäistä äänensävyä, vaikka kyllähän sen tietysti ymmärsi, kun nuorukainen oli meinannut itse hukkua kun oli tarkoitus pelastaa tyhmyyttään pulaan joutunut letukka. Käänsipähän hänkin katseensa pois ja alkoi puristamaan pitkiä hiuksiaan kuiviksi, sillä märkinä niitä oli paha ruveta letittelemään. Tällä hetkellä hän kyllä toivoi, että olisi vain hukkunut sinne, ettei olisi tarvinnut tuottaa toiselle mielipahaa. Hetken hiljaisuuden jälkeen, nainen uskaltautui kohottamaan katseensa mieheen, mutta laski sen taas käsiinsä.
"Kiitos"; hän sanoi hiljaa, "...ja anteeksi."

[raato]

Julius hinkkasi laseja märän paitansa helmaan, mutta huomasi touhun vallan hyödyttömäksi. Märkä ei märällä lähtenyt valitettavasti yhtään minnekään. Niinpä hän luovutti ja tiputti lasit kivelle vierelleen. Turha niitä olisi päähänkään enää laittaa.
"Jaa-a. Kunhan et enää hyppää takaisin puljaamaan."
Juliuksen käsitys anteeksiannosta ja 'ei-se-mitään'-lohdutuksesta. Hän ei vain tuntenut oloaan erityisen hilpeäksi jokainen ruumiinreikä vettä täynnä, verinorojen valuessa rintaa pitkin.

[R.I.P]

Juliuksen sanat eivät juurikaan helpottaneet naisen oloa - pikemminkin päinvastoin. Hän alkoi kelailemaan mielessään vastauksen tarkoitusta. Oliko toinen nyt tosiaankin vihainen hänelle? Ääk, mitä jos hän ei koskaan saisi anteeksi? Sydämen hakatessa nopeammin, alkoivat kädet näpräämään pitkiä hiuksia aina vain tiheämpään tahtiin. Hetken päästä Nici uskalsi taas kohottaa päätään katsoakseen pelastajaansa ja nyt hän henkäisi tajutessaan, että toinen vuosi verta.
"M-mitä sinulle on tapahtunut?" hän huudahti ja hyvä kun ei taas horjahtanut alas kiveltä. Onneksi hän pysyi nyt tasapainossa. Hän ei kuitenkaan voinut olla ajattelematta, että oli aiheuttanut tuon hirveän haavan miekkosen kehoon pakottamalla tämän pelastamaan häntä. Hän kurottautui katsomaan lähemmin haavaa. Olipas toisella omituinen iho...