Vihertävä aamu ~offline~

[mammutti]

#Helo tänne. ^_^ Tosin, jos jonkun tekee mieli, saa tulla. (En kyllä usko, että kenenkään tekee mieli.... x3)#

Auringon valo siivilöityi suurien lehtien läpi, luoden hiljaiseen metsään vihreän tunnelmavalaistuksen. Kaste oli kadonnut maasta, mutta ilma oli silti ihanan raikasta. Leppoisa tuuli liiteli hyräillen puiden lomasta, kietoutuen paksun kaulan ympärille, leikkisästi heilutellen siinä lepäävää ketjua. Metallin helähdykset kaikuivat hieman tyhjänoloisessa metsässä, kun Cynder kohotti päätään ja katsahti ympärilleen. Paikka näytti täydelliseltä aamupalapaikaksi.

”Kelpaako?”
Uros kysyi virnistäen ja heilutti häntäänsä leveästi puolelta toiselle. Metallipää välähti vihreässä valossa ja sai hassuja valokuvioita ilmaan. Mehevät lehdet tuntuivat pursuavan täysinäisyyttään ja makeuttaan. Pedontappajan sai vaivoin pidettyä itsensä kurissa, odottaen kauempana saapuvan naaraan vastausta.

[helo]

Todella vihreää ja kaunista oli niin kaikkialla, että Wiikuna huomaamattaan jo pysähtyi useamman kerran katselemaan vihreiden puiden lehtiä ja kaikkea kauneutta ympärillään. Se oli kokonaan unohtanut nälkänsä, kun kuuli äkkiä Cynderin äänen. Wiikuna hymyili nolosti ja kiiruhti askeleitansa, saadakseen uroksen kiinni. Se oli jäänyt ihailemaan metsää vähän liian pitkäksi aikaa.
Naaras oli juuri vastaamassa, mutta jostain lehahti sudenkorento sen nenän eteen. Se lenteli hetken aikaa dinosauruksen pään ympärillä, kunnes laskeutui sen nokalle puhdistamaan siipiään. Wiikunaa moinen nauratti ja se puhalteli leikkisästi ilmaa sudenkorennon ylle.

"Näitä oli ennenkin. Ne olivat isompia, mutta niin olimme mekin",
Wiikuna puhui huolettomasti, aivan kuin olisi unohtanut, ettei Cynder tiennyt sen menneestä mitään. Ajatus kävi kyllä mielessä, mutta Wiikuna sysäsi sen syrjään edes kummemmin miettimättä. Mitä toinen ei tiennyt, ei satuttaisi sitä. Sitäpaitsi, syömäänhän tänne oli tultu. Sudekorento hypähti takaisin siivilleen ja liiteli tiehensä. Wiikuna seurasi sen perään ja kääntyi sitten katsomaan Cynderiä, puhaltaen sarveensa matalan äänen, kysymyksen, joko syötäisiin.

... Ja naaraallahan ei ollut hajuakaan, että joku kaunis päivä sitten aamupalana oli ollut sama uros, joka seisoi nyt siinä edessä hymyilevänä ja itse valmiina käymään aamupalapöytään.

# Wiikuna veks ainakin väliaikaisesti. En nyt halua kuulostaa ilkeältä, mutta jos tämä on sinun käsityksesi motivaatiosta, niin se näyttää aika huonolta mielestäni. Sinä kun aina jaksat puhua siitä, miten sinulla on motivaatiota kaikkeen suureen. Jos sinulla ei ole sitä yhden viestin kirjoittamiseen niin... Nojuu. Ilmoittele sitten, kun jaksat taas pelata, niin jatketaan. #

[mammutti]

Cynder hymyili toiselle hiljaa. Sudenkorento lenteli yhä korkeammalle ja korkeammalle, sen siipiin osui muutaman valonsäde ja ne taittuivat pienesti ohuen siipikalvon lävitse. Naaraan kysyessä syömisestä, uros painoi päänsä alemmas kasvustoon ja riipaisi muutaman lehden irti pensaasta, maistellen hitaasti niitä suussaan.
"Nykyään kaikki on pienempää",
Pedontappaja totesi, ei mitenkään toisen äskeiseen lauseeseen, kunhan vain sanoi ajatuksensa ääneen.

Raikas ilma tuntui mukavalta toisen sieraimissa, kun uros kurottautui ottamaan toista suullista meheviä lehtiä. Sivusilmässä Cynder vilkaisi Wiikunaa ja hymyili itsekseen. Mitä ihanin aamu syödä naaraan kanssa.

#Ei aivotoimintaa. Koita kestää. Ja motivaatio? Kyllä sinä tiedät ettei sitä minulla ole. xD Olen päättänyt kutsua sitä "randomiksi-tunteeksi-joka-iskee-aina-silloin-tällöin-ja-saa-minut-tekemään-jotain-muutakin-kuin-sängyllä-löhöämistä-ja-valittamista", kosta motivaatio on pitkäaikaista keskittymistä ja kuten olet huomannut... sitä ei ole.#

[helo]

# Tämä merkki siitä, että voidaan jatkaa peliä ? 8) Selvä sitten, Wiikuna takas. #

"Niin on",
Wiikuna vain tuumasi Cynderin lausahdukseen. Kasvit maistuivat melko samanlaiselta mitä ennen, mutta toisaalta Wiikunalla oli enää niin vähän muistoja ja muistikuvia entisestä, että maut ja hajut olivat sekoittuneet tähän elämään. Pureskellessaan kasvia Wiikuna ei voinut muistaa miltä se maistui entisessä elämässä, koska...
Pling. Wiikuna oli ihan unohtanut. Eihän se voinut muistaa miltä kasvit olivat maistuneet, koska se ei ollut ennen syönyt niitä. Vain lihaa. Ei muuta.
"Niin",
naaras sitten mumisi hämmentyneenä ja katsoi taas kasveja edessään.
"Ennen kaikki oli paljon suurempaa. Ennen oli jotain mitä ei voi koskaan enää olla. Entiseen ei ole paluuta. Se on jotenkin liian kaukana nyt."
Wiikuna pureskeli lehdet loppuun ja nielaisi. Se katsoi Cynderiä ja tajusi kauhuissaan ajattelevansa ja yrittävänsä muistaa, miltä liha maistui. Entisiä muistoja ei kuitenkaan saanut takaisin tuosta vain ja vaikka Wiikuna vasten tahtoaan yritti muistaa, ei se onnekseen pystynyt. Niinpä se huokaisi helpotuksesta ja otti toisen suullisen lehtiä, jotka maistuivat ihanan tutuilta ja raikkailta.
"Tässä on hyvä. Näin on hyvä",
dinosaurus mutisi itselleen ääni aivan aavistuksen verran yhä väristen oudoista ajatuksista ja niiden herättämistä tunteista.

[mammutti]

#Wiikuna palaa jäähyltä takaisin. Ja ottelu jatkuu~ ^_^#

Uroksen pää heilui jossain pusikoiden takana, se kuuli kyllä suurimmaksi osaksi Wiikunan liikkeet ja puheet, mutta mehevät nuoret lehdet olivat kasvaneet hullunkurisesti pensaikon keskelle, joten pasuunasaurus metsästi niitä sieltä. Sen häntä heilui korkealla kaaressa, kuin koittaen tasapainottaa toisen puskareissua.

"Entiseen ei todellakaan ole paluuta",
kuului pensaikosta syvä, mietteliäs ääni. Cynder muisti kuinka se oli kaitsenut omaa laumaansa ja kuinka kaikki olivat turvautuneet siihen. Nykyään melkein jokainen olento katsoi pitkään ja harkitsi tarkkaan voisiko siihen luottaa. No, paitsi Wiikuna. Tai ainakin uros oletti, että naaras taas luotti siihen.

"Mikä toisaalta on pieni harmi",
Pedontappaja nosti päänsä ja vilkaisi oksistoa, joka oli tarttunut sen sarveen kiinni. Koittaen etujalallaan raapia komeaa oksakruunuaan irti, sen häntä joutui tasapainottamaan sitä vielä enemmän.
"Silloin ei ollut huolta ihmisistä",
se sanoi, kunnes älähti pienesti. Oksisto olikin sitkeämpää laatua.
"Toisaalta, silloin joutui juoksemaan henkensä edestä toisia dinoja pakoon. Ihmiset ja lihansyöjät. Mikähän niidenkin perimmäinen tarkoitus on olla olemassa?"

Huokaisten lopulta tuskaisesti, Cynder kohotti päätänsä ja vilkaisi sarviinsa sotkeutunutta oksankäppänää. Purien hampaitansa yhteen hävittyään, se vilkaisi naarasta. Uroksella ei ollut hajuakaan, että se oli ylittänyt toisen aikaisemmat ajatukset ja vielä kipeät sellaiset.
"Täällä on hyvä olla",
Cynder hymyili hieman ja ravisti sitten päätään kysyvästi.
"Auttaisitko tämän oksan kanssa?"


#Voi jösses, ku Cynder on nyyperö. ^_^ Iso paha oksa jäi kiinni. Nyt pitää Wiikunan auttaa. Ellei se ole ilkeä ja jätä oksaa siihen. #

[helo]

Wiikuna ei vastannut Cynderin sanoihin mitään. Se katsoi lehtiä ja otti pari suuhunsa, pureskellen niitä laiskasti, maistamatta oikeastaan mitään. Se katsoi jonnekin eteensä ja oli kiitollinen, että toinen dinosaurus oli suuressa taistelussa oksan kanssa, eikä siis katsonut tännepäin. Niin. Maailma olisi ollut paljon parempi paikka ilman ihmisiä ja lihansyöjiä. Niin Cynder sanoi.
Joten Wiikunan ei olisi koskaan pitänyt olla olemassakaan.

"Niin",
Wiikuna sitten mumisi jotain vastaukseksi toisen sanoihin ja päästi hiljaisen huokauksen. Se sulki silmänsä ja hieroi päätänsä pensaiden lehtiä vasten, puhaltaen sitten ilmaa sieraimistaan huokaisten jälleen. Cynderin letkeä ja lempeä huikkaus jostain yläilmoista sai naaraan kohottamaan kysyvänä päänsä.
"Oksan?"
yksisarvissaurus kysyi sitten hölmistyneenä paljastaen, ettei ollut ihan perillä puheenaiheesta. Sitten se näki oksan Cynderin sarvien seassa ja sen vihreät lehdet.
"Juu, tietysti, kun olet noin avuton!"
Wiikuna sitten naurahti ja otti hymyn takaisin kasvoilleen. Se hypähti pystyyn laskien jalkansa Cynderin toiselle kyljelle ja kurotti hampaansa kohti oksaa. Nopeasti se iski hampaansa kiinni oksaan ja riuhtaisi. Ensin ei tapahtunut mitään, mutta sitten oksa katkesi ja lähti irti.
"No niin",
Wiikuna hymyili oksa suussaan.
"Voitin sen."

# Täytyy juosta katsomaan Nightwishin uusinta videota telkkarissa, siksi vähän kiire -------> #

[mammutti]

Cynder katsoi hymyillen Wiikunaa, joka katsahti sen päässä olevaa oksaa. Naaras kaarsi sen lähelle ja kurottautui ottamaan risua irti. Laskien etujalkansa uroksen kyljelle, naaras tarttui oksasta kiinni. Pedontappaja koitti seisoa mahdollisimman paikoillaan, mutta se oli hieman vaikeaa, sillä siihen oli äkkiä iskenyt outo tunne. Tuo tunne kiemurteli sen vatsassa, kun Wiikuna kohottautui korkeammalle. Uros olisi voinut vaikka vannoa kuulevansa kuinka sen veri pakkautui kohti sen poskipäitä. Koittaen katsoa maata, pasuunasaurus kuuli oksan katkeamisen.

Naaras hymyili iloisesti Cynderille, roikottaen oksaa suussaan. Uroksen sydän hyppäsi yhden lyönnin välistä, kun sille tuli sanoinkuvaamattoman suuri hinku tehdä jotain hyvin typerää. Purren hampaitaan yhteen, Cynder koitti miettiä jotain sanottavaa, mutta sen ajatukset tuntuivat töksähtävän paikoilleen.
”Kiitos. Se oli komea voitto”,
Pedontappaja virnisti typerästi, tai ainakin siltä siitä tuntui, kun se ei keksinyt muuta sanottavaa. Katsoen naarasta silmiin, Cynder lähti kävelemään toisen vierestä. Ollessaan Wiikunan päänkohdalla, Pedontappaja painautui äkkiä toista kohti ja nuolaisi ihan pienesti tätä suupielestä, kuin antaakseen pienen pusun. Hymyillen leveästi, Cynder naurahti.
”Sinulla oli lehti suupielessä.”

Jatkaen kulkemistaan naaraan ohitse, Cynder ei voinut muuta kuin kirota mielessään hetkellisiä himokohtauksiaan ja iloisesti virkkoi vielä:
”Haluatko vielä jatkaa syömistä?”

#Anna anteeksi. XD En voinut itselleni mitään. Kuuntelen Leijona kuninkaan "Can you feel the Love tonight" piisii ja mun oli ihan pakko. XDDD#

[helo]

Wiikuna jäi niin hölmistyneenä tuijottamaan Cynderin perään, että oli oikeastaan vain hyvä, ettei Cynder katsonut tällä hetkellä Wiikunaa päin iloisesti rupatellessaan ja pois kävellessään. Naaraan ilmeestä paistoi sellainen hämmennys ja kenties jopa järkytys, että Cynder olisi voinut jopa säikähtää naaraan ilmettä. Itse asiassa, Wiikuna olisi itsekin säikähtänyt sitä, jos olisi nähnyt. Se kuitenkin aisti oman tuijottamisensa ja auki loksahtaneen leukansa, joten sulki sen pikaisesti, nielaisi ja yritti hymyä.
"Juu, mielelläni, enhän minä päässyt kunnolla edes alkuun",
yksisarvissaurus sitten mutisi ja tiputtautui alas, kääntyen erään puskan puoleen ja repäisten irti monta isoa lehteä. Cynderiä se ei katsonut tämän tehdessään.

[mammutti]

Cynder tallusti pensaan luo ja koitti ottaa siitä otetta, mutta äkkiä lehdet eivät maistuneetkaan niin hyviltä. Työntäen salaa lehdet pois suustaan, uros halusi säilyttää edes hetken naaraan maun suussaan, vaikka se kuulostikin hyvin oudolta. Wiikuna maistui keväälle, vihreydelle, raikkaalle tuulelle, hunajaisille kukille, mansikkaiselle sorbetille ja suussa sulavalle mousselle. Pedontappaja menetti äkkiä makuaistinsa tuolle ihanalle maulle, joka oli täydellinen verrattuna näihin lehtiin ja oksiin.

”Minulla ei oikeastaan ole enää nälkä, mutta voin odottaa sinua”,
pasuunasaurus totesi hymyillen ja katsoi Wiikunaa, joka tuntui äkkiä hyvin etäiseltä. Uros kallisti päätään, ei kai sen teko ollut noin järkyttävä? Nielaisten pienesti Cynder käänsi katseensa pensaikkoon, mutta koitti hymyillä, jos toinen vaikka vilkaisikin tätä ohimennen.

# Cynder:"Blahblahblah~ " Wiikuna: " WTF?!?" XDDD#

[helo]

"Ai?"
Wiikuna ei fiksumpaa äännähdystä saanut suustansa, joten se katsoi Cynderiä, laskien sitten katseensa hieman itselleen vihaisena. Oliko se taas pilannut kaiken? Hieman epätoivoinen ilme kävi kasvoilla, mutta pian hymy palasi, ettei Cynder vain sattumoisin vilkaistessaan olisi luullut, että Wiikunalla olisi pahamieli Cynderin takia. Hymyillen Wiikuna repäisi jälleen lehtiä puskasta ja yritti miettiä jotain sanottavaa.
"Etkö todellakaan halua?"
Wiikuna sitten kysyi hymyillen oksa suussaan Cynderin puoleen katsoen. Toinen oli kääntänyt päänsä pois. Ei kai vain loukkaantunut?
Tule syömään poju, tule syömää tseh tseh. Hyvää ruokaa täällä.

[helo]

# Anteeksi pusku.

Neljä viestiä? Viimeisimmän taukosi jälkeen olet saanut aikaiseksi neljä viestiä. Olen vihainen ja pettynyt sinuun. Harvoin olen tuntenut oloani yhtä loukatuksi tai itkenyt yhtä paljon tiedät kai mistä. Minä en todellakaan ole sinulle yhtään mitään. Missään. Milloinkaan. Koskaan.

Tuskin edes luet tätä. Sama se minulle. Ja jos luet, älä välitä. Unohda sanat, en minä niillä mitään tarkoita.

...Antaa olla, ei se ole sinun syysi, jos et ehdi tai jaksa. Sanoisit vaan suoraan, niin minun ei tarvitsisi tyhjään odotella ja toivoja elätellä.

Wiikuna veks. #