Without a sound

[saalistaja]

[[Offline, Niriro voisi tänne tulla]]

Musta metsä, kuten nimikin sanoo, on se erittäin musta, mutta kun lisätään vielä taivaan pimeys ja puolikuu, joka saattoi luoda pieniä hajanaisia säteitä puiden oksien välistä. Heiveröinen tuulenvire heilautti tummaa oksaa ja sai aikaan narahtavan äänen, kun se osui toiseen oksaan sen vieressä. Yksi kuunsäde pilkahti hetkellisesti oksiston välistä ja osui mustaan käpälään, joka vedettiin pienestä valosta pian pois. Valo katosi tummien oksien peittäessä sen. Verenpunaiset silmät näkyivät pimeyden seasta suhteellisen selvästi, kun katse käännettiin kohti taivasta, joka oli piilossa tältä paikalta. Terävät kynnet kaivautuivat maahan pedon mulkoillessa ylöspäin, jonnekkin sinne, missä uskoisi kuun olevan. Valkoiset hampaat vilahtivat ja matala murina kohosi tuon olion mustasta rinnasta. Se vihasi tuota kalmankalpeaa valoa, joka korvensi sen siulun sisinpää täysikuun aikaan, se sitten niin vihasi sitä. Ihmissusi vetäytyi syvemmälle mustan pusikon suojaan ja tuijotti lasittuneesti eteensä. Ja vielä enemmän häiritsi, että hän ei enää pystynyt muuttumaan takaisin ihmiseksi, ei enää koskaan pystyisikään, ei enää koskaan pystyisi kulkemaan toisten ihmisten seurassa normaalisti, ei koskaan enää mitään normaalia. Nyt vain piti istua jossain ja surkutella itseään koko kurjan elämänsä loppuun saakka. Ehkä sitä voisi lyhentää, ehkä siitä voisi tehdä lopun. Niin .. mutta kuten se vamppyyri oli sanonut, ehkä joskus voisi vielä olla onnellinen, ehkä joskus tällä elämälläkin olisi tarkoitus. Ehkä joskus.

Arethusa luimisti valkomerkkisiä korviaan ja sulki puoliksi silmänsä. Olisi aikaa ainakin ajatella tuota asiaa, olisi hyvinkin paljon aikaa. Kukaan tuskin tulisi häiritsemään, täällä pimeässä tuskin liikkui kukaan, eikä ihmissuden tarvinnut pelätä mitään täällä. Aret huokaisi hiljaa ja asettui makaavaan asentoon puskan alle. Naaras miettisi asioita kaikessa rauhassa, eikä kukaan tuskin tulisi häiritsemään. Toisaalta, täällä oli varmaan kovinkin ruuhkaa, koska melkein aina törmäsi johonkuhun. Joskus vihamieliseen, joskus ei niinkään vihamieliseen. Saattoi vain toivoa, että se, joka tulisi ensi kerralla vastaan ei olisi vihamielinen, sillä jotkut 'pahat' saattoivat olla todella voimakkaita. Tämä ihmissusi oli lähinnä erakoitunut ulkonäkönsä vuoksi, joten mikäs tässä.

[niriro]

Mustat isot siivet osuivat oksistoihin hänen ympärillään. Paikka oli synkkä mutta niin oli ajatuksetkin. Ei voinut olla ajattelematta sitä kaikkea mihin oli joutunut kun oli itsensä tappanut. Luuli pääsevänsä taivaaseen ja nyt oli tällaisessa paikassa missä ei ollut kuin tumma metsä edessään. Tiheä puistikko ei kiinnostanut lähestyä, mutta ajatukset antoivat tilaa ja metsä näytti rauhaisalta paikalta. Siivet laskeutuivat kuin itsestään selkää vasten pois tieltä mutta selässä tuntuva kipu ei ollut vieläkään hellittänyt.
Kipu joka oli tuntunut jäävän paikoilleen, hänen entinen elämänsä oli ollut yhtä helvettiä, mutta oliko tämä nyt se sitten vai missä hän saattoikaan olla. Tuonpuoleinen sellainen tämä oli, eikä pois pääsyä tuntunut olevan. Pitäisikö hänen tapaa itsensä uudelleen että pääsisi pois täältä.
Tumma korppi lennähti jälleen Darkin yli ja laskeutui puuhun istumaan tämän lähelle, tummat silmät katselivat tummaa hahmoa kuin odottaen jotain. Liiat silmät kääntyivät jälleen pois tummasta korpista.
" Häivy siitä "
Sanat kaikuivat paikalla kuin niitä ei olisi edes ollut, mutta välittäminen oli kadonnut ja askeleet kulkivat syvemmälle metsään. Hän ei halunnut nähdäkään koko korppia enää mutta jotenkin se tuntui seuraavan häntä joka paikkaan. Metsä muuttui entistä tiheämmäksi ja selässä olevat siivet kutistuivat entisestään ja antoivat miehelle enemmän tilaa kävellä. Dark hämmästele itseään ja pyöritti päätään. Mikä hänestä oikein oli tullut, joku Demoni ilman häntää. Olihan hän niistä lukenut kaikenlaista mutta piti koko juttua pelkkänä taruna. Nyt kaikki käsitykset tuonpuoleisesta olivat muuttuneet todeksi. Liilat silmät kääntyivät katsomaan eteenpäin metsään, edessä oli metsää. Jokaiseen suuntaan mihin Dark yritti katsella, oli metsää. Paikka ei ollut mikään pieni ja synkkyyttä toi lisää muutamissa kohdissa näkyvä kuunvalo joka ei antanut valoa yhtään metsässä kulkijalle. Paikka oli varmasti yksinäiselle hyvä, sillä kuka nyt tänne haluaisi tulla tappamaan aikaa.
" Hah "
Dark naurahti omille ajatuksilleen ja näki edessään sopivat kiven mihin voisi istahtaa hetkeksi lepäämään ja miettimään tätä kaikkea. Tummat siivet avautuivat kuin itsestään, juuri kun hän pääsi istumaan, ne olivat tummien sulkien puistossa, eivät valkoisten, niin kuin enkeleillä on. Toinen siivistä laskeutui darkin eteen ja käsi nousi varovasti sitä kohden koskettaen varovasti pehmeää siipivillaa.
’ Pystyisiköhän lentämään näillä?’
Tummalla hahmolla kävi outo ajatus mielessään kun hän katseli edessään olevaa tummaa siipeä joka toimi kuin itsestään ilman että Dark edes yritti mielessään saada ne liikkeelle. Tumma siipi suoristi itsensä ja molemmat siivet löivät yhden siiveniskun niin että metsän maassa olevat lehdet lennähtivät ilmaan. Dark hymähti ja jäi miettimään mitä siivet yrittivät hänelle kertoa, jostain kaukaa kuului korpin raakuntaa joka täytti hiljaisen metsän äänillään.

[saalistaja]

Ihmissusi luimisti korviaan hitaasti vasten niskaa ja sulki hetkeksi silmänsä. Samassa jokin kuitenkin valpastutti sen. Ehkä joku puhui? Täälläkö? Ja kuka? Aret nosti päätään maasta ja katseli pimeään, minne näki paremmin kuin ihmiset, koska sillä oli hieman terävemmät aistit, ja heilautti korvansa eteen kuullakseen mahdollisia ääniä. Naaras ei havainnut vielä Siriusta, koska hän oli hieman toisella suunnalla, kuin mihin tuo oli katsomassa. Yönmusta susiolento käänsi päätään ja sen punaisiin silmiin osui siivekäs hahmo, joka asteli pimeässä. Hiljainen puhahdus pääsi tuon hampaitten välistä. Tietenkin, ei sitä koskaan saanut olla yksin. Naaras ei noussut ylös vielä, koska tuo ilmeinen demoni ei ollut vielä huomannut sitä. Arethusa luimisti taas korviaan ja puri hampaitaan yhteen voimakkaasti. Hmh. Tuon olennon naurahdus kajahti pienesti metsässä ja se sai ihmissuden kaivamaan kyntensä osittain kovaan maahan. Mitä tuo oikein halusi? Eikö tuo tiennyt, että tämä metsä oli vaarallinen? Että täällä oli usein ihmissusia? Eipä näemmä. Hetken aikaa verenpunaiset silmät seurasivat toisen tekemisiä hiljaa pimennosta. Ilmeisesti yritti lentää, tai jotain sinnepäin, ainakin heilutti siipiään hieman. Samassa korppi rääkäisi jossain ja tuo ääni sai naaraan murahtamaan hiljaa, mutta ei aivan niin kuuluvasti, että Dark olisi sen kuullut. Että se sitten vihasikin noita lintuja. Ihmissusi päätti näyttäytyä, eihän sitä kuitenkaan täällä tulisi koko yötä vakoiltua toista.

Yönmusta naaras nousi seisomaan neljälle jalalle ja asteli pää kumarassa kohti demonia. Kun se oli päässyt noin kahden metrin päähän pysähtyi tuo ja jäi tuijottamaan toista läpitunkevasti. Sehän ei muuten aloittaisi puhumista, saisi itse tehdä sen, jos haluaisi. Aret nousi hitaasti kahdelle jalalla, osoittaakseen, että tämän hukan kanssa ei olisi leikkimistä. Valkomerkkiset korvat liimautuivat niskaa vasten ja punaiset silmät tuijottivat rävähtämättä tuota poikaa. Ihmissusi nosti hieman toista suupieltään ja terävä kulmahammas välähti jostain tunkevassa kuunvalossa. Se ei kuitenkaan aikonut tuveta käyttäytymään uhkaavasti. Siihen se jäi seisomaan ja katsomaan demonia, eikä liikahtanutkaan, ennenkuin tietäisi toisen aikeet.

[niriro]

Sysimusta paikka antoi ajatuksille aikaa, mutta häntä ihmetytti edelleen se kuin hän voi olla elossa vielä vaikka oli tappanut itsensä, hän ei muistanut edes mitä oli tehnyt ennen tänne tuloaan, kaikki asiat olivat menneet sekaisin eikä hän muistanut kaikkea tarkkaan. Sen hän itsestään tiesi että halusi kuolla, mutta joutuikin aivan väärään paikkaan. Vahingossako? Olisiko se ollut mahdollista, tumma hahmo päätti nousta seisomaan ja katsella hieman metsää enemmän. Tummat siivet laskeutuivat selkää vastan ja pienenivät.
Taivas loisti pienessä kuun valossa, mutta valoa se ei vieläkään tuonut metsään saakka. Kuu loisti kirkkaana mutta ei päässyt oksistojen läpi metsään saakka ja sai paikan näyttämään entistä pimeämmältä.
Dark kuuli yllättäen ääniä lähellään ja käännähti ympäri, hän ei tuntunut ensin näkevänsä edessään mitään, vain kuulevansa korpin raakuntaa, paikka kuitenkin osoitti, ettei hän enää ollut yksin vaan joku oli seurannut tai varjostanut häntä. Demoni seisoi vain paikoillaan odottaen mitä hänen eteensä tulisi, miksi lähteä juoksemaan pakoon synkkään metsään kun ei muutenkaan tunne koko paikkaa vielä. Lisäksi hänen luonnolleen ei sopisi juosta pakoon, sitä hän ei koskaan ole tehnyt entisessäkään elämässä eikä tee nytkään.
Tumma hahmo hämmästyi hieman häntä lähestyvää hahmoa, joka olikin vain koira. Dark kohautti olkapäitään ja oli kääntyäkseen poispäin kunnes huomasikin toisen nousevan kahdelle jalalle seisomaan.
” Ai sinä oletkin ihmissusi ”
Liilahiuksinen kaveri sanoi hieman välinpitämättömästi ja kylmällä äänen sävyllä, hän ei sitten ymmärtänyt ollenkaan tätä maailmaan. Demoni ja ihmissusi, mitä muuta vielä täältä oikein voi löytää.
”Ähä”
Dark hymähti itselleen ja käänsi liilat silmänsä poispäin ihmissudesta. Ollen hetken aikaa hiljaa ja ajatellen mitä toisella saattoi olla mielessä. Hän oli keskellä metsää ilman mitään tietoa siitä mistä suunnasta oli tänne tullut ja nyt edessä seisoi ihmissusi.
” Kuule, kerroshan minulle mikä paikka tämä oikein on? Minua nimittäin ei naurata yhtään”
Ääni oli kysyvä ja kylmä, mutta uhkaavaa siinä ei ollut. Dark harvoin halusi aloittaa puheen mutta nyt viha oli sen verran ylhäällä että asioille oli parempi saada selko ennen kuin tapahtuisi jotain kamalaa.

[saalistaja]

Isokokoinen ihmissusi luimisti korviaan toisen välinpitämättömille sanoille. Saisi oppia varomaan nahkaansa, jos tätä sutta ärsytti niin saattoi tulla pahempia vahinkoja kuin pelkkä puraisu. Mietteittensä painotteeksi naaras paljasti hieman hampaitaan ja pörhisti niskakarvojaan. Hmh, kovin uusi tyyppi varmaan, ei tiennyt ihmissusista, eikä ihmetellyt, miksi tämä oli suden hahmossa, vaikka täysikuu oli kaukana. No, se oli oikeastaan hyvä, koska ei tuosta aina jaksanutkaan puhua. Arethusan toinen suupieli nousi toispuoleiseen hymyyn, joka oli kaikkea muuta kuin iloinen ja ystävällinen. Yönmusta susiolento laskeutui pienen tömähdyksen saattelemana takaisin neljälle jalalle, mutta ei näyttänyt rentoutuvan yhtään, se oli kireä kuin vasta jännitetty jousi. Aret tuijotti pistävästi tuota demonia. Toisen kysymys sai sen melkein, mutta vain melkein, hymyilemään ivallisesti. Tuo oli siis uusi, ei tiennyt missä on. Eikä ehkä uskoisikaan, riippuu aivan siitä, millainen tuo uusi heppu edes on.
"Tuonpuoleinen", naaras vastasi lyhyesti ja täysin ulkonäölleen sopimattomalla, hennolla ja herkällä äänellä. Ihmissusi astui eteenpäin kohti poikaa ja tutki tätä katseellaan hiljaa. Nuo sanat olivatkin sitten ainoat, mitkä kuuluivat hetken aikaan tuon suusta, se ei nimittäin ollut mitään puheliasta sorttia, eikä ainakaan nyt.

Arethusa tyytyi sitten istahtamaan maahan, mutta se ei kääntänyt katsettaan hetkeksikään tuosta pojasta. Oudon väriset hiukset, mutta siihen oli kyllä tottunut täällä, ties minkä laisia tyyppejä täällä oli, joten se nyt ei ollut mitenkään outoa. Punasilmäinen naaras istui hieman eteenpäin nojautuneena ja tuijotti nyt suoraan demonin silmiin. Se teki aina niin, se oli vain tullut tavaksi, josta ei päässyt eroon. Ihmissutta ei tosiaankaan kannattaisi suututtaa, siitä ei seuraisi mitään nättiä. Ainakin tämän yksilön suututtaminen olisi virhe, koska sen vihalla ei ollut rajaa kun se pääsisi valloilleen. Silloin se purkaisi kaiken vihansa yhteen kohteeseen, joka ilmeisesti sattuisi olemaan sen ärsyttäjä. Arethusa rauhoittui hieman ja hampaat menivät piiloon, kun tuo sulki puoliksi avoinna olevan suunsa.

[niriro]

Ilme ei edes värähtänyt toisen sanoessa yhden sana, hän saattoi jotenkin tämän kaiken arvata. Kaikki tämä siis oli yhtä totta, tuonpuoleista. Ei hyvä, ei sitten alkuunkaan. Toinen ei edes antanut itsestään mitään hyvää kuvaa ja siitäkään asiasta tumma hahmo ei oikein tykännyt. Hän kuitenkin sattui olemaan rauhallista sorttia tiettyyn pisteeseen asti. Metsä oli hiljainen todella hiljainen. Minkäänlaista ääntä ei kuulunut eikä mitään tapahtunut. Demoni seisoi hievahtamatta paikaltaan ja antoi liilojen silmiensä katsella ihmissusi hahmoa edessään. Tiellä sattui olemaan este ja se oli poistettava. Siivet lennähtivät auki, mutta Dark puristi päätään. Hän ei vielä lentäisi, ei. Jokin muu oli nyt keksittävä. Siivet laskeutuivat kuin myrtsinä takaisin paikoilleen. Metsässä oli kuitenkin yksi huono puoli, siellä ei todellakaan ollut helppoa lentää mihinkään suuntaan paitsi suoraan metsän läpi taivaalle. Kuu loisti muutamista kohdista sisälle, mutta Dark ei halunnut puhua toiselle sen enempää. Hän tiesi että ihmissusi tulisi täydenkuun aikaan, mutta miksi tämä oli suden tilassa jo kuunloisteen aikaan.
Olkien kohautus ja vilkaisu toiseen sai aikaan kylmän ilmapiirin. Toinen näyttävästi tiesi missä oli, eikä ollut ensikertalainen metsässä.
” Kuule susi, kerros nyt vähän tästä paikasta?”
Sanat olivat kylmyyttä täynnä, sillä puhuminen toisen kanssa ei ollut helppoa. Lisäksi kun toiselta ei saanut edes kunnon vastausta asian niin miten sitä pystyi mitenkään kommunikoimaan toisen kanssa.
”Ähä”
Dark sanoi ja päätti antaa olla, hän tiesi tarpeeksi jo missä oli. Tuonpuoleinen, se riitti hänelle ainakin toistaiseksi vastaukseksi siitä mihin hän oli oikein joutunut. Kuolema ei ollutkaan niin yksinkertainen asia kuin voisi aluksi luulla. Tumma siivet avautuivat ja läimäyttivät kerran maata niin että kaikki lehtiroska lähti kohti ihmissutta.

[saalistaja]

Naaras tuijotti läpitunkevasti tuota demonia. Silmäkään ei rävähtänyt, kun mustat siivet avautuivat. Kuitenkin, toinen taisi muuttaa mielensä, koska siivet painuivat takaisin vasten tuon selkää. Arethusa luimisti korviaan uudestaan toisen olkienkohautukselle. Toisen asenne ärsytti sitä pahemman kerran. Yönmusta ihmissusi kallisti päätään eteenpäin, mutta piti katsensa demonissa. Toisen sanat olivat liian huolettomat, sehän oli ihmissuden seurassa, ei sellaisen seurassa pitäisi olla huoleton. Ja vielä kylmä. Toisille sanoille Aret vilautti hampaitaan pienesti. Mitä tuo koko ajan ähätteli? Naaras ei aikonut vastata toisen kysymykseen, se vain tuijotti mitäänsanomatta mustasiipistä demonia. Arethusa ei reagoinut toisen siipienläimäytykseen pahemminkaan, vaikka roskat lensivät päin sen kasvoja, se vain istui ja tuijotti silmiäänkään räpäyttämättä Darkkia. Vielä yksikin ärsyttävä seikka ja ihmissuden joskus heittelevä pinna katkeaisi. Naaras paljasti ärsyyntyneenä hampaansa siivekkäälle seuralaiselleen. Se ei kuitenkaan alkanut rähinöimään.

[niriro]

” Jessus”
Sanat olivat välinpitämättömät ja tunteettomat, no ei hänelle edes ollut aikomustakaan tutustua toiseen, mutta tämä ei tuonut mitään hyvää. Sillä välkkyvät hampaat eivät saaneet edes herran ihoa nousemaan kananlihalle. Tumma korppi vain katseli häntä edessäpäin joka todella suunnattomasti suututti Demonia. Kuitenkin toisen päätti olla hiljaa, niin ei Darkkaan viitsinyt avata omaa suutaan enää toiselle.
Hän päätti jättää toisen omiin oloihinsa ja lähteä etsimään ulospääsyä metsästä, lentää hän ei halunnut, mutta oliko se ehkä ainoa tie ulos. Siivet olivat valmiina, mutta oliko herra itse kokeilemaan rajojaan. Taivas oli menossa pilveen sillä kuun hohde oli katoamassa pois ja paikka oli muuttumassa yhä enemmän tummemmaksi. Kuitenkaan mikään seikka ei pelottanut tummaa hahmoa, hän kun ei jaksanut pelätä saatikka sitten luottaa kehenkään. Entisessä elämässä oli jo tarpeeksi vaikeata, tarvitko sitä olla täälläkin Tuonpuoleisessa jossa ei voinut muuta kuin etsiä kysymyksilleen vastausta.
Lisäksi kun vieressä oli ihmissusi joka ei suutaan edes avannut puhuakseen tästä paikasta hieman lisää. Liilat silmät olivat kylmyyttä täynnä kun hän päätti jättää ihmissuden taaksensa ja löytää metsästä tien ulos.

[saalistaja]

Arethusa istui paikoillaan, eikä vaivautunut nousemaan ylös toisen takia. Mitä suotta. Eikä se aikonut rähinöidä tuon kanssa, uhkailu oli ainut, jota neiti yleensä harrasti. Ihmissusi tuijotti edelleen demonia, mutta ei puhunut mitään. Sen olisi helppo löytää ulos metsästä, vaikka sillä ei olisi kiirekkään. Herkän hajuaistinsa ansiosta se pystyi seuraamaan omia jälkiään takaisin sinne, mistä hän oli tullutkin. Mutta ei se tekisi sitä vielä, olihan tuo demoni häirinnyt sen mietintää, eikä se ollut mukavaa, ehkä siksi juuri naaras olikin niin kärttyisä tällä hetkellä. Aret tuijotti Darkkia ja sen toinen suupieli nousi hieman ylöspäin. Toinen aikoisi oikeasti lähteä. Se oli vain tämän kannalta hyvä, ei ainakaan saisi enää susiolentoa suuttumaan enempää. Siispä ihmissusi päätti jättää toisen omana arvoonsa ja nousi ylös. Se katosi pian samaan pusikkoon, mistä oli tullutkin, mutta tarkkasilmäinen saattoi nähdä punaiset silmät, jotka tuijottivat demonia yhä pimeydestä. Valkomerkki asettui makuulle omalle paikalleen ja tiirasi mustasiipistä demonia kauempaa. Hmh. Menisi jo.

[niriro]

Huomattuaan, ettei toinen välittäisikään hänestä, sai aikaan pienen virneen naamalle, jotenkin hän siis oli saanut itsensä keploteltua pois toisen silmäterästä ja päätti löytää ulos pääsen paikasta jossa ei ollut valoa sitten nimeksikään. Häntä ei ihan heti tänne saisi uudestaan tulemaan sillä nyt hän tiesi mitä löytäisi täältä ilman kenenkään neuvoja.
Yksi asia ainakin nyt tuli selville, tuonpuoleinen oli paikan nimi eikä hän tiennyt miten tästä eteenpäin jatkaisi elämää. Normaalistikaan hän ei voinut täällä elää eli jotain oli todellakin keksittävä.
Tumma korpin raakunta kuului edestäpäin ja Dark päätti seurata sitä ääntä vaikka ei pitänytkään tummasta korpista sitten yhtään. Liilat silmät kääntyivät katsomaan taaksepäin, tumma hahmo oli hävinnyt näkyvistä, mutta Demoni huomasi kaksi punaista pistettä jotka seurasivat häntä. Katse ei kauan pysynyt ihmissudessa kun se jälleen kääntyi suuntaan mistä raakunta vain jatkui. Auttaisiko korppi hänet löytämään tien ulos metsästä vai johdattaisiko se hänet yhä syvemmälle metsään, no siitäpä tumma hahmo ei välittänyt. Hän ei jaksanut välittää mistään juuri sillä hetkellä. Tärkeitä oli vain päästä pois paikasta jossa tummuus vei kaiken mennessään ja jätti peräänsä vain tyhjyyttä.

[saalistaja]

Ihmissusi laski päänsä alas, mutta jokin sai sen nostamaan sen uudestaan. Ehkäpä jokin ystävyyden tapainen saattaisi pilkahtaa esiin, koska naaras oikeastaan halusi johdattaa toisen pois, mutta ei jaksanut sitten enempää välittää. Arethusa luimisti korviaan, tuhahti itsekseen ja laski päänsä takaisin käpäliensä päälle. Miksi vaivautua. Siinä se hetken makasi, kuunteli ympäristön ääniä ja tuijotti eteensä hiljaa. Aret ei edes vilkaissut pois menneen demonin perään, käänsi vain tuolle suunnalle, mihin toinen oli mennyt, selkänsä ja lähti astelemaan täysin päinvastaiseen suuntaan. Viivasuoraan kun kulki, pääsi varmasti pois tästä metsästä ennemmin tai myöhemmin, eikä tällä ihmissudella ollut kiire. Verenpunaiset silmät tuijottivat maata tuon kulkiessa äänettömästi puskien seassa. Pian yönmusta susi oli täysin kadonnut, eikä kukaan tulisi näkemään tätä ainakaan selvästi enää tuolla, jossain saattoi ehkä rapsahtaa oksa tai ehkä jokin punainen vilahti jossain, kenties näit valkoisen takatassun painauman maassa, riippuu aivan siitä, olitko valpas.

[[ Se meni nyt, olen pahoillani, että tästä pelistä tuli näin lyhyt, muttah. No, kiitos kumminkin ]]

[niriro]

Dark katseli vain eteenpäin, kuunnellen korpin huutoja. Hän kuuli kuitenkin takaapäin rapinaa, mutta ei viitsinyt, kääntyi katsomaan mitä siellä oikein tapahtuisi. Hän halusi vain päästä pois täältä synkkyydestä johon oli takertunut ja päästä ulos katselemaan taivasta.
Tumman hahmon siivet olivat koska tahansa valmiit nousemaa lentoon, mutta jotenkin vain valmis ei vielä siihen ollut, ei kai hänellä mitään hätääkään ole sillä kuollut hän kuitenkin on jo. Vanhan elämä oli jäänyt taakse mutta oliko sitten mahdollista päästä vielä menneisyyteen. Asiat olivat hieman jääneet auki sen jälkeen kun hän oli lähtenyt pois omasta maailmasta. Demoni ei muistanut yhtään mitä sitä ennen oli tapahtunut kun hän oli itsensä päättänyt tapaa ja jättää maailma jossa asua.
Ajattelu kuitenkin unohtui kun edessä näkyi valoa. Tumma korppi seisoi hänen edessään olevalla oksalla ja katseli tummilla silmillään Darkia.
” Höh. Korppi auttaa minut ulos jopa metsän keskeltä. Kuka oikein olet?”
Dark kysyi, mutta eihän korppi hänelle mitään vastannut. Lensi vain tiehensä jättäen maahan yhden tumman sulan. Tumma hahmo katosi lopulta yön pimentoon.

# Ei se mitään haittaa vaikka tästä tulikin lyhyt, kiitos kun autoit minua pelaamisen alkuun ^^#