|
|
Post by mammutti on Nov 2, 2007 21:37:47 GMT 2
#Mt viittaa Minitöpöön. XD Juhlapelin pikkupeli, johon tulee ainaki Helo ja Sazu. Muut halukkaat kyselkööt pääsystä myöh.#
Kuolleiden juhla oli täynnä ihmisiä, melua, hajuja ja ruokaa. Leijuvat kurpitsalyhdyt heiluivat hekottaen yläilmoissa, ulottumattomissa. Ruokaa oli paljon, mutta ne olivat kojuissa, joita vahtivat myyjät, jotka halusivat rahaa. Rahaa oli yleensä vain ihmisillä, sitä ei jaettu kulkeville olennoille. Joten olennot eivät saaneet kojuista ruokaa. Tämä saattoi närkästyttää joitakin.
Onneksi ihmiset kuitenkin olivat edes hieman ystävällisiä ja he olivat koonneet torin laitamalle jättimäisen kasan syötäviksi tarkoitettuja kurpitsoja, joita kuka tahansa sai ottaa. Kurpitsoja oli niin paljon, että korkeimmat olivat talon kattojen korkeudella. Se oli oikea kurpitsavuori.
Vihertävä pasuunasaurus katsoi kurpitsavuorta hymyillen.
"Tämä on siis se kurpitsaparatiisi",
se totesi hymyillen. Cynder heilautti häntäänsä ja katseli muutamia ihmisiä, jotka kantoivat joukossa yhtä suurta kurpitsaa poispäin. Yhdellä kaljulla pojalla oli outo keltainen paita, jossa oli musta saharaitakuvio...
|
|
|
|
Post by helo on Nov 2, 2007 21:45:36 GMT 2
Vesi herahti Wiikunan kielelle, kun se näki kurpitsavuoren. Ai että se pitikään kurpitsoista!
"Näyttää hyvältä",
naaras sanoi nuolaisten huuliaan, mutta ennenkuin se meni syömään, se kääntyi Cynderin puoleen.
"Kuule, minun piti kysyä tätä viime kerralla, joten kysyn tämän nyt, ennenkuin unohdan."
Naaras nyökkäsi toisen päätä ja häntää kohden.
"Nuo... metallipalat. Kuinka olet ne saanut?"
|
|
|
|
Post by mammutti on Nov 2, 2007 21:55:43 GMT 2
Mmm, kurpitsoja. Ei makaroonilaatikkoa, vaan kurpitsoja.
Cynder kahmaisi yhden kurpitsan etujalkojensa väliin ja oli aloittamassa syömistä, kun naaras kysyi metallilaatoista. Noh, olisihan se noussut jossain kohtaa esille, tietenkin.
"Sain ne täällä Tuonpuoleisessa. Eräät hullut ihmiset laittoivat ne minulle kun olin nuori",
Pedontappaja sanoi ja huokaisi pienesti, ennen kuin iski hampaansa vihanneksenlihaan. Oli hampaista ainakin jotain hyötyä.
#Mikä viesti. XD #
|
|
|
|
Post by helo on Nov 2, 2007 21:56:45 GMT 2
Laittoivat minulle kun olin nuori? Heihei, vähän stoppia. Pikakelauksella taaksepäin.
"Anteeksi mitä?"
Wiikuna kysyi ja unohti kokonaan kurpitsat, vaikka toinen oli täyttä päätä syömässä niitä.
|
|
|
|
Post by mammutti on Nov 2, 2007 22:01:00 GMT 2
Uros nosti päätänsä ja märkää vihannesta tippui sen suupielestä. Mitkä pöytätavat.
"Mitä mitä? Tulin tänne aika nuorena ja minut napattiin kiinni ja iskettiin metallilaatat päähän, siinä se",
Pedontappaja sanoi hieman hämmentyneenä, sitä ei kiinnostaisi puhua asiasta. Toi aivan liikaa pahoja muistoja. Muistoja Wiikunasta.
|
|
|
|
Post by helo on Nov 3, 2007 17:37:30 GMT 2
Toinen näytti sivuuttavan asian melko nopeasti. Wiikuna jäi kuitenkin kiinni asiaan, eikä suostunut päästämään irti.
"Siinä se?"
naaras kysyi ihmeissään ja kulki sitten toisen edestä Pedontappajan toiselle puolelle. Se tiesi yhtäkkiä aivan liian tarkkaan mitä etsi ja aika tuntui pysähtyvän, kun se näki polttomerkin toisen lautasilla. Äkkiä kaikki tuntui naksahtavan paikoilleen. Tutut silmät, tuttu haju, metallipalat, tapaaminen suolla ja demoneilta pelastus...
"Vai Pedontappaja sinusta tuli",
naaras sitten kuiskasi hiljaa ja pudottautui alas, koska jalat eivät kantaneet. Se ei osannut reagoida mitenkään, koska ei osannut päättää, olisiko ollut hirveän iloinen vai syyllisyydentuntoinen näistä kaikista vuosista. Se ei osannut tehdä muuta. Tuijottaa vain.
|
|
|
|
Post by mammutti on Nov 3, 2007 21:40:00 GMT 2
Cynder pyyhkäisi jalallaan suupieltään ja katsoi kun toinen kiersi sen toiselle puolelle. Uros kohotti toista kulmaansa, kun naaras tuijotti sen polttomerkkiä. Toisen kommenttikin oli outo.
"Mitä sinä...?"
Pedontappaja aloitti kysymyksen, mutta sen sanat jäivät äkkiä kurkkuun kiinni. Se tukahdutti hämmentyneen ähkäisyn. Sulat.
Osittain suljetut muistot vyörähtivät äkkiä pasuunasauruksen mieleen. Tarkat muistikuvat liekeistä, kaltereista, piikeistä, kivusta. Muistikuvat pehmeästä äänestä, silmistä, suun pienistä liikkeistä ja sulista. Cynder oli vain yhdessä paikassa nähnyt nuo sulat.
Mutta se oli mahdotonta. Pedontappaja käänsi äkkiä päänsä pois naaraasta. Sen mielessä risteili polttavia ilon ajatuksia, mutta uros tappoi ne. Täysin mahdotonta. Wiikuna oli kuollut. Kuollut uroksen toimesta.
|
|
|
|
Post by helo on Nov 4, 2007 18:29:44 GMT 2
Toinen ei vastannut mitään, mutta ei jatkanut syömistäkään. Ehkä toinen muisti jotain. Tai sitten Wiikuna vain kuvitteli.
"Vai niin",
naaras sitten lopulta sanoi nousten pystyyn. Se pelkäsi, ettei sen jalat kantaneet, mutta sen oli päästävä kauemmas.
"Sinä siis et edes muista minua."
Sanoissa oli polttavaa syyllisyyttä, ikäänkuin kaikki kauan sitten tapahtunut oli Cynderin vika. Syytä vain muita, hyvä niin. Naaras tunsi syyllisyydentunteen kasvavan sisällään ja se painoi katseensa purren huuliaan.
"A-anna anteeksi... Anna minulle anteeksi kaikesta..."
Äkkiä ei ollut sanoja. Oli vain maahan luotu katse, puristava syyllisyys ja vetiset silmät.
"...Cynder."
|
|
|
|
Post by mammutti on Nov 4, 2007 19:47:47 GMT 2
#Varoitus! Seuraava viesti on erittäin melodraamallinen. xD#
Toisella oli polttomerkki, sivuilla sulat ja samat kirkkaat silmät. Kaikki täsmäsi, ei pasuunasaurus voinut valehdella itselleen, koska se tiesi jo aikoja sitten alitajuntaisesti tunnistaneensa Wiikunan. Saman, rakkaan naaraan, jota maailma kohteli niin julmasti.
Ei. Ei, vaikka Tuulessasoiva olikin Wiikuna, ei se silti ollut enää sama naaras. Ei voinut olla, kaikkien näiden vuosien jälkeen, jokainen muuttui. Cynder oli muuttunut. Takaisin Pedontappajaksi.
Pedontappaja tunsi itsevarmuutensa ja kaiken hyvän rapisevan pois, kun toinen puhui tälle syyllistävällä äänellä. Sen etujalat vapisivat pienesti, katse oli yhä muualla. Uros ei suostunut katsomaan naarasta. Sitä hävetti ja poltti ajatus mitä se oli tehnyt. Sen kurkku oli kuiva. Hengittäminen tuntui ahdistavalta. Maailma pyöri ympyrää.
"Wiikuna..."
Pasuunasaurus itsekin hätkähti tuota nimeä, jota se ei ollut uskaltanut sanoa ääneen viimeiseen 30 vuoteen. Viileät juovat laskivat alas uroksen poskea. Sen silmiä kirveli. Toistuva uni, jota Cynder näki melkein joka yö, kävi toteen. Kaikki annettiin anteeksi. Kaikki oli taas hyvin. Cynder voisi olla pitkästä aikaa onnellinen.
Mutta uni ei ollut Pedontappajan.
"...kuoli liekkeihin. Sinä et pysty olemaan hän."
Cynder nousi seisomaan ja kääntyi lähteäkseen. Raskas, voimakas askel painautui maahan. Väsynyt, raadeltu mieli hämärtyi. Kuiskaus.
"Minä tapoin hänet."
|
|
|
|
Post by helo on Nov 4, 2007 21:06:05 GMT 2
Vapiseva henkäys. Kyynel vieri pitkin poskea. Kaikki melu hävisi ympäriltä, lapsien huudot ja juhlahumu olivat äkkiä poissa. Maailmassa ei ollut mitään muuta kuin laskeutunut hämärä ja poispäin kulkeva uros. Wiikuna ei saanut henkeä, kaikki puristi sen kokoon musertavasti.
"M-mutta... Se oli minun syyni! En olisi saanut koskaan sanoa niin sinulle, enkä..."
Cynderin sanat saivat Wiikuna Tuulessasoivan vapisemaan ja putoamaan polvilleen, katse lasittuneena.
"Jätinkö sinut elämään... tuollaisine mielikuvinesi? Miten... miten minä olen saattanut?"
Ääni vapisi ja muuttui hiljaisiksi kuiskauksiksi. Sitten oli tyhjyys ja kylmyys. Naaras ei enää tiennyt mistään mitään.
|
|
|
|
Post by mammutti on Nov 4, 2007 21:27:16 GMT 2
Pedontappaja pysähtyi toisen äänen vaipuessa hiljaisuuteen, joka oli ympäröinyt heidät. Suu venyi irvistykseen, valkoiset hampaat välkkyivät tuskaisesti. Silmät puristuivat kiinni ja uros nikotteli hieman. Pasuunasaurus ei ollut itkenyt pitkään aikaan. Se oli väsynyt nukahtamaan syyllisyydentunteeseen, väsynyt kirveleviin silmiin. Uros oli kuronut umpeen muistot ja päättänyt jatkaa elämää. Ja nyt, muistot koputtivat takaisin.
Cynder painoi päätänsä alemmas ja nieli sekavia tunteitaan alemmas. Varovaisesti se käänsi päätään hieman, kuitenkaan katsomatta naaraaseen. Uros halusi vielä kerran yrittää. Yrittää saada Wiikuna takaisin. Kumpa tämäkin ei olisi vain unta, joka jättäisi pasuunasauruksen taas yksin. Yksin hämärään.
"Oletko se tosiaan sinä? Wiikuna?"
|
|
|
|
Post by helo on Nov 4, 2007 21:28:51 GMT 2
Nyt Wiikuna ei voinut särkyvälle äänelle mitään.
"Olen! Se olen minä! Etkö muka tunne minua, Cynder? Vaikka... minä tunnistin sinut!"
Naaras yritti kätkeä kyyneleensä ja kumartui pyyhkäisemään ne häthätää pois kasvoiltaan. Se oli yhtäaikaa vihainen ja surullinen siitä, ettei toinen joko muistanut tai halunnut muistaa sitä. Vavisten se odotti dinosauruksen sanoja.
|
|
|
|
Post by mammutti on Nov 4, 2007 21:33:53 GMT 2
Cynder raotti silmiään ja päästi tukehdutetun henkäyksen ulos suustaan.
"Noin sinä sanot joka yö",
pasuunasaurus heilautti päätään ja kääntyi viimein katsomaan naarasta. Uroksen silmät olivat punertavat, väsyneet ja epätoivoiset.
"Juuri noin sinä sanot joka yö."
|
|
|
|
Post by helo on Nov 4, 2007 21:36:03 GMT 2
Wiikuna meni entistä enemmän hämilleen Cynderin sanoista.
"Mitä sinä tarkoitat?"
naaras kysyi hiljaa, kunnes ymmärsi.
"Luuletko, etten ole tässä? Että olen vain joku harhanäky? Luuletko... että minä en ole kaivannut ja ajatellut sinua kaikki nämä vuodet? Ja nyt... sinä vain heität minut menemään kuin pahan unen auringonnousun rovioon!"
|
|
|
|
Post by mammutti on Nov 4, 2007 21:43:29 GMT 2
"Rovioon!"
Pedontappaja huudahti äkkiä ja kääntyi kokonaan naarasta kohti.
"Siihen juuri!"
Uros töräytti sarveaan ja otti muutaman askeleen takaisinpäin, kohti Wiikunaa.
"Tiedätkö sinä miltä minusta tuntui, kun tajusin, ettet sinä vastaa? Kun juoksin hulluna pitkän käytävän kautta ja näin sinut liekeissä? Kun en pystynyt tekemään mitään, kuin juoksemaan pakoon?"
Cynder tuijotti naarasta silmiin ja puuskutti vihaisen oloisesti. Uros oli liittänyt muistoihinsa muutamia vääriä kohtia ja ajatus siitä, että naaras paloi liekeissä oli vaipunut niin syvälle, että muistikuvatkin olivat vääristyneet hieman. Puuskutus alkoi kuitenkin äkkiä laantua ja viha kaikkosi tiehensä yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin.
"Minä kaipasin sinua. Alitajuntaisesti etsin sinua pitkin Tuonpuoleista",
Cynder nielaisi ja käänsi taas katseensa pois naaraasta.
|
|
