Töriii~ Ihänä pikky töriiii [online]

[R.I.P]

Herran Jumala.
Veronica huikkasi nopean anteeksipyynnön koiranomistajalle, joka yritti kiskoa haukkuvaa lemmikkiään pois paikalta, ja kiersi penkin taakse auttamaan luisevaa kaveria. Toivottavasti tältä ei ollut murtunut yhtään luuta.
"Julius? Miten kävi?"

[raato]

Julius ei noussut ylös. Hän ei edes halunnut nousta ylös, ei niin kauan kuin koiran haukku kuului ja hän näki pedon välkkyvän hammasrivin mielessään. Hän peitti päänsä käsillään kuin olisi niin voinut piiloutua pahalta maailmalta.
"Mene. Pois."

[R.I.P]

Veronica kirosi mielessään typeryyttään. Ei hän voinut mitenkään tietää, että Julius pelkäsi koiria noin paljon. Hän polvistui miekkosen viereen ja taputti tätä olalle.
"Enkä mene. En minä voi sinua tähän jättää."

[raato]

Julius kavahti pois kosketuksen alta ja iski päänsä penkkiin. No, ainakin hän oli noussut ylös, mutta lapsuuden traumat eivät silti jättäneet häntä rauhaan. Oli vaikea unohtaa päivää, jolloin oli tullut saksanpaimenkoiran riepoteltavaksi.
"Senkin... ääliö! Oli oikein PAKKO ruveta silittämään sitä saatanan kuolaturpaa. Piti oikein HOUKUTELLA se siihen!"
Julius sähisi kiukkuisena kuin purkitettu ampiainen.

[R.I.P]

Veronica säpsähti hänkin ja kaatui taaksepäin, kun Julius noin pomppasi pystyyn. Tämän hänelle rääkyessä, hänen katseensa lipui maahan.
"A-anteeksi, minä e-en tiennyt..." hän änkytti toivottaman huonosta omatunnosta kärsien, "En tee sitä toiste... Olen pahoillani."
Hävetti kyllä niin. Miksei hän vain tajunnut pitää itseään kurissa ja olisi vain istunut siinä penkillä kärsimässä tikku-ukon piinaavasta seurasta?
"Älä viitsi huutaa enää."
Nainen mutisi, vaikka tunsi ansaitsevansa tuon vihaisen saarnan.

[raato]

Julius katui heti kiukunpurkaustaan. Eihän Veronica ollut voinut tietää. Mutta suututti häntä silti, tai pikemminkin pelotti. Hän oli yhtä kauhusta kankea, eikä ajatus tuntunut kulkevan. Hänestä tuntui, että hänen pitäisi pyytää Veronicalta anteeksi, mutta hänen känkkäränkkäpuolensa ei aivan vielä halunnut antaa anteeksi. Äh, vaikeaa! Loppujen lopuksi hän päätti olla hiljaa ja nousta vain seisomaan. Ehkä niin oli parasta.

[R.I.P]

Veronica haroi viisipiikkisellä hiuksiaan ja nousi seisomaan, kun Juliuskin nousi. Turha siihen maahan nyt oli enää jäädä lorvimaan. Varovasti hän kohotti katseensa edessään seisovaan hujoppiin, joka toden totta oli edelleen kuin aaveen nähnyt. Voi pientä. Nainen astahti lähemmäs ja kietaisi kätensä miekkosen ympärille.
"Anteeksi.."
Kunnon halaus oli paras lääke.

[raato]

Julius hämmästyi taas, kun Veronica halasi häntä. Nainenhan oli kuin tuuliviiri! Ensin oli läheisyys niin kauheaa, niin kauheaa, mutta sitten halailtiin kuin halinalle. No, kävihän se tietysti niinkin. Ja sitä paitsi halaavassa Veronicassa oli jotain sen verran suloista, ettei hänelle voinut enää vihoitella, vaikka olisi halunnutkin.
"No höh, ei se mitään", Julius sanoi ja tökkäisi naista ohimoon.

[R.I.P]

Au.
Veronica astahti kauemmas ohimoaan hieroen. Juliuksella oli luisevat näpit ja harvinaisen terävä tökkäisy. Hän uskaltautui nyt jopa katsomaan tyyppiä silmiin, vaikka kasvoja vähän vielä kuumottikin. Ehkä se menisi ohi. Tai ehkä se vain johtui lämpimästä ilmasta. Aivan niin, hänen oli kuuma ja siksi hän punasteli.
"Miten sinulla muuten on noin paha kammo koiria kohtaan?"
Hän kysäisi hieman kummastuneena, mutta vaikeni sitten, kun päähän pälkähti ajatus, että hän saattoi olla liian tungetteleva, "Tai... ei tarvitse sanoa jos et halua.."

[raato]

Julius ei vastannut Veronican katseeseen. Äskeinen tilanne oli saanut hänet hermostuneeksi ja varautuneeksi, ja yhtäkkiä hän ei vain voinut olla ilman lasejaan. Yhdellä veltolla ranneliikkeellä nuorukainen pudotti peililasit silmilleen. Ehkä hän näyttäisi nyt hullulta tiedemiehen ja lentäjän ristisiitokselta, mutta parempi sekin kuin näytellä silmiä, jotka olivat kuin kuolleella särjellä.
"Miksiköhän niitä yleensä pelätään?"
Julius vastasi kuivasti ja kiersi penkin toiselle puolelle istumaan.

[R.I.P]

Veronica ihmetteli suuresti, miksi Julius nyt yhtäkkiä läppäsi lasit naamalleen. Ehkä täällä oli sitten niin kirkasta, että silmiä häikäsi. Tyypin silmät kyllä näyttivätkin aika herkiltä, kun ne verestivät koko ajan. Ehkä hänellä oli niissä jokin tulehdus? Ei, kyllä hän olisi sen huomannut samalla kun oli miekkosta parantanut. No jaa, hän nyt kuitenkin istahti tyypin viereen.
"No... Minä en näe pelkoon mitään syytä. Paitsi jos koira kantaa jotain tautia tai ison koiran omistaja ei osaa hallita lemmikkiään."

[raato]

Koirista puhuminen hermostutti Juliusta niin, että hän puri hampaansa yhteen. Kesti aikansa, että hän sai kuiskattua syyn pelkoonsa. Muistot olivat liian väkeviä.
"Koirat puree."
Vaistomaisesti Julius puristi oikeaa olkapäätään. Hän saattoi yhä tuntea sen poksahtavan sijoiltaan koiran retuutuksessa.

[R.I.P]

Voi toista.
Veronica kurkotti taputtamaan Juliuksen päätä lohduttavasti. Tosin.. Hänelle tuli siitä ikävästi mieleen koiran paijaus, mutta eipä voi minkään.
"Harvoin ne kuitenkaan sitä tekevät ilman syytä."
Nainen yritti rauhoitella, mutta vaihtoi sitten puheenaihetta, "Pidätkö jäätelöstä?"

[raato]

Julius värähti. Hän oli yhä niin tiukasti kiinni menneessä, että jokainen kosketus säikäytti.
"Jäätelöstä?"
Julius mietti hetken, mitä vastaisi. Miten kertoa hienovaraisesti, että saa maidosta.. tuota.. ruuansulatusongelmia?
"Öh.. Se vähän riippuu..."

[R.I.P]

"Riippuu? Maustako?"
Veronica kysyi suloisen tietämättömänä toisen ongelmasta maitotuotteiden kanssa.