Uusi alku [Off]

[huyana]

[Eli Sulan seuraa kaipaamma. Tämä toimii samalla Kerensan saapumispelinä.]

Aallokko... Oli myrsky. Maa hänen jalkojensa alla... sortui?
Lämmintä. Kuumia kyyneleitä tipahteli hänen iholleen. Tyttö ei jaksanut avata silmiään, liian heikossa kunnossa siihen. Pimeyden turvallinen tuuditus tuntui niin paljon houkuttelevammalta. Hän vain hieman kurkistaisi, mitä edestä löytyisi. Voi, kyllä hän palaisi. Ei hän saattaisi jättää isäänsä, hän vain kurkistaisi ihan pikaisesti...

Ja sitten - ei mitään.

Kerensa tunsi päässänsä tasaisen jomotuksen. Hitaasti tyttö avasi silmänsä ja nousi istumaan. Hän oli todella tainut vaeltaa kauaksi viimeyönä. Hän ei muistanut koskaan nähneensä mitään... tällaista. Missä hän oikeastaan oli?
Kerensa nousi uteliaana seisomaan, pidellen toisella kädellänsä kipeää päätään. Hänen katseensa haravoi ympäristöä. Ilmeisesti hän oli jonkinlaisessa rakennuksessa, joka oli palanut karrelle vuosia sitten. Maassa lojui mustunutta rojua, lähinnä puutavaraa. Aurinko oli jo painumassa mailleen.
Mitäh? Oliko nyt tulossa ilta?
Kerensa säpsähti, pakittaen pari askelta. Seurauksena siitä, hän kompastui johonkin ja kaatui istualleen maahan. Häkeltyneenä tyttö katseli ympärilleen, silmät pyöreinä. Missä hän oli?

Kerensa haparoi pystyyn ja pudisti pölyn vaatteistaan. Kaikki näytti niin autiolta. Tyttö ymmärsi, että jokin oli nyt pahasti vinossa. Hänen olisi parasta löytää joku kenelle puhua - mahdollisimman nopeasti. Hänen täytyisi kysyä, mikä tämä paikka oli ja miten löytäisi kotiin.
Stormwindiksikin nimitetty tyttö alkoi hitaasti hiipparoida eteenpäin, jatkuvasti pysähdellen kuuntelemaan ympäristöstä kantautuvia ääniä.

[sulka]

Mustat jalat nielivät maata kun hiilenmusta susinaaras juoksi kieli suusta roikkuen suuntanaan vanha kirkonraunio, joka oli hautausmaan lähellä. Lopultakin vauhti hidastui pikkuhiljaa, ja lopulta susi pysähtyi paikoilleen. Punainen kieli työntyi ulos suusta ja nuoli verisiä suunpieliä. Cerise oli jälleen hermostanut vampyyrina saalistamiseen ja napannut jäniksen matkalla tänne. Pian kirkkaankeltaiset silmät tavoittivat liikettä ja huomasivat pian liikkujan nuoreksi tytöksi. Pian susi alkoi muistuttaa hetki hetkeltä enemmän ihmisenkaltaista olentoa, kunnes muodonmuutos oli loppunut nopeasti. Naista ei voinut kutsua ihmiseksi, sillä eihän hän sellainen ollutkaan. Naisen päällä oli mekko, jonka yläosa oli vartaloamyötäilevä mustatopinkaltainen, joka liittyi leveään ja siistiin valkoiseen mustaan, joka loppui hieman ennen polvia. Kenkiä ei naisella ollut, vaan tämä kulki jälleen avojaloin. Tumma kajaali reunusti silmiä huolellisesti, ja pitkät kynnet olivat mustiksi lakatut. Mustat, pitkät hiukset olivat siistit ja suorat.

Nainen pyyhkäisi kädellään olemattoman pölyhiukkasen pois, varmistaen että mekko oli puhdas. Kirsikka haukotteli leveästi, nostaen käsiään samalla ylöspäin. Ruskeahiuksinen tyttö näytti kovin eksyyneeltä, muttei nainen suuremmin välittänyt. Miltäköhän kivikaudelta toinen oli karannut ? Jäänsiniset silmät tarkkailivat toisen nahkavaatteita, ja vampyyrin teki mieli nauraa ääneen tämän vaatteille. Kuitenkaan Cerise ei toteuttanut ajatustaan, siitä oli niin pitkä aika kun hän oli viimeksi nauranut oikein kunnolla. Veriset kulmahampaat työntyivät ulos suusta, ja olivat tälläkin hetkellä alahuulen päällä. Naista tylsistytti, ja tämä istui harmaan ja jykevän kiven päälle.

# piti mennä kun tuli häätö. 8'D muuten olisi varmaan ollut pidempi, ny siitä tuli tynkä ja vähän tökstöks. o.o #

[huyana]

[Ja pöh, itse en jaksa aloitusroolini jälkeen tuonkaan pituista kirjoitella ;D Anteeksi jo etukäteen, jos vastailussa kestää. Aloitin kesällä monta peliä, jotka ovat yhä kesken - ja koulujen alettua vastailuun on vähemmän aikaa.]

Kerensa askelsi hitaasti, harkiten tarkoin mihin paljaat jalkansa asettaisi. Näin hän eteni lähes äänettömästi - elintärkeä taito, jonka hänen isänsä oli tytölle opettanut. Saalistamisessa oli myös välttämätöntä osata liikkua hiljaa. Kerensa ei kuitenkaan ollut täysin varma, mistä hänen tämänhetkinen varovaisuutensa johtui. Kenties vieraasta paikasta ja kerrassaan omituisesta tilanteesta. Tytöllä oli niin kumma tunne, kuin jokin olisi ollut pahasti pielessä. Tämä ei näyttänyt hänen maailmaltansa. Ilma tuoksuikin erilaiselta - tosin kenties se voisi johtua näistä raunioista?
Äänet lähestyivät. Kerensa kääntyi tuijottamaan suuntaan, josta ne kuuli. Pian hän erottikin erikoisen näköisen naisen, joka istahti kivelle. Kerensa seisoi hetken yhä selkä kyyryssä, hiipimisasennossaa, kunnes suoristi selkänsä jääden avoimesti tuijottamaan naista.
Mitä tuolla naisellaan oli yllä? Kaikki mustaa, oliko häneltä kenties kuollut joku läheinen? Ja hänen kyntensäkin näyttivät pahoilta... Tällaista naista Kerensa ei ollut koskaan aiemmin nähnyt.
"Anteeksi, mutta kuka sinä olet?" Tyttä kysyi aidosti hämmästyneenä, mutta hyvin itsevarmasti. "Olen Kerensa ja näemmä, öh, eksynyt. Tiedätkö mikä paikka tämä on?"

[sulka]

Tytön tuijotus kävi pian äärimmäisen rasittavaksi, ja Cerise huokaisi syvään pudistaen hieman päätään toisen kysymykselle.
"Et tarvitse sitä tietoa mihinkään, ethän ? Tyttö hyvä, tietenkin minä tiedän mikä tämä paikka on", nainen vastasi jättäen tarkoituksella mainitsematta Tuonpuoleisen nimeä. Ehkäpä toinen vielä joltain muulta sen saisi tietää, ehkä ei. Elämä oli arvoituksellista, ja sellaisena se pysyikin. Nainen muutti jälleen muotoaan, ja pian kivellä seisoi musta susi, äskeinen nainen näytti kadonneen. Mutta tietenkään vampyyri ei ollut minnekkään kadonnut, hänhän oli edelleen tässä kivellä. Kevyesti susi loikahti alas kiveltä, painaen sitten takamuksensa maahan. Keltaiset silmät tuijottivat läpitunkevasti tyttöä, joka todellakin oli siis eksynyt. Hän oli aavistanut oikein. Mustat silmäluomet peittivät silmät, ja Cerise vaipui muistoihin.

Ovi avautui hiljaa ja naristen. Se ei ollut lukossa, vaikka nainen oli varmistanut vielä sen olevan lukossa. Paikat oli myllätty, kuin joku olisi etsinyt jotain. Jossain välähti varjo. Käsi hapuili laukusta kännykkää, ja tavoittikin sen. Nopeasti sormet näppäilivät numeron 112, mutta kännykkä tippui lattialle kun varjo tarttui terävillä kynsillään naisen ranteeseen, niin että siitä tihkui verta. Varjo vetäisi naisen lähemmäs, tarttuen tämän selkään ja pitkät kulmahampaat painuivat vasten naisen kaulaa. Hänen kaulaansa. Cerise kirkaisi, ja sen jälkeen saapui pimeys. Pimeys kietoi kylmät mutta lohduttavat kätensä naisen ympärille, ja tämä laskettiin varovasti märälle nurmikolle. Vaaleansiniset silmät avautuivat, ja nainen oli paniikissa. Missä hän oli ? Nopeasti Kirsikka nousi, juoksi ja juoksi, katsoen kerran taaksensa. Pian kuitenkin nainen kompastui, ja mustat hiukset valahtivat kasvoille. Hautakivi. Varovasti pitkä käsi lipui kiven päälle, ja nainen siirtyi kiven eteen. Kauhistuneet silmät lukivat tekstiä uskomatta sitä. ' Tässä lepää Cerise Léaunne, s. 22.12, k. 13.10 '.

Hengähtäen susi avasi silmänsä, hätkähtäen tosimaailmaan. Hänen saapumisensa Tuonpuoleiseen.. Tytölläkin oli hautakivi, ja se pitäisi näyttää hänelle.
"Olet kuollut", Cerise sanoi tyynesti, muuntautuen jälleen vampyyrimuotoonsa. Tämä muodonmuutos ei sitten koskaan kyllästyttänyt.
"Etsi joltain toiselta vastaukset, tyttö", nainen sanoi hymähtäen, nousten kiveltä ja alkaen kävellä kohti tuntematonta, vilkaisten kerran olkansa yli.

# hoho, pientä tarkennusta muistelmiin. 8'D

peli on jumitellut, joten hipsin Cerisen kanssa pois. n_n #

[huyana]

[Ar, anteeksi ^^' Koulujen alku söi pahasti aikaani ja viikonlopuksikin piti vielä häipyä maisemista. Muuttah, taidanpa sitten itsekin häipyä]