Ardenin ihmettelyä [offi]

[Darkness X]

//Tulipas niin upea otsikko , elikkäs Helo tänne, kitoos//

Hautausmaalla oli hiljaista. Arden kuuli vain oman tiheän ja salpautuneen hengityksensä. Hän ei voinut käsittää, mitä oli tapahtunut, miten hän oli sinne joutunut. Hän muisti vain hirveän pakokauhun tunteen ja paniikin, ennen kuin oli huomannut makaavansa maassa oman hautakivensä vieressä.
Arden katseli ympärilleen hiljalleen valkenevalla hautausmaalla väristen pelosta. Ei hän ennen ollut hautausmaita pelännyt, mutta tässä hautausmaassa oli jotain erityisen kolkkoa. Erityisesti nuo kuolleet puut, jotka muistuttivat aivan niitä puita, jotka kasvoivat... jossain. Sitä hän ei muistanut.
Arden käveli edelleen hitaasti eteenpäin vilkuillen vähän väliä taakseen kuin peläten jotakin. Vaikka hän toivoikin näkevänsä edes jonkinlaisia merkkejä siitä, että paikka oli asuttu, häntä hirvitti kuvitella, minkälaisia näin kolkon paikan asukkaat voisivat olla...

[helo]

Wiikuna oli harvoin ihmisten ilmoilla. Ja vielä harvemmin hautausmaalla. Kuitenkin naaras huomasi jostain syystä seisovansa tuon kolkon alueen laitamilla, katsellen usvaista seutua, jossa pimeys ja varjot asuivat, eivätkä tahtoneet väistyä. Dinosaurus luuli olevansa yksin, mutta äkkiä se huomasi liikettä. Ensin se pelkäsi näkevänsä hirviön, mutta tajusikin sitten tuijottavansa ihmistä. Suuri dinosaurus otti varovaisesti muutaman askeleen lähemmäs, kysyvä ilme silmissään.
"Ööö... hei?"
Wiikuna tervehti arasti ja hiljaisella äänellä, jääden kuitenkin sopivan matkan päähän. Ties vaikka toinen olisi vihamielinen ja ottaisi aseen käteen.

[Darkness X]

Arden hätkähti rajusti kuullessaan takaansa tervehdyksen. Hän käännähti ja huomasi katselevansa olentoa, jonka kaltaista hän ei ollut ennen nähnyt. Arden perääntyi pari askelta varmuuden vuoksi, vaikka otus ei vaikuttanutkaan kovin vihamieliseltä; olihan se tervehtinytkin niin ystävällisesti.
Mutta äkkiä hänen mieleensä juolahti jotain. Eikö otus ollenkaan pelännyt hänen vitivalkoista ja läpikuultavaa ulkomuotoaan? Hän katsahti itseään ja huomasi hämmästyksekseen, ettei ollutkaan enää valkoinen. Oikeastaan hän muistutti aika lailla tavalista ihmistä lukuunottamatta pientä läpinäkyvyyttä. Miksi ihmeessä en ole enää saman näköinen kuin herätessäni? hän mietti. Oliko se sittenkin ollut vain unta? Arden ei vielä voinut aavistaakaan, että kaikki johtui vain siitä, ettei enää ollut niin pimeää.
"Hei", Arden tervehti olentoa ja jatkoi heti perään, "en haluaisi kuulostaa epäkohteliaalta, mutta kuka tai... mikä sinä olet?"

//Vähän takkuista...//

[helo]

Huh, toinen tervehti. Hyvä merkki. Ei olisi ainakaan heti kimpussa. Kysymys oli odotettu ja tavanomainen, niiden harvojen ihmisten kanssa, joiden kanssa Wiikuna oli jutellut, hän oli kuullut tuon kysymyksen aina ja miltei heti ensimmäisenä. Pieni, arka hymy nousi huulille.
"Minä? Nimeni on Wiikuna Tuulessasoiva ja olen ollut täällä jo yli kolmekymmentä vuotta. Joten, jos on jotain kysyttävää, kysy pois, minä tiedän aika paljon tästä paikasta. Ja mikä minä olen? Olen dinosaurus, itse asiassa yksisarvissaurus. Harmi vain, että me kuolimme sukupuuttoon kauan ennenkuin teidän rotunne syntyi."
Wiikuna hymähti sanoilleen. Vasta Tuonpuoleisessa se oli oppinut tutustumaan ihmisiin ja tietämään, mikä kyseinen rotu oikein oli.

[Darkness X]

Olennon puhuessa siitä, miten kauan hän oli ollut täällä, Arden tunsi huojentuvansa. Jos tuo otus kerran oli ollut niin kauan täällä missä-sitten-olikin, hän tietäisi varmasti myös, mistä pääsisi tielle, joka johtaisi Ardenin kotikylälle. Viimeinen lause sai kuitenkin hänen pahat aavistuksensa heräämään.
"Ööh, miten niin kuolitte sukupuuttoon?" hän kysyi varovaisesti, sillä ei ollut edes varma, halusiko kuulla vastausta. "Ai niin, minun nimeni on muuten Arden Lee, jotkut kutsuvat myös Harmaaksi Vaeltajaksi", hän jatkoi tajuttuaan, että olisi hieman epäkohteliasta olla itse esittäytymättä.

[helo]

Wiikuna hieman hämmentyi toisen kysymystä. Miten niin kuolitte sukupuuttoon?
"En minä siitä varma olekaan. Täällä näin vasta ensimmäistä kertaa teidän kaltaisianne ja eräs kertoi minulle, että minun rotuni eli tuhansia vuosia sitten ja siksi en elävien maailmassa koskaan teidän kaltaisianne tavannutkaan. Sitä minä tarkoitin, itse en siitä kuitenkaan voi olla varma, kuten varmastikin ymmärrät."
Dinosaurus kallisti päätään ja heilautti hiljaisesti suurta häntäänsä. Katse kävi Ardenin läpi tutkivaisesti, mutta lempeästi.
"Hmm... oletko uusi täällä? Vasta saapunut?"

[Darkness X]

Kuunnellessaan toisen puhetta Ardenista alkoi tuntua, että jokin oli pahasti, todella pahasti pielessä. Nyt hän ei enää voinut huijata itseään. Hän oli toivunut viimeiseen saakka vain kuvitelleensa, lukeneensa väärin naarmuisen hautakiven tekstin, mutta hänen toiveensa oli valunut pois samalla lailla kuin vesi imeytyy hiekkaan.
Hän ei ollut enää siellä, mistä oli tullut. Hän ei ollut enää tavallisessa maailmassa.
Arden istui maahan ja hautasi kasvot käsiinsä. Ei se voinut olla mahdollista, eihän hän edes muistanut kuolleensa! Hän kohotti kasvonsa jälleen katsomaan Wiikunaksi itseään kutsunutta olentoa. Kuultuaan tämän esittämän kysymyksen hänen kapeat huulensa kaartuivat vaisuun hymyyn. "Olenpa kai sitten", hän sanoi, "vaikka en muistakaan... kuolleeni."
Tuo sana tuntui vaikealta sanoa, ikään kuin sen sanominen erityisesti vahvistaisi sen olevan totta. Äkkiä hänen mieleensä juolahti kysymys, ja hän ihmetteli, miksei heti ollut tajunnut kysyä sitä. "Oletko sinäkin siis kuollut? Ja... eikö kuolleiden pitäisi olla... poissa?"

Arden oli ollut aina melko epäileväinen kuolemanjälkeisen elämän suhteen.

[helo]

# Anteeksi kesto^^' #

Ahaa. Toinen ei ollut ymmärtänyt, että oli kuollut.

...Tästä tulisi hankalaa.

"Siis. Minä olen kuollut, kuten sinäkin ja kaikki tässä maailmassa. Tämä on meidän toinen tilaisuutemme, meidän toinen elämämme. Tämä paikka on Tuonpuoleinen ja täällä kaikki ovat kuolleita, kyllä. Mutta tämä ei eroa mitenkään elävien maailmasta. Jotkut ovat vain muuttuneet ja suuresti, jotta suuremmat voimat osaisivat päättää, jatkaako kuka tahansa meistä tämän jälkeen matkaa Taivaaseen vai Helvettiin. Tämä on välietappi. Missä annetaan tilaisuus muuttaa mennyttä, jos siihen on halua."
Wiikuna veti henkeä selityksensä jälkeen. Se ajatteli omaa mennyttään ja nykyisyyttään. Pieni huokaus karkasi huulilta.
"Entä sinä sitten? Sinä taidat olla aika samanlainen, mitä elävien maailmassa? Se on aina hyvä asia! Ei ole hankaluuksia opetella tottumaan uuteen ulkomuotoon. Vai olitko joku muu elämässäsi?"
dinosaurus jatkoi kyselyään uteliaasti. Oli aina hankalaa selittää Tuonpuoleista tulijoille. Paikan tavoille piti itse oppia.

[Darkness X]

//Eipä mitään =)//

Arden kuunteli katse maahan luotuna istuen yhä maassa. Hän ei vastannut heti toisen kysymykseen, sillä kaikki tuntui valuvan hänen tajuntaansa jotenkin hitaammin kuin tavallisesti. Ymmärrettyään viimein kunnolla, mitä toinen oli viimeisimmäksi sanonut, hän huokaisi. "Itse asiassa... en ole varma, olenko aivan samanlainen", hän sanoi hitaasti muistaessaan, miten oli mennyt hautakiven läpi juuri, kun oli saapunut. "Kun tulin tänne, huomasin olevani... hmm, läpikuultava."
Hän ei ensin ollut aikonut sanoa asiasta mitään, jotta toinen ei vain säikähtäisi pois. Hän ei tahtonut olla yksin tässä oudossa paikassa. "Olin myös valkoinen... Kuin aave. Mutta en ole jostain syystä enää."
Hän uskalsi viimein nostaa katseensa Wiikunaan miettien, uskaltaisiko tämä enää olla hänen seurassaan vai lähtisikö pois.

[helo]

Wiikuna ei tiennyt paljonkaan siitä, miten ihmiset muuttuivat. Se vain tiesi, että se oli itse muuttunut hurjasta suuresta pedosta pieneksi mitättömäksi kasvinsyöjäksi. Mutta entä ihmiset? Kaikki ihmiset olivat niin samankokoisia ja samanlaisia, ettei Wiikuna oikein välillä ymmärtänyt niiden eroja. Kyllähän dinosauruksista tunnisti, kun toinen oli kahden puun korkuinen ja toinen kiven.
"Läpikuultava? Odotas, olenkin kuullut tuosta ennen",
naaras kuitenkin mutisi Ardenin sanat kuultuaan.
"Niin, niinhän se olikin! Joistakin tulee haamuja tai aaveita, kun he joutuvat Tuonpuoleiseen. Ehkä sinäkin olet sitten sellainen?"
Yksisarvissaurus kallisti kysyvänä päätään.
"Silloinhan se tarkoittaa, että minä pystyisin kävelemään lävitsesi."

[Darkness X]

Kuullessaan sanan "aave", Arden kalpeni niin, että tosiaan näytti ihan haamulta. Sitten hän kuitenkin painoi alistuneena päänsä ja huokaisi. "Niin", hän sanoi "kai se oli arvattava."
Tuon lyhyen epätoivon hetken jälkeen Arden tuntui äkkiä hyväksyneen kaiken, aivan kuin tieto ei edes olisi mitenkään järkyttänyt häntä. Hän itse asiassa tuntui melkein ilahtuneen kuulemastaan, niin oudolta kuin se tuntuikin.
"No, kokeillaanko?" hän sanoi äkkiä suorasukaiseen tyyliinsä ja pomppasi pystyyn. "Siis että yrittäisit kävellä minun lävitseni?"

[hymh... vähän kökköä..]

[helo]

Wiikuna ihmetteli toisen pyyntöä ja sen näki kyllä dinosauruksen kasvoilta. Hämmennys vaihtui kuitenkin hymyyn.
"No, mikäs siinä sitten",
yksisarvissaurus hymähti ja otti askeleen lähemmäs. Ja toinen. Ja hups, äkkiä se olikin kävellyt Ardenin läpi.
"Noh, sehän kävi helposti",
Wiikuna sitten naurahti, vaikka ei tiennyt, olisiko siinä pitänyt nauraa.

[Darkness X]

Arden tunsi omituisen tunteen itsessään Wiikunan kävellessä niin helposti hänen lävitseen. Hän tunsi samaan aikaan pelkoa, ihmetystä ja jostain kumman syystä iloa. Hän ei koskaan ollut kokenut mitään omituisempaa ja häkellyttävämpää kuin äskeinen, mutta silti hänen teki mieli huutaa riemusta. Se oli tuntunut niin epätodelliselta. Hän pystyisi kulkemaan minkä vain läpi, eikä kukaan voisi satuttaa häntä asein. Tunne oli mitä omituisin.
Ardenia ei ihmetyttänyt ollenkaan dinosauruksen naurahdus, sillä tuntuihan hänesä itsestäänkin samalta. Tavanomaiseen tapaansa hän ei kuitenkaan näyttänyt ulkoisesti reagoivan juuri mitenkään, tyytyi vain hymyilemään Wiikunalle ja sanomaan: "Oho... no, en minä ainakaan ihminen ole." Sitten hän hypähti kevyesti askeleen eteenpäin ja totesi: "Oikeastaan se oli aika kivaa."

Hänestä alkoi tuntua, ettei tämä paikka sittenkään olisi niin kauhea. Varsinkin, jos hän löytäisi täältä ystäviä... vaikka sitten dinosauruksia.

[helo]

Wiikuna kääntyi ympäri kokonaan Ardenin puoleen. Toisen sanojen jälkeen, dinosaurus kallisti päätänsä ja katseli.
"Kyllä sinä ihan ihmiseltä näytät",
naaras tuumi hymyillen.
"Vaikka sitten aave olisitkin. Älä huoli, totut siihen varmasti. Sitäpaitsi, siitä on varmaan hyötyä, jos pääset kävelemään seinien läpi. Ei tarvitse maksaa sisäänpääsymaksuja ravintoloihin."
Wiikuna virnisti taas. Onneksi toinen ei enää ollut niin apea. Onneksi toinen näytti oppivan, että täälläkin pystyisi loppujen lopuksi elämään.

[Darkness X]

Kuultuaan viimeisen lauseen Arden naurahti vapautuneesti. Sitten hänen uteliaisuutensa heräsi. "Onko täälläkin muka ravintoloita?" hän kysyi kummastuneena. "Eivät kai kuolleet syö mitään?"
Hän katsoi dinosaurusta kysyvästi ja häntä hymyilytti jälleen, vaikka hän tavalliseen tapaansa kätkikin sen. Hänen mieleensä oli nimittäin juuri pälkähtänyt muuan ajatus. Kävivätköhän dinosauruksetkin ravintoloissa?