Sweet dreams

[letica]

Silmissä näkyi vain mustaa, päätä jomotti ja olo oli muutenkin raskas. Ilma oli tunkkaista ja ympäri kehoa kirveli. Leticia raotti silmiään, pelkkää mustaa. Tämä räpsytteli hetken, kunnes sai ympäristöstään selvää. Sammaltuneita hautakiviä ja kuolleen näköisiä puita.
"Mitä hittoa?"
Neito ihmetteli ja nousi käsiensä varaan istumaan. Päässä pyöri ja kirvely voimistui. Selkä tuntui märältä ja tarttuvan paitaan. Käsi haparoi selän ihoa ja kun tavoitti kirvelen paikan kaikui ilmoille ärähdys. Sormiin oli tarttunnut limaista ja punoittavaa nahkaa. Leticia kääri polvisukkiaan alemmas ja näki jotain todella ällöttävää. Iho oli pahasti palannut ja siitä irtosi suikaleita.
"Mitä helvettiä tämä on?"
Tämä mutisi. Mieleen tuli vain kuumuus ja liekit. Tulipalo ilmeisesti. Mutta missä hän nyt oli? Oliko hän kuollut? Ainakin paikka näytti siltä.

[chardon]

Chardon olisi voinut kuolla. (Olettaen että hän ei ollut jo kuollut, mutta eihän hän sellaiseen roskaan uskonut) Hän ei ymmärtänyt, miksi ihmeessä oli jälleen päätynyt vaeltamaan tälle pelottavalla hautausmaalle. Se vain jotenkin... Tuntui kotoisalta ja turvalliselta, niin hullua kuin se olikin. Kuitenkin, koska hän oli täällä ollut eniten, niin ei ollut yhtä pelottavaa olla edes jollain tapaa tutussa ympäristössä, kuin sitten jossain ihan uppo-oudossa. Vaikkakin hautakivet olivat pelottavia, ei siitä päässyt yli eikä ympäri. Samassa hän kuitenkin kuuli mutinaa vähän turhan läheltä ja automaattisesti hän muuttui näkymättömäksi. Kummituksena oli se hyvä puoli, vaikkei hän tietenkään itse sitä eds tajunnut, että saattoi liikkua aivan hiljaa, jonka vuoksi tyttö ei varmasti ollut edes huomannut häntä. Nyt vielä vähemmän, kun hän oli näkymättömissä. Kiireesti hän tutkaili tyttöä. Tuo näytti joltain kantilta pelottavalta, mutta hän kuitenkin päätti ottaa riskin ja muuttui takaisin näkyväksi, liukuen lähemmäs tuota.
"Oletko kunnossa?"
Chardon kysyi heti tarpeeksi lähelle päästyään, mutta seisahtuen siihen, sopivan välimatkan päähän. Hänen yllään oli todella lyhyet ja kireät farkkushortsit, sekä sinipunaraidallinen hihaton. Käsissä oli raidakkaat irtohihat ja oikean silmän päällä oli vaaleanpunainen sydänsilmälappu. Kissanhäntä heilahteli puolelta toiselle ja vastaavat korvat olivat kääntyneet epäluuloisina taaksepäin.

[letica]

Leticia säikähti kuullessaan hiljaisuuden keskellä äänen ja sen myötä alkoi nikottamaan. Hän kompuroi nopeasto ylös, joka oli hyvin vaikeaa ylikorkeilla kengillä ja särkevillä luilla. Vieras poika näytti jotenkin kirkkaalta kaiken pimeyden keskellä. Tuo käänsi katseensa maahan, sulki silmänsä ja katsoi uudelleen poikaan. Vieläkin yhtä kirkas. Ei neito itsekkään varmaan ollut mitenkään sopiva kaikkeen pimeyteen turkoosi hame ja myrkynvihreäraidallinen paita päällään. Toinen täytti kuitenkin söpöilymittarin kokonaan. Kissankorvat ja silmälappu, voi ei. Miten se sai tuon hännän heilumaan? Ja kuulsiko takana oleva puu paidasta läpi? Ei kai, Leticia vain kuvitteli.. ainakin uskotteli itselleen niin.
Vieraan kysymykseen piti kuitenkin vastata. Ei hän ollut kunnossa. Vieraassa paikassa palovammoja selässään. Irtorastatkin painoivat normaalia enemmän ja päänahka tuntui venyvän. Johtui varmaan päänsärystä.
"Olen kunnossa.. jos vain tietäisin mitä helvettiä minä teen pimeällä hautausmaalla. Ja mitä sinäkin teet täällä tähän aikaan?"
Leticia sopersi samalla otsaansa hieroen ja lävistyksiään näpräten. Kaikki olivat tallella.

[chardon]

Chardon astahti taaemmas, tytön noustessa ylös. Hän antoi katseensa kiertää tuossa entisestään, ja kiinnittäessään huomionsa paitaan, hän vain ensimmäiseksi ajatteli Wow, hieno paita, minäkin tahdon tuollaisen! Ja kuinka ollakaan, kepeästi hänen päällään ollut paita muuttui täsmälleen samanlaiseksi kuin tytön paita. Se oli todella pelottavaa hänelle itselleenkin, mutta mitä luultavimmin myös tytölle. Kaikkein pelottavinta Chardonille oli kuitenkin se, miten nopeasti hän yllättäen tunsi olonsa niin kovin väsyneeksi. Oli pakko peruuttaa ja istuuntua yhden hautakiven päälle, oli miten epäkunnioittavaa tahansa. Hän kuitenkaan ei oikeastaan edes tajunnut, ettei istunut hautakivellä, vaan enemmänkin leijui vain kevyesti sen päällä. Nyt kuitenkin oli aikaa kummastella outoa asusteen vaihdosta. Tämä oli ihan uutta Chardonille.
"Uh, mitä juuri tapahtui?"
Hän kysyi hämmentyneenä, tapittaen silmät ammollaan vuoroin tyttöä ja vuoroin päälleensä muuttunutta paitaa.

"Ja olen täällä koska... Koska en oikeastaan tiedä muutakaan paikkaa, mihin mennä. Tämä on assuré."
Chardon selitti nopeasti tytön kysymykseen, nyt kuitenkin tapittaen vain järkyttyneenä paitaansa. Pakosti hän kuitenkin siirsi ajatuksiaan sitten pois siitä merkillisyydestä ja yritti taas keskittyä tyttöön ja mitä tuo oli äsken sanonut. Koska hän edelleenkin yritti kovasti päästä pois tästä kirostusta paikasta.
"Sinäkään et siis tiedä, missä olemme?"

[letica]

Leticia jäi tuijottamaan epäuskoisena pojan paitaa. Äsken se oli ollut ihan erilainen. Miten hitossa tuo oli mahdollista? Oliko tämä unta? ..ei, unessa ei palovammat tehneet kipeää. Mitä hittoa oli oikein tapahtunnut? Tämä sulki silmänsä ja hoiperteli kauemmas. Maassa oli kivenmurikka mihin tuo vielä kompastui ja mätkähti ikävästi maahan. Silmät avautuivat ja päässä pyöri.
"Mitä tämä oikein on.. Missä minä olen?"
Kuiskasi itselleen ja katseli sekavasti ympärilleen.
"Tämä on sen spiritsmin syytä.. aivan varmasti on.. tämä on saatanan oma pieni maailma.. aivan varmasti."
Neito jatkoi ja piteli päätään. Hän vilkaisi vieraan pojan paitaan ja oksennus nousi kurkkuun. Tuo oli joku demoni. Aivan varmasti oli. Saatanan lähettämä demoni, jota piti päästä karkuun.
Leticia pakeni maata pitkin käsiensä varassa ja tuijotti poikaa. Aikoiko tuo tappaa hänet?
"Mene pois luoltani ja haistata herrallesi pitkät paskat puolestani"

[chardon]

"Oh, oletko kunnossa?"
Chardon kysyi nopeasti saman tien, kun tyttö kaatuin vahingossa. Hän nousi ylös hautakiven päältä, tuntien saman heikotuksen jälleen, mutta nyt jo lievempänä. Se oli hyvä juttu. Hänen huolestunut katseensa kuitenkin muuttui, kun tyttö yhtäkkiä muuttuikin melkoisen ei-niin-kivasti. Ja käski mennä pois. Ja puhui jostain 'herrasta'. Hämmentyneenä hän kavahti kauemmas ja automaattisesti näkymättömäksi muuttui. Hän oli hetken jo tuntenut samaa tunnetta itsessään, minkä oli tuntenut aiemmin, muuttuessaan oudoksi kummituksen näköiseksi hahmoksi. Nyt sitä ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka poika huomasikin jälleen näkymättömäksi muuttuneensa. Se oli harvinaisen kätevää, kun hän pelkäsi. Näkymättömissä hän oli turvassa. Nyt hän kuitenkin oli kuitenkin entistä huolissaampana tytöstä. Mikä tuon käyttäytymisen oikein oli yllättäen tuollaiseksi muuttanut?

"En ymmärrä, mitä tarkoitat."
Chardon ilmoitti, kulmiaan rypistäen ja sitten takaisin näkyväksi muuttuen, kuitenkin välimatkaa nyt entisestään pitäen. Teki mieli mennä tarjoamaan apuaan tytölle, että tuo pääsisi paremmin takaisin ylös kosteasta ja tomuisesta maasta. Hän ei kuitenkaan tahtonut koskea tuohon (varsinkaan sen jälkeen kun oli kauhukseen saanut huomata solahtavan erinnäisten juttujen lävitse), jonka vuoksi hän saattoi vain huolissaan katsella tuota.
"Sattuuko sinuun? Minä... Minä en tosiaan ymmärrä mitä tarkoitat, mutta minusta tuntuu, että sinun kannattaisi nousta. En minä tahdo sinulle pahaa, niin kauan, kun sinä et tahdo minulle."

[letica]

Leticia järkyttyi vielä enemmän, kun poika muuttui aaveeksi. Tämä yökki pari kertaa ja pomppasi seisomaan, melkein nyrjäyttäen nilkkansa.
"Mikä helvetti sinä olet?"
Tyttö pihahti ja otti tukea hautakivestä. Nopeasti käsi siitä kuitenkin irtosi, sillä pinta oli kostea ja kämmen upposi limaiseen sammaleeseen. Hän pakeni hautakiven taakse ja jäi tuijottamaan karmivaa otusta, joka taas näytti aivan normaalilta. Kuvitteliko hän oikeasti kaiken? Oliko hän koomassa, todellisuuden rajamailla ja näki omiaan? Oliko hän jäännyt vajaan? ..vajaan. Muistot illasta palautuivat Letician mieleen kuin veitsen iskut. Tämä parkaisi ja heittäytyi polvilleen jonkun ruumiin yläpuolelle. Hän oli ollut vajassa. Joku oli kutsunnut itse pahuutta ja kynttilät olivat sammuneet.. Niena oli juossut ulos ja oli syttynnyt tulipalo. Sääntöjen rikkomista. Ei tuolle pojalle voinnut tehdä mitään. Piti katsoa vain, ettei alkannut käydä uhkaavaksi.
"A-anteeksi.. olen vain sekaisin"
Tyttö sanoi ja nousi seisomaan. Tämä otti huteria askeleita kohti kirkasta hahmoa hermostuneesti hymyillen. Valkeat kädet järjestelivät rastoja paikoilleen.
"Missä me olemme ja kuka olet?"

[chardon]

"Uh- uh- Ihminen?"
Chardon vastasi vältellen, kääntäen kissankorviaan luimuun. No ihan tosissaan, hän olisi kyllä tahtonut tietää itsekin. Siis, viimeisimmän tarkistuksen mukaan hän oli ollut ihminen, mutta tänne jouduttuaan... No, hänelle oli tapahtunut kummia. Eikä hän tosiaankaan osannut itsekään selittää niitä, mutta ei hän ollut pystynyt muuttumaan ihmisestä miksikään. Hän oli vain ilmeisesti kokenut jotain mutaatiota itsessään, tämän ilman takia, kuten oli Annabellalle jo teoriaansa selittänyt. Muuta vastausta ei vain yksinkertaisesti löytynyt.
Pian tyttö kuitenkin näytti taas rauhoittuvan, vaikkakin Chardon edelleen jokseenkin epäluuloinen tuon suhteen oli. Tyttö alkoi pikku hiljaa vaikuttamaan jo siltä, kuin tuolla olisi montakin persoonaa, eikä se tuntunut kovin turvalliselta asialta. Tuo kuitenkin pyysi anteeksi ja sen jälkeen tahtoi tietää heidän olinpaikkansa. No se vasta olikin hyvä kysymys.

"Olen Chardon Lis Anqevin, kotoisin Ranskasta."
Hän esitteli ensin itsensä, ennen kuin veti syvään henkeä, miettien, miten nyt selittäisi sitten tätä heidän sijaintiaan. Kun hän ei tosiaankaan itsekään tiennyt.
"Ja no... Emme ole ainakaan Ranskassa emmekä Norjassa. Mistä sinä olet kotoisin? Mutta ajattelin, että luultavasti Euroopassa kuitenkin. Yksi tyyppi selitti jostain Tuonpuoleisesta ja kummituksesta, mutta..."
Chardon huiskautti kättään ilmassa ja naurahti.
"...Kaikkihan tietävät, ettei sellaista ole olemassakaan. Joku kylähullu."

[letica]

Leticia nielaisi, eikä tuntennut oloaan turvalliseksi. Tämä vilkuili ympärilleen ja kääntyi poispäin aavepojasta.
"Mi-minä taidan tästä lähteä"
Tyttö sopersi ja kompuroi hauta kivien luolta pois.

[Lyhyt lähtö 8')]