Pahempaa kuin kuolema

[saalistaja]

[[Uchi~ : 3 Offline on tää]]

Hautausmaalla oli ilta. Oli hämärää ja aurinko oli juuri kadonnut jättäen sakenevan pimeyden peräänsä. Pari korppia istui käppyräisen puun oksalla ja tiirasi maisemaa. Joskus tänne ilmestyi uusia kuolleita, joita saattoi kiusata. Linnut eivät vain vielä olleet havainneet vaaleahiuksista tyttöä, joka istui maassa itkien katkerasti. Kyyneleet valuivat pitkin hänen kasvojaan. Haalea katse nostettiin vasta nyt ylös ja näkymä sai gootin kavahtamaan taaksepäin. Mikä paikka tämä oli? Missä olivat sokaisevan kirkkaat valot, joitten jälkeen seurasi hirveä kipu, joka tuntui murskaavan koko ruumiin ja sitten .. oli aivan pimeää. Hämärässä Ashley Kisha erotti hautamerkkien ääriviivat, mikä sai hänet vielä enemmän pelkäämään tätä äkillistä muutosta. Miten yhtäkkiä oltiin voitu hypätä kauniista Norjasta jollekkin pimeälle hautausmaalle? Tämä oli jo liikaa nuorelle tytölle, joka nousi heikosti seisomaan. Olisi pakko päästä pois, vanhemmat olisivat varmasti jo lähettäneet etsintäpartion kurittoman tyttärensä perään. Ashley itki vieläkin, kun alkoi hoiperrella eteenpäin.

Samassa hän kompastui hautakiveen .. tai hetkonen. Ei kompastunutkaan, vaan meni sen läpi? Tyttö jäi tuijottamaan jalkaansa, joka oli mennyt hautakiven läpi polveen asti. Kalpea Ashley kavahti tästä taaksepäin päästäen vertahyytävän kiljaisun, joka kaikui hiljaisella hautausmaalla saaden korpit lehahtamaan lentoon. Tämä nyt meni jo rajusti yli ymmärryksen, eihän näin voinut tapahtua. Haamu putosi maahan polvilleen ja jäi siihen tuijottamaan tyhjänomaisesti tuota hautakiveä. Mitä oikein tapahtui? Ash ojensi hitaasti kätensä koskettaakseen kylmää kivipintaa, mutta .. sitä ei tuntunutkaan. Käsi meni läpi harmaasti kivestä ja tuli esiin toiselta puolelta. Tämä sai tytön kiljaisemaan vielä toisenkin kerran vertahyytävällä tavalla ja kompuroimaan ylös. Mitä täällä oikein oli tapahtumassa? Hän ei ollut ennen nähnyt kotinsa lähellä tällaista hautausmaata? Mihin Norjan maisemat katosivat? Entä se valo .. mikä se oli? Pää täynnä kysymyksiä gootti jäi paikoilleen seisomaan pää surkeasti roikkuen. Vaaleat hiukset suorastaan loistivat kasvavassa pimeydessä.

[chardon]

Hautausmaalla liikkui toki muitakin. Chardonkin oli alunperin päätynyt hautausmaalle, mutta varsin pian lähtenyt suunnistamaan muualle. Koska palaneen kirkon raunioilla ei ollut ollut kovinkaan mukavaa ja Annabella oli selittänyt omiaan, oli poika varsin pian päässyt lopputulokseen, että ehkä parempi sittenkin olisi lähteä johonkin muualle. Kuten Ranskan Pariisiin. Koska hän ei kuitenkaan tiennyt reittiä lentokentälle tai mihinkään, oli turvallisinta palata sinne, mistä hän oli herännyt. Siten hän voisi koettaa muistella, mistä kummasta suunnasta oli sitten sinne hautausmaalle päätynyt. Tosin... hautausmaalla oli pelottavaa. Niinpä Chardon liikkuikin niin näkymättömissä kuin vain osasi. Joka sinänsä oli harvinaisen helppoa, koska halutessaan olla näkymätön... No, hän oli näkymätön. Hän ei osannut selittää sitä, mutta niin vain kävi.

Juuri kun Chardonista vaikutti, ettei hautausmaalla ilmeisesti ollut ketään, ilman halkaisi terävä kirkaisu. Se lievästi sanottuna pelästytti ja samassa poika tajusikin, ettei enää näyttänyt millään tapaa ihmisellä. Kauhukseen hän huomasi leijuvansa ilmassa läpinäkyvänä, lastenkuvakirjojen kaltaisena kummituksena. Järkyttyneenä Chardon singahti eteenpäin, puristaen silmänsä kiinni hetkittäin. Tämä meni aivan hänen ymmärryksensä yli ja siinä vaiheessa hän pelkäsi jo paljon enemmän kuin kirkaisunkaan saattelemana. Hän olisi luultavasti paennut jonnekin piiloon, ellei uusi kirkaisu olisi herättänyt hänen huomiotaan. Jälleen hän muuttui läpinäkyväksi ja hitaasti leijui sitten lähemmäs äänen päästäjää. Sehän oli... Nuori, suhteellisen nätti tyttö. Chardon saattoi vain miettiä, mitä tyttö parka teki hautausmaalla. Mutta ainakin kirkuminen ja onneton olemus oli ihan oikeutettua. Tyttö oli luultavasti kovin peloissaan. Hetkeksi poika jäi näkymättömissä tyttöä katselemaan melko läheltäkin, ennen kuin rentoutui sen verran että muuttui takaisin ihmistyyliseen muotoonsa. Se oli helpotus, jonka vuoksi hän uskalsi muuttaa itsensä takaisin näkyväksi.

"Oletko... Oletko kunnossa?"
Chardon kysyi samantien, ilmestyttyään mahdollisesti entistä pelottavammin vain yllättävästi näkyviin toisen kasvojen edessä.

[saalistaja]

Juuri kun Ashley oli saanut itsensä rauhoitettua sen verran, että uskalsi nostaa katsettaan ylös maasta sai tuo uuden aiheen kirkaista viiltävästi. Vaikka Chardonin aikeet olivat hyvät, kuten sanat osoittivat, säikähti norjalaistyttö aivan karmeasti, kun yhtäkkiä jokin vieras poika ilmestyi sen eteen kuin tyhjästä. Kolmas kirkaisu kajahti hautausmaalla, kun kauhusta sekaisin oleva gootti otti pari haparoivaa askelta taaksepäin ja samantien pyllähti maahan istumaan tuijottaen silmät suurina toista.
"A-- Kuka olet?" sai viimein nuori tyttö sitten jyskyttävän sydämmensä rauhoituttua kysyttyä pienellä ranskalaiskorostuksella toiselta. Järkytys oli suuri, minkä näki selvästi kalpeilta kasvoilta, mutta kuitenkaan ei Ash aikonut juosta karkuun. Hän oli löytänyt, krhm, tai joku oli löytänyt hänet, miten hienoa, nyt ei enää tarvitsisi pelätä olevansa kaukana sivistyksestä, eikä tyttö uskonut, että poika kuuluisi etsintäpartioon, jonka hänen vanhempansa olisivat lähettäneet. Vaaleatukkainen kuitenkin sai kasvoilleen pienen, hieman ujohkon, hymynkareen. Haaleat silmät katsoivat tarkasti toista ja osuivat pian mustiin korviin, jotka näyttivät kasvavan tuon päästä.
"Oletko menossa naamiaisiin?" norjalaissyntyinen gootti kysyi kallistaen päätään. Ihme korvat.
Pian tyttö havaitsi myös hännän. Öh.

Ashley oli sen verran kauhuissaan vieläkin, vaikka hänen puheensa ei sitä välttämättä paljastanutkaan, että ei tajunnut nousta ylös maasta. Haaleat silmät katsoivat hiljaa toista.
"Anteeksi, en ilmeisesti kerinnyt esitellä itseäni. Olen Ashley Kisha", tyttö sanoi pahoittelevalla äänellä. Oli hänellä kuitenkin vielä hyvät tavat jäljellä, vaikka elämä olikin murjonut tätä pahasti. Sen paljastivat myös viillot, jotka olivat nyt piilossa tuon käsineitten alla. Maiharijalkainen vaaleatukka ei kuitenkaan tajunnut nousta ylös kättelemään, mutta eihän hän yleensä kätellytkään ketään. Muuan ajatus putkahti tytön mieleen. Voisikohan hän .. koskea tuohon poikaan, menisikö sekin läpi, kuten noista hautakivistäkin. Ashley ei kuitenkaan pystynyt vielä tekemään mitään muuta, kuin katsomaan häntä ehkä hieman vanhempaa poikaa hieman vielä järkyttyneesti. Sydän pamppaili vieläkin aika mukavasti, oli toisen yllättävä ilmestyminen kyllä säikäyttänyt aika pahasti tämän. Tällä hetkellä hän ei tajunnut miettiä, että mistä Chardon oikein oli ilmestynyt.

[chardon]

[ Anteeksi, kun minulla kesti tässä vastaamisessa. ^^;; Oli vähän kiireitä. I'm back now. :'D ]

"Oh, ei kai sinuun sattunut?"
Chardon kysyi samantien, kun toinen kaatui pepulleen maahan. Ei hän tosiaankaan ollut tarkoittanut millään tapaa säikyttää tyttöä ja huolissaan hän astuikin lähemmäs, päätään kallistaen. Hänelle itselleen oli kylläkin jollain tapaa lohduttavaa, että tyttö näyttä olevan peloissaan. Se tarkoitti, että hän ei välttämättä ollut ainut joka oli hyvin eksyksissä siitä missä oli ja mitä hänen oikein olisi pitänyt tehdä. Sitä Annabella nimisen tytön selitystä hän ei uskonut yhtään minkään vertaa. Kuollut, kummitus... Niin varmasti.
"Olen Chardon. Chardon Lis Anqevin."
Poika esitteli itsensä, toisen hänen nimeään kysyessä. Samalla hän pani merkille tytön puheessa olleen ranskalaisen vivahteen. Ranskalaisena hänen oli helppo tunnistaa se toisen puheesta. Tytölle luultavasti vastaavasti ei jäänyt mitenkään vaikeaksi havaita Chardonin korostusta, häneltä ranskalainen aksentti erottui todella selvästikin puheestaan.

Heti tytön mainitessa naamiaiset, Chardonin kissankorvat liikahtivat taaksepäin.
"Umm, kumpa olisinkin."
Hän vastasi vältellen, kyykistyen sitten tytön tasolle, koskapa tuo edelleen maassa istui. Kohteliaana hän olisi tietenkin voinut auttaa tytön ylös, mutta hän ei missään tapauksessa aikonut koskea tuohon, vaan nytkin pysyi sopivan välin päässä tuosta. Edelleen hän kallisteli päätään ja yritti saada jotain selkoa tästä tilanteesta.
"Ai, joo. Hauska tavata."
Chardon hymyili Ashleylle nopeasti, saatuaan viimein tietää myös tuon nimen. Pettymys kuitenkin paistoi hänen kasvoiltaan. Nimi ei ollut mikään aivan tyypillinen ranskalainen, korostuksesta huolimatta. Chardon oli ehtinyt jo elätellä toiveita että tyttö olisikin ranskalainen ja hän mahdollisesti olisi edelleenkin Ranskassa. Mutta turha toivo ilmeisesti. Ehkä Annabellan puheissa oli ollut sen verran totuutta, että hän ei tosiaankaan aivan lähellä Pariisia ollut.

"Uh, mistä... Tai no, tiedätkö ollenkaan, mikä tämä paikka oikein on? No, hautausmaa, mutta yleisesti."
Chardon kysyi sitten toiveikkaasti. Jos hän nyt saisi edes tietää sijaintinsa niin se alkaisi jo helpottamaan. Mutta kuten hän jo aikaisemmin totesi, tyttö vaikutti kyllä yhtä eksyneeltä kuin hänkin. Kummitus mutristi huuliaan ja tutkaili Ashleyta päästä varpaisiin.
"Mistä olet kotoisin?"

[saalistaja]

[[Ei haittaa n__n]]

Ashley katseli uteliaasti pojan kissankorvia ja häntää. Ei naamiaisiin menossa ? Olivatko ne oikeat? Öh äh. Tyttö jäi katsomaan mustia korvia, kunnes Chardon alkoi puhua, silloin tuo käänsi haalean katseensa pojan silmiin.
"Samoin", tuo tokaisi vähän pöllähtäneen oloisena. Ylös ei tietenkään tajuttu noista, ehei, järkytys sai vieläkin sydämmen pomppimaan hieman. Poika vaikutti kuitenkin pettyneeltä. Ah, hän oli varmaankin tuntenut korostuksen, no, se nyt olisi ilmeistä, koska Chardon oli ilmi selvästi ranskalainen. Tyttö sai hymyiltyä hieman. Vaaleat hiukset valahtivat pois toisen silmän päältä, kun norjalainen kallisti päätään katsellen hiljaa toista.

Gootti katseli ymmällään poikaa. Eikö tuo tiennyt missä oltiin? Mehän oltiin .. jaa niin, eihän tämä varmaan ollutkaan Norjaa. Hämmentyneenä tyttö jäi katselemaan nyt ympärilleen sanomatta aluksi mitään. Niin, missähän sitä oltiinkaan? Harmi kun toinen ei voinut kertoa.
"En tiedä", Ash sitten sanoi katsoen nyt taas ranskalaiseen haamuun. Tytön selkää pitkin kulkivat väreet kun toinen katsoi häntä. Ärärär, ei saa nyt ruveta punastelemaan. Ashley puri hampaansa yhteen, mutta ei voinut estää pientä punaa, joka kohosi kalpeille kasvoille. Pojan kysymys havahdutti tytön.
"Norjasta", hän kertoi hymyillen, mutta pureen kuitenkin huultaan hieman nolona. Ash rupesi räpläämään siinä istuessaan kenkänsä solkia, aivan ajatuksissaan, mutta katse kuitenkin toisessa pysyen. Hermostuessaan tyttö aina teki jotain tuollaista. Sormet räpläsivät hetken yhtä solkea hermostuneesti ja siirtyivät sitten nysväämään mekon reunaa. Aijai.

[chardon]

Chardonin kasvoilta paistoi entistä suurempi pettymys, kun tyttö vastasi, ettei myöskään tiennyt olinpaikkaa. No oli se ollut odotettavissakin. Mutta ikävää se oli kaikesta huolimatta. Ashleyn sitten mainitessa vielä Norjan, hän kävi nopeasti euroopan kartan mielessään läpi. No, Norjakin oli Euroopassa. Eli oli vahvasti uskottavissa, että he olivat edelleenkin Euroopassa, jossain Norjan ja Ranskan rajamaastossa ehkäpä. Tai ehkä kurjat britit olivat kaapanneet heidät tai jotain yhtä julkeaa? Oli hankalaa yrittää ajatella selkeästi, kun tuo tyttökin punasteli ja näytti hermostuneelta. Se sai hänetkin hermoilemaan automaattisesti. Hänen oma olonsa oli kyllä ollut luultavasti melko paljolti samankaltainen kuin Ashleynkin, kun hän itse oli pölähtänyt paikalle, jonka vuoksi hänen ei kyllä sopisi tyttöä mitenkään soimata automaattisesta pelosta ja hermostuneisuudestaan.
"En ikävä kyllä osaa auttaa, onko tämä paikka Norjaa, mutta Ranskaa tämä ei ilmeisesti ole."
Chardon selitti omia tietojaan Ashleylle. Tuntui, että olisi jotenkin pitänyt lohduttaa tuota, mutta kun ei osannut. Varovaisesti hänkin istuuntui maahan ja pöyhi hiuksiaan, asetellen myös oikean silmänsä päällä olevaa silmälappua paremmin. Piti miettiä, miettiä!

"Minä olen yrittänyt löytää lentokenttää, että pääsisin takaisin kotiin, mutta sellaista ei näy mailla eikä halmeillakaan. Tapasin yhden kylähullun, josta ei kukaan saanut selvän."
Chardon selitti ja käsillään huiskaisi ilmaa. Nyt sen lisäksi, että hän itse tahtoi kovasti kotiin, hänen automaattisesti kävi myös Ashleytä sääliksi, jonka vuoksi tuntui, että hänen olisi pitänyt tuotakin koittaa jollain tapaa auttaa. Mutta hyvä kysymys oli taas, miten. Jos se lentokenttä löytyisi... Se olisi vastaus kaikkeen! Tai niin Chardon ainakin uskoi. Mutta alkoi uhkaavasti vaikuttaa siltä, että he tosiaan olivat joutuneet brittien sieppaamiksi ja olivat nyt jossain nummimaastossa tai jotain.
"Mitkä... Toivottavasti et pidä liian tungettelevana, mutta mitkä ovat viimeiset muistikuvasi, ennen tänne tuloa? Muistatko ollenkaan, huumattiinko sinua tai jotain?"

[saalistaja]

Chardon vaikutti pettyneeltä ja Ashley loi toiseen pahoittelevan katseen. Tyttö katsoi hiljaa haamua, kun tuo mietti jotain hetken. Mitään sanomatta vaaleatukka alkoi hermostuneesti vedellä valahtaneita käsineitään ylemmäs. Kun toinen sitten puhui kohotti Ashley katseensa ja kallisti päätään. Hän nyökkäsi hitaasti ja pyyhkäisi ohimennen kädellään kylmää poskeaan. Ei tämä kyllä Norjalta näyttänyt, ainakaan näin äkkiseltään katsottuna. Haaleat silmät vilkuilivat taas hämärää hautausmaata. Pelottavaa. Chardonkin istuutui ja tuo seurasi toisen liikkeitä tiiviisti. Chardonin istuminen selvästi rauhoitti tätä, koska tyttö pelkäsi, että toinen lähtisi pois ja jättäisi hänet tänne yksin. Se vasta olisikin pelottavaa. Ja seura muutenkin rauhoitti, vaikka eihän Ashley mikään sosiaalinen ollutkaan.

Goottityttö nyökkäsi miettivän näköisenä toisen sanoille.
"Mitä hän sanoi?" Päätti sitten Ash kysyä ihan mielenkiinnosta. Toisen käden sormet nypläsivät taas hermostuneesti toista hansikasta. Haaleasilmä pureskeli myöskin hermostuneesti alahuultaan ja vilkuili välillä ympärilleen ja välillä taas Chardoniin, kuin peläten, että tuo haihtuu kuin tuhka tuuleen. Kerrassaan ahdistavaa. Ashley olisi totisesti halunnut varmistaa, että poika ei ollut mikään harhakuva, kuten se hautakivi oli tainnut olla. Tyttö vilkaisi hautakiveä epäilevästi, mutta ei kehdannut liikkua juuri minnekkään. Chardonin kysymys sai norjalaisen katsomaan tuohon arasti.
"Minä ..", hän aloitti, mutta joutui miettimään, mitä tapahtui. Ashley juoksi tielle, sitten kirkas valo ja aivankuin kaikki olisi murskaantunut. Ash palasi takaisin maanpinnalle räpytellen silmiään.
"Juoksin tielle, sitten näin kirkkaan valon, joka sokaisi minut. Tuntui aivan kuin kaikki olisi murskaantunut .." Pelokkaasti toista katsoen Ashley veti jalkojaan lähemmäs itseään. Hetken hiljaa oltuaan tyttö puhui hiljaisella äänellä:
"Entä .. Entä jos me etsisimme yhdessä sen lentokentän?"

[chardon]

Chardon mutristi hieman huuliaan, Ashleyn kysyessä, mitä se 'kylähullu' oli sanonut. No, miten sen nyt olisi pitänyt muotoilla? Hän ei ainakaan tahtonut saada tyttöä pelästytettyä yhtään lisää, eikä Annabellan puheet kovinkaan mieltänostattavia olleet.
"No.. Hän sanoi kaikkea ihan tyhmää ja sekavaa. Että tämä on Tuonpuoleinen, että minä olen... No, kuollut ja kummitus. Mutta kaikki sellainenhan on tietenkin humpuukia, eikö totta?"
Chardon selitti ja lopun lisäsi sitten vielä kiireesti. Toivottavasti tyttö ei nyt ainakaan ottaisi tuota mitenkään tosissaan. Kaikki kuoleman jälkeinen elämä oli pelkkää uskonnollisten ihmisten typeryyksiä, eikä sellaista tosiaan kannattanut ottaa millään lailla tosissaan. Jos hän ei olisi ollut niin peloissaan siitä, missä oikein oli, niin olisi melkein tehnyt mieli nauraa mokomille väitteille. Nyt kuitenkin tuntui, että nauru oli aika suhteellisen vähissä.
Ashleyn sitten alkaessa kertomaan muistikuvistaan, Chardonin kissankorvat ponkaisivat pystyyn, kun hän keskittyi kuuntelemaan tuota. Se oli jollain tapaa pelottavaa. Koska... Se itse asiassa tuki Annabellan kertomaa. Mutta ei, eijei, sellainen ei ollut mahdollista ja sillä hyvä. Vaikkakin Chardonin omatkin muistikuvat sinänsä tukivat asiaa. Hän muisti vain, että oli alkanut se tappelu.. Ja sitten oli ollut niin kamalan, tuskallisen kylmä. Ja sitten ei ollut mitään. Ennen kuin hän olikin ollut jo tässä kummallisessa paikassa. Vähän alkoi jo pelottamaan enempi. Mutta pitäisi vain olla ajattelematta asiaa niin, ja pyrkiä olemaan looginen. Näin hän saisi ajatuksensa pysymään koossa. Mitään kummituksia tai muita _ei_ollut_olemassa_.

"Huh?"
Chardon räpsäytti silmiään kun heräsi ajatuksistaan, toisen kysyessä viimeisen kysymyksensä. Hetken hän tuijotti tyttöä tyhmänä, ennen kuin näytti sisäistävän asian. Samantien hänen kasvoilleen kohosi melko helpottunutkin hymy ja hän nyökäytti päätään.
"Se voisi tietenkin olla ihan mukavaa. Tietenkin siis, jos sinä tahdot. Se Annabella, jonka aiemmin tapasin, tosin väitti ettei lentokenttää ole ja ettemme pääse täältä pois... Mutta emme usko sellaiseen, emmehän?"
Chardon varmisti, kääntäen kissan korviaan nyt vuorostaan hieman taaksepäin. Ei tosin tahallisesti, ne vain kääntyilivät, se oli aika häiritsevää oikeasti. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa miettiä sellaista, oli vain niin onnettoman ihanaa ajatella, että tyttö ilmeisesti tahtoi hänen ystävänsä olla, kun tuollaistakin ehdotti. Luojan kiitos, ei tarvinnut olla ihan yksin. Se oli suurin helpotus ja ilon aihe vähään aikaan.
"Tiedätkö muuten, mikä minua tässä paikassa ihmetyttää myös kovasti? Miten kummassa me oikein ymmärrämme toisiamme? Tarkoitan.. Minä olen ranskasta ja sinä Norjasta, enkä minä kyllä tosiaan osaa puhua norjaa. Tämä paikka tekee meille jotain ihan omituisia juttuja."

[saalistaja]

[[Nojoo, Ashley nyt häippäsi täältä. Kovin harmillista, mutta ei voi mitään. Pidin todellakin Chardonista ^^ Kaikkea hyvää Uchille, jos hän tämän joskus lukee.]]