Polttava Jää :: 10.10 NEW

[payzki]

Öh...Ensimmäinen juttuni täällä...No, tahdon kritiikit että kaiken muunkin kommentin, kommentoikaahan sitten. Tarina kertoo jostain tytöstä joka on ihastunut johonkin poikaan, kai. xD En ole hyvä aloituksissa. Ja lyhyttäkin, kaikenlisäksi.


Polttava Jää


Luku 1 :: Ikuinen Jää

Hei, ette arvaakkaan kuinka raskasta elämä joskus on.
Esimerkiksi kun ei ymmärrä jotain.
Esimerkiksi kun masentuu.
Esimerkiksi kun rakastuu.

Se alkoi ylä-asteella. Katsoit jäisillä silmilläsi minuun ja totesit; "Sä täällä pinnaat välitunnilta."
Tiedän,se saattaa kuulostaa melko mauttomalta, mutta minulle se oli aivan uudenlainen, outo kokemus. En ollut koskaan tavannut ketään, jolla olisi ollut yhtä jäinen, lukitseva katse ja sanat kuin tuulen kuiskaus. Siltä se ainakin tuntui.
Siinä, silmänräpäyksen ajan katsoin silmiisi vailla pelon häivääkään, kunnes jokin outo tunne otti minut hallintaansa ja juoksin lasisista ovista ulos koulunpihalle ja ystävieni luokse. Myöhemmin tajusin mitä se oli. Olin ihastunut taas. Eikä se tieto lohduttanut minua ollenkaan.

Tiesin että siinä kävisi niin, että lopultakin vain satuttaisin itseäni ja kaipaisin sinua. Silti en pystynyt kuin ajattelemaan sinua.
Ontto tunne sisälläni kasvaa kasvamistaan, haluan kertoa sinulle kaiken. Kylmä katseesi porautuu jopa uniini, vaivaa ajatuksiani ja vie rohkeuteni. Ystäväni vain pilailevat siitä, pilkkaavat minua ja häntä, nauravat koko asialle. He eivät koskaan tule tietämään, kuinka kärsin sinun takiasi. Joskus itken itseni uneen, joskus nauran omille mietteilleni, joskus vain pudistan päätäni ja jatkan elämääni. Ja kun viimeinkin luulen päässeeni ainakin osittain ylitsesi, katsot taas silmiini ja kadotan itseni. En vielä uskalla kohdata sinua silmästä silmään läheltä, aina kun olet lähellä vain juoksen pakoon hämmennys kasvoiltani näkyen.
Nyt tiedän mitä haluan. Haluan kertoa kaiken. Haluan sinun sanovan että pitäisit minusta. Haluan sulattaa silmiesi ikuisen jään.

[mew]

*parkuu ja pillittää*

Kirjoitat aivan uskomattoman hyvin! Mahtavaa, kerrassaan mahtavaa! Tuo on niin herkkää ja kaunista... Kun vain joskus osaisin kirjoittaa noin<3 Täydet viisi tähteä ja lihavat plussat jokaisesta lauseesta... Ei, jokaisesta sanasta... Tavusta ja kirjaimesta!

[payzki]

Koska kahden viestin peräjälkeen laittaminen on kiellettyä, poistin edellisen viestini ja laitoin tämän uuden. Kiitos kommentistasi, Mew, se sai minut jatkamaan tätä myös. No äh, ei tämäkään niin pitkä ollut, anteeksi.


Luku 2; Ahdistava Hiljaisuus


Päivä päivältä aloin tulla entistä rauhattomammaksi. Viimein teit siirtojasi, kuin yrittäen viestittää minulle jotain. Hipaisit kävellessäsi tyynen rauhallisesti ohi, vaikka minä tärisin heikkohermoisena ja en kyennyt ottamaan askeltakaan. Koulun jälkeen, aina kun kävin kaupassa, onnistuit saamaan minut hermoromahduksien partaalle. Jos olit edes lähellä, jalkani meinasivat pettää ja sydän hakkasi entistä nopeammin. Se saattoi tapahtua vaikka silloin, kun vain ojensit kättäsi nappaamaan hyllyltä käteesi suklaapatukan vierestäni ja kuitenkin tuijotit samalla minun hermostunutta ulkokuortani. Sisältä olin vielä enemmän hermostunut, sisälläni huusin tuskasta sinun silmiesi takia. Et siltikään jättänyt minua rauhaan. Sisimmässäni tiesin, etten tahtoisikaan että jättäisit, vaan halusin sinun katsovan minua koko ajan.

Kotona en saanut enää rauhaa, kävelin vain hiljaisessa talossa ympyrää. Halusin tavata sinut jossain, missä ei olisi muita. Jossain jossa voisin purkaa sinulle tuskani. Ystäväni sanovat, että nauraisit minulle, ettet osaisi tuntea samaa. Siksi haluankin luotasi pois, mutta samalla haluan nähdä sinut aina lähellä. En tiedä mitä ajatella. Ehkä nauratkin minulle, ehkä pilkkaatkin minua ajatuksissani. Se tuntuisi pahalta, jos sanoisit asian olevan niin, mutta en välittäisi. Haluan välittää, pitää, rakastaa...vaikka kukaan ei rakastaisi minua. Niin se on aina ollutkin. Opin jo ymmärtämään, miksi synnyin yksisiipisenä, suojattomana, yksinäisenä, tähän maailmaan. Mutta aina on lupa tuntea. EI tarvitse olla tunteeton vaikka kukaan ei välittäisikään. Ainahan voit yrittää.

Hiljaisuus ahdistaa, se yrittää heikentää jo murtunutta suojamuuriani. En haluaisi päästää yksinäisyyttä, ahdistusta ja pelkoa sisään; ainoa jonka haluan päästää omaan maailmaani, ajatuksiini, olet sinä. Vain sinä. Kunpa vain lopettaisit kärsimykseni ja kertoisit asian todellisen laidan, totuuden. Toisaalta et ole vielä sanonut minulle erikseen kuin ne ensimmäiset minulle tarkoitetut sanasi. Ehken saa koskaan tietää, ehkä unohdat minut päästessäsi koulusta pois. Silloin murtaisit minut lopullisesti. Tiedän myös, ettet voisi enää jäädä kouluun jäämättä luokallesi, rikkomatta omia ennalta ajateltuja tulevaisuuden suunnitelmiasi. Kaikki tuntuu olevan niin tuskallista, unohdan muutamaksi sekunniksi hengittää. Olisit armollinen ja vapauttaisit minut näistä tietämättömyyden ja ahdistuksen kahleista...