Sateenko sattuesa kastuttava? off// Voli

[Aeris]

Kirkas iltapäivä oli alkanut jo kääntyä iltaan samaan tahtia harmaantuvan taivaan kanssa. Ilman lämpötilan laskua lisäsi pienoinen, mutta läpitunkeva, tuulenvire. Useimmat olennot vilkuilivat vähän väliä huolestuneina taivaalle ja kiiruhtaa askeliaan ehtiäkseen johonkin suojaan ennen odotettavan sateen alkamista. Osa taas toimitti asioitaan kaikessa rauhassa ollen kuin eivät mitään muutosta säässä huomaisikaan

Boyko oli lähtenyt kävelylleen aamupäivästä ja kuljeskellut pitkin kaupunkia katsomatta minne jalat veivät. Siitä oli jo jonkin aikaa, kun hän oli jäänyt hautausmaan reunalle katselemaan kuin tyhjästä ilmestyviä olentoja ja miten jokainen reagoi outoon paikkaan. Suurin osa joutui voimakkaaseen shokkiin, mikä huvitti häntä suunnattomasti. Todella hyvä tapa aloittaa selviytyminen. Nyt nopeutuva muutos säätilassa sai hänet havahtumaan. Ilmassa tuoksuva sateen ennuste sai hänet hyppäämään alas puusta, missä oli seurannut hautausmaata. Pitkin ja joustavin askelin hän kiiruhti hautausmaan läpi päästäkseen edes jonkin verran lähemms asuntoaan ennen taivaiden aukeamista.

Boyko kirosi ensimmäisen pisaran laskeutuessa hänen nenälleen. Kotiin oli vielä matkaa eikä läheltä saisi mistään suojaa. Vanhan kirkon rauniot olivat jääneet selän taakse hetki sitten. Seuratessaan katseellaan hiekkatietä hän löysi vihdoin tyhjältä näyttävän varastorakennuksen. Puolijuosten hän saavutti sen hetkessä ja vilkaistuaan lukkoa potkaisi oven yksinkertaisesti sisään. Taivas ei paistanut sisään kuin muutamasta kohdasta. Eniten rakennuksessa näytti olevan työkaluja, ruostuneina ja mutkalle menneinä. Muutama tuoli ja yhdeltä jalaltaan repsottava pöytä.
"No, kelpaa paremman puutteessa", hän mutisi itselleen ympäri vilkuiltuaan.

[raato]

Hautausmaalla sen pienessä kolkassa, suojassa uteliailta silmiltä, oli käynnissä melkoinen pyhäinhäväistysoperaatio. Räpsäkkä demoni hyppelehti tasasorkkaa hautojen päällä, potki hautakiviä nurin ja poltti pienellä liekillä puhaltaen mauttomuuksia puisiin risteihin. Menevän punaisessa villapuserossaan riehuva pirulainen ei temmeltäessään kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä, eikä pannut merkille lainkaan yllään kurtistelevia sadepilviä ennen kuin ensimmäiset sadepisarat särkyivät napsahdellen hänen nenälleen.

Roope, sillä se oli tuon riiviön nimi, pysähtyi ja käänsi eripariset killisilmänsä taivaalle, jossa harmaat pilvet velloivat kuin olisivat kurtistelleet kulmiaan hänelle ja hänen riehumiselleen. Kolmas ja neljäs pisara putosi pilvistä hänen kasvoilleen ja viidennen osuessa häntä suoraan silmään, päätti tuhoajademoni lähteä, niin sanotusti, litomaan.
"Okei, okei, menoffa jo!"
Demoni tivahti sylki roiskuen taivaille, kun pisarointi yltyi yltymistään.
"Huumowintajuton taivaf..." hän mutisi ja nosti kyynärpäistä erkanevat siipensä suojaksi ylleen, ennen kuin otti jalat alleen ja pinkaisi risut ja männynkävyt pölisten suojaan. Hän vihasi sadetta, varsinkin kaatosellaista. Tihkusadetta oli vielä kiva kiusata haihduttamalla sitä ilmaan tulella, mutta rankkasateesta ei revennyt sitäkään riemua.

Kirkkoa kohti oli turha hölkätä, sen Roope sentään tajusi, palanut murju kun oli yhtä hyvä sateensuoja kuin sveitsiläinen juusto. Onnekseen demoni muisti nähneensä pienen vajan kirkon lähellä saapuessaan. Se oli kyllä tainnut olla lukossa, mutta äkkiäkös hän räjäyttäisi oven sijoiltaan. Sinne siis.

Vaan mitäs tämä oli? Vajan ovi repsotti sepposen selällään. Roope kallisti uteliaana päätään ja pompahteli oven viereen. Hän kurkisti sisään ja näki pimeässä liikkuvan hahmon selin häntä kohti. Kappas vain. Hän ei siis ollut ainoa, joka ei mielellään jäänyt kaatosateeseen. Ilkikurinen virnistys levisi demonin kasvoille. Se päätti säikäyttää toisen. Varovasti hän hiippaili sisään ja yritti tuikata toista kylkiin terävillä sormenkynsillään. Vähänpä hän tiesi, että toinen oli aisteiltaan tavallisen ihmisen yläpuolella.

[Aeris]

Sade ropisi peltikattoon ja sisään ajan syövyttämistä rei'istä. Ensin yksittäiset pisarat vanhalla lattialla muuttuivat nopeasti lammikoiksi ja siitä suuriksi lätäköiksi. Hän siirtyi lattialla sellaiseen kohtaan missä ei heti kastelisi kenkiään. Boyko oli keskittynyt tutkailemaan rakennuksen sisuksia. Muutoin hän olisi kenties kuullut askeleiden äänet tulijan ollessa vielä ulkopuolella. Kuitenkin hän havahtui kuullessaan lattian poikki etevän pienen kopinan takanaan.

Sulavasti hän käännähti kantojensa päällä ja hyppäsi taaksepäin.
"Sshh", sähinä kympusi Boykon suusta, korvat luimussa päätä vasten ja hampaat paljastettuina irvistykseen. Olento hänen edessään oli sarvista jalkoihin puhtaasti omituinen. Sarvet, omituisen väriset hiukset, eriparisilmät, syöksyhampaat, siivet. Ja pituutta roimasti enemmän mitä hänellä itsellään. Demoni näöstä päätellen, edes ihmisillä ei käynyt noin huonoa säkää kuollessaan.

Mulkoiltuaan hetken aikaa kissansilmillään Boyko rentoutui ja vaihtoi asentoaan. Tarpeeksi monet tapaamiset demonien kanssa olivat kuitenkin opettaneet olemaan varuillaan.
"Kuka olet?", hän viimein kysyi tarkkailtuaan toista hetken aikaa.

[raato]

Hiisi vieköön!
Roope pettyi silminnähden, kun hänen hieno suunnitelmansa epäonnistui. Ensin hänen piti kuitenkin säikähtää hieman - missään nimessä hän ei ollut odottanut tuollaista sähinää vastaukseksi. Vastaanotto sai hänet ottamaan askeleen taaksepäin ja nostamaan kätensä valmiusasentoon. Kun tämä omituinen sihisijä ei sitten käynytkään päälle, Roope rauhottui ja killitti toista silmät ymmyrkäisinä ja pää vienosti kallellaan. Oli siinä nimittäin mielenkiintoinen näky. Sihisevä, kiiluvasilmäinen otus, joka näytti ihmiseltä, mutta joka ei sitä Roopen kokemuksen mukaan kyllä ollut. Ihmisillä ei ollut karvaisia korvia - eikä yksikään ihminen sihissyt ellei sitten ollut hyvin läski ja tulessa, niitäkin Roope oli nähnyt. Mutta tämä yksilö ei ollut läski, eikä todellakaan tulessa.

Roope ei kiinnittänyt huomiota lainkaan toisen kysymykseen. Ei se ollut tärkeää. Hän oli Roope ja Roopena pysyi, ei sitä tarvinnut nyt erikseen mainostaa, kun oli mielenkiintoisempiakin asioita edessä. Demoni kopsutteli lattian poikki väistellen vesilammikoita, lähemmäs tätä omituista näkymää, jotta voisi tarkastella sitä lähemmin.
"Oletko finä demoni?" hän kysyi katsellessaan toisen silmiä ja s-äänne tuhoutui hänen ylipurentaansa, lentäen ilmoille sylkipitoisenä äffänä. Ei ihmisillä tuollaisia silmiä ollut, hän tuumi mielessään, demoneilla ehkä, mutta eihän tämä ruipelo voinut demoni olla. "Et finä kyllä demonikaan ole. Kyllä minä tunniftaifin, jof olifit. Minä tunniftan aina toifet demonit."
Päälle päätteeksi Roope vielä lipoi ilmaa käärmekielellään, lennättäen lisää sylkipisaroita ilmaan. Pitipä hänen myös sipaista kuolaa suupielestään, kun sitä alkoi valua syöksyhampaiden alta hänen pupattaessaan kuin papupata.

[Aeris]

Boyko nyrpisti nenäänsä katsellessaan olennon suusta lentävää syljen määrää. Tuntiessaan sitä lentävään päällensä, hän astui taaemmas ja pyyhki hihansuullaan poskensa kuivaksi. Mulkoillessaan demonia hän yritti samalla kääntää puhetta ymmärrettävämpään muotoon. Itsetietoinen hymähdys nousi Boykon kurkusta.
"Ei ole sinun asiasi."

Kaksi pystyi yhtä hyvin pelaamaan tälläistä peliä. Eikä hänellä ollut ensimmäisenä ollut aikomusta luovuttamaan. Kuin unohtaen demonin hän käänsi päätään. Vesilammikoita alkoi olla jo siellä täällä lattialla ja osa työkaluista lojui maahan pudonneina. Muutama laatikko näytti melko lahoamattomalta, joten hän käveli niiden luokse. Napakka potku kylkeen vahvisti epäilyn. Seuraavassa hetkessä hän jo istuikin laatikon, tai oikeastaan kokoluokaltaan jo arkun, päällä ja nojasi samanlaiseen, mikä oli korkeammalla.
"Joten", hän sanoi vilkaistessaan syrjäsilmällä demonia:
"Kuka olet?"

[raato]

Roope nyrpisti nenäänsä Boykon nokkavuudelle, mutta ei voinut olla hätkähtämättä ilosta aistiessaan toisessa mahdollisuuden mukavallekin pikku sanasodalle. Ketään muuta ei ollut hauskempi ärsyttää kuin itsetietoisia, turhantärkeitä pikkukoviksia.
...Valitettavasti Roopelta jäi se seikka huomaamatta, että hän itsekin mahtui vallan mainiosti itsetietoisten, turhantärkeiden pikkukovisten kategoriaan, eikä varmastikaan näyttänyt erityisen uskottavalta rusautellessaan sormiaan katsellessaan Boykon liikehdintää. Tai vaikka olisikin näyttänyt, se keskeytyi hyvinkin äkkiä, kun katosta putosi iso ja ilkeä vesipisara suoraan hänen nenälleen. Roope pärskähti äänekkäästi ja heilautti päätään kuin aivastava koira, onnistuen lennättämään ilmoille melkoisen sylkiruoskan, joka jäi sitten roikkumaan hänen etuhampaistaan ja läpsähti ikävästi kiinni leukaan, eikä suostunut liikkumaan siitä, vaikka Roope kuinka yritti ryystää sitä takaisin kotiin. Lopulta demoni nöyrtyi ja sipaisi kapinallisrään paidanhihaansa.
"...Faatana" Roope rykäisi ja hypähti sivummalle kyyryssä kattoa kyräillen kuin piesty kissa. Samainen julkea julkilausuma sattui myös ajoittumaan vastaukseksi Boykon esittämään kysymykseen puolihuomaamattomasti. Roope ei harrastanut Sielun vihollisena esiintymistä, mutta oli liian julmistunut ulkoilmalle, että välittäisi korjata asiaa nokkavalle kissapojalle. Nyreänä tuhahdellen demoni ryhtyi potkiskelemaan esineitä ja laatikoita etsiessään kuivaa paikkaa, johon takamuksensa painaa.

[Aeris]

Uusi nyrpistys muodostui Boykon nenälle demonin yleishygienian puutteen takia. Pelkkä ajatuskin siitä mitä kaikkea tuossa syljessä oli kuvotti häntä . Hetken päästä ilme vaihtui virneeseen. Mutta kenties demonista olisi sittenkin hupia tälle varsin tuskaiselle sateen loppumisen odottamiselle. Boykoa huvitti suurestikin demonin heikkohermoiselta vaikuttava käytös.
Demonin vastaus ei todellakaan vakuuttanut häntä.
"Ja minä olen Jumala", hän pärskähti sarkastisesti takaisin. No, toisaalta, sitähän kissat olivat. Jos Boyko koskaan oli ajatellut millaisena herra isoherra koskaan ilmestyisi hänen eteensä, näky oli kaukana tästä. Kuolaa ympäriinsä pärskyttävä, puhevikainen demoni jolla ei näyttänyt olevan juurikaan harkintakykyä vaikutti varsin huonolta vaihtoehdolta koko Helvetin johtamiseen.
Ei, ei todellakaan, hän ajatteli katsoessaan miten olento ryhtyi tuhoamaan loppujakin ennestään ränsistyneestä kalustosta.

[raato]

Roope mulkaisi Boykoa ja lipoi ilmaa haarakkaalla kielellään, ennen kuin potkaisi tuntuvasti erästä varastolaatikkoa kylkeen, totesi sen kestäväksi ja hyppäsi sen päälle, jääden siihen istumaan kuin sammakko. Pitkään hän ei jaksanut aloillaan istua, vaan kierähti kyljelleen ja siitä selälleen, retkottaen varsin epämukavasti kädet ja pää laatikon reunojen yli roikkuen, jalat seinälle tuettuna.
"Ihan tofi?" Demoni tirskahti ja venytti nenäänsä kynnellään. Kissikorvainen heppu oli varsin huvittava. Roope ei miettinyt jumalan tai jumalien olemassaoloa juurikaan, hänelle olivat olemassa vain Tuonpuoleisen Ylimmät, mutta jos jumalia oli, niillä ei varmasti olisi tuollaisia naurettavia karvakorvia.
"No fiinä tapaukfeffa Jumala on aika wuma tapauf."
Halpoja vitsejä, vielä halvempia loukkauksia, niitä Roope harrasti ihan vain, koska parempaakaan tekemistä ei ollut. Hän olisi halunnut jatkaa ulkona riekkumista, potkia hautakiviä, ampua lintuja tulipalloilla ja yrittää höyryttää vettä joista, mutta sateella hän ei halunnut sitä tehdä. Sade tarrautui vaatteisiin kiinni ja teki ne raskaiksi, se liimasi hiukset silmien eteen, sai palelemaan ja aivastelemaan, eikä Roope pitänyt aivastelemisesta. Kun oli isot ja raskaat sarvet päässä, niska ei tykännyt äkkinäisistä ja rajuista aivastuskohtauksista. Ja sitten oli tietysti se sylkiongelma. Ei Roopestakaan ollut hirmu hauskaa, kun sylki sai hihansuut kopottumaan, eikä vaatteita voinut vaihtaa siipien takia. Tylsyyksissään demoni alkoi naputtaa vajan seinää sorkkavarpaillaan, ensin hiljaa, mutta sitten kovempaa, kun keksi kokeilla, saisiko niin ärsytettyä Kissikorvaa.

[Aeris]

Demonin potkaistua laatikkoa todella tuntuvasti Boyko toivoi, että se olisi rikkonut muutaman luun jalastaan. Ikävä kyllä ilmeisesti ei. Päätellen demonin menon jatkumisesta ilman ylimääräisempiä raivonpuuskia. Estääkseen itseään tylsistymästä täysin Boyko kaivoi arkun kannesta löytynyttä halkeamaa kuin se olisi maailman kiinnostavin asia. Demonin vastaus sai hänen korvansa nykimään aavistuksen ja sisältäpäin hän olisi halunnut vain hyökätä demonin kimppuun. Repiä yksitellen jokaisen ylimääräiseen ulokkeen tuosta päästä. Ulkoisesti vain korvien nykiminen paljasti ärtymyksen.
"No, ei Saatanassa sitten kovin paljon kehumista. Ihme, että Manala pysyy yleensä pystyssä", kissapojan ääni olisi voinut jäädyttää ympärillä olevan ilmankin. Kaksikin saattoi pelata tällaista peliä ilman mitään ongelmia.
Demonin hiljennyttyä Boyko keskittyi taas raaputtamaan koloa arkussa. Neliruutuisesta ikkunasta, minkä kaikki lasit olivat varmana aika päiviä sitten hajonneet, näkyi pelkkää ei mitään. Puita ja nurmikkoa, minkä sade oli hämärtänyt näköpiiristä. Ei kovin mielenkiintoista. Taustalla kuuluva naputus alkoi hiljalleen voimistua. Boyko yritti keskittyä maisemaan ja sulkea tuon tasaisen äänen pois mielenstään. Seuraavaksi hän palasi raaputtamaan koloa, mikä oli suurentunut ja syventynyt terävien kynsien uhrina jo melkoisesti. Hiljainen ärtymys kiersi kuitenkin yhä kehää aivan Boykon vierellä. Ajatus siitä, miten demonia todennäköisesti ärsyttäisi enemmän hänen passiivisuutensa, sai Boykon pitämään itsensä tyynen näköisenä ulospäin. Tämä oli peliä, eikä hän pitänyt häviämisestä.

Jonkin aikaa oltuaan Boyko huomasi sateen laantuneen tarpeeksi, jotta pääsisi kotiin vain kohmeisena. Ruman demonin seura ei häntä pahemmin kiinnostanut.
"Adios", kissapoika totesi ja käveli ulos kirkosta. Ilma tuntui kristallisen puhtaalta ja kaikki hajut tuntuivat yhtä aikaa voimakkaina tuoksuina, jotka kuitenkin erottuivat toisistaan selkeästi.