Hyvä meininki ~ Tai sitten ei.

[R.I.P]

[ Offline - Saalistajaaaaa ]

Hylätyt talot - yhtä hylättyjä kuin aina ennenkin. Eli siis tosi tylsä paikka.
Näin tuumaili eräs kaikintavoin normaali, mutta samalla täysin epänormaali heppu, joka maleksi erään täysin randomin hökkelin edustalla nojaillen postilaatikkoon, joka varmaan pian pettäisi hänen altaan. Joku voisi tosiaankin hieman piristää tätä paikkaa. Olisi varmaan aika hilpeää pitää pikku kemut tällaisessa mestassa. Tällä kertaa oranssiin pikkutakkiin ja farkkuihin sonnustautunut nuorukainen muikisti suutaan ympärilleen katsoessaan. Miksi hän oli ylipäätään tullut tänne? Tähän aikaan illasta - hän katsahti horisontiin, jossa näkyi vielä laskevan auringon purppuraa - täällä saattoi hiippailla ties mitä tyyppejä. Nytkin hän voisi istua Houkan kievarissa ja hörppiä olutta - josta hän ei normaalisti pitänyt, mutta hän ei nykyisin maistanut mitään muuta kuin veren maun (jos hän sitäkään nyt huulilleen sai), joten kalja meni kurkusta alas vaahtoineen kaikkineen.
Tähän päätökseen poistua ah-niin-viihtyisästä kievarista, saattoi vaikuttaa se, että hän alkoi voida harvinaisen pahoin. Itseasiassa hän voi vieläkin pahoin, mutta yritti epätoivoisesti chillailla mahdollisimman coolin näköisenä.

Ehkä ketään ei tulisi paikalle niin hän voisi mennä talon taakse, käpertyä kaksinkerroin ja parkua tuskasta, kuin pieni vauva, jota roikotetaan korvista.

[saalistaja]

[Myöhässä - kuten aina]

Tähän aikaan illasta tosiaankin saattoi näillä main liikkua mitä epäilyttävämpiä heppuja. Esimerkiksi eräs sudenhahmoinen ihmissusi, joka ei kylläkään ollut kuuhurmoksessa - toisten onneksi. Olihan ilta vasta alkanut, eikä tänään pitäisi olla täysikuuta. Naaras kurtisti kulmiaan ja työnsi päänsä esiin erään talon rikkoutuneesta ikkunasta. Tuon erään talon edustalla sattui nojailemaan postilaatikkoon eräs hieman epänormaali hyyppä, miksiköhän oli tänne lie tullutkaan. Punaiset silmät tarkastelivat arvioivasti tuota nuorukaista. Hmph. Arethusa luimisti korviaan ja vetäytyi takaisin varjoon. Valkoiset merkit ja punaisena hehkuvat silmät olivat ainoa asia, mikä oli enää erotettavissa tästä hirviöksikin kutsutusta puolieläimestä. Katkerasti painoi ihmissusi mustan päänsä tassujensa päälle. Maailma oli sitä kaltoin kohdellut, eikä se vieläkään paremmin mennyt. Jumittua nyt tähän muotoon - miten sairasta. Surun ja vihansekaisten ajatustensa yllyttämänä iskeytyi suuri käpälä lahoon lattialautaan, mikä aiheutti kovan pamauksen ja puun kuivan rusahduksen sen antaessa periksi. Valkomerkkiset korvat kääntyivät eteenpäin ja kuuntelivat tarkasti ulkoa kantautuvia vähäisiä ääniä. Kuulikohan se tyyppi tuolla postilaatikon luona tuon?

Toivottavasti ei.

[R.I.P]

Hui saatana!
Andrew'n sydän hypähti kurkkuun, kun yhtäkkinen räsähdys halkoi ilmaa. Oli vähällä, ettei pumppu karannut kylkiluiden läpi vapauteen, niin kovaa se tuntui hakkaavan. Vampyyri yritti tasata hengitystään, sillä hän haukkoi ilmaa kuin kala kuivalla maalla. Kuka helvetti siellä oikein hajotti paikkoja? ...Toivottavasti tuo räsähdys tosiaan tuli jostain rakennuksesta, eikä jonkun ihmisen luista. Pelottavaa.
Mies punnitsi vaihtoehtoja mielessään; hän voisi tietysti paeta paikalta niin nopeasti kuin suinkin kintuistaan pääsi. Hän voisi myös jäädä tähän tai ottaa selvää, mistä tuo ääni oli kuulunut. Vaikka hänen teki mieli mennä potemaan huonoa oloaan jonnekin muualle, hän ei voinut vastustaa kiusausta vaan lähti hiipparoimaan äänen tulosuuntaan ottaen tukea seinustasta.

Ei ketään täällä.
Eikä täällä. Oliko täällä edes ketään? Mitä jos hän oli vain kuullut harhoja? Andrew vaikeni kuunnellakseen ympäristöä. Oli aivan hiljaista - hän kuuli vain oman hengityksensä ja sydämensä jumputtavan sykkeen. Mitä jos se räsähdys olikin ollut hänen tärykalvonsa? Ei, hän olisi tuntenut silloin kipua. Paitsi, jos hänen kipukynnyksensä oli ylittynyt, eikä hän enää tuntenut kipua.
Niin siistiä kuin se olisikin, hänen oli pakko myöntää itselleen, että moisen tapahtuman todennäköisyys olisi yksi miljardista. Hän asteli eteenpäin - tai lähinnä laahautui - ja pysähtyi erään rähjääntyneen asuinrakennuksen eteen.
"Huhuu? Onko täällä ketään?"

[saalistaja]

Hetken tuijotti punasilmäinen kummajainen eteensä korvat hörössä. Mitään ei kuitenkaan kuulunut aluksi, joten kerkesipä tuo jo ajatella helpottuneena, että kukaan ei ollut sitä rysähdystä kuullut - olisipa tiennyt, kuinka kova se ääni todellisuudessa oli ollut.
Aret säpsähti refleksinomaisesti puolipystyyn lattialta, kun ilmaa halkoivat varsin epätoivotut sanat. Ei helvetti. Ilmeisesti se tyyppi oli sittenkin kuullut sen. No, mitäs tässä. Ehkä pitäisi vain olla hiljaa ja antaa sen muukalaisen mennä menojaa luullen, että paikka oli tyhjä. Hetken Arethusa punnitsi vaihtoehtoja ja päätti sitten antaa tuon vieraan häipyä omia aikojaan. Ei sitä tarvitsisi mennä tervehtimään, antaisi vain mennä - säikähtäisi kuitenkin kuoliaaksi, jos sattuisi olemaan tavallinen ihminen.

Naaras kuitenkin nousi pystyyn ja käänsi valkomerkkisen päänsä osoittamaan huoneen ovea. Koska mitään ylimääräisiä ääniä ei kuulunut huoneen ulkopuoleltakaan lähti mustaturkki liikkeelle. Aret asteli oven luokse ja työnsi päänsä ovesta ulos. Talo oli tyhjä. Vieras ei siis vielä ollut tullut sisälle. Hyvä. Ihmissusi luimisti korviaan ja istahti tuijottimaan hökkelin ulko-ovea, joka tuntui kohta tippuvan saranoiltaan. Verenpunainen katse porasi lahoa lautaa. Arethusan onneksi pieni ikkuna oven vieressä oli niin likainen, että siitä ei näkisi läpi vaikka yrittäisi putsata sitä.

[R.I.P]

Ei vastausta.
Andrew kohautti olkiaan ja kääntyi lähteäkseen, mutta pysähtyi kesken askeleen. Jotenkin hänestä tuntui, että talossa oli silti joku, vaikkei vastausta kuulunutkaan. Kuka idiootti nyt paljastaisi olinpaikkansa, jos halusi pysyä piilossa? Hän käännähti ympäri tarttuen ovenkahvaan. Kääntääkö vai eikö? Jos tyyppi kerta halusi pysyä omissa oloissaan, niin oliko tätä järkevä mennä häiritsemään. Eihän sitä tiennyt, mitä tämän saranoillaan hädin tuskin pysyvän oven takana odotti. Ehkä tämä hökkeli toimi tukikohtana jollekin rikollisjärjestölle.
Ajatus rikollisjärjestöstä sai vampyyrin irrottamaan otteensa kahvasta. Hän ei uskonutkaan, että Tuonpuoleisessa olisi toista rikollisjärjestöä kuin mafia ja mafia taas janosi hänen vähäistä vertaan. Toisaalta, hänet oltaisiin jo ammuttu jos sisällä lymysi lauma konnia - elleivät nämä sitten halunneet pitää matalaa profiilia. Ärh.
Nuorukainen puri huultaan ja tarttui uudelleen ovenkahvaan kääntäen sitä. Kuului naksahdus ja ovi aukeni hitaasti, naristen kuin minkäkin kummitustalon uksi. Andrew olisi huhuillut, muttei saanut ääntä suustaan. Astahdettuaan peremmälle ja luotuaan nopean silmäyksen pimeään huoneeseen, johon oli astunut, hän rääkäisi kun huomasi pimeydessä kiiluvat verenpunaiset silmät.

[sazu]

#Tungen mukaan. Poistan sitten viestini, jos ei käy, että tulen mukaan. ^^#

Kaupunki. Tuo suuri kummajainen, missä oli kauhea meteli. Miten kukaan täysjärkinen kävelisi siinä suuressa mölyävässä paikassa? Mutta kaupungissa oli reunatkin. Kaupungin reunamilla oli hylätyt talot. Sinne suuntasi tämä ruskea otus.
Se käveli hiljakseen ja tutkikseli paikkoja. Oli pimeää ja hiljaista. Ruskea otus käänsi päätään hitaasti katsoen taaksepäin, mutta jatkoi sitten matkaa. Miksi ruskea suuri otus olisi päättänyt matkustaa hylätyille taloille, sitä se ei itsekään tiennyt.
Ehkä se vain kaipasi seuraa tai suuria juoruja, jota pääsisi levittelemään eteenpäin. Sitten kuului rysäys. Ruskea otus, joka oli vain hieman normaalia suurempi hirvi säpsähti ja pysähtyi.
'Mitä minä nyt pienistä äänistä säikähdän. Tuollahan saattaa olla kehissä tappelukin mistä pääsisi hyvin levittelemään juoruja eteenpäin',
Celestiaksi kutsuttu ajatteli ilkeästi. Heti neidolle tuli parempi mieli. Se kiristi tahtiaan.
Celestia oli saapunut. Neitokainen ei vain nähnyt ketään. He voisivat olla taloissa sisällä. Tai sitten tämä reissu olisi turha, täällä ei olisi vain ketään. Naaras säpsähti uudestaan kuullessaan kovan rääkäisyn. Se kuului talosta. Hetken epäröityään hirvi ravasi auki olevaan taloon ja jäi ehkä hieman säikähtäneenä tuijottamaan verenpunaisiin silmiin. Naaras jäi oven suuhun seisomaan ja odottamaan, että sitäkin tervehdittäisiin.

[saalistaja]

[[Käy ainakin minulle vallan hyvin]]

Arethusa suorastaan yllättyi kun tuo nuorukainen päätti sitten astua sisään.
Ja sen tulos oli tosiaankin tuttu - rääkäisy. Korvat äkäisesti luimussa tuo musta otus tapitti vamppyyriä. Olikos ihan asiaakin? Ei sitä huutaa tarvitse. Ihmissusi oli jo vähällä sanoa jotain, mutta yhtäkkiä oven suuhun ilmestyi jokin toinenkin otus. Mikä lie olikaan, ei se kuitenkaan tavalliselta näyttänyt. Naaras ravisti kiukkuisesti valkomerkkistä päätään ja tunki sen esiin varjoista. Sen musta häntä pyyhkäisi lattiaa saattaen ilmaan pölyhiukkasia. Verenpunaiset silmät tuijottivat läpitunkevasti molempia vieraita. Hmph, odottivat varmaan, että tässä sanoisi jotain. Ihmissusi huokaisi raskaasti.
"En ajatellut kutsua teitä peremmälle, jos sitä odotitte", kuului tuon heleä ääni - joka ei todellakaan sopinut ulkomuotoon. Aret oli muuten varjoissa, mutta valkomerkkinen pää erottui hämärässä suhteellisen hyvin.

[R.I.P]

Andrew toipui nopeasti järkytyksestä - niin nopeasti kuin nyt vain voi toipua kun kohtaa varjoissa väijyvän punasilmäisen pedon. Tyyppi ei kuitenkaan vaikuttanut niiiin vaaralliselta, joten ehkä jos hän rauhoittuisi eikä näyttäisi pelkoaan, hän saattaisi selvitä täältä hengissä. Toisaalta, sitä hän ei halunnut. Olisi ehkä parempi jos tuo otus repisi hänen sisälmyksensä ulos. Juuri kun hän oli astahtanut vajaan askeleen verran peremmälle huoneeseen, hyökkäsi joku hirviö hänen kimppuunsa takaapäin ja hän käännähti niin nopeasti katsomaan taakseen, että menetti tasapainonsa ja yrittäessään pysyä pystyssä, hänen onnistui vain rojahtaa ulvahtaen selälleen tomun peittämälle lattialle. Kuului vain äänekäis räsähdys, jonka olisi voinut olettaa kuuluvan hänen katkeavasta selkärangastaan, mutta todellisuudessa lahot laudat vain pettivät alta ja hän vajosi osittain lattian sisään.
"AUUUH! Häntäluu! SELKÄNI! AAAAH! SELKÄNI KATKESI!" Vampyyri vauhkosi tuskan vallatessa hänen heikon ruumiinsa, "Oh.. Tai sitten ei.. Pystyn liikkumaan..."
Hän tuijotti hetken jalkojaan tajuttuaan, ettei ollutkaan halvaantunut. Hänen katseensa kohosi pian ovella seisovaan jättiläiseen ja hän rääkäisi taas "HIRRRRVEÄ HIRVIÖ!" ja perääntyi takaperin ryömien, mutta jähmettyi taas paikoilleen tuntiessaan katseen selässään. Hitaasti hän kääntyi katsomaan ihmissutta naama jälleen venähtäen, kun tämä avasi kitansa ja puhui heleällä naisäänellä. Hänen katseensa liukui ovella töröttävään sorkkaeläimeen.
....Hampaat olivat pienempi paha, sillä olihan hänelläkin jotain, millä purra.
Miekkonen syöksähti lähemmäs Arethusaa.
"Syö se! Tapa! Puskii, piski! Puskii! Käy kiinni!" hän mekasti huitoen vimmatusti toisella kädellään hirven suuntaan ja toisella taas karvaturria tökkien.

[ ... Joku maailman selkein viesti D8
Anteeksi kun kesti, mutta kun koulu painaa taas vaihteen vuoksi päälle '
Niin, etkä saa missään nimessä liittyä tähän peliin, joten tervetuloa. ]

[sazu]

Celestia vain katseli. Se tuijotti ärsyyntyneenä ihmissuteen, joka ei todellakaan viitsinyt kutsua sitä peremmälle huoneeseen. Hirvi heilautti kyllästyneenä pientä häntäänsä. Toinen olikin vähän kummempi tapaus. Naaras rypisteli kulmiaan toisen alkaessa huutaa jotakin häntäluun katkeamisesta ja lopulta hymyili viekkaasti.
Puoliksi säikähtänyt hullu hylätyillä taloilla, ah miten ihana aihe.,
se tuumi hiljaa ja astui sitten askeleen eteenpäin.
"Onko sinun aivotoiminnassasi jotain vikaa vai minkä takia huudat kuin hyeena?",
se kysyä tiuskahti toiselta. Ääneltä kuului ärsyttävyyttä. Celestia tuhahti hiljaa toisen huutaessa tätä hirviöksi. Neitokainen vilkaisi maassa ryömivään vain aavistuksen ja kiinnitti sitten huomionsa ihmissuteen. Hirvi katseli rauhaisana ihmissuteen. Hetken oli aivan hiljaista ennen kuin tämä kummallinen miekkonen alkoi usuttamaan ihmissutta Celestian kimppuun. Silloin neidiltä petti hermot.
"Voi, olempa minä pelottava! Varo vaan etten tule ja syö sinua suihisi.",
Celestia huudahti. Se otti voimaa ja rysäytti sorkkiaan lähemmäksi miekkosta ja irvisti samalla. Celestia jäi tuijottamaan toiseen pistävästi.
Pari sekuntia se vain odotti.
Sitten se perutti taas ja katseli molempiin kuin odottaen heidän tiedustelevan jotakin Celestialta.

[saalistaja]

Arethusa kerkesi tuijottaa hetken läpitunkevasti molempia. Käsittämätöntä, miten tuosta vamppyyristä lähtee noin paljon ääntä. Punasilmä pudisti itsekseen päätään miekkoselle. Naaras kerkesi vilkaista korvat luimussa Celestiaa, mutta sai muuta ajateltavaa, kun se huutava mies taas aukaisi suunsa ja tällä kertaa vielä rupesi usuttamaan ihmissutta hirven kimppuun. Valkomerkki huokaisi hiljaa pudistellen päätään ja luimistaen korviaan.
Aret oli juuri sanomassa jotain, mutta hirvineitokainen ehti ensin. Taaksepäin kallistuen ihmissusi tuijotti Celestiaa, joka päätti oikein rysäyttää - kirjaimellisesti.
Naaras ei pahemmin tuota noteerannut, tyytyi vain pyöräyttämään silmiään paljonpuhuvasti.
Otus ei aikonut kertoa nimeään, eikä sitä pahemmin kiinnostanut toistenkaan nimet.
"Hmh, en ole käymässä tuon sorkkaeläimen kimppuun, jos sitä odotit", mustaturkki sanoi vilkaisten sivusilmällä kyllästyneesti mieheen päin. Napakasti naaras otti yhden askeleen taaksepäin, jotta vamppyyri ei ylettyisi tökkimään. Kerrassaan rasittavaa seuraa, vielä kaksi kappaletta, ei herranjestas.

[R.I.P]

[Äyh, olin vastaamassa tähän aiemmin koulussa, mutta tein jotain ja kone sulki mozillan, jolla olin kirjoittamassa melkein valmista viestiä. Arvatkaa jaksoinko aloittaa alusta? 8'D ]

Andrew vaikeni, kun hirvi avasi suunsa ja puhui. Herran jestas! Hän ei kai ikinä tulisi tottumaan siihen, että eläimet, jotka Elävien maailmassa olivat olleet tyhmiä ja hiljaisia idiootteja, puhua pälättivät nyt kuin nelijalkaiset ja karvaiset ihmiset konsanaan. Ihmissuden perääntyessä, hänkin nousi lopulta ylös ja puisteli nyrpeän näköisenä pölyjä hienoista vaatteistaan. Hän mulkaisi hirveä, joka totta tosiaan olisi paljon mukavampi näky seinällä kuin siinä oven suussa.
"Huutaisit itsekin jos joku valtava elukka hyökkää takaapäin", miekkonen tuhahti. Hän oli kyllä kieltämättä menettänyt malttinsa - jos asia nyt näin lievästi ilmaistiin. Luulisi nyt tuon perkuleen luuskan tajuavan, että taakse ilmaantuvia hahmoja tulikin säikähtää.
"Katsotaan, kuka syö kenet..."
Vampyyri mutisi vielä hampaidensa lomasta. Hän vilkaisi Arethusaan tajuttuaan, että tämä oli vielä tässä ja astahti poispäin. Tämä taisi kuitenkin olla virhe, sillä hän menetti tasapainonsa yhtäkkisen huimauksen takia ja horjahti uhkaavasti, mutta onnistui jotenkin pysymään pystyssä ja naamioimaan äskeisen horjahduksen - joka kyllä liippasi aika lähellä hänen painopisteensä muuttumista sen verran, että hän rysähtäisi jälleen lattian läpi - ontumiseksi ja asettui mahdollisimman coolin näköisesti nojailemaan seinään. Tämä seinään nojailu oli kätevä keino pysyä pystyssä. Hän tapitti Arethusaa.
"Mikä ihmeen peto sinä olet, kun ei murea hirvenliha kerta maistu?"

[sazu]

Celestia kuunteli rauhaisena. Se koitti kääntää keskustelua puoleensa, mutta tyytyi olemaan hiljaa paikoillaan. Hymy nousi sen huulille, kun puolihullu ukko kaatui taas lattialle. Celestia naurahti. Se hymyili viekkaasti ja katsoi sitten suteen.
"Te ette sitten viitsi edes nimeäni kysyä",
se lausahti ivallisesti ja nyökkäsi avustavasti kaksikkoa kohti. Se ei omaa nimeään sanoisi ennen kuin toiset sitä kysyisivät.
"Sinä voisit opetella kävelemään, sillä en siedä tuollaisia kömpelöitä, minun kunnioitetussa seurassa",
Celestia piikitteli. Se painotti selvästi sanaa minun ja pörhisti rintaansa. Celestia jäi seisomaan hiljaa katsellen molempiin.

[Anteeksi lyhyys, ruoka-aika.]

[saalistaja]

[[Pahoittelen x____x' Kiitos, että jaksoitte odottaa.]]

Aret katseli tyynesti Andrewn kompurointia. Huoh.
Miehen kysymykselle peto luimisti korviaan ja loi tähän murhaavan katseen.
"Ei kannata laittaa kaikkea suuhunsa, mikä täällä vastaan kävelee. Ties mitä tauteja niistäkin tulee." Mustaturkki pyöräytti paljonpuhuvasti silmiään ja katsoi sitten Celestiaan.
"Tulitko ajatelleeksi, että kyseinen seikka ei minua ehkä kiinnosta, niinkuin ei myöskään oman nimeni kertominen?" Se oli pikemminkin toteamus kuin kysymys. Ihmissusi vilkaisi vamppyyriä sivusilmällä vain varmistaakseen, ettei tuo ollut kadonnut mihinkään.
Hirvi rupesi piikittelemään heti alkuunsa. Naaras huokaisi hiljaa muille kuulumattomasti itsekseen ja siirsi punaisten silmien katseensa lattiaan. Näin siinä kävi, kun halusi olla yksin. Kerrassaan sietämätöntä.

[[Minullakin vähän lyhyttä.]]

[R.I.P]

[ Minulla ei ole kiire mihinkään, joten kyllä minä hyvää peliseuraa maltan odottaa 8) ]

"Minä kunnioitan sinua vasta sitten kun sinut tuodaan lautasella eteeni, höyryävän kuumana", Andrew virnisti hirvelle kulmahampaat välkähtäen.
Hän vilkaisi ihmissuteen tämän vastatessa ja nyökkäsi hyväksyvästi suutaan muikistaen.
"Olet kyllä oikeassa, karvapeitteinen ystäväni", hän katsahti mietteliäänä Celestiaan, "Raukka taitaa tosiaankin kärsiä jonkinlaisesta suu- ja sorkkataudista. Suu ainakin käy lakkaamatta."
Vampyyri vilkaisi Arethusaan vielä kerran ennen kuin vakautti katseensa hirveään hirvi-hirviöön. Typerä otus, tosiaan. Andrew ei voinut sietää ihmisiä - tai muitakaan otuksia - jotka olivat niin hemmetin täynnä itseään.

Tämä ihmissusi-tyyppi vaikutti kuitenkin järkevältä. Ainakin sen mielipiteet olivat samaa luokkaa tämän vampyyrimiekkosen kanssa. Mies ei kyllä ilmoittasi nimeään ainakaan tuolle hirvelle, sillä tämä olisi varmasti kielimässä mafialle jos saisi tietää kyseisen rikollisryhmän jahtaavan hänen päätään. Eipä hänen kyllä tehnyt mieli kuulla tuon lehmänkään nimeä - saisi jo häipyä, helvetin paskiainen.
Andrew käänsi katseensa pois toisista ja irvisti kivusta. Oli ikävää taistella tuskaa vastaan kun tuntui siltä, että koko keho oli viimeistäkin sopukkaakin myöten täyskrampissa.

[sazu]

Celestia katseli hiljaisena vampyyriin ja ihmissuteen. Se luimisteli korviaan ja tuhahti sitten hiljaa.
"Sinä et kuule tiedä kenen kanssa olet tekemisissä, kun puhut minulle noin", Celestia sihisi hampaidensa välistä. Se työnsi päätään eteenpäin ja irvisti sitten vampyyrille.
"Sinuna varoisin puhumusta tuollasta. Saattaa olla, että kohta sinä olet kuumassa padassa.", Celestia lausahti. Hirvi siirsi katseensa ihmissuteen ja tuijotti siihenkin arvostelevasti. Neitokainen astui askeleen lähemmäs.
"Voi poloista susi raukkaa. Olet niin ujo ettet uskalla kysyä minun nimeäni tai sanoa omaa nimeäsi. Siitähän saa hyvin leviteltyä kaikenlaisia puheita.", Celestia ei tajunnut olevansa itse todella typerän ja lapsellisen kuuloinen. Se vain ajatteli itseään ja karisti kaikki toisiin liittyvät hyvät ajatukset pois mielestään. Kyllä se osaisi käyttäytyä, jos sille olisi vaan käytöstavat opetettu. Celestia otti tukevan asennon ja pärskähti sitten kerran.
"Se susi poloinen, punasilmäinen. Näin sen hylätyillä taloilla eikä se uskaltanut edes nimeäni kysyä. Se oli ihan kauhean peloissaan. Kannattaa varoa sitä, siitä saa punkkeja", Celestia selitti kuuluvasti ja nauroi lopuksi ivallisesti.

Celestia peruutti takaisin omalle paikalleen. Näin se pystyi katsomaan molempia ja tarkkailemaan ettei kumpikaan tehnyt mitään odottamatonta. Celestia pähkäili mielessään taktiikkaa millä saisi ärsytettyä toisia lisää. Ehkä olisi paras keksiä kilpailu millä Celestia nostaisi omaa asemaansa ylöspäin.
"Hyvä on. Kun olette niin ujoja, niin tehdään kisa. Juostaan hylättyjen talojen ympäri ja sitten häviäjät kertovat nimensä.", Celestia keksi. Se kuulosti hirven päässä mahtavalta ajatukselta, mutta sitä ei todellakaan ollut. Celestia janosi tietää toisten nimet, mutta ensin sen olisi nostettava itseään muiden silmissä korkeammalle tasolle.

#Kirjoitin viestin aamulla, mutta sitten huomasin ettei vielä ollutkaan minun vuoro. Pahoittelen siis kamaluutta#