Kissa ja hiiri -leikkiä takapihalla

[Martsa]

Mustaan kaapuun pukeutunut hahmo harppoi rivakasti pikkukujia pitkin, pakottaen vanavedessään seuraavat gorillamaiset hahmot nopeuttamaan askeliaan. Se, mikä näillä oli oli lihasmassassa, kostautui ketteryyden - ja aivotoiminnan - kustannuksella. Nainen ei kuitenkaan jaksanut välittää siitä nyt, sillä hän ei ollut tullut tänne huolehtiakseen alaistensa ongelmista.
"Sinä", hän äyskähti toiselle miehistä ja osoitti sirolla, ranskalaisella manikyyrillä lakattuun kynteen päättyvällä kädellä kujan loppupäähän, "menet tuonne, ja sinä", hän jatkoi kääntyen toisen suuntaan ja viitaten seuraavasta kulmasta kääntyvälle sivukadulle, "tuonne. Rapidiment."

Se vampyyripoika olisi jossain täällä, Annabella tunsi sen luissaan, ja hän löytäisi tämän vielä. Ennemmin tai myöhemmin. Hän aikoi hoitaa hommansa, ja hoitaa sen hyvin. Kuten aina. Sen lisäksi, että tämä 'kuului tehdä', tämä olisi hyvä tapa purkaa henkilökohtaisia aggressioitaan suhteellisen viattomaan sivulliseen.
Vaaleahiuksinen nainen vilkaisi ranteessaan kimaltelevaa kultakelloa. Hieman yli puolenyön. Päiväsaikaan mikä tahansa vampyyri olisi ollut vaikea saada ulkoilmaan, mutta nyt se sentään saattaisi sujua hieman helpommin kaikkien osapuolien kannalta. Turha tästä olisi tehdä sen suurempaa numeroa.

//Toksi ja Mäntti tänne //

[R.I.P]

[ Mäntti ja Toksi tuleee ]

Hongankolistajamainen hahmo koikkelehti varjoisilla kujilla, pysähtyen aina risteyksissä katsomaan taakseen ja vilkuilemaan sitten ympärilleen jatkaen pian juoksuaan johonkin sattumanvaraiseen suuntaan. Hän tiesi olevansa pian itsekin eksyksissä, mutta pääasia oli, että perässä juoksevat lihavuoret eksyivät hänen kannoiltaan.
Andrew hidasti kulkuaan pihisten kuin vuotava säkkipilli. Hemmetti, kun piti olla niin huono kunto. Niinhän ei tietysti olisi, jos hän ei olisi niin nössö ja uskaltaisi tappaa pari tyyppiä saadakseen punaista nestettä, jota tarvitsi elääkseen. Aivan niin, hän oli vampyyri. Vampyyri, joka oli tällä hetkellä pahemmassa kuin pulassa. Mafia nimittäin jahtasi häntä. Tai noh, olihan se jahdannut häntä jo pidemmän aikaa, mutta nyt D'Precison vainukoirat alkoivat olla vähän turhan lähellä. Ilmeisesti hän oli jälleen toistaiseksi turvallisilla vesillä, sillä moiset järkäleet eivät jaksaneet pysyä hänen mukanaan kovinkaan pitkään. Huokaisten, vampyyri lähti harppomaan kapeaa, rapistuneiden rakennusten reunustamaa katua pitkin. Hän oli juuri kääntymässä kulman ympäri, kun kuuli naisen äänen ja pysähtyi.

Andrew'n adrenaliinisyöksyn innoittama, julmetusti hakkaava sydän jätti lyönnin välistä, kun hän kurkisti vaivihkaa äänen omistajaa ja näki naikkosen ja tämän käskyläiset. Helvetti!
Eräs gorilloista lähti juosta lönkyttämään suoraan häntä kohti. Välittömästi vampyyri vetäytyi ja painoi selkänsä kiinni seinään silmänsä kiinni puristaen. Askeleet lähestyivät, lähestyivät, lähestyivät ja pian ne olivat aivan kohdalla, mutta mitään ei tapahtunut. Askeleet jatkoivat matkaansa. Andrew raotti toista silmäänsä juuri sopivasti nähdäkseen testosteronikörilään leveän - ja onneksi - loittonevan selän. Idiootti ei ollut nähnyt häntä. Huokaisten hän vilkaisi jälleen kulman taakse. Hienostuneen näköinen blondibimbo oli selkä häneen päin ja näytti kiireiseltä käskyttäessään erästä toista järkälettä. Hammasta purren hän sujahti kapean kadun poikki vastakkaiselle puolelle, josta alkoi uusi, varjoihin peittyvä ja saastainen kuja. Kunpa he eivät olisi huomanneet häntä! Hän ei kuitenkaan jäänyt tarkistamaan tilannetta vaan alkoi hivuttautua seinän viertä pitkin kauemmaksi, yrittäen pitää mahdollisimman vähän ääntä.

[ Mykään sää tyllä myytkin jös hälyää. Pörykällä äinä kivempää > ]

[Martsa]

Seuralaistensa kadottua hänen käskyttämiinsä suuntiin Annabella tunsi olonsa hetkellisesti jokseenkin turvattomaksi, mutta se meni pian ohi. Mitäs pelättävää hänellä täällä nyt edes muka olisi, hän oli vain liian tottunut siihen, että ympärillä oli jatkuvasti ainakin muutama ihminen, jotka tappaisivat ensin kenet tahansa, joka yrittäisi tulla liian lähelle häntä, ja kyselisivät vasta sitten. Jos kyselisivät.
Ja koska hän oli päässyt tuon vampyyrin jäljille näinkin hyvin, olisi ollut silkkaa typeryyttä antaa periksi nyt. Mafia oli ollut pojun perässä jo jonkin aikaa, muttei ollut aikaisemmin päässyt näin lähelle. Jos tämä saataisiin kiinni ja asianmukaisiin seurauksiin hänen toimistaan... Se olisi yksi sulka lisää Annabellan hattuun ja auttaisi häntä pysymään hierarkiassa paikalla, jolle hän kuului.
Sitä paitsi hän tunsi jonkinasteista inhoa tuota vampyyria kohtaan vaikkei tästä tiennytkään mitään, joten jo ajatus siitä, että saattaisi saada tämän vaikeuksiin, lämmitti mukavasti.

Annabella oli kuulevinaan takaansa rasahduksen ja kääntyessään aistit terävöityneenä salamannopeasti ympäri oli näkevinään vilahduksen tummasta hahmosta, joka katosi kadun poikki toiselle kujalle. Hänen silmiensä verkkokalvoille ei ollut ehtinyt painua kuin muutaman sekunnin murto-osan verran kuvaa tuosta hahmosta, joten se olisi saattanut olla vain hänen mielikuvitustaankin, mutta jostain syystä hänellä oli vahva epäilys siitä, ettei se ollut.
Nainen kääntyi ympäri, katse kujan suuntaan haahuillen, ja mietti mitä tekisi. Toisaalta hän voisi mennä itse tarkistamaan tilanteen, mutta siinä oli se riski, että kujalla tosiaan olisi joku - eikä se välttämättä olisi se vampyyripoju, vaan kyseessä saattaisi olla joku ihan muu. Hän voisi käskeä jommankumman testosteronikimpuistaan tänne, mutta siitä olisi tullut liikaa meteliä, ja häiriön aiheuttanut olento saattaisi karata.
... mutta jos hän ei tekisi mitään, ja hän olisi jollain satumaisella tuurilla tosiaan nähnyt juuri sen jota etsi, tilanteen tutkimatta jättäminen voisi olla kohtalokkaan typerää.

Hetken harkinnan jälkeen Annabella otti muutaman varovaisen askeleen kujan suuntaan. Ainakin hän voisi edes vilkaista, oliko siellä ketään. Ihan hiljaa ja varovaisesti vain. Kaiken varalta.

[R.I.P]

'Pääsin pakoon!'
Andrew hihkaisi hiljaa mielessään. Hän hiipparoi seinänviertä pitkin poispäin, kun jähmettyi paikoilleen kuullessaan kenkien kopsetta. Se naikkonen oli tainnut lähteä liikkeelle. Vampyyrin sydän jätti lyönnin välistä, kun hän tajusi askelten lähestyvän.
Herran Jeesus tai-ketä-ikinä-täällä-saattoikaan-palvoa!

Andrew punnitsi mielessään vaihtoehtoja. Hän voisi jähmettyä paikoilleen ja olla ihan hiljaa hissukseen, mutta nainen tulisi pian ja saisi hänet kiinni - sitten hän olisi mennyttä. Jos hän taas pakenisi hän saattaisi pitää liian kovaa meteliä ja jäädä kiinni - sitten hän olisi mennyttä. Jos hän etenisi tarpeeksi hitaasti ja äännettömästä saattaisi nainen silloinkin ehtiä paikalle aikaisemmin ja silloin hän jäisi kiinni - sitten hän olisi mennyttä.
Teki hän mitä vain, hän olisi mennyttä.
Vai olisiko?

Nuorukainen katsoi hätääntyneenä ympärilleen ja näki roskapöntön. Irvistäen hän hiipparoi mahdollisimman ääneti ja oli juuri kyykistymässä roskiksen taakse, kun hänen lenkkarinsa osui siihen kirottuun peltitölkkiin, joka tietysti kalahti kaikkein äänekkäimin. Aivan kuin joku hullu fyysikko olisi laskenut mahdolliset lentoradat tuolle kirotulle esineelle ja asettanut sen juuri oikeaan pisteeseen hänen jalkansa eteen. Tölkki törmäsi äänekkäästi roska-astian metalliseen pintaan ja kimposi siitä pois päin kierien pois päin metallisesti kalahdellen.
Perhana!
Andrew kyykistyi samantien roskiksen taakse vetäen laihat kinttunsa mahdollisimman lähelle itseään.