Aamuaurinkoon [off]

[Aeris]

Nauru kupli Boykon huulille, mutta poika naamioi ne taidokkaasti yskänpuuskahdukseksi. Ei hänellä ollut syytä nauraa toisten onnettomuudelle. Ennemmin hän aiheutti sen, seurasi sivummalta ja otti hatkat hyvät ajat ennen kuin joku tajusi tulleensa höynäytetyksi. Tämä hupi olisi valitettavasti voinut päättyä hetken ennen aikojaan.

Boyko nojasi taaksepäin kyynerpäihinsä. Aurinko oli noussut jo jonkin matkaa taivaankantta. Hassua, miten nekin liikkuivat täällä. Kuu ja aurinko kuuluivat aurinkojärjestelmään, joka kiersi Linnunradan etäistä kierukkahaaraa. Joko Tuonpuoleinen sijaitsi jossain rinnakkasitodellisuudessa tai sitten joku totesi ihmisten menettävän järjkensä, ellei kuoleman jälkeisessä elossa ollut edes pieniä sovittuja totuuksia, joista kenenkään ei sovinnut poiketa. Oli Boykonkin myönnettävä, että satunnaiset pysyvyydet olivat ihan mukavia.

”Kotro? No, ei kai nimi miestä pahenna”, Boyko sanoi ja jatkoi:
”Boyko, jotkut lyhentävät Bo tai sanovat katiksi.”
Laskemmat osoittatuivat oikeaksi. Pieneen hiiliyhdisteiseen olentoon mahtui vain tietty määrä myrkkyä. Poika katseli miten rotta tumppasi tupakkansa. Katoavaisia olivat elämän ilot. Onneksi saattoi aina löytää uusia. Oikea korvan tausta vaatikin sopivasti huomiota ja Boyko rapsutti kynsillään pientä aluetta. Toivottavasti tuossa rotankuvatuksessa ei oikeasti ollut syöpäläisiä.
”Ihan miten itse lystäät. Ei sitä kukaan tule takaisinkaan perimään.”
Mieleen nousi kuva naisesta. Boyko värähti inhosta. Naisten iskemisessä ei ollut mitään vikaa, mutta rajansa kaikella.

[Lazie]

Boyko. No oli siinä tyypillä tyhmä nimi. Kuulosti sellaiselta mukahienolta nimeltä, kissankorvan itse keksimältä ”tosi siistiltä” muunnokselta, jolla leveillä kavereille. Eikä Kotro tuota varmasti kovin kauaa muistaisi. Sillä oli kehno nimimuisti. Naamat kyllä aina tunnisti, mutta nimet… Joo ei.
Rotta tyytyi vain tuhahtamaan laimeasti ja kuittasi esittäytymisen niin. Ei se mihinkään ”no mutta hauska tutustua, Boyko!”-juttuun lähtisi. Turhaa sellainen. Kamalaa nuoleskelua.

Joka tapauksessa tupakka ja parit rankat yskänkohtaukset olivat saaneet rotan rauhoittuman siinä määrin, että se saattoi alkaa ajatella asioita hieman selkeämmin. Joskus täytyisi joka tapauksessa alkaa miettiä, mitä se oikein tekisi tässä omituisessa paikassa. Rotalla oli rajoitteensa, eikä asian tiedostaminen piristänyt Kotroa laisinkaan.
”Siitä tuleekin jännää, kun haluan sytyttää tuon toisen kerran”, rotta mutisi katkerana. Se tuijotti edelleen aivan liian pitkää tupakkaa harmistunut ilme naamallaan.
”Kovin moni tuskin mieluusti rottia palvelee.”
Ainakin Kotro itse olisi aikoinaan mäiskäissyt rotan lapiollaan säpäleiksi, mikäli moinen elukka olisi tullut tupakka hampaissaan tulta kerjäämään. Kuvottavia olentoja ne olivat, rotat.

Se oli itsekin pannut merkille, että valon määrä laiturin alla oli lisääntynyt huomattavasti verrattuna aikaisempaan. Jostain kauempaa kuului tasaista meteliä, joka viittasi jonkinmoisen elämänmuodon ilmenemiseen siellä suunnalla.
”Tuolla tapahtuu jotain, eikö niin?” Kotro kysäisi ja kohotti kuononsa haistellakseen ilmaa. Rotan vaaleat viiksikarvat väpättivät sen pienen nenän imiessä hajuja ilmasta. Kotroa inhotti tapa, millä se käytti rotan ominaisuuksia hyväkseen. Se ei halunnut käyttäytyä kuin rotta, se oli ihminen, hitto vieköön! Tai ainakin koetti olla. Haistelu loppui lyhyeen.

Teki mieli mennä katsomaan rantaa laajemmaltikin. Mutta Kotro pelkäsi, etteivät lokit tai muut laiturin ulkopuolella vaanivat otukset juurikaan näkisi sitä muuna kuin kivana aamupalana. Eikä rotta ollut ihan vielä päättänyt, haluaisiko se kuolla vai yrittää selvittää asian jotenkin. Viimeinen vaihtoehto tuntui järkevältä. Kai sitä kannattaisi kuitenkin yrittää, vaikkei asiasta mitään ehkä hyötyisikään. Parin epäonnistumisen jälkeen voisi sitten siirtyä siihen itsemurhasuunnitelmaan.

[Aeris]

Ajankohdan aikaisuudesta, tai myöhäisyydestä Boykon tapauksessa, kummin päin sen tahtoi ajatella, poika alkoi kovasti kaivata väkevää ryyppyä. Tarpeeseen liittyi monia vaihtoehtoja. Syy yksi: tämä hänen tapaamansa rotta-ihminen tai miten sitä piti ajatella. Tyypin asenteissa oli toivomisen varaa. Ei sillä että Boyko olisi itsekään ollut mikään auringonpaiste ympäri vuorokauden, mutta oli hänellä sentään jonkinlaiset tavat. Syy kaksi: alkoholista tulisi mukavan lämmin olo. Lämpimistä vaatteisa ja nousevasta päivästä huolimatta meren rannalla istuessa tahtoi tulla kylmä. Syy kolme: hänen teki mieli juoda. Syy neljä: hän ei tarvinnut mitään erikoista syytä pilatakseen maksansa.

”Sääli ettei minulla taida olla mahdollisuutta olla näkemässä”, Boyko sanoi.
”Voit tietenkin aina kokeilla kääriä siitä pienempiä sätkiä”, hän nauroi itsekseen idealle. Jep jep. Rotankokoisia sätkiä. Kenties sellaisille olisi markkinoista.' Tupakkakauppa, sätkä joka kokokoon. Harvinaisemmat koot mittatilauksesta.' Muutama ylös asti karannut tyrskähdys naamioitui yskänpuuskaksi.

Kuullessaan viereltä nuuskimista myös Boyko nuuskaisi pari kertaa ilmaa. Mitään epätavallista ei sattunut hänen nenäänsä. Varmuuden vuoksi hän nousi ylös nähdäkseen kaupunkiin päin. Ihmisiä alkoi olla jo reilusti enemmän liikkellä ja muutamat kalastajat paikkailivat verkkojaan. Katsoessaan ympärilleen hän ei nähnyt mitään erikoista. Hämärän ja vähemmän hämärän näköisiä olentoja kulki ohitse. Kauempaa kuului tappelun mekastusta.
”Ei mitään epätavallista. Hämäräsakkia kulkee ja jokunen tappelu. Niiden kannattaisi lopettaa, ettei valvojat yhytä niitä”, Boyko tokaisi rojahtaessaan takaisin istumaan. Hän olisi turvassa ainakin niin kauan kun ei lähtisi melskeen suuntaan. Niiltä oli parhaiten turvassa väkijoukossa. Ellei käynyt kehnosti ja ne veivät koko yleisön. Joillakin vain ei käynyt tuuri edes kuoltuaan. Jos jotain Boyko inhosi Tuonpuoleisessa mafian lisäksi niin vartijoita. Joutaisivat itse tuomiolle koko joukko.
"Pitäisikö sinut nostaa katselemaan maailmaa vai joko keksit kuinka kasvattaa kokoa?" Boyko kysyi rotalta.

[Lazie]

Kotro olisi varmaan voinut jopa melkein närkästyä Boykon sanoista, ellei se olisi saanut muuta ajateltavaa. Hitto vie, ajatus pienempien pötköjen käärimisestä voisi jopa ehkä toimia!
”Tosiaan”, rotta mutisi itsekseen tuijottaen hetken aikaa käpäliään mietteliäänä. Sitä olisi kiinnostanut kokeilla, kuinka helposti moinen toimenpide näillä raajoilla onnistui. Onneksi rotat olivat kuitenkin vallan taipuisia eläimiä eikä pieni ripaus ihmismäisyyttä ollut yhtään pahitteeksi Kotron tapauksessa. Missähän täällä oli lähin tupakkatarpeita kauppaava puoti? Ruskea rotta iskisi sinne joku yö.
Se katsahti ylös kissankorvan suuntaan toisen yskinnästä yllättyneenä. Jopas tyyppiä tänään yskitti vallan jatkuvasti. Outo.

Rotta rypisti mietteliäänä naamaansa ja asteli takakäpäliensä varassa hieman lähemmäs laiturin reunaa. Se halusi nähdä.
”Valvojat?” Kotro kysäisi ja vilkaisi kulmaansa kohottaen kissankorvan suuntaan. Ilmeisesti jotain järjestystä ylläpitäviä tyyppejä, jos rotta nyt oikein osasi päätellä. Pyöreät silmälasit valuivat ikävästi kuononvartta pitkin, se korjasi niiden paikkaa varovasti.
Ehkä tässä paikassa olisi jotain järkevästi kehiteltyäkin toimintaa. Varmasti elo oli melko myrskyistä paikassa, jossa eli kissankorvaisia ihmehihhuleita ja muita omituisuuksia. Kotro ei ollut varma, halusiko se edes nähdä kaikkea mitä täältä löytyi.

Kissankorvan ehdotus rotan nostelemisesta sai Kotron luimistamaan mustia korviaan ja naksauttamaan närkästyneenä hampaitaan.
”No vaikka minä olisinkin rotta, niin en minä mikään lemmikki silti ole”, se kiukkusi. Kotro oli nähnyt lemmikkirottia. Ei niitä kovin monella ollut lemmikkinään, mutta joillain kuitenkin. Häkeissä isoja, rumia, suomuhäntäisiä otuksia. Ei se ollut koskaan ymmärtänyt moisten päälle. Mitä riemua oli kesyttää tuhoeläin lemmikiksi ja jalostaa siitä erilaisia värejä? Todella turhaa. Ei rotilla edes tehnyt mitään. Tappaa olisi voinut kaikki.

Melkein heti kiukustumisensa jälkeen se kuitenkin tajusi, että Boykon ehdotus oli vähintäänkin järkevä. Kotro ei ollut vielä tottunut rottana olemiseen ja sille kävisi helposti köpelösti, koska se ei osaisi pitää varaansa kuten oikeat rotat osasivat.
”Tai no oikeastaan… se voisi olla ihan hyvä”, rotalle oli selvästi vaikeaa myöntää kissankorvan olleen oikeassa. Nopeasti se tunki palaneen tupakan kainaloonsa, nosti sytkärin syliinsä ja jäi toljottamaan kissankorvaa sen näköisenä, että nyt voisi ehkä jopa toimia.

[Aeris]

”Niin valvojat, kuten osa kutsuu niitä. Oikeasti ne ovat kai vartijoita. Viheliäistä sakkia, lähes kenen tahansa mielestä. Niillä on myös kannattajansa. Vievät mukanansa etkä palaa sen jälkeen. Ne tunnistaa helposti jo ennen kuin niitä edes näkee”, Boyko sanoi. Puistatus kulki pojan lävitse. Viimeisin tapaaminen oli käyty liian lähellä ja hän oli oksentanut jonkin aikaa sen jälkeen.
”Ilma kylmenee ja kuvittelee tulevansa hulluksi. Ellei sitten ole sellainen jo valmiiksi. Niistä kannattaa pysyä kaukana, juosta nopeasti karkuun tai luottaa siihen että hokkuspokkus-talismaani pitää ne loitolla. Jos ne ovat jostain syystä kiinnostuneita ja joutuu näköetäisyydelle on mennyttä. Ne ovat pitkiä, mustia ja leijuvat kuin haamut. Tervejärkiset ne tuntuvat saavan helpoiten kiinni. Kannattaa olla hiukan sekopää.”

”Jos lohduttaa, niin en usko että kukaan sinua huolisikaan”, Boyko tokaisi rotalle. Jos tappelu jatkaisi pitkään se hälyttäisi varmasti haamuhyypät paikalle. Hänelle ei ollut vielä aivan valjennut, millä periaatteella olennot toimivat. Eikä häntä oikeastaan kiinnostanutkaan. Ne olivat jotain mitä piti vältellä oman olemassaolonsa takia.
”Joten ennen kuin joudumme tekemisiin niiden kanssa vahingossakaan, otan ainakin hatkat. Sinua ne tuskin huomaisivat, mutta valinta on omasi.”, hän sanoi ja kyykistyi rotan eteen. Boyko laittoi kätensä maahan, jos rotta vaikka sattuisi lähtemään mukaan. Olihan tuo omalla tavallaan hupaisa elikko.

[Lazie]

Kotro luimisti mustia, pyöreitä rotankorviaan kuunnellessaan selostusta näistä valvojista. Eivät kuulostaneet kovin toivotuilta seuralaisilta, eivät tosiaankaan. Eikä rotta halunnut törmätä tuollaisiin tyyppeihin. Miksi sellaisia oli edes olemassa? Tuollainen kun ei kuulostanut kovinkaan siltä, että se hyödyttäisi tämän friikkilandian asukkaita pätkääkään. Ehkei yksi ruskea rotta juurikaan kiinnittäisi moisten huomiota, mutta Kotro ei halunnut lähteä testaamaan teoriaansa käytännössä.
”No siinäpä on kivoja kavereita”, rotta puhahti valkeat viiksikarvat väpättäen.
”Miksi ne ovat täällä? Eivät kuulosta siltä, että niistä juurikaan hyötyä olisi”, se kallisti hieman silmälasein varustettua päätään. Elleivät nämä valvojavartijamitkäliet olleet jonkin sortin poliiseja ja se itse juuri nyt jutustellut paatuneen nuorisorikollisen kanssa.

Vaikka rotan teki mieli sanoa jotain vastaan kissankorvalle ja marssia sitten itsekseen pois paikalta (sillä sehän ei todellakaan ollut riippuvainen kenestäkään!), se silti hillitsi kumpaisenkin mielihalunsa ja alistui tilanteen asettamiin ehtoihin. Pakko oli hyväksyä tarjous kyydistä. Sitä paitsi tuo kissankorva oli ollut tähän asti suurimmaksi osaksi hyödyllinen. Rasittava, mutta hyödyllinen.
Siispä rotta vaappui pientä omaisuuttaan etukäpälissään kanniskellen kohti Boykon kättä. Se oli varsin tuhoisa yritys, sillä ison tupakan ja sytkärin käsittely oli hieman hankalaa. Tupakka sotkeutui sen takajalkoihin ja koetti kampata jyrsijän. Kotro murahti närkästyneenä ja tipautti tupakkatuotteensa kissankorvan käden viereen hiekalle.
”Ota nuo mukaan”, se pyysi. Tai pikemminkin käski.
’Tai minä puren irti toisen noista sinun typeristä korvistasi.’

Koska takajaloilla kävely oli jo suoralla ollut melkoisen haastavaa hommaa, joutui Kotro harmikseen alentuman rotan tasolle. Siis nelijalkaiseksi. Sitä inhotti käyttäytyä kuin rotta, mutta minkäs teit. Etukäpälätkin menivät likaisiksi, hyi.
Kaikesta huolimatta se loikkasi hieman hankalan näköisesti kohti Boykon käsivartta, tarkoituksenaan tarrata kiinni kynsillään ja kavuta siitä sitten ylös keikkumaan tyypin olkapäälle tai muulle otolliselle paikalle. Varmaan tuntui aika messevältä, kun parikiloinen rotta mäjähti tuolla tavoin kyytiin. No, onneksi se ei Kotroa itseään haitannut.

[Aeris]

[Anteeksipyyntöni vastauksen kestossa. Yo't ja tapahtumat sen jälkeen ovat vain vieneet niin paljon energiaa, ettei juuri mihinkään ole ollut kiinnostusta.]

”Miksi ne ovat täällä? Älä minulta kysy. Varmaa on vain se, että kun ne ottavat mukaansa sinua ei sen jälkeen nähdä enää tämän paikan kaduilla”, Boyko hymähti. Oli hän yrittänyt udella jotain, mutta kukaan ei tiennyt niistä. Huhujen laskemiseen olisi tarvittu sormien lisäksi varpaat. Eikä sekään olisi riittänyt. Toisaalta hänellä ei olisi ongelmia niin kauan kun ei jäisi kiinni. Ja niin omahyväiseltä kuin se kuulostikin, ei hän aikonutkaan. Muut saivat tehdä mitä huvittaa, tämä poika ottaa tilaisuudesta kaiken irti.

Lisäksi hänellä oli syynsä pysytellä Tuonpuoleisessa. Kun hän näkisi naisen, joka hänet tänne olisi järjestänyt. Jos joku olisi nähnyt pojan pään sisälle, tämä olisi taatusti värähtänyt kauhusta tai inhosta. Yksittäinen urahdu nousi Boykon kurkusta. Hän odottaisi naista. Odottaisi ja odottaisi, kunnes pääsisi tähän käsiksi. Kosto todella maistui parhaalta hiukan jäähtyneenä.

Rotan loikka hänen kädelleen täräytti koko kehon läpi. Vaikka hän olikin jäntevä, hän oli myös kevytrakenteinen. Sellaisella ei ollut paljon mahdollisuuksia massan lakien kanssa. Toisaalta, tämä paikka uhkasi fysiikkaa pelkällä olemasssaolollaan. Toisella kädellä hän nappasi tupakkatuotteet ja tunki ne taskuunsa. Pelkkä tupankanlehtien tuoksu sai hänen nenänsä nyrpistymään. Rotan asetettua itsensä vakaasti paikoilleen Boyko nousi ylös. Lihamassa painoi häntä hieman, mutta loppujen lopuksi se ei ollut olkalaukkua kummempi. Korkeintaan hiukan suuremmalla alalle levinneenä.

”No niin, mösjöö, mihin haluatte tutustua uudessa kodissanne?” Boyko kysyi. Hänellä ei ollut juuri väliä mihin lähtisi kulkemaan. Kunhan se ei edellyttänyt kovin suurta väkijoukkoa.

[Lazie]

[[Eepä mittään, onhan sitä elämä elettävänä itse kullakin ; ) ]]

Hyppyihin ja muihin rottamaisuuksiin tottumattomalle oli kovin hankalaa saada napakkaa otetta kankaasta, vaikka rotan pitkät, terävät kynnet siihen mitä mainioimmin soveltuivatkin. Kotro ei kuitenkaan ehtinyt säikähtää kovinkaan kummoisesti, sillä sen täytyi keskittyä tarkoin liikkeisiin, joita nelijalkaisena joutui tekemään. Kapuaminen oli yllättävän helpon tuntuista kun sitä pääsi kokeilemaan ja aivan huomaamattaan rotta tasapainotti liikkeitään suomuisella hännällään. Uudenuutukaisen rotanvartalon lihaksisto ei ollut juurikaan harjaantunut urheilusuorituksiin tässä muodossa, ja päämääräänsä päästyään Kotro tunsi itsensä varsinkin uupuneeksi. Rotta ei kuitenkaan uskaltanut höllätä otettaan, sillä kun ei ollut mitään hajua siitä, kuinka helppo kyydissä olisi myös pysyä kun oli sinne kerran päässyt.

”No melkoisen turhia kyllä ovat”, ruskeaturkkinen jyrsijä totesi palatakseen aiempaan puheenaiheeseen näistä valvojista.
”Vaan pitänee vältellä.”
Äskeisen loikkimisen ja kiipeilyn seurauksena pyöreät silmälasit olivat valuneet hieman rotan ruskealta kuonolta ja se käytti pienen hetken korjaillen niiden asentoa toisella etukäpälällään. Se oli melko hankalaa ilman peukaloa, mutta onnistui kuitenkin, kun hieman sovelsi asioita ja käytti mielikuvitustaan.

Liikkeelle oli kuitenkin tosiaan lähdettävä, ja Kotro kaivoi kyntensä huolellisesti Boykon vaatetukseen. Eipä ainakaan heti tippuisi selälleen maahan, kun ratsu reima nytkähtäisi liikkeelle.
”Sinunhan se pitäisi tietää, mitä paikkoja on hyvä esitellä”, rotta huomautti narskauttaen hampaitaan. Se ei kuitenkaan jaksanut alkaa vääntää asiasta, ja tarkemmin ajateltuna sillä oli jopa suuntatoivekin.
”Jonnekin, missä on ihmisiä? Ja mihin voi jäädä hetkeksi. Minua ei tosiaankaan kiinnosta olla jatkuvasti riippuvainen sinusta”, Kotro tuhahti korviaan luimistaen.
Sitä paitsi ihmisten läheisyydestä luultavasti voisi löytää helpommin apua vallitsevaan tilanteeseen kuin laitureiden alta. Ja ruokaa. Jostain olisi varmasti helppo anastaa jotain suuhunpantavaa. Vielä tässä vaiheessa Kotro ei osannutkaan ajatella roskisten tonkimista tai muita alhaisia rottajuttuja. Sen mielessä pyörivät lähinnä kypsennetty liha ja valmiit, hyvälaatuiset ateriat. Mihinkään maasta poimittuihin roskiin se ei tyytyisi, vaikka miten rotaksi olisikin päätynyt.