Ennustan runsaasti ongelmia

[raato]

#Töksimäään kom hiit.#

"Aikuisten osasto" oli Juliuksesta harvinaisen harhaanjohtava määritelmä. Nuorukainen oli jo pidemmän aikaa nuohonnut kirjaston lehtisalin nurkkia viihdyttävää lukemista hakien, mutta kuumien misujen sijaan hän oli tähän mennessä päässyt nauttimaan vain kylmistä katseista niskassaan, kun hän laahusti menemään hyllyjen välissä, paukutellen kirjojen selkiä tympääntyneenä ja kompuroidessaan välillä avonaisiin kengännauhoihinsa. Hiljaisessa kirjastossa luisevan raadon kolina kirjahyllyä vasten oli tarpeeksi äänekästä ilmankin, mutta Julius tapasi vielä kiroamaan päälle vähemmän lapsiystävällisesti. Kukaan ei kuitenkaan ollut vielä tullut ajamaan häntä pois. Syy oli todennäköisesti se, ettei kukaan kehdannut tulla viittä metriä lähemmäs. Renttu ei ollut vähään aikaan käynyt suihkussa ja haju oli jokseenkin... ei tästä maailmasta.

[R.I.P]

[ Äim kömiiiing ]

Sitä saattoi vain arvailla, mikä Kohtalon surkea päähänpälkähdys saattoi tämän pahanilman kaksikon aina yhteen. Kaksikon toinen osapuoli, se lyhyempi ja inhimillisempi yksilö, oli uppoutunut historiallisen materiaalin pariin. Veronica yritti epätoivoisesti kurotella ylemmille hyllyille, joissa oli mielenkiintoisen näköisiä kirjoja, mutta lyhyenläntänä hänen oli turha edes haaveilla moisesta. Hän luovutti lopulta rasitettuaan käsivarttaan ja laski kantapäänsä takaisin lattiaan. Huokaisten valkeapukuinen nainen vilkaisi ympärilleen yrittäen toiveekkaasti saada jonkun kohteliaan herrasmiehen huomion. Kukaan ei kuitenkaan reagoinut hänen silmiinnähtävään ahdinkoonsa.
Jostain hyllyrivien välistä kuului äänekästä ryminää ja solvauksia, jotka Veronica päätti sivuuttaa, koska moinen tyyppi tuskin tulisi auttamaan. Hän otti käteensä erään kirjan, jonka selkämys ja kansi oli kauniisti koristeltu.
Re-ne-saaaaaaaaaa-nssi?
Nainen tavasi tämän käsittämättömän sanan. Hänen lukutaitonsa oli pahasti ruosteessa, eikä asiaa helpottanut ollenkaan tuo outo termi. Vuosilukuja vilkaistessaan hän huomasi kirjan sisältävän oman aikansa tulevaisuutta. Woooow.
Plussaa oli vielä se, että kirjassa oli paljon kauniita kuvia. Ei kukaan hänen aikanaan osannut maalata tai piirtää noin... Hän ei vain käsittänyt, miksi yhdestä tyhmästä, hymyilevän naisen kuvasta oli niin paljon tekstiä. Tuhahtaen Veronica käänsi sivua ja ihaili uutta mestarillista maalausta.

[raato]

Julius jatkoi päämäärätöntä maleksintaansa hyllyjen välissä, menettäen viimeisetkin toivon rippeet aikuisviihteen löytämisestä. Hänellä ei kuitenkaan ollut muutakaan paikkaa tai muutakaan tekemistä, joten hän pyörähti kuminen kengänpohja kirskuen 'kuhan nyt jonnekin päin' .

Haa. Historiaa.
Julius ei pitänyt historiasta sen kultivoivan vaikutuksen takia, vaan siksi, että se yleensä sisälsi verta, sotia, syrjähyppyjä ja maalauksia ja patsaita alastomista naisista - ja miehistäkin, mutta niistä Julius ei niinkään välittänyt, yllätys yllätys.

Julius oli juuri kääntymässä etsimään kivoja, verisiä sotakuvaelmia, kun viereisellä käytävällä jokin valkea kiinnitti hänen huomionsa.
Ei perkele.
Veronica.
Seurasiko tuo nainen häntä?
Aivan varmasti seurasi.

[R.I.P]

Veronica ihaili kauniita ja yksityiskohtaisia kuvauksia pyhimyksistä. Lumoutuneena hän käänsi jälleen sivua ja jähmettyi hahmottaessaan seuraavan aukeaman hallitsevan kuvan olemuksen. Hänen siveellinen anatomiantuntemuksensa riitti tunnistamaan alastoman miehen, kun hän sellaisen näki. Kesti aikansa, kun tieto saavutti oikosulun jumittaman keskusyksikön aiheuttaen paniikkireaktion. Veronica vinkaisi ja yritti läimäistä kirjan kiinni, mutta onnistui pudottamaan sen maahan ja vielä niin, että se kammottavan siveetön kuva irvisti edelleen kirjan sivuilta. Aargh!
Veronica irvisti ja kumartui poimimaan kirjan tuijottaen visusti sivunumeroita. Hän oli juuri nostamassa kirjaa käsiinsä, kun huomasi sivusilmällään jonkin hahmon.
....
Hitaasi nainen kääntyi katsomaan tutun luisevaa hahmoa, joka siinä seistä törötti tapittamassa.
Ei voinut olla, mutta kyllä se vaan oli. Julius. Se kirottu Julius, joka oli näemmä taas seurannut häntä tänne.
Hämmentynyt ilme tiukkeni naisen suoristautuessa ja tunkaistessa syntinen kirja johonkin sattumanvaraiseen kohtaan hyllyssä.

[raato]

Ilkeä, hyvin ilkeä virne levisi Juliuksen kasvoille hänen katsellessaan Veronican tunarointia. Hän ei suoranaisesti tuntenut oloaan ilkeäksi tai edes vihaiseksi. Hän vain oli viime tapaamisen jäljiltä niin täynnä Veronican kaikkitietävää marttyyrinolemusta, ettei hän voinut olla tuntematta vinoutunutta vahingoniloa, kun nainen kolisteli ylpeyttään pitkin seiniä. Ja vahingonilo on paras ilo, ehdottomasti.

Reteästi, itsensä ihan liian maailmanvaltiaaksi tuntien Julius nojautui kirjahyllyä vasten, loksautti jalkansa rennosti ristiin ja nosti lasinsa silmiltään.
"Älä anna minun häiritä", hän sanoi mukahuolimattomasti ja hymyillen niin ärsyttävästi kuin osasi. Miksi hän aina mieluummin jäi ärsyttämään Veronicaa kuin poistui sivistyneesti paikalta, oli jokseenkin mysteeri Juliukselle itselleen. Toisen mielenrauhan horjuttaminen nyt vain sattui olemaan kivaa syystä tahi toisesta, eikä Julius koskaan kieltänyt itseltään mitään kivaa. Ja hän oli sitä paitsi kiinnostunut näkemään, millaisissa tunnelmissa Veronica olisi viime tapaamisen jälkeen.

[R.I.P]

Veronican teki kovasti kolistella Juliusta pitkin seiniä, mutta kokosi mieluummin ylpeytensä rippeet ja kohtasi raadon ilkeän virneen niin välinpitämättömänä kuin suinkin kykeni. Juliuksen ärsyttävyydenlukemat olivat kohonneet parilla pykälällä sitten viime näkemän, jos se nyt oli edes mahdollista. Nainen otti toisen sattumanvaraisen kirjan käteensä ja suunnitteli jo heittävänsä sen päin miekkosen omahyväistä pärstää, mutta hillitsi itsensä.
"Älä sitten häiritse", hän kujersi pehmeän hunajaisella äänellä hymyillen valheellisen ystävällistä hymyä, mikä selvästi peitti hyvää vauhtia patoutuvan vihan.

[raato]

Julius hymähti ja esitti melkeinpä loukkaantunutta.
"Ei se minun vikani ole, jos minun läsnäoloni häiritsee sinua", hän sanoi ja suoristautui, maleksien hiljalleen ja luisia sormiaan pitkin kirjojen selkiä naputtaen lähemmäs Veronicaa. "Tämä on yleinen paikka ja minä saan olla missä haluan, ja niin kyllä aion ollakin."
Sen jälkeen Julius esitti, ettei enää millään tasolla keskittynyt Veronicaan, jämähti tämän selän taakse tonkimaan kirjahyllyä, naputellen jalallaan lattiaa, vihellellen ja niiskuttaen ja pitäen muutenkin juuri sellaista ärsyttävää pientä ääntä, joka lopulta vie järjen. Tämän lisäksi hän kaivoi vielä korvaansa, nenäänsä, silmäänsä ja rapsutti luista persaustaan niin, että kuluneet farkut vain kahisivat.
Hän tiesi varsin hyvin kerjäävänsä verta nenästään, mutta kun se oli niin tajuttoman hauskaa.

[R.I.P]

"Löyhkäsi se tässä häiritsee kaikkia kilometrin säteellä olevia", Veronica mumisi lähinnä itsekseen kääntyessään takaisin kirjanselkämysten pariin. Hän yritti epätoivoisesti olla välittämättä, kun Julius väänsi ärsyttävyyssäätimensä täysille. Voi elämä...
Nainen survoi turhan väkivaltaisesti ottamansa kirjan takaisin hyllyyn pohtiessaan, miten pirussa raadon saisi hiljaiseksi - siis muuten kuin kolkkaamalla. Hänestä oli itse asiassa harmillista kiukutella noin tuon typeryksen kanssa, mutta minkäs tein, kun ei tuollaisen jästipään kanssa voinut puhua. Huokauksensa tukahduttaen Veronica vetäisi hyllystä kirjan, mutta pahantuulisen mielialansa vuoksi teki aivan liian voimallisesti, jolloin kirja suorastaan lennähti hyllystä, johon se oli tungettu, ja sinkoutui kohti Juliusta, kun naisen ote kirposi.

[raato]

Julius oli juuri kumartunut etunojaan nautinnollisen ahterinkaapimisen merkeissä, kun jostain sinkosi kirja ja kolkkasi häntä selkään. Hujopin tasapaino petti ja hän horjahti eteenpäin, iskeytyen nenä edellä kirjanselkämyksiä vasten. Hän tunsi huulensa jäävän jumiin vanhan kirjan nahkaselkämykseen ja hampaidensa iskeytyvän paksua opusta vasten niin, että kirjaan jäi limainen sylkiläikkä. Äkillinen kumaus selkään sai hänet myös pärskäyttämään räät nenänstään, eikä vihreän liman läikkyminen huulille ja sitä kautta suulle ollut kokemus, jolla parani kehuskella.

Jos Julius olisi tiennyt paremmin, hän olisi varmaan kääntynyt ilkkumaan Veronicaa mämmikouraksi ja mitähän vielä, mutta tilanne näyttäytyi Juliukselle hyvin pahasti sellaisena, että nainen oli heittänyt häntä kirjalla, eikä se huvittanut häntä ollenkaan.
'Ai haluat tapella. No tapellaan sitten...', hän ajatteli ja suutaan ja nenäänsä pyyhkien nappasi ohuen opuksen ja mojautti Veronicaa sillä päähän kostoksi. Kapea lehdykkä oli vanha ja risainen ja läimäyksessä sen sisältä lensi sivu jos parikin.

[R.I.P]

Hups.
Veronican käsi lennähti hänen auki loksahtaneen suunsa peitoksi. Hän oli jo sopertamassa anteeksipyynnön, kun Julius osoitti käsittäneensä tilanteen täysin väärin.
"Öh minä tuota -"
Nainen aikoi selittää, kun sai kipakan mäjäyksen päähänsä. Kieli jäi ikävästi hampaiden väliin niin, että verenmaku täytti pian suun. Päätä jomotti, mutta onneksi Veronican parantajankyvyt astuivat pian esiin ja häivyttivät kivun lähes yhtä nopeasti kuin se oli ilmaantunutkin. Veronica veti terävästi henkeä sipaisten hiukset pois kasvojensa edestä.
Vai niin!
Se, että Julius oli niin pelkurimainen, että löi naista, oli anteeksiantamaton teko. Niinpä tämä vaaleahiuksinen neito hymyili, nappasi sattumanvaraisen teoksen käsiinsä ja läjäytti sillä Juliusta yrittäen tähdätä leukaan.

[raato]

Juliuksen leuka rusahti hyvin epämukavan kuuloisesti, kun kirja mäjähti vasten hänen kasvojaan. Nuorukaiselta alkoi keittää aika pahasti yli, niinpä hän päätti pelata epäreilusti ja suoran kirjahyökkäyksen sijaan hän astui ensin härskisti Veronican varpaille, nappasi sitten summamutikassa kirjan ja --

Kirja hävisi yhtäkkiä Juliuksen kädestä, ja kun nuorukainen ymmyrkäisenä kääntyi hämmästelemään asiaa, hän huomasi hyvin äkäisen kirjastonhoitajademonin siinä ihan vieressä, kirja kädessään ja otsasuoni hyvin näkyväisenä sykkien. Julius oli liian yllättynyt sanoakseen mitään ja kirjastonhoitaja näytti siltä, että jos hän ei kohta avaisi suutaan, hän leviäisi seinille.

[R.I.P]

Veronica älähti tuntiessaan varpaidensa musertuvan Juliuksen lenkkarin alla. Hän oli jo valmistautunut saamaan kirjasta ja puristi silmänsä kiinni, mutta kun iskua ei kuulunut, nainen raotti varovasti silmiään. Hän hätkähti nähdessään yllään kohoavan tumman hahmon - thö kirjastontäti.
"Eh..."
Neito väänsi kasvoilleen liioitellun leveän hymyn ja yritti nauraa tilanteelle, muttei onnistunut siinä. Tilannetta olisi ehkä voinut selittääkin, mutta demoni ei näyttänyt kaipaavaan selittelyjä. Vaivihkaa Veronica hivutti kättään tarraten Juliuksen luisevaan ranteeseen.
"Me olimmekin tässä jo lähdössä", Veronica aloitti hitaasti kirjastonhoitajan kiristellessä hampaitaan yhä äänekkäämmin, "Hyvää päivän jatkoa!"
Sen hihkaistessaan nainen vetäisi jalkansa tuskallisesti vapaasti Juliuksen kengän alta ja ryntäsi hyllyjen välistä karkuun toivottavasti Juliusta mukanaan kiskoen.

[raato]

Juliuksen olisi kovasti tehnyt mieli käydä inttämään asiasta. Hän oli asiakas ja aina oikeassa. Paitsi nyt, mutta se ei ollut homman pointti. Pointti oli se, että hänellä oli oikeuksia ja niihin piti kuulua mielenilmaus keskellä kirjastoa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt nostaa syyttävää sormeaan, kun Veronica jo kiskaisi hänet mukaansa. Kirjaston hoitaja mölisi takaa jotain "ja takaisin ei tarvitse tulla" kaltaista, muttei lähtenyt perään varmistamaan, että he todella häipyivät, vaan jäi mieluummin siistimään sodan jälkiä.

Julius kipitti kuuliaisesti Veronican perässä pannen omahyväisenä merkille, että nainen oli napannut kuin napannutkin hänet mukaansa. Tämä ei siis ainakaan ihan kamalan antaumuksellisesti vihannut häntä. Tämän havaintonsa Julius vielä jakaisi Veronican kanssa, kunhan keksisi ensin, miten tekisi sen niin, ettei se kuulostaisi siltä, että asialla oli Juliukselle mitään merkitystä. Sillä ei sillä ollut. Tai niin hän ainakin Veronicalle tulisi uskottelemaan vielä pitkän aikaa.

[R.I.P]

Veronica huoahti helpotuksesta paiskatessaan kirjaston ulko-oven auki osoittaen yllättävää fyysistä voimaa ja päästyään ulkoilmaan. Hän seisahtui kivisille portaille, katsahti Juliukseen ja irvisti tajutessaan, mitä oli juuri äsken tehnyt. Nainen irrotti samantien otteensa nuorukaisen kädestä ja pyyhki inhoa tuntien kämmenensä mekkoonsa.
Yyh.

Veronica mulkaisi vielä happamasti Juliusta ajatellessaan, ettei enää voisi palata normaalisti kirjastoon, ja alkoi laskeutua portaita.

[raato]

Julius vastasi Veronican mulkaisuun niin sydämellisesti hymyillen kuin mahdollista. Veronica vain oli niin otollinen kohde ilkkumiselle ja kiusaamiselle, eikä tämä piikki lihassa aikonut vielä laskea pikku huvikeskustaan (...) karkuun.

"Minä odotan."
Hän sanoi ja risti kätensä, katsoen Veronican perään merkitsevästi.