Aamunkoittoa odotellessa [off]

[huyana]

Tuonpuoleinen.
"Tämä on rajamaa elämän ja taivaan välillä."

Kerensa oli tuosta puhuvasta sudesta eroon päästyään painunut suojaisalle sivukadulle nukkumaan tyhjään roskasäiliöön. Vaikka tyttö oli epäillyt, ettei tulisi nukkumaan koko yönä silmäystäkään, hän oli ihmetyksekseen herännyt vasta seuraavana iltana. Kaikki edellisten päivien tapahtumat olivat alkaneet kiinnostaa häntä entistä enemmän alkujärkytyksen kaikottua. Hän tosiaan oli Tuonpuoleisessa ja Kerensalle tämä oli yksi suuri seikkailu.
Tyttö oli vaeltanut illan aikana ympärilleen katsellen kaupungin halki, saapuen lopulta hieman uudemman näköiseen kaupunginosaan. Kaikki oli tytölle erittäin vierasta ja ihmeellistä - hän ei ollut eläessään nähnyt kaupunkeja. Hän oli varttunut metsässä isänsä kanssa, ilman kaikenlaisia meluavia ja valoa loistavia koneita. Nopeasti Kerensa oli kuitenkin sopeutunut uuteen tilanteeseensa ja nyt tyttö hyppelehti paljain jaloin sivukatuja pitkin, hyräillen sävelmää. Aurinko oli jo painumaisillaan mailleen - Kerensa oli harmikseen sekoittanut jo unirytminsä täysin. Päiväsaikaan hän olisi ehkä saanut hieman enemmän paikasta irti. Onneksi tyttö ei pelännyt pimeää - moni olisi ahdistunut totaalisen vieraassa paikassa, synkillä sivukujilla varjojen kaatuessa päälle.

[Jammu]

Ilta näytti saapuvan ja Julien oli juuri heräilemässä auringon viimein laskiessa alemmas ja alemmas. Ihme kyllä miehellä ei ollut edes mikään sen kummoisempi nälkä juuri nyt, toisin kuin 'aamuisin' yleensä. Mies ei kuitenkaan uhrannut aikaansa ajattelemalla asioita liiaksi vaan lennähti jo pian alas erään talon ullakon ikkunasta, jossa tuo oli päivänsä viettänyt. Damn, miehen tulisi hankkia arkku, sillä joka paikassa oli varsin hankala suojautua auringonvalolta ilman moista.
Miehen jalkojen koskettaessa maata, tuo katseli hiukan ympärilleen. Yöelämä alkaisi näilläkin kaduilla pian ja kyllähän täällä kaikki tiesivät, ettei iltoja pitänyt tuhlata. Niinpä vampyyri soluttautui joukkoon ja sulavasti liukui kaduilla ihmisten lomassa etsimässä omaa nälkäänsä. Ei Julienin joka ilta tarvinnut syödä, mutta siltikin tuo olisi juuri tänään halunnut jotain vähän muutakin, mutta se olisi tylsää, jos uhria ei jaksaisi sen jälkeen edes vähäsen maistaa.
Sivukujat olivat onneksi vähän hiljaisemmat kuin pääkatu, tällä eräällä kadulla vain näytti hyppelehtivän varsin nuorityttö eteenpäin jotakin hyräillen. Ei noin nuoresta paljoa iloa olisi, mutta voisihan sitä katsoa, tajuaisiko tyttö edes millainen tyyppi Julien oli. Vaikka Julien ei verenhimoinen tappaja ollutkaan, niin vampyyrin seurassa tulisi olla varovainen, jos nälkä iskisi äkillisesti. Julien käveli kevein, mutta ripein askelin tytön rinnalle varsin huomaamattomasti.

[huyana]

Kerensa katseli rakennusten rapautuneita seiniä, antaen sormiensa pyyhkiä niiden pintaa, hidastan hyppelehtimensä ripeäksi kävelyksi. Ne olivat niin erikoisen näköisiä ja tuntuisia! Korkeammalla oli kai jonkinlaista läpinäkyvää metallia ja Kerensa oli halunnut koettaa sitäkin, ellei se olisi ollut hänen ulottumattomissaan. Joidenkin takaa loisti kellertävää valoa, mutta se ei näyttänyt samalta kuin kynttilän tai nuotion valo.
Kadulla ei näkynyt muita ihmisiä hänen lisäkseen. Hänen seuranaan oli ainoastaan roskia puhalteleva tuuli - tai niin hän luuli. Yllättäen tyttö tunsi, kuinka joku oli hänen vierellään. Säpsähtäen kerensa kääntyi katsomaan sivullensa, pysähtyen kuin seinään. Tyttö ei näyttänyt pelokkaalta, ainoastaan äärimmäisen uteliaalta. Kuka tämä oli? Kerensa kallisti päätänsä, lopulta hymyillen väkinäisesti. Hän oli yhä hieman hämmentynyt toisen paikalletulosta.
"Hei?" Tyttö sanoi kuin kokeillakseen, puhuisiko toinen alkuunkaan samaa kieltä kuin hän. Tyyppi vaikutti kaikkine vaatteineenkin hyvin erikoiselta tapaukselta.

[Jammu]

//Okei, oon taas aktiivi ko sain kirjotukset alta ja työ paineet. Anteeksi hirveästi kesto.

Julien ei ehtinyt kauaa lipua tytön vierellä, kun tuo oli jo pysähtynyt. Mies pysähtyi samalla itsekin ja jäi vain katsomaan tytön kasvoja. Miehen mielenkiinto tyttöä kohtaan kohosi kuitenkin hetki hetkeltä enemmän. Tyttö kun ei vaikuttanut lainkaan pelkäävään. Oikeastaan hyvähän se vain Julienille oli, sillä hän oli kertakaikkiaan herrasmies, vaikka vähän kummallinen sellainen. Hän piti tietysti päätöksestään kiinni ja vahtasi nyt tyttöä mahdollisimman tiukasti ja suoraan. Ehkä hän halusi tytön edes vähän epäilevän miestä joksikin sairaaksi olennoksi. Toisen kallistaessa päätään Julien teki samoin, ennen kuin vastasi mitään.
''Iltaa pikemminkin neiti hyvä'', Julien vastasi arvokkaasti. Hänellä ei ollut syytä kuulostaa typerältä. Sitä paitsi hänen oli vastattava kysyttäessä. Julien kun ei missään nimessä olisi epäkohtelias. Mies ei kuitenkaan jäänyt odottelemaan mitään huomautusta edellisiin sanoihin vaan pian tuo jatkoikin asiaansa.
''Mitäs noin nuori tyttö tekee tähän aikaan sivukujilla? Sinuako ei pelota, hmm?'', mies kysäisi nostaen hieman kulmiaan. Miehen kädet katosivat hitaasti selän taakse pitämään toisistaan kiinni.

[huyana]

[Eipä tuo mitään, itsellänikin on ollut hieman kiireistä ^__^]

Kerensan olisi tehnyt mieli naurahtaa toisen reaktioille, mutta olihan hänelläkin sentään edes jonkinlaiset käytöstavat. Tyttö ei silti voinut kiistää, etteikö tämä mies olisi huvittanut ja kiinnostanut häntä suuresti. Mies oli todella kalpea ja platinanvalkeat, pitkät hiukset tuntuivat vain korostavan tätä piirrettä. Aivan kuin toinen olisi ollut lukittuna pimeään hyvin, hyvin pitkäksi aikaa. Toisen vaatetus ja korut olivat myöskin todella erikoiset, etenkin korvakorut. Kerensa oli nähnyt joskus kylässä eräällä miehellä etäisesti samanlaisen lävistyksen korvassaan, mutta siinä ei ollut roikkunut punaista kiveä, vaan luun palanen. Kerensa siis tuijotti toista uteliaisuuttaan lainkaan peittelemättä, mutta toisaalta, ei mies vaikuttanut pahastuvankaan siitä.
Toisen puhuessa Kerensan katse nauliintui nopeasti hänen sinisiin silmiinsä. Tyttö hymyili.
"Katsastelen hieman ympärilleni", Kerensa vastasi heilauttaen pitkiä, ruskeita hiuksiaan. "Ja ei, ei minua pelota. Miksi minun pitäisi pelätä?" Kerensan äänensävy muuttui hieman haastavaksikin, mutta kasvoilla pysyi ystävällinen hymy. Vaikka hänen edessään seisova mies oli varmasti kolmen kärjessä omituisimmissa näkemissään henkilöissä, niin tyttö tunsi olonsa silti turvalliseksi. Toinen vaikutti hyväntahtoiselta.

[Jammu]

Tyttö näytti tarkkailevan häntä varsin keskittyneesti. Tietenkin Julieniin moinen tuijottaminen toimi vain egon nostatuksena. Varsinkin kun tyttö ei näyttänyt nyrpistelevän nenäänsä. Aina silloin Julien pystyi tuntemaan itsensä hyvännäköiseksi, mitä hän omasta mielestään aina oli. Irvistykset saivat samalla aina aikaan sellaisen reaktion, että mies pelkäsi vaatteidensa olevan kenties likaisia jostakin kohtaa ja tämän täytyi vilkuilla koko ajan vaatteitaan.
''Nooh, sanotaan nyt vaikka näin...'', mies aloitti heilauttaen pitkiä hiuksiaan taakse. Hetkeksi käsi nousi taputtamaan suun toista reunaa, kun se siitä katosi taas miehen selän taakse. Katse oli noussut ylös taivaalle, mutta se laski takaisin tyttöön.
''Koska täällä liikkuu hyvin tyyppien joukossa myös säälitättömiä petoja... Toisaalta taas olet enemmän turvassa täällä kuin siellä missä ei saisi olla'', mies naurahti hivenen, mutta varoi visusti esittelemästä kulmahapaitaan. Ne olivat jokatapauksessa aina huono homma väläytellä, sillä jotkut kahvahtivat niitä ja toiset saattoivat keksiä mukavia pikku valkosipuli temppuja. Hrr, ei niinkään kivaa.

[huyana]

Kerensa hymyili hieman onton oloisena seuratessaan miehen liikehdintää. Toisen eleet olivat oudon kevyitä, hieman kuin tanssijalla tai naisella. Ajatus sai tytön naurahtamaan, mutta hän veti naamansa nopeasti peruslukemille, kohentaen samalla ryhtiään. Ne harvat olennot joihin hän oli tässä paikassa törmänneet, olivat toden totta osoittaneet, ettei kaikki ollut sitä miltä näytti. Ehkä tämä mieskin oli oikeasti jotain täysin muuta, jotain mitä ei kannattanut loukata.
Miehen vastaus sai Kerensan kiinnostumaan entisestään. "Petoja? Kertoisitko minulle niistä?" tyttö kysyi mahdollisimman suloisella äänen sävyllä, hipaisten samalla miehen hentoa käsivartta. Kerensa väläytti vielä viattomimman hymynsä. Hänen isänsä olisi taatusti lyönyt häntä moisesta käyttäytymisestä, mutta tyttö olikin nyt aivan yksin ja sai tehdä aivan mitä halusi! Ja sitäpaitsi, pieni sulokkuus ei ollut tuskin koskaan aiheuttanut hänelle haittaa. Lisäksi vaikka mies oli häntä arviolta kymmenen vuotta vanhempi, toinen vaikutti miellyttävältä. Sellaiselta henkilöltä, joka voisi oikeasti kertoa hänelle pedoista ja miksi hänen oli turvallisempaa kulkea täällä.
"Olen Kerensa", tyttö esitteli itsensä ojentaen kätensä kohteliaasti.

[Jammu]

Julien tosin liikkui varsin sirosti ja naisellisesti, mutta koskaan se ei ollut tahtia haitannut. Miehen kulmat nousivat hetkeksi tytön udellessa hänen puheistaan lisätietoa. Utelias yksilö, se Julienin oli aivan pakko myöntää. Tuskin hän tyttöä saisi millään pelkäämäänkään itseään, mutta voisihan se olla, että vähemmän luottamusta olisi pelissä, jos tyttö todella tietäisi mikä Julien oli heiniään. Mies joutuisi siis tänä iltana satusedäksi. Noh, kai se kävi, kunhan hän pääsisi ajoissa hankkimaan jotain huikopalaa. Tänä iltana hänen ei ainakaan tehnyt sen kummemmin mieli noin nuoren yksilön verta.
''Julien'', mies sanoi esitellen jopa oikean nimensä. Yleisesti mies kertoi tuntemattomille vain peitenimensä, mutta oli taas se hetki, kun hänestä tuntui, että hän pystyi toiselle luottamaan oikean nimensä.
Mies ojensi hitusen kättään, mutta lähinnä vain hipaisi sillä tytön kättä. Julien ei halunnut liiaksi kosketella, se voisi johtaa jonkinlaisten eläintenvaistojen heräämisen hänessä, eikä se taas tulisi juuri nyt kysymykseenkään, vaikka silminnäkijöitä ei ollutkaan.
''Pedot. Ensinnäkin en koskaan menisi kielletyille alueille. Vartijat nääs ovat armottomia ikään tai sukupuoleen katsomatta'', mies selitti opettavaisesti ja näin alkuun ympäripyöreästi. Silti kylmät väreet nousivat miehen niskaan jokakerta, kun hän mietti matkaansa varastorakennuksiin, joissa hänen ei todellakaan kuulunut olla.

[huyana]

Ennen kuin Kerensa ehti edes tarttua toisen käteen, oli mies vetänyt kätensä pois. Tyttö jäi tuijottamaan typertyneenä ojennettua kättään, vilkaisten sitten miestä. Kerensa laski kätensä takaisin sivulleen - ehkä tämä oli taas niitä paikallisia tapoja, joita hän ei tuntenut.
Kerensa hymyili pikaisesti kuullessaan toisen nimen, Julien. Se kuulosti kauniilta, miellyttävältä. Ehkä hivenen naiselliselta ja aistilliseltakin, mutta se tuntui sopivan tämän miehen olemukseen täydelliseksi. Ei Julien vaikuttanutkaan hänen metsässä tapaamiltaan metsästäjiltä, kauppiailta tai sepiltä. Julienissa oli jotain paljon hennompaa, kuin toinen ei olisi koskaan tehnyt töitä, vaan olisi viettänyt sen ajan peilin edessä. Silti Kerensa ei pitänyt asiaa pahana, ainoastaan kiinnostavana.
Kerensa kohotti tahtomattaankin kulmiaan kuullessaan Julienin vastauksen. "Pedot, kielletyt alueet, vartijat? En ole koskaan kuullutkaan niistä. Millaisia ne ovat?" Tyttö heitti kysymyksen jälleen takaisin päin, kallistaen jälleen päätään hivenen sivulle. Tyttö seisoi yhä ryhdikkäästi miestä vastapäätä, katsellen toista häpeilemättä suoraan silmiin.

[Jammu]

//Anteeks että meikäläisellä kestää. Hiton ennakkotehtävät ja yliopistot, murr.

Tyttö ei tiennytkään kuinka oikeassa hänen pienet aavistuksensa Julienista olivatkaan. Mies kun tosissaan ei enää ollut tehnyt aikoihin kunnon töitä. Veli oli aina hoitanut pötyä pöytään, vaikka nuorukainen oli itse sen joutunut käydä ostamassa. Myös peili oli tälle miehelle vähän liiankin tuttu.
Tytön kysely näytti jatkuvan ja Julien joutuisi vielä ajattelemaan varastoretkiään, sekä tämän paikan kamaluuksia. Mies irvisti hieman niin nopeasti, että sitä ei normaali ihminen voinut edes huomata, kunnes hän päätti vastata toisen uteluihin edes jotakin.
''Vartijat on häijyä väkeä. Ne vartioi varastoilla, joihin ei saa mennä. Ties mitä tavaraa ne niissä liikuttaa. Jos jäät kiinni... Hrr, en halua edes ajatella'', mies sanoi heilauttaen lopuksi kättään. Myös pää kääntyi hetkeksi ja miehen oli pakko puistella sitä. Hän ei oikeastaan halunnut edes tietää kuinka kuollut hän olisikaan, jos eräs demoni ei olisi rahapalkkiolla auttanut häntä pois sieltä.

[huyana]

[Ei mitään, ymmärrän oikein hyvin kiireesi ^___^ Itsellänikin on monenmoista projektia niin koulun kuin harrastuksien kautta meneillään, että omakin aikani on hieman kortilla. Saanko udella, mihin yliopistoon meinaat ensisijaisesti hakea? 8)]

Kerensa ei epäillut lainkaan Julienin sanoja. Tarkemmin katsottuna tällaiset hämärät sivukujat vaikuttivatkin hieman siltä, että niissä voisi liikuskella hieman häijympääkin porukkaa. Tyttö katseli ympärilleen, kuin varmistaen heidän olevan kaksin paikalla. Karu paikka.
Kerensa vetäisi kätensä puuskaan, sillä ne olivat alkaneet pikkuhiljaa kylmettyä. Vaikka kylmimmät pakkassäät olivat ohitse, ei hihattomalla nahkapaidalla ollut miellyttävää liikuskella ulkosalla. Yrittäessään pitää itsensä lämpimänä tyttö näytti entistä pienemmältä Julienin rinnalla.
"Kuulostaa ikävältä", Kerensa vastasi viipyilevästi. Hän aikoisi kyllä vielä joskus ottaa tarkemmin selvää kaikista tämän paikan salaisuuksista. Kaikki vaikutti vielä niin uudelta ja jännittävältä!
"Ehkä meidän kannattaisi sitten pysyä liikeessä?" tyttö kysyi hienovaraisesti, ottaen askeleen eteenpäin. Julienin kertoman jälkeen tytöstä tuntui huomattavasti miellyttävemmältä liikkua jonkun toisen seurassa.

[Jammu]

// Utele vaan. Ehm. :'> Lapin yliopistoonhan mie mänen

Tyttö ei tosissaan ainakaan kamalan pelästyneeltä hänen tarinoihinsa vaikuttanut. Toisaalta, ei Julienkaan tarinoita pelännyt. Vain oikeita asioita, joita hän itse näki. Julienin pelkääminen tosin oli aina vähän kummallista ja vaikeaa löytää mistään loukosta, mies kun yritti aina säilyttää arvokkuutensa kaikin keinoin, vaikka häntä olisikin pelottanut.
Nuorempi kaksikosta näytti tosissaan olevan hieman kylmissään, tai ainakin siltä käsien puuskaan laitto näytti. Lisäksi ehdotus kävelemisestä vain korosti miehen epäilyjä. Tottakai hän voisi neidille heittää takkinsa, mutta hän tiesi sen olevan aivan liian iso, ja seurauksena se laahaisi maata. Sen jälkeen se olisi varmasti pesua ja kenties paikkaustakin vailla.
Julien kuitenkin riisui takkinsa, vaikka hänen oli pakko hitusen nyrpistää nenäänsä ajatukselle likaisesta, ristasta takista ja siitä, että joku muu koskisi siihen.
''Mm, luultavasti'', mies sanoi ja otti itsekin askeleen eteenpäin. Samalla hän ojensi takkiaan tyttöä kohti.
''Ota tämä, jos sinun on kylmä''

[huyana]

Kerensa unohtui tuijottamaan Julienia varmasti vähän normaalia pidemmäksi aikaa, hyvin kummastuneena. Toinen taisi olla sellainen tyypillinen herrasmies, sellainen jonka perään jokainen tyttö kuolaisi ennen pitkää. Ajatus huvitti Kerensaa, sillä hän saattoi sielunsa silmin nähdä naapurin, häntä muutamia vuosia vanhemman tytön kuikuilemassa juuri Julienin kaltaisen miehen perään. Se tyttö olikin aina päivitellyt Kerensalle, kuinka kaikki miehet olivat liian karskeja hänen makuunsa.
Kerensa otti Julienin takin hymyillen vastaan, tosin ajatellen vain, kuinka hyvin Julien sopisikaan hänen naapurinsa puolisoksi.
"Kiitos", tyttö kiitti lyhyesti, kietaisten takin hänen harteilleen. Kerensa suorastaan säikähti huomatessaan takin valahtavan maahan asti ja kiirehti keräämään helmat käsiinsä. Ei hän halunnut toisen takkia sentään liastaa, eihän sellainen olisi kohteliasta.
Tyttö alkoi tuntea oloansa jo hieman lämpimämmäksi ja siinä käyskennellessään Julienin rinnalla katua eteenpäin, tyttö siirtyi taas vaivihkaa vilkuilemaan miestä silmäkulmastaan.
"Miltä aikakaudelta saavut? Käsittääkseni täällä on väkeä eri vuosituhansiltakin."

[Jammu]

Kyllähän Julienin perään kuolattiin, tottavie. Mies itse vain sattui kuolaamaan harvemman tyypin perään, eikä tuo kelpuuttanut ihan ketä tahansa. Vain silloin kun kuolema olisi lähellä niin ruoaksi voisi kerran vuodessa ehkä mennä jotain vähän rimanalittavaa materiaalia.
Tytön ottaessa takki vastaan, tarkkaili mies miten toinen käyttäytyisi. Onneksi Kerensa oli huomaavainen tyttö, sillä Julienin takki näytti olevan turvassa maaperän saastoilta. Ainakin se säästi mieheltä itseltään uuden hankkimisen vaivaa, rahaa ja aikaa.
''Eipä kestä'', mies vastasi ykskantaan kiitokseen ja käänsi katseensa sinnepäin minne oli kävelemässä. Pian miehen oli kuitenkin vilkaistava taas tyttöä, sillä tuo oli taas päätynyt kyselytuulelle. Noh, kysyminen ei koskaan ollut pahasta, kai.
''Mm, varmasti on. Kaduttaa se, että missasin nyt vuosisadan vaihteen'', mies murahti. Ehkä hän oli hivenen pettynyt, mutta toisaalta vampyyrina tuonpuoleisessa ei elämä ollutkaan niin kamalaa kuin hän oli aluksi ajatellut.
''Anteeksi, en tainnut vastata kysymykseesi, vuosi oli 1799, kun viimeksi silloin katsoin kalenterista''

[huyana]

Kerensa tunsi olonsa nyt paljon mielyttävemmäksi saatuaan viimein juttuseuraa. Vaikka Julien ei tainutkaan vetää sosiaalisuudessa - tai etenkään uteliaisuudessa - vertoja Kerensalle, toinen sentään vastaili. Tyttö oli oppinut, että sekin oli jo paljon. Niinpä Kerensa askelsi iloisesti katua eteenpäin, vilkuillen vuoroin eteensä, ympärillensä ja Julienia. Hänellä olisi vielä niin paljon opittavaa tästä paikasta, mutta ainakin tyttö oli yhä säilyttänyt halunsa ottaa asioista selvää. Vaikka isää oli ikävä, niin näin seurassa sellaisetkin ajatuksetkin kaikkosivat.
Kerensa pysähtyi kuin seinään kuullessaan Julienin sanat. Tyttö tuijotti Julienia silmät selällään ja suu auki. Ei voi olla totta! 1799!
"Älä, taidat valehdella, etkö valehtelekkin? Käsittämätöntä... Minä synnyin vuonna 537!" Tyttö naurahti, läpsäisten kämmenillä polviansa vasten. Jos kerran Julienkaan ei ollut varma vuodesta, niin mitäs jos nyt olisi vaikka vuosi 4000?
"Heh, minä aina ajattelin isäni kanssa, että maailmanloppu tulee vuonna 1000", tyttö naurahti, jatkaen sitten etenemistään. Pimeys oli yhä perin tiheää ja ilman kellertäviä katuvaloja tyttö ei taatusti olisi nähnyt edes eteensä.