I never ever believed in me

[phantasmagoria]

Ilmassa oli kitkerä tupakansavun ja viinan haju. Harmaahiuksinen baarimikko nojaili tylsistyneen näköisenä kämmeneensä, joka otti tukea tiskiä vasten painavasta kyynärpäästä. Hitaasti mies puhalteli savurenkaita nenästään ja välillä hän töpötti tupakkansa tuhkia, yrittäen osua tylsistyneenä tuhkakuppiin. Jos katsoi ikkunasta - joka ei ollut pesua nähnyt vuosikymmeniin - näki pimeän taivaan ja kadun ärsyttävän keltaisen, heikon valaistuksen. Puolet lampuista olivat varmaan palaneet loppuun tai jotain, kun eivät palaneet, jotkut välkkyivät luoden taloista ja roskatynnyreistä pelottavia varjoja.
Sisällä kievarissa oli muutamissa pöydissä hämärännäköistä porukkaa, useimmilla oli oluttuoppi kourassa ja tupakka toisessa. Joku mustakaapuinen mies nojaili tiskiin ja kuiskutti jotain baarimikolle, pälyillen välillä tarkkaavaisesti ympärilleen.

Phantasmagoria tutki baaria pienillä pupilleillaan ja tuhahti tylsistyneenä ankealle näkymälle. Yhdessä pöydässä istuskeli vielä yksinäinen mies, jonka kasvot olivat valkeat kuin lakanat ja silmät verestävän punaiset. Demoni olisi voinut vaikka vannoa että kyseessä oli vampyyri, mutta tuijotuksen kohde ei ollut vielä tähän mennessä kertaakaan avannut suutaan. Vaistomaisesti Phantasmagoria nuolaisi omia torahampaitaan ja veti sitten syvään henkeä - sieraimiin tulvi tosin oksettavaa viinan- ja tupakansekaista lemua.
Mustaturkkinen oli mennyt baariin koska tahtoi olla hetken hiljaisuudessa, mutta kaksi ilmeisesti humalassa olevaa miestä puhelivat ja kirosivat kovaan ääneen, nikotellen välillä ja paukutellen tyhjiä kolpakoitaan puupöytää vasten.
Phantasmagoria paransi makuuasentoaan kievarin pölyisessä nurkassa ja asetti siipensä kylkensä päälle.
Hassua, ettei kukaan kiinnittänyt demoniin huomiota. Olivat varmaan niin uppoutuneina omiin asioihinsa.

[Martsa]

Normaalitilanteessa Annabella ei olisi missään nimessä astunut jalallaankaan tälläiseen paikkaan, ei edes vilkaissut siihen päin - hän suosi omaan tyyliinsä sopivampia, huomattavasti tyylikkäämpiä paikkoja - mutta edes hänen ulkonäöllään ja päättäväisyydellään ei ilmeisesti voinut aina saada asioita menemään niin kuin halusi. Sen siitä kai sai kun mafian kanssa oli tekemisissä muttei kuitenkaan niin korkeassa asemassa ettei kukaan olisi enää hänen yläpuolellaan - tuskinpa hän siihen asti koskaan kovasta yrittämisestä huolimatta pääsisikään. Joka tapauksessa, oli joitain hommia joita Annankin vain toisinaan aina piti hoitaa kun käsky kävi, eikä siinä vaiheessa enää kysytty hänen mielipidettään sen suhteen haluaisiko hän tehdä jotain vai ei. Jos arvoasteikossa ylempänä oleva (tässä tapauksessa melkeinpä ainoa) henkilö sanoi että hänen pitäisi mennä tänne odottamaan kuriirilta jonkinlaista lähetystä - hän ei tiennyt sen tarkemmin että mitä, mutta ilmeisesti jotain tärkeämpää koska häntä ei kuitenkaan yleensä mihinkään ihan pikkuhommiin laitettu - niin sitten hänen oli tehtävä niin. Hampaita kiristellen, mutta silti.

Niinpä Annabella sitten astui äärimmäisen vastahakoisen ja inhoavan oloisena Houkan Kievarin ovesta sisään, verhoutuneena pitkään mustaan nahkatakkiin ja kuten tavallista musta kissansa Lucia jaloissaan pyörien - ja katsahdettuaan sitten arvioivasti ympärilleen sekä luotuaan muutamille liian pitkään tuijottaneille niin myrkyllisen katseen että nämä siirsivät silmänsä johonkin sopivampaan kohteeseen pujotteli pöytien välistä varoen tarkasti koskemasta mihinkään ja istahti sitten erääseen nurkkapöytään, katsoen edelleen ettei vahingossakaan osuisi mihinkään. Takin voisi sitten hävittää jälkeenpäin, ei sitä enää tälläisen jälkeen kehtaisi käyttää.
Hetken kuluttua Lucian sähinä kuitenkin herätti hänen huomionsa ja Anna käänsi laiskasti katseensa pölyn peittämää varjoista nurkkaa kohti sen kohteen tavoittaakseen. Kappas vain, jonkinlainen otushan siellä oli. Koiraeläimeltä vaikuttava vieläpä, ei ihme että kissa oli nostanut metelin. Tai no, hänhän oli oikeastaan ainoa elävä olento jota Lucia sieti, mutta luonnollisesti kissana se vieroksui koiria muita eläimiä enemmän.
"Lucia, ma chérie... Älä viitsi", nainen kehotti napaten lemmikkinsä syliinsä ja silittäen sen kiiltävän mustaa turkkia.
"Älä tuhlaa huomiotasi tuollaisiin."

[phantasmagoria]

Phantasmagorian korvat nousivat aavistuksen hörölle kuulessaan oven narahtavan ja askeleita, jotka tulivat lähemmäs. Yksi pöytä peitti näkyvyyden, mutta demoni päätti olla siirtymättä. Mitäpä tässä tässä, ihan sama kuka tuli.
No ai, nyt tämä tulokas istuikin juuri tähän näköesteenä toimineeseen pöytään ilmiselvästi varoen. Ihme hienohelma. Ja no, nainen, joten ei mikään ihme. Tai. No, oli se tavallaan ihme, koska harvoin tälläisessä räkälässä naisia näkyi. Toisella näkyi olevan vielä kiiltävän mustaturkkinen kissakin mukana.

Piankos tuo katti tulikin jo sähisemään tuohon naaman eteen. Ääh, mene pois siitä. Mokoma hyttynen. Naisen puhuessa jotain ihme sökerrystä ja ottaessa kissansa syliinsä, demoni virnisti niin, että osa valkeaa hammasrivistöä näkyi. Viirumaisten silmien katse kulki pitkin naisen kehoa, ärsyttävänä ja hitaana. Aika nättihän tuo. Tai sitten se oli vain hetkellinen illuusio, kun oli nyt tottunut tämän pubin rähjäiseen näkymään. Puolidemonihan oli kuin ruusu rikkaruohojen seassa, näin kuvainnollisesti. Mitäköhän tuommoinenkin täällä teki? Kasvoilta kyllä paistoi inho, joten tuskinpa toinen olisi tänne vapaaehtoisesti tullut.
.. Tiedä vaikka oli sen Lucianon palveluksessa.

[Martsa]

Annabella loi nurkassa makoilevaan demoniin jäätävän silmäykseen Luciaa sen luota pois ottaessaan, tämän virnistäessä hänelle varsin julkeaan sävyyn (tai niin hän ainakin sen tulkitsi). Melkein puistatti, vaikka hän kyllä tunsikin jonkinlaista automaattista ylemmyydentunnetta tuollaisia tapauksia kohtaan. Eihän hänkään nyt ihminen ollut, mutta näytti sellaiselta häntäänsä lukuunottamatta, ja vaikkei toinenkaan oletettavasti mikään aito eläin ollut vaan jonkinlainen demoni tai vastaava niin asetelma oli silti aika pitkälti sama: ihminen ja eläin tai ihmisen - ja eläimenhahmoinen olento, sama se. Hän vain tiesi asemansa muutenkin, Anna olisi varmaankin ihan lajista tai mistään riippumatta huomattavasti tuota ylempänä järjestöasemansa takia, ja koska hän tunsi kaikki siihen kuuluvat liittolaisensa ainakin ulkonäöltä hän oli suhteellisen vakuuttunut siitä ettei tuo otus ollut hänen puolellaan, mikä taas tarkoitti sitä että se oli häntä vastaan. Niin yksinkertaista se oli. No, onneksi hänen ei tarvinnut olla sen pahemmin tekemisissä sen pahemmin tuon tapauksen kuin minkään muun vastaavan kanssa. Hän ei suostunut seurustelemaan alempien elämänmuotojen kanssa - mikä sitten laskettiin alemmaksi, sen hän määritteli itse.

"Lucia kultaseni, pacifico", Annabella jatkoi sitten kissalleen kujertelua rapsutellen sitä korvan takaa ja pudotellen puheensa sekaan sujuvasti niin italian - kuin ranskankielisiäkin sanoja. Kyse ei ollut siitä että hän olisi halunnut leveillä kielitaidollaan kenellekään vaan lähinnä siitä, että se tuli häneltä niin luonnostaan. Ja minkä sille mahtoi että jotkut ilmaisut vain kuulostivat paremmilt kun ne sai muotoiltua jollakin toisella kielellä ? Hän oli ollut vain onnekas kasvaessaan kaksikieliseksi, sekin taito oli tullut tarpeeseen aina milloin missäkin muodossa.
"Tuo rakki ei ole sinun arvoisesi", Anna totesi sitten rauhallisesti luoden nurkasta häntä mulkoilevaan demoniin hienoisen ivallisen katseen mitä suloisimmalla hymyllä varustettuna ja päästi Lucian hypähtämään lattialle josta se lähti hiippaamaan jonnekin pubin vastakkaisen laidan suuntaan, hiiriä metsästämään luultavasti, ja naputteli sitten pöydän pintaa pitkillä ja hyvinhoideituilla kynsillään katsellen samalla laimean kiinnostuneesti ympärilleen. Johan tässä nyt kesti. Mitä nopeammin hän saisi homman hoidetuksi ja pääsisi täältä pois, sitä parempi kaikille. Jos hommassa menisi liian kauan, se olisi Annabella joka saisi Lucianon haukut, ei se jonka syytä se oikeasti oli.

[phantasmagoria]

Rakki vai? Hii, huvittavaa. Selkeä hienohelma koko tyttö. Ylpeä sellainen, joka oli itse asiassa aika vaikuttavaa, mutta samaan aikaan noloa. .. Ristiriitaista. No, tämä ei ole täydellinen maailma.
Phantasmagoria loi Annabellaan katseen, joka oli täynnä huvittuneisuutta ja ivaa. Toinen kulma aavistuksen koholla, vino hymy kasvoilla - mikäs sen mukavampaa.

Demoni siirsi ivallisen katseensa pois naisesta ja laski sen takaisin likaiseen lattiaan. Alkoi paikat vähän puutua.
.. Lähestyviä, laahaavia askelia. Phantasmagoria kohotti katseensa huomasi huojuen lähemmäs astelevan miehen, jolla oli rähjäinen, ruskea nahkatakki ja jotkin housut sekä tummanruskea, likainen tukka. Mies otti tuolin samaisesta pöydästä jossa Annabella istui ja lysähti siihen istumaan, luoden sekavan katseen puolidemoniin.
"Mitäsh she likkha täällä tähän aikaan ykshin tekee...?"
Mies sammalsi ja hieroi kädellään sängentynkäänsä, katsoen Annabellaa virnuillen niin, että likaisen irvokkaat hampaat näkyivät. Mies lemusi vahvasti viinalta ja tupakansavulta, koko ukkelin olemus oli etova. Phantasmagoria hymyili vinosti nurkasta. Mitäköhän tästä syntyisi?
Humalainen ukko kumartui hieman lähemmäs naista ja rykäisi.
"Tiedätkösh, tähän aikaan voi olla hiukka vaarallishta liikushkella yks - "
Mies sössötti mutta joutui keskyttämään yskäkohtauksen yllättäessä. Demoni olisi voinut kuvitella tupakantumppien lentelevän puliukon suusta. Samalla tämä noteerasi nahkatakin taskusta pilkottavan kossupullon.
".. ykshin."
Mies jatkoi lopulta, vaikka kesken jäänyt sana oli varmasti käynyt selväksi jo aiemmin. Äkkiä humalaisen ukon katse kääntyikin nurkassa makoilevaan demoniin. Mies tuijotti hetken Phantasmagoriaa silmästä silmään, kunnes naurahti käheästi.
"Onko tuo pishki shinun?"
Puliukko kähisi siirtäen katseensa takaisin Annabellaan, vilkaisten vielä nopeasti demoniin. Phantasmagoria irvisti miehelle kulmahampaat kauniissa irvessä ja luimisti korviaan. Mene pois, olet tyhmä.

[Martsa]

Annabella nosti toisen säärensä jalkansa yli ristiin ja katseli kärsimättömänä ympärilleen. Hän ei pitänyt odottamisesta, ei laisinkaan. Kenen tahansa olisi pitänyt tajuta, että jos kyse oli hänestä, niin silloin hommien olisi pitänyt hoitua sulavasti ja hänen kannaltaan mahdollisimman mukavasti. Alkoi ärsyttää tälläinen odotteleminen, ei ollut kuin ajan kysymys milloin joku vähemmän viisas tapaus olettaisi että se fakta että hän oli hyvin pitkälti omassa seurassaan tarkoittaisi myös sitä että hän olisi jotenkin seuran puutteessa. Voi kunpa ihmiset olisivat vain osanneet jättää hänet rauhaan ellei kyse ollut jostain oikeasti merkityksellisestä...

Vaan eivätpä osanneet. Nainen katsoi kasvavan vastenmielisyyden mielessä yhden vähemmän selvän tapauksen hoipertelua juuri hänen pöytäänsä kohti ja siirtyi kauemmas kun tämä lopulta rojautti inhotusta herättävän olemuksensa tuolille saman pöydän ääreen. Hän osaisi kyllä etsiä itselleen seuraa jos olisi tarvis, kiitos vain, hän ei todellakaan tarvinnut sellaisen tyrkyttäjiä laisinkaan. Olisi tehnyt mieli nostaa meteli, mutta koska Anna oli tällä kertaa astetta virallisemmissa hommissa hän ei voinut, vaan pitäisi vain yrittää parhaansa mukaan hoitaa tämäkin homma jokseenkin hienovaraisesti ja tehokkaasti, koska jos tuo ukko olisi tuossa siinäkin vaiheessa kun hänen odottamansa henkilö saapuisi niin siitä ei seuraisi hyvää kenellekään.

"Kiitos, mutta minä luultavasti osaan pitää itsestäni huolen paremmin kuin sinä itsestäsi, joten en kaipaa seuraasi", Annabella ilmoitti sitten kylmästi katsoen miestä nenänvarttaan pitkin ja siirsi sitten tuoliaan vielä vähän kauemmas miehen kumartuessa lähemmäs häntä. Alkoi oikeasti ällöttää jo niin pahasti että seuraavaksi iskisi varmaan ihan oikeasti fyysisesti huono olo, ja se ei olisi yhtään mukavaa. Hänen olemuksensa ei vain sopinut laisinkaan yhteen tuollaisen kanssa. Hän oli hieno nainen, sen nyt huomasi jokainen, ja tuo tyyppi taas... No, sukupuolesta täysin hänen vastakohtansa. Oikea esimerkki siitä mitä hän ei edustanut.
"Kyllä, se on minun", nainen tokaisi kohta ihan vain hetken mielijohteesta ukon kysyttyä häneltä oliko nurkassa edelleen oleileva demoni, jonka tuijotuksen hän saattoi melkein tuntea, hänen. Tuossahan olisi hyvä tekosyy jota hän voisi käyttää päästäkseen tästä tilanteesta helposti eroon.
"Joten jos tajuat omaa parastasi, häivyt siitä ja vähän äkkiä."

((Hum. *opettelee pelaamaan Annabellalla*))

[phantasmagoria]

Sekä Phantasmagoria että puliukko ihmettyivät molemmat yhtä paljon. Demoni tosin tyytyi vain tuijottamaan yhä miestä pistävästi, kun taas tuijotuksen kohde kohautti kulmiaan.
"Kuulesh likka.. Ei meikhäläinen pelkää pikkushia rakkeja.."
Ukkeli kähisi ja nauroi - se tosin kuulosti kyllä enemmän käheältä yskimiseltä. Ilmeisesti mies ei ollut nähnyt Phantasmagorianin luupiikkejä, jotka olivat piilossa selän ja seinän välissä.
Demoni nousi hitaasti pystyyn, jääden istumaan jäätävä katse puliukossa. Silmien kanssa ristiriitaan meni kyllä se, että samalla mustaturkkinen hymyili ivallisesti.
"Eikhä myöskhään pikkushia tyttöjä..."
Ukkeli jatkoi piittaamatta Annabellan uhkauksista.
Irvokas virne nousi jälleen humalaisen kasvoille ja tämä naksautti kieltään, naurahtaen vielä päälle. No siinäpä vasta hauska vitsi.
Phantasmagoria siirsi katseensa vasemmalle, Annabellaan. Olisi hauska katsoa, mitä toinen tekisi - omistaisikohan tämä naispuolinen henkilö jonkinmoisen aseen? Vai uhkailisiko tämä demonilla vai lähtisikö tiehensä? Tästähän tulee hauskaa katseltavaa. Toivottavasti nyt ei ainakaan poistuisi, kerrankin jotain tekemistä.
Puliukko työnsi pöytää lähemmäs naisen tuolia ja samoin omaa istumapaikkaansa. Pari muutakin pubissa oleilevaa oli kääntänyt katseensa tähän nurkkapöytään, jotkut kuiskuttivat keskenään.
"Huora!" kuului miesääni jostain kievarin perältä, ja osa porukasya röhähti nauramaan, baarimikko myöskin. Phantasmagoria piti kasvoillaan yhä saman ivallisen hymyn. Kaaatsotaanpas.

[Martsa]

"Ehkä kannattaisi, mutta koska et ilmeisestikään tiedä kenen kanssa oikein olet tekemisissä voin tällä kertaa antaa sen sinulle anteeksi", Annabella sitten hymähti hymyillen samalla viileästi. Nyt menisi hermo. Ihan kohta. Muttei toivon mukaan ihan vielä, joten pitäisi vain yrittää pitää pokerinaamaa yllä ja toivoa että pystyisi hillitsemään itsensä siihen asti. Se vaati oikeasti jo melkoista itsekuria, koska oli enemmän kuin lähellä ettei hän olisi antanut ärsyyntymiselleen valtaa. Onnekseen hän pystyi nyt kuitenkin ajattelemaan edelleen järkevästi ja tiesi mitä kannattaisi tehdä ja olla tekemättä. Ikävä kyllä tuosta tyypistä ei näemmä ihan helpolla sitten eroon päästäisikään, mutta minkäs teit. Jotenkin se kuitenkin pitäisi tehdä, joten kannattaisi varmaan ottaa tämä harjoituksen kannalta, sillä tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun hän oli samantapaisessa tilanteessa ollut, ja se tuskin tulisi myöskään olemaan viimeinenkään. Tuo nurkassa kuikuileva demoni tosin hieman häiritsi hänen keskittymistään, mutta jotain häiriötekijöitä ei aina voinut poistaa.

"Jos tämä pikkutyttö suuttuu, niin silloin sinulta voi mennä useampikin ruumiinosa. Tuskinpa niistä nytkään kenellekään sen suurempaa iloa on, mutta luultavasti haluat kuitenkin säilyttää ne kiinni ruumiissasi", Anna jatkoi neutraalisti aivan kuin koko tilanne ei olisi liikuttanut häntä mitenkään, vaan kyseessä olisi ollut jokin aivan tavallinen keskustelu. Jostain kauempaa kuulunut huuto ja sitä seurannut naurunremakka saivat hänen hermonsa kiristymään entisestään ja nainen puristi pöydän alla toisen kätensä nyrkkiin niin että lakatut kynnet painuivat kipeästi kämmeneen, mutta ei antanut kasvojensa paljastaa minkäänlaisia tunneheilahduksia. Nyt hänen kunniaansa oli loukattu, ja joku saisi kyllä vielä maksaa siitä. Ei välttämättä juuri nyt, mutta myöhemmin. Nyt hän keskittyisi siihen mitä oli tekemässä.
"Ja minä en tieten tahtoen haluaisi kenellekään vaikeuksia, joten mitä jos ajattelisimme molemmat sinun parastasi ja sinä lähtisit siitä leikkimään pikku ystäviesi kanssa ?" Annabella ehdotti sitten viitaten kievarin muihin asukkaisiin päin sirolla kädellään ja kaivoi sitten takkinsa taskusta savukeaskin, josta poimi yhden tupakan, sytytti sen sormiaan napsauttamalla - oli tässä demonina olemisessa hyviäkin puolia - ja veti siitä hermojaan rauhoittaakseen pitkät henkoset puhaltaen sitten muutaman savurenkaan suoraan miehen kasvoille hymyillen edelleen enkelimäisesti. Eihän tästä tarvitsisi tehdä kenellekään vaikeaa, eihän ?

[phantasmagoria]

Puliukkeli oli avaamassa suutaan sanoakseen jotain, mutta joku muu mies tarttui tätä hihasta ja kuiskutti jotain, mulkaisten vihaisesti Annabellaa. Puliukko murahti kaverilleen ja huokaista röhähti, kunnes kääntyi takaisin naispuolisen henkilön suuntaan.
".. Tää ei jää tähän.. Nartthu..."
Ukko murahti, nousi huojuen tuoliltaan ja lähti kaverinsa kanssa ulos pubista. Syntyi hiljaisuus. Kaikki pubista tuijottivat hetken ovea, josta känniläiskaksikko oli juuri äsken poistunut ja käänsivät sitten katseensa parhaillaan tupakoivaan Annabellaan ja noin metrin päässä istuskelevaan demoniin, joka hymyili yhä ivallisella tyylillään.

Hiljaisuuden rikkoi jonkun miehen ääni kapakan toiselta puolelta.
"Kattokaas pojat, täällä on hansikas!"
Tämä kyseinen mies huudahti, ja porukkaa alkoi kertyä miehen ympärille. Phantasmagoria kohotti kulmiaan ja ojensi kaulaansa, koettaen nähdä, mikä kiinnitti humalaisten huomion. Demoni olisi voinut vaikka vannoa, että näki miesten jalkojen välistä jotain liikkuvaa, mustan väristä.. Olisko se kenties Annabellan kissa? Vai vain joku iso rotta tai kulkukissa? Demoni katsahti Annabellaan ja nousi sitten seisomaan, laskostaen siipensä ja venytellen selkäänsä. Hitaasti tämä lähti astelemaan kohti hälisevää porukkaa, josta kuului naurua, puhetta ja yskintää. Baarimikkonakin toimiva jo melkoisen vanha mies lähti uteliaana katsomaan, mistä oikein on kyse.
Osa miehistä oli niin pitkiä, ettei Phantasmagoria oikein nähnyt mitään. Viirusilmien katse kulki pitkin pubin tiskiä, kunnes demoni hyppäsi sen päälle ja lähti astelemaan hitaasti, ylväästi pää koholla kohti hälisevää miesporukkaa.
No kappas.

[Martsa]

Annabella ei edes yrittänyt estää itsetyytyväisen hymyn kohoamista huulilleen rauhanhäiritsijän kaverin ilmaantuessa tälle jotain selittämään - luultavasti jotain vähemmän imartelevaa häntä kohtaan, mutta eipä se mitään - ja molempien sitten lähtiessä hänen seuralaisensa saatua noustua ylös tuoliltaan. Olipa tämä hänen ansiotaan tai ei, niin joka tapauksessa tämä tilanne meni hyvää vauhtia siihen suuntaan johon hän oli sen toivonutkin menevän, ja se riitti parantamaan hänen mielialaansa jo melkoisesti. Kohta hän olisi jo hermostunut, ja se ei olisi ollut yhtään kivaa.
"Kiitos kun et tehnyt siitä minulle tämän vaikeampaa, kultaseni", Anna totesi miehen uhatessa ettei asia jäisi tähän ja seurasi parivaljakkoa katseellaan näiden poistuessa pubista ja katseiden kääntyessä sitten häneen. No niin, tämähän oli mennyt varsin mukavasti siihen nähden ettei kenenkään ollut tarvinnut tehdä koko jutusta tämän suurempaa numeroa. Hänellä nyt oli muutenkin tapana vetää huomiota puoleensa, missä tahansa olikin, ja sen seurauksena ei välikohtauksilta aina silloin tällöin yksinkertaisesti voinut välttyä, mutta siihenkin tottui. Ja kun hänellä sattui vielä olemaan muutamia varsin vaikutusvaltaisia tuttavia, jotka antoivat hänelle itselleenkin jonkin verran valtaa, niin mikäs sen mukavampaa.

Laiskasti Annabella jatkoi tupakointiaan ja katseli pubin ovelle päin, kunnes se avautui varsin huomaamattomasti mutta sisääntulija näytti hyvin pitkälti siltä henkilöltä jota hän arveli odottavansa, joten hetkisen kuluttua hän nousi seisomaan aikomuksenaan hivuttautua huomaamattomasti tämän seuraan, mutta sitten huudahdus juuri siitä samasta suunnasta jonne hän oli aikeissa mennä varasti hänen huomionsa. Lucia ei ollut hänen lähettyvillään, mikä oli sinänsä jo pahaenteistä, joten tuo kuulosti melko pahaenteiseltä, joten nainen alkoi astella kohti hälisevää porukkaa ja työntyi sitten anteeksipyytelemättä sen läpi katsomaan oliko hänellä ollut syytä olettaa pahinta. Olihan hänellä.
"Voi Lucia, sinä olet melkein pahempi kuin kaimasi", Anna huokaisi sitten kärsivän oloisesti. Jo se ihmetytti miksi noinkin viisas kissa vaivautui ylipäätänsä jahtaamaan rottia, saati sitten että kävisi suorittamaan niille jonkinlaista ruumiinavausta jossakin tällaisessa paikassa. Eihän siinä muuten olisi ollut mitään, ei se häntä häirinnyt, mutta kun ihmiset eivät tuntuneet suhtautuvan kissoihin mitenkään ystävällisesti ainakaan jos jotain tälläistä tapahtui, eikä hän ollut nyt sillä tuulella että jaksaisi alkaa kostamaan kenellekään, joten olisi kaikille helpompaa jos kissa vain tajuaisi myös oman parhaansa ja pysyisi hänen lähellään.
"Anteeksi tämä keskeytys, jatkakaa toki mitä nyt ikinä olittekaan tekemässä", Annabella sanoi sitten armollisesti napaten vastahakoisen kissan syliinsä ja astellen taas miesjoukon läpi, hakien katseellaan sitä ihmistä jonka oli äsken nähnyt mutta jonka oli onnistunut jo kadottamaan näköpiiristään.

[phantasmagoria]

Kissahan se näköjään olikin. Phantasmagoria virnuili ivallisesti hölmistyneille humalaisille, jotka tuijottivan tuon naisen perään, joka vei kissan pois. Demoni tuhahti ja hyppäsi takaisin lattialle, käpälät hieman luistaen tiskin sileällä pinnalla. Kynnet jättivät ärsyttävän näköiset uurteet baaritiskiin, ja pubin omistaja mulkoili demona vihaisena takaapäin. Phantasmagoria virnisti ja otti muutaman askelen eteenpäin, noteeraten sisään astuneen henkilön. Mustaturkkinen päätti olla piittaamatta tulijasta ja vilkaisi yhä Annabellaa mulkoilevaan jengiin. Pari miestä käänsi katseensa demoniin, joka vain tuijotti hymyillen - ja jonka silmistä näki, että päänsä sisällä tämä nauroi noille miehille. Tyhmiä kuin saappaat. Vasemman jalan saappaat.

Hitain askelin Phantasmagoria lähti kulkemaan kohti Annabellaa ja tämän sylissä olevaa kissaa, hakien katsekontaktia tähän pienempään eläimeen. Tahdon ärsyttää sinua, katso minuun. Tahdon ärsyttää tuota naista, kaaatso nyt vain minuun. Näytän sinulle kieltä, kun tuo nainen vei sinut pois tuolta ja joudut olemaan vain sievästi paikallasi. Demoni virnisti leveästi Luciaksi kutsutulle mustaturkkiselle ja avasi siipensä, venytellen niitä. Ilmanvaihto olisi paikallaan, voisi vaikka käydä ulkona tai jotain.

[ ärärärä. ]

[Martsa]

Annabella oli kuin olikin vihdoin tavoittanut etsimänsä henkilön ja jäänyt rupattelemaan tämän kanssa ovensuuhun tämänkin tunnistettua hänet. No niin, saatiinhan tämä homma etenemäänkin, mutta tässä vaiheessa ei saanut ruveta hätiköimään. Liian nopea toiminta vaikuttaisi liian epäilyttävältä, ja sitähän kukaan ei halunnut. Hommat pitäisi hoitaa salassa ja hienovaraisesti ja sen takia kaiken pitäisi vain vaikuttaa mahdollisimman luonnolliselta. Se taas ei ollut mikään ongelma, sillä hän osasi kyllä näytellä jos niikseen tuli ja harva osasi epäillä hänen aitouttaan jos hän oikein panosti. Siinä rupatellessaan Anna silitteli hajamielisesti kissansa pehmeää päälakea kiinnittämättä siihen oikeastaan mitään huomiota ja unohtaen kokonaan myös häntä aikaisemmin ärsyttäneen demonin eikä edes oikeastaan kunnolla huomannutkaan kuinka lähellä se oikein olikaan (sillä siinä tapauksessa joko hänen tai sitten otuksen olisi ollut siirryttävä kaueammaksi, pitihän nyt kuitenkin jokin turvaväli pitää).

Lucia sen sijaan näytti huomanneen ja tuijotti Phantasmagoriaa suoraan silmiin, haluten selvästi hypätä pois emäntänsä sylistä ja lähemmäs tuota uutta tuttavuutta. Haastamaan vaikka riitaa tai jotain, ihan vain ajankuluksi, mutta kunhan vain pääsisi jaloittelemaan. Silti se oli kahden vaiheilla, koska se tiesi samaan aikaan mitä emäntä halusi ja mitä itse halusi. Toisaalta nainen ei kyllä juuri nyt kiinnittänyt siihen mitään huomiota joten se olisi voinut kaikessa hiljaisuudessa hypätä lattialle, mutta sitten jossain vaiheessa kun tämä sen huomaisi niin se ei olisi kivaa. Lopulta Lucia alkoi kiemurrella Annabellan sylissä tuskastuneen oloisesti, ihan vain tämän huomion kiinnittämiseksi. Tylsää, tylsää tylsää.
"Lucia, älä viitsi", oli kuitenkin Annan ainoa kommentti lemmikkinsä kiehnäämiseen ihmettelevän katseen lisäksi, mutta vähän ajan kuluttua tämä kuitenkin päästi vastahakoisesti kissan hypähtämään läheiselle pöydälle jatkaen sitten keskustelua aivan kuin siinä ei olisi ollutkaan mitään taukoa. Eiköhän kissa nyt osaisi kuitenkin pitää huolen itsestään eikä lähtisi seikkailemaan mihinkään. Ainakin hän toivoi niin, sillä nyt hän halusi keskittyä tähän, ja niin Lucian karkaaminen kuin sen äskeinen huomionkerjuu olivat molemmat aivan yhtä häiritseviä seikkoja, joten ehkä parempi näin.

((Tuli outo.))

[phantasmagoria]

Demoni venytteli raajojaan ja selkäänsä, vilkaisten sitten humalaisiin. Nyt he vain näköjään jatkoivat puuhiaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Pöh. Tyhmiä kuin vasemman jalan saappaan pohjat. Siis ihan kirjaimellisesti.
Keltaisten silmien katse kohdistui nyt taasen kissaan, joka oli nähtävästi päässyt irti omistajansa vastahakoisesta vastustelusta huolimatta. Phantasmagoria istahti lattialle ja jäi tuijottamaan tuota ilmeisen hyvin hoidettua mustaturkkista kissaa suoraan silmiin. Samalla tämä tunsi kyllä myös baarin omistajan polttelevan katseen niskassaan, muttei välittänyt siitä.

"Kuules nainen, jos tuo.. Tuo otus on sinun, niin käske se ulos! En tahdo että se tuhoaa baarini paikkoja!"
Miesomistaja jo sitten avasi suunsa huutaen punanaamaisena Annabellalle, takoen samalla nyrkillään tiskiä. Phantasmagoria käänsi ivallisesti hymyilevät kasvonsa pubin omistajan puoleen ja peruutti erään pöydän eteen, tönäisten sitten muka "vahingossa" pari tyhjää juomalasia lattialle, jotka särkyivät kilahtaen. Lattialle muodostui pieni kasa lasinsirpaleita, joita demoni sitten vielä levitti potkaisemalla niitä yhden kerran ympäriinsä. Miesomistajan kasvot muistuttivat jo tomaattia.
"NYT RIITTI!! Vie tuo tuholainen pois! HETI!"
Omistaja karjui ja osoitti vihasta tärisevällä sormellaan ovea, saaden parin asiakkaan katseet osakseen. Demonin hymy vain leveni ja tämä naputteli samalla hännällään ärsyttävästi likaista lattiaa.
Hauskaa, mitäköhän tästäkin keheytyisi.

[Martsa]

Annabella vilkaisi huomaamattomasti ympärilleen tarkistaakseen ettei kukaan juuri sillä hetkellä ollut katsomassa sen tarkemmin mitä hän oikein teki samalla kun pienehkö paketti vaihtoi olinpaikkaansa hänen keskustelukumppaninsa kädestä hänen käteensä ja sieltä hänen pitkähelmaisen takkinsa povitaskuun. Vihdoinkin. Itse asiassa tässä ei ollut edes mennyt niin kauan kuin hän oli kuvitellut, mikä oli vain plussaa, koska hän ei jaksaisi kuunnella tänään enää yhtään enempää valittamista kenenkään taholta tai silloin voisi tapahtua ikäviä. Varmaan kyllä lähinnä hänelle kun hän menisi jollekulle väärälle ihmiselle purkamaan kiukkuaan, mutta joka tapauksessa. Anna käännähti kannoillaan miehen poistuessa ovesta ulos yhtä huomaamattomasti ja alkoi tavoittelemaan Luciaa katseellaan ja löysikin sen sitten tuijottamassa tuota sudentapaista tai vastaavaa suoraan silmiin niskakarvat pystyssä ja sen näköisenä että oli unohtanut taas sen että isompia ei kannattanut ehdoin tahdoin kiusata ja oli juuri kumartumassa lemmikkinsä puoleen moittivan näköisenä kun baarin omistaja alkoi jo taas selittää jotain. Voi hyvä ihme noiden ihmisten kanssa.

"Tuoko ? Ei se ole minun. En minä kommunikoi alempien elämänmuotojen kanssa, te kaksi taas varmaan tulisitte hyvin juttuun", Annabella sitten totesi huolettomasti hymyillen nostaen samalla kulmaansa ihmettelevän oloisesti, muka hämmästyneenä siitä että joku arveli tuon demonin olevan jotenkin hänen omistuksessaan tai jotain. Ihan kuin hän sellaiseen alentuisi. Sitä paitsi tuo oli lähinnä suden tai jonkin sellaisen näköinen, eikä hän sietänyt muutenkaan muita eläimiä kuin kissoja muuten kuin turkin muodossa vaatteina yllään. Eikä hänellä edes olisi aikaa sellaiselle: Lucia sentään piti huolen itsestään. Koiraeläimissä oli jotain... säälittävää.
"Ja sitä paitsi..." Anna sitten aloitti astellen sirosti baaritiskille nojautuen kevyesti sen yli niin että oli omistajan kanssa suoraan kasvotusten ja katsoi tätä suoraan silmiin vaikkei näky mikään miellyttävin ollutkaan.
"Jos jollakulla on jotain valittamisen aihetta, voi valitukset siinä tapauksessa osoittaa suoraan Lucianolle", nainen totesi sitten muka puoliääneen mutta kuitenkin niin kovaa että baarimikko ja kaikkein lähimpänä seisovat ihmiset sen varmasti kuulivat ja nojautui sitten taas taaksepäin vilkaisten mieheen kysyvästi.
"Niin, että minun on sitten varmaan täytynyt käsittää väärin kun kuvittelin teidän tarkoittavan että tässä olisi jonkinlainen ongelmakin, vai mitä ?"

[phantasmagoria]

Baarimikko nyrpisti kyömynenäänsä Annabellalle ja poistui henkilökunnan puolelle mutisten jotain naisten näsäviisaudesta ja valehtelusta. No, olihan tuo äsken vielä väittänyt omistavansa tämä susimaisen demonin. Luojan kiitos se ahdisteleva humalainen ei enää ollut tässä, olisi se varmaan taas nostanut metelin kuullessaan tuon.
Demoni virnisti Annabellalle halveksivasti. Voi että noita hienostelijoita. Tuskin toinen varmaan voisi edes koskea tähän mustaturkkiseen, pelkäisi varmaan saavansa kirppuja, syövän ja ties mitä.

Lucianon nimen kuullessaan demonin hymy laantui. Tämän korvat kääntyivät luimuun ja torahampaat vilahtivat esillä. Hän ei pitänyt Lucianosta, ei sitten yhtään. Phantasmagoria vihasi Lucianon tyyppisiä isoja kihoja, joilla oli läjä alamaisia ja valtaa. Ilmeisesti tuo nainenkin kuului heihin..
Pian Phantasmagoria kuitenkin palautti kasvoilleen sen ainaisen jokerimaisen hymyn ja kääntyi katsomaan Luciaa, joka mulkoili häntä karvat pystyssä. Tyhmä kissa, isotteli isommilleen. Demoni irvisti kissalle ja kallisti päätään, vilkaisten sitten taas baaritiskin puoleen. ... Oli vähän nälkä. Löytyisiköhän tiskin takaa jotain? Nyt ei oikein huvittaisi lähteä metsään juoksemaan pikkuotusten perään, ja tuo nainen tuskin paljoa ilahtuisi, jos demoni söisi hänen rakkaan kisumirrinsä.
Mustaturkki loikkasi sulavasti tiskin toiselle puolelle, siinä ei ollut nyt ketään. Hmm. Pari siideri- ja oluthanaa, kassakone ja papereita. Ylhäällä oli kaappi täynnä laseja ja tuoppeja, takan taasen verho jonka takana oli henkilökunnan puoli. Demoni otti yhden kassakoneen alla olevan kaapin kahvasta kiinni ja veti sen auki. Pari laatikkoa täynnä kuittirullia, pyh. No, avataan toinen kaappi. Siellä oli laatikko, jossa oli jotain tahmeaa ja limaista.. Phantasmagoria nyrpisti kuonoaan ja sulki oven, ei oikein tehnyt mieli tietää mitä nuo olivat. Kassakoneen vieressä oli puoliksi tyhjä olutpullo ja tuhkakuppi, jonka ympärillä oli paljonkin tuhkaa. Ihmeen laiskat, kun eivät vaivautuneet edes yrittämään osua tuhkakupin reikään.
Phantasmagorian katse osui nurkassa vipeltävään hiireen. Nopeasti tämä iski hampaansa kiinni tuohon pieneen jyrsijään, joka vikisi onnettomana kunnes hiljeni. Demoni nielaisi otuksen ja nuolaisi huuliaan, kuikaten sitten henkilökunnan puolelle verhon välistä. Siellä oli joitain miehiä jotka löhösivät sohvalla, taisivat asua täällä.
Mustaturkkinen tuhahti ja peruutti takaisin tiskin luo, hypäten sen yli. Yksi ainokainen hiiri, aika laiha saalis. Nälkä jäi, pitäisi etsiä jotain.. Syötävää. Sääli ettei täällä taideta tarjoilla mitään ruokaa.
Köyhää.